Venetsialaisilta, joka päättyi pyllistelyyn kuninkaalle

 No nyt ei tullut ihan sellainen päivitys kuin aioin..kerroin tutuilleni viettäväni ypöyksin rauhallista venetsialaisiltaa, kun siippa oli töissä. Naureskelin etukäteen, että sytytän ehkä kynttilän ja vain oleilen. 

Pojanpoika oli lauantai-iltaan saakka yökyläilemässä ja kun hän lähti, ajattelin käydä illansuussa kuvailemassa kaupungissa. Loppuillasta palaisin sitten vielä altaaseen uimaan - vesi kun on edelleen lähes+19. On vaikea löytää rentouttavampaa hetkeä, kuin uinti hämärässä illassa, kun valaistus on päällä...

Kaupunkiin päästyäni kävin aluksi kurkkaamassa Hagströminkulman remontoidun kellon. 14 vuoden tauon jälkeen se näyttää jälleen aikaa, niin kuin kellon kuuluukin. 

Ajoin autoni Puurokarin taakse ja käveli sieltä verkalleen kohti Suntia ja Kauppatoria. Ilma oli kuin paraskin kesäsää. Ei tuulenvirettäkään ja lempeä lämpö hyväili syyssäässä. 

Suntin rannalle oli sommiteltu sadoittain kynttilöitä ja  seutu näytti todella kauniilta. Kuvissani näyttää enemmän päivältä kuin todellisuudessa näytti. Ilta oli hämärtymässä ja hetki hetkeltä seutu näytti kauniimmalta. Nuoriso paukutteli kallioiden takana pikkutulitteita. Taivas pilkotti silloin  hetkisen pinkkinä. 

Ukri Merikannon veistosten takaa katselin kohti Suntia. Jestas kun oli tyyntä! Kaupunginsalmen toisella rannalla keräiltiin viimeisiä rippeitä pois päivällä olleesta drifting-tapahtumasta.

Barkassirakennuskin oli saanut valomeren  portaikolleen ja liekit peilasivat kivasti alukseen. 

Varsinainen liekkimeri alkoi Suntin Englanninpuiston kohdilta, kohdassa jossa on syvennys entisaikojen aluksille. 

Suntin rannalle kerääntyi illan hämärätyessä porukkaa. Erityisesti paikka näytti tänä vuonna olevan nuorison suosiossa. Toki rannan tuntumassa käveleskeli varttuneempaakin väkeä. 

Seisoin kauan Anders Chydeniuksen kadun sillalla katsellen, aistien  ja kuvaillen. Ihmiset näyttivät ihanan kiireettömiltä ja viipyileviltä. Muutama pikkupommi pamahti harvakseltaan ja kapea harmaa savujuova nousi tyynessä säässä hiljalleen korkeuksiin haihtuen. 

Illan hämärtyessä pikkulasten määrä väheni ja ilolientä nauttivien määrä kasvoi samassa suhteessa. Nuoriso kuitenkin istuskeli penkeillä ja kivikoilla pääosin fiksusti. 

Pidin kovasti tunnelmasta. Lisäksi  maksuttomuus ja kenen vain osallistuminen kulkijaksi rannalle oli miellyttävä ajatus. Ei tarvinnut isoa  pauketta. Näin korona-aikana korostui jotenkin ihmisten ilo jälleennäkemisistä ulkoilmassa.  

Uskomatonta, mutta totta - bussilastillinen ihmisiä Hämeestä  oli elämysmatkalla pysähtyneenä pitkän tovin ihailemassa Suntiamme!  Olisiko tätä tapahtunut vielä muutama vuosi sitten - no ei! Paikallisena ajatus tuntuu hämmentävältä, mutta kun yritin ajatella näkymää ulkopuolisen silmin, olin aika tyytyväinen! Suntista kuoriutuu oikea helmi, uskokaa pois!

Suntin vesiurut suihkivat ilmaan  vettä. Olin niin aikaisessa liikkeellä, ettei niiden värivaloja vielä juurikaan voinut nähdä. 

Ajattelin käväistä muillakin paikoilla aistimassa tunnelmaa ja palailla myöhemmin illalla vielä uudelleen Suntin rannoille kuljeskelemaan.  Niinpä kasasin kamerani ja kävelin puistoalueiden  halki hiljakseen kohti autoani. 

Loppuillasta ei sitten olekaan kovin kaunista kuvamateriaalia. Kävelin Englanninpuiston halki ja jostain syystä silmiini osui tyhjä oluttölkki puistonpenkin päässä. Kävelin  jo sen ohi, mutta palasin hetken esteettisyysvimmassa sen hakemaan. Ekologisuus ennen kaikkea!

Hämärässä puistossa Kustaa Aadolfin patsaan juuri  ohitettuani jalkani osui johonkin pientareen kuoppaan ja nilkkani niksahti niin rajusti, että  kaatua pyllähdin pitkin pituuttani hiekkakujalle. Se toisessa kädessä ollut oluttölkki rensi riemukkaassa kaaressa nurmelle. Vasemmassa kädessäni oli järkkäri, jonka olin tuttuun tapaan kiertänyt hihnastaan ranteeni  ympärille. Varjelin alitajuisesti kameraani sillä seurauksella, että vasen puoli vartalostani otti kunnon maaosuman.:(

Sain koottua itseni joten kuten pyllistäen pystyasentoon. En tiedä, mitä Kustaa Aadolf mahtoi ajatella. Sen sijaan ohitse käveli etäämpää pari nuortamiestä. Toinen huusi "Miten kameralle kävi?" Vanhasta akasta varmaan  viis, hehheh! 

Pystyyn punnatessani puhisin, että kamera on kyllä kunnossa, mutta että oluttölkki oli tyhjä, eikä  edes omani...Poikia nauratti ja poika huusi takaisin "Joo, kattelinkin, kun kävelit ihan suoraan ja kaaduit kuin seisovilta jaloilta."

Sain siis synninpäästön nuorisolta, enkä jäänyt odottelemaan lisää keskusteluja tai silminnäkijöitä Tunnollisena ihmisenä noukin sen kaljatölkinkin vielä mukaani!:) Nilkutin autolle, jossa yritin pyyhkiä enimmät veret. Kotona suoraan suihkuun ja sitten vasta pääsin desinfioimaan.  Jestas, kun se kirvelsi! Tällaista veripolvea ei olekaan ollut sen jälkeen,kun olin 5-vuotias...

Siipalle jo viestittelin, että saappa nähdä, pitääkö lähteä kipsattavaksi. Ranteen ja kämmenselän  taitekohta tuntui aika muhkealta. Kylmäpussin kaivoin esille pakkasesta, mutta niitä olisi pitänyt olla aika monta että olisi joka kolhuun riittänyt. Karmeimmissa kauhuskenaarioissa surin jo juuri jatkuvaa opintojaksoani ja viikon päästä alkavaa harjoittelua. Voisiko sen tehdä kipsi kädessä - tai pahimmassa tapauksessa kaksi raajaa kipsattuna?  Nyt  yön yli nukuttua olen päästellyt syviä huokauksia, että  taisin sittenkin selvitä säikähdyksellä. Muutama kunnon kraapasu tekee pohojalaisakan hipiään vaan lisää katu-uskottavuutta, eikö!