Erikoistietotoimisto ETT:n valokuvanäyttelyssä

Hyvin kiireisenä iltapäivänä pistän kiivaaseen tahtiin tossua toisen eteen.  Olen kuin  piirrossarjasta Kelju K. Kojootin jahtaama maantiekiitäjä. Kunnes tulee äkkipysähdys. 

Chydenia-centerin lasikäytävän ikkunoissa on  tauluja. Muistan samassa, että jokin aika sitten lukaisin lehdestä, että ETT:n Erikoistietotoimistolla olisi täällä näyttely. Olin vain autuaasti unohtanut sen. ETT on  aktiivinen kotiseutuhistorian kerääjä ja tallentaja. Luen aina heidän lehtiartikkelinsa ja myös nettisivujaan. 

Yhtäkkiä ei ollutkaan enää kiire. Oli pakko katsoa näyttely läpi. Ja voi, miten ihania kuvia Suomi 100-juhlavuoden jokaiselta vuosikymmeneltä aihepiirinään Kokkola. Kerrassaan hieno idea tämä näyttely!

Ainut ongelma oli, että minulla oli vain  surkea kamera mukana ja käytävä sen verran ohikulkijoita täynnä, että kuvaminen ei kovin hyvin sujunut. No, ajatus tärkeintä, ja hetkien tallentaminen. Tällä kertaa viis kuvien rajaamisesta.

Kuvat on aseteltu  ikäjärjestykseen - vanhin vasemmalla edeten kymmenen vuoden harppauksilla kohti nykyaikaa. Ensimmäiset kuvat ovat tietystikin mustavalkoisia. 70-luvulle tullessa tulvahtaa äkisti kuvissakin värikylläinen maailma. 

Ensimmäisessä kuvasarjassa silmät nauliutuvat nuoreen poikaan. Kuvatekstissä kerrotaan, kuinka vasta 15-vuotias poika Jonas Jaucken menehtyi Kansalaissodassa. Katson kuvaa kauan, Oma kuopukseni on samanikäinen. Koskettava aloitus. 

Kotona tutkin tarkemmin pojan tietoja Suomen sotasurmat- tiedostoista. Sieltä selviää, että Jonas Jaucken kuoli valkoisten riveissä Kansalaissodassa saaden luodin päähänsä. Niin surullista. 

Tämän alla olevan kuvan tallensin, koska perheeni miesväki metsästää ja siipan yksi sukuhaaroista menee Kälviälle. Näköjään  hirvijahti ollut käynnissä ja joku onnekas saanut melko isosarvisen saaliinja toisen vähän pienemmän. Kiva ajankuva tämäkin, kun vertaa nykymetsästäjän  metsästysvaatetusta näiden metsämiesten asuihin. 

1910-1919 taulusta nappaan lähemmän kuvan myös Friisin talon pihapiiristä. Siipan toinen sukuhaara on Friisejä. Tietääköhän kukaan, ketä on kuvassa? Päheä auto nuorilla miehillä joka tapauksessa.

1920-1929  kuvissa on monta mielenkiintoista otosta. Valitettavasti  tarkemat otokset epäonnistuivat sen verran, että se niistä...

1930-1939 vuosien kuvasarjassa nousee hymy huulille. Näköjään jo silloin on ollut kälviäläisiä pyöräilijöitä...Tästähän vieläkin heitellään huulta. On onni syntyä mieluummin pyöräilijöksi kuin...

Mutta olisipa mielenkiintoista tietää, missä tilanteessa tämä pyöräilykuva on napattu. Miehillä näyttää olevan pyssytkin mukana!

Tämä alla oleva hiihtokuva on aivan hurmaava. Tuomisen neidit siinä opettavat siskon poikaa hiihtämään.  Pieni poika pitkine sauvoineen ja puusuksineen on enemmän kuin hellyyttävä. Myös naiset hiihtohameissaan, heh:)

1940-1949 kuvasarja on koskettava sotavuosien vuoksi. Alarivissä ensimmäisenä värikuvana on tosin melkoisenä piristysruiskeena Kaija Jestoin lapsuuskuva. 

Tämä alapuolen otos on sotavankisairaalasta Ykspihlajasta. Sotavankisairaalan virkaa toimitti nykyinen Työväentalo. Olen aikaisemmassa bloggauksessa joskus kertonut Työväentalon sotavangeista ja Sergei-kummituksesta.

Seuraavassa kuvassa on venäläisiä sotavankeja Rasmuksen saunan vieressä. Vangit näyttävät pelottavilta tummissa asuissaan. Päähine luo lisää samaa vaikutelmaa.  Anoppini lapsuuskodissa oli aikoinaan sotavanki, jolle oli kova paikka muuttaa sodan jälkeen takaisin omaan maahansa. Kaikilla vangeilla ei varmaan olleet yhtä hyvät oltavat. Silti mietin, osaisimmeko me nykyajan ihmiset vastaanottaa vihollisen vangin yhtä luontevasti vastaan kuin anopin vanhemmat aikoinaan? Luottamus oli molemminpuolista. 

Kuvat muuttavat kymmenen vuoden aikasyklissä melkoisesti ulkoasuaan. Onhan siirrytty sodan jälkeiseen nousukauteen, Kuvat vuosilta 1950-1959.

Tutkiskelen suurella mielenkiinnolla kuvaa Kokkolan keskustasta. Vaikka kuvatekstissä kerrotaan, että kuvauspaikka on Ristirannankadun ja Pitkänsillankadun kulmaus, en kykene yhdistämään paikkaa...Tiedän kyllä, että taaimmaisena olevan rakenuksen olen nähnyt, mutta en osaa  paikallistaa. 

Sitä vastoin edustalla matalaosainen  rakennus herättää lähes hilpeyttä, "PIGG MED NEGRERPOJKENS KAFFE - PIRISTY NEEKERIPOIKA KAHVILLA. " Nykyään tuosta  tulisi syyte kunnianloukkauksesta. Tuohon aikaan kahvi on  vain maistunut hyvältä...Kauppakiinteistökokonaisuus kutsuu luokseen. Haluaisin niin kovin kurkistaa sisään putiikkeihin. 

Kun aikani pyörittelen kuvaa ja  klikkaan itseni Google mapsiin, löydän paikan. Niinpä tietysti! Tuo ylemmässä kuvassa  näkyvä rakennus, jonka katolla lukee "NOKIA", onkin nykyinen elokuvateatterimme, Bio rex!  Isoa kerrostaloa ei vielä ole ja muutoinkin näkymä on kuin  toisesta maailmasta. Koen pienen kaipauksen kipinän aikaan, jossa en ole koskaan edes elänyt. 

Ja sitten. karuakin karumpi, hyvin ahdistava kuva. Olen  lähiaikoina kirjoittanut blogitekstiä  luonnokseksi asti Kokkolan kirkon palosta loppiaisena 1958. Jossain vaiheessa sen julkaisenkin. Tämä kuva on pysäyttävä. Lumen kylmät kinokset   ovat paikoillaan ja vain hetkeä aikaisemmin kuumaakin kuumempana riehuneet ahnaat liekit ovat sammuneet ja jättäneet mustan   henkäyksensä  liekkien nujertamiin hirsiseiniin. 

Kuusikymmentäluvun kuvakavalkadi on  iloisempi. Keskellä kuvaa on Figarol-kissan mainos, joka yhä edelleen komistaa Kokkolan katukuvaa. Tämä on varmaan ensimmäinen maamerkki minulle Kokkolasta, jonka muistan. Pikkutyttönä asuin pienessä maalaiskunnassa, jossa oli  pari, kolme ruokakauppaa. Vaatekauppoja ei lainkaan, muista erikoisliikkeistä puhumattakaan. Kävimme silloin tällöin ostoksilla  80 km päässä kaupungissa. Auton pysäköimme lähelle nykyistä linja-autoasemaa ja tämä ihastuttava kissa näkyi aina heti autosta noustessa. Melkoinen maalaus maalaistytön silmissä. Etenkin, kun mummon velipoika tapasi tarjota siitä jännittävän muotoisesta Figarol-rasiasta niitä valkoisia, pyöreitä pastilleja...Muistaako muutkin ne?

Tässä Figarol-kissaa ollaan maalaamassa. Ennen mainontaa oli vähän ja se  oli jotenkin niin viatonta...

Samaan aikajanaan liittyy hupaisa otos. Bussii vierii Sunttiin Mokka Motin edestä 1961. Tämä on varmaan aikanaan ollut päivän puhutuin tapahtuma! Nykyään me tylsimukset paiskomme sinne korkeintaan polkupyöriä. 

Mokka Motti sijaitsi nykyisen Seurahuoneen alakerrassa. Se oli kuulemma suosittu kansankuppila. Kuvassa kiinnittää huomion parkissa oleva vene. Siis vielä 1960-luvulla joku on saapunut veneellään kaupunkiin...

1970-1979 kauden kuvissa on  puoliksi väriä, puoliksi mustavalkoista. Kuvissa alkaa olla juttuja, joihin itselläkjin on jo kosketuspintaa.

Tällä hetkellä tapetilla Kokkolassa on Urheilutalon huono kunto ja toiveet sen kunnostamisesta.  Tuota alla olevaa kuva kun katsoo, niin rakennus on edukseen. Ja idyllisesti Suntissa on edelleeen veneitä parkissa.

Muitakin tämän hetken puhuttuja nimiä kuvissa on. Hymyilevä mies on ollut Kokkolalle todellista hymyä elokuvan muodossa. Olli Mäki oli nyrkkelijä. Kaunis tarina on tämä elokuva ja ihania näyttelijäsuorituksia!Kannattaa katsoa, jos ei vielä ole siihen tutustunut!

Ja tunnelmasta toiseen. Esson suurpalo vuonna 1973. Katsokaa noita mustia pilviä. Kuva on  hyvä. 60-luvun keltaiset,leveälahkeiset etualan naiset on kuin kiskaistu mukaan painajaiseen. Muistan tämän tulipalon hämärästi itsekin Olin silloin 6-vuotias. Isäni työskenteli viikot Kokkolassa, kun olin pikkutyttö ja oletan, etttä isä on ajeluttanut perhettämme palon jälkeen alueella. Niin vahvasti sen muistan. 

Ja tietysti on matkattava taas Ykspihlajaan. On se niiin omanlaisensa kaupunginosa, että...Kuvassa Rantabaarin omistaja Sirkka Junttila vuonna 1978. Niin kovin harmittelen, ettei tullut kuvattua Pihlajan  baareja, kun ne vielä olivat kuvattavissa...

Tämä teräsrouva on täyttä ruutia muuten edelleen!

Sitten 1980-luvulle. Kaikki kuvat on väreissä. 80-luku tuntuu jo vähän liian tutulta. Kuvat eivät ainakaan omassa mielessä ole enää niin dramaattisia. 

Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kuvassa on jotain  hellyyttävän nuorekasta. Kuvasta tunnistaa muutaman siellä edeleen soittavan ammattilaisen. Juha Kangaskin vaaleissa vaatteissaan on  mukana. 

1990-luvulle tultaessa kuvissa on kovasti kirjoa. Siellä on sekä huippuhetkiä että alamäkiä.

Lyseon palon muistan itsekin.  Tähän aikaan riiustelin viikonloppuisin.  Kokkolassa joka viikko.

Tämä hetki oli pysäyttävä. 

Kokkolan kuningas ainakin äänen puolesta - tangokuningas Matti Korkeala  ja toisen tason kuningas Vintar yhdessä torilla. 

Sitten pyörähdetäänkin ihan uudelle vuosituhannelle. Kuvissa  taiteilla on  iso osa. Matts Holmqvist juttelee Tarja Halosen kanssa. Matts on siipan koulukaveri ja vanhaa sukuakin  hänelle. Kuvissa Anders Chydeniuksen roolissa, mutta männä kesänä rahtasi pellolla  kotini vieressä paaleja yömyöhään... Monipuolinen mies!

No Krunni-laivan muistavat monet. Olihan se piristys torilla. Nyt pitäisi innovoida jotain uutta...

Bryggan Öjassa edustaa minulle kesää. Tässä kuvassa alla ooppperaesitys Figaron häät Brygganilla . Upea estradi.

Halkokarin kahakasta vieähti 150 vuotta, itseni muistan värjöjttelemässä ulkoilmateatterin esityksessä Halkokarilla. Kyllä rooliasut luo tunnelmaa.

Siten tämä meidän nykyinen vuosikymmenemme. Tulee vaikeammaksi tietää, mitä pitäisi tästä asiasta kuvata. Omalle ajalleen on hetkessä aika sokea. ETT tietotoimisto on valinnut kuviin mm. presidenttiparin vierailun Kokkolassa 

Merikokkola on kaunis. Tässsä kuvassa  nuorisokeskus Elba kauniissa valaistuksessa.

Ajankuvaa on tietysti nykyinen näkymä kaupunkikeskustaan. Sadan vuoden päästä tätä ei kuulkaa kukaan tunista...

Hieno näyttely. Kiitos tästä, ETT!

LÄHTEET: 

Erikoistietotoimisto ETT:n kuvasarjat. 

Google maps. Kokkola.

IltaSanomat. Nyrkkeilylegenda Olli Mäki on nähnyt Hymyílevän miehen seitsemän kertaa - Alzheimeriä sairastava tähti muistaa  elokuvan kertovan itsestään. [https://www.is.fi/nyrkkeily/art-2000001942293.html] Luettu 29.9.2017. 

Suomen sotasurmat 1914-1922. [http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=24617] Luettu 29.9.2017. 

Yle.fi. Kansankuppila Mokka-Motissa kävivät kahvi ja kellot kaupaksi. [https://yle.fi/uutiset/3-6737082] Luettu 29.9.2017. 

Haasteesta otettu koppi...minun viikkoni

Vastaan erääseen haasteeseen. Minun viikkoni. Tässä nyt muutama ote  uusimmasta viikostani. Nyt on edetty seuraavaa viikkoa tämän kirjoituksen koostamisen jälkeen muutama päivä ja meno on säilynyt ainakin yhtä hektisenä...

Maanantai

Aamusta ylös. Kolme kelloa pirisee samaan aikaan. Painan torkkua vartin verran.  Tasan 7.18 nousen ylös joka arkiaamu, ellei mitään erityisempää. Olen tylsä ihminen. Syön nopeasti saman aamupalan joka aamu, kahvia ja jogurttia.  Pikainen hiusten kampaus, kasvojen pesu, meikata en jaksa.   Onneksi itsetuntoni kestää...Tämän parempaan en aamuisin pysty. Tihkaisee. Olen  täydellisesti iltaihminen. Isän suvulta sain tämän perintönä. Lohdullista, että vanhemmiten suku valpastuu aamuisin. Nukkuu vain lyhyeen.  Tuntuu mahdottomalta, että minäkin ehkä joskus tulevaisuudessa. 

Joka vuosi maanantain  työtuntini ovat alkaneet  aamukasilta. Ajatuksena karmea, mutta toisaalta tykkään, koska on pakko laitaa itseään ruotuun jo edellisenä iltana, jotta herään. Parinkymmenen vuoden aikana olen nukkunut pommiin vain kerran niin, että myöhästyin. Ja juuri sillä kerralla olin luvannut tuurata kollegankin tuntia vähäsen alusta. KAR-ME-AA! Niin noloa, mutta työkaverit päästivät naurun, kun porhalsin unirähmät vielä silmissäni paikalle. Sain syntini anteeksi. 

Koulupäivä sujuu vauhdikkaasti. Ei kaikilta osin ihan nappipäivä, mutta hommat saadaan hoidettua.

Koulun jälkeen kiiruhdan laittamaan nuorimmaiselle ja itselleni ruokaa. Siippa on lähtenyt koko viikon mittaiselle metsästysreissulle Lappiin koiran kanssa. Soittelemme lyhkäisesti. Siippa hehkuu ylpeyttä, sillä saaliiksi on tullut useampi metsäkanalintu.

Illalla on vanhempainilta. Tekaisen  töistä lähtiessä kiireessä Power pointille keskeiset asiat ja siinä on illan runko. Iltakasilta  palaan kotiin. Avaan sähköpostin ja Wilman.  Olen saanut ihanaa postia "Kiitos Minna illasta. Tämän olisi pitänyt olla pakollinen kaikille vanhemmille." Olen otettu. Aina miettii, mitä vanhemmat odottavat vanhempainillalta. Pelkään ajatusta, että kaikki sanovat illan jälkeen "ei siellä mitään erityistä ollut." On kuitenkin niitä harvoja hetkiä, kun tapaa vanhempia, joten koen, että kyllä kannattaa panostaa. En jännitä esiintymistä, en ole koskaan jännittänyt. En silti tykkää olla keskipisteenä. Mutta hyvä, jos tavoitin olennaisen edes yhden mielestä. 

Illan kruunuksi käyn uimassa piha-altaassa. Viime uinnista on pari viikkoa. Nautin. Olen ollut niin flunssainen, että olen kiertänyt kaikkea kylmää kaukaa. Vesi on vielä +12. Virkistyn. Illalla näpertelen tietsikalla. Läppärini on  kaksi päivää vanha, Edelliseen kaadoin kahvikupin. Ei kannata kokeilla...Asentelen uusia ohjelmia. Iso haaste on saada sukuohjelmani kokonaan siirrettynä koneelle. En onnistu ainakaan vielä. Apua!

Luen sängyssä Roman Schatzia. Pidän hänen kielenkäytöstään. Muutama kohta kirjassa on aika härski. No, hän on näköjään halunnut tuoda asiat kylmäpäisesti esiin...lasken väsyneenä kirjan pois. En saa unta. Vanhempainillan asia pyörivät liiaksi mielessä. Kello on 02.00 ja minä valvon...

Tiistai

Nuorimmaisen kanssa heräilemme samaan aikaan. Hän lähtee kouluun mopolla, minä vähän myöhemmin autolla. Huomaan, että ihmiset pysähtyvät suojateiden  lähettyvillä paremmin kuin vielä muutama vuosi sitten. Hiljennän  autoni suojatien eteen. Pieni poika veivaa pyörällään kadun yli ja vilkuttaa minulle. Tulee hyvä mieli.

Tiistai on aina  työviikossani tehopäivä. Enkkua, ymppää, äikkää, matikkaa... Parhaita ovat hetket, kun joku ylittää itsensä ja oivaltaa jotain uutta. Luokassa keskustelemme paljon. On minulla ihana työ! On kuitenkin  tunne, että jatkuvasti on kiire. Toivottavasti se ei välity oppilaille asti. 

Kotona ilta on rauhallinen. Asentelen taas konettani, kirjoittelen sähköpostia, vähän blogiakin.  Olen yksin kotona. Poika on mopoineen jossain. Vaihtelemme hänen kanssaan useampia Whatsup-viestejä. Haluan, että hän on kotona ennen hämärän hetkiä. Isompi poika laittaa viestiä, että on loppuviikosta lähdössä vaihtamaan autoa. Muutama äidillinen neuvo, että onko varmasti järkevää. Sanoillani ei ole juurikaan tässä asiassa painoarvoa. Kiva, että soitti kumminkin.

Illalla saunon (kuten joka ilta - olen saunafriikki). Saunan jälkeen lojun saunatakissani  kotisohvalla läppärini kanssa. Kello on 23.00. Puhelin soi. Säikähdän. Anoppi soittaa ja on hädissään. Hän ei ole kunnossa. Kuulen itkun äänessään, kun hän kysyy minulta neuvoa, mitä pitää tehdä. Kokoan ajatukseni, yritän rauhoittaa itseni ja miettiä järkevästi.  Ohjeistan soittamaan ensiapuun. Pyydän soittamaan takaisin, kun on saanut sinne yhteyden. Puhelin soikin pian uudestaan. Puen  vaatteet ylle, käsken  nuorimmaisen nukkumaan ja lähden kuskaamaan anoppia ensiapuun. Yöllä kun viimein  palaan kotiin, ei uni taaskaan tule. On kuitenkin hyvä mieli, että anoppi sai avun. 

Keskiviikko

Tänään kuskaan pojan kouluun, sillä sataa vettä. Juttelemme matkalla niitä näitä. Poika selostaa, mitä seuraavaksi on suunnitellut tekevänsä teknisen työn tunnilla. Käymme myös läpi päivän ohjelmaa. Vuosien rutiineihin kuuluu, että joka kerta hyvästellessä kerron, milloin työaikani päättyy. Tapa on ollut voimassa siitä lähtien, kun lapset aikoinaan  kauan sitten aloittivat päiväkodissa.  Pidän selkeistä asioista, siitä, että asiat on valmiiksi kaikilla kirkkaina tiedossa. Lapseni eivät ole koskaan jääneet itkemään perääni hoitopaikkaan viedessä, heille oli alusta asti selvää, milloin "noutaja" saapuu. Kun vein  nuorimmaiseni ekaa päivää 2,5 -vuotiaana päiväkotiin, hän nosti urheasti kättä ja huikkasi isoon ääneen "Terve!":)))

Iltapäivällä olen tosi väsynyt. Parin yön lyhyet unet kostautuvat. Oikaisen sohvalle ja nukahdan saman tien. Kello on kuitenkin hälyyttämässä. Kuskaan pojan  konservatoriolle. Odotellessa käyn ruokakaupassa. Haen myös postista paketin. Se on tullut Kiinasta saakka. Olen tilanut netistä itselleni prameaakin prameamman korusetin. 

Viikon kuluttua on lapsuuden- ja nuoruudenystäväni tasakymppijuhlat. Ystäväni on melko tunnettu muotibloggari.  Tutustuimme 8-vuotiaina ja olimme hyvät ystävä siitä lähtien, kunnes opinnot aikuisuuden kynnyksellä  meidät erottivat. Vieläkin pidämme tasaisen epäsäännöllisesti yhteyttä. Meitä yhdistää vanhan ystävyyden lisäksi moni asia, mm. musiikki,  opettajuus ja bloggailu. Heh, lapsuuden parhaista kavereistani muuten  75% on opettajia. Outoa? Nuorina keikkailimme  ystäväni kanssa yhdessä. Voi niitä aikoja!  Viikon päästä minut on siis kutsuttu Etelä-Suomeen juhliin mukaan. Vähän tutisuttaa jo etukäteen, sillä muotimaailma on minulle vieras. Kutsukortissa luki pukukoodina: tanssikengät, tiarat, timantit ja ansiomerkit! Melkoinen näky tulen varmaan olemaan kimaltavien blingbling-korujeni kera.:)

Torstai

Työni alkavat 9.15. Ette usko, mutta saavun työpaikalleni vahingossa jo tuntia aikaisemmin! Jurputan kollegoille, että tällaista ei ole vielä koskaan vahingossa sattunut. No, töitä riittää kyllä kovasti.

Koulussa on uusi sijainen. Kättelen hänet. Näyttää tutulta mieheltä, mutta  oletan, että joku samannäköinen on tullut  jossain aikaisemmin vastaan. Jälkeenpäin saan tietää, että sijainen olikin suurten oopperalavojen tähti! No niinpä, viimeksi olin häntä kuuntelemassa Matteus-passiossa pääsiäisen aikaan.. Totean itsekseni, että suuret tähdet osaavat olla vaatimattomia. Kiehtovaa. 

Kotona  vietän pari tuntia töiden jälkeen. Ruokailtuamme  siivoan. Iinhoan siivousta. Mutta joskus sekin on tehtävä, tietenkin. Siivoilun jälkeen mieli on tyyni ja tyytyväinen. Helpottuneena ajattelen, että eipä tarvi hetkeen siivota. 

Illalla käyn vanhemmillani. Isä on väsynyt. Lepää lähes koko vierailuaikani. Pelkään.  Äidin kanssa juttelemme monenlaista. Äiti on soitellut sukulaisille ja kertoilee kuulumisia. Minä laitan isän lääkedosetit täyteen. Teen sen joka viikko. Kirjoittelen myös listaa äidille, mitkä reseptit hänen on käytävä uusimassa, mitä lääkkeitä hankittava lisää. Äiti on isän omaishoitaja. Joskus mietin, kuinka rankka osa...Haluan auttaa niin paljon, kuin pystyn. 

Iltaysiltä naapuri soittaa. Lapselleen on määrätty uutta lääkettä ja heillä on epäselvyyksiä, miten sitä annetaan. Kävelen  illan pimeydessä paikalle ja ohjeistan sekä vanhemmat että lapsen, joka ei halua lääkettä. "Tämä on sellainen lääke, että tätä voidaan antaa vain lapsille, jotka osaavat laskea sormillaan  kymmeneen - osaatkos?" Lapsi saa lopulta onnellisesti lääkkeensä ja vanhemmat huutelevat mennessäni, että eivät olisi selvinneet ilman minua. Piece of cake, huutelen takaisin ja katoan pimentyneeseen iltaan. Supernanny liikkeellä, naurahtelen itsekseni. 

Perjantai

Kiva työpäivä. Perjantaisin pidän aina pari kuviksen tuntia. Kukaan oppilaistani ei lopeta töitään liian aikaisin,  tyyliin viiden minuutin jälkeen huuda "mä oon jo valmis!" Tämä on iso tavoitteeni ja olen niin onnellinen, kun he ovat sen oppineet. Työpäivän  jälkeen jään ripustamaan kuvistyöt seinälle. Taas niin kauniita!

Töistä suoraan menen naapuriin. Olen luvannut hoitaa  5-vuotiaita kaksosia. Vanhempiensa työajat menevät ristiin. Minulla on aikaa.. Tyttö  ottaa esille valokuva-albuminsa ja esittelee minulle  vauvakuviaan. Hän kysyy minulta, mitä tarkottaa "ristiäiset." Selittelen jotain. Tyttö kuuntelee tarkkana. Sitten leikimme. Kaipaan niitä aikoja,kun omien lasten kanssa sai leikkiä. Minulla on kaikki lelutkin tallessa...

Illalla pojalla on soittotunti. Joudun kuskaamaan pojan aina sinne, koska hänen kova soitinkotelonsa ei mitenkään mahdu mopon kyytiin. No, olen kulkenut konsalla niin kauan,  että menee ihan rutiinista. Kerran eräs konsan opettaja kysyi käytävällä odotellessani "Kuinka monta vuotta olet istunut siinä?"

Illalla istun saunassa. Lilluttelen jalkoja vesiastiassa ja nautin. Saunan jälkeen ensimmäistä kertaa koko viikolla laitan television päälle. Makoilen sohvalla ja katselen "Vain elämää." Herään iltayhdeltätoista siihen. kun poika säyseästi tönii ja huutaa "HERÄÄ!"  Olen näköjään auttamattomasti nukahtanut jo ohjelman puolivälissä. Kömmin sänkyyni jatkamaan unia.

Lauantai

Aikaisen nukkumaanmenon ansiosta herään aikaisin. Whatsuppaan kollegani kanssa toista tuntia vielä sängyssä maaten. Kun nousen ylös, äiti soittaa. Isä on sairaana. Sisko on käynyt jo aamusta heillä auttamassa. Minä lupaan tulla myöhemmin päivällä.

Ilma on kaunis. Koko viikolla en ole ennättänyt ulkoilla. Nyt päätän lähteä rentoutumaan metsään. Ajan auton metsätien varteen ja käyn poimimassa ämpärillisen puolukoita. Ilma on upea. Metsässä ei ole  ensimmäistäkään hyttystä tai hirvikärpästä. Rentoudun aina metsässä. Tosin en pidä siellä yksin liikkumisesta. Mielikuvitukseni on liian vilkas. Tällä kertaa karhu, susi tai mikään muukaan metsän elävä ei minua noteeraa, joten reissu on  hyvä.

Päätän  korjata matematiikan kokeet. Kannan jo työlaukkuni pöydän ääreen, kun tajuankin, että olen kiireissäni unohtanut koenipun kouluun. Sen verran harmittaa, että haen kokeet lauantai-iltapäivänä koulusta. Haluan tarkistaa ne ennen uutta viikkoa. Inhoan yli kaiken keskeneräisiä töitä tai asioita, jotka pyörivät mielessä. Siksi korjaan kokeetkin yleensä heti alta pois. Keskeneräiset asiat sammuttavat luovuuteni. 

