Rurik Calamniuksen pääsiäisvirsi

Pääsiäistervehdys, lukijani. Kotiuduin juuri pohjoisen reissulta. Ihana olla taas kotona! Olimme pääsiäistä vastaanottamassa kolmen sukupolven voimin. Minä hieman puolikuntoisena häärin pääasiassa keittiössä. Toki kävin käveleskelemässä rinteen juurella ja muuallakin yskänpuuskien siivittämänä. Ihanaa oli nähdä mukana olleiden lasten ja nuorten aikuisten ilakointia lumisessa ja aurinkoisessa maastossa. Aina välillä tajuan, kuinka onnellinen olenkaan, kun sekä lapset että lapsenlapsi ovat niin kiinteästi kotiini yhteyksissä.

Mutta sitten aiheeseen. Nimittäin pääsiäisvirteen numero 81. Sen on sanoittanut Evijärven kirkkoherrana toiminut kirkkoherra Rurik Calamnius (1872-1921). Calamnius kuului vanhaan, tunnettuun kirjailija- ja pappissukuun. Esimerkiksi runoilijapappi Gabriel Calamnius, joka vaikutti 1700-luvulla sekä korpikirjailijana tunnettu Ilmari Kianto, olivat Rurik Calamniuksen sukulaisia. 

Calamnius on tämän virren sanoituksessa onnistunut kuvaamaan pääsiäisen kristillisen sanoman ristiinnaulitsemisen jälkeisistä tapahtumista.

Yllä: Kirkkoherra Rurik Calamnius

Virressä on Ilmari Krohnin virsimelodia vuodelta 1923. Sen äänikuva on täysin erilainen kuin vanhemmissa virsissä. Melodia kulkee omintakeisen voittoisasti kohoavana duurisävelmänä. Omasta mielestäni siinä on myös kansanmusiikkimaisia piirteitä. Ja jopa mystiikkaa sävelkulkunsa osalta.

Ilmari Krohn oli ensimmäinen musiikkitieteen professori Suomessa. Krohnin suku on alkujaan lähtöisin Saksasta. Krohn toimi viitisenkymmentä vuotta kirkkomuusikkona.

Tämä pääsiäisvirsi julkaistiin vuonna 1938 lisävihkoehdotuksessa. Virressä kuvataan sekä Jeesuksen ristinkuolemaa että myös Calamniuksen omia viimeisiä sairastelun vuosia. Calamniushan kuoli jo 1921, eli hän ei itse päässyt osalliseksi ilosta virren julkaisusta. Rurik Calamnius oli ollut pappina useilla paikkakunnilla ennen viimeistä Evijärven kirkkoherran virkaansa, muun muassa Lohtajalla.

Yllä: Pohjolan sanomissa julkaistu Rurik Calamniuksen muistokirjoitus 27.4.1921.

Virren sanoma on, että Kristus on voittanut kuoleman. Kristus on muuttanut Herrassa nukkuneiden haudankin lepäämisen kammioksi. Toiveikkuus, se!

Rurik Camnius toimitti ja kirjoitti useita teoksia sekä laati runoja.

Tämä virsi on nykyään aika harvinainen, veikkaan, että harva edes tuntee sitä. Kun kuuntelin sitä muutaman kerran, ihastuin melodiaan, mutta myös sanoihin, kun luin niitä useamman kerran. "On joukko ystäväin harvennnut. Yön hämärässä nyt työhön tässä on heitä rakkaus ohjannut. " Kaunista, koskettavaa!

1. On taisto tauonnut Golgatalla,

on pilkkahuuto jo vaiennut,
ja ristiinnaulitun ristin alla
on joukko ystäväin harvennut.
Yön hämärässä
nyt työhön tässä
on heitä rakkaus ohjannut.

2.
Herransa ruumiin he ristin päältä
nyt alas ottavat itkien
ja yrttitarhaan sen vievät täältä.
Jo hauta Joosefin kätkee sen.
Se voiteinensa
ja liinoinensa
jää suojaan kallion viileyden.

3.
On Herran hauta niin pyhä hauta,
sen yli valkeus leimahtaa.
Ei sinetti eikä kivi auta,
kun sinne enkeli kiiruhtaa.
Niin kuolemalta
jo murtui valta.
Sen usko yksin voi aavistaa.

4.
Kaikille Herrassa nukkuneille
vain lepokammio hauta on,
ja sama toivo on suotu meille:
on Kristus elämä loputon.
Aamuna Herran
myös meidät kerran
hän luokseen taivaaseen vievä on.

LÄHTEET:

Krohn family. [https://www.krohnfamily.org/kirjoitus5.php?lang=0] Luettu 31.3.2024. 

Virsikirja.fi. [https://virsikirja.fi/virsi-81-on-taisto-tauonnut-golgatalla/] Luettu 31.3. 2024.

Pilkkaa ja ivaa

Tällä kertaa tarkastelun alla tapahtumat, esimerkiksi pilkkaamiset, vitsikkäät puheet ja mahtailut, joiden seurauksena joku loukkaantuu. Tapahtumia on aina yksittäisistä sanoista  tilanteenmukaisiin ja humoristista älykkyyttä vaativiin tilanteisiin.

Vuonna 1740 istui kokkolalaisessa anniskelupaikassa merimies, kisälli ja sotilas samassa pöytäseurueessa.

Merimies ja sotilas eivät jostain syystä- ehkä mahtaillakseen - olleet  riisuneet päähineitään. 

Tämän vuoksi kisälli tiedusteli asialliseen sävyyn tovereiltaan, miksi näillä oli hatut päissään. Hyviin tapoihinhan kului olla sisällä paljain päin.  

-Oletkos sinä sellainen herra, ettet siedä katsella peitettyjä päitä? kysäisi merimies.

 Ja kohta käytiin jo  kiinni rinnuksiin.

Ehkä kisälli tässä kohtaan jo oli hieman vinoillut asiasta, mutta todellinen pilkallinen iva sisältyi merimiehen vastaukseen hänen ottaessa kantaa yhteiskunnalliseen järjestykseen. 

Tällaiset vinoilut olivat yhteiskuntajärjestystä pilkkaavaa, sinänsä oivaltavaa huumoria. Tämän huumorityypin juuret olivat syvällä sääty-yhteiskunnan laeissa, hierarkioissa ja asetuksissa. Juuri tällaisista vinoiluista kehkeytyi rutkasti juoruiltavaa ja jutusteltavaa yhteiskunnan eri portaissa. 

LÄHTEET.

Kustaa H. J. Vilkuna. Katse menneisyyden ihmiseen. Valta ja aineettomat elinolot 1500-1850. Historiallisia tutkimuksia 253.  Suomalaisen kirjallisuuden seura.Helsinki.2010.[https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/182965/HT253_opt.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 18.10.2023.

Kuvat ETT:n valokuvanäyttelyn kuvia vuodelta 2020. 

Varkausepäily pappilassa

Katoamisiin liittyi varsin usein epäilyjä varkaudesta. Kysymys saattoi myös olla murtomiehen anastamasta omaisuudesta, kuten vuonna 1870 julkaistussa kuulutuksessa, jossa ilmoitettiin Kälviän kirkkoherralta rovasti Lauri Maimo Castrenilta kadonneeksi pappilaan tehdyn murron yhteydessä kaksi ja puoli tusinaa hopeisia ruokalusikoita, 32 hopeista teelusikkaa, pari tarjoiluotinta, jälkiruokalusikkaa sekä muuta arvokasta ruokailukalustoa. Ilmoituksessa luvattiin 25 markan löytöpalkkio varkaiden kiinnisaamiseksi ja tavaran löytymiseksi.

Yllä: Suomen Wirallisessa lehdessä kerrottiin 18.8.1870 varkaudesta.

Kadonneiden tavaroiden löytymisestä ilmoitettiin myös virallisilla kuulutuksilla. Kuten "kadonneet'-ilmoituksissa niin myös "löytyneet"- kuulutuksissa käsiteltiin lähes yksinomaan arvokasta omaisuutta. Tavallisesti kyseessä oli kiinniotettu eläin, mutta myös muista arvokkaammista löydöistä tehtiin virallinen ilmoitus.

Varkaita ja varastettua irtainta omaisuutta koskeneet kuulutukset sen sijaan annettiin usein yksityisten tekemien ilmoitusten pohjalta. Ilmoittajana saattoi olla Vaasan läänin tai jonkin muun läänin alueella asunut henkilö. Yksityisten jättämissä etsintäkuulutuksissa varkausaiheiset kuulutukset muodostavatkin suurimman ryhmän. On kuitenkin huomioitava, että useimmissa tapauksista on ollut kysymys jostain arvokkaammasta tavarasta, esimerkiksi kirkon omaisuudesta. Omaisuusrikoksen ilmoittaja on ollut yleensä korkeampisäätyinen. Tavallinen kansa teki ilmoituksia lähinnä hevosten katoamisista ja varkauksista. Vuonna 1809 hevosista kertoneet etsintäkuulutukset lisääntyivät huomattavasti. Suomen sodan luoma sekasortoinen tilanne saattoi vaikuttaa hevosvarkauksien lisääntymiseen, esimerkiksi sotilaiden anastaessa niitä itselleen.

Lauri Maunu ( Lars Magnus Gustav)  Castren oli syntynyt Ristijärvellä 19.2.1806. Hän kuoli Kälviällä 31.5.1883. 

Joka tapauksessa Lars Castren eleli tämän onnettoman varkauden jälkeen vielä 13 vuotta!

Yllä: Lars Castrenin kuolinilmoitus. 7.6.1883 Norra Posten. 

LÄHTEET.

Kirkonkirjat paikallisyhteisön kuvaajina. Jyväskylän Historiallinen Arkisto vol. 2. Toim. Heikkui Roiko-Jokela ja Timo Pitkänen. Jyväskylä 1996. [file:///C:/Users/kivim/Downloads/978-951-39-9760-1_JHA_vol_2_jyx.pdf] Luettu 18.10.2023.

Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852. Helsingin yliopisto. [https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=13855] Luettu 17.3.2024. 

Maaliskuisella jäällä verkkokalastamassa

Voi ah ja upeus, mikä taivaallinen auringonpaiste oli viikonloppuna meren jäällä. Lähdin siipan matkaan mukaan kokemaan verkkoja. 

Talviverkkokalastus kuulostaa työläältä, mutta itse asiassa se on yllättävänkin vaivatonta. Tarvitaan vain hyvät ulkoiluvaatteet ja käsille mahdollisuus välillä lämmitellä. 

Tällä kertaa puitteet ovat erinomaiset. Kokkolassa tuulee yleensä aina, mutta nyt kerrankin tuuli on minimissään. Jäällä on noin sentin paksuinen lumikerros. Verkkomme sijaitsevat lähellä rantaa virtaamattomalla alueella. Niinpä mahdollistuu vielä autolla perille ajaminen. Jäällä kun pystyi ajelemaan ihan ristiin rastiin ilman aurattuja väyliä! Ihan luksusta. 

Oikeastaan isoin haaste reissulla on vahva auringonvalo, joka sokaisee kännykameran niin, etten näe, mitä kuvaan. Kuviin tulee auttamatta myös varjoja.

Mutta taivas on kaunis, kerrassaan upea. Väkisinkin tulee kevätfiilis. Siipan kanssa olemme laittaneet varuiksi nastakengät jalkaan, mutta tällä kertaa oltaisiin selvitty ilman niitäkin. 

Homma alkaa kalastusreikien avaamisella. Otimme matkaan mukaan ainoastaan jääsahan, koska samoja reikiä oli auottu alkuviikostakin. 

Talviverkkokalastuksessa on niin sanottu keskiavanto, josta tapahtuu verkkojen nosto. Risut ovat merkkinä verkkopaikoille. 

Sitten sahaamaan aukkoja auki!

Lapion avulla kauhotaan ylimääräinen lumi ja jäämoska pois avannosta. 

Metallikoukulla ongitaan sitten verkkonarua esille vedestä. 

Esille nousseeseen verkkonaruun kiinnitetään seuraavaksi erillinen vetonaru. 

Hommaan vähän kuuluu, että tutut kalastajat käyvät jututtamassa ja kyselemässä, onko ollut millainen kalaonni. 

Ideana tässä kalastuksessa on, että tuolla ylimääräisellä narulla liikutellaan kätevästi meressä jään alla olevaa verkkoa, joka liikkuu ja vapauttaa verkkoa. 

Siippa kiskoo verkon yläpaulaa avannon reunalle kasaan, minä rahtaan vetonarua sopivalle etäisyydelle. 

Nostoavannosta sitten saadaan kalansaalis esiin. 

Siipan irrottaessa kaloja verkosta minä teputtelen ees ja taas ja taivastelen maailman kauneutta. Vattajanniemeltä tosin kumisee kovat armeijan harjoitusammunnat, mutten anna sen latistaa fiilistä. 

Jäällä on väkeä moneen lähtöön. Monenmoista kulkijaa. Joku kävelee, joku potkuttelee kelkalla. Näkyy myös ohitse surahtava moottorikelkka, mönkijäporukka ja muutamia autoja, joista äijät myös ovat verkoillaan.

 

Hangella näkyy metallikeppi, jonka avulla verkot on aikaisemmin laitettu veteen. 

Kuvaan äärettömyyksiin johtavaa potkukelkan jälkeä. Ihana vapaus kulkea ihan minne tahansa jäällä!

Kaikkialla kiirii kiireettömyys!

Siipan homma on hieman kylmempää. Pedantimpi käyttäisi kunnon käsineitä, mutta avokäsin on kuulemma mielekkäämpää.

Kalansaalis ei tällä kertaa ole järisyttävän suuri. Yksi pienehkö made ja jonkin verran siikaa ja muutama muikku ja ahven. Toki aina jokunen kiiskikin joukkoon ujuttautuu. No toisaalta, sopivan kokoinen kalansaalis kerrankin yhdelle aterialle. 

Lopuksi verkko kiskotaan vetonarun avulla jälleen suoraksi jään alle. 

Olipa kiva reissu, aurinko oli aivan verraton kalakaveri tänään!

Jaakko Kälviältä päätti maallisen matkansa

Onpa eräällä Jaakolla ollut surullinen kohtalo Amerikassa. Tämä tarina löytyi vuoden 1914 Amerikan Suometar-lehdestä pienenä uutisena.

 

Sanomalehtikirjoituksen mukaan Jacob Käri kuoli Hurleyssä, Amerikassa huhtikuussa 1914.Hän oli sairastanut keuhkotautia jo jonkun aikaa. Kuitenkaan hän ei liene ollut aivan kamalassa kunnossa sairastellessaan, koska mainitaan, ettei hän ollut vuoteen omana. Kuoleman kerrotaan saapuneen äkkiä.

Jacob haudattiin 9.4.1914 Hurleyssä. Kuollut Jacob oli lähtöisin Kälviältä, mutta en näin äkkiseltään päässyt hänen juurilleen. Jacobin mainitaan kuitenkin kuolleen noin 53-vuotiaana, joten laskennallinen syntymävuosi olisi noin vuonna 1861. Surullista, mutta lehti mainitsee, ettei omaisista ole tietoa.

Onkohan tämä yksi niistä kuolleista, joka on myöhemmin julistettu kuolleeksi Suomessa, kun kuolinaikaa ei ole täällä ollut tiedossa.

Noihin aikoihin uutisoitiin aika yksityiskohtaisesti. Tässäkin tapauksessa mainitaan uutisessa näin suorasanaisesti "Wainaja on ollut väkijuomain orja, kapakan piirissä päättyikin hänen maallinen matkansa. Surkeaa, säälittävää!"

LÄHTEET: Amerikan Suometar.  14.4.1914.