Venetsialaisilta, joka päättyi pyllistelyyn kuninkaalle

 No nyt ei tullut ihan sellainen päivitys kuin aioin..kerroin tutuilleni viettäväni ypöyksin rauhallista venetsialaisiltaa, kun siippa oli töissä. Naureskelin etukäteen, että sytytän ehkä kynttilän ja vain oleilen. 

Pojanpoika oli lauantai-iltaan saakka yökyläilemässä ja kun hän lähti, ajattelin käydä illansuussa kuvailemassa kaupungissa. Loppuillasta palaisin sitten vielä altaaseen uimaan - vesi kun on edelleen lähes+19. On vaikea löytää rentouttavampaa hetkeä, kuin uinti hämärässä illassa, kun valaistus on päällä...

Kaupunkiin päästyäni kävin aluksi kurkkaamassa Hagströminkulman remontoidun kellon. 14 vuoden tauon jälkeen se näyttää jälleen aikaa, niin kuin kellon kuuluukin. 

Ajoin autoni Puurokarin taakse ja käveli sieltä verkalleen kohti Suntia ja Kauppatoria. Ilma oli kuin paraskin kesäsää. Ei tuulenvirettäkään ja lempeä lämpö hyväili syyssäässä. 

Suntin rannalle oli sommiteltu sadoittain kynttilöitä ja  seutu näytti todella kauniilta. Kuvissani näyttää enemmän päivältä kuin todellisuudessa näytti. Ilta oli hämärtymässä ja hetki hetkeltä seutu näytti kauniimmalta. Nuoriso paukutteli kallioiden takana pikkutulitteita. Taivas pilkotti silloin  hetkisen pinkkinä. 

Ukri Merikannon veistosten takaa katselin kohti Suntia. Jestas kun oli tyyntä! Kaupunginsalmen toisella rannalla keräiltiin viimeisiä rippeitä pois päivällä olleesta drifting-tapahtumasta.

Barkassirakennuskin oli saanut valomeren  portaikolleen ja liekit peilasivat kivasti alukseen. 

Varsinainen liekkimeri alkoi Suntin Englanninpuiston kohdilta, kohdassa jossa on syvennys entisaikojen aluksille. 

Suntin rannalle kerääntyi illan hämärätyessä porukkaa. Erityisesti paikka näytti tänä vuonna olevan nuorison suosiossa. Toki rannan tuntumassa käveleskeli varttuneempaakin väkeä. 

Seisoin kauan Anders Chydeniuksen kadun sillalla katsellen, aistien  ja kuvaillen. Ihmiset näyttivät ihanan kiireettömiltä ja viipyileviltä. Muutama pikkupommi pamahti harvakseltaan ja kapea harmaa savujuova nousi tyynessä säässä hiljalleen korkeuksiin haihtuen. 

Illan hämärtyessä pikkulasten määrä väheni ja ilolientä nauttivien määrä kasvoi samassa suhteessa. Nuoriso kuitenkin istuskeli penkeillä ja kivikoilla pääosin fiksusti. 

Pidin kovasti tunnelmasta. Lisäksi  maksuttomuus ja kenen vain osallistuminen kulkijaksi rannalle oli miellyttävä ajatus. Ei tarvinnut isoa  pauketta. Näin korona-aikana korostui jotenkin ihmisten ilo jälleennäkemisistä ulkoilmassa.  

Uskomatonta, mutta totta - bussilastillinen ihmisiä Hämeestä  oli elämysmatkalla pysähtyneenä pitkän tovin ihailemassa Suntiamme!  Olisiko tätä tapahtunut vielä muutama vuosi sitten - no ei! Paikallisena ajatus tuntuu hämmentävältä, mutta kun yritin ajatella näkymää ulkopuolisen silmin, olin aika tyytyväinen! Suntista kuoriutuu oikea helmi, uskokaa pois!

Suntin vesiurut suihkivat ilmaan  vettä. Olin niin aikaisessa liikkeellä, ettei niiden värivaloja vielä juurikaan voinut nähdä. 

Ajattelin käväistä muillakin paikoilla aistimassa tunnelmaa ja palailla myöhemmin illalla vielä uudelleen Suntin rannoille kuljeskelemaan.  Niinpä kasasin kamerani ja kävelin puistoalueiden  halki hiljakseen kohti autoani. 

Loppuillasta ei sitten olekaan kovin kaunista kuvamateriaalia. Kävelin Englanninpuiston halki ja jostain syystä silmiini osui tyhjä oluttölkki puistonpenkin päässä. Kävelin  jo sen ohi, mutta palasin hetken esteettisyysvimmassa sen hakemaan. Ekologisuus ennen kaikkea!

Hämärässä puistossa Kustaa Aadolfin patsaan juuri  ohitettuani jalkani osui johonkin pientareen kuoppaan ja nilkkani niksahti niin rajusti, että  kaatua pyllähdin pitkin pituuttani hiekkakujalle. Se toisessa kädessä ollut oluttölkki rensi riemukkaassa kaaressa nurmelle. Vasemmassa kädessäni oli järkkäri, jonka olin tuttuun tapaan kiertänyt hihnastaan ranteeni  ympärille. Varjelin alitajuisesti kameraani sillä seurauksella, että vasen puoli vartalostani otti kunnon maaosuman.:(

Sain koottua itseni joten kuten pyllistäen pystyasentoon. En tiedä, mitä Kustaa Aadolf mahtoi ajatella. Sen sijaan ohitse käveli etäämpää pari nuortamiestä. Toinen huusi "Miten kameralle kävi?" Vanhasta akasta varmaan  viis, hehheh! 

Pystyyn punnatessani puhisin, että kamera on kyllä kunnossa, mutta että oluttölkki oli tyhjä, eikä  edes omani...Poikia nauratti ja poika huusi takaisin "Joo, kattelinkin, kun kävelit ihan suoraan ja kaaduit kuin seisovilta jaloilta."

Sain siis synninpäästön nuorisolta, enkä jäänyt odottelemaan lisää keskusteluja tai silminnäkijöitä Tunnollisena ihmisenä noukin sen kaljatölkinkin vielä mukaani!:) Nilkutin autolle, jossa yritin pyyhkiä enimmät veret. Kotona suoraan suihkuun ja sitten vasta pääsin desinfioimaan.  Jestas, kun se kirvelsi! Tällaista veripolvea ei olekaan ollut sen jälkeen,kun olin 5-vuotias...

Siipalle jo viestittelin, että saappa nähdä, pitääkö lähteä kipsattavaksi. Ranteen ja kämmenselän  taitekohta tuntui aika muhkealta. Kylmäpussin kaivoin esille pakkasesta, mutta niitä olisi pitänyt olla aika monta että olisi joka kolhuun riittänyt. Karmeimmissa kauhuskenaarioissa surin jo juuri jatkuvaa opintojaksoani ja viikon päästä alkavaa harjoittelua. Voisiko sen tehdä kipsi kädessä - tai pahimmassa tapauksessa kaksi raajaa kipsattuna?  Nyt  yön yli nukuttua olen päästellyt syviä huokauksia, että  taisin sittenkin selvitä säikähdyksellä. Muutama kunnon kraapasu tekee pohojalaisakan hipiään vaan lisää katu-uskottavuutta, eikö!

Isotalon Antti r.i.p. 110 vuotta

Kuinkas sattuikaan,  eksyin aamulla lukemaan jutua Isotalon Antista ja huomasin saman tien, että viikko sitten hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi kokonaiset 110 vuotta! Pakko oli päästä Antista kirjoittaan, vaikka olinkin ajatellut kirjoittaa tänään jostain ihan muusta...

Ja heti tähän alkuun  on ihan pakko tuoda esiin näitä eteläpohjalaisjuuriani. En oo tainnut täällä koskaan brassaillakaan vielä tiedolla, että mulla ja sillä  kuululla puukkojunkkarilla oli yhteiset sukujuuret! Tulkoon tämä nyt kerrotuksi.

Antti Isotalo syntyi 30.8.1831 Alahärmän Hanhimäessä. Hänen vanhempiaan olivat Heikki Erkinpoika (Henric Ericsson) ja Maria Kustaantytär (Maria Gustafsdotter). Hanhimäen talo oli Alahärmän Wuoskosken kylässä. 

Antin tarina on pohjalaiseen tapaan leveä ja värikäs. Antti eli näkyvän  ja pitkän elämän Alahärmässä. Ja totta tosiaankin,  minulla ja Antilla on yhtenevät sukujuuret ainakin kahta eri kautta: sekä isäni isän  että isäni äidin puolelta! Molemmat haarat menevät  sukuihini Antin isän kautta. Minulla on hämärä muistikuva, että mummoni on kertonut Antin käyneen hevosineen lapsuuskodissani Evijärven Haapajärvenkylässä. En vain valitettavasti mitenkään muista, missä yhteydessä. No, toki entisaikoina tunnettiin "vanhaa sukua" ja yhteydenpito oli kaikin puolin luontaista. 

                                                               SUKUHAARA 1 

Påhl Eriksson Karvonen  s. 1/1670 Evijärvi, Kerttua k. 5.7.1756 Evijärvi, Kerttua

Valborg Jakobsdotter Pellinen, Karvonen e. Storpellinen s.  1664 k.10.11.1731

                                                                       (Vih. 1690)

Valborg Påhlsson Karvonen, Storfinnilä, e. Nygård s. 1.05.1692 Evijärvi k. 17.3.1772 Vimpeli, Storfinnilä         (Sisarukset <-->)	Anders Påhlsson Karvonen   s. 28.10.1705 Evijärvi, Kerttua, Karvonen k. 24.10.1775 Evijärvi
Lisa Mattsdotter Nygård, Storfinnilä s. 10.8.1733 Vimpeli, k. 23.6.1811 Lappajärvi, Storfinnilä              (1. serkut<-->)	Eva Andersdotter Karvonen, Kankkonen, Pirttimäki  s. 1731 Evijärvi, Kerttua k.  Kortesjärvi,Långsjöbacka
Jakob Mattsson Eskeli, Storfinnilä s. 2.08.1753 Lappajärvi,Savonk.,Eskeli k. 11.4.1800 Lappajärvi, Storfinnilä             (2. serkut<-->)	Sara Henriksdotter Tarvonen, Pirttimäki  s. 18.4.1757 Evijärvi, Karvonen k. 4.7.1838 Alahärmä
Carin Jakobsdotter Storfinnilä, Olli   s. 9.11.1786 Lappajärvi k. 1868 Lappajärvi             (3. serkut<-->)	Heikki Erkinpoika Hanhimäki  s. 13.7.1782 Alahärmä, Vuoskoski k. 17.11.1852 Alahärmä, Vuoskoski, Hanhimäki
Erik Andersson Olli, Lammi e. Svarvar s. 11.12.1820 Lappajärvi, Svarvar, Olli k. 09.6.1876 Lappajärvi            (4. serkut <-->)	Antti Heikinpoika Hanhimäki, Isotalo ELI SE ISONTALON ANTTI: ) s. 24.08.1831 Alahärmä, Vuoskoski k. 08.08.1911 Alahärmä, Vuoskoski
Heikki Erkinpoika Olli,  Nurkkala s. 21.1.1863 Lappajärvi k. 21.3.1933 Lappajärvi
Miina Heikintytär Olli, Nurkkala,  Kivikangas   s. 21.11.1884 Lappajärvi k. 15.6.1969 Lappajärvi
Oiva Kivikangas  s. 12.4.1913 Lappajärvi k. 4.6.1942 Äänislinnan kenttäsairaala
Sauli Johannes Kivikangas  s. Lappajärvi k. Kokkola
Minna Kristiina Kivikangas, Heikkilä s. Evijärvi

SUKUHAARA II:

Henrik Mattsson Ena s.5.1.1703 Evijärvi k.16.6.1753 Evijärvi

Lisa Jöransdotter Collan, Ena s. 28.7.1705 Pietarsaari k. 8.4.1779 Evijärvi, Söderena

(vih. 6.1.1724)  

Anders Henriksson Söderena s. 2.11.1725 Evijärvi, Ena k. 3.2.1799 Evijärvi	Henrik Henriksson Söderena, Karvonen, Pirttimäki s. 24.6.1734 Evijärvi k. 13.1.1807 Kortesjärvi (<-->Sisarukset)
Sara Andersdotter Söderena, Lassila s. 11.3.1758 Evijärvi, Söderena k. 12.3.1830 Evijärvi, Lassila	Sara Henriksdotter Tarvonen, Pirttimäki s. 18.4.1757 Evijärvi, Karvonen k. 4.7.1838 Alahärmä (<--> 1. serkut)
Lisa Johansdotter Lassila, Hannula s.2.5.1782 Evij.,Jokikylä, Lassila k. 23.8.1853	Heikki Erkinpoika Hanhimäki s. 13.07.1782 Alahärmä, Vuoskoski k. 17.11.1852 Alahärmä, Vuoskoski, Hanhimäki (<--> 2. serkut)
Jakob Jakobsson Rävänäs, Hannula  s. 5.8.1814 Evijärvi k. 24.7.1879 Evijärvi	Antti Heikinpoika Hanhimäki, Isotalo ELI SE ISONTALON ANTTI: ) s. 24.8.1831 Alahärmä, Vuoskoski k. 8.8.1911 Alahärmä, Vuoskoski (<--> 3. serkut)
Hans Jakob Jakobsson Hannula, Vattuaho s. 11.2.1835 Evijärvi k. 8.3.1908 Evijärvi
Hanna  Hannuntytär Vattuaho, Kuivasniemi s. 22.7.1864 Evijärvi k. 25.4.1932 Evijärvi
Oskari Matinpoika Kuivasniemi  s.14.10.1889 Evijärvi, Kuivasniemi k. 22.5.1948 Evijärvi, Kuivasniemi
Vieno Martta Kuivasniemi, Kivikangas  s. 15.3.1916 Evijärvi k.20.12.1989 Evijärvi
Sauli Johannes Kivikangas s. Lappajärvi k. Kokkola
Minna Kristiina Kivikangas, Heikkilä s. Evijärvi

Antilla oli naimaonnea kolmesti. Ensimmäinen avioliitto solmittiin 1854 Liisa Wilhelmiina Jaakontytär Hillin kanssa. Lapsilykkyä oli kymmenen lapsen verran, Antin vaimo kuoli 1888 ja Antti avioitui toisen kerran  ajan tapaan jo vuonna 1889 Kaisa Kaapontytär Huhtalan kanssa. Mutta kävi niin, että toinenkin vaimo ennätti kuolla ennen Anttia ja Antti ottaa paukautti kolmanteen liittonsa vanhoilla päivillään 1910 Liisa Matintytär Mäenpään kanssa. Liitto ei ollut pitkä, koska Antti kuoli jo 8.8. 1911 muutamaa päivää ennen kuin olisi täyttänyt 80 vuotta. Antti kuoli tietystikin hyvävoimaisena ja lähes seisoville jaloilleen - ihan niin kuin minunkin suvussani on tavattu...

Antti oli kuulu komeasta varrestaan. Harteikkaalta mieheltä löytyi komiaa runkoa 185 sentin edestä ja puntarikin painui pohjaan 120 kilon voimin. Ruumiinrakenne oli roteva.  Aikamieheksi vartuttuaan Antti osti tilan lapsettomaksi jääneeltä sukulaiseltaan Alahärmän Voltista. Antti oli uuras työmies, Aloitti samantien peltojen raivauksen ja tilansa kehittämisen. Ostipa vielä lisämaatakin tervarahoilla, joita oli saanut, kun osti myös naapuritilan itselleen. Siellä oli tervaksia, joista Antti rakensi ruukin. Näillä tervarahoilla Antti pystyi maksamaan kaikki velkansa pois. 

Antti oli maanviljelyn lisäksi loistava hevosmies osaten  käsitellä ja myydäkin niitä. Antti oli mitä ilmeisemmin  myös sujuva suustaan ja piti erityisesti markkinoilla kiertelystä. Kerrotaanpä hänen olleen Kokkolan markkinoillakin.

Kälviäläiset muuten kertovat painiharrastuksensa saaneen alkunsa  nimen omaan Antin markkinoilla käynnistä. Ensimmäinen ylös kirjattu painisaavutus  kälviäläisittäin on nimittäin vuodelta 1867, kun Isotalon Antti tuli Kokkolan markkinoille ja uhosi jotain paikallisessa kapakassa. Tästä kuulemma kälviäläinen Antti Siirilä pillastui ja ottaa nosti Antin kapakan seinälle. 

Antin levoton luonne puhkesi varmaan kukkaan juurikin markkinamaisemissa, jossa väkeä kerääntyi ympärille kuin itsestään ja sai ottaa mittaa muista ja pikkasen näyttää, uhota ja  tapellakin. Antin kerrotaan olleen pelkäämätön ja hurja tappelija. Toisaalta kerrotaan, että Antti ei koskaan kohdellut naisia kaltoin, vaan osoitti heille huomaavaisuutta ja kunnioitusta!

Muutoinkin Antin luonteessa kerrotaan olleen hyvyyttä. Lisäksi Antin kerrotaan olleen suosittu järjestysmies häissä ja hautajaisissa. Antin  komeat raamit ja jo pelkkä paikalle tulo esti kaikenlaiset ei- toivotut hässäkät juhlallisuuksissa. 

Antti ei koskaan ryöstellyt, tykkäsi vaan heilua ja riekkua raitilla rehvakkaasti, enempikin uhoten. Tässä hän erosi ystävästään Antti Rannanjärvestä, jolla oli myös lukuisia omaisuusrikoksia kontollaan. Kahakoissa oli kuitenkin aina pohjustuksena miestä väkevämpää, joka varmaankin vaikutti riehakkuutta nostattavasti.  Isotalon Antti sai kuitenkin tuta rangaistuksia; sekä sakkoina että raipparangastuksina. Antti tuomittiin myös 12 vuodeksi vankeuteen Hämeenlinnan vankilaan  miehen taposta. Tätä tappoa Antti ei kuitenkaan koskaan tunnustanut tehneensä, mutta piti muutoin 12 vuoden vankeutta oikeutettuna rangaistuksena muista teoistaan. 

Antin  vankilareissussa on jotain kauniin koskettavaa. Hän käyttäytyi koko vankeusaikansa hyvin. Maaherra von Ammondtin tytär, Dagmar, kertoi muistelmissaan, kuinka tämä  "lähes jättiläismäinen" Antti  oli myös mukana rakentamassa maaherran puistoon lapsille kelkkämäkeä ja että  Antilla oli tapana vetää häntä kelkassa. Hatunnosto täastä muuten vanhemmille, että tohtivat luottaa vankilakundin lapsensa pulkanvetäjäksi!

Antti rakensi vankilassa olleessaan myös pienoismallin huvimajasta. Tuo käsityö on  museo Skogsterin  näyttelyssä ollut esilläkin. Aikoinaan tämä pienoismalli on ollut maaherra Skogsterin  lasten ja lastenlasten nukkekotina!

Vaikka vankiaika mallikkaasti menikin, ei Antti siellä varmaankaan olisi halunnut olla. Sitä kuvastaa ainakin tämä Hämäläinen-sanomalehdestä löytynyt uutinen Antin vapausanomuksesta. Eipä päästetty nuhteettomasti käyttäytynyttä vankia etuajassa pois. 

Hämäläinen- lehti 6.10.1880. 

Linnareissun jälkeen Antista kuoriutui vallan kelpo mies. Hän jopa kunnostautui yhteiskunnallisena vaikuttajana. Antti oli jopa perustamassa Härmään kansakoulua ja nuorisoseuraa. Antti tykkäsi olla ihmisten keskuudessa ja antoi rehdisti tunnustusta virkansa hyvin täyttäville herroille.

Puukkojunkkarit olivat pääasiassa itsellisiä ja renkejä, joten Antin lienee ollut isäntämiehenä muutoinkin helpompi lunastaa paikkansa junkkarien johdossa. Antilla kerrotaan olleen myös johtamisen taitoa ja älyä. Antilla on ollut palava halu olla aina ensimmäinen.

Antti Ylikangas on tutkinut häjy-kulttuuria ja päätynyt siihen, että pohjanmaalla yhteiskunnallinen kehitys oli 1800-luvulla muusta maasta poikkeavaa. Tervan ja kydön poltto sekä metsien raivaus rikastuttivat pohjalaisia ja opettivat, että tekemällä työtä menestyy.  Vaurastumisen myötä heräsi kuitenkin turhautumista, kun kaikille ei riittänytkään isännän paikkoja. Talollisten pojista tuli torppareita.  Ei muuten ollut Anttikaan perheensä lapsijärjestyksessä se vanhin poika, jolle perinteisesti isännyys periytyi.  Vasta kolmas poika perheessä...Arvojärjestys muuttui yksilöä korostavaksi ja turhautuminen kanavoitui juopotteluun. Juovuspäissään sitten meno riistäytyi usein käsistä, haluttiin olla vähän enemmän ja  luotiin väkivallalla korvaava tie menestykseen. 

Kerrotaan, että Antti tunsi heinäaikana lopun lähestyvän ja oli antanut pojanpojalleen neuvoja, millaisesta lankusta arkku pitäisi rustata. Antti oli myös valmistellut itse hautajaisiaan, ohjeistanut kellonsoittoa ja arkun kantamista. Ja kun viimeiset heinät saatiin korjattua, Antti asteli tupaan, horjahti ja putosi polvilleen. Ehtivät auttaa Antin vielä pitkäkseen omaan sänkyynsä ja sinne hän sitten myöhemmin  kuoli.

Suomalaisissa sanomalehdissä kautta maan uutisoitiin näkyvästi Isontalon Antin kuolemasta. Esimerkiksi Uusi Aura-lehdessä teksti oli kiinnostava:

"Isontalon Antti kuollut. Sellainen on nyt uutinen, että tuo aikoinaan niin kuuluisa mies, talollinen Antti Isotalo Alahärmästä on nyt päättänyt pitkän ja sangen kirjawan elämänsä. Noin parisen viikkoa on hän nyt tuntenut jonkinlaista sydämenheikkoutta, niin että jo ahdistui siitä lääkärillekin valittelemaan. Jalkeilla jaksoi hän kuitenkin olla vielä wiimeiseen asti, kunnes t.k. 8 pnä klo 4 tienoissa aamulla lakkasi hällä tuo heikko sydän palwelemasta muuten vielä tukewaa ruumista. "

Samassa kirjoituksessa kerrotaan Antin parisen viikkoa aikaisemmin kertoneen kirjoittajalle seuraavaa:

"Minä olen syntynyt Alahärmässä Hanhimäessä w. 1831, aikana, jota missään suhteessa ei woi nykyiseen werrata. Kaswatuksen puute, towerit ja yleinen ajantapa houkutteli pahuuden tielle, mutta ei kuitenkaan niin kauwas kuin mitä maailma yleensä huutaa. Naimisiin mentyäni tulin Isontalon omistajaksi. Terwaa olen polttanut ja maata olen asunut ja siinä olen onnistunut siihen määrään, että waikka tässä talossa onkin monta kowaa koskea laskettu, en ole kenellekään pennin welkaa. Wankeudessa olen ollut monta kertaa ja yhteen mittaankin olen istunut lukkojen takana kokonaista 15 wuotta, muita satunnaisia kertoja lukuunottamatta. Minua kuletettiin kolme wuotta käräjillä ja 12 wuotta tuomittiin, se on yhteensä 15 wuotta. Wiaton olin siitä, josta minua tuomittiin, mutta muuten olin kyllä tuon  löylyn ansainnut."

Uusi Aura-lehti 12.8.1911. 

Myös lapsilleen, lapsenlapsilleen ja muille läheisille Antti oli aina vannonut olleensa syytön tappoon, josta häntä syytettiin. Hänen lapsenlapsensa, Laina Isotalo, oli vuonna 1971  kertonut Antin vannottaneen::

"Muistakaa te ja tietäkää - tullaanpa minusta sanomaan hyvää tai pahaa, en ole koskaan ketään tappanut, enkä tapattanut. Minä olen taposta kärsinyt, jota en ole tehnyt, ettei mun tarvittisi sitä kieltää, mua on toteltu ja uskottu muutenkin ilman puukkoa. Niissä häissä, missä minä olen ollut kenkärinä, ei tapeltu."

              

Liitto-lehden muistokirjoitus (15.8.1911) oli myös Antille arvostusta antava:

"Sanottakoon wielä, että tämä wainaja, waikka olikin aikoinaan kaikelle pahuudelle, on nyt wanhempana kyllä osannut näitä tekojansa oikein arwostella. Hän oli wiimeiseen asti hywin terve, painoi 120 kg ja wahwuus rinnankohdalta oli 142. Jonkun werran oli hän muuttunut niistä monista murheellisista seikoista, joita hän perheen isäänä on täytynyt kestää ja jonka luontoisia on perheessä sattunut silloin tällöin."

En tiedä, onko veri tosiaankin vettä sakeampaa, mutta jotenkin näen Antin vanhuudenkuvassa isäni ja pidän Antista muutoinkin  lukemani perusteella. On siinä jotain vaikuttavaa, että on myöntänyt vikansa ja että kun tuosta häjystä puhutaan vielä 110 vuotta kuolemansa jälkeen, niin oikeastaan jokainen edelleen  tietää, kenestä onkaan kysymys!

LÄHTEET:

Häjyt - Pohjanmaan sitkein myytti. Yle.fi. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/11/hajyt-pohjanmaan-sitkein-myytti] Luettu 22.8.2021. 

Isontalon Antti Härmästä! Suomi24. [https://keskustelu.suomi24.fi/t/3085918/isontalon-antti-harmasta!] Luettu 22..8.2021. 

Paini palasi Kälviälle.[http://kkpaini.fi/images/historiikki.pdf] Luettu 22.8.2021. 

Viipurin sanomat. 14.8.1911. Digitaaliarkisto. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1350463?term=Antti%20Isotalo&page=3]Luettu 22.8.2021. 

Blogihaaste 20 kysymystä

Mennäänpä tänään tällaisella...tänään on muuten 39 vuotta, kun pääsin ripille. Siippa pyöritteli päätään ja kysyi, miten joku voi tuollaista muistaa. No joo, sukututkija muistaa kaikki  päivämäärät aika tarkkaan.:)))

Tällainen kysymyssetti tälle sunnuntaille:

1. JOS VOISIT RAKENTAA TALON IHAN MINNE TAHANSA, NIIN MINNE SEN RAKENTAISIT?

Haluaisin meren rannalle. Jokin jyrkkä tontti, jossa olisi luontoa ympärillä ja asfaltti lähellä.:) En kaipaa asumista ihan keskustassa enkä hulppeaa taloa. Tarvin oman rauhan hengittää, riekkua miten haluan ja olla sopivan introvertti. En tiedä, osaisinko enää asua muualla kuin Kokkolassa, vaikka pidän esimerkiksi Varsinaissuomesta paljon.

2. MIKÄ ON SUOSIKKIVAATTEESI?

Mä oon farkkuihminen. Paidan pitää olla sellainen, että se on tarpeeksi pitkä ja mukava päällä. Inhoan pitää pyöreäkaulaisia tai korkeita kauluksia. Kesän pidin samaa, hihatonta paitista lähes jatkuvasti Pesukone lauloi öisin ja aamulla se oli taas valmis kesäkuumille.

3. PARAS OMINAISUUS VASTAKKAISELLA SUKUPUOLELLA?

Älykäs keskustelu kiehtoo aina! Omaa tumpelouttani tasapainottaa myös miehet, jotka selviytyvät tuosta noin vaan kodin pikkurempoista tai autonkorjauksesta. Joskus veistelin, että jos jäisin yksin, en kaipaisi muuta kuin toimivaa talonmiestä pyörähtämään säännöllisesti!:)


4. MINKÄ CD-LEVYN OSTIT VIIMEKSI?

Siitä on kyllä aikaa, mutta lienee ollut jokin kirpparilta mukaan haalittu. Minulla on aika paljon vanhoilla cd-levyillä musaa ja tarinoita, joita voin hyödyntää opetuksessa.

 

5. MISSÄ OLET MIELUITEN?

Kotona divaanisohvalla on mun paikka, johon kukaan muu kotona ei uskalla mennä kuin sairaana! Ja kun unen aika tulee, niin omassa sängyssä.


6. MISSÄ ET HALUAISI AINAKAAN OLLA?

En ole mikään seurapiirikärpänen, vähän vastentahtoisesti lähden juhliin, vaikka usein juhlissa sitten olenkin sosiaalinen ja puhelias. Uskoakseni sosiaalinen työ, jossa on paljon ihmiskontakteja tekee sen, että nautin vapaa-ajasta omassa rauhassa.

7. MISTÄ KOHDASTA HALUAT ETTÄ SINUA MIELUITEN HIEROTAAN?

Jalkahieronta on kyllä taivaallista, kun on hyvä käsittelijä. Mutta kaikki käy, lähes!


8. MIHIN AIKAAN YLEENSÄ HERÄÄT?

Olen toivottoman aamu-uninen. Työn vuoksi heräilen ennen aamuseitsemää. Vapaapäivinä rakastan ainakin ajatusta, ettei tarvitse nousta aikaisin. Siis jo se tieto helpottaa, vaikka sitten nousisinkin aikaisin. Stressaannun, jos tiedän, että viikonloppu on valmiiksi aikataulutettu. Ei mitään pakollista menoa ainakaan aamusta. Huomaan kyllä, että vanhemmiten unentarpeeni on roimasti vähentynyt. Nukun arkisin noin seitsemän tuntia, viikonloppuna sitten enemmän. Tänä aamuna heräsin pojanpojan ääniin 7.15...

9. MISTÄ KEITTIÖKONEESTA PIDÄT ENITEN?

Varmaankin kahvinkeitin. Aikuiselämään mahtuu yhden käden sormin laskien aamuja, joita en ole päässyt aloittamaan kahvilla. Päivä on silloin pilalla. Muutoin en ole keittiöihminen. Kokkaan, jos minulla on hyvä päämäärä, itselleni väännän kaiken mahdollisimman helpoksi. Huonot työvälineet nostavat ärsytyksen potenssin kymmenen tällaisella ei-niin-kokilla.

 
10. MIKÄ SAA SINUT TODELLA VIHAISEKSI?

Jos joku ei ole sanansa mittainen. Ja juu, en pidä, jos joku ottaa liikaa tilaa. Silloin on vaikea hengittää...

11. JOS OSAISIT SOITTAA JOTAIN INSTRUMENTTIA, MIKÄ SE OLISI?

Osaan soittaa hyvin pianoa. Sekä nuoteista että korvakuulolta. Isäni ansiota, että lähdin opiskelemaan musiikkia lapsena, ujouttani en olisi koskaan mennyt, ellei isä olisi salaa ilmoittanut...

Haluaisin soittaa viulua tai näppäinharmonikkaa, mutta viulua en aikoinaan  valinnut, koska olin vasenkätinen. En tiedä, olisiko se ollut este. Soitan kitaraa ja rumpujakin samoin päin kuin oikeakätiset. Olisin muuten aikoinani päässyt opiskelemaan kanttoriksikin, mutten sitten koskaan ottanut opiskelupaikkaa vastaan. Silti kylmät väreet menee edelleen, kun kuuntelen hyvää urkuria! Viime vuosina olen soitellut oikeastaan vain töissä. Pari viikkoa sitten sain pyynnön säestää häätilaisuudessa. Lauluun ei löytynyt nuotteja, joten kuuntelin sen pala kerrallaan Youtubesta ja nuotinsin. Olihan urakka!

12. LEMPIVÄRI?

Olen vaatetukseltani värikäs ihminen aika usein. Turkoosi ja vähän valkoista lisukkkeena on ihana, vaaleanpunainen istuu hyvin. En osaa pitää mustaa, vaikka haluaisin, näytän mustassa ihan aneemiselta.

13. MITÄ AAMUPALAASI KUULUU?

Kahvia, yleensä 2 mahdottoman isoa mukillista. lasi jugurttia, kourallinen vitamiinejä. Jos on viikonloppu ja ruhtinaallisemmin aikaa, niin muutama ruisleipä juustolla tai muhkea munakas juustolla ja tomaatilla.


14. USKOTKO KUOLEMAN JÄLKEISEEN ELÄMÄÄN?

Kyllä, jonkinlaiseen. Eräs henkimaailman juttuja tutkiva kysyi minulta äskettäin, onko pari vuotta sitten kuollut  minulle hyvin läheinen isäni tullut uniini. Ei ole,  äitini uniin kyllä. Rakas mummoni  on pari kertaa vuosien varrella unissani piipahtanut. Ajatukseen kuoleman jälkeisestä elämästä sisältyy jonkinlainen toivo.

Yllä: esivanhempieni hautaristi, jonka sattumalta bongasin viime kesänä poistettujen hautakivien joukosta Isojoen hautausmaalla käydessäni...Ennätinpä edes kuvan näpätä....


15. SUOSIKKILASTENKIRJA?

Veljeni Leijonamieli on varmaan se rakkain. Minulla on valtaisa kirjahylly pelkkiä lastenkirjoja, en luovu niistä koskaan. Luen lastenkirjoja paljon pojanpojalle. Jännää seurata, mihin satuihin hän koukuttuu. Oma lempisatuni oli 3 pientä porsasta. En tiedä, mitä se kertoo luonteestani!

16. MISTÄ VUODENAJASTA PIDÄT ENITEN JA MIKSI?

Ehdottomasti kevät, etenkin se hetki, kun koivut on hiirenkorvilla ja sataa. Tuoksu sen jälkeen on huumaavan upea. Herään eloon toukokuisin, kun kevät koittaa ja kaikki puhkeaa esiin. Pidän siitä myös valoisuuden vuoksi.

17. MIKÄ KOTITYÖ ON MIELESTÄSI TYLSIN?

Imurointi. Tästä ei  ole pienintäkään epäilystä. Jos vain joku imuroisi, niin kevyesti pesisin lattian perässä.

18. JOS VOISIT SAADA JONKUN SUPERVOIMAN, NIIN MIKÄ SE OLISI?

Halusisin auttaa oppimisvaikeuksisisia tuosta noin vaan. On epäreilua, että oppiminen on joillekin niin haasteellista.

19. OLETKO KOSKAAN NEULONUT MITÄÄN?

Olen. Jouduin yläasteella kahdeksi vuodeksi valinnaisiin käsitöihin, koska olin tyhmyyksissäni laittanut sen haussa varasijalle ja ryhmässä oli pulaa riittävästä väkimäärästä. Luulin kuolevani, mutta  ryhdistäydyin, otin ja tekaisin mm. villapaidan! Talouskoulussa löysin itsestäni lapastaiturin. Pinkit lapaseni päätyivät jopa koulun näyttelyyn! Jälkeläisilleni olen kaikille kutonut villa-asun, kun he ovat syntyneet. Ristipistoja tein aikaan ennen tietokoneita...

20. HENKILÖ MENNEESTÄ, JONKA KANSSA HALUAISIT PÄÄSTÄ JUTTELEMAAN

Haluaisin tavata isän isän äidin. Hän on kanssani lähes nimikaima. Hän oli Miina, Minä olen Minna. Taisi olla isäni valinta, kun Miina kuulosti liika sodanaikaiselta...olen tavannut hänet kerran 2-vuotiaana ja kuulemma silloin särin hänen posliinikissansa. Miinalla oli rankka elämä, hän hautasi yhdestätoista lapsestaan yhdeksän. Sota vei kolme poikaa. Hän säilytti silti elämänvoimansa, oli luova ja boheemi. Ihailen hänen elämäntarinaansa. Loppukesästä osallistuin kirjoituskilpailuun ja yksi kirjoituksen henkilöistä oli juurikin hän. Kirjoitukseni sijoittui sota-aikaan ja oli tosi, mitä nyt nimet muunsin. Saa nähdä, miten käy, tulokset tulevat vasta loppuvuodesta.

                                           

Miina pisti pula-aikana kaikki ostokortit lompsaansa ja piilotti lompsan leivinuuniin. Myöhemmin leivontapäivänä hiiliä uunista pois vedettäessä seasta löytyi kukkaron leuat. Se niistä ostokorteista:)) Nyt naurattaa, silloin tuskin...mutta näen hänen luonteessaan itseni!

Tällaista tänään, nyt valmistautumaan huomiseen duuniin!

Nilla Margareta Pröttön mestaus

Osuinpa taas kerran mielenkiintoiseen tekstiin. Tämä kirjanen, joka oli ensisijaisena lähteenäni, oli vanha kirjanen peräti 136 vuoden takaa. Löysin sieltä tarkempaa tarinaa Nilla Margareta Pröttö-nimisestä naisesta, jonka olin jo aikaisemmin muualta lukenut kokeneen mestauksen Kokkolassa. 

Vuonna 1676 Kokkolan kesäkäräjillä käsiteltiin Nilla Margareta Jönsdotter Pröttön syytteitä ja määrättiin hänelle 40 edestä sakkoja maksettavaksi. Tuomio siirrettiin samalla tuomioistuimen käsiteltäväksi. 

Turun tuomioistuimen päätöslauselman mukaan, joka oli päivätty 14.4.1677, oli tuomio seuraavanlainen:

"Sotilaan leski Nilla Margareta Jönsdotter Pröttö tulee saada rangaistukseksi taikauskostaan ja jumalan nimen väärinkäytöksestä kirkossa raipparangaistus. Hänet velvoitetaan käymään kirkossa ja palvelemaan seurakuntaa. Tämän tuomion mukaisesti ruoskitaan 5. kesäkuuta Gamlakarlebyn kirkon kirkkovallilla seurakunnan ja komennusmies Albrecht Gerdenin läsnäollessa."

Komennusmies Albrecht Gerden mainitaan kruununvoutina  Pohjanmaan eteläisessä kihlakunnassa 1665-1675 ja Pohjanmaan keskisessä kihlakunnassa  vuosien 1675-1679 välisenä aikana. 

Jonkin ajan kuluttua, 22. elokuuta 1678, Nilla Margareta oli syytettynä toista kertaa. Hänet vangittiin käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti vankilaan ("gömmo") ja hän oli siellä vangittuna 4. huhtikuuta 1679 saakka. 

Hänet oli määrä vangita kahleissa (med jern), mutta Gamlakarlebystä ei löytynyt kahleita ja niinpä hänelle määrättiin ne  ostettavaksi ja taottavaksi, ennen kuin hän karkaa.

Nilla Margareta Pröttö mestattiin Gamlakarlebyssä 21. kesäkuuta 1679 ja lopuksi hänet vielä  poltettiin.

 

Mikko Moilanen valoittaa kirjassaan mestausta ja polttamista Suomen vanhimman kansanopetuksen edustajana. Mestaus kuvastaa sekä viranomaisten   valtaa että  rikoksen seurauksia. Vuodelta 1673 olevassa kuninkaallisessa kirjeessä kutsutaan mestaustilaisuuteen kaikki riippumatta asemasta, iästä tai sukupuolesta. Tiedetään, että mestaustapahtuman sattuessa paikkakunnalle, keskeytettiin  opetus koulussa ja piiat sekä rengit saivat vapaata töistään mestauspäiväksi. Samoin oikeuden istunnoista pidettiin mestausaikana taukoa, jotta  käräjäväellekin mahdollistui mestauksen seuraaminen.

Mestaustilaisuutta muuten yleensä johti kruununvouti. Papin tehtävänä oli saattaa mestattava mestauspaikalle. 

LÄHTEET:

Heidät Suomi mestasi.  Yle.fi. [https://yle.fi/uutiset/3-9950261] Luettu 8.8.2021. 

 Historiallinen arkisto. Toim. Suomen historiallinen seura. Helsinki. 1884. [https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/167569/HA008_opt.pdf;jsessionid=4E789CFBE02C6051736921866462F851?sequence=1] Luettu 27.12.2020.

Moilanen, Mikko. Kohtalona mestauslava. Kuolemanrangaistus  Suomessa 1500-1825. Docendo Oy.  2021. 

"Se oli yksi heilahdus ja kaikki oli ohitse" – Mikko Moilanen etsii Suomen vanhoja mestauspaikkoja. Yle uutiset. [https://yle.fi/uutiset/3-9396883] Luettu 8.8.2021. 

Walta, Matti. Virkamiehiä 1600-luvulla. Suomen hallintovirkamiehet 1634-1714. 2018. [https://www.academia.edu/40446569/Virkamiehi%C3%A4_1600_luvulla_Suomen_hallintovirkamiehet_1634_1714?email_work_card=view-paper] Luettu 8.8.2021. 

Ankkuri kirjaston edustalla

                   

Lämpöisen lempeänä kesäpäivänä kiertelen  kaupunkikeskustassa. Kirjaston edustalla pysähdun massiivisen ankkurin luokse. 

Ankkuri on peräisin höyrylaiva Wellamosta, jonka kohtaloksi tuli upota saksalaisen sukellusveneen  käsittelyssä Tankarin saaren  luoteispuolella Ensimmäisen maailmansodan aikana 1916. 

                                          

Kokkolan Merisaukot paikallistivat jo unohtuneen ja upoksissa edelleen olleen hylyn 1977. Sukeltajana mukana ollut kokkolalainen Arvo Hyytiä oli ensimmäinen paikalle ehtinyt. 

Hylky lepää edelleen meren pohjassa, mutta vuosien aikana sieltä on nostettu esiin pienempiä esineitä. Suurin esineistä taitaa olla tämä ankkuri, jonka Hyytiä muiden sukeltajien kanssa nosti 1980 meren pinnalle. 

Ankkuriin on kiinnitetty laatta, jossa lukee "S/S Wellamo, ankkurin nosti Arvo Hyytiä 1996. Arvo on tuttu mies  - siippani  kanssa vuosia samassa hirviporukassakin kunnostautunut!

Massiivista ja jykevää ankkuria katsellessa tuntuu käsittämättömältä, että tämä iso möhkäle on lopultakin vain pieni osa laivan varustusta.