Vanhoja pääsiäistapoja Kokkolanseudulta

Pääsiäinen tunnetaan aikana, johon liittyy vahvasti lasten leikit ja taianomaiset hetket. Monet perinteet ja tavat ovat ajan mittaan muuntuneet ja yhdistyneet, saaneet rinnalleen uusia tapoja.

Pääsiäistavat yhdistivät sekä kristillisen pääsiäisen, esikristillisiä kevään taikaperinteitä, lasten omaa lorukulttuuria että myös maaseudun kansanperinnettä. 

Kokkolanseudulla pääsiäislauantai on perinteisesti ollut lapsille se THE DAY. Perinteisiin kuuluu niin kutsutut pääsiäiskirjeet; värikkäät piirrokset, joita lapset itse värkkäävät. Nämä pääsiäiskirjeet on ilmeisesti tunnettu vain Kokkolassa - naapurikunnissa ja kaupungeissa niitä ei tunneta. Itsellenikin tapa oli aivan uusi ja outo, kun 1980-luvun lopussa rantauduin Kokkolaan. Omien lasteni pääsiäisperinteeseen pääsiäiskirjeet ovat aina kuuluneet. Parasta olivat hetket ennen pääsiäistä, kun naapuruston lapset kokoontuivat yhdessä niitä valmistamaan pääsiäislauantain trullikiertuetta varten valmiiksi. Minulla taitaa edelleen olla jossain kaapinpohjalla jokusia jakamatta jääneitä pääsiäiskirjoitä lapsieni ajoilta. 

Itsellenikin on iskostunut pääsiäiskirjeiden  oikeaoppinen taitto. Omana aikanani kirjeiden aiheina on yleensä olleet tiput ja kanat ja pääsiäisnoidat. 1900-luvun alkukymmeninä aiheina oli lisäksi peikkoja, tonttuja ja muita mielikuvitushahmoja. Entisaikoina myös kirjoitettiin jokaisen piirroksen yhteyteen pieni riimi tai loru. Osa näistä riimeistä lienee hyvin vanhaakin perua ja on kulkenut sukupolvelta toiselle. Oletettavasti osa riimeistä ja piirroshahmoista on kulkeutunut seudullemme Norrbottenista.

Aikoinaan kuului tapaan, että kirjeitä jaelleet lapset  pysyttelivät piilossa ja livahtivat nopeasti pois paikalta jätettyään kuvatervehdyksensä ovien taakse. Leikkimielinen tuntemattomana pysyttely oli jännittävä tapa levittää ympäristöön pääsiäisiloa. 

Vanhoihin perinteisiin on kuulunut myös askarrella "kaavin.  (skrapa) Se oli litteä ja paperoitu puutikku tai suikale, joka valmistettiin värillisestä paperista tai esimerkiksi silkkipaperista. Kaavin koristeltiin helmillä, langoilla, nyöreillä ja  höyhenillä. Ne olivat usein pääsiäiskirjeiden lisäkoristeena. 

Askarreltiin myös "syöksysulkia" (störtfjedern), jotka muistuttivat sulkaa. Koristeen päässä saatoi olla aito, pieni sulka. Koristeita tehtiin myös paperista leikaten ja kiinnitettiin ohueen tikkuun. Syöksysulat liittyivät symbolisesti kevään ja lintujen saapumiseen, aivan kuin pajunkissat ja virpomisvitsat.

Yllä: Kuva K.H.Renlundin museon "Trullit ja pääsiäiskirjeet-näyttelystä vuodelta 2012. 

Onneksi talteen on jäänyt vanhoja,ruotsinkielisiä pääsiäisloruja. Osa on saatu talletettua siten, että henkilöt ovat muistaneet ne omasta lapsuudestaan.

Tässä alla on koottuna noita vanhoja, ruotsinkielisiä riimejä. Löysin niitä "Hembygden"-lehdestä vuodelta 1910 eli yli sadan vuoden takaa. Laitan ne tähän ruotsiksi, koska niiden kirjoitusasu ja ajatus katoaa suomeksi käännettynä.

»Sopa, skrapa, jag dig sänder,
Metgarn ett par händer.
Koka sill en timmes tid,
Norrsätt till grött.
Kom nu fort!
I snorgröt skall jag efter dig. »

tai hieman muunneltuna: 

»Sopa, skrapa, jag dig sänder,
Metgarn ett par händer.
Jag skall följa knega,
Och dig trolles vägas.
Nu kom och höga torn.

»Sopa, skrapa, jag dig sänder.
Blås i min elsa.
Och här jag dig mat ge
Med alla skrapor.
Skickliga tårtor, pinnar och stubbar,
Pannkakor vilar allt där.
Och trollen de klaga
Och vilja ej kråga min hydda.

 x

»Pitel, den stolte om våren,
Du finner ej i speglen.

 x

»Från Piteå är jag kommen
Att taga mig en fru,
Och när jag henne väl har fått,
Så skall jag ge henne något gott,
Nemligen en ponnkalka,
Som henne väl skall smaka,
Och en fet och förnöjd go,
Som jag fick av Piteå pröst.

x

»En vandrande jude jag är,
Från trollen en hälsning jag bär,
Jag visade hos dem i natt,
De spådde mig ett grant spatt.
De stucko mig det i revbenen,
Och flickorna till mig svev.
Som törnsnibbing och törst jag är
Och gröten av deg beslag

x

»Här ser du en dam av värld,
Som just är startad på julihärd,
Du ser på staden och på chilungna
Att hon ny resor för första gången.
Från landet och till fotställ,
Finns intet helt på marken.»

x

»Jag kommer ifrån trollens kung,
Har gått i racer och fliten tung,
Jag åker till det knubba hem,
Jag ut är både så fånig härt
Men att med landet runt.
Vi närmar flödet av smart visk,
Så kom jag hit och just till påsk.

x

»Nu är det pisk,
Regnar bara knisk,
Man till tunga hastar,
För att köpa kvastar.

x

»Nu är påsken här
Efter stort besvär
Har jag kommit hit i rätta minut,
Som med flitret mitt,
Sig så lätt framempitta.»

x

»Knackelikn!
Klockan är sju!
Har du ej gjort färdig ännu?
Jag så gärna ville smaka
Äfven dina krydd kaka
Och ända trollens små,
Som här ovanför stå.»

Alla on selitykset  sanoille, jotka ovat murteellisia tai leikillisiä.

sopa Lakaista, siivota – usein loruissa pelkkä riimisana.

skrapa “Raaputin”; leikillinen sana, usein loruissa käytetty merkityksettömänä riimisanana.

metgarn Syöttinaru, lyhyt narunpätkä (oikeasti ongintaan). Lorussa riiminä.

snorgröt “Räkälima-puuro” – leikillinen, tarkoitettu huvitteluun

elsa Torvi, huilu tai vastaava – murteellinen leikkinimi.

knega Puuhastella, tehdä pikku töitä – murteellinen.

trolles vägar “Peikon tiet”; viittaa lasten leikkipeikkoihin.

stubb, pinnar “Kannot ja kepit”; tarkoittaa tekaistua ruokaa lorussa.

törnsnibbing Epäselvä murresana; todennäköisesti “törnesnibbing” = orjantappuran nipistämä 

knisk Räntäsade, sohjomainen sade – murresana.

ponnkalka Pohjanmaan murteinen sana pienelle leivokselle (todennäköisesti “pannkaka,” pannukakku)

förnöjd go “Tyytyväinen kakku” – leikillinen, ei tarkoita oikeaa leivonnaista.

fräl Vanha sana: veltto, voimaton, uupunut.

frampitta “Edetä siivillä”, leikillinen muoto sanasta "framfitta" (lentää eteenpäin).

kvastar Pääsiäisnoitien risuluudat. Tätä ostettiin pääsiäisleikkeihin.

på ån “Sielläpäin", paikallismurretta


LÄHTEET: Hembygden. Tidskrift för svensk folkkunskap och hembygdsforskning i Finland. 15.8.1910. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/920744?term=Denna&term=sed&term=torde&term=vara&term=egendomlig&term=f%C3%B6r&term=denna&term=ort&term=%C3%A5tminstone&term=f%C3%B6rekommer&term=den&term=ej&term=%C3%A5&term=landsbygden&term=eller&term=i&term=Den&term=I&term=F%C3%B6r&term=var&page=1] Luettu 22.3.2026.

Nimiä 1500-luvulta seudultamme vanhojen veroluettelotietojen pohjalta

Löysin kiinnostavan, Hugo Laxtrömin, artikkelin vuodelta 1933. Tällä kertaa siis käsiksi vanhoihin nimiin. Iso osa niistä  on meille edelleen tuttuja!

1500-luvulla Karlebyn alueeseen kuului peräti 15 aluetta: Kronoby, Terjärv, Karleby, Nedervetil, Kaustby, Vetil, Perho, Halsö, Ullava, Kelviä, Lochteå, Himango, Kannus, Toholampi ja Lestijärvi sekä kaupunki Gamlakarleby. Nykyisen Kokkolan alue - Kokkola, Kälviä, Ullava ja Lohtaja - oli vielä 1500-luvulla siis  vain osa suurempaa ja hajanaisempaa pitäjää. Vanhat veroluettelot (skattelängdt) avaavat meille välähdyksiä tuon ajan elämästä.

Vaikka nimien kirjoitusasu onkin vaihdellut ja muuntunut, nimet kirjattiin miten milloinkin, voi monista nimistä löytää jotain tuttua. 1500-luvun nimistö tarjoaa meille myös aavistuksen siitä, miten ensimmäiset kotiseutumme suku- ja talonnimet syntyivät.

Kokkolassa esiintyi 1500-luvulla monia mielenkiintoisia henkilöitä. Koska oikeinkirjoitus vaihteli suuresti, tässä julkaisussa nimet on normalisoitu ja alkuperäinen muoto on merkitty sulkeisiin.

Paikalle asettuneet henkilöt käyttivät – riippumatta siitä, kuuluivatko he vanhaan sukuun tai eivät – yleensä talon nimeä nimenään. Näin vanhat suvut syrjäytyivät ja tilalle tuli talonnimet. Ne henkilöt, jotka eivät olleet talollisia, kuten käsityöläiset ja sotilaat, käyttivät myös ammattiinsa tai alkuperäänsä liittyviä nimiä, esimerkiksi Wikar tai Wikars. Samaan ryhmään kuuluvat myös nimet kuten Kåla Kolander, Kolam och Collander. Vanhoilla nimillä on suuri merkitys Suomen kulttuurihistorialle, ja siksi nämä tiedot ovat tärkeitä myös sukututkimukselle.

Laittelen tähän joitakin nimiä, en koko listaa, koska lista oli pitkä ja siellä on myös muiden pakkakuntien nimiä.  Aika moneen  nimeen löytyy nykyvastine seudullamme. En lähtenyt muuttamaan pieniä yksityiskohtia suomentaen. Veikkaan, että teksti on selkeämpi näin. 

Belttare (Belttart, Belt)

Matts, talollinen Jatkolassa (Ruotsalo) 1549–60. Nyt Pelttari s:n.
Olof, talollinen Rödsö 1549–51.

Borgare

Elof, talollinen Storbyssä 1556.
Jöns, talollinen Karlebyssä 1580.

Finne.

Nils, bonde i Storby 1556 —65.

Rasmus Andersson, bonde i Storby (Saka) 1556— 80.

Fleming ( Flemingh),

Erik Hinreson, bonde i Toliniemi ( Palo) 1548 - 56.

Harald ( Haraldsson, Harald).

