Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa, osa 4

Tällä kertaa silmäyksiä Neristanin tienoilla oleviin Alvar Åkermanin suunnittelemiin asuinrakennuksiin. Kaikkiaanhan Åkerman suunnitteli noin 50 asuinrakennusta Kokkolaan. Kaikkia en ole kuvaillut, mutta useita kohteita kylläkin. Osaa esittelen vielä seuraavissa jaksoissa. Oli  kiinnostavaa bongailla näitä katukuvasta. Apunani käytin useita kirjallisia lähteitä, joista löytyi tietoa rakennuksista. Täydellinen listani ei ole.

Kohteiden etsiminen ympäri kaupunkia  oli melkoista rallia. Jouduin  tekemään useampia erillisiä kuvauskertoja. Jälkiviisaana totesin että vaikka luulin kuvaushetkellä painaneeni  kunkin talon sijainnin tarkkaan mieleeni, ei se ollutkaan kaikkien rakennusten kohdalla ihan yksinkertaista. 

Itäisellä Kirkkokadulla on tämä keltainen puutalo. Se on sangen hyväkuntoinen ulkoasultaan. Åkermanille tuttuja yksityiskohtia löydän ainakin ikkunoiden koristelusta. 

Samaisella Itäisellä Kirkkokadulla  on toinenkin puutalo, joka on Åkermanin suunnittelema.  Väri on hillitty vaalea ja olen löytävinäni samankaltaisuutta edellisen talon kattomuodoista. 

Viereisellä Läntisellä Kirkkokadulla on myös useampia Åkermannin rakennuksia. Tämä  punainen puutalo on melko iso.  Ikkunat noudattelevat jälleen samankaltaista tyyliä, jonka mukaan lasiruudut ovat yläosastaan pienempiä. 

Aivan vieressä  Läntisellä Kirkkokadulla, on naapurirakennuksen kanssa hyvin samantyylinen, vaalea talo, Ja kattorakennekin näyttää tutulta. Useissa rakennuksissa  yläkerrassa on harjan alla isompi ikkuna ja matalammassa kattopäädyssä pienempiä ikkunoita. 

Ja tässä viereinen rakennus samaiselta kadulta. Meinaan mennä suloisesti kaduista ja osoitteista sekaisin. 

Kustaa Aadolfinkadun kohdilla on haasteellisempaa kuvata ja joudun pomppimaan kameroineni tiealueen toisen kaistan taakse. 

Talo on vahvan värinen, mutta väritys sopii sille. Åkermann tykkäsi näköjään kikkailla kattomuotojen kanssa. Harjakatto  tässäkin tyypillisesti kallistuu useammassa kulmassa.  Yläkerran iso ikkuna on kiinnostavan korkealla. 

Härnösandinkadun ja Itäisen Kirkkokadun kulmauksessa, lähellä Eva Blomin koulurakennusta,  seisoo jykevän ylväänä 1917 rakennettu talo, joka ymmärtääkseni on ollut itse Alvar Åkermanin asuinkäytössä aikoinaan. Olemuksessa on mielestäni paljonkin samankaltaisuutta yläpuolella olevan rakennuksen ulkomuodon kanssa, vaikka kattoharja onkin eri mallinen. 

Tässäkin rakennuksessa Åkerman on kikkaillut erikokoisten- ja mallisten ikkunoiden kanssa. 

LÄHTEET:

Puikko, Anna. Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolassa. Tutkimus rakennusmestarin vaikutuksesta kaupungin kulttuuriympäristöön 1906-1940. [file:///C:/Users/kivim/Downloads/URN_NBN_fi_jyu-202105303301.pdf] Luettu 6.2.2022.

 

Studia Generalia -luennot (osa 2): Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolan katukuvassa. KH Renlundin museo. [https://www.youtube.com/watch?v=JOAyNHkpRWk] Luettu 6.2.2022.

Siiveniskuja ja kevättä

Kauniit pääsiäispyhät on osaltani menneet rokosta vielä toipuessa ja lattiarempan tuoksinassa. Joo, koko talo on mullin mallin... mutta ehkä tästä vielä joskus päästään normaaliin päivärytmiin. 

Isomman pojan kotona oli eilen pienoinen pääsiäisvalkea. Siipan kanssa käytiin siellä sitä pällistelemässä pieni tovi. Joten kuten paloi, ei kyllä mitenkään isolla roihulla. Risut sun muut romppeet pihamaalta saatiin kuitenkin kunniakkaasti poltettua. 

Lankalauantain ilta oli kaunis. Auringonkajoa ja vielä jonkin verran lunta maassa. Haahuilin poijan tonttia ympäriinsä. Metsän reunassa oli kiehtova puu, jonka toisiinsa käpertyneiden oksien syleilyssä oli entisen omistajan harava pystyyn nostettuna. Pieniä merkkejä entisestä elämästä...Siihen sen on joku joskus laskenut ja sen jälkeen se on vuosikaudet siinä seuraillut ohikulkevan tien elämä.

Illemmalla siippa lähti yövuoroon. Olin yksin kotona ja ajeleskelin kylän metsäautoteitä. Pidän sellaisesta. Heli Laaksosen sivuilla oli ajatus, jota pyörittelin mielessäni:"

"Sit lähimettä kattoma. Munst mettä o siitäki hiano, et sin ei voi mennä ostoslistan kans eikä palaveriaiktauluje mukka. Siält löyty mitä löyty. Usse juur sitä ei, mitä ajatteli – ja yht usse jotta viäl jännittävämppä."

Juuri noinhan se on ja siinä sen mielekkyyskin on! Minun kiertelyllä ei kovin kummoista löytynyt tällä kertaa. Mutta aina sentään jotain pientä. Töyhtöhyypät saapuivat parisen viikkoa sitten ja niiden touhuja on aina kiva seurailla.

ESITELMÄ:
"Töyhtöhyyppä.
Valkoisen-mustan-metallinkimmeltävä töyhtöhyyppä,
laihan pulun painoinen,
saapuu kevätsanomansa kanssa
ja hullaannuttaa kyläläiset vaihtamaan
ulsterin poplariin,
oli kylmä eli oli.

Vapuksi viimeistään munii,
ilman kummoista pesää,
noin vain keskelle peltoa, tömps.
Taitava kylväjä väistää munat,
lempeä ne siirtää.

Toukokuun lopussa ensimmäiset töyhtöpäät jo hosuvat
takaisin lämpimämpiin Euroopan osiin,
viimeiset elättelevät täällä syysunelmia marraskuussakin.
Vanellus vanellus,
kahteen kertaan jankattuna,
keksitty siipien vipinästä,
joissa entisihminen kuuli viljan viskurin äänen,
nykyihminen kopterin propellin.

Heittelehtii lentäessään kuin
huvipuiston korkkiruuvilaitteesta irti kirvonnut pultti
ja kiljuu.
- - "
-Heli Laaksonen-

Täyskuutakin sai iloita ja ihailla. Oli tosin vaan känny mukana, niin en isosti intoutunut tällä kertaa kuvaileen. 

Kiemurakaulainen joutsen  etsi iltansa pitimiksi ruokaa  pälvisen lumipeiton alta pellolla. Miten kaula voikin taipua noin hauskasti! Muutaman kurjenkin näin, mutta ne ovat sen verran arempia, että ottavat mieluummin siivet alleen kun jäävät kuviin hymyilemään. 

Vielä yksi lintujuttu mahtuu viikon varrelle. Siipan veli soitti minulle ja kertoili viimeisestä reissustaan. Kylän toisessa päässä oli ollut keväästä vauhkoontunut metso. Se oli piinannut ohikulkevia hätyyttäen heitä ja syöksyen kimppuun. Autojen konepeltejäkin oli suuruudenhulluudessaan uhitellut.

Sellaisia voivat olla  metsot näin keväisin soitimella. Tällainen häiriökäyttäytymien on tietysti ikävää, kun se kanavoituu ihan väärään kohderyhmään. Tässä tapauksessa paikalliset metsästysseurueen äijät kävivät nappaamassa metson kiinni, kietoivat aluksi lakanan sisälle ja siitä   koirahäkkiin ja  kuljettivat vähäsen  syvemmälle metsään. Kovin oli ollut äreä ukkometso. Kukapa moisesta tykkäisi. Toivotaan, että se löysi mieluisen kukkoilukumppanin kauempaa   itselleen. 

Siipan veljelle kyllä lakonisesti totesin, että olisi saanut lainaan meiltä kotoa  täytetyn metson. Olisi ollut ihan vapaa ärhentelyjen ja kukkoilun  kohde. 

Blogihaaste: elämäni kirjojen kertomaa

Olen maannut koko viikonlopun, ei tullut korona, jota olen jo lähes odottanut, vaan lastentauti enterorokko kunnon kuumeella höystettynä. Olen sen verran täynnä näppylöitä, että olo on aika tuskainen, eikä teksti ihan hirveästi nyt solju. Siksi vähän lyhyemmän kautta tällä kertaa. 

Tällaisia vastauksia löytyy minun kirjahyllystäni - olisi ehkä löytynyt vielä nasevampia, mutta kotonani on kaaos ja vielä lattiaremppa kaiken kipuilun lisäksi, joten  kirjahylly on nyt kantokasseissa...

Oletko mies vai nainen? Tyttö vailla nimeä.


Kuvaile itseäsi. Ilokerä.

Mitä elämä sinulle merkitsee? Suuri satukirja.


Kuinka voit? Onnelliset aakkoset.


Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Kytösavut.


Mihin haluaisit matkustaa? Merellä.


Kuvaile ystäviäsi. Helmiä.


Mikä on lempivärisi? Valkoiset hampaat.


Millainen sää on nyt? Taikatalvi.


Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Mimosan syntymäyö.


Mitä pelkäät? Hartaita toivelauluja.


Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Suomen rahvaan historia.

 

Millainen on parisuhteesi? Sorsa norsun räätälinä.

Päivän mietelause? Paremmin tuu ja sano.


Minkä neuvon haluaisit antaa? Saatan oppia hitaasti.

 



Miten haluaisit kuolla? Myöhempien aikojen pyhiä.


Siinäpä ne - hylly sisältää paljon lastenkirjoja, mutta myös historiaa ja luontoa ja tietty romaaneja. Ja iso osa olisi ollut ruotsiksi väännettynä, mutta tällä kertaa mentiin suomalaisilla jutuilla.

Kuolinilmoituksia entisaikaan

Tänään siivoilin perintölipastoamme. Sen pienissä puulaatikoissa on paljon siippani suvun historiaa tallennettuna. Harvoin tulee näitä aarteita penkaistua, mutta tänään kurkkasin tarkemmin yhteen laatikkoon. Siellä oli hautajaiskutsuja ja kuolinilmoituksia reilun sadan vuoden takaa. 

Sain nämä aarteet omistukseeni lipaston myötä kymmenisen vuotta sitten, kun siipan lapsuuskodin ullakkoa siivoiltiin. Kukaan muu ei näille lämmennyt, joten olin enemmän kuin innoissani. Mitäpä historiafriikki ei jemmaisi, kun tilaisuus tulee eteen! Tai no joo, en ottanut samassa lipastossa olleita edesmenneiden tekohampaita, katkottuja  haittalintujen jalkoja (niistä sai joskus korvauksen, kun oli esittää linnun jalat todistuksena...) enkä valkoisen silkkipaperin väliin käärittyjä kuolleiden hiuksia (tämä vähän harmittaa, ehkä niistä olisi joskus voinut tutkia tarkemmin dna:ta...). 

Tässä alla Åke Erikin kuolinilmoitus ja hautajaiskutsu  vuodelta 1934. Åke oli siippani isänäidin veli. Muistan vielä Sally-mummon piirongin päällä komeilleen kuvan  kahdesta veljeksestä, joiden molempien kohtalo oli menehtyä nuorina miehinä. Åkella oli kuvassa ylioppilaslakki. Hän opiskeli Helsingin Kauppakorkeassa. En tiedä, mihin hän menehtyi. Harmittaa, ettei tullut kysyttyä jo mennneiltä. Åke Erik oli kuollessaan 23 vuotta ja 8 kuukautta. 

"Samling i sorgehuse." Jotenkin kaunis tapa kokoontua surutaloon ennen virallisia hautajaisia... tapana oli surutalossa juoda kahvit ja  veisata lähtövirsi vainajan arkun ääressä. Tietty tällainen kotoa lähtö oli tapa, koska ruumiit säilytettiin useinkin  kotona hautajaisiin asti. Usein arkun äärelle laitettiin koristeeksi pieni kuusi. 

Avaan pienen, ruskean kirjekuoren. Se kätkee sisälleen 10 pientä kuolinilmoitusta lehdistä leikattuina. Liikutun ilmoitusten pienuudesta ja samaan syssyyn huomaan pohtivani, miksi nykyään kuolinilmoituksetkaan eivät ole näin suloisen pieniä. Saman asian ajaa. Ja jotenkin tietynlainen tasavertaisuus kuollessa, kun kukaan ei erotu statukseltaan ilmoituksen koon perusteella...

Kuolinilmoituksia on julkaistu lehdissä yleisemmin 1920-luvulta alkaen. 

Näissä ilmoituksissa on siipan sukua--- Vivi Emilia, 3 v 8 kk, Elis Ragnar, 3 kk, Sigrid Alice, 3 v 7 kk ...kaikki saman perheen pienokaisia. Perheestä menehtyi enemmänkin pikkuisia, mutta näköjään kaikkien kuolinilmoituksia ei ole tallessa. Muistelen, että siippani sedän kanssa jokunen kesä sitten kierreltiin Elisabethin hautausmaalla tämän perheen lapsien hautoja katselemassa. Kivet olivat sammaloituneet ja ajan patinoimat. Nimiä niistä alkoi olla jo mahdoton lukea. 

"Föreldrar, ni ej sörja får.

 När er Runar från er går. 

Himlens englar i det klara. 

Få ju alltid klada vara. 

Är det ej en lycka då.

 Att till himlen jag fick gå. "

-Kurt Runar Mathias Huhdan kuolinvärssy-

Viimeisenä avaan kiinnostavan, mustareunaisen kuoren. Näitä mustia reunoja on virallisemmin kutsuttu nimellä surureunat. 

Kuori on taiteltu upeasti. Takana on pieni halkio, johon kirje on suljettu pienellä lipareella. Näitä henkilökohtaisia kutsuja hautajaisiin lähetettiin vielä 1950-luvulla. 

Auon koko komeuden. Onpas kätevä taittelu!

Tässä on kutsukirje siippani isän äidin isänisän hautajaisiin.  Yhtenäinen paperi on tyylikkäästi taiteltu siten, että itse kutsuosa jää taitteen sisään ja päällimmäisellä sivulla on tyhjä tila postiosoitteelle. Tätä kirjettä ei ole lähetetty, se lienee jätetty kotiin leskelle muistoksi. 

Kuolinilmoitus Kaarlelasta  on vuodelta 1924. Kaunis tapa tällainen kirjeen muodossa hautauksesta ilmoittaminen! 

Nämä kaikki kuolinilmoitukset olivat ruotsiksi, mikä on vielä siipankin virallinen äidinkieli. 

"När barn och barnabarn har jag sett.

Välsignat dem och allt berett. 

Jag glad i Gud och mått av år.

Med frid till mina fäder går.

Men de goda, som i tiden.

Älskat mig och mig förstått.

Skola möta mig med friden.

Dela med mig deras lott."

-Matts Abrahamsson Heikkilän kuolinvärssy-

LÄHTEET: Haapanen, A. Suru,  osanotto ja muiston kunnioittaminen. 

Suomalaisen kuoleman visuaalinen ilme. Metropolia ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö 2016. [https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/112658/haapanen_anne_opinnayte.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 3.4.2022.