Muikkuja kalastamassa

Kokkola on merellinen kaupunki, vaikka usein  valitetaankin sitä, ettei meri näy mitenkään Kokkolan kaupunkikuvassa. Totta. Se merellinen Kokkola kun sijaitsee maankohoamisen myötä  vähän keskustaa syrjemmässä. Täällä ei ehkä ole osattu arvostaa tarpeeksi meren ainutlaatuisuutta. Viime vuosina siihen on hiljalleen herätty...

Oma perheemme liikkuu  paljon merellä. Huviveneilyn lisäksi perheen miesväki kalastelee innolla. Meillä on pienoinen kalastuspurkki, josta käsin homma yleensä tapahtuu.

Heinäkuun loppupuolella alkaa yleensä muikkukausi. Silloin muikkuja saa verkoilla pyydettyä melko läheltä rannikkoa.

Paikka missä me yleensä muikkuja pyydämme sijaitsee lähellä Poroluotoa matalikolla. Kokemus on osoittanut, että muikkuja pujahtaa verkkoihin parhaiten, kun vettä on hieman alle kymmenen metriä. Jos vettä on muutama metri vähemmän, joutuu verkoista kiskomaan kiiskiä ja muita roskakaloja tuskastumiseen asti.

Toisinaan pyydämme muikkuja siten, että laskemme verkot veteen illalla ja aamulla käymme ne kokemassa. Tällöin verkkoihin kannattaa laittaa kellukkeita, jotta ne pysyvät pinnan läheisyydessä. Näin minimoidaan roskakalojen määrä.

Usein kalastamme kuitenkin muikut siten, että laskemme  verkot veteen ja sitten huristelemme venholla ristiin rastiin verkkojen läheisyydessä vähän aikaa ja koemme verkot saman tien. Jos saalista ei tule tarpeeksi, saatamme laskea verkot useaan kertaa. Tästä on se hyöty, että kalat saa kotiin samalla reissulla. Ja tietysti se, että merellä kun välillä tuulee niin kovaa, ettei verkkoja tahdokaan seuraavana päivänä saada turvallisesti nostettua, niin tämä ongelma poistuu, kun ne laskee ja nostaa samalla käynnillä.

Verkot täytyy muistaa aina merkata lippumerkeillä, jotta ohitse ajavat veneet eivät verkkoihin takerru!

 Meillä on vedessä yleensä pitkä rivi verkkoja, sellainen iso verkkopunkallinen ja verkkojanaa kertyy useampi sata metriä. Saaliit vaihtelevat suuresti...Joskus muikkuja tulee muutama pannullinen, joskun kymmeniä kiloja... Siinä se kalastuksen viehtätys kai piileekin että tulosta on etukäteen mahdotonta ennustaa!

 Muikkujen irrotus verkoista käy yleensä aika vaivattomasti, koska muikussa ei ole teräviä eviä. Toista on kiiskien kanssa, ne takertuvat verkkoihin tosi lujasti.

Jos kalaa tulee kohtuullisesti ja tuuli on sopiva, ennättää asiaan harjaantunut kalastaja  irrottaa muikut verkosta samalla, kun niitä nostaa. Aika usein käy kuitenkin niin, että verkot vedetään merestä punkkaan ja saalis päästään keräämään verkoista vasta maissa. Siinä on kyllä sitten paljon ylimääräistä työtä...

Varmaa on ainakin, että saalista nostettaessa ei tarvitse olla yksin. Paikalle nimittäin kiitää tuota pikaa sekä lokkeja että tiiroja. Välillä ne ovat jopa rasittavan röyhkeitä kalojen toivossa. Tällä kalastuskerralla olin tähtäämässä kamerallani erästä lintua taivaalle päin. Samassa tunsin, kuinka käteeni törmäsi jokin - yksi lokeista luuli ilmeisesti harmaanmustaa kameraani kalaksi ja syöksyi suoraan käsiini! Onneksi ei tippunut kamera veteen:/

 En ole kovin taitava kalankäsittelijä, mutta vuosien myötä olen oppinut perkaamaan muikut taidokkaasti. Itse asiassa se on helppoa...Tällä kertaa perkasin kalat jo veneessä valmiiksi, linnut olivat innoissaan, kun heittelin kalanpäitä ja suolenpätkiä veteen...

Muikulta katkaistaan ensin pää. Teen sen niin päin, että aloitan vääntämisen selkäosasta päätä.

Kun pää on lähes läpeensä katkaistu, vedetään kalan sisältä  suolenpätkä ulos. Ja se on sitten siinä. Kalat kylmään ja kotona vielä huuhtelen ne.

 Kalan kylmäkäsittely on tärkeää, sillä kala vanhenee ja pilaantuu herkästi lämpöisessä. Niinpä jäitä sekaan kuljetuksen ajaksi.

Kun kalastusreissumme oli ohitse, oli jo myöhäinen ilta ja aurinko teki laskuaan saarten taakse. Jokunen soutuvene näkyi etäämpänä ja pari uimariakin polski vedessä.  Kaunista.





Kotona sitten paistohommiin! Laitan astiaan ruisjauhoja, joissa pyörittelen kalat. Sitten paljon voita pannulle ja paistamaan. Ripotellaan suolaa pannussa olevien kalojen päälle maun mukaan. Voi  ja jauhot antavat kalalle hyvän, ruskean värin.

 Kunnon kalamies syö tietysti muikun ruotoineen, pyrstöineen päivineen...

Meillä oli kalan lisukkeena alkuruokana kanttarellikeittoa ja muikkujen kera salaattia. Olipa ihana nauttia itse pyytämistä kaloista ulkoterassilla...

Harrbådan neito ja kummituksia sun muita

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Harrbådan majakalla. Harrbåda eli Harriniemi sijaitsee Nuorisokeskus Villa Elba lähiseudulla, hieman Ykspihlajaan päin. Harrbådassa on vanhaa huvila-aluetta, joka sai alkunsa 1920-luvulla. Osa mökeistä on rakennettu aikoinaan ilmeisesti luvatta ja määrätty myöhemmin purettaviksi. Osa mökeistä lienee luvallisia  ja edelleen käytössä.

Tässä jököttää Harrbådan aidattu "majakka". Ei mikään kaunotar, itseasiassa vie´rallisemmi9in linjaloisto. Majakan ympärillä on aitaus, jotta huonokuntoisesta tornista ei lentelisi irtokiviä ihmisten päihin. Aikaisemmin rakennukseen on kuulemma päässyt kiipeämäänkin, mutta nykyään se on pääsiassa purjehdusmerkkinä.

Alueen maasto on ihanan hiekkaista. Harrbådan niemi on noin 200 km pituisen harjujakson pohjoisin näkyvä osa.  Niemellä on isoja  hietikoita ja myös pienehköjä  hiekkadyynejä.

Jonkinlaista heinikkoa kasvaa hiekan seassa. Päivä, jolloin kävin majakan luona oli hyvin sateinen, enkä viitsinyt talsia märässä hietikossa kovin kauaksi. Kaunis alue kumminkin...

Harrbådasta kerrotaan paljon tarinoita. Aika moni paikallisista on varmaan kuullut ainakin sivulauseessa mainittavan jotain Harrbådan neidosta...

Tarinoita on monia, tässä jokusia niistä:

Harrbådan edustalle haaksirikkoutui kauan aikaa sitten laiva. Harrbådan neito oli peräisin tästä laivasta. Neito hukkui ja itkeskelee kaipuutaan tornin luona. Kaikki ympäristössä näkyvät kivet ovat Harrbådan neidon koruista tippuneita timantteja...

Toisen tarinan mukaan laiva jätti naisen Harrbådaan asumaan ja vartioimaan seutua sekä opastamaan reittejä, mies lähti merelle laivalla ja eksyi myrskyssä. Nainen odotti miestä vuosia ja kyllästyttyään hyppäsi korkealla olevasta ikkunasta ulos. Nainen kuoli. Tarinan mukaan joka vuosi samaan kellonaikaan samana yönä voi nähdä naisen hyppäävän alas ikkunasta.

Olen kuullut myös kerrottavan, kuinka seurue olisi ollut matkalla Ykspihlajasta kaupunkiin. Seurueeseen kuului miehiä ja yksi nainen. Tarina kertoo, että yhtäkkiä nainen katosi. Kerrotaan, että miehet olisivat surmanneet naisen ja haudanneet hänet alueelle. Selvännäkijä oli kuuleman mukaan nähnyt kahvinporoista meren pohjalla makaavan neidon.

Yksi tarina kertoo, että nainen olisi kadonnut veneestä muiden huomaamatta. Myrskyn raivotessa nainen, miehensä ja poikansa olisivat tehneet haaksirikon, jolloin  sekä poika että mies olisivat menehtyneet. Tämän vuoksi nainen olisi itsekin hukuttautunut. Tämän naisen väitetään kummittelevan Harrbådan majakassa...

Harrbådan alue on myös tunnettu linnustostaan, alueella sijaitseekin myös lintutorni. Sieltä voi bongata erityisesti vesilintuja ja kahlaajia. Linnustosta löytyy esimerkiksi sirrilajeja, punajalkavikloja, tyllejä suokukkoja , sotkia telkkiä, hanhia, joutsenia, varpuslintuja. Harvinaisuuksiinkin voi törmätä; esim. arosuohaukka, isokirvinen, alaskansirri, amuurinuunilintu, pitkänokkakurppelo... 

Harrbådassa on opastettu luontopolku. Alueella tulee kuljeskella vain merkityillä reiteillä. Rantaniityillä kulkeminen on kielletty lintujen pesimäaikana.

Alueen kartan löydät täältä tai täältä!

Ps. Tämä lisätty jälkikäteen: nyt on Harrbådan neidosta tehty lyhytelokuvakin, wau!

Kauniita ikkunankehyksiä Neristanissa

1.

2.

     

Tässä teille silmänruokana muutama vilkaisu ikkunoihin Kokkolan Vanhassa kaupungissa, Neristanissa!

3.

4.

5.

7.

6.

Olen aivan hurahtanut näihin vanhanmallisiin ikkunapuihin! Niitä löytyy varmaan yhtä monta mallia kuin on talojakin. vain mielukuvitus näyttää olleen rajana...

 Joukossa on niin prameaa kuin vaatimattomampaakin kehystä.

7.

 Siististi hoidettuna pelkistetymmätkin ikkunapuut ovat edukseen.

8.

Paljon riippuu myös koko talon tyylistä... 

9.

Luulisi, että nykyaikana tekniikka ja lukuisat puuntyöstövälineet houkuttelisivat ja haastaisivat rakentajia taiteilemaan kahta kauniimpia ikkunakoristeita. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että suurin osa tilaa massatilauksena ikkunansa  suurista tehtaista...

10.

11.

12.



13.



14.



15.



Ja nyt vaikea kysymys: Jos sinun pitäisi valita kahdet ikkunapuut ylläolevista, mihin päätyisit - ja miksi?

Tiedän, vaikeaa...mikään noista ei sinällään soveltuisi esim.oman nykyisen taloni ikkunoiksi, mutta jos pelkät ikkunapuut, niin...

---Hmmm...Vaikeaksi menee, mutta ysi ja kasi ovat aika kivoja.Ehkä talon värityskin luo tietyn kokonaiskuvan... Liian kruusatut ovat vähän yök, vaikka ovatkin kivoja katsella. 

 Ja sit kyllä tuo nro. 11, sillä ehdolla, että saisi kunnostaa ikkunapuitteet ensin:) Voisin ajatella että jos itse olisin elänyt Neristanissa menneillä vuosisadoilla, olisi tyylini luultavimmin ollut tuollainen vaatimaton agraari:)

Eva Blomin koulu

Eilisen postauksen innoittamana kurkkaamme tänään tarkemmin Härnösandinkadulle, jossa nököttää pieni, punainen ja melkoisen ränsistynyt talopahanen. Jotenkin säälittävän suloisen näköinen muiden isompien ja huoliteltujen talojen keskellä... Härnösandinkadun aikaisempi nimi oli Puutarhakatu, mutta kadun nimi on  muutettu Kokkolan  erään ystävyyskaupungin, Härnösandin mukaan..

Tätä merimiestaloa voidaan sanoa Kokkolan ensimmäiseksi kansakoulutaloksi. 1800-luvulla kansakoulutoiminta ei ollut vielä kovin virallisesti järjestäynyttä, niinpä koulua sai pitää kuka tahtoi...

Eva Blom oli merimiehen tytär. Hän asui nuorena useita vuosia Ruotsissa, Tukholmassa. Siellä asuessaan hän työskenteli merikapteenin perheessä eräänlaisena kamarineitona ja sai oppinsa "pensiuunissa." Evan emäntä oli tiukka, sen sai kamarineito tuta useamman kerran.  Joka tapauksessa tästä työkokemuksesta oli se hyöty, että Eva Blom oppi  sekä lukemisen että laskemisen taidot.

Kun Eva Blom palasi takaisin Kokkolaan  vuoden 1850 vaiheilla,  häntä pyydettiin koulunpitoon taitojensa vuoksi. Eva opettikin koulussaan sekä tyttöjä että poikia, lähinnä merimiesten lapsia.

Opetus ei suinkaan ollut ilmaista, mutta rahan lisäksi maksaa voitiin esimerkiksi voilla, perunakapoilla tai jauhoilla. Koulutalo oli hyvin pieni. Aluksi lapset istuivat lattialla oppimassa lukemisen alkeita. Kun he vähän edistyivät, he pääsivät polvilleen ja pisimmälle edenneet saivat istua jo penkillä. Motivaatio oli varmaan kova päästä istumaan... Lukemisen ja kirjoittamisen alkeiden lisäksi koulussa opetettiin hieman laskemistakin.

Valokuvat, joissa pukeutuneita henkilöhahmoja, ovat "Tapulikaupungin tapahtumia" - nimisestä Kokkolan Vanhan kaupungin kierrokselta!

Lähteet: Annikki Wiirilinna: Kun oppi- ja kansakoulut syntyivät. Keskipohjanmaa-lehti 18.4.1970.

Tapulikaupungin tapahtumia

Viikko takaperin innostuin lähtemään "Tapulikaupungin tapahtumia"-kierrokselle. Tapahtuma on Kokkolan Matkailuoppaiden historiallinen kavalkadi. Esityksen kesto oli 1,5 tuntia ja siinä kierrettiin Vanhan kaupungin keskeisimpiä rakennuksia Piikatyttö Amandan johdolla. Osassa kohteista oli talon asukkaaksi ajan henkeen pukeutunut ihminen kertomassa oman aikakautensa tärkeimmistä tapahtumista.

Kokkolan kaupunki sai tapulikaupunkioikeudet vuonna 1765.Se antoi vapaat kädet matkata ulkomaita myöten kauppaamaan tervaa ja muita tuotteita, joita aikaisemmin oli voitu myydä vain lähemmäksi, kuten Turkuun ja Tukholmaan.

Valitettavasti ilta oli itselleni kiireinen ja jouduin jättämään Roosin talon ja Museokorttelin esitykset väliin. Kuvat toki mukana niistäkin kohteista. 

 1. Piikatyttö Amanda ja Anders Donner Raatihuoneen aukiolla.  Donner on matkalla Raatihuoneeseen. Menomatkalla hän kertoi meille Raatihuoneesta.

Raatihuone oli Kokkolan ensimminen kivirakenteinen talo.




 2. Piikatyttö Amanda lähtee johtamaan meitä Kokkolan Vanhan kaupungin kierrokselle eli Neristaniin Isokatua pitkin. Amanda eläytyi hieniosti rooliinsa koko matkan ajan ja hänellä oli taito mukauttaa puhettaan eteen tulevien tilanteiden mukaan.

Alapuolella olevassa rakennuksessa sijaitsi Kokkolan ensimmäinen kapakka. Sieltä sai ihan oikeaa teetä, mutta toki myös vettä väkevämpää.

3. Piikatyttö Amanda tapaa merimiehen vaimon, rouva Alma Hongellin.Takana Hongellin talo. Alma oli aikansa edistyksellisiä naisia.

 Alma Hongell matkasi miehensä, Merikapteeni Gustav Hongellin mukana tiikkilastia hakemaan.  Mies kuoli matkalla beriberi-tautiin ja Alma joutui luotsaamaan laivan Englannin satamaan.

4.  Kokkolan ja koko Suomen ensimmäisen englantilaisvaikuteisen pientenlastenkoulun johtajatar Beate Pasa`n kertoi, kuinka tärkeää hyvä kuri on koulussa.

5. Piikatyttö Amanda ja rouva  Elisabeth Roos.

 Rouva Elisabeth Roos odottamassa satamaan saapuvaa, silkkilastissa olevaa laivaa. Silkeistä hän ompeluttaisi juhla-asuja  tyttöjensä upeisiin kaksoishäihin.

6. . Piikatyttö Amanda ja kaptenska "Wallin". Rouva Wallin kertoi, kuinka englantilaisten "barkassi"-alus jäi sotasaaliiksi Kokkolaan, kun englantilaiset hyökkäsivät Kokkolaan. Barkassi näkyy taustalla olevassa rakennuksessa.

7. Piikatyttö Amanda ja Eva Blom. Eva odottaa tienlaidalla asioita hoitamaan lähtenyttä kuritonta poikaviikaria ja kertoo samalla ihastuksestaan.

 Eva Blom perusti tähän taloon koulun merimiesten lapsille.

8. Merimiesten vaimot; tytär ja leskiäiti.Tytär ei tiedä, onko hänen miehensä enää elossa merillä ja leskiäiti haaveilee uudesta rakkaudesta.

Merimiesten talot, tunnetaan myös nimellä kappatalot.

 Tässä opettajatar lukee Runebergin runoa. Runon innoittajana oli takana olevan talon asukas Brita Ahlbäck, josta Runeberg sai kipinän Lotta Svärd- aiheeseen. Olisittepa nähneet taustalla lähestyvien , Oulusta jalkapalloturnaukselle tulleiden poikien ilmeet, kun tämä hieno rouva puhutteli heitä kadunkulmassa ja hoki hienostuneella äänellä moneen kertaan "Minä olen opettajatar!"

 9. Maria Tengström Kaupungin kirkon pihassa itkemässä kovia ja tiukkoja aikoja. Marian, os. Chydenius, veli oli kuuluisa mahtimies Anders Chydenius. Hänen puolisonsa oli puolestaan Johan Tengström, opettaja ja hyvä saarnamies, pitäjän apulainen. He asuivat kirkkoa vastapäätä olevassa talossa (kuvassa sininen talo). Nykyisin talossa toimii Lähetyskahvila. Marian ja Johanin poika, Jacob, oli Suomen ensimmäinen arkkipiispa.

10. Roosin talo. Talon rakennutti laivanvarustaja Andreas Roos. Yläkerrassa on 1800-luvulla toiminut yläalkeiskoulu. Nykyisin talo toimii museona.

11. Alkeisopetusta tarjosi pedagogio vuodelta 1696.

12. Museokortteli; Lassanderin talo 1700-luvulta, Näyttelyhalli 1800-luvulta  ja Vohvelikahvila, jossa aikaisemmin toimi leipomo.

 

 Näillekin kierroksille ennättää vielä torstai-iltaisin. Lähtö Mannerheimin aukiolta kello 18.00. Hinta kymmenen euroa yksittäiseltä tallustelijalta!