Koululla käydessäni  vien marjat  samalla reissulla vanhemmilleni. Isä ei enää montaa asiaa kykene tekemään, mutta marjoja hän pystyy siivoamaan.  Tosin tänään hänen vointinsa ei sitä salli. Puran samalla kauppakassin, jossa on tavaroita isän  sairastelua helpottamaan. Pelkään jo, josko taas täytyy lähteä ensiapuun, mutta kaikeksi onneksi isän vointi hieman paranee iltaa kohden.

Illan istun tietsikan ääressä. Telkusta tulee jännäri ja innostun katsomaan sitä, vaikka inhoan katsoa niitä yksin.

Sunnuntai

Nukun täydellisen hyvin koko yön. Aamulla kun herään, olen todella onnellinen, ettei puhelimeni ole soinut. Pelkäsin, että  josko sittenkin pitää lähteä isää  kuljettamaan yöllä.

Pojalle olen luvanut, että koska olemme kahdestaan kotona, käymme syömässä jossain.
-Minne mennään, poika kysyy.

Sanon, että saa ihan itse googlailla ja valita paikan. Valitsee pizzerian. Vähän jurputan, että oikeastiko, mutta saman syssyyn muistan, että itsehän pyysin valitsemaan. Ruoka on hyvää. Poika tosin sanoo, että puhun liikaa. Innostuu kuitenkin sitten itsekin kertomaan, kuinka nälkäpäivänä koulukavereistaan tosi moni tuli  samaan paikkaan pizzalle. Olivat myöhästyneet 45 minuuttia, kun oli niin paljon jonoa ja saivat Wilmaan merkinnän. Totean pojalle, että kerrankin on ollut kuuliainen, eikä ole lähtenyt hömppään mukaan. Jatkan saman tien lausetta:

 -Tai siis sulla ei ollut tarpeeksi rahaa, vai, totean. 

 -Joo, poika naurahtaa.

Hetkisen vielä jatkamme aiheesta. Hymähdän pojalle, että olisit ollut tosi sankari, jos olisi ollut rahaa mukana,  kun olisit pistänyt pizzarahan  punaisen keräysastiaan, kun muut  lähtivät pizzalle. Poika nostaa katseensa vinkeän näköisenä. Nauramme...se nuoruus:)

Muistokivi Kokkolan kaupungin asukkaille

Kun tein blogitekstiä Kokkolan kolmannesta kirkosta, törmäsin lähdetiedoissa tietoon, että Kokkolan kolmannen kirkon pihalla on muistomerkki. Mitä? Missä? Olen kävellyt kirkkopihan läpi kymmeniä kertoja, enkä ole huomannut missään mitään...Siispä tutkimaan!

Ja kyllä sieltä etupihan kulmauksesta muistomerkki löytyikin! Käsittämätöntä, etten ole tätä ohi kulkiessani koskaan noteerannut...

Tänne paikalle onhaudattu nykyisen kirkon pihapiiristä  niiden ihmisten jäänteet, joiden luita on tullut vastaan tätä Kokkolan kolmatta kirkkoa rakennettaessa  vuonna 1954. Kirkkohan rakennetiin tulipalossa loppiaisyönä 1954 tuhoutunee kirkon tilalle. 

Muistomerkki on leveä, matalahko kivipaasi. Kauempaa katsoen voisi ajatella sen muistuttavan arkkua. Kivitason päällä on loivasti kalteva laatta, jossa on teksti sekä suomeksi että ruotsiksi.

"Kokkolan kaupungin asukkaille, jotka 1600- ja 1700-luvuilla rakensivat ja kohottivat kaupungin ja joiden maallinen tomu on kätketty tämän kirkkopuiston multaan, omisti kiitollinen jälkipolvi v. 1970 tämän muistokiven. "

"Gamlakarleby stads invånare vilka på 1600- och 1700-talen byggde staden och befremjade  dess utveckling och vilkas jordiska  stört gömts här i kyrkogårdens mull tillägnades år 1970 denna minnesten av ett tacksamt senare släkte. "

"Iäinen lepo suo heille, Herra, ja anna ikuisen valon loistaa heille!"

Evig vila giv dem, Herre, och låt lysa över dem det eviga ljuset!

Kokkolan seurakunnat         Gamlakarleby församlingar"