maanantai 4. elokuuta 2014

Peltokorven Korpraalinmäen kahakka


Aikaisemmin kävin katsastamassa Peltokorvessa Suomen sodan aikaista muistomerkkiä. Nyt taas samoissa puuhissa.  Tiesin, että toinenkin Suomen sodan muistomerkki löytyy Peltokorvesta, aikaisemman muistomerkin  läheisyydestä, mutta en ollut sitä ohitse kulkiessani aikaisemmin havainnut.

Niinpä eräänä iltana istahdin autoon ja päätin, että nyt etsitään tuo toinenkin muistomerkki. Tiesin, että se sijaitsee Peltokorven koulun pihassa, mutta silti meinasi osoittautua haasteelliseksi etsiminen...

Huonolla tuurilla lähdin etsimään muistomerkkiä koulun sisäpihalta, sitten kentän tuntumasta. Kierisin piha-aluetta tietysti väärin päin. Koulun pihaan on viimeisten vuosien aikana rakennettu lisää rakennuksia, joten pihan yleisilme on muuttunut melkoisesti. Muistomerkkiä rinteessä  ympäröi myös pitkähkö ruohikko, joka peitti näkyvyyttä.



 Muistomerkki oli jäänyt niin sanotusti katveeseen. Toisaalta tarkkasilmäisempi olisi merkin voinut löytää ohi kulkiessaan, kun olisi katsonut tarkemmin. Muistomerkki nimittäin näkyi tielle -se oli aivan piha-aidan vierustassa.


 
 
Muistomerkki on luonnonkivessä, jonka päällä on pieni kanuuna.
Kiven kyljessä on laatta, jossa teksti "
Korpraalinmäen puolustajille toukokuussa 1808 Kotiseutu"

 



Tässä nykyisen koulun pihan paikkeilla tapahtui ns. Korpraalinmäen kahakka 13.5.1808.

Kälviäläiset talonpojat olivat rakentaneet rinteeseen vartiopisteen. Talonpojilla oli suunnitelmana harhauttaa paikalle saapuvia venäläisiä sotilaita.

Kälviäläiset muunsivat asusteitaan laitamalla hattuihinsa valkean nauhan, jotta heidän asusteensa näyttäisivät oikeilta sotilaspuvuilta. Talonpojat olettivat, että näin venäläiset heidät havaittuaan perääntyisivät.



Vaan toisin kävi! Venäläiset saartoivat kälviäläismiehet ja alkoi laukaustenvaihto. Talonpoikaisjoukolla oli vain  vaatimattomat parikymmentä kivääriä tukenaan. Talonpoikaisjoukko hajaantui paeten eri tahoille.

Lopulta venäläiset saivat Korpraalinmäen hallintansa ja etenivät sieltä Kälviän kirkonkylään. Myös tappioita koettiin tässä taistelussa  kuitenkin venäisten osalta. Kaksitoista venäläistä  kaatui ja seitsemän jäi vangiksi.  Tappiotiedot ovat osittain puutteellisia.



LÄHTEET:

Taistelut Suomen Sodassa vuosina 1808 ja 1809. [http://www.elisanet.fi/apila/SP/03.TST.htm] Luettu 12.6.2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti