tiistai 19. heinäkuuta 2011

Tankarin majakkasaari


Ja tänään lähdetään seilaamaan! Saaristoristeilijä M/S Jenny valmiina puskemaan aaltoja päin.
Jenny - alus tekee muutaman tunnin mittaisia päiväristeilyjä kesäkaudella Kokkolan ulkosaaristoon, Tankariin. Nyt kuumimman kesäkauden aikana lähtöjä on peräti kaksi päivässä maanantaita lukuun ottamatta, sillä maanantait on varattu tilausristeilyille.

Olen käynyt Tankarin majakkasaarella useamman kerran. Joka kerta se kiehtoo karuudessaan ja yksinkertaisuudessaan. Viimeksi olin Tankarissa toukokuussa oppilaideni kanssa. Päivä, jolloin reissailimme , oli valitettavan sateinen.

Tankariin on matkaa mantereelta viitisentoista kilometriä. Jennyllä matka taittuu suuntaansa noin puolessatoista tunnissa. Perillä saaressa alus on satamassa pari tuntia, jonka aikana saarta ennättää mainiosti kierrellä.




Alus on kivan tilava ja hyvällä ilmalla on kiva käydä katselemassa merta aurinkokannellakin. Laivassa on muuten myös sisävessa, ettei tarvi olla polvet solmussa matkan ajan:)



Tankarin saari on  jo vuosisatojen ajan tunnettu kalastajakylänä. Aikaisempi nimi saarella oli Klippan, joka käännettynä tarkoittaa kalliota. Saari on vajaan kilometrin pitkä ja leveydeltään noin puoli kilometriä.
Saarella on satojen vuosien ajan ollut pieniä kalastusmajoja, joissa kalastajat asuivat. Enimmillään puumökkejä oli useampia kymmeniä, mutta nykypäiviin asti niitä on säilynyt vain muutamia. Tänä päivänä saarella ei asu enää kalastajia, vaan mökit ovat nykyisin kesämökkikäytössä.

Saarella on helppo kulkea, sillä sinne on tehty reittejä. Osa poluista on puilla katettu. Valittavana on pari eripituista reittiä.




Saarella on monenlaista katseltavaa. Hylkeenpyyntimuseosta löytyy paljon erilaisia kalastukseen käytettyjä välineitä. Hylkeenpyynti onkin ollut merkittävä elinkeino kokkolalaisille talonpojille.
Venevajan kuvat vähän heikommanpuoleisia, mutta menkööt!



Vastapäisessä venevajassa on esillä oikea hylkeenpyynnissä aikoinaan käytetty hyljevene.




Hylkeenpyyntivajassa on myös pienoismalli Tankarin saaresta.

Vanhat kalastajamökit ovat karuudessaan aivan ihastuttavia. Mökkiläisillä ei muuten ole lainkaan omaa pihaa.

Maa Tankarissa on aikaisempina vuosisatoina ollut paljon nykyistäkin karumpaa. Entisaikoina ihmiset kuulemma veivät multaa säkeissä saarelle, jotta saattoivat istuttaa perunoita...

Itse majakkarakennus on varsin hyväkuntoinen ja se on edelleen toiminnassa. ¨ensimmmäisen kerran majakkaan sytytettiin valot 1889 ja se sähköisetettiin 1961.Majakan valokorkeus on 27,5 metriä.  Majakka on yleensä suljettuna yleisöltä, mutta muutaman kerran kesässä on ns. majakkapäiviä, jolloin pääsee kapuamaan itse rakennukseen.


Tankarin saarella on myös mahdollista yöpyä. Majakan vieressä näkyy kuvassa hieman heikosti yöpymisrakennuksia;   majakkamestarin talo, vierastupa sekä luotsiasemarakennuksessa sijaitseva Suomen Retkeilymajajärjestöön kuuluva Majatalo Tankar inn.


Itse pidän paljon Tankarin saaren kirkosta, joka on rakennettu vuonna 1754. Vanhoihin aikoihin ihmisten oli oikeastaan pakollista käydä säännöllisesti kirkonmenoissa. Pitkän ja uisein myrskyisän matkan vuoksi Tankarin saaren kalastajille tämä koitui rankaksi vuosien myötä. Niinpä he saivat idean, että rakentavat saarelle oman kirkon. Tämän jälkeen se olikin kappalainen, joka joutui säännöllisesti suoriutumaan hyisestä merimatkasta...

Kirkko on hyvin pieni, mutta oikein ihastuttava.
Kirkko ei ole ulkoisesti  suinkaan perinteisen kirkon näköinen, enemmänkin se muistuttaa tavallisia kalastajien asumuksia. Ei näihin maisemiin mikään kruusattu rakennelma istuisikaan!


 

 

 Kirkossa on kiinteät puupenkit, joita en ikinä kyllästy katselmaan, koska ne on kaiverrettu täyteen puumerkkejä. Kirkon edestä löytyy puhujanpönttö ja seinältä numerot virsilistaa varten. Seinillä on useita vanhoja maalauksia kehystettynä. osa maalauksista on jopa itse kirkkoa vanhempia. Ja tietysti katossa on paikalliseen tapaan laiva riippumassa.

 




 


Maa saarella on edelleen karua, vaikkakin kasvillisuutta pilkottaa siellä täällä. Maaperä on hyvin kallioinen.











 

Saarella lähellä satamaa on myös grillikatos sekä Cafe`Tankar, jossa on päivittäin tarjolla makoisa kalakeitto ja muuta pikkunaposteltavaa.

 

Keskellä saarta kököttää iso kivikasa. Tankarissa on tapana, että ensimmäistä kertaa sinne tulevan täytyy viedä rannasta kasaan niin suuri kivi, kuin hän jaksaa kantaa. Alunperin paljon matalampi kivikasa on ollut ns. kivikummeli, jossa oli merimerkki tangon päässä  ennen majakan rakentamista.


Kun reissu on ohi, on aika palata laivaan.



 

 

Takaisintulomatkalla meillä oli ilo päästä vierailemaan kapteenin ohjaustilaan. Siellä saikin oppia monenlaista...







Kun olimme lähellä rantaa, ohitimme Kokkolan asuntomessualueen, joka sijaitsee aivan sataman tuntumassa. oli kiva katsella aluetta mereltäkin päin.





Jos innostuit Tankarista ja risteilystä, löydät linkin Kokko-Linen sivuille tästä! Sieltä voit vaikka varata reissun heti nettivaraamosta:)

Voin vai suositella kaikille tätä meriretkeä, toivottavasti aurinko paistaa kauniisti seilailessanne!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti