Maalla ja merellä -veistos

 

Edellinen postaus käsitteli Puurokaria Suntin varressa. Jo silloin kuvassa vilahti veistos karin edustalla. Tänään siitä vähän enemmän...





Taideteos on osittain Suntin vesiosassa, osittain maalla kivitasanteella. Se muodostuu neljästä kivipaadesta.

Veistos on nimeltään Maalla ja merellä (På land och till havs). Se valmistui vuonna 1992. Teos on kuvanveistäjä Ukri Merikannon (1950-2012) käsialaa.

Merikanto oli kymmenissä taideteoskilpailuissa menestynyt erityisesti  julkisten veistosten tekijä.

Veistäjänä Merikanto oli puhdasoppinen modernisti, jonka muotokieli oli abstraktia. Hänen sukupolvelleen ei-esittävä ilmaisu oli itsestäänselvyys. Merikannon teoksissa on kyse tilan ja massan suhteesta, painosta ja painottomuudesta sekä liikkeen ja liikkumattomuuden välisistä jännitteistä.

Ukri Merikannon tuotanto käsittää useita teräs- ja pronssiveistoksia. Hänen omimpana materiaalina pidetään kiveä ja erityisesti  punaista grafiittia.

Tyypillisesti Merikannon teokset muodostuvat kolmesta, neljästä toisiinsa liitetystä kappaleesta.  Veistosten kuperat ja koverat muodot luovat mielikuvia tuulen pullistamista purjeista, veneistä sekä mastonhuipuissa tasapainottelevista merilinnuista. Merikannon töissä mittakaavoja pidetään vertauskuvallisina, sillä on kyse suurista meristä ja elämän mittaisista matkoista. Merikanto itse kuvasi asian näin:  "Jokainen ihminen on Odysseus. Odysseus on ihmisen kuva."

Ukri Merikannon  isä oli säveltäjä Aarre Merikanto ja isoisä tunnettuakin tutumpi Oskar Merikanto.
Ukri tunnettiin myös intohimoisena klassisen kirjallisuuden ja musiikin harrastajana.

Merikannon patsaat loihdittiin konkreettisesti vuosikymmenten ajan loimaalaisten kivimiesten taituruudella. Erityisesti voi mainita kaksi hakkuria; muotoilija Pauli Mäkipää ja hioja Teijo Repo.

Omasta mielestäni teos on haasteellinen katseltava, koska se näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, miltä rannalta ja mistä kohtaa teosta katselee. Aika selvästi tästäkin työstä voi erottaa ainakin  purjeita... Kivipaasien sileys ja vahvuus saa mieleen, että olisi kiva silittää kädellä paasien kuperaa ja sileää pintaa...

LÄHTEET: kuvanveistäjä Ukri merikanto  on kuollut. [http://yle.fi/uutiset/kuvanveistaja_ukri_merikanto_on_kuollut/5603104] Luettu 21.10.2012.

Ukri Merikanto. [http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/3516/ukri-merikanto] Luettu 21.10.2012.

Purokari Suntin varrella

Suntin varressa, Hollihaan kaupunginosan laitamilla, on muusta maaperästä erottuva, kumpuileva ja kallioinen alue. Sitä kutsutaan Purokariksi. Rinteiden päällä kulkee kävelypolkuja. Talvisin alueella saattaa nähdä pulkalla mäkeä alas huristelijoita.. Kerrotaanpa itsensä J. V. Snellmanninkin nuorena poikana hiihdelleen rinteitä alas... 

Kaupungin perustamisen aikoihin 1600-luvun alkupuolella Purokari oli pieni kalliosaari kaupunginsalmessa. Kari kasvoi ajan kuluessa kiinni mantereeseen maankohoamisen seurauksena. Alunperin seutua kutsuttiin nimellä Puro-kari  karin vierestä virtaavan puron mukaisesti. Ilmeisesti nimi on ihmisten suussa taipunut myöhemmin nykyiseen muotoonsa.

Purokari on Suntin varrella osa laajaa viheraluetta eli kaupungin Keskuspuistoa, joka  ulottuu keskustasta aina Vanhansatamanlahdelle saakka.

Vuonna 1622, kun niin sanottua pikkutullia alettiin kantaa Kokkolassa, rakennettiin tullitupa merelle päin Purokarille. Tullitupien rakentaminen oli asetuksen mukaisesti ympäröivien pitäjien vastuulla. Suntin varren tuvan pystyttivät Kokkolan ja Kälviän talonpojat.

Kaupungin ensimmäinen meritulli sijaitsi siis oletettavasti Purokarilla. Suntin varrella olleesta tullirakennuksesta on maininta jo vuodelta 1658. Purokarin kallioiden länsipuolella on nykyäänkin nähtävissä kivirakennelmia. Ne ovat ilmeisesti kuitenkin uudemmalta ajalta. Itäisissä rinteissä on jäännöksiä rappumaisista kivirakennelmista sekä pohjoisrinteessä Suntin suunnan mukaisesti loiva ja pitkä kivin reunustettu ramppi.

Purokarin vanhat kivirakenteet ja jäänteet  ovat historiallisesti arvokkaita.

Tuomiokirjoista vuosilta 1694 ja 1695 selviää, että tullinhoitaja ehdotti saaren tullitupaa varustettavaksi kahdella sillalla. Yhden sillan tehtävänä olisi johtaa salmeen siten, että ihmiset voisivat veneineen laskeutua sillan viereen. Toisen sillan kautta olisi yhteys kaupungin puoleiselle rannalle. Tämän sillan tulisi olla vähintään 24 sylen pituinen ja kolmen palkin levyinen.

Samoista tuomiokirjoista selviää myös tieto, että meritullia pystyttäisiin edelleen käyttämään, jos savupiippu ja ikkunat korjattaisiin.

Pu onrokarin ohi virtaavan puron yli rakennettiin silta Suntin suuntaisesti. Siltaa kutsuttiin nimellä Pususilta.

Alla oleva kuva on otettu kaupungin infotaulusta Purokarin edustalta, siksi se on hieman sumea... Kuvassa on Pususilta noin vuonna 1915 ja siitä näkyy, kuinka se oli Suntin suuntaisesti mantereelle.

Suntin itärannalla, Purokaria vastapäätä, oli kauppias Jan Forsen nuoremman paloviinapolttimo, joka oli perustettu 1869. Poltto-oikeus kuului vanhan perinteen mukaisesti kaupungin porvareiden oikeuksiin ja tavallisesti Kokkolassa tämä oikeus oli vuokrattu jollekin kaupungin asukkaalle.

Polttimo sijaitsi nykyisen jäähallin vieressä olevan jalkapallokentän laidalla. Myöhemmin, polttimon toiminnan loputtua, rakennus siirrettiin asuinrakennukseksi Kaarlelankadulle.  Alla oleva kuva paloviinapolttimosta on otettu myös  kaupungin infotaulusta. Kuvassa Sunti ja viinapolttimo on pohjoisen suunnasta kuvattu.

 

 

Koska maankohoamista tapahtui voimakkaasti, täytyi niin meritullia kuin muitakin satamatoimintoja siirrellä toistuvasti. 1700- luvulla meritulli siirtyi Ryövärinkarille eli Pikiruukkiin. Sieltäkin se siirrettiin melko pian Sannanrannalle saakka.

Alla olevassa karttakuvassa näkyy Purokari pienenä saarekkeena Suntissa. Pienet pisteet siinä ovat kauppiaiden aittoja ja Ryövärinkari isompana saarena kuvan oikeassa laidassa. Siellä sijaitsi tullitupa. Kuva on  lainattu "Kokkolan sataman historiaa"-sivustolta. Alunperin kuvan omistaa Riksarkivet.

 

 

Lopuksi vielä kuva Purokarista vastarannalta otettuna. Edustalla näkyy teos "Maalla ja merellä", josta enemmän toisessa bloggauksessa!

 

LÄHTEET: Kokkolan sataman historiaa. [http://www.port.of.kokkola.fi/historia/kaupunki.html] Luettu 21,10.2012.

Suomen rakennuskulttuurin yleisluettelo.[ https://www.kokkola.fi/.../4_kauposa_2005_julkaisu_b.pdf] Luettu 21.10.2012.

Suntin vartta kuljeskellen virtaa alaspäin

Tällä kertaa

lähden liikkelle Kokkolan kauppatorilta ja

matkaan luvatusti Suntin vartta alaspäin.

Kävelen vesiurkujen ohitse Suntin rantaa  kohti Anders Chydeniuksenkatua.  Periaatteessa salmen molemmilla puolella menee hyvät kävelyreitit, mutta tällä kertaa valitsen kuvasta katsottuna oikeanpuoleisen laidan retkelleni.

Anders Chydeniuksenkadun sillan ylitettyäni vastaan tulee Urheilutalo.

Urheilutalon takana avautuu iso parkkialue. Alueella järjestetään usein erilaisia tapahtumia; siellä on ollut esim. maatalousnäyttely, tivoli ja sirkus. Kesällä 2011 alueella oli Asuntomessujen virallinen parkkipaikka.

Salmen vastakkaisella reunalla näkyy kuvanveistäjä Ukri Merikannon veistämä graniittiveistos "Maalla ja merellä. Se on valmistunut vuonna 1994. Alla olevan kuvan taustalla näkyy Purokari-niminen paikka.

Mainittakoon muuten, että pitkin Suntin vartta molempiin suuntiin on pystytetty infotauluja, joista saa lukea paljon alueen historiaa. Tämän reitin nimi on "Tervan tie"-kävelyreitti. Kannattaa katsastaa kylttejä ohikulkiessaan! Yksi kylteistä näkyy juuri kuvassa Purokarin edustalla.

Matka jatkuu ja vastaan tulee Falanderinkadun tienoilla viehättävä pieni puusilta, joka antaa mahdollisuuden myös vastarannalle siirtymiseen. Näitä siltoja on alajuoksulla useampiakin. Tämä silta sijaitsee varsin pian Purokarin jälkeen.

Seuraava silta on edeltäjäänsä modernimpi ja siitä pääsee ylittämään salmen lähellä Pohjoista Ohikulkutietä Hollihaan kohdalla.

Seuraavaksi vastaan tulee lyhyt alikulkutunneli. Tepsuttelen siis sinne. Tunnelin jälkeen siirryn samalla Halkokarin kaupunginosaan.

Tästä sillasta muutaman sadan metrin ajan kulku tapahtuu normaalia pyörätietä pitkin ja näköyhteys Suntiin on olematon. Onneksi tilanne paranee hetkisen kuluttua. Vieressä kulkevan melko vilkasliikenteisen Halkokarintien oikealla reunalla on huoltoasema ja pian tämän jälkeen pyörätieltä voi pompata muutaman askeleen verran kohti Suntia ja jatkaa matkaa jälleen luonnon helmassa.

Jälleen tulee vastaan silta, tällä kertaa vanhahko ja  puinen. Silta sijaitsee jo lähellä Halkokarin venevajoja.

Rantamaisema muuttuu hiekkaiseksi ja ensimmäiset venevajat tulevat saman tien näkyviin. Tätä rantaa kulkiessa hänmmästyy, kuinka paljon venevajoja Suntin suussa edelleen onkaan. Siellä täällä on myös pieniä laitureita ja pienveneitä vajojen läheisyydessä.

 Siirryn hiekkaiselle ajotielle, jonka molemmin puolin on venevajoja. Aurinkoisena päivänä tunnelma soratien rahistessa vajojen välissä yksikseen kulkiessa on kuin kesäidyllistä. Jossain etäämpänä kuulen lokkien kirkuvan...

Vastarannalla näkyy pienvenesatama Kokkolan Meripuistossa.

Maisema muuttuu metsikköiseksi.

Aivan läheisyydestä toiselta puolen rantaa  liikennöi myös M/S Jenny-alus Tankarin majakkasaarelle. Siltayhteys täältä Halkokarin päästä Vanhansatamanlahdelle ja uudelle asuntoalueelle  kuitenkin puuttuu, joten jalkamiehenä ylitse ei pääse.

Kävelen iltapäivän hiljaisuudessa eteenpäin.

Yllättäen jostain kantautuu ääniä... Tarkempi vilkaisu osoittaa, että kesäteatterilla on esitys käynnissä rannassa! Näitä teatteriesityksiä on ollut vaihtelevasti eri kesinä  tällä alueella. Paikalla on pieni puukatsomo. Monta vuotta sitten olin yhdessä teatterinäytöksessä ja totesin, että viisaimmat katsojat olivat tajunneet jättää hienostelut sikseen ja ottaa katsomoon mukaan viltin ylleen kietaistavaksi... Meren ranta ei ole koskaan se kaikista lämpöisin paikka...

Polku kapenee rannan tuntumassa. Nyt näen edessäni jo merenlahden!

Maisema muuttuu äkkiseltään hyvin hiekkaiseksi ja tajuan olevani Halkokarin uimarannalla! Vuosia sitten tämä paikka oli yksi kaupungin suosituimmista uimarannoista. Nyt ranta on hiljainen ja pitkän heinikon täyttämä. Uimarit ovat siirtyneet vastakkaiselle Vanhansatamanlahdelle polskimaan. Halkokarin uimarannalla iltaa istuu usein nuoriso...

Muistona uintiajoista rannalla koköttää vielä sentään pukukoppi. Alueen kallioita eteenpäin kävellessä nenääni tulvahtaa aivan selvä tervan tuoksu muistona menneistä ajoista...

Eteenpäin merelle katsoessa näkyy Mustakarin purjehdusseura.

Aivan meren rannan tuntumassa on kaunis, hyvinhoidettu alue, jonka keskellä tököttää Halkokarin kahakan muistomerkki. Se on pystytetty paikalle Oolannin sodan muistoksi. Yksi sodan taisteluista englantilaisia vastaan käytiin juuri täällä...Mutta siitä joskus tulevaisuudessa lisää enemmän.:)

Tämä reitti oli mielenkiintoinen ja se kätkee sisäänsä valtaisan määrän paikallishistoriaa. Sopii mainiosti kävelykohteeksi.