lauantai 13. elokuuta 2011

Konginkarin kalasatamassa




Tämän kertainen postaus tuleekin Kälviältä, Ruotsalon kylästä. Ruotsalo on hyvin vanha kylä, asiakirjoissa se mainitaan jo ennen 1500-luvun puoliväliä. Koska Ruotsalo on merenrantakylä, on kalastus aikaisemmin ollut tärkeä sivuelinkeino ja siksi kalasatamat kuuluvat oleellisesti seudun kulttuurimaisemaan.  

Perheemme kanssa käymme usein Konginkarin (ruohtalon murteella Konkhenkari) kalasatamassa, koska kalastusveneemme sijaitsee siellä. Paikka on todella idyllinen ja omissa mielikuvissani kesä ja Konginkari ovat aina yhtä...

Tie alueelle on rakennettu vasta 1940 - ja 1950-lukujen vaihteessa. Nykyinen tie on varsin hyväkuntoinen ja tien varressa on paljon kesämökkejä. Aikaisemmin sinne pääsi vain polkuja ja siltaa myöten.
Rannan tuntumassa on eri-ikäisiä, melko pieniä rakennelmia ja rantavajoja.

Alla kaunis pärekatto, joita näkee enää harvoin...



Tässä  rannan tuntumasta pieni hirsimaja, jonka katto on tällä hetkellä remontin kourissa. Erikoisuutena rakennelmassa on, että sen yksi pääty on kokonaan päällystetty päreillä. 


Aikoinaan kalastajilla oli oma "hamina" rannassa. Se oli paikka, johon veneet vedettiin kuiville. Varsinaisia laitureita pienehköille veneille ei ollut.


 Suurin osa Konginkarista kuuluu jakokunnalle. Muutamia kalavajoja on vielä alueella.


 Punaisen ulkosaunan edustalla, lippumerkkien takana näkyy vanhoja verkonkuivatustelineitä, joita aikoinaan kutsuttiin nimellä "ahdintarhat".  Aikoinaan niitä oli alueella paljon, nyt ei enää juurikaan... 



Aikaisemmin Konginkarissa asui muutamia kalastajaperheitä, nykyäänkin siellä on asutusta, mutta heidän elinkeinonaan ei ole kalastus.

Entisaikoina silakat suolattiin välittömästi pyynnin jälkeen satamassa ja myytiin suolakaloina. Osa kalasta vietiin Kokkolaan myytäväksi.




Konginkarin edustalla on muutamia saaria, vaikka täällä päin rannikolla saaria onkin hyvin vähän.


Kalastuslippuja keikkuu iloisina tuulessa hulmuten kalastusalusten laidoilla.


Alue on varsin suojaisa ja siellä on melko pieniä veneitä. Tänä vuonna alueen toista venesatamaa on kunnostettu.




Eikö olekin kivan näköistä seutua:)

Lähteet: Ruotsalon kyläyhdistys ry: Ruotsalo  - kylä meren rannalla. 2011.

4 kommenttia:

  1. Hei, etsiskelin tietoa Konginkarista ja löysin blogisi. Minulla on äidin puolen juuret siellä Ruotsalon kylällä ja serkuillani on kesäasunnot juuri Konginkarissa. Heidän vanhempansa asuivat siellä ja elantonsa hankkivat juuri kalastuksesta. Lapsuudessa ja myöhemminkin kävimme usein noissa maisemissa. Siellä on todella kaunista, ehkä vielä tänä kesänä sinne pääsemme käymään...
    Hyvää kesää ja terveisiä Savosta!

    VastaaPoista
  2. Hei,Minttuli!
    Maailma on pieni! Hienoa, että minulla on lukija Savosta:) Konginkari on yksi kesäidyllisimpiä paikkoja mitä tiedän.
    Aurinkoa kesääsi!
    -Kiviminna-

    VastaaPoista
  3. Hei Minttuli ja Kiviminna, Hienoja kuvia Konginkarista. Minun isoisäni Kalle Rantala on lähtöisin Konginkarilta. Hän oli kalastaja ja myös hänen isänsä Antti oli kalastaja. Vieläkin sukulaisiani asuu Konginkarilla. Kävin itse siellä ensi kertaa 2008 pikkuserkkuni kanssa, joka tuli Ilinoisista Mischicanista. Olisiko meillä Minttuli yhteisiä sukulaisia? Isoisäni Kalle lähti 1904 Viipuriin, jossa perusti perheen ja palasi sota-aikana evakkoon Kälviälle, jonne hänen on haudattu. Jos haluat olla minuun yhteydessä niin olisin kiitollinen tiedoista, jotka liittyvät Konginkariin ja siellä asuneisiin ihmisiin. Teen sukututkimusta Rantalan suvusta ja kaikki tieto kiinnostaa. Terveisin Soili Heikkilä (soili.heikkila@elisanet.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun hienoa kuulla, että juuret kiinnostaa. Minulle tuntemattomia ihmisiä, mutta pidetäänpä nimet korvan takana:)
      Onnea sukututkimuksellesi - yksi paraista harrastuksista!
      -Kiviminna-

      Poista