Pesäkivet

Tällä kertaa hurruutellaan  pienelle autoajelulle paikkaan, joka on Lohtajan, Kannuksen ja Kälviän rajamailla. Olen käynyt paikassa aikaisemmin reilut kymmenen vuotta sitten. Silloin taisi olla retki oman pojan päiväkodista makkaraa paistelemaan kevään korvilla tänne.

Pesäkivet sijaitsevat männikköisellä hiekkakankaalla.  Ajomatkaa Kokkolan keskustan suunnasta on puolen tunnin verran. Pesäkiville pääsee kahta kautta tietä pitkin. Metsäautoteillä on viitoitus, joten paikka löytyy kyllä. Syöttämällä GoogleMapsiin ositteeksi Riipan P-alue, paikka löytyy  jopa kohtalaisen vaivattomasti. Autolla pääsee aivan kivirykelmän viereen asti.

Pesäkivillä on mahdollisuus tehdä avotuli, mutta puut täytyy tuoda itse mukanaan. Kallioiden suojassa onkin kiva istuskella makkaraa käristellen. Onneksi seutu on saatu säilytettyä melko siistinä.

Pesäkivet ovat huomiota herättävän jykevät ja tiiviit kalliomuodostelemat keskellä muutoin tasaista mäntymetsää. Nämä isot siirtolohkareet ovat jäänteitä kivikaudesta. Korkeimmat kivet kohoavat  kymmenen metrin korkeuteen. Kivet lienevät kvartsipitoista kiveä. Siksi ne ovat kestäneet hyvin mannerjään vyörymiset.

                    

Mieleni tekisi kavuta kallioiden päälle, mutta viime aikoina itsesuojeluvaistoni on herännyt kukkaan. En kiipeä.  Kuvauspäivänä sää on kostea, kallioilla on lunta. On hyvin liukasta. Siippa sentään ei malta olla kapuamatta. Ottaa huippujen päältä samalla muutaman kuvan.

Jostain mielen syvyyksistä kumpuaa väkisinkin esiin laulun/runon pätkä. "Metsän poika tahdon olla, sankar` jylhän kuusiston. Tapiolan vainiolla karhun kanssa painii lyön ja maailma unholaan jääköön..." Kyllä Aleksis Kivi runoilun  salat taisi. Niin totta!

                 

                 

Lohkareiden väleissä on mielenkiintoisen näköisiä onkaloita ja solia. Ne ovat ennemminkin hentoisille rääpäleille tarkoitettua. Vaikka mieli tekisi punnertaa itsensä jonnekin onkalon syvyyteen, sanoo järki, että olisipa noloa juuttua sinne kiinni...

  

Kerrotaan, että aikoinaan korkeimpien lohkareiden päältä saattoi nähdä Kälviän, kannuksen ja Lohtajan kirkkojen tornit. Myöhemmin osa kivistä on sen verran lohkeillut, että korkeimmat huiput  ovat hioutuneet pois.

                 

Pesäkalliot on suosittu retkeilypaikka. Se soveltuu myös kiipeilyyn. Varovainen täytyy tietysti olla! Siispä mitä mainioin päiväretkikohde vaikka koko perheelle.

                 

Paikan päällä kivien vieressä on ajan kovasti pationoima infokyltti. Tämä olisi jo ehkä aika uusia...

                                            "LOHTAJAN PESÄKIVET

Jääkauden kuljettamia siirtolohkareita, joista tutkija Esa Takala kertoo vuonna 1896 kirjoitetussa kirjassa "Luetteloja Suomen muinaisjäännöksistä" seuraavasti: Maringaisten kylässä pesäkankaalla on patsas, joka on 6 syltä korkea ja sitä ympäröi useita pienempiä. Tämä ei ole muuta kuin että hiekkakankaalle on osunut mahdottoman suuri kivi, joka sitten aikoinaan lienee särkynyt. tavattoman korkeutensa vuoksi seutulaiset sitä ihmettelevät ja vaivalla kapuaavat sen korkeimmalle nokalle, josta sanovat useita kirkkoja näkyvän."

LÄHTEET:

E.R.I.S. Eräseikkailu ry.  Pesäkivet[http://www.pp.kpnet.fi/eris/pes%E4kivet.htm] Luettu 16.4.2017.

Geocaching. Lohtajan pesäkivet. [https://www.geocaching.com/geocache/GC4D3ZA_lohtajan-pesakivet?guid=cc9106bb-78f1-4ab9-908a-db3fdf8cb066] Luettu 16.1.2017.

Kokkola.fi. Nuotiopaikat ja grillikatokset. Kälviän Pesäkivet. [http://www.kokkola.fi/palvelut/ymparisto_ja_luonto/luonnon_virkistyskaytto/taukopaikat/fi_FI/nuotiopaikat_ja_grillikatokset/] Luettu 16.4.2017.

Retkipaikka.fi. Jylhät siirtolohkareet keskellä lakeuksia: Pesäkivet, Kokkola  [https://retkipaikka.fi/vapaa/jylhat-siirtolohkareet-keskella-lakeuksia-pesakivet-kokkola/] Luettu 16.4.2017.

Ahtojäitä Ohtakarissa pääsiäsienpyhinä

Pääsiäislauantaina lähdin ajelmaan kohti  Lohtajan Ohtakaria. Pakkohan se oli paikalle pyrähtää, kun lehdestä luin, että  ahtojäät on  siellä komeimmillaan. Ihan peruskauraa tällaisten jäämassojen kasautuminen ei ole, sillä seudun ihmiset ovat muistelleet, että viimeiseen neljäänkymmeneen vuoteen nämä jäämassat ovat ehdottomasti isoimmat.

Huruuttelin paikalle yksin, kun kukaan kotiväestä ei intaantunut mukaani jäitä bongailemaan. Sain pian huomata, etten ollut ollenkaan ainut paikalle lähtenyt. Autoketju körötteli kohti Ohtakaria ja  kaikilla oli sama määränpää.

Paikalla oli kuin pääsiäisvaellus. Väkeä meni ja tuli paikalle tasaisena virtana. Mahtava ajoitus  jäämassoilla juuri ihmisten  pääsiäisviikonloppuun. Monella oli aikaa vain olla ja nauttia elämyksestä. Suuri osa ihmisistä jättäytyi autoineen parkkiin  jo  saaren yli vievällä tiellä. Minä päätin ajaa saareen saakka, jonne jätin autoni ja kävelin saaren poikki toiselle puolelle rantaan. Siellä ei ollut mikään yleisöryntäys, mutta tasaiseen tahtiin sinnekin riitti muutama ihastelija. Jääkasoja kun oli useampia.

Meren rannalla oli hyisen kylmä ja raaka tuuli. Mykistyin omasta tyhmyydestäni, sillä saavuin paikalle  farkut jalassa. Kuinka tyhmä voi ollakaan! Tietysti meren rannalla on aina kylmää. Olin vain ollut niin töpinöissä kuvausten kanssa, ettei tullut ajateltua asiaa niin pitkälle. Mutta nyt tuuli oli raastavan julma. Sormet  kohmeessa pyörittelin kameraa käsissäni. Harmi, ettei kukaan tajunnut myydä paikalla lämmintä makkaraa ja höyryävän kuumaa mehua. Veikkaan, että olisi ollut melkoinen rahasampo.

Ahtojäiden muodostamat röykkiöt eli rovat olivat paikoitellen  jopa 10-metrisissä kasoissa. Moni kiipeili jääröykkiöiden päälle. Itse tyydyin kuvailemaan vain alempaa, sillä  melko haastavilta näyttivät kiivetä, enkä aikonut ottaa riskiä, että sormet niksahtaisivat tai jalka murtuisi tai jäisi jäänkoloihin kiinni. Onnittelin itseäni tästä valinnasta, kun tuttavani kertoi pari päivää myöhemmin, että hänen tuttavansa oli niksauttanut nivelsiteensä  kasalle kiipeillessään.

Pääsiaislauantaina jää  kasojen lähistöllä vielä kesti, mutta jo pari päivää myöhemmin kuulin, että merivartiosto joutui seurailemaan tilannetta rannan tuntumassa, koska uhkarohkeat ihmiset tahtoivat jääkasoille, vaikka jään läpi humpsahtaminen oli jo todella mahdollista. Näin me luonnosta nykyaikana erkaantuneet ihmiset emme aina tiedosta vaaran paikkoja. Meren kanssa ei voi leikkiä.

Luonnon voimat ovat uskomattomat. Pääsiäisviikon alkupuolella riehunut voimakas pohjoismyrsky oli ensin rikkonut jokakeväiseen tapaan jäälautat pienemmiksi ja työntänyt niitä  kasoiksi kohti rantaa. Yhden yön aikana  - kuin salaa- tuuli oli sitten kasannut valtavat jääröykkiöt  Ohtakarin rannoille.

Onni onnettomuudessa, etteivät lähellä rantaa olleet kalastajamökit tällä kertaa vaurioituneet. Ihan hilkulla se on ollut, sillä lähimmät jäämuodostumat olivat vain muutaman metrin päissä rakennuksista.

Jäälautat olivat paksuudeltaan noin 15-senttisiä. Painoa  tuollaisissa kasoissa on siis tonneissa...Jo yksi jääpalanen painaa paljon...Kestänee pitkälle kevääseen, ennen kuin jääkasat ovat kokonaan sulaneet.

Pääsiäistä!

Tällä kertaa pikaisia välähdyksiä pääsiäisestäni.  Vietän kotipääsiäistä. Ei ole suunniteltu mitään, mutta kyllä ajan näyttää saavan kulumaan  silti nopeasti.

Kollegani mainosti Lidlin mämmiä. Olikin hyvää.  Ja kaunis ropponen. Muutama rove jo huvennut. Kehuin tätä oppilaillenikin  ja eräs  oppilas kommentoi tähän: "Joo,  tiäkkö,  mun iskä ei pysty syömään yhtään mämmiä. Kahto kun sille tulee heti niin kamalat ilimavaivat. Sain luokan pyrskähtämään riemukkaaseen nauruun, kun puuskahdin "Joo, mutta nyt ope ei halua kuulla yhtään enempää  sun iskän ilimavaivoista."  ja vaihdoin lennokkaasti vähemmän haiskahtavaan aiheeseen. Heh, nyt muistan joka kerta tuon hetken, kun avaan mämmirasian...

Pääsiäiseni ei alkanut ihan auvoisissa merkeissä. Kävin leikkauttamassa kiirastorstaina hiukseni. Kun töistä suoraan parturintuoliin puhalsin, niin eipä ollut käsilaukkua matkassa. Ajattelin, että laitan pankkikortin  kännykän väliin, niin selviän  vaivattomasti. Kun palasin parkkihalliin autolleni, olin vielä hyvillä mielin. Autoon päästyäni iski outo olo ja pysäytin auton tarkistaakseni, onko pankkikortti tallessa. EI OLLUT!

Kiireesti takaisin parkkihalliin ja samoja jalanjälkiä kulkemaan, josko ihme tapahtuisi ja kortti löytyisi. Ennätin juuri ja juuri nousta autostani, kun känny soi. Siellä oli  liikkeen vartija! Ensi sanoikseni kysyin, onko hänellä pankkikorttini. OLI! Sovimme tapaamispaikan ja jo minuuttia myöhemmin minulla oli pankkikorttini kädessä! Varmaan kautta aikojen nopein palautus:)  Oli kuulemma löytynyt kaupan eteistilasta. Ilmeisesti olen tarkistellut kännystä kelloa ajatuksissani. Joku nuorimies oli korttini löytänyt. Harmi, kun ei jättänyt yhteystietoja, olisin kyllä antanut palkkion. Mutta ISO  KIITOS joka tapauksessa ken hän ikinä lieneekin. Pelasti pääsiäistunnelmani.

Pitkäperjantain aamuna vääntäydyin vähän vastentahtoisesti aikaisin ylös. Pojan rippikoulukäynteihin kuului yksi pääsiäisajan tapahtuma. Päätimme hoitaa sen ajoissa alta pois. Matkaa sen verran, että piti lähteä kuskiksi mukaan. En ole varmaan koskaan ennen ollut pitkäperjantain kirkossa. Muistin silti jo autossa valistaa poikaa, ettei pitkäperjantain kirkossa käytetä lainkaan urkuja. Sinällään oli jännän erilainen kokemus. Kirkon liturgiset värit ovat pitkänä perjantaina vaikuttavat. Mustaa. Oli hyvä kuvata, kun oltiin ajoissa paikalla ja edessä vähän ihmisiä.

Itse asiassa vietin pitkänäperjantaina kaiken kaikkiaan viitisen tuntia kirkossa odotteluineen! Olin nimittäin pyytänyt vanhempani mukaani  illaksi Kokkolan kirkkoon kuuntelemaan Matteus-passiota, joka esitettiin ensimmäistä kertaa Kokkolassa. Keskipohjanmaan kamariorkesteri johtajanaan Sakari Oramo sekä liuta maineikkaita solisteja...

En viitsinyt tilata lippuja ennakkoon, koska ei etukäteen koskaan tiedä vanhusten vointia. Laskin, että kalliit liput ja iso kirkko...Mutta en osannut laskea, että parkkipaikat loppuisivat...Lopulta jätin vanhemmat kirkon eteen odottelemaan ja itse kiersin ja kaarsin kauan, jotta paikka löytyi. Ja sitten juoksujalkaa lippujonoon, joka jatkui kauas kirkon ulkopuolelle saakka...Saimme kuin saimmekin liput. Ihan viimeisiä. Tosi moni käännytettiin ovelta pois. Harmi, mutta minkäs voi...

Meillä oli vielä ylimääräinen show paikkojen kanssa. Kaikki kirkon penkit pursusivat  sisälle tullessamme väkeä. Heikosti liikkuvalle  ja jaksavalle isälle löydettiin yksi irtotuoli, mutta ongelmaksi tuli, ettei isää voi jättää meistä erilleen istumaan sairauksiensa vuoksi. Bongasin suntion kävelevän kirkon käytävää ja kerroin huoleni. Hän lupasi jostain vielä etsiä pari tuolia. Pitkän ajan kuluttua hän tulikin takaisin parin lastentuolin kanssa:) Isälleni tein vielä löydön - seurakunnan pyörätuoli oli vapaana! Ei muuta kuin isukki pyörätuoliin. Vähän jurputti, mutta supatin, että istut nyt siihen ennen kuin joku muu sen vie. Hiljeni ja totteli kuuliaisesti:).  Itse asiassa taisi pelastaa isän jaksamisen illan konsertissa. Muutama vieressä ollut istui joko lattialla tai seisoi urhoollisesti koko 3,5 -tuntisen konsertin ajan...HUH!

Itse musiikki - se oli niin  kaunista ja vaikuttavaa!

.

Ohjelmalehtisestä pystyi juonta ja etenemistä saksankielisessä musiikissa  seuraamaan hyvin. Kannatti ehdottomasti lähteä kuuntelemaan, vaikka olikin hivenen stressaava alku:)

Sitten maallisempiin asioihin... Tuttavan tienhaaraan on taas ilmestynyt hauskoja pääsiäisjuttuja. Ihan varta vasten lähdin niitä kuvaamaan ja hakemaan pääsiäisiloa.

Ja loppullaksi kokolle. Nuorimmainen on kaveriensa kanssa kokonaan kerännyt sen läheiselle pellolle. Katkonut rangoista lähtien. Siinä on ollut sopivaa askarta useamman kuukauden ajan.

                                                              HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Keväisellä pilkkireissulla

Keväisen päivän innoittamana pilkille! Heh, siipan kanssa varsinaista laatuaikaa. Edellisestä pilkkikerrasta onkin jo aikaa...

Kauas ei enää merellä uskalla, mutta rannan tuntumassa jäätä on vielä kolmisen kymmentä senttiä. Täytyy tosin tietää, missä virrat kuljettaa, missä voi liikkua... Ja jäänaskalit kaulaan!

Pirtukallion luona jälleen. Tällä kertaa olemme ainoat pilkkijät silmänkantamattomiin. Monena päivänä lähistöllä on ollut paljon  keväthuuman innoittamia pilkkijöitä.

Kaira narskahtaa jäähän. Jossain etäällä kuuluu lokkien kirkuna.

Pilkkireikä on valmis. Vesi pärskyää kalastajan  saappaille.  Tässä on jotain hyvin eksoottista. Kerran  sain  Suomeen vieraaksi  lapsuudesta asti yhteyksissä kanssani olleen australialaisen kirjekaverini. Näytin hänelle valokuvia talvisesta jäästä, jota pitkin ajettiin autolla. Hän luuli että juksasin...Tuskin hän tästäkään mitään  uskoisi:)))

Vaikea valinta - pystypilkki vai mormuska? Ei auta kuin kokeilla.

Kevään tietää olevan käsillä, kun jäät sinistyvät. Ei tarvitse mennä kovin pitkästi, kun on  jo avovettä...

Tällä kertaa kultamorri osoittautuu houkuttavammaksi.

Pilkkireiän tekemisessä on se hieno puoli, että etenkin pienissä, matalissa järvissä pilkkireiän kautta veteen tulee lisää happea kaloille. Täällä meren tuntumassa asialla ei liene yhtä suurta merkitystä, kun vettä on enemmän ja avovesikin näin keväisin aika lähellä.

Muutoinkin lämpö ja valo vetävät kaloja puoleensa. Lumettoman jään läpi paistava aurinko saa usein kalat liikkeelle. Käännän pilkkijakkaran istuimen kohti auringonpaistetta ja  pistän silmät kiinni. Aurinko lämmittää  jo poskipäitä.

Lapsena tässä pilkkimisessäkin  intaantui heittäytymään; oli kiva  laittaa pitkäkseen itsensä jäälle ja kurkistella  tummaan veteen.  Aikuisista niin  taitavat tehdä vain fanaattisimmat pilkkijät.:)

Jäällä on hiljaista. Vain ohi lentävän  hanhipariskunnan kaakatus kiirii  korviini - ensin lähemmäksi loitontuen sitten aste asteelta etäämmäksi  kohti  taivaanrantaa.

Se hetki, kun pilkkivavan pää  tärähtää. Joko kiskaisen ylös?  NYT! Särkipoikahan se siellä...

Kalastamisessa on jotain hyvin alkukantaista saalistusvietin tyydyttämistä. Pilkkimisessä ei ole mitään merkitystä tällaiselle sunnuntaikalastajalle, millaista saalista saa,  kunhan vain  saa jotain ylös. Jokainen kalastanut tietää sen autuaan ilon tunteen, kun vapa  nytkähtää...

Tällä kertaa tuloksena on  vain pieniä ahvenia ja  särkiä. Monena päivänä paikalta on kiskottu isompiakin ahvenia ja siikoja.

Anna Antti ahvenia, hoki jo vanhempikin kansa. Minä ottaisin mieluummin niitä siikoja.

Pienessä hetkessä jään pintaa somistaa pienten kalojen armeija. Lokkien kirkuina tulee lähemmäksi. Nopeasti ne nappaavat kalan loitommalta jäältä  suuhunsa. Tunnen olevani melkein kuin  osallinen  tähän ravintoketjuun:)