Anders Haraldsson, bonde i Rödsö 1549-70. Nu Harald h:n.

Hard.

Olef, bonde i Storby 1556.

Havi (Haui, Havvij, Hafti). Nu Havela h:n i Lochteä.

Lars, bonde i Lochteä 1565— 90.

Olof, bonde i Lochteä 1565 — 80.

Hoko ( Häkansson).

Nils Hdkansson, bonde 1549-70 i Ruotsalo. Nu Hakuni och Hakola h:n.

Hopsinen.

Nils, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Huhtajnen (Hugtan, Hvethan, Huitta).

Anders, bonde i Korplax 1553— 65. Nu Huhta h:n.

Lasse, bonde i Viirret 1565.

Jobbe.

Per, bonde i Kaustar 1547— 48. Nu Jubbila h:n.

Kaakkinen? (Kaehkoin, Kaakoin, Kakinen, Kakin, Kokin, Kocken),

Nu Kääks h:n.

Erik, bonde i Kaustar by 1552 - 56.

Olo/, bonde i Kaustar 1552-53.

Kallinen ( Kallin, Kallen, Kalle), Nu Kallis by.

Anders Andersson, Äng Anders Kaller, bonde 1500— 80 i Storby.

Anders Larsson, bonde i Storby 1549-70, skjutsrättare, länsman.

Lars Andersson, Store Lars Andersson, bonde 1560— 80.

Lars Andersson, ogill Lars Andersson, bonde 1580 - 90.

Olof Andersson, bonde i Storby 1556 71.

Karhu.

Nils Olofsson, bonde i Storby 1549 - 90.

Kauko ( Kauku, Kaukoi, Kaukoij).

Lars Henriksson, bonde i Korpilax 1349-70. Nu Kauko h:n.

Jöns Olofsson, bonde i Längö 1544— 1600. Nu Tjäru h:n.

Olof, bonde i Ristrand 1556.

Kettuinen.

Olof, bonde i Korplax ( Rita) 1500 1620.

Klockare.

Lars, bonde i Storby 1549. Nu Klockars h:n.

Konung ( Konungh, Konugz).

Per, bonde i Lochteä ( Viirret) 1347— 65. Nu Kungas h:n.

Kort ( Korth, Kortt).

Jöns, bonde i Längö 1553 - 65.

Olof, bonde i Längö 1568.

Kotilainen ( Kottillainenn, Kättelainen, Kottelaiijn, Kottoijain). Nu

Kotila h:n.

Käla (Kälar, Kola, Kolar). Nu Käla h:n.

Erik, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1551.

Per, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1556 65.

Laamainen (Lamainen).

Hans, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Langi.

Henrik, bonde i Maringais 1880 - 90. Nu Lankila h:n.

Olof Persson, bonde i Palo 1549 70. Nu Lytts h:n.

Per, bonde och nämndeman i Bratö 1346— 60. Nu Lyttare och Lyttbacka h:n.

Lärka.

Per, nybyggare i Karleby 1559.

Musa.

Per, bonde i Kaustar 1556. Nu Mäsala h:n.

Mättinen ( Metteinen).

Peder, nybyggare i Karleby is85, husman 1590.

Närvä (Närff, Narttue),

Lasse, bonde i Kaustar ( Närvilä) 1539— 60. Nu Närvilä by och h:n.

Porko ( Porco, Pärcko, Päro, Pärck, Pärckij).

Anders Olsson, bonde i Kelviä 1347— 70. Nu Porkola h:n.

Rahkoinen (Rachkoinen).

Anders, husman i Kelviä 1300— 1600, 1606— 20 bonde i Ullava. Nu Rah-

kola h:n.

Raiha ( Raijha, Raija, Raij, Rai).

Jöns Olofsson, bonde i Kaustar 1549 — 80.

Olof, bonde i Kaustar 1590 - 95.

Rautaparta.

Nils, husman i Karleby 1580.

Rautiainen ( Rautian, Rautia).

Olof, bonde 1565— 1600 i Kelviä.

Reppe.

Olo/, bonde i Korplax 150— 1641. Nu Räbb h:n.

Repslagar.

Lasse, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1570.

Rikkinen ( Rickinen, Kijckinen).

Olof, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Rip ( Ripe, Kijpp, Riip).

Lars, bonde i Gunnarsholm ( Kirilax) 1553.

Olof, bonde i Korplax ( Peltokorpi) 1549 65. Nu Ruppa h:n.

Roikoi ( Röijköj). Nu Koiko h:n.

Lasse, bonde i Lochteä 1570.

Olef, bonde i Lochteä 1556.

Salt.

Erik, husman i Karleby 1580.

Olof, bonde i Ristrand 1556.

Olof, bonde i Kelviä 1565.

Paul, bonde i Kelviä 1565.

Per, bonde i Rödsö 1563 66.

Per, bonde i Ingervik ( Maringais) 1565— 70.

Sika (Syka).

Paul, bonde i Kelviä ( Ullava) 1570. Nu Sikala h:n.

Schriffter.

Axel, Klockare i Karleby 1564.

Sokoi ( Sokoij). Nu Säka, ti. Sokoja, by.

Jöns, bonde i Storby (Saka) 1549.

Suomalainen ( Suomalaiju).

Per, bonde i Kaustar 1549. Nu Suomalax h:n.

Tenhoinen ( Tenho).

Olof, nybyggare i Karleby 1559 60.

Tuuna (Iwna, Twnn).

Jöns Jönsson, bonde i Kelviä ( Jokikylä) 1549— 80. Nu Tumala h:n.

Wastin ( Wasten, Wasteen).

Jöns, bonde i Vittsar 1551 - 65.

Vestgöte ( Westgiöte).

Jöns, klockare i Karleby 1559.

Wikar (Vikar, Wijkar). Nu Storvikar och Lillvikar h:n.

Mickel, Bonde i Ristrand 1549— 60.

Ammattinimikkeitä näissä on kiva katsella. Klockare eli lukkari hoiti seurakunnan tärkeitä tehtäviä aikana, jolloin kirkko oli kyläyhteisön keskus. Borgare kertoo kaupungistumisen ensiaskeleista ennen virallisen kaupunkimme perustamista. Nybyggare taas muistuttaa meitä siitä, että alueella  raivattiin aktiivisesti maata ja laajennettiin asumuksia. 

Muutama nimi listassa kalskahtaa oudolta korvaan, esimerkiksi Kokkolan Rautaparta tai Vestgöte. Tällaiset nimet ovat saattaneet saapua seuduille jostain muualta. 

Kälviältä päin taas löytyy viittauksia talonpoikaiskulttuuriin; bonde tai husman   i Kelviå, kuvaa hyvin paikallisten sukujen juuria. Löytyy myös viittauksia Ullavan varhaiseen asutukseen. Ullava oli tuolloin vielä osa Kälviää, mutta silti selkeä ja oma aluekokonaisuus. 

Nimet "Tapio, Wastin, Tunna ja Tikkanen" esiityvät eri Kälviän kylissä ja kehittyivät myöhemmin talon- ja sukunimiksi. 

Monet 1500-luvun nimistä, kuten Tapio, Tikkanen, Vestgöte, Tunna ja Suomalainen, ovat kehittyneet myöhemmin suvuiksi, talonnimiksi tai kylien nimistöiksi. Osa nimistä, kuten klockare tai borgare, kertovat myös murteen ja kielen piirteistä..

Paikalle asettuneet henkilöt käyttivät yleensä talon nimeä nimenään, riippumatta siitä, kuuluivatko he sukuun vai ei.

LÄHTEET: Släktnamn i Karleby på 1500-talet. Hugo laxtröm. Genos: Sukutieteellinen aikakauskirja. 1.1.1933, N:O 1-2. [ Luettu 15.3.2026]

Laskiaisriehaa sadan vuoden takaa

 Tällä kertaa silmäys sadan vuoden takaiseen Österbottningen-lehteen. Siellä on julkaistu lyhyt kirjoitus 12.2.1926 Kaarlelan nuorisoseuran naamiaisista. Tai itse asiassa, löytyi myös ilmoitus kyseisestä tapahtumasta saman päivän lehdestä. 

Yllä: Tekoälyn luoma kuva tanssiaisnaamiaisista

Vallan innostuin tästä lehtileikkeestä (taas kerran innostun jostain, heh!). Onpa siis kerrassaan kiva tapahtuma ollut Laskiaisen (Fastlag) yhteydessä!

Kyseinen tapahtuma  on ollut Jungsborilla laskiaistiistaina 16.2. iltakahdeksalta. Siis silloisella Kaarlelan suojeluskuntatalolla, joka onneksi  edelleen elää ja voi hyvin. 

Kaarlelan nuorisoseurayhdistys järjesti sata vuotta sitten naamiaiset - tai naamiaisiltamiin. " Maskeradbal on vanhaa ja juhlavaa ruotsia ja se  tarkoitti kutakuinkin juhlavaa naamiaistapahtumaa. 

Naamiaistansseihin oli ilmainen sisäänpääsy naamiaisasuun pukeutuneille. Naamiaisasuun pukeutuneet saapuivat sisään puoli tuntia juhlan alettua. Tämä kuulostaa tietysti omassa mielessäni hieman oudolta - vai oliko niin, että mukana oli katselijoina maksavaa yleisöä naamiaisasuun pukeutuneita odottamassa. Pääsymaksun hinnasta ei kyllä mainittu ilmoituksessa...ilmeisesti tapahtuma oli seudullamme perinne. Olisi kiva tietää, millaisia naamiaisasut tarkemmin ottaen olivat - tuskin mitään peikkopoikia kuitenkaan.:)))

Lehtileikkeessä kerrottiin kivaan sävyyn, kuinka tulevaa naamiaistapahtumaa täytyisi hieman hillitä, koska se tulisi mitä ilmeisemmin olemaan vallan uskomaton tapahtuma. 

                 

                    Yllä: Jungsborg nykyisellään.

Meidän aikakaudellamme laskiaisen merkitys ei enää ole ehkä aivan sama, kuin sata vuotta sitten. Lehtijutussa laskiaista kuvattiin ajaksi, jolloin voi päästää menemään täysillä. Öö - kuulostaa ennemminkin meidän aikakautemme Vapulta ehkä...Laskiainen oli  lehtijutun mukaan todellinen  nuorten päivä suksien, pulkkamäkien ja punaisten poskien kera. 

Lehtileikkeessä mainittiin, että salissa tulisi olemaan hyvä tunnelma hämärän laskeutuessa saliin. Teksti on melko runolliseen ja vanhaan  muotoon kirjoitettua, mutta ymmärrän asian niin, että paikalla on paljon tuttuja jokaiselle tulijalle ja siellä on myös mahdollisuus tuntea olonsa kotoisaksi. Tärkeää oli juuri ystävien kohtaaminen. Ja soiton luvattiin raikuvan niin pitkään, että lopulta jalat eivät enää jaksisi enempää! Huh, huh!

1920-1930 lienee ollut melko tavallista, että Suojeluskunnan puhallinorkesteri vastasi musiikista soittaen  kepeitä, virkistäviä ja iloisesti soivia säveliä. Tekstissä kuvataan orkesterin soittavan  "hiestä märkänä oleville" tanssijoille. :) Se kuitenkin kuvasi intoa ja tanssin iloa. Tällaista kielikuvaa tuskin nykyään kirjoitettaisiin. Tyypillisimpiä tansseja seudullamme tuolloin taisi olla  valssi, hambo, jenkka ja masurkka. 

Lisäksi buffetpