













Joulukuussa 1809 oli Suomen sota jo loppunut, mutta olot olivat aika köyhät monissa paikoissa. Sen lisäksi oli yksittäisiä tragedioita. Yksi niistä tapahtui Kokkolassa.
Merimies Ahlbeckin perhe asui hyyryläisenä - eli meidän ajalla voisi käyttää kai nimitystä vuokralaisena - Pakkahuoneenkadulla erään laivurin talossa. En tiedä tarkemmin taloa, siksi kuvamateriaali tässä päivityksessä tulee sieltä sun täältä Pakkahuoneenkatua.
Perheen isä oli luonteeltaan kulkija ja myös hieman viinaan menevä. Tiedettiin myös kertoa, että mies oli jo kesällä 1809 karannut ulkomailla satamasta jostain laivasta omille teilleen ja oli tietymättömissä.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, sillä miehen palkkatulot merimiehen työstä loppuivat saman tien karkuruuden vuoksi. Vaimo-paralla ei siten ollut tuloja ja hän oli pakotettu kääntymään merimieshuoneen kassan puoleen. Sieltä oli saatavissa pientä avustusta.
Vaikeissa oloissa nainen sairastui kovaan kuumeeseen ja kuoli myrskyisenä yönä 1809. Annikki Wiirilinna mainitsee kuoleman tapahtuneen joulukuussa, mutta kun tarkistelin alkuperäislähteistä kirkonkirjoista, se tapahtuikin maaliskuussa 1809. Samoin Wiirilinna kertoo lasten olleen 1- ja 3-vuotiaat, mutta näin pikaisella otannalla löysin todenperäisyyttä vain 1-vuotiaaseen. Muut lapset olivat jo hieman iäkkäämpiä, osa heistä kuollut jo aiemmin.
Naapurissa asusteli merimiehen leski, Elsa Asp. Elsa oli jo iäkäs, sillä hän oli naisen kuollessa jo 89-vuotias.
Elsa oli käynyt hoitamassa naapurin naista hänen ollessaan sairas. Aamulla Elsan mennessä tavalliseen tapaan naisen taloon, näkyi huoneeseen astuessa palavan vain pieni öljytuikku. Näky oli hurja, sillä 3-vuotias lapsi oli juuri herännyt ja yritti herätellä poisnukkunutta äitiään. Vuoden ikäinen pienokainen itki kätkyessään.
Sana naisen kuolemasta ja orvoista lapsista kiiri ympäri kaupunkia. Ei tiedetty, mihin lapset olisi sijoitettu, ei ollut ketään heitä luokseen ottamaan. Myöskään maistraatin jäsenet eivät tienneet, miten toimia.
Koska aika oli köyhää, päätettiin, että avustetaan elintarvikkein, mikä paremmin takaisi lasten elossa säilymisen.
Ihmiset pohtivat, eikö Elsa olisi heitä sopivin hoitamaan, koska oli hoitanut heitä jo aiemminkin. Hänen omat tyttönsä olivat myös jo muualla palveluksessa. Edeltävänä vuonna Elsalle oli myönnetty eläke köyhäinkassasta. Se ei ollut suuren suuri, vaivaiset 6 riksiä. ja 32 killinkiä.
Onneksi oli ympärillä hyviä naapureita. Lapsille kerättiin ruoan lisäksi vaatetta. Elsa oli tomera nainen ja mökkinsä oli sentään lämmin. Niinpä kasvattajan osa lankesi hänelle melkein luonnostaan. Ahlbäckin vähäinen omaisuus kerättiin ja tuotiin Elsan vintille.
No, naapurithan siinä ensiavun antoivat, vietiin vaatetta ja ruokaa sieltä täältä, ja kun Aspin Elsa kyllä oli tomera nainen ja hänen mökkinsä oli lämpimämpi lankesi kuin luonnostaan että sinnehän ne lapset vietiin. Ahlbäckin vähäinen omaisuus kerättiin talosta ja tuotiin Aspin Elsan vintille - sieltä saa jos kehtaa mies vielä Kokkolaan joskus ilmestyä, karkuri ja heitteille jättäjä.
Valtaporvarit lupautuivat vuoroviikoin toimittamaan Elsan kotiin elintarvikkeita. Muodostettiin erilaisia ja useita ketjuja, jotka vuoroajoin vastasivat ruoan toimituksista. Kierron aloitti kauppiaat Donner ja Jan Riska sekä raatimies Rahm. Sitten olivat vuorossa raatimiehet Lithén ja Chorin, kauppiaat Kjemmer ja A. Kyntzell, Nils Rahm, Westring sejä A. ja J. Kjemmer. Lisäksi vastuussa olivat kupariseppä Björkman ja suutarimestari Wallin. Määräajan jälkeen lahjoituskierto aloitettiin jälleen alusta.
Yllä: Ote Gamlakarlebyn rippikirjasta 1806-1812.
Pyörittelen vielä rippikirjamerkintöjä koneellani. Näyttää siltä, että pienokainen Brita Caisa (Catharina) on kuollut jo 1810. Isompi tyttö näyttää olleen elossa ainakin vielä 1812. tämän rippikirjan päättyessä. En tiedä, mikä hänen kohtalonsa on ollut, kun Elsa on kuollut jo 1813.
Valitettavasti meille myöhemmin eläneille ei ole säilynyt tietoa, kuinka pitkän aikaa huoltorengasta ylläpidettiin. Joka tapauksessa toiminta on mitä ilmeisemmin ollut hyvä, koska samanlaiseen toimintaan turvauduttiin uudelleen melko pian, kun merimies Frimanilta jäi orvoiksi kolme alaikäistä lasta.
LÄHTEET: Wiirilinna, A. Kahden orvon kohtalo liikutti Kokkolan raatia. Porstua-kirjasto. [https://www.porstuakirjastot.fi/] Luettu 11.2.2024.
On tiedetysti olemassa ammatteja, jotka ovat jääneet unohduksiin. Eräs tällainen on varmaan lyhdynsytyttäjien ammattikunta.
Mitä lyhdynlyhdyt sitten tekivät? He sytyttivät tietystikin lyhdyt katujen varsilta. 1800-luvun lopulla tuli ensimmäiset kaasulyhdyt. Tätä ennen lyhdynsytyttäjien virkakunnan työnkuvaan oli tietysti kuulunut öljy-tai kynttilälyhtyjen sytyttäminen. Ensimmäiset kaasuvalothan sytytettiin 14.11.1860 Helsingissä. Valot syttyivät ensin Esplanadille, sitten Kasarmikadulle, Fabianinkadulle,, Unioninkadulle ja Mariankadulle.
Valaistus pääkaupungissa levisi 1880-luvun tienoilla jo kaupungin laitaosiin saakka. Vuonna 1910 oli Helsingissä lyhdynsytyttäjän työsarkana sytyttää noin 55 lyhtyä. Lyhdynsytyttäjiä kaupungissa oli tuolloin noin 30. Katukuvassa lyhdynsytyttäjän saattoi nähdä kävelevän lyhdyltä lyhdylle tikapuut kainalossaan ja öljykannu ehkä kädessään illan hämärtyessä. Öljylyhtyyn kaadettiin öljyä. Lyhdyt valaisivat tuikkivalla valollaan lyhtyrivistössä.
Lyhdynsytyttäjältä vaadittavia ominaisuuksia palkatessa virkaan oli notkeus ja vahvuus, hyvät voimat ja tasapainoaisti. Näistä kaikista henkilö hyötyi tikkailla kiipeillessään.
Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä, niinhän sanotaan ja totta se onkin. Roihuava tulenlieska tarttui lyhdynsytyttäjän takinliepeeseen, joka oli työn tuoksinassa öljyyntynyt. Niinpä takki roihahti ilmiliekkeihin.
Kekseliäs lyhdynsytyttäjä pelastautui neuvokkuutensa ansiosta. Mies paiskasi takin pois yltään ja nakkasi sen lumihankeen. Onneksi oli talvikelit, Takki ja tuli saatiin neuvokkaasti sammutettua polkemalla sitä hankeen.
Kun hämy kattoin harjat syliins sulkee
Ja varjot lankee kiviin katujen.
Niin silloin yöhön valot lyhtyjen
Mies koukkuselkä sytyttämään kulkee.
Oi lyhdynsytyttäjä! Halpa virkas
on mieleen mun: Noin tahdon myöskin mä
Pimeesen luoda valon välkettä
Ja unhoon jäädä, kun saapuu aamu kirkas.-
-Jussi Korhonen-
Katoavaa ovat ammattinimikkeet, mutta myös silloin tällöin sanat.
5-vuotiaani katseli ikkunasta tänään kuuta illansuussa.
-Voi, fammu, katso, miten kaunis kuu!
Katsahdin ulos.
-Niin, kuu on nyt aika pieni, tuollainen kuunsirppi.
Poika kysyi kummissaan, mikä ihmeen sirppi. Selitettyäni sirpin historiaa ja olemusta, poika katsoi ulos ikkunasta uudelleen.
-Pikemminkin sanoisin, että se on banaanikuu.
LÄHTEET:
Kaasulaitoksen kortteliin kohosi uusi komea pääpostitalo. Helsingin sanomat. 16.12.2006. [https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004447750.html] Luettu 14.1.2024.
Kaasulaitos. Kertomus Helsingin kaupungin kunnalishallinnosta vuonna 1910. [https://www.hel.fi/static/tieke/digitoidut_asiakirjat/helsingin_kunnalliskertomukset/pdf/1910/1910_26.pdf] Luettu14.1.2024.
Kokkola. 1.2.1905. N:O 9. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/653954?term=Kokkolan&term=Kokkola&term=lyhdynsytytt%C3%A4j%C3%A4nkin&term=Kokkolassa&term=KOKKOLA&page=2&ocr=true] Luettu 14.1.2024.
Lyhdynsytyttäjä. Raataja.N:O 35. 30.8.1907.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/665495?term=Lyhdynsytytt%C3%A4j%C3%A4&term=lyhdynsytytt%C3%A4j%C3%A4&page=6] Luettu 14.1.2024.
Wiirilinna, Annikki. Lyhdynsytyttäjän iltatunnelmaa. Digi. Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa. 5.4.1984. [https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/annikki-wiirilinnan-artikkelit/lyhdynsytyttajan-iltatunnelmaa] Luettu 14.1.2024.
Yle.fi. Historiavisa. Mitä latriinikuskit ennen tekivät? Entä kuka sytytti katulyhdyt? [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/05/16/historiavisa-mita-latriinikuskit-ennen-tekivat-enta-kuka-sytytti-katulyhdyt] Luettu 24.1.2024.
Eilispäivänä kiertelin Neristanissa. Auton pysäköinti tuotti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä runsasluminen talvi tukkii muutoinkin ahtaita katuja. Oman auton parkkeeraamisen lisäksi jo parkkeeratut autot haastoivat kuvauksellisesti...
Kuvausaiheena oli Alvar Åkerlundin suunnittelema rakennus. Tällä kertaa osoite on Pormestarinkatu 5. Tämä kiinnostava Jugend-talo on valmistunut vuonna 1912 eli sen on jo yli satavuotias. Talo kiinnittää huomion sen kauneudellaan ja etenkin erilaisuudellaan verrattuna kadun muihin rakennuksiin. Rakennuksen alakerrassa on liiketiloja. Yläkerta on asuinkäytössä.
Annikki Wiirilinna kuvailee kirjoituksessaan Jugend-tyylin rakennuksista Kokkolassa, kuinka Juged-arkkitehtuuriin on jättänyt sekä kivessä että puussa jälkensä Alvar Åkerman. Wiirilinna kertoo myös Åkermanin pojanpoikien kertoneen, Alvarin olleen muun muassa Pietarissa opiskelemassa muuraustyyliä.
LÄHTEET: Puikko, Anna. Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolassa. Tutkimus rakennusmestarin vaikutuksesta kaupungin kulttuuriympäristöön 1906-1940. [file:///C:/Users/kivim/Downloads/URN_NBN_fi_jyu-202105303301.pdf] Luettu 13.2.2022.
Wiirilinna, Annikki. Kokklinna ja muut Jugend-talot. [https://www.porstuakirjastot.fi/files/original/00bca9e27469fe55fcf575372e32c265.pdf] Luettu 13.2.2022.