Rangaistuksia entisaikoina, osa 1: kistu

Tänään pääsemme porautumaan uuteen (tai periaatteessa kai  voisi sanoa vanhaan...) aiheeseen. Talvilomaviikon aikana nimittäin hurahdin täydellisesti historian pauloihin  ja kahlasin läpi kymmenittäin kirjoja ja artikkeleita koskien vanhoja rangaistuskäytäntöjä Kokkolan seudulla 1600-luvulta lähtien. Aihe sieppasi niin mukaansa, että yhden yön kieriskelin sängyssäni tuskallisia painajaisunia katsellen ja herättyäni hiestä märkänä olin  aivan varma että Kokkolaa on ravisuttanut silmitön väkivalta-aalto. Miten suloista olikaan tajuta, että untahan se  olikin vaan...


Olen koonnut rangaistuskäytännöistä yhdeksänosaisen sarjan ja ripottelen uusia jaksoja silloin tällöin tänne eteenne. Meille 2000-luvun ihmisille vanhat tuomiot kuulostavat vähintäänkin oudoilta...Jos osataan nykyään olla juorunälkäisiä, niin kyllä sitä kuulkaa osattiin ennenkin:)

Ja sitten  asiaan!



Kokkolan keskustassa komeilee kaunis keltainen talo, joka raatihuoneena tunnetaan. Raatihuone rakennettiin vuonna 1634, mutta se tuhoutui harmillisesti vuoden 1805 suurpalossa. Samalle paikalle rakennettiin uusi, entistä ehompi rakennus.

Yksi lievemmistä   rangaistuskeinosta entisaikoina oli  vankeusrangaistus, joka tuli käyttöön 1600-luvulla. Kokkolassa vangit säilytettiin vanhalla raatihuoneella. Kokkolan raatihuoneen alakerrassa olleen kistun eli vankikopin käyttö oli hyvin humaania: vaikka vanki kärsi tuomiotaan siellä valottomassa tilassa ja kahleissa, niin  kistun seinässä oli luukku, josta vangittu saattoi vapaasti katsella torille tai keskustella ulkopuolella olevan yleisön kanssa.

Koko raatihuoneen rakennuksessa ei ollut uunia, joten kylminä  aikoina vanginvartijan täytyi inhimillisyyden nimissä  viedä vanki omaan asuntoonsa lämmittelemään. Kistu ei ollut myöskään mikään puhtauden tyyssija. Eräs kaupunginpalvelija kieltäytyikin seuraamasta  kistussa ollutta vankia saunaan, jossa piti polttaa pois syöpäläisiä itsestään. Rangaistukseksi kaupunginpalvelija erotettiin työstään. Voi vain kuvitella ,mikä löyhkä kistussa on mahtanut olla, kun sinne on laskettu tarpeet sun muut...





1600-luvulla  kistun käyttö oli vielä  hyvin järjestäytymätöntä. Tuomiokirjoissa lukee tuomiona useissa kohdin, että syytetty on teljetty kistuun toistaiseksi. Toistaiseksi saattoi tarkoittaa  mitä tahansa...muutamista tunneista joihinkin päiviin tai jopa viikkoihin. Vasta 1700-luvulla annetuissa tuomioissa selvisi myös rangaistusajan pituus. Vuonna 1667 eräs räätälinkisälli tuomittiin pidettäväksi kistussa  tarpeellisen ajan "asian laadusta riippuen." Syynä vangitsemisen oli, että kisälli oli melunnut yöllä.

Porvari Siimen Mikkelsson, joka tunnettiin myös nimellä Rindamuru, oli hyvin tunnettu ja vaarallisena pidetty tyyppi. Vuonna 1664 hänen kerrotaan murtautuneen Kälviän Kruunuaittaan katon kautta ja varastaneen 291 kuparitaaleria. Rindamuru jäi tekosestaan kiinni, vangittiin ja vietiin kistuun. Lopulta hänet tuomittiin  kuolemaan. Rindamuru oli kuitenkin näppärä mies ja onnistui pakenemaan lukitusta sellistä, vaikka oli kahlittu sekä käsistä että jaloista. Paon syyksi ei riittänyt vartijoiden huolimattomuus, vaan ilmiselvä paholaisen kumppanihan hän tietysti oli!

Vuonna 1690 Jaakko Skåtten vaimo oli aiheuttanut kirkossa pahennusta tappelemalla penkkipaikasta ja   nimittämällä riitakumppaniaan rumilla nimillä. Hänet oli tästä tuomittu 100 hopeatalarin sakkoihin. Hän sai kuitenkin vaihdettua  saamansa rangaistuksen  kuukauden kestäväksi vankeudeksi "vedellä ja leivällä." Kumman rangaistuksen sinä olisit valinnut?

Vankeudessa olevien ravinnon saanti oli  hyvin niukkaa, sillä velkojien tuli tse huolehtia  velkavankinsa elatuksesta. Velkojat tai heidän omaisensa pakotettiin maksamaan  velkojalle tämän saatavat. Myös tutkintavankeudessa olevat henkilöt kuuluivat asianomistajain ylläpidettäviksi siihen saakka, kunnes tuomion langettamisen jälkeen yhteiskunta alkoi huolehtia heistä. Lyhytaikaisiin vankeusrangaistuksiin tuomitut saattoivat itse joutua kustantamaan ravintonsa, mutta porvariston tehtävänä oli muutoin huolehtia muista.   Joissakin tapauksissa tiedetään voudin tai oikeuden vapauttaneen  vangin, jottei hän nääntyisi nälkään.

Erään irtolaisnaisen epäiltiin olevan mielenvikainen, eikä hän käynyt kirkossakaan. Tämän vuoksi hänet vuonna 1690 pantiin kokeeksi vankeuteen kahdeksi viikoksi. Näin ajateltiin saavan selville, pystyykö hän parantamaan tapansa. Eipä näy olevan kirjattuna tietoa, miten naispolon kävi. Veikata kyllä voisin, että ei  ainakaan suuremmasti parantunut:)

 Kokkolassa kerrotaan erästä lappalaisukkoa syytetyn noituudesta vuonna 1647. Ei pystytty kuitenkaan todistamaan , että hänen taioistaan kukaan olisi joutunut kärsimään  ja niin hänet suljettiin rangaistukseksi kistuun.

Tapana oli, että jos syyllinen tuomittiin hyvin pitkään vankeusrangaistuksen, hän joutui suorittamaan vankeutensa Oulussa. Rangaistusten toimeenpanon jälkeen oli myös käytäntönä, että esimerkiksi irtolaisnaiset, varkaat ja kaupungin kiinteään asujaimiston kuulumattomat karkotettiin Kokkolasta.


LÄHTEET: Kokkola.fi. Kustavilainen aika. Rangaistuksia ja järjestyksenpitoa. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/rangais.htm] Luettu 10.1.2015.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. 1984, s. 75-76 ja 81.

Wiirilinna, A. Onko Kokkolassa poltettu noita? Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan." [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/poltnoi.htm] Luettu 28.2.2015.

Yle.fi. Raatihuoneen vavisuttavat ihmiskohtalot. [http://yle.fi/uutiset/raatihuoneen_vavisuttavat_ihmiskohtalot/6160458] 2.3.2015.