sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kevätjuhlaviikonlopun tuoksinassa

Mennyt viikonloppu on ollut kiireinen. Tässä pientä muisteloa ja kuvasatoa kevään juhlista...

Koulun päättäjäisiä vietettiin melko viileissä merkeissä. Tänä keväänä on ollut mediassa  paljon keskustelua sitä ,mitkä lahjat ovat opettajille mieluisia. Omasta puolestani voin todeta, että en ala oppilaiden lahjoista valittamaan. Lahja ei ole itseisarvo, vaan ajatus sen takana.

Osa oppilaista haluaa muistaa, osa ei. Ja tämä on ok. Pari kertaa olen joutunut tosin lahjoittamaan eteenpäin hyvin vahvasti tuoksuvan kukkasen, jotten olisi saanut astmakohtausta. Mutta ilahtunut olen näistäkin muistamisista.

Liikuttavimmat nyssykät tänä vuonna tuli parilta ekan luokan oppilaalta. Tytöt olivat kirjoittaneet pienelle paperilappuselle suoraan sydämestä tulleet lauseet ""Ope on paras" ja "pest ope Minn lle." Kirjoitusvirheistä viis:))) Kauniisti  sellofaaniin viikattu ja solmittu  paljeteilla:)))



 


Kukat pistän  aina yhteen isoon maljakkoon .Kauniita ovat!
 

 
Tänä vuonna piti perheessäni olla valmistujaisjuhlat. Vaan eipäs sitten ollutkaan! Esikoiseni onnistui päättöharjoittelussaan katkaisemaan kinttunsa ja köpötteli  kevään pari kuukautta kipsillä. Ett se niistä valmistujaisista. .No, onhan sitä elämää edessä päinkin ja ehtii valmistua vähän myöhemminkin!
 
Kiirettä piti kuitenkin. Kummipoika pääsi ylioppilaaksi ja nyt olikin  hyvin aikaa  juhlia hänen juhlia. Pojalle lupasin jo kauan sitten tehdä voileipäkakut juhliin. 



Onnittelut kaikille  kevään juhlijoille!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti