Koivun istutus Isovihan siepatuille Lohtajalla

11.9.-14  Lohtajan kirkkomaan läheisyydessä istutettiin pieni koivuntaimi. Tarina koivun taustalla liikutti minua. En  päässyt itse tapahtumaan, mutta kiireisen työpäivän jälkeen otin aikaa itselleni, rauhoittumiselle ja ajelin Lohtajalle...

Isoviha (1713-1721)  oli julma sota erityisesti yksittäisten ihmisten näkökulmasta ja etenkin Pohjanmaalla. Venäläiset joukot toteuttivat tsaari Pietari Suuren antamaan määräystä Pohjanmaan täydellisestä hävittämisestä.

Tsaarin määräys maakunnan tuhoamisesta kulkukelvottomaksi kymmenen peninkulman leveydeltä käsitettiin määräykseksi  talojen polttamisesta,  koko väestön surmaamisesta, ryöstämisestä, kidutuksesta,  raiskaamisesta ja vangiksi ottamisesta.

Isoviha koskettaa omaa sukuanikin, joka Etelä-Pohjanmaalla koki kovia isovihan melskeissä. Eräskin esiäitini, Sofia Jacobsdotter Viisala, os. Isopellinen, menehtyi 24.4.1715 vihollisten polttamana...Sofia oli tällöin 47-vuotias kahdentoista lapsen äiti. Erästä toista esi-isääni  (jonka nimeä en juuri nyt saa mieleen) venäläiset kiduttivat juoksettamalla häntä pihakaivon ympäri niin kauan, että hän menehtyi. Kolmas esi-isä,  David  Henriksson Skottari/Stortarvonen, joutui isonvihan aikana Venäjän armeijaan, jossa hän katosi vuonna 1720...

 Kerrotaan myös oman sukuni piilotelleen isovihaa  metsäsuon keskellä olleessa piilopirtissä. He olivat nälkään jo kuolemaisillaan, kun esi-isäni talvipakkasella lähti kotiinsa taivaltamaan, josko siellä olisi mitään syötäväksi kelpaavaa jäänyt. Hän löysinkin jyviä riihen  hirsien välistä ja he saivat jotain nälän voittaakseen. Kerrotaan myös, että kaksi esivanhempaani lähes yltiöromanttisesti kohtasivat toisensa piilopirteillä lymytessään ja myöhemmin avioituivat!

Mutta omasta suvusta laajempiin sfääreihin! Hyväosaiset virkamiehet, papit ym. pakenivat sodan alta pois Ruotsiin. Siksi esimerkiksi seurakuntien haudattujen kirjoissa  ei ole yksiselitteisesti tietoja kaikista menehtyneistä.  Kelläpä olisi ollut taitoa tai aikaa niitä silloin kirjatakaan. 2000-luvulla Venäjälle lapsiorjiksi joutuneiden nimilistat löydettiin  mikrofilmiltä Suomen Kansallisarkistosta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi peräti 300 vuotta isonvihan alkamisesta. Lohtajan vanhan kirkon paikalle - nykyisen seurakuntatalon pihamaalle -istutettiin koivuntaimi isonvihan lapsiuhrien muistoksi. Paikalla oli myös Lohtajan koululaisia, jotka istutuksen jälkeen asettelivat kukka-asetelman koivun juurelle.

Tämä pieni koivuntaimi on tuotu paikalle Lohtajan Perttulasta. Syykin on selvä. Perttulan talosta vietiin peräti viisi veljestä  orjaksi venäläisten matkassa. Kaikkiaan Lohtajan pitäjästä vietiin lapsiorjia viidestäkymmenestäkahdesta talosta  peräti 150  ja koko maasta tuhansia!  Suurin osa lapsista oli kymmenen molemmin puolin olleita poikia. Pelkästään Lohtajalta Venäjälle kuljetettiin  yhteensä vankeina kaikkiaan 341 henkeä.  Osa lapsista joutui ilmeisesti kaleeriorjiksi muihin maihin laivaa soutamaan. Kuten kuvitella saattaa, hyvin harva lapsista  - tai  muistakaan vangeista,  pääsi koskaan palaamaan kotimaahansa. Kirkonkirjojen mukaan lohtajalaispojista kahdeksan tuli takaisin kotimaahansa!

 Mutta miksi juuri koivu? Muistomerkin ideoivat seurakunta ja kotiseutuyhdistys.  Alkuperäinen ajatus koivusta on lähtöisin Mikko Himangalta, jonka aloitteesta koivu istutettiin kirkkomaahan. Hänen mielestään muistomerkin ei aina tarvitse olla tyypillinen muistomerkki. Näinhän se on! Toivotaan, että koivu saa kasvaa paikallaan satoja vuosia, eikä sen tarina unohdu tuleviltakaan sukupolvilta...

Omaan silmääni koivun lehti näyttää kuin sydämeltä...

Sakari Topelius kirjoitti aikoinaan sadun nimeltä "Koivu ja tähti." Satu kertoo Suomesta isonvihan aikana Venäjälle kaapattujen pojan ja tytön epätoivoisesta halusta löytää takaisin kotiin ja perheensä luokse. Lapsien ainut muistikuva kotipaikasta oli talon pihalla kasvanut koivu, jonka oksilla kaksi lintua aamuisin lauleli. Iltaisin oksien välistä välkkyi tähti. Pitkän taivalluksen jälkeen tarinan poika ja tyttö löytävät kotiin vanhempiensa luo ja käsittävät, että oksilla laulelleet linnut olivatkin itse asiassa enkeleitä ja  heidän kaksi kuollutta siskoaan... Päivityksessäni kursivoidut tekstit ovat lainauksia sadusta Koivu ja tähti.

”...Niin”, sanoivat lapset, ”mutta mielemme tekee kotiin”.

”Kuka teille osoittaa tien sinne?”

”Jumala”, sanoi poika. ”Sitäpaitsi muistan, että vanhempieni kartanolla kasvaa iso koivu, jossa kauniit linnut laulavat aamunkoitteella.”

”Ja minä muistan”, sanoi tyttö, ”että tähti iltasilla kimaltelee koivun lehvien lomitse...

Myös Topeliuksella oli henkilökohtainen kiinnostus isoonvihaan ja hyvä syy  kehitellä satu "Koivu ja tähti", sillä hänen isän isoisä, Kristoffer Toppelius joutui pakenemaan  vuonna 1714 isonvihan kauhuja äitinsä kanssa piilopirttiin. Kerrotaan kasakoiden kuitenkin löytäneen Kristofferin, ja vieneen hänet orjaksi Venäjälle. Täältä  hän vuosien kuluttua pääsi karkaamaan auringonlaskun suuntaan Etelä-Suomeen ja löysi lopulta äitinsä  Tukholmasta!

 

...Poika vastasi: ”Tulemme vieraalta maalta ja haemme kotiamme, mutta meillä ei ole muuta merkkiä kuin kartanolla kasvava koivu, jossa linnut laulavat auringon noustessa, ja jonka lehvien lomitse kirkas tähti iltasella tuikkii...”

 

...viimein, kuljettuansa toista vuotta, he tulivat eräänä iltana yksinäiseen taloon. Oli helluntai-ilta toukokuun lopulla, ja kesän ensimmäiset lehdet olivat hiirenkorvalla. Kartanolle tullessaan he näkivät siinä suuren, tuuhealatvaisen koivun, jonka pienten, vaaleanvihreiden lehtien loisti iltahämyssä heloittava iltatähti. Illat olivat jo niin kesäisen kuuleat, että ainoastaan tämä tähti, joka on suurin ja kirkkain kaikista, näkyi taivaankannella.

”Tuossa on meidän koivumme!” huudahti poika heti.

”Tuolla on meidän tähtemme!” sanoi tyttö samassa...

 

 

 ”...nytpä tiedän”, sanoi tyttö. ”Enkelit linnun muodossa, jotka koko matkan ovat meitä seuranneet, ja jotka tänä päivänä ovat koivussa kotiintuloamme ennustaneet, ne olivat meidän pienet siskomme, jotka nukkuvat haudassa. Ne aina kuiskasivat sydämissämme: menkää kotiin! menkää kotiin!, lohduttamaan isää ja äitiä! Ne ne myös sanoivat meille: tuolla on oikea koivu, tuolla oikea tähti, tuhansien seassa. Sillä Jumala oli valinnut heidät ja lähettänyt suojelemaan meitä....

LÄHTEET:

KP24.fi. Isonvihan uhreja muistettiin koivulla. [http://www.kp24.fi/uutiset/Default.aspx?newsid=372931] Luettu 13.9.2014.

Genius loci. Paikan henki. [http://geniusloci.chydenius.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=179:isoviha&catid=44&Itemid=191&showall=&limitstart=4&lang=fi] Luettu 13.9.2014.

Markku Isohanni.  Matti Tuomaanpoika Hanni, hänen kätkemänsä raha- ja korukätkö sekä sen löytyminen. Isovihan aika Suur-Lohtajalla. [http://www.hanni.fi/hannikoru/tiedostot/rahakatkonloytyminen.pdf] Luettu 13.9.2014.

Wikipedia. Koivu ja tähti. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Koivu_ja_t%C3%A4hti] Luettu 13.9.2014.

Yle uutiset. Koivu pääsi kirkkomaalle lapsiuhrien muistoksi - isonvihan kasakat ryöstivät tuhansia maaorjiksi. [http://yle.fi/uutiset/koivu_paasi_kirkkomaalle_lapsiuhrien_muistoksi__isonvihan_kasakat_ryostivat_tuhansia_maaorjiksi/7465167] Luettu 13.9.2014.

Lohtajan kirkon vaivaisukko

 Lohtajan kirkon tapulin luokse johtaa laattakivinen polku, jonka päässä maailmaa katselee  katoksen alta Lohtajan seurakunnan vanhempi vaivaisukko.

Sinisilmäinen ukko on veistetty vuonna 1822. Sillä on musta tukka ja kokoparta. Ukkoa on kunnostettu useasti. Ukolla oli aikaisemmin tummempi maalaus, mutta nykyään sen pitkä takki on punainen. Takissa on kaulukset, pari nappia ja hihankäänteet.

Oikean käden sormillä ukko pitelee metallista kehotustaulua. Taulun tekstissä lukee "Joka köyhää armahtaa,hän lainaa Herralle." Käden yläpuolella on raha-aukko. Vasemmassa kädessä on keppi.

Ukon pituus on 177 cm ja hartioiden leveys 50 cm.

 Z. Topeliuksen satu kertoo "Puu-Pietarin" tehneen tämän vaivaisukon, mutta Lohtajan seurakunnan käsityksen mukaan  tekijä on ilmeisesti Tomujoelta kotoisin ollut Juho Juhonpoika Koski (1767-1832).

Joka tapauksesa etsin käsiini suomennoksen Topeliuksen sadusta, ja se oli oikeasti satu täynnä jännitystä, ahneutta, rosvousta sekä myös omantunnon ääntä, joten suosittelen sen lukemaan!

"... Hännystakki oli loistavan  sininen, liivit kirkuvan punaiset ja housut räikeän keltaiset. Älä muuta sano! -keikarointiahan tuo  tuollainen on, semminkin kun on kyse vaivaisukosta, jonka on määrä kerjätä..."

Puuäijän viereen on kiinnitetty  kyltti, jonka teksti kuuluu seuraavasti:

"LOHTAJAN PUUÄIJÄ

Lajissaan maailman suurin ja kuuluisin. Tunnettu Sakari Topeliuksen saduista "Vaivaisukko" (Lukemista lapsille I), tehnyt Juho Koski 1825.

Z.Topelius saga "Fattigubben" (I samlingen "läsning för barn I")

Har gjort denna Lochteå fattigubbe Världsberömd.

Lohtajan seurakunta 1984"

Valkean  kyltin alapuolella on toinen kyltti, jossa kiteytyy vaivaisukkojen ajatusmaailma:
                                                       "Kerää maailman köyhimmille
                                                        Åt de fattigaste i världen
                                                        To the poorest in the world
                                                        Kirkon ulkomaanapu
                                                        Kyrkans utlandhjälp
                                                        Finn churchaid"

"...Lohtajan kirkkoneuvosto, hyvää yleistä tapaa noudattaen , päätti teettä oman vaivaisukkonsa, jonka almut jaettaisiin pitäjän puuttenalaisille eli vaivaisille, katseet oitis kääntyivät Puu-Pietariin. Tottahan tuo käsistään taitava koturi  suostuisi tekemään  veistoksen puoli-ilmaiseksi, eli yhdentoista plootun kertamaksulla..." 

Tämä vaivaisukko poistettiin aikoinaan käytöstä kun Lohtajan seurakuntaan tuli uusi vaivaisukko 1800-luvun lopulla, Hiski. Hiski kuitenkin koki kovia, kun se 1900-luvun alkupuolella ryöstettiin ja sen pää heitettiin kaivoon. Nykyään Hiski lepäilee tapulin sisällä ja alkuperäinen ukko paiskii töitä jälleen tapulin luona...

"Kuten hyvin käsität, vaivaisukon tulee olla ontto, jotta sen sisälle mahtuisi säiliö, johon ihmisten lahjoittamat kolikot iloisesti vierivät, kilin kalin kierivät. Ja totta kai säiliön tulee olla lukittava ja avaimen yhden ainoan  luottamushenkilön eli siis kirkkoväärtin hallussa.
Tämän Puu-Pietari mainiosti tiesi ja tähän juuri hänen kieltämättä ovela suunnitelma perustui. Kun hän oli ensin veistänyt äijänkuvan, hän ryhtyi valmistamaan siihen kuuluvaa säiliötä. Säiliön lisäksi hän teki erillisen salalokeron..."

"Kirkon kohdalla karkureista toinen huomasi Puu-Pietarin, luuli tätä vaivaisukoksi ja vihelsi hiljaa:

-Hss, kaveri! Eikös kähmitäkin hiukka kilisevää kun kerta kohdalle osuttiin, vai mitä?

...-Tuossa tuo epeli seistä jököttää eikä ole moksiskaan vaikka yöt päivää rohmuaa kunnon ihmisten rahoja, sanoi muka paheksuen toinen karkureista ja tarkoitti tietenkin vaivaisukon alituista kerjäämistä. Mutta Puu-Pietariin sanat upposivat täydestä ja kylmä hiki kihosi hänen otsalleen.

-Pannaan siltä ensin pää poikki, ehdotti toinen.

-Eipäs kun humautetaan ensin jalat alta ja silputaan sitten koko äijä, sanoi toinen römeästi.

-Eiköhän riitä, että kairataan siltä maha auki ja kähmitään kilisevät..."

Vaivaisukko kuvaa Suomen sodan invalidia, jota on haavoitettu sen vasempaan jalkaan sekä rintaan. Aikoinaan vaivaisukon keräämillä rahoilla ostettiin jauhoja, joita jaettiin joulun alla puutteenalaisille.  K.H. Renlundin museon pystyttämä opastetaulu Lohtajan kirkonmäellä kertoo, että Suomen sodan invalidit olivat 1800-luvulla yksi vaivaishoidon kohderyhmistä.

"...Onnettomana ja tekojaan syvästi katuen Puu-Pietari tunnusti rumat kolttosensa. Aarrekätkönsä hän oli valmis viimeistä kolikkoa myöten luovuttamaan pitjän vaivaisille, kunhan hänen ei vain  tarvitsisi tehdä seuraa  noille kamalille Korsholman karkureille..."

LÄHTEET: K. Santaholma. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

Topeliuksen satuaarteet. Vaivaisukko. Suom. Irja Lappalainen.  Kuv. Irja Lappalainen. 1991. 2. painos (Tekstin kursivoidut kohdat ja piirrokset  lainauksia tästä sadusta).