Kruununmakasiinissa Kälviällä fiilistelemässä

Olen vuosia sitten kirjoittanut Kälviän kruununmakasiinista. Silloisella blogireissulla tarkastelin upeaa, keskellä kylää sijaitsevaa rakennusta ulkopuolelta. Olin  jo silloin vaikuttunut rakennuksen jykevyydestä, säntillisyydestä,  hyväkuntoisuudesta ja etenkin puumerkeistä kivijalassa.

Nyt minulle avautui mahdollisuus tutustua rakennuksen sisäpuoleen. Tämän kesän aikana on ainakin kolme kertaa järjestetty siellä avointen ovien  ilta. Ekalle ajankohdalle minua pyydettiin sinne kertomaan rakennuksesta. Olin estynyt. Toisella kerralla aikatauluni eivät silloinkaan sopineet. Vaan se kuuluisa kolmas kerta - tosin itselleni kiireisellä aikataulutuksella, vihdoin ja viimein passasi. Mutta halusin vain aistia rakennusta sisäpuolelta ihan itsekseni havaintoja tehden. 

Ilahduin  infokyltistä, joka oli  makasiinin edustalla. Tällainen viljamakasiini on kiinnostava paikka, mutta me nykyajan ihmiset emme välttämättä tajua tiedostaa tuollaisen rakennuksen  vaaranpaikkoja. Rakennus oli hämärähkö, siellä oli vanhoja työkoneita, lankkuja, portaikkoja...

Kruununmakasiinithan olivat Venäjän vallan aikana viljamakasiineja, joihin koottiin viljelijöiden veroina maksamat kruununjyvät - siis vilja - joka taas oli tietty osuus kruununverosta. makasiinissa makasiininhoitaja otti jyvät vastaan. Jotensakin tämän epävarmuuden talouden ajan kynnyksellä tajuaa tällaisen veron arvon, jolla pystyttiin turvaamaan viljavaranto. 

Alla olevassa haaleahkossa kuvassa tämä viljamakasiini seisoo samalla paikalla Puodinmäellä kuin nyt, lähes sata vuotta myöhemmin.  Ympäröivä maisema vaan on kovin muuttunut.

Rakennuksen keltaisista, jykevistä puuovista sisään astuessa aukeaa kuin uusi maailma vuosisadan takaiseen elämään. Tuntuu, kuin myllyssä olisi vasta eilen jauhettu. Jauhon tuoksu tunkeutuu vahvana aistimuksena edelleen nenääni. Kaikki koneet ovat entisillä paikoillaan. 

Rakennusta ei käsittääkseni ole käytetty mitenkään sen toiminnan lakkauttamisen jälkeen ja se näyttääkin olevan oikeastaan varjelus koko makasiinille. 

Seinillä komeilee jopa vuosisadan takaiset mainokset sievästi tolppiin niitattuina!

Ja jotenkin makasiinin infokylteistä huokuu lämminhenkisyys, vai mitä sanotte esimerkiksi tästä alla olevasta plakaatista!

Iltakahdeksan aikaan lauantai-iltana tapahtuma ei tunnu olevan mikään yleisömenestys. Ihmettelen tätä todella kovasti. Näinkin upea tilaisuus järjestetty ihan ilmaiseksi. Tänne olisi kannattanut lähteä tutkimusretkelle myös perheen pienimpien kanssa. Tämä maailma edustaa ajankuvaa, jota ei enää muualta tavoita. 

Kiertelen kauan ihan yksikseni rakennuksessa. Jossain vaiheessa  juttelen toisen kiertelijän kanssa, joka hänkin ihastelee ympärillämme olevaa miljöötä. Pohdimme kumpainenkin ääneen, että olisi hauska päästä aikakoneella sadan vuoden taakse; mitä ihmiset makasiinissa käydessään juttelivat, miten laitteita pyöritettiin....Totean kanssakiertäjälle, että nämä laitteet eivät kerro minulle yhtikäs mitään. En ymmärrä mitään niiden tekniikasta. 

Aikani alatasanteella tutkiskeltuani, päätän kavuta puuportaita ylöspäin. 

Ja matka jatkuu korkeuksiin...

Olen ohiajaessani ihastellut usein  rakennuksen ikkunoita. Nyt on tilaisuus kurkistella lasien toisesta suunnasta ulos kylämaisemaan.  Siis aivan upeaa! Näistähän voisi teettää vaikka postikorttisarjan "Kälviä makasiinin ikkunoista nähtynä," sillä ikkunoita on kaikkiin neljään suuntaan! Ja voi, jos vielä joltakulta sattuisi löytymään valokuva-aineistona kuvattuna sata vuotta sitten myllyn ikkunoista kohti kylää!

Jatkan hidasta kapuamista eteenpäin. Monenlaisia laitteita tulee vastaan, ja huomaan rajallisuuteni, sillä en tunnista laitteista ensimmäistäkään. 

Viimeinen nousu on pelottava. Olen ypöyksin seisomassa tasanteella, joka johtaa korkeimpaan kerrokseen. Ja kauhukseni siellä onkin alumiinitikkaat ainoana reittinä ylöspäin. Minä, joka siippani sanoin, pelkään jo kahdet villasukat päällekkäin korkeita paikkoja, päätän kavuta ylöspäin. Haluan nähdä makasiinin korkeuksissa olevat ikkunat. 

Tutisen  ja kapuan ja jupisen itsekseni, että olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa joku kaveriksi  reissuun mukaan. Vähän jo naurattaakin, että jos tulen tikkaineen kaikkineen ryminällä alas. Päätän silti kavuta. Esteet on tehty voitettaviksi! 

Kapuan askel kerrallaan ylöspäin hitaasti kuin jännitysnäytelmän jännittävimmässä kohdassa. Ei puutu kuin hitkockmainen musiikki  taustalta. Rakennuksen yläosa on muuta rakennusta kapeampi, tornimainen ja sitä ympäröi ikkunat joka suuntaan. Olisipa upeaa, jos täällä olisi jouluna kyntteliköt...

Saan epätoivoisella yrityksellä napattua kuvan, mutta siinä laseista näkyy vain jokunen puunlatva ja sinitaivas. NIIN turhauttavaa. 

Aikani kurkistelen, mutta tajuan, että minulla on yksi käsi liian vähän, sillä puristan tikkaista kaksin käsin ja kamerakättä ei sitten olekaan. Sen verran irrotan otettani, ja oikaisen kamerakättä kohti yläilmoja,  että saan yhden epätoivoisen näppäyksen ylälasista yhteen suuntaan. I got it!

Enempään en valitettavasti nyt pysty. Mutta olo on kuin maaliin päässeellä, sillä selvisin kompuroimatta! Tyynen rauhaisasti, askel askeleelta hiljalleen palaan maankamaralle. 

Kierros oli antoisa. Mielessäni jo pyörittelen visioita, miten rakennusta voisi edustavalla paikalla hyödyntää - toki sen entisyyttä kunniottaen...