Jos Anders Chydenius eläisi tänään:)

Tänään tällainen hupaisa ajatusleikki: Entä jos Anders Chydenius, tuo 1700-luvun suurmies ja ajattelija, joka kuoli 1800-luvun alkuvuosina, pomppaisikin katselmuskierrokselle keskuuteemme. Chydeniushan kuoli Kaarlelassa yli 200 vuotta sitten, vuonna 1803, joten hyvinkin hän voisi jo  haikailla katsastaa, mitä täällä on  puuhailtu parin viime vuosisadan aikana ja kuinka hänen oppejaan  on ylläpidetty!

Mitä Anders tuumisi, kun hän  ponnahtaisi keskelle kaupunkikuvaamme Kokkolassa?

Hän löytäisi katukuvasta Anders Chydeniuksenkadun, näkisi nimikkopatsaansa Chydeniuspuistossa ja huomaisi, että yliopistokeskus Chydeniuskin kantaa hänen nimeään. Kauppakeskus Chydenia, Chydeniuksen alakoulu, yliopistokeskuksen Chydenius-kokoelma ja Linnusperän Chydeniuksen muistokivi kertoisivat kaikki samaa tarinaa: hänen perintönsä elää  keskuudessamme vahvana, vaikka tuskin tavallinen kaduntallaaja sitä tulee hevillä  ajatelleeksikaan. 

Ja kaiken kruunuksi hän saattaisi tunnistaa itsensä vanhasta tuhannen markan setelistä,  puhumattakaan lukuisista julkaisuista ja hankkeista, jotka yhä tänäkin päivänä nojaavat hänen ajatuksiinsa ja elämäntyöhönsä.

Chydeniushan oli vapauden ja valistuksen puolestapuhuja. Ehkä häntä hymyilyttäisi, kun hän  näkisi  kirjastomme, julkiset taideteokset, koulut ja museot. Omista patsaistaan ja muistokivistään en uskoisi tämän tyypin niin innostuvat, Hän voisi tuumata, että vapaus on patsaita tärkeämpää. Chydeniuksen ajatusten keskiössä oli ennemmin yhteinen hyvä, kuin oma maine. Chydenius puolusti jo  omana aikanaan avoimuutta, sananvapautta ja maahanmuuttoa. Kokkolan kaksikielisyys, monikielisyys tai -mielisyys sekä kansainvälisyys saisivat häneltä arvostusta avoimuuden nostona.

Ehkä myös tehdas- ja  satama-alue tekisivät Andersiin vaikutuksen.  Kemianteollisuus ja erilaiset teknologiayritykset olisivat osoitus  hänen ajatustensa elossa olosta.  Onhan meillä tämä kaupunkiympäristö muutoinkin kasvanut aikasta lailla parin sadan vuoden aikana. Vanha kaupunki, Neristan, ehkä sykähdyttäisi vielä Chydeniusta. Ja Pedagogiotalo. Ne sentään olivat hänen aikanaankin olemassa. Ilman juuria ei kasva mitään hyvää, hän ehkä tuumailisi. 

Chydenius arvosti kulttuurin vaalimista. Mitähän mies tuumisi Konservatoriosta tai Rokkikoulusta? Chydeniushan arvosti musiikkia ja soitti myös itse viulua, selloa ja oboeta. Hän olisi varmaan mykistynyt ihastuksesta musiikkikasvatusta koskien. Puhumattakaan (kesä)teatterista, Talviharmonikasta, Kamariorkesterista tai hulvattomista Ykspihlajan kulttuuriviikoista... Chydeniushan ajoi vahvasti sitä, että koulutuksen ja kulttuurin tuli kuulua kaikille.

Ja koska merenkulku  oli 1700-luvulla keskeinen elementti Kokkolassa sekä  Chydeniukselle elinkeino-,   ja vapaakauppa tärkeää, niin hänelle taitaisi Tankarin risteily olla mieluinen retki  kesän korvilla. Tankarin kirkkokin oli jo olemassa jo Chydeniuksen aikana. Silloinhan paikallisia pappeja jopa kehotettiin  pitämään saarella saarnoja. Käviköhän Chydeniuskin? Toki se oli enemmänkin kai pitäjänapulaisen harteilla. Olisihan se tietysti ollut vähän hankalaa, jos myrsky olisi yllättänyt ja kirkkoherra olisi jäänyt kalastajasaarelle viikoiksi erityksiin. :)

Koska Chydenius oli kuulu siitä, että hän taisteli sananvapauden puolesta ja myös köyhien oikeuksista, niin hän varmaankin tarkkailisi, miten ihmiset tulevat kohdatuiksi. Ehkä  yksin olevien ihmisten kohtalo huolettaisi häntä. Ja  monin eri tavoin syrjäytyneiden joukko. Demokraattiselle päätöksenteolle hän  nostaisi hattua. 

Lääkäreidemme ja lääketieteen tasosta Chydenius takuulla innostuisi. Nykyiset lääkkeet, rokotukset  ja hoidot olisivat hänelle suuri hämmästyksen aihe. Hän itsehän rokotti kyllä jo isorokkoa vastaan, mutta että vesirokko- , tuhkarokko ja koronarokote. Kaikkea sitä... Chydeniusta kiinnostaisi erityisesti silmien hoito, olihan hän itsekin puuhastellut  jopa silmäoperaatioita ja kehittänyt oman silmäveden. Piilolinssit ja  laserleikkaukset olisivat hänen sanavarastolleen tuiki  tuntemattomia juttuja. 

Vanhusten hoitolaitoksista Chydenius  ehkä olisi hyvillään, koska ne on tarkoitettu  tasapuolisesti kaikille, mutta nostaisiko huolta resurssipula tai hoitajamitoitukset? Koska Chydenius tunnettiin humanistisenä ajattelijana, hän vaatisi arvokasta kohtelua ja inhimillisyyttä  ihan jokaiselle Einari Epätoivolle. Viimeiseen hengenvetoon asti. 

Vaan jatketaanpa leikkiä!

Toki Anders Chydenius jalkautuisi myös Kirkonmäelle. Asustelihan hän siellä vuosikymmeniä. No niin. Koti. Se onkin yhä pystyssä! Punahongasta aikoinaan rakennettu.  Olikin kiva hänen huomata, että vanha pappila on hyvässä maalissa. Ja että rakennuksessa pyörii demokratiakoulu. Tämähän nyt onkin!

Koska Chydeniuksen aikana Kaarlelan kirkkoa suurenettiin ristikirkoksi, olisi hän varmaan tyytyväinen, että sellainenkin tekonen tuli joskus tehtyä. On parempi akustiikkakin nyt. Ja ihmiset näkevät toisensa paremmin, ovat kuin ykseys kirkon penkeillä istuessaan. Väkeä vain näytti olevan vähänlaisesti. Mutta katto sentään näytti olevan oikein hyvässä tervassa!

Chydenius tepastelisi Kaarlelan kotiseutumuseon suuntaan. Pyörittelisi kultanuppisella varrella varustettua vanhaa kävelykeppiään, kopsauttelisi sitä pihakiveen  ja hengittäisi syvään. Että on se vanha kivinen talousrakennuskin vielä pystyssä. Mitäs minä sanoinkaan!, Että kivirakennus kestää aikaa. En tainnut olla väärässä." Minähän rakennutin tämän panimoksi ja leipomoksi. Te teitte siitä museon. " Anders harppoisi muutaman askeleen kohti Chydeniuksen muistohuonetta ja pyörittelisi hämmentyneenä päätään nähdessään seinillä Annie Krokforsin maalaamat freskot. "Ahaa- minusta tehtiin siis  seinämaalaukset. Eipä olisi tullut itselleni moinen  mieleen. "

Loppuhuipennuksena Anders Chydenius vietäisiin AI-ohjatulla nelivetotraktorilla maaseutukierrokselle. Hulppea, korkealaitainen peräkärry  viimeistään  nostattaisi hien  Chydeniuksen otsalle. Mikä mahtavuus!  Peltojen kiveäminen näyttäisi tehokkaalta ja leveä kyntöaura noin kymmenen  kyntösiipiparin kera kummastuttaisi. Missä piileskelivät hevoset, joilla hänen aikanaan kyntöauraa vedettiin?  Viimeistään lypsyrobotit ja pyöröpaalit saisivat hänet läähättämään innostuksesta.

Chydeniushan oli itse aikanaan  kehitellyt kärryjä ja kuljetusvälineitä tehokkaammiksi. Mitään tällaista hän silti tuskin oli visioinut.   Hän siunailisi ojittuja soita, sillä hänhän oli itse ajanut  ajatusta soistuneiden alueiden tuottavaksi tekemisestä. Romahtaneiden heinälatojen näkeminen ehkä kuitenkin vähän kostuttaisi Chydeniuksen silmäkulmaa...

Kun maaseutukierros olisi valmis, tuumailisi Chydenius että on jo nähnyt aivan tarpeeksi. Hän pudistaisi viiden riikintaalerin arvoisiksi aikanaan arvioidut käyntivaatteensa  liepeet suoriksi, kävelisi vielä kerran  Kaarlelan museopihan halki. Askel olisi kevyt - aivan kuin maaperä olisi tunnistanut hänen askeleensa. 

Lopuksi Anders Chydenius hymyilisi ja huudahtaisi vielä haihtuessaan pois maankamaraltamme hyväntahtoisesti:  "Te hupsut! Kuka teistä olikaan vastuussa näistä kaikista nykyajan lomakkeista? Miksi teillä nykyään täytyy olla ihan kaikkeen lupa? Muistakaa, että talous kukoistaa, kun ette  keksi liikaa sääntöjä! Te annoitte tämän tapahtua. Minä poistuin vain 223 vuodeksi ja koko maailma ehti täyttyä lomakkeista. "

Kruununmakasiinissa Kälviällä fiilistelemässä

Olen vuosia sitten kirjoittanut Kälviän kruununmakasiinista. Silloisella blogireissulla tarkastelin upeaa, keskellä kylää sijaitsevaa rakennusta ulkopuolelta. Olin  jo silloin vaikuttunut rakennuksen jykevyydestä, säntillisyydestä,  hyväkuntoisuudesta ja etenkin puumerkeistä kivijalassa.

Nyt minulle avautui mahdollisuus tutustua rakennuksen sisäpuoleen. Tämän kesän aikana on ainakin kolme kertaa järjestetty siellä avointen ovien  ilta. Ekalle ajankohdalle minua pyydettiin sinne kertomaan rakennuksesta. Olin estynyt. Toisella kerralla aikatauluni eivät silloinkaan sopineet. Vaan se kuuluisa kolmas kerta - tosin itselleni kiireisellä aikataulutuksella, vihdoin ja viimein passasi. Mutta halusin vain aistia rakennusta sisäpuolelta ihan itsekseni havaintoja tehden. 

Ilahduin  infokyltistä, joka oli  makasiinin edustalla. Tällainen viljamakasiini on kiinnostava paikka, mutta me nykyajan ihmiset emme välttämättä tajua tiedostaa tuollaisen rakennuksen  vaaranpaikkoja. Rakennus oli hämärähkö, siellä oli vanhoja työkoneita, lankkuja, portaikkoja...

Kruununmakasiinithan olivat Venäjän vallan aikana viljamakasiineja, joihin koottiin viljelijöiden veroina maksamat kruununjyvät - siis vilja - joka taas oli tietty osuus kruununverosta. makasiinissa makasiininhoitaja otti jyvät vastaan. Jotensakin tämän epävarmuuden talouden ajan kynnyksellä tajuaa tällaisen veron arvon, jolla pystyttiin turvaamaan viljavaranto. 

Alla olevassa haaleahkossa kuvassa tämä viljamakasiini seisoo samalla paikalla Puodinmäellä kuin nyt, lähes sata vuotta myöhemmin.  Ympäröivä maisema vaan on kovin muuttunut.

Rakennuksen keltaisista, jykevistä puuovista sisään astuessa aukeaa kuin uusi maailma vuosisadan takaiseen elämään. Tuntuu, kuin myllyssä olisi vasta eilen jauhettu. Jauhon tuoksu tunkeutuu vahvana aistimuksena edelleen nenääni. Kaikki koneet ovat entisillä paikoillaan. 

Rakennusta ei käsittääkseni ole käytetty mitenkään sen toiminnan lakkauttamisen jälkeen ja se näyttääkin olevan oikeastaan varjelus koko makasiinille. 

Seinillä komeilee jopa vuosisadan takaiset mainokset sievästi tolppiin niitattuina!

Ja jotenkin makasiinin infokylteistä huokuu lämminhenkisyys, vai mitä sanotte esimerkiksi tästä alla olevasta plakaatista!

Iltakahdeksan aikaan lauantai-iltana tapahtuma ei tunnu olevan mikään yleisömenestys. Ihmettelen tätä todella kovasti. Näinkin upea tilaisuus järjestetty ihan ilmaiseksi. Tänne olisi kannattanut lähteä tutkimusretkelle myös perheen pienimpien kanssa. Tämä maailma edustaa ajankuvaa, jota ei enää muualta tavoita. 

Kiertelen kauan ihan yksikseni rakennuksessa. Jossain vaiheessa  juttelen toisen kiertelijän kanssa, joka hänkin ihastelee ympärillämme olevaa miljöötä. Pohdimme kumpainenkin ääneen, että olisi hauska päästä aikakoneella sadan vuoden taakse; mitä ihmiset makasiinissa käydessään juttelivat, miten laitteita pyöritettiin....Totean kanssakiertäjälle, että nämä laitteet eivät kerro minulle yhtikäs mitään. En ymmärrä mitään niiden tekniikasta. 

Aikani alatasanteella tutkiskeltuani, päätän kavuta puuportaita ylöspäin. 

Ja matka jatkuu korkeuksiin...

Olen ohiajaessani ihastellut usein  rakennuksen ikkunoita. Nyt on tilaisuus kurkistella lasien toisesta suunnasta ulos kylämaisemaan.  Siis aivan upeaa! Näistähän voisi teettää vaikka postikorttisarjan "Kälviä makasiinin ikkunoista nähtynä," sillä ikkunoita on kaikkiin neljään suuntaan! Ja voi, jos vielä joltakulta sattuisi löytymään valokuva-aineistona kuvattuna sata vuotta sitten myllyn ikkunoista kohti kylää!

Jatkan hidasta kapuamista eteenpäin. Monenlaisia laitteita tulee vastaan, ja huomaan rajallisuuteni, sillä en tunnista laitteista ensimmäistäkään. 

Viimeinen nousu on pelottava. Olen ypöyksin seisomassa tasanteella, joka johtaa korkeimpaan kerrokseen. Ja kauhukseni siellä onkin alumiinitikkaat ainoana reittinä ylöspäin. Minä, joka siippani sanoin, pelkään jo kahdet villasukat päällekkäin korkeita paikkoja, päätän kavuta ylöspäin. Haluan nähdä makasiinin korkeuksissa olevat ikkunat. 

Tutisen  ja kapuan ja jupisen itsekseni, että olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa joku kaveriksi  reissuun mukaan. Vähän jo naurattaakin, että jos tulen tikkaineen kaikkineen ryminällä alas. Päätän silti kavuta. Esteet on tehty voitettaviksi! 

Kapuan askel kerrallaan ylöspäin hitaasti kuin jännitysnäytelmän jännittävimmässä kohdassa. Ei puutu kuin hitkockmainen musiikki  taustalta. Rakennuksen yläosa on muuta rakennusta kapeampi, tornimainen ja sitä ympäröi ikkunat joka suuntaan. Olisipa upeaa, jos täällä olisi jouluna kyntteliköt...

Saan epätoivoisella yrityksellä napattua kuvan, mutta siinä laseista näkyy vain jokunen puunlatva ja sinitaivas. NIIN turhauttavaa. 

Aikani kurkistelen, mutta tajuan, että minulla on yksi käsi liian vähän, sillä puristan tikkaista kaksin käsin ja kamerakättä ei sitten olekaan. Sen verran irrotan otettani, ja oikaisen kamerakättä kohti yläilmoja,  että saan yhden epätoivoisen näppäyksen ylälasista yhteen suuntaan. I got it!

Enempään en valitettavasti nyt pysty. Mutta olo on kuin maaliin päässeellä, sillä selvisin kompuroimatta! Tyynen rauhaisasti, askel askeleelta hiljalleen palaan maankamaralle. 

Kierros oli antoisa. Mielessäni jo pyörittelen visioita, miten rakennusta voisi edustavalla paikalla hyödyntää - toki sen entisyyttä kunniottaen...