Vaivaisukko ja seimi Lohtajalla

Blogin innoittamana olen innostunut silloin tällöin kiertelemään Kokkolan  reunaosissa. Aistin, kuulostelen, seurailen, josko matkalta mukaan tarttuisi jotain uutta kirjoitettavaa. Hyvin avartavaa. Liikun näillä reissuilla lähes aina yksin. En kaipaa seuraa, kun keskityn kuuntelemaan ja kuvaamaan. Sen kummemmin en juurikaan blogijuttujani suunnittele. Yleensä ne ovat suurelta osin intuition johdattamia juttuja. Niin tälläkin kertaa. Kirjoitan siitä, mitä tulee eteen ja joka tuntuu juuri sillä hetkellä kirjoitettavalta. Tosin kirkkoon lähdin alun perin laulamaan sydämeni kyllyydestä Kauneimpiin joululauluihin ja siinä sivussa kuvaamaan ihan eri juttua  - mutta siitä joskus toisella kerralla. 

Saavuin kirkkoon hyvissa ajoin. Vieraita ihmisiä on kiva seurata, siinä sivussa kaikkea kirkon somistuksia. Tämä katosta riippuva, olkinen  "himmeli-kello" on kyllä melkoinen taidonnäyte Kukahan sen on tehnyt? Vaikuttaa ensin ajateltuna joulukoristeena, mutta muistelen nähneeni sen aikaisemminkin. Onko se aina kirkossa esillä?

                                     

Ihastelin myös näyttävää, isoa kuusta kirkon sydämessä. Ja sitten tietystikin juuri tätä tekstiä kirjoittaessani Ylen sivuilla oli juttua juuri tästä Lohtajan kirkon joulukuusesta. Kirkossa ihastelin erityisesti kuusessa olevia enkelikoristeita. Kirkkoon jos minne ne sopivat. Kaunis, pelkistetty kuusi. 

                                     

Tunnelma Lohtajan kirkossa oli miellyttävä. Ulkopaikkakuntalaisena pystyin aistimaan, kuinka ihmiset penkeissään olivat eri tavalla tuttuja keskenään  kuin kaupunkikirkossa istuessa. Iloinen jutustelu kiiri kirkon holveissa ennen tilaisuuden alkua. Kirkko  on muuten muutoinkin sisältä hyvin kaunis. Haaveena on päästä sitä jossain vaiheessa kuvaamaan tarkemminkin. 

Niin kuin aina, kaikki perustuu kohdallani hassuihin sattumiin. Ilmeisesti minulla on jokin kolmas aisti. Poistuin kirkon sankarihautojen puoleisesta sivuovesta, koska halusin tarkastella poistuessani kirkon votiivilaivaa tarkemmin. Tarkoitus oli pikaisesti ylittää katu, mutta juuri kun aioin ylittää, niin eräs rouva kaatui kadulle. Säikähdin itsekin, koska kadussa lumi oli  painautunutta ja hyvin liukasta. Ajattelin, että annan autojen rauhassa ajaa ohi ja vasta sitten ylitän kadun. Pianistina pelkään aina ylitsevuotavan paljon, että murran käteni jossain kompuroidessani. Noh, autoja tuli pitkänä virtana. Jumiuduin kadun reunaan. 

Siinä seisoskellessa  katselin ympärilleni ja luulin jo hetken, että muistin väärin aikaisemmin kuvaamani vaivaisukon paikan. Vaivaisukkohan oli nyt jonkinlaisen karsinan takana! Ei muuta kuin unohtaa  kadun ylitys ja kävellä rauhassa  tapulin luo, jossa vaivaisukko selvästi jo  odotti minua. 

Voi hyvät hyssykät! Vaivaisukon ympärille oli rakennettu upeaakin upeampi seimikuvaelma. Olin aivan otettu. Ensinnäkin pidän jouluseimistä kovasti ja kaikista eniten juuri tällaisista pelkistetyistä. Itse asiassa mielestäni koska joulu on kristillinen juhla, voisi olla enemmänkin seimiä Suomessa  tonttujen sijaan kuten Keski-Euroopan maissa. Ovat kauniita! Kaupatkin pursuavat jos jonkinlaista tonttu-ukkoa, mutta kunnon seimiä löytää harvoin.

Tässä Lohtajan seimessä Maria vartioi puista seimeä, joka on olkien peittämä. 

Maria on veistetty puusta. Karulla tavalla kaunis.Ja tietysti sopii mainiosti vaivaisukon viereen juuri tällaisena.

Ja vaivaisukko, hän on kuin Joosef ikään. Jos ei tietäisi olevan vaivaisukko, niin toki luulisi Joosefiksi!

Ja sitten lampaat! "Ja sillä seudulla oli paimenia vartioitsemassa yöllä  laumaansa..." Sanat osuivat hämärässä  talvi-illassa hyvin kohdalleen. En oikein illan pimeydessä  saanut tarkasteltua, mistä materiaalista lampaan oli tehty, mutta näyttäviä ne olivat! Jonkinlaista käkkäränarua lampaat olivat saaneet villakseen. Todella hienosti tehty.

Siinä kuvaillessani kaksi naista tuli lapsen kanssa paikalle."Katso, siinä on Jeesus-lapsen seimi, toinen naisista sanoi." Minusta tuntui, että olin väärässä paikassa kameroineni. Lapselle hetki oli todellinen, Peruutin, ja annoin hänen katsella. Aina ei ole aika kuvata. 

Sinne jätin seimen, vaivaisukon, Marian ja lampaat. Olin niin kiitollinen juuri joulun alla tästä kuvaushetkestä. En tiedä, kuka seimen on tehnyt, kenen idea se on, mutta se oli juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. KIITOS!

Ps. Olisi kiva tietää lisää seimen pystytysjutuista. Kenen idea, kuka toteutti? Käsittääkseni Lohtajalla on aikaisemminkin ollut jossain seimiä, olenko oikeassa?

Tämän kirjoituksen ja kuvien myötä tahdon toivottaa kaikille lukijoilleni herttaista, kiireetöntä ja sopuisaa joulua!

Lohtajan vaivainen Hiski

Monissa seurakunnissa on  puiset eläkeläisukkonsa. Niin Lohtajan seurakunnassakin.  Hiski. Melko harvinaista toki, että vaivaisukko omalla nimellä tunnetaan...

Ukko on nimetty tekijänsä mukaan. Patsaan on veistänyt Kannuksessa syntynyt  Hiskias Saarela (s. 1854). En löytänyt tekijästä sen kummempaa tietoa mistään lähteestä.

Itse asiassa Hiski on se Lohtajan uudempi puu-ukko. Hiski valmistui vasta 1800-luvun loppupuolella ja syrjäytti silloin ns. Puu-Pietarin, eli Lohtajan seurakunnan vanhemman vaivaisukon. Hiskille ei ollut kuitenkaan luvassa helppo elämä...

1900-luvun alkupuolella Hiski nimittäin ryöstettiin. Ryöstäjät heittivät julmasti Hiskin pään kaivoon:/ Pää löydettiin onnekkaasti, mutta Hiski kärrättiin vajaakuntoisena varastoon. Pää tosin kiinnitettiin paikoilleen. Se on levännyt kirkon  tapulissa varastossa käärinliinoissa  pöydällä, jossa on tehty jopa ruumiinavauksia!

Päävirkaan siirrettiin tämän onnettoman tapahtuman jälkeen uudelleen Lohtajan vanha puuäijä ja Hiski huilaa...

Hiskillä on pituutta 166 cm ja hartioilla on leveyttä 38 cm.

 

 

Pidän suunnattoman paljon Hiskistä. Hiski on hyvin inhimillisen näköinen heppu. Voisi kuvitella, että tuollainen äijä olisi joskus muinoin voinut tepastella kadulla vastaankin... Vaatetus eroaa jonkin verran monista muista vaivaisukoista. Hiskillä kun on erilliset takki ja housut.  Pääsävynä on tumma ruskea. Hiski on melko hoikka ukko.

 

Hiskiltä puuttuu toinen kämmen. En tiedä onko sitä koskaan ollutkaan, vai onko se maailman myllerryksissä kadonnut. Jaloissa Hiskillä näyttää olevan saapikkaat, mutta tuskinpa ovat alun perin noin rähjäiset jalkaterät olleet...

 

Kyljessä on ammottava viiltoaukko.

 

 

Onneksi Hiski saa nyt viettää rauhallisempia päiviä. Toivotaan, että raihnaisuudesta huolimatta Hiskillä on vielä paljon päiviä edessään!

LÄHTEET:
Keskipohjanmaa. Yksinäiset auttajat. [http://vaivaisukot.fi/images/kp_art01.pdf] Luettu 30.6.2014.

Vaivaisukkonäyttelyssä Ullavassa

Lehdestä lukaisin, että Ullavan tapulissa oli vaivaisukkonäyttely, joten totta kai tällaisen vaivaisiin ukkoihin sydämensä menettäneen  täytyi ängetä itsensä paikalle! Seurakseni sain nuorimaiseni, joka olikin näyttelyn äijistä yllättävän kiinnostunut!

Paikalla oli kaikkinensa muutama kymmenen puuäijistä kiinnostunutta.Yhdessä todettiin, että vaivaisukot lienevät vanhimpia kirkon työntekijöitä, jotka edelleen ovat "hengissä":) Eräs kälviäläinen totesi, että Kälviän puu-ukon täytyi viettää parisensataa vuotta työskennellen joka päivä Kälviän tapulin kyljessä, ennen kuin pääsi kesälomamatkalle Kerimäen vaivaisukkonäyttelyyn 2000-luvulla.

Paljon ovatkin ukot reissanneet - kauimmainen kuulemma aina vatikaanissa asti! Näyttelyn kuvaaja Paavola kertoi, että toissa vuonna Rautiosta varastettu ja vuosi sitten Kannuksesta metsäautotien varresta löytynyt Raution vaivaisukko sai kunnian matkata hänen autonsa takapenkillä Kerimäen vaivaisukkonäyttelyyn ja tehdä siellä jopa ns. kunniakierroksen!

Monella ukolla maalipinta on halkeillut, mutta se ei johdu yleensä siitä, että ukoille olisi tarkoituksella tehty veistokseen iho-oireita. Ennemminkin se kertoo aikansa huonohkoista maaleista. Lähes kaikille vaivaisukoille on veistetty vammoja; usein jalka on amputoitu, käsi saattaa puuttua  -tai sitten nenä tai korva..

Suomesta löytyy vain pari vaivaisukkoa, jolle oikeasti on kuvattu ihoon paiseita. Tässä alla  kuvassa oleva Särkisalon Lasarus- ukko tai Kirkon Jussi,  on pieni, alaston ja paiseinen...Veistoksella on korkeutta ainoastaan 45 cm. Tämän ukon tuorein maali on taidemaalari Nikolai Kaarion kädenjälkeä vuodelta 1948.

Näyttelyn kuvat olivat suurimmaksi osaksi kasvokuvia ja hyvin kauniita otoksia.

Avajaistilaisuudessa Aki Paavola kertoi vaivaisukkojen historiasta. Paavolahan on kuvannut kaikki Suomen vaivaisukot ja pukenut ne ihan kirjaksi asti. Suomessa vaivaisukkoja on paljon, mutta esimerkiksi Ruotsissa ne eivät ole olleet tyypillisiä -siellä on vaivaiset 9 vaivaisukkoa tallella.  Eniten vaivaisukkoja voi bongata Pohjanmaalta. Varhaisimmat ukot ovat peräti 1600-luvulta!

Vaivaisukot lisääntyivät Pohjanmaalla erityisesti Suomen sodan (1808-1809) jälkeen.  Ukoilla ei perinteisesti ole räsyisiä vaatteita, vaan usein ne on puettu ns. sortuuttiin; polviin tai reisiin asti ulottuviin korkeakauluksisiin ja vartalonmyötäisiin takkeihin. Tällaisia käytettiin Suomessa 1700-luvulla säätyläisten,  sotilaiden ja varakkaiden talonpoikien keskuudessa juhlavaatteina.

 

Yllä olevassa kuvassa vasemmalla   Halsuan  vanhempi vaivaisukko, joka yleensä viettää päivänsä käärinliinoissa tapulissa lepäillen. Ukon tekijästä  tai valmistusvuodesta ei ole tietoa.

  

Paavola kertoi oman vaivaisukkokuvauksensa alkaneen aikoinaan Kälviän kirkon vaivaisukosta. Hän pisti kuvausreissulla 50-senttisen  kolikon vaivaisukon  luukusta sisälle ja myöhemmin hän tuli laittaneensa jokaisen vaivaisukon sisälle saman määrän. Paavola kertoi kuvausreissujen olleen antoisia -jok` ikinen ukollinen  kirkonkylä tuli ajettua läpi. Samalla osa kirkoista jä erityisesti mieleen, mm. Etelä-Pohjanmaalla hautausmaat, joissa oli paljon nuoria sankarivainajia. Paavola kertookin miettineensä, olisiko seuraava kirjan aihe esimerkiksi sankarivainajiin tai-hautoihin liittyvä.

 

Alapuolen vaivaisukko on  Vetelin  vaivaispoika.  Pojan päällä katoksen alla on enkelin ppää. Katoksessa on lukenut teksti "Autuas on joca köyhä holho, händä Herra autta pahana päiwänä. 1725."

Vetelin ukon tekijää ei tiedetä. Veistos saattaa olla vuodelta 1725, mikä mainitaan tekstissä.  Veistos on ollut alun perin  Vetelin vanhassa kirkossa, joka on rakennettu 1679. Pituutta ukolla on 19  cm ja hartioiden leveys 28 cm.

 

Vaivaisukot ovat ITE-taidetta parhaimmillaan. Ukkojen esi-isinä voidaan pitää keskiajan uhritukkeja, joilla katolinen kirkko keräsi varoja uskonsotiin. Luterilaisessa Ruotsi-Suomessahan  pyhimysten kuvat olivat aikoinaan kiellettyjä.

 

Lippaiden tuotto ohjattiin köyhäinhoitoon. Kirkkolaki vuodelta 1686 määräsi että seurakuntien täytyi pitää huolta vähäosaisista. Apua annettiin ainoastaan työkyvyttömille.

Vaivaisukit saivat  myöhemmin ihmisten hahmoja. Ehkä ne koettiin inhimilliseksi. Ensimmäisten vaivaisukkojen veistäjät lienevät olleet pitkälti samoja veistäjiä kuin laivojen keulakuvien veistäjätkin.

 

Kaikkiaan vaivaisukkoja on Suomessa ollut noin 180. Nykyään niistä on jäljellä 144 ukkoa ja yksi akka. Melkoista epätasa -arvoa muuten, sillä  Suomesta löytyy vain yksi ainut vaivaisakka. Se on Soinissa ja kerää edelleen noin 500-700 euroa vuodessa diakoniatyölle. Kerrotaan että tämä sievä akka tienasi  ensimmäisenä  vuotenaan 64 kopeekkaa ja seuraavana 4 hopearuplaa ja 56 kopeekkaa. Akan veistänyt Matti Taipale sai veistoksestaan palkkaa 6 hopearuplaa ja 50 kopeekkaa....

 

Useat vaivaisukot ovat vuosien saatossa kokeneet kovia, kuten tämä  ukkokin alla. Jotakuta ukkoa on pahoinpidelty miekalla päähän, hylätty metsään, upotettu järveen, murtauduttu suurten summien toivossa...

 

Tämä alla oleva ukko on Alavetelin  kärsinyt vaivaisukko. Se on tehty noin vuonna 1760, joissakin lähteisä tosin sen oletetaan olevan 1800-luvulta.  Veistäjänä on ilmeisesti toiminut " Kuuro-Kalle." Rinnassa oleva aukko  on seurausta murtamisesta. Ukko-raasu  saatiin kiinni joen alajuoksulta tukkien seasta. Halsuan seurakunta siirsi tällöin ukon eläkkeelle. Pituutta ukolla on 137 cm  ja hartoiden leveys  35 cm.

 

Tässä alla Lohtajan  mies, joka iski kipinän minuun - HISKI! Se oli ainut Kokkolan puu-ukoista, joka minulla oli vielä kuvaamatta. Hiskissä on jotain kamalan sympaattista:) Luvassa myöhemmin vielä ihan oma postaus Hiskistä...

Erityisesti pidin myös tästä ala olevasta Pomarkun ukosta kaikessa karuudessaan. Sen on veistänyt kirvesmies Artturi Kaseva 1920-luvulla.

Paaavola lahjoitti hienot valokuvat noin kolmestakymmenestä vaivaisukosta Ullavalle. Toivottavasti ne saavat paljon näkyvyyttä osakseen!

 

Tilaisuudesta oli myös mahdollisuus ostaa vaivaisukko-postikortteja, jotka olivat myynnissä ruumiskärryn päällä...

 

 

LÄHTEET:

 

Gloria.fi. Vaivaisukot kokoontuivat. [http://www.gloria.fi/artikkeli/kulttuuri/vaivaisukot_kokoontuivat] Luettu 29.6.2014.

 

Hs.fi.Voi vaivaista ukkoa. [http://www.hs.fi/tiede/Voi+vaivaista+ukkoa/a1392969670169] Luettu 29.6.2014.

Kaija Santaholma. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

 

 KP24.fi. Puuäijät valtasivat Ullavan tapulin. [http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/367639/Puu%C3%A4ij%C3%A4t-valtasivat-Ullavan-tapulin] Luettu 25.6.2014.

Vaivaisukkojen paluu. Toim. Otso Kantokorpi. 2013.

Kaarlelan kirkon nuorempi vaivaisukko

Kaarlelan kirkosta löytyy toinenkin vaivaisukko vanhan vaivaisukon lisäksi. Se seisoskelee kirkkotarhan  länsiportilla pääsisäänkäynnin vieressä.




 Saman portin vieressä on myös rautapeltinen  laatikkomallinen köyhäinlipas.  Se on hankittu vuonna 1890. Itse en tätä lipasta ollut huomannut ennen valokuvaamista - tai en tiedä, enkö vain ollut tullut ajatelleeksi, mikä se on...

Ukko on valmistettu vuonna 1847. En löytänyt tietoja sen veistäjästä, joten lieneeko jäänyt arvoitukseksi...Ukko kuulemma muistuttaa paljon Oravaisten vaivaisukkoa.

 

Ukko seisoo valkean kivikatoksen alla ja sen jalkojen alustana on pyöreä taso.

Ukon oikea käsi on kohotettu rinnalle, jossa on metallivahvisteinen raha-aukko  Muistan nähneeni aiemmin valokuvan, jossa tällä vaivaisukolla on tumma keppi vasemmassa kädessä. Nyt sitä ei näytä enää siinä olevan.

 

 Ukon  musta tukka on puolipitkä já hiuksissa on keskellä jakaus. Myös jykevä parta on  musta.

 Ukolla on yllään polvien alle ulottuva  takki, jossa on pitkät, poimutetut liepeet sekä shaalikaulus leveästi pyöristetyn kaula-aukon ympärillä.

 

Takissa on nappirivi sekä vyö. Pitkissä hihoissa on ryppyjä olkapäissä sekä alhaalla käänteet.
Kaulanauha on musta ja pystykaulus valkoinen.

Vaivaisukon toisessa jalassa on kenkä, mutta toisessa vain sukanterä. Ukon puku on väritykseltään harmaa. Ukolla on korkeutta 169 cm ja hartioiden leveys on 46 cm.

LÄHTEET:Kaarlelan pitäjän historia I. Rahatukit ja -lippaat, 132 ja Sekalaista, s. 155.

Santahoma, K. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

Uhritukki sekä Kaarlelan kirkon vanha vaivaisukko, "Tranubackan ukko"

Tänään tutustumme Kaarlelan kirkon vanhempaan vaivaisukkoon. Sitä ennen aiheeseen  johdatuksena hieman taustatietoa... 

  

Vaivaisukkojen edeltäjinä toimivat uhritukit. Jo vuonna 1343 Ruotsi-Suomen kirkko määräsi, että niitä tulee sijoittaa kirkkojen yhteyteen. Vuonna 1527 uhritukit puolestaan kiellettiin Västeråsin  valtiopäivillä. Kiellon perusteena oli se, että niiden katsottiin  liittyvän katolisen kirkon anekauppaan.

 

Mutta koska köyhien auttaminen oli kirkkojen velvollisuus, kehotti kuningatar Kristiina vuonna 1649 asettamaan  keräystukkeja uudelleen kirkkoihin, jotta köyhien auttaminen mahdollistuisi.

 

Ilmeisesti keräystukkeja koristeltiin aiemmin pyhimysten kuvilla, mutta vuoden 1571 kirkkoasetuksessa määrättiin kuvat poistettaviksi.

 

Kaarlelan kirkossa vaivaistukki oli sijoitettu  kuorin oven toiselle laidalle. Lisäksi kirkon eteisessä oli vaivaislipas. Vuoden 1736 kirkon asiakirjoissa ilmenee, että kirkossa oli tällöin kaksi lyöttein varustettua vaivaistukkia. Tällöin niiden sanottiin olevan vanhoja ja rikkinäisiä. Kirkon tiedoissa mainitaan tukin pitäneen vuonna 1671 sisällään  20 äyriä.

Kaarlelan kirkon vaivaistukista minulta ei löydy kuvaa, mutta tässä alla on kaksi kuvaa Tankarin kirkon vaivaistukista; ensimmäinen kuva kirkon sisäpuolelta ja toinen ulkopuolelta. 

Rahat uhritukkiin työnnetään sisään laudanpalasessa  olevasta naulatulla pellillä ympäröidystä aukosta.

 

Ilmeisesti vaivaistukit on pian tämän jälkeen poistettu käytöstä, sillä vuonna 1784 pitäjäläiset päättivät laittaa  kirkkoon kaksi vaivaistukkia, koska siellä  ei silloin ollut yhtään sellaista. Kaarlelan  pitäjän historia I -teoksesta selviää, että päätettiin, että toisesta piti tulla tavallisen yksinkertaisen näköinen, mutta toinen tuli muotoilla "almuja pyytävän  vanhan kerjäläisukon kuvaksi."

Ja tästä päästään sitten itse vaivaisukkoihin...

 

 

Vaivaisukkoja on eniten Suomessa Pohjanmaalla, jossa oli aikoinaan myös paljon laivanrakennustoimintaa. Oletettavasti laivanrakentajien keulakuvien tekijät ovat tehneet ensimmäiset vaivaisukot, sillä niitä ei mielletty pyhimysten kuviksi. Näin niiden veistäminen oli sallitumpaa.

 

Kaarlelan kirkon ukon veistäjä on talonpoika Nils Tranuback Håpsalasta eli Kruunupyystä. Veistos on peräisin vuodelta 1784 eli se on maamme vanhimpia vaivaisukkoja.

 

Tranubackan lisäksi kirkon asiakirjoissa mainitaan Pehr Sipola, joka sai maksun puusta. Valmistumisvaiheessa kuvalle tehtiin myös katto ja vaivaisukko sijoitettiin kirkon läntisen portin läheisyyteen.

 

 

  

Tämä vaivaisukko on kiertänyt näyttelyissä Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Kesällä 2013 vaivaisukko matkasi Kerimäelle, jossa oli vaivaisukkojen näyttely.

 

Muutama vuosikymmen sitten tämä vanha vaivaisukko oli sijoitettuna kotiseutumuseoon, mutta nykyään se seuraa elämää Kaarlelan kirkon eteisessä. Kesäisen vaivaisukkonäyttelyn jälkeen ukon paikkaa kirkon eteisessä on hieman muutettu reunemmalle ja sen sivustalle on pujotettu köysi, jotta ukko saisi elellä kolhiintumatta...Sen hänelle jo tuolla ikää suokin!

 

Alkujaan ukko on maalattu punaiseksi, mutta nykyisellään maali on lähes kulunut pois. Ukko pitää oikealla kädellään kehotustaulua, jonka teksti on kokonaan hävinnyt. Vaivaisukon  tukka on veistetty kihartuvaksi, mutta sen parta on suora.

  

 

 

 Tranubackan vaivaisukko on ajan ahvoittama ja  se on valmistettu hongasta. Yllään sillä on takki, jossa on leveät käänteet sekä pitkä kaulus. Rintamuksessa on rahanlaittoaukko, jota kohti oikea käsi kaartuu.

 

 

Ukolla on vasemman käsivarren alla kainalosauva. Rinnassa on alun perin ollut kyltti, joka on kehottanut anteliaisuuteen. Enää kylttiä ei ole tallella.

  

Vaivaisukkoa on korjailtu vuonna 1836. Valitettavasti vuonna 1846 varkaat murtautuivat vaivaisukon lippaaseen ja turmelivat ukkoa niin katalasti, että Tranubackan ukon rahankeruu päätettiin lopettaa ja tilalle tehdä uusi vaivaisukko,  joka valmistuikin jo  1847.

  

Kaarlelan vanha ukko muistuttaa ulkonäöltään paljon Pedersören kirkon vanhempaa vaivaisukkoa, mutta jälkimmäisen ukon tekijästä ei ole tietoa.

 

Tranubackan ukon pituus on 169 cm ja sen hartoiden leveys on 46 cm.

 

 

 

LÄHTEET:Kaarlelan pitäjän historia I. Rahahatukit ja-lippaat. 1969, s. 131-132. ja Sekalaista, s. 155.

Kokkolan seurakuntayhtymä. Kaarlelan kirkon historia. [http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/tilat/kirkot_ja_kappelit/kaarlelan_kirkko/kaarlelan_kirkon_historia] Luettu 14.10.2013.

Wikipedia. Vaivaisukko. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaivaisukko] Luettu 16.10.2013.

Santahoma, K. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

Lohtajan kirkon vaivaisukko

 Lohtajan kirkon tapulin luokse johtaa laattakivinen polku, jonka päässä maailmaa katselee  katoksen alta Lohtajan seurakunnan vanhempi vaivaisukko.

Sinisilmäinen ukko on veistetty vuonna 1822. Sillä on musta tukka ja kokoparta. Ukkoa on kunnostettu useasti. Ukolla oli aikaisemmin tummempi maalaus, mutta nykyään sen pitkä takki on punainen. Takissa on kaulukset, pari nappia ja hihankäänteet.

Oikean käden sormillä ukko pitelee metallista kehotustaulua. Taulun tekstissä lukee "Joka köyhää armahtaa,hän lainaa Herralle." Käden yläpuolella on raha-aukko. Vasemmassa kädessä on keppi.

Ukon pituus on 177 cm ja hartioiden leveys 50 cm.

 Z. Topeliuksen satu kertoo "Puu-Pietarin" tehneen tämän vaivaisukon, mutta Lohtajan seurakunnan käsityksen mukaan  tekijä on ilmeisesti Tomujoelta kotoisin ollut Juho Juhonpoika Koski (1767-1832).

Joka tapauksesa etsin käsiini suomennoksen Topeliuksen sadusta, ja se oli oikeasti satu täynnä jännitystä, ahneutta, rosvousta sekä myös omantunnon ääntä, joten suosittelen sen lukemaan!

"... Hännystakki oli loistavan  sininen, liivit kirkuvan punaiset ja housut räikeän keltaiset. Älä muuta sano! -keikarointiahan tuo  tuollainen on, semminkin kun on kyse vaivaisukosta, jonka on määrä kerjätä..."

Puuäijän viereen on kiinnitetty  kyltti, jonka teksti kuuluu seuraavasti:

"LOHTAJAN PUUÄIJÄ

Lajissaan maailman suurin ja kuuluisin. Tunnettu Sakari Topeliuksen saduista "Vaivaisukko" (Lukemista lapsille I), tehnyt Juho Koski 1825.

Z.Topelius saga "Fattigubben" (I samlingen "läsning för barn I")

Har gjort denna Lochteå fattigubbe Världsberömd.

Lohtajan seurakunta 1984"

Valkean  kyltin alapuolella on toinen kyltti, jossa kiteytyy vaivaisukkojen ajatusmaailma:
                                                       "Kerää maailman köyhimmille
                                                        Åt de fattigaste i världen
                                                        To the poorest in the world
                                                        Kirkon ulkomaanapu
                                                        Kyrkans utlandhjälp
                                                        Finn churchaid"

"...Lohtajan kirkkoneuvosto, hyvää yleistä tapaa noudattaen , päätti teettä oman vaivaisukkonsa, jonka almut jaettaisiin pitäjän puuttenalaisille eli vaivaisille, katseet oitis kääntyivät Puu-Pietariin. Tottahan tuo käsistään taitava koturi  suostuisi tekemään  veistoksen puoli-ilmaiseksi, eli yhdentoista plootun kertamaksulla..." 

Tämä vaivaisukko poistettiin aikoinaan käytöstä kun Lohtajan seurakuntaan tuli uusi vaivaisukko 1800-luvun lopulla, Hiski. Hiski kuitenkin koki kovia, kun se 1900-luvun alkupuolella ryöstettiin ja sen pää heitettiin kaivoon. Nykyään Hiski lepäilee tapulin sisällä ja alkuperäinen ukko paiskii töitä jälleen tapulin luona...

"Kuten hyvin käsität, vaivaisukon tulee olla ontto, jotta sen sisälle mahtuisi säiliö, johon ihmisten lahjoittamat kolikot iloisesti vierivät, kilin kalin kierivät. Ja totta kai säiliön tulee olla lukittava ja avaimen yhden ainoan  luottamushenkilön eli siis kirkkoväärtin hallussa.
Tämän Puu-Pietari mainiosti tiesi ja tähän juuri hänen kieltämättä ovela suunnitelma perustui. Kun hän oli ensin veistänyt äijänkuvan, hän ryhtyi valmistamaan siihen kuuluvaa säiliötä. Säiliön lisäksi hän teki erillisen salalokeron..."

"Kirkon kohdalla karkureista toinen huomasi Puu-Pietarin, luuli tätä vaivaisukoksi ja vihelsi hiljaa:

-Hss, kaveri! Eikös kähmitäkin hiukka kilisevää kun kerta kohdalle osuttiin, vai mitä?

...-Tuossa tuo epeli seistä jököttää eikä ole moksiskaan vaikka yöt päivää rohmuaa kunnon ihmisten rahoja, sanoi muka paheksuen toinen karkureista ja tarkoitti tietenkin vaivaisukon alituista kerjäämistä. Mutta Puu-Pietariin sanat upposivat täydestä ja kylmä hiki kihosi hänen otsalleen.

-Pannaan siltä ensin pää poikki, ehdotti toinen.

-Eipäs kun humautetaan ensin jalat alta ja silputaan sitten koko äijä, sanoi toinen römeästi.

-Eiköhän riitä, että kairataan siltä maha auki ja kähmitään kilisevät..."

Vaivaisukko kuvaa Suomen sodan invalidia, jota on haavoitettu sen vasempaan jalkaan sekä rintaan. Aikoinaan vaivaisukon keräämillä rahoilla ostettiin jauhoja, joita jaettiin joulun alla puutteenalaisille.  K.H. Renlundin museon pystyttämä opastetaulu Lohtajan kirkonmäellä kertoo, että Suomen sodan invalidit olivat 1800-luvulla yksi vaivaishoidon kohderyhmistä.

"...Onnettomana ja tekojaan syvästi katuen Puu-Pietari tunnusti rumat kolttosensa. Aarrekätkönsä hän oli valmis viimeistä kolikkoa myöten luovuttamaan pitjän vaivaisille, kunhan hänen ei vain  tarvitsisi tehdä seuraa  noille kamalille Korsholman karkureille..."

LÄHTEET: K. Santaholma. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

Topeliuksen satuaarteet. Vaivaisukko. Suom. Irja Lappalainen.  Kuv. Irja Lappalainen. 1991. 2. painos (Tekstin kursivoidut kohdat ja piirrokset  lainauksia tästä sadusta).