Hektistä keväthulinaa metsikössä

Vuosi on ollut  hektinen. En  enää osaa laskea, monesko sellainen peräjälkeen. Työ vaatii omat veronsa, mutta kotonakin riittää juoksemista neljän sukupolven asioita   avittaessa... Olen silti selvinnyt omasta mielestäni aika hyvin. Olen tajunnut olevani henkiseltä kapasiteetitani ja tasapainoltani  aika rautainen..

Tai niin ainakin luulin. Viikon varrella paiskin töissä pitkää päivää. Töiden jälkeen muutama palaveri ja jäin vielä  humahduttavasta lämpöaallosta huolimatta kolmeksi tunniksi korjailemaan koepinkkaa koululle. Sen selätettyäni  kurvailin kotiin kiireellä, sillä  olin sopinut illaksi hoitovuoron  läheiseni kotiin.

Ennen sitä   laitoin pikaisesti ruoan itselleni;  spagettia, jonka sain valmiiksi jokusessa minuutissa. Kesken ruokailun kännykkä kilkutti. Siippa oli pojan kanssa polttopuita metsässä  tekemässä ja  heiltä oli loppunut juotava. "Voisitko mitenkään tuoda meille jotain,  näännytään täällä janoon, kaapissa on ainakin tuoremehua..." Ja totta kai. Samalla kun lähtisin illan hoitovuoroon, kieppaisin pikapikaa metsäpalstan kautta. Pakkasin tuomiseni vauhdikkaasti pussiin ja menoksi saman tien!

Höyryhäyrysen nopeudella oioin mutkia suoriksi kuhmuraisella metsäautotiellä, kymmen kilometrinen suhahti vauhdilla.  Naurelin itsekseni, että siippa varmaan tässä vaiheessa toteaisi, että tais olla puujalkasi Mikä Häkkisen metsästä...

Kun pääsin perille metsikköön, siippa ja poika olivat hymy naamalla. Vihdoinkin juomista! Nyt pidetään tauko...

Ojensin pussin pojalle, jonka ilme suorastaan venähti, kun sai pussin auki...

-Äiti, mitä sä taas oikeen...?"

Tuoremehun sijasta tajusin kuskanneeni metsään  astiapesukonetabletteja!

Minäkö ylikierroksilla? Ei varmaan kannata tällä viikolla kirjoittaa enempää.:)))

Hollyhaka

Keväisen päivän innoittamana kuljin Suntin vartta. Siellä täällä oli vielä valkeita lumipälviä, mutta kesä kurkisti jo monesta kohtaa.  Hollihaan koulun  ja Suntin väliselle nurmialueella on  syksyn 2018  aikana rakennettu kivan oloinen olohuone kaupunkilaisille. Kaupunginosan nimi on Hollihaka, josta on amerikkalaisittain väännetty puistolle nimeksi HOLLYHAKA. Myös kyltin muoto noudattelee elokuvista tuttua Hollywood-kylttiä. Hauska idea!

Puiston viralliset vihkiäiset oli 3.9.-18 klo 18.00. 

Puistokokonaisuus on peräti kahden hehtaarin laajuinen. Puistoa oli visioitu - hieman vaatimattomampana -  jo vuosia, mutta varsinaisen onnenpotkun sille antoi 100-juhlavuotisvuottaan viettänyt Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne sr. Säätiö lahjoitti Kokkolan kaupungille 374 305 euron suuruisen lahjoituksen, joka oli suunnattu lapsille ja nuorille rakennettavaan puistoon.

                           

Puistoon on löydetty varsin monenlaista toimintaa. Omasta mielestäni se on saatu hyvin aktivoivaksi, se innostanee  monen ikäisiä toimimaan ja kokeilemaan.

 Skeittiparkki on luotu puistoon  pump track- radan  (=polkupyörärata) elementeillä.Tässä toki vielä hyvin talvisessa kuosissa.

Puistossa on myös kaksi graffittiteosta, jotka on toteutettu nuorten työpajan voimin. Isompi teos on osittain maassa maalattuna.

Ympyränmuotoinen kiipeilyteline houkutttelee kivalla muodollaan...

500 m mittainen luistelurata on muotoiltu F1-radan malliseksi. Toki sillä voi kesäaikana vaikka käveleskellä tai rulllaluistella...

Arboretumissa kasvaa  90 eri kasvi- ja puulajia. Tarkemman lajilistauksen voi lukea puistossa infokyltistä.  Osa puista on ns, kummipuita, joita on lahjoitettu puistoon. Esimerkiksi Anders Chydenius- säätiöllä ja UPM:llä on lahjoitettuna kummallakin oma puu.

Säänkestävä elektroninen peli on myös lajissaan jotain uutta. . Tämä näytti olevan suosittu. Kivasti yhdisti eri-ikäisiä pelaajia ainakin ohitse kulkiessani.

 Jäälauttoja muistuttava taideteos "Jäälautat"  on Pohjoismaisen taidekoulun opiskelijoiden  - Kirsi Julku, Johanna Juupaluoma, Katri Kassinen, Essi Pellikka ja Kaho Suzuki - suunnittelema. Veistokset lohkareet toimivat kätevästi myös pöytinä ja penkkeinä.

  Puistoon on löydetty varsin monenlaista toimintaa. Omasta mielestäni se on saatu hyvin aktivoivaksi, se innostanee  monen ikäisiä toimimaan ja kokeilemaan.

 Dj-pöytään voi kytkeä oman puhelimensa ja kajareista kaikaa omaa musaa. Tämä laite kestää myös talvikelit ja kuuluu olevaan ainoa Suomessa! Ohikulkiessani sillä oli koko ajan käyttäjiä.

 Oranssiin kaareen voi ladata pelejä. Tähän en ennättänyt sen tarkemmin käydä tällä kertaa tutustumassa lähemmin.

Grillipaikka näyttää ohi kulkiessa houkuttelevalta savuineen. Joku on juuri poistunut griillaamasta. Mainio idea puiston yhteyteen. Voi tuoda omat eväät mukana.

Amfiteatteri lavoineen. Tälle on  visioitu käyttöä esim. koulujen oppitunneille. Kyllä tämä kieltämättä sopisi vaikkapa 5. luokan historiajakson yhteyteen mainiosti luokan kanssa  havainnoitavaksi, kun käsitellään amfiteattereita sun muita. Niin ja tietysti draamaan tai musiikkikasvatukseen...

Puisto tullee vielä täydentymään esim. qr-koodeilla ja onpa sen läheisyyteen suunniteltu monenlaista täydennystä tulevaa Kokkolan juhlavuotta ajatellen Suntin kunnostustöiden yhteydessä...

Se ainakin on varmaa, että vessahädän vuoksi, puistosta ei tarvitse kotiin kiirutaa - puiston reunaan on pystytetty myös yleisökäymälä!:))



Ehdoton suositteluni puistolle - tänne voisin viedä aurinkoisena päivänä vaikka kesävieraani!

Sorsia ja sorsia

Viime viikolla viipyilin hanhissa. Uusi viikko toi mukanaan uutisotsikon ja aiheen uuteen eläimelliseen blogipäivitykseen. 

Muuttolintujen matkassa Kokkolaan on nimittäin kulkeutunut muhkea mandarinisorsa.  Aurinkoisena sunnuntaina minulla oli monta tekemätöntä työtä, mutta ylipuhuin silti itseni Suntin rantaan, missä lintu on oleskellut pian viikon. 

Kuljin pitkän matkan Suntin vartta, sillä minulla ei ollut tietoa, missä päin lintu ehkä majailisi. Kävelin keskustasta aina Halkokarin venevajoille saakka. Linnusta ei näkynyt vilahdustakaan. Nojailin  valkoiseen puusiltaan ja kuvailin niitä näitä. Sitten pyrähti paikalle ehkä 6-vuotias poika, joka huudahti isoon ääneen "Se mandariinisorsa näkyy tuolta pusikosta. "  Siispä sinne. 

Niinpä kohti ryteikköä. Minä ja muutama muu mummeli. Linkutimme kohti ihmettä muhkuraisessa maastossa. Sorsa löytyi Pohjoisen ohikulkutien vierestä. 

Ja olihan se toki näkemisen arvoinen! Siellä se uiskenteli friidunsa kanssa, kotimainen heinäsorsa on vienyt sen sydämen! Uiskentelivat ees ja taas  vedessä pientä matkaa. Rinne täyttyi pikkuhiljaa ihmisistä. Suurin osa kuvasi. Vaikka meitä oli paikalla paljon, ranta oli ihanan hiljainen. 

Lintua oli kiva seurata Se ei äännellyt koko tunnin aikana, tai ainakaan en kuullut. Pohjasta se silloin tällöin nappasi jotain syötävää. Samoin nokkaisi friiduaan takahöyheniin. Ja friidu siveellisesti loittoni aina saman tien metrin, parin. Tämä tulinen rakkaus tuskin tuottaa jälkipolvia, sellaista ei ainakaan ole ennen tapahtunut. Mutta varsinainen kansainvälinen suhde ja jonkinlainen lomaromanssi, kai. 

Oli huvittavaa seurata, kuinka Herra Mandariini ärhenteli jokusille ohi uiville sinisorsaherroille. Ihan ajoi takaa ja pyristeli kovasti sulkiaan ajojahdin jälkeen. Kaikkea joutuu kotimainen sorsa kestämään...

Mandariinisorsia nähdään jokusia Suomessa vuosittain. Alkuaan se on itäaasialainen laji Kiinan ja Japanin suunnalta.   Lienee tämäkin yksilö tarhakarkurin jälkeläisiä jostain päin Eurooppaa. Tervetuloa Suomeen, kevään sulostuttaja!:)

Ps. Kansalaisvelvollisuus, äänestäminen suoritettu ja ehdokaskin meni odotetusti läpi!:))

Hanhia ja hanhia

Kiirettä pitelee, mutta en silti voi olla ihastelematta kevätpeltoa, joka on päivä päivältä täydempi lintuja. Satapäinen joutsenrykelmä on ihan peruskauraa, mutta tänään elämääni saapui sulostuttamaan iso parvi hanhia. 

Aamusta pellolla oli kanadanhanhia. Päivemmällä  jengiin liittyi metsähanhia ainakin. Hanhet on niin arkoja eläimiä, että aina kun joku kylätiellä kulki ohi, ne perääntyivät etäämmäksi pellolla tasaisen kaakatuksen säestämänä. 

Tarkoitus oli mennä kuvaamaan lintusia enemmänkin, mutta kylätieni oli sen verran miehitetty lintubongareilla, etten oikeen viitsinyt. Annoin heille rauhan ja lompsin paikalle vasta kun muut olivat jo  menneet. Minähän saan ihailla näitä jatkuvasti kotini ikkunasta. Toisaalta hanhetkin olivat loitonneet etäämmmäksi, enkä saanut enää ihan sellaisia kuvia, kuin olisin halunnut. 

Kun selailin kuviani ja yritin osaa suurennella, huomasin, että ei ihan kaikki tavishanhia olleetkaan. Jos en ihan väärin nähnyt, niin joukossa oli myös jokusia tundrahanhia. En ole koskaan aikaisemmin sellaisia kaunokaisia nähnyt! Vaaleaa  rahtunen naamassa ja vatsan alla mustia raitoja.




Kun selailin nettiä, tein havainnon, että tällä viikolla tundrahanhia on havaittu myös esim. Sokojalla Kokkolassa.

Tundrahanhi on tähän aikaan muuttomatkalla pohjoisemmaksi, muutoin sitä ei Suomessa tavata. Lähimmät pesät on löydetty Venäjältä Barentsinmeren rannoilta. Ja tänne ne ajatteli pysähtyä, keittiön ikkunan edustalle. Ei hassumpaa! Joskus tuntuu huvittavalta, että kotimaisemani on bongareiden suosima. Itse ei varmaan osaa arvostaa näitä ympäröiviä peltoja ja niiden rikkautta aina  tarpeeksi. 

Kevättä rinnassa

Kyllä se sieltä vielä tuloo, kevät! Kotipihasta on lumet sulaneet, lätäköt  tulleet tilalle. Saappanpohjat tirisee loskaa, kun vaan käy pihassa kääntymässäkään.

 

 

Joutsenet lähettelöö lemmenviestejä lähipelloilla. Yksi linnuista äityy toitottamaan jostain vaaran tapaisesta, kun pysäytän autoni lintuisen pellon lähelle ja Suomipoppi huutaa liian lujaa. Pian kaikki linnut ovat tiessään.

                                     

Eilen näin kevään ensimmäiset töyhtöhyypät. Ne lähtevät hermostuneen oloiseen lentoon, kun  astelen  pehmeällä pellolla lähemmäksi niitä. Tekisi mieli varoittaa töyhtöpäätä, ettei tuohon  keskelle peltoa kannata pesää tehdä - pian tulevat kylvökoneet ja pesä tuhoutuu. Mutta töyhtöpää ei halua kuunnella minua vaan viskoo volttejaan lumen alta paljastuneen pälvipellon yllä. Samalla pellolla on käynyt ruokaa etsimässä kolme metsäkaurista vain hetkeä aikaisemmin. En ennätä saada kummastakaan kuvaa. Itse asiassa edellisenä yönä taisin nähdä tämän tilanteen jo unessani. Unessa oli viiden kauriin ryhmä, minä yritin ottaa kameraa esille, mutta se oli juuttunut  kiinni takataskuuni. Kiskoin ja kiskoin, mutta kuvaa ei tullut. Ei unessa eikä valveilla. 

                                   

                                   

Lumi metsässä. On ja ei ole. Siellä, missä aurinko kultaa maita, ei lunta enää ole. Ihan vieressä sen sijaan on täys talvi. Ristiriita jos mikä.

                                

                                       

Illalla lähdin ajelulle Ruotsalon suuntaan. Ajattelin lähteä kesäajan turvin valoisassa illassa vähän pidemmälle kuvausreissulle omassa hyvässä seurassa. Ennätin näpsäistä pari kuvaa, kun känny soi kiivaasti. Pojan mopo oli hyytynyt kylille. Loppuilta menikin äiti-poika - laatuaikaa viettäessä. Sain kuin sainkin mopon pojan kanssa kahdestaan loppujen lopuksi turjustettua peräkärryyn ja kuskattua kotiin. Naisenergiaa parhaimmillaan jos mikä. Ne luontokuvat valitettavasti jäivät tältä illalta ottamatta...Mutta kevät - se tulee sittenkin!

Oltermannisauva

Tänään vähän perinnetietoa. Oletteko kuulleet oltermannisauvasta? 

Aidon oltermannisauvan voi bongata vaikkapa Kaarlelan kotiseutumuseosta. Yllä oleva oltermannisauva on lähtöisin Linnusperän kylästä 1800-luvulla. Tuollainen sauva annettiin aikaisemmin kylän oltermannille eli kylänvanhimmalle, ruotsiksi byålderman. Oltermanni oli epävirallinen arvonimi kylän vanhimmalle elossa olevalle miehelle. Oltermannilla oli oikeus pitää sauvaa hallussaan ja sauva laitettiin kiertämään, kun kyläkokouksia kutsuttiin koolle. 

Oltermannilaitos syntyi Suomessa 1742, jolloin valtiovalta sääti kylänjärjestysohjeen. Laajimmin oltermannilaitos toimi Etelä- ja Keskipohjanmaalla. Oltermannisauvoja on ollut erityisesti käytössä entisen Vaasan läänin pohjalaispitäjissä. 

Oltermannisauva kiersi talosta taloon tietyssä järjestyksessä. Kun sauva saapui taloon, oli talonväen velvollisuutena kuljettaa sauva ja sen mukana ollut tiedonanto seuraavaan taloon. Kun kirjoitustaito yleistyi, tapasi oltermanni kiinnittää sauvaan paperilapun, josta ilmeni kulloinenkin kokoustamisen aihe - esimerkiksi tieto palotarkastuksesta tai kokous niittyjen hoidosta.

Yleensä oltermannisauvaan kaiverrettiin kylän talojen puumerkit sekä vuosiluku. Sauvan pituus oli yleensä metrin molemmin puolin. Joissakin sauvoissa pituuden määreenä on käytetty laillisen  aidan korkeutta, jonka mukaan  aita oli helppo rakentaa oikean korkuiseksi. 

Omassa kylässänikin on tällainen oltermannisauva kuulemma ollut, mutta valitettavasti se kuuluu kadonneen. Vähän sellainen esine, että jos ei tiedä mikä se on, niin helposti vaara joutua vaikka polttopuuksi:/

LÄHTEET: Wikipedia. Oltermanni. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Oltermanni] Luettu 24.3.2019. 

Wikipedia. Oltermannisauva. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Oltermanninsauva] Luettu 24.3.2019. 

Ahman jäljillä

Tämänkertainen juttu tulee menneen viikon varrelta. Siippa oli metsätöissä ja siellä lumisessa metsässä kulkiessaan kiinnitti huomioita isohkoihin jälkiin. Jäljet kulkivat meren suunnasta kohti Ruotsaloa ojanpohjaa pitkin. 

Ahma karttaa asuttuja seutuja ja vaatii laajan elinalueen. Matkaa Kokkolan Friisiin havaintopaikasta on noin 1700 metriä ja Ruotsalon Jatkojoelle parisen kilometriä Siippa kuvaili, että jäljet olivat isot, mikä tietysti aina herättää mielenkiinnon. 

Ahman liikkeille tyypillisesti askeleet olivat lyhyehköt. Kynnen jälkiä ei erottanut hyvin, sillä kuvaushetkellä lumi oli hyvin pehmoista ja valuvaa. 

Yllä: Ahman jäljet. Kuva lainattu täältä. 

Ahma on Suomessa erittäin uhanalainen. Niitä arvioidaan olevan maassamme noin 250-300 yksilöä. Silti tämä oli muutaman vuoden sisällä jo toinen ahmahavainto meille. Jokunen vuosi sitten illansuussa näimme siipan kanssa kotimme läheisyydessä jonkin tumman liikkuvan peltoaukealla rautatien läheisyydessä. Myöhemmin siippa löysi otuksen jäljet. Samalla viikolla oli naapuri nähnyt ilmeisestikin saman otuksen vielä lähempää samaisilla pelloilla. 

Ahman jäljet ovat munanmuotoiset ja niissä on viisi varvasanturaa ja selvät kynnenjäljet. Askelväli ahmalla on 60-120 senttimetriä. Ahma on suurpeto ja kookkain näätäeläin maassamme.  Se elää paljolti haaskoilla, koska ei ole ketterä metsästäjä. Tosin kyllä se saaliikseen kauriita, hirvenvasoja ja jäniksiä toki saa. 

Tarkoitus oli käydä kuvaamassa jälkiä vielä illemmalla, mutta alkoi lumisade ja torppasi suunnitelmat. 

Siippa oli yhteydessä suurpetoyhdyshenkilöön, joka kävi todistamassa jälkien kuuluneen ahmalle. Jostain kohdasta hän oli löytänyt polkuanturan jälkiäkin, mikä helpottaa tietysti tunnistamista. Yhdyshenkilö oli maininnut, että lähettyvillä ei ole havaittu ahmaa melko pitkään aikaan. Sitä vastoin Sievissä ja Lohtajalla havaintoja on tehty. 

Ahma ei nosta jalkaa kulkiessaan kovin korkealle, jalka piirtää liikkuessaan hankeen vetojälkiä. Ilmeisestikin ahma on kuvauspaikalla liikkunut melko  hitaasti. Ahman kulkuhan yleisesti on keinuvaa hyppelyä. 

Kuvaan siippa nakkasi verrokiksi työhanskansa. Melko isot on jäljet...

Alla olevassa kuvassa näkyy mustalla merkillä ja  tekstillä "Ahma", mistä siippa jäljet bongasi.

Kaarlelan kirkon urut

Kaarlelan kirkko on tällä hetkellä suljettuna remontin vuoksi lähes puoli vuotta. Se auennee käyttöön jälleen kesäkuussa 2019. Sillä aikaa käydään kurkkaamassa Kaarlelan kirkon urkuja. Ne eivät rempan myötä tällä kertaa uudistu.Ovat vielä kelpo soittimet. Urkuja käytetään paljon erilaisissa tilaisuuksissa jumalanpalveluksista konsertteihin.

Urkujen kasvot ja kruunu on urkujen näkyvä osa. Julkisivusta pystyy melko hyvin päättelemään urkujen rakennusajankohtaa ja -tyyliä. Silmällä on myös nähtävissä, millaisista pillistöistä soitin muodostuu. Paljon on silti piilossa katseilta. 

Kaarlelan kirkon nykyiset kolmisormioiset, 35-äänikertaiset urut on rakennettu vuonna 1958. Niiden valmistaja on tanskalainen urkurakentamo TH. Frobenius og Sonner. Rakentamolla on kokemusta urkurakentamisesta jo sadan vuoden ajalta. 

Soittimena urkujen rakentaminen ei ole mikään piece of cake. Työ vaatii tarkkaa suunnittelua, monimutkaisen mekaniikan käyttämistä ja myös puusepän taitoja ja visuaalisuutta. Olennaisimpana asiana on tietysti ääni ja soitettavuus. 

Urut toimivat ilman avulla. Ilma pääsee koskettimien välityksellä pilleihin, missä ääni syttyy. Jokaisella pillillä on oma, yksittäinen äänensä. Jokaisella koskettimella on oma pillinsä. Nämä pillit muodostavat äänikerrat.

Tyyliltään urut ovat ns. neobarokkityyliä, joissa juuri niiden valmistaja on kunnostautunut. Ainakin omasta mielestäni tämän kokoiset urut ovat jo sekä äänensä että soitettavuuden kannalta hyvät. Olen kuunnellut urkuja lukuisia kertoja ja kun soittajana on ammattiurkuri, on soitto kaunista kuultavaa ja kaikuu kirkon holveissa kauniisti. Kaarlelan kirkon uruissa on melko mieto ja levollinen ääni.

Kaarlelan kirkon uruissa on kolme sormiota sekä jalkio. Pikku-urkujen heikkoutena on, ettei sen äänenvärissä ole kovin laajalti muuntelumahdollisuuksia. 

Urkujen selkäpillistö on lehterinkaiteessa ja pääpillistö julkisivun takana. Urkujen rintapillistö on pääpillistön alla paisutuskaapissa. Paisutuskaappien avulla luukkuja voidaan säädellä auki ja kiinni ja vaikuttaa näin äänen voimakkuuteen. Jalkion pillit sijaitsevat kaapin molemmilla puolilla erillisissä torneissa. 

Urut on korjattu vuonna 1976 urkurakentamo Heinrichin toimesta. Muutamiin äänikertoihin käytettiin edellisten Normann-urkujen pillimensuureja. Urkuihin lisättiin tuolloin tasauspalkeet ja uusittiin listetiivisteet niin, että kullekin äänikerralle jäi yksi liste. Samalla korjattiin myös ilmalaatikoissa olleita halkeamia. Suurin halkeama oli jopa 8 mm suuruinen. Voi päätellä, että pohjoinen ilmasto luo omat haasteensa urkujen rakentamiselle kirkkotiloissa.

Vuonna 1999 urkuja rakenneltiin uudelleen. Tällä kertaa tanskalaisen urkurakentamo Bruno Christensen & Sonner toimesta. Tämän korjauksen yhteydessä urkuihin lisättiin setzerkombinaatiot, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että urkurilla on mahdollisuus tallentaa eri muistipaikoille rekisteröintejä, joita voi käyttää soiton aikana. Ilmeisesti myös kolmossormion äänikertoja muutettiin. Samalla myös urkukaappia siirrettiin jonkin verran taaksepäin, jotta kuorolle tulisi parvella lisää tilaa. 

Alla kerrottu vielä Kaarlelan kirkon urkujen dispositio, mikä tarkoittaa urun äänikertojen ja äänenvärien kokonaisuutta.

HW II C-g'''                   BW III (Sv) C-g'''

Gedakt 16 fot                  Gedakt 8 fot
Principal 8 fot                 Gedaktfløjte 4 fot
Rørfløjte 8 fot                 Principal 2 fot
Oktav 4 fot                      Sivfløjte 1 fot
Spidsfløjte 4 fot              Sesquialtera II
Quint 2 2/3 fot                Cymbel II
Oktav 2 fot                     Regal 16 fot
Mixtur IV                      Tremulant
Cymbel III

Trompet 8 fot

RP I C-g'''                           PEDAL C-f'
  Gedakt 8 fot                     Principal 16 fot

  Quintatøn 8 fot                 Subbas 16 fot

  Principal 4 fot                  Oktav 8 fot

  Rørfløjte 4 fot                  Gedakt 8 fot

 Gemshorn 2 fot                Oktav 4 fot

 Quint 1 1/3 fot                  Nathorn 2 fot

 Scharf III                          Mixtur IV

 Dulcian 8 fot                    Basun 16 fot

 Tremulant                         Trompet 8 fot

                                          Skalmej 4 fot

KOPPEL

Hw/P, Rp/P, Rp/Hw, Bw/Hw

Setzerkombinationer (768)

LÄHTEET:

Kaarlelan kirkko. Suomen urut. [https://suomenurut.fi/kokkola/kaarlelan-kirkko-2/] Luettu 10.3.2019.

Kokkolan suomalainen seurakunta. Kaarlelan kirkon urut. [http://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/toiminta/musiikki/kaarlelan_kirkon_urut] Luettu 10.2.2019.

Oikarainen, Ilmari. Säestyssoitinten vuosisata. Oulun seurakuntayhtymän urut. OAMK. Opinnäytetyö 2015. [https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/103587/oikarainen_ilmari.pdf.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 10.3.2019.

Rakennetaan urut. Kokkola, Kaarlelan kirkko, 1958. [http://urut.polso.fi/?Urkuja___Urkugalleria___Kokkola%2C_Kaarlelan_kirkko_1958&nbfirst=1&nbcat=Bruno_Christensen_et_Sonner] Luettu 10.3.2019.