Hässäkkää kirkonpenkissä vuonna 1803

Voi, voi, sitä nuorisoa! Luulisi, että tuo olisi tämän ajan hokema, vaan ehkei sittenkään. Sama valitusvirsi oli näköjään jo 1800-luvulla! Lueskelin Kaarlelan seurakunnan pitäjänkokousten pöytäkirjoja vuodelta 1803. Kirkossa kuului olevan ongelma, jota kirkon kokouksessa sakastissa yhteistuumin ratkottiin.

17.4.1803 pidetyssä kokouksessa emäkirkon sakastissa oli koolla kirkkoneuvosto. Tärkeänä asiana ja huolenaiheena oli nuorison sopimaton käytös kirkossa. 

Eräs ajattelematon ja ylimielinen nuorukainen oli pitkäperjantaina, 8.4.1803 väkisin pyrkinyt tunkeutumaan kirkon penkkeihin virsien laulamisen aikana. Penkki oli ollut  jo lähes täysi ja sen vuoksi oli aiheutunut paljon hälinää nuorukaisen puuhista. Tällaisia välikohtauksia oli viime vuosien aikana sattunut usein etenkin kirkon eteläisessä penkkiosassa, sisäänkäynnin puolella. Siis suoraan saarnaajan silmien edessä. Saarnaajan tehtävänä oli toimittaa jumalanpalvelusta alttarilla ja hänellä oli penkkirivistöihin suora näköyhteys. 

Nuorukaiset, jotka saapuivat myöhässä kirkkoon, yrittivät tunkeilemalla ja tönimällä tehdä itselleen tilaa etummaisissa penkeissä. Näin siitä huolimatta, että heti niiden takana olevat penkit olivat tyhjiä. 

Ne, jotka olivat jo ehtineet ajoissa asettua etummaisiin penkkeihin, koettivat häpeämättömästi selin, kyynärpäin ja polvin tehdä saapuville kaikkea mahdollista vastarintaa, vaikka penkit eivät olleet aina edes puolillaan väkeä. Näin penkissä jo istuvat aiheuttivat suurta hämminkiä, jota koko muu seurakunta joutui levottomana todistelemaan. 

Kirkkoneuvoston puheenjohtaja oli sen vuoksi kutsunut koolle kuudennusmiehet neuvottelemaan, kuinka tällainen Jumalaa loukkaava epäjärjestys voitaisiin vastaisuudessa estää ja samalla kuitenkin säästää ymmärtämätöntä nuorukaista, ennen kuin hän joutuu asiasta lain ankaran rangaistuksen alaiseksi. 

Puheenjohtaja ehdotti kirkolliskokoukselle, että harkittaisiin, että ensimmäisellä kerralla väkisin täyteen penkkiin tunkeutujalle tai sellaiselle, joka  esti toista astumasta sisään niin kauan kuin penkissä on tilaa,  voitaisiin sakottaa kirkon hyväksi 16 taaleria, toisella kerralla yhden riikintaalerin. Yksi riikintaaleri vastasi noin kuutta hopeataaleria. Kolmennella kerralla asiasta haastettaisiin maalliseen oikeuteen ja määrättäisiin sakkoa jo sadan hopeataalerin verran. 

Kuudennusmiehet hyväksyivät puheenjkohtajan ehdotuksen ja ottivat käyttöön sovitut rangaistukset, koska läki sääti järjestyksen rikkomisesta ja pahennuksen aiheuttamisesta kirkossa. asetus astuisi voimaan heti, kun se olisi emäseurakunnassa seurakunnalle julkisesti kuulutettu.

Kuudennusmiesten tehtäväksi määrättiin, että heidän tuli pitää jokaisena pyhäpäivänä tarkkaa kirjaa ja yhdessä silmälläpitää asiaa. Niin pian kuin rikkomus sattuisi, tulisi ottaa todistajat asialle ja hetimmiten ilmoittaa rikolllisen nimi myös pastorille. Tuolloin seurakunnassa oli kappalaisena Fredrik Juvelius. 

Puheenjohtaja tahtoi myös mitä hartaimmin kehottaa kaikkia vanhempia, kasvatusvanhempia sekä talon isäntiä ahkerasti ja vakavasti neuvomaan nuoria, että he Herran huoneessa käyttäytyisivät  sopivasti ja hartaasti. 

Mitäpä sitä muuta voisi tänä päivänäkään toivoa!

Asian käsittelyä jatkettiin vielä. Koska edellä mainittua, rangaistavaa käytöstä, oli havaittu  myös läktarissa eli yläkatsomossa nuorten keskuudessa ja toisinaan jopa vielä tavallista pahemmin, niin myös lehteritiloissa oli sama sääntö voimassa sopimattoman käytöksen osalta. 

Koska rikkomukset lehterillä oli helpompi salata kuin itse kirkkotilassa, tuli siellä tästä lähtien olla erityinen ja luotettava tarkkailija, joka käy siellä kaksi tai useampia kertoja vuodessa. Tarkkailijan nimi pidettiin  ainoastaan pastorin tiedossa. 

Tarkkailijan velvollisuutena oli omantunnon mukaan ilmoittaa jokainen, joka jollain tavalla oli loukannut Jumalan seurakuntaa, sekä tarvittaessa nimetä todistajat, jos ystävälliset varoitukset eivät auttaisi. 

Kaikki tämä tuli tapahtua siinä järjestyksessä ja kristillisessä tarkoituksessa, ettei sapatin, kikon ja Jumalanpalveluksen häpäisemisen kautta tulisi Korkeimman viha maan ja kansan ylle. 

Asia luettiin seurakunnassa ja sen todisti Carl Jan Nordling. 

LÄHTEET:Www.sukuhistoria.fi. Kaarlela tietokannassa. Kaarlela pitäjänkokouksia 1803-1861 AP II Ca:3 [https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=44842&pnum=4] Luettu 4.1.2026.

Istumajärjestys kirkossa

Pitäjänväen tuli kirkkolain mukaan istua kirkossa tarkoin laaditussa penkkijärjestyksessä, joka osoitti henkilön sosiaalisen statuksen, sukupuolen ja usein myös asuinpaikan. Penkkijärjestys oli tullut käyttöön puhdasoppisuuden ihanteen nimissä 1600-luvun lopulla. Papiston paikat oli sijoitettu lähimmäksi  alttaria. Pitäjän säätyläiset, kartanoiden ja suurten tilojen omistajat ja tilanhaltijat istuivat etuosassa, upseeristo rankijärjestyksessä. Heidän jälkeensä talonpoikaisväestö oli sijoitettu kylittäin ja taloittain, naiset keskikäytävän vasemmalle ja miehet oikealle puolelle. Talojen nuorempi väki, palkolliset ja tilattomat ahtautuivat kirkon takaosiin ja lehtereille. Myös käytävillä ja seinustoilla yleensä seistiin, kun penkkitila loppui. Oletan, että Kaarlelan kirkolla voisi jossain arkistoissa olla istumajärjestysluettelot, en niitä alkanut erikseen nyt etsimään, mutta jos sellaisia on, ne olisivat enemmän kuin kiinnostavia!

Siippani suvun istumapaikoista Kaarlelan kirkossa on säilynyt perimätietona tieto talon omasta penkistä. Se sijaitsi hyvin edessä. Takaa pääovesta katsottuna oikealla puolella. Ei ne kaikista etummaisimmat penkit, vaan aivan niiden vieressä ollut ensimmäinen penkkirivi sivukäytävällä, josta suoraan eteenpäin katsottuna oli saarnastuoli. Siinä, missä on virsitaulu aivan liki.

Yllä: tämä kuva on kuvattu paikasta, jossa oli siippani esipolvien oma kirkonpenkki. Tuntuu upealta tuijottaa jotaoin samaa pieni hetki, kuin he aikoinaan penkissä istuessaan...aika upea penkkirivi muuten ollut heillä!

Yllä: Siipan suvun penkki tuolla  keskellä kuvaa virsitaulua liki!

Suvussa vielä kiertää tarina, kuinka siipan isoisän isänäiti nukahti kirkonpenkkiin. Puolisonsa palasi pihalta hevosensa luota kirkkoon katsomaan, minne vaimo-parka oli unohtunut. Kerrankos sitä uni on!

Kirkon ovet saattoivat olla auki kirkonmenojen aikana, ja jotkut livahtivat ulos kesken pitkän jumalanpalveluksen aiheuttaen pahennusta kirkonvanhemmissa. Toisaalta sunnuntaijumalanpalvelukset olivat myös tapahtumia, joissa koko pitäjän nuoriso kohtasi toisensa ja jotka antoivat tietyissä puitteissa mahdollisuuden tutustumiseen ja yhteisen ajan viettoon.

Luterilaisten symbolikseen ottama saarnatuoli oli kirkoissa jo keskiajalla, ja Ruotsin luterilaisissa kirkoissa alttarit säilytettiin ehtoollisen nauttimista varten, eikä niitä korvattu ehtoollispöydällä. Jossakin tapauksissa alttarit siirrettiin seinän viereen ja sivualttareita poistettiin saarnatuolin näkyvyyden ja kuuluvuuden takia. Samaa tarkoitusta varten kirkkoihin järjestettiin penkit – Suomessa usein vasta 1600-luvulla – ja rakennettiin lehtereitä. Istumapaikkojen toivottiin myös rauhoittavan kirkkotilaa messun aikana. 

Luterilaiset korostivat kirkkotilan yhtenäisyyttä, ja Manner-Euroopassa kirkkolaiva ja kuori usein yhdistettiin. Suomessa kuoriaitoja on pystytetty vielä 1600-luvulla esimerkiksi Pyhämaan kirkossa. Kirkkotilan elementtien tarkoitus oli sekä käytännöllinen että pyhän tunnelman luominen. Saarnan ja jumalanpalveluksen piti näkyä ja kuulua kaikkialle kirkossa. Kuitenkin jo Luther totesi, että alttareita ja saarnatuoleja ei rakennettu vain tarpeen vuoksi, vaan myös luomaan sopiva, kunnioittava ja harras tunnelma.

Yllä: Ulrika Eleonoran kirkon penkinpääty nro 12 Kristiinankaupungissa. 

Istumapaikat kirkossa oli entisaikoina päätetty kirkonkokouksessa oman papiston päätöksen mukaan. Niistä tehtiin myös kirjallisia dokumentteja. Penkit oli jaettu tarkkaan eri talojen, sukupuolten ja ryhmien kesken. Naiset istuivat pääsääntöisesti kirkkokäytävän vasemmalla ja miehet oikealla puolella. 

Vuoden 1686 kirkkolaki määräsi, että istumajärjestys oli tehtävä. Sen tuli perustua tilojen kokoon eli manttaaliin. Sen vuoksi suurimmat talot saivat paikan kirkkojen etuosista. Torpparit, maattomat ja palvelusväki ynnä muut istutettiin  viimeisille riveille.

Istumajärjestys oli selkeä merkki sääty-yhteiskunnasta. Jumalanpalveluksissa toteutunut istumajärjestys oli toistuva hierarkinen, yhteiskunnallisen aseman julkituomis- ja vakiinnuttamistilanne. Koska kirkossa täytyi käydä säännöllisesti, pystyi kukin myös  helposti huomaamaan, jos joku ei ollutkaan paikalla omassa penkissään. 

Toki penkkijärjestys takasi myös sen, että koko kirkkokansa saatiin vaivattomasti mahdutettua kirkkoon sanaa kuulemaan. Jossain vaiheessa seurakuntalaisilta on peritty myös penkkirahaa istumapaikasta. 

Käväisin kesälomallani katsomassa Kristiinankaupungin vanhaa Ulrika Eleonoran kirkkoa, joka on valmistunut 1700.  Se liittyy tarinaan, jota  hiljalleen kirjoitan kirjaksi. Tuolla vanhassa kirkossa näkyi  tavallista selkeämmin istumajärjestys, sillä penkit oli numeroitu. Oli myös oma penkkinsä vierasmatkalaisille ja sitten pari pientä, erillistä loossia. Kaikki oli tarkkaan mietittyä! Jäin miettimään, olivatko ne niin kutsuttuja häpeäpenkkejä, eli tarkoitettu ripitetyille! Varmaankin, koska niissä ei ollut numerointia. Niitä oli kaksi erillistä ja sijainti oli sisään tullessa käytävän vieressä, jotta kaikki varmasti huomioivat istujat. Piti kuvata, koska näissä on varmaankin ripitetty esipolveni langennneet naiset...

Tuntuu hämmentävältä pääästä jotain vuosisatoja sitten elänyttä henkilöä näin lähelle! Lähes käsin kosketeltavissa, mutta sitten ei kuitenkaan. Tulee aivan päätön halu  silitellä ilmaa penkin yläpuolella. En osaa tätä sanoin selittää. Ehkä ei edes tarvitse.  Mitä mahtoi miettiä juuri äpärälapsen synnyttänyt istuessaan tuossa häpäepenkissä? Voin kuvitella, kuinka pää ainakin painui alas. Sympatiani saa nämä urheät äidit, äpärälasten  pääasiassa nimettömiksi jääneitä isiä näissä ei juurikaan taittu nähdä istumassa. :( Elämä, ei ole aina ihan reilua...

Olen viimeiset viikot kirjoittanut juuri näistä äideistä, on muuttanut muuten omaa maailmankuvaani aika lailla! Olen miettinyt myös paljon sukupolvien ketjua. Kuinka merkityksellistä on, mihin ja milloin sattuu syntymään. 

Yllä: Ulrika Eleonoran kirkon kaksi yhden hengen loossia  - mitä ilmeisimmin ripitetyille nk. häpeäpenkit?

Yllä: Ulrika Eleonora- kirkon "Fribänck."

Kaivoin tähän kirjoitusteni kätköistä esipolvia kunnioittaakseni vanhan tallenteeni  lähes kymmenen vuoden takaa. Nostin sen kunnioittaakseni esipolvia, niitä, jotka ovat agraariyhteisössä nousseet aikoinaan kukonlaulun aikaan säällä kuin säällä  valmistautuakseen kirkkoreissuun ja sitten istuutuakseen omaan penkkiinsä...

Videolla laulan  Kaarlelan kirkossa laulun appiukkoni siunaustilaisuudessa "Vanha virsi Taalainmaalta.".  Urkurina Hannes Uunila. Ääni kyllä meinasi aika monta kertaa sortua  itkunsekaiseksi tuon laulun aikana, joten ei mikään valioesitys.  Toisaalta, miksi pitäisikän olla! Oli  haastavaa laulaa niin läheisen ihmisen hautajaisissa. Mietin kyllä tovin, laulanko sen ruotsiksi,  koska se oli appiukkoni kieli, mutta päädyin suomenkieliseen versioon, koska tilanne oli jo muutoinkin niin haastava...

Laulun valinta - yleensä vaikeaa, mutta tällä kertaa tiesin, että on vain yksi laulu, jonka haluan laulaa. Viis siitä, että laulu on äärettömän vaikea, viis siitä, kompuroisinko, halusin vain laulaa sen  "Afalle, " elämänsä niityillä karjaa paimentaneelle... Ehkä menneiden polvien sielut istuivat laulun aikana penkillään...kukapa tietää!

Istumajärjestyksestä alettiin irrottautumaan 1800-luvun loppupuolella. Samoihin aikoihin alettiin myös luopua suljetuista penkkikortteleista avopenkkeihin. Onhan tämäkin ollut tosi mielenkiintoinen ajankuva! Ehkä seuraavalla kerralla kirkkoon mennessä miettiikin tarkkaan, mihin  oikein ottaa ja istuu...

LÄHTEET: 

Kirkon penkissä. Sukelluksia Suodenniemen  historiaan - blogi. [https://suodenniemenhistoriaa.blogspot.com/2014/11/kirkon-penkissa.html] Luettu 24.8.2025. 

Kirkko, papisto ja yhteiskunta 1600-1800. Toimittanut Ella Viitaniemi. [https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/63096/9789518586053.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 26.5.2024. (Linkki ei enää avaudu, on hankittava kirjana). 

Pitäjänkirkosta kansallismonumentiksi.  Suomen keskiaikaisten kivikirkkojenrestaurointi  ja sen tausta vuosina 1870-1920. Valkeapää, Leena. [https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/79678/Valkeap%C3%A4%C3%A4_Leena_screen.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 13.7.2025. 

Kaarlelan kirkko:saarnastuoli vuodelta 1622

Tällä kertaa tutustumme Kaarlelan kirkon  saarnastuoliin. Joihinkin kirjoituksiin kiintyy, eikä niitä tahdo päästää irti käsistään. Tämänkertainen on yksi sellaisista. Kuvat ja teksti tulevat pääasiassa jo vuodelta 2013! Ehkä on aika päästää tämäkin teksti ja kuvat julki!

Saarnastuoli on Suomen vanhin jatkuvassa ja pysyvässä käytössä oleva. Sen toi  mukanaan Ruotsin Tukholmasta  kirkkoherra Jacob Skepperus  eli Gammal  astuessaan virkaansa Kaarlelassa. Skepperuksella oli myös maatila ja laiva. Saarnastuoli on renessanssin aikakauden  edustaja.

  

Tiedetään, että Johan Backman on maalannut saarnastuolin  ja työskennellyt samanaikaisesti kirkon alttaripannoon*  kanssa. Kaarlelan pitäjän historia I kerrotaan, että seurakunnan tileistä selviää Backmannin  tehneen etupäässä maalaustöitä, mutta lisäksi hänelle on maksettu nupin maalaamisesta  saarnastuolinjalkaan.

(*Pannomaalaus eli  kehystettyyn seinä-pintaan tehty maalaus. Myös yleisesti maalaus metalli- tai puulevylle.)

 Kun saarnastuoli on tuotu Kaarlelan kirkkoon, se on  ollut muodoltaan yksinkertainen. Kori oli nelisivuinen peileineen ja listoineen. Kaarlelan  pitäjän historia I arvellaan, että kori ilmeisesti on vanhempi kuin sen kirkkoon saapumisvuosi 1622. 1500-luvun  tapaan  se on kaksikerroksinen.

Saarnastuolin kaikilla neljällä sivulla  on kaksi "peiliä", jotka ovat 27 cm leveitä ja 35 cm korkeita. Peilien listoissa on pyöristetyt kourut keskellä.

Kun saarnastuoli on tuotu kirkkoon, se on aseteltu jalustalle ja siihen on lisätty portaat. Maalari nimeltään Mårten maalasi saarnastuolin portaat 1685. Lisäksi tiedetään, että vuonna 1640 saarnastuolin on maalannut Christian Wilbrand.

Saarnastuoli on kunnostettu  ja kullattu samanaikaisesti uuden alttaritaulun kanssa vuonna 1899.

Alla olevissa saarnastuolin maalauskuvien yhteydessä oleva numerointi on omia merkintöjäni. Maalaukset on jaettu neljän päälohkoon. Kussakin lohkossa on kaksi maalausta - ylempi on maalaus, joka  liittyy raamatun tekstiin, alemmassa on maalaus evankelistasta. Numerointini lähtee  saarnastuolin vasemmasta reunasta (nro 1) ja etenee siitä järjestyksessä niin, että saarnastuolin  oikeassa reunassa on maalaukset  nro 4.

Saarnastuolin kuvissa on maalattuna evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.  Kukin heistä istuu maalauksissa ulkona kirjoittamassa. Maalausten yläosissa  on maalattuna  hyviä tapoja opettavia vertauskuva-maalauksia. Sommittelu on melko samanlainen kuvapareittain. Maalauksissa on mainittu  kirjoituksin evankelistojen nimet. Ylemmissä vertauskuvissa on selittäviä raamatunlauseita. Kullakin evankelistalla on kuvassa vierellään  yksi Ilmestyskirjassa mainitusta neljästä olennosta: kotka, härkä, leijona tai enkeli.

Neljän vertauskuvan aiheet sekä evankelistat ovat seuraavat:

´

1.

                                1a. Ritari; Mikael taistelemassa miekalla lentäviä paholaisia vastaan.

                                Vertauskuva liittyy Ilmestyskirjaan  ja selityksenä on

                               "Bruker Eder Manliga./Warer starcke."

                                Eli suomennettuna " Käyttäytykää miehuullisesti/olkaa väkevät."

                                                                               1 a.

                                                                         1b.
                                                    S. Iohannes Evangelista        

                                                                               2.

                              2a.  Kristus kruunaa vanhurskaan miehen. Tämä kuva liityy  Timoteuksen

kirjaan. Selittävänä tekstinä on

                "Jag hafwer kämpat  en god kamp. Mig/ är förwrad Rättfärdighetenes Krona."

                      Eli "Olen hyvän kilvoituksen  kilvoitellut. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele."

2a.

                                                                           2b.

                                                            S. Luckas  Evangelista

                                                                         3.

                            3a. Ylösnousut Kristus polkee toisella jalalla luurankoa, toisella mustaa lohikäärmettä. Selityksenä viitataan Korinttolaisten kirjeeseen

"Döden är upswolgen uti Segren"

 Eli "Kuolema on nielty ja voitto saatu."

                                                                             3a.

                                                                        3b.

                                                            S Marcus Evangelista

                                                                              4.

                             4a. Punapukuinen enkeli taluttaa avain kädessään ketjussa syvyyden kuilun karvaista

                              sutta. Tekstissä viitataan Hoosean kirjaan

                              "Jag skal wara/ tig en Plåga."

                              Suomennettuna " Helvetti, olen oleva sinulle vaiva."

                                                                             4a.

                                                                              4b.

                                                      S. Matheus  Evangelista

Porraspeilit on koristeltu  kukkivilla korsilla. Korsissa on punavalkeat kukat. Toisen kukkapeilin tausta on  vihreänruskea, toisen keltainen.

Saarnastuolin  ovipäädyssä on maalattu hopeamaljakko. Siinä on sekä punaisia että keltaisia kukkia.

Saarnastuolin  oven koristepäädyn takana on teksti:

 "Denna Predikstol är hem-/tad i från Swerige, Wed Kyrc-/kioherden  Iacob Skepperi an-/kombst til Församlingen A o 1622.  Sedan Reparerad 1749." 

Käännettynä siis "Tämä saarnastuoli on tuotu Ruotsista kirkkoherra Jacob Skepperuksen saapuessa seurakuntaan vuonna 1622. Sen jälkeen korjattu 1749."

Saarnastuoli on runsaasti koristeltu barokin hengen mukaisesti. Koristeista löytyy nuppeja, päätyjä, akanttipalmetteja, pilastereita, liljoja, tupsuja ja näkinkenkiä. Saarnastuolin maalausten puut ovat vihreitä, maan värinä on käytetty  sekä sinistä että myös mustaa ja vihreää. Taivasosien väreinä on käytetty sinistä ja vaaleanpunaista. Pilvet puolestaan valkeita tai sinertävän harmaita.

Backman on käyttänyt saarnastuolin   maalaamiseen useita värejä. Sieltä on löydettävissä  osin myös marmorointia.  

Korin päävärinä on sininen, katoksessa on mustaa ja punaista. Reunalevyt puolestaan ovat vihreitä.  Saarnastuolin nupit on väriltään kullattuja ja listat monivärisiä.

  

Saarnastuolin koristelu ei ole täysin yhtenäistä. Eroavaisuutta löytyy esimerkiksi  katoksen ja korin alareunan koristekappaleissa. Katto-osassa koristeet on 1600-luvulle tyypillisesti veistettyjä ja niissä on tasaisesti  pieniä koristeita enkelin pään ympärillä. Koriosan levyissä on puolestaan tupsuin koristeltuja kolmikulmioita. Levyt ovat muodoltaan sileitä ja sivuilta porrastettuja. Nämä ovat mitä ilmeisemmin Backmanin työtä. 

 Saarnastuolin yllä on lautakatos eli ns. taivas. Siitä mainitaan asiakirjoissa vuonna 1700, mutta se on todennäköisesti tätä vanhempi.

Kattorakennelmassa on kaksi lyhtyä, joiden välissä on S-muotoiset konsolit.  

Alla olevassa kuvassa on Jumalan aurinkoa kuvaava reliefitaulu.  Siinä olevasta tekstistä kysyin tekoälyltä apua, kun en muualta tietoa löytänyt. Sen mukaan keskellä oleva kirjoitus on heprealaista kirjoitusta, joka on niin sanottu tetragrammaton, eli Jumalan nelikirjaiminen nimi Heprealaisessa raamatussa. Kristillisessä taiteessa se esitetään usein sädehtivän auringon tai valon keskellä Jumalan kirkkauden ja pyhyyden symbolina. Kuvassa näkyvät enkelihahmot ja pilvet korostavat taivaallista teemaa.

Taulun aurinko  on ympäröity sätein. Reunustoilla on enkeleitä ja pilviä.

 

Saarnastuolin taivasosassa on ílkosillaan olevia enkelilapsia. Ylinnä oleva soittaa pasuunaa. Muilla enkeleillä on käsissä Kristuksen piinavälineitä.

Näiden hienojen koristusten ikä ei ole selvillä. Suurin osa vaikuttaa 1600-luvun  tyyliseltä. On arvioitu, että katoksessa on kuvanveistäjä  Michael Michaelsson Baltin (joka muuten oli siippani isän isän isän äidin isän isän isän äidin äidin isä!)  tyyliä, mutta toisaalta tiedetään piispa Johannes Gezelius nuoremman kehottaneen  v. 1710 seurakuntaa varustamaan sen uudella katoksella, josta voisi päätellä, ettei siinä silloin ole katosta ollut...Vuonna 1749 puolestaan  tiedetään  kirkkoherra Jacob Chydeniuksen maininneen, että  saarnastuoli tuli suurimmaksi osaksi uusituksi.

 

  

Saarnastuolin nupissa on punainen marjaveistos, jossa on vihreälehtiset viinirypäleet.  

Käydessäni Lohtajan kirkossa huomioni kiinnittyi hetimmiten Lohtajan kirkon saarnastuoliin. Siinä oli jotain hyvin tuttua. Tarkempi selvittely osoitti, että silläkin on sama tekijä, Johan Backman. ''

Yllä: Lohtajan kirkon saarnastuolin katto-osa. 

LÄHTEET: Kaarlelan kirkon historia I. 1969.S. 101-105.

Kokkolan suomalainen seurakunta. Kaarlelan kirkon historia.[http://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/tilat/kaarlelan_kirkko/kaarlelan_kirkon_historia] Luettu 26.9.2013.

Ristirannan kylästä kaupungiksi. Ensimmäisiä kaupunkilaisia. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/ensimkau.htm] Luettu 26.10.2013.

Yle uutiset. Kaarlelan kirkon keskiaikaisuus on piilossa. [http://yle.fi/uutiset/kaarlelan_kirkon_keskiaikaisuus_on_piilossa/5423822] Luettu 2.10.2013.