Kylmä kesä. Tuulee, sataa,...paleltaa. Kesälomaa on kohta mennyt kuukausi, eikä ensimmäistäkään lämmintä päivää. Nurmikonleikkuusta tulee taidetta, sillä täytyy olla aistit avoimina, että ennättää ruohikon leikkaamaan sateettomalla hetkellä, kun nurmi on tarpeeksi kuivunut.
Rannan tuntumassa veneet ovat nurinpäin. Kuin kuoriinsa käpertyneet kilpikonnat - tai etanat. Edes sarvia ei näy...Merellä on liian tuulista. Kukapa sinne tällä kelillä soutelemaan...Veneet käänsivät kesälle kylkensä.
Eräänä iltana koiranpentumme räksytti oven takana. Pyysi päästä sisälle. Avasin oven. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa...Siinä meni kesäkukkaistutukseni, samoin oppilaalta saatu ruusu (olen syvästi, syvästi pahoillani!). En tiedä kumpi oli turhautuneempi- minä vai koira. Huomatkaa kuitenkin koiran syyllisyyttä huokuva olemus ja portaille koiran raahaama harja:)))
Jätin porraspään siivoamatta yötä vasten -olisittepa nähneet yövuorosta palailleen puolisoni ilmeet, kun hän saapui idylliseen pihaamme, hahaa! Onneksi riehuja oli sentään koira, eikä vaimo:)
Mutta mitäs kukista, ei ne sateessa olisikaan menestyneet!
Tuntuu, että ajatuksetkin lamaantuvat, kun ei ulkona viihdy. Hyvin tylsistyneenä ehdotin puolisolleni bisneksiä. Jos alkaisi myymään sadevettä...Katsoi sen näköisenä, että tämä idea enää tässä olikaan kuulematta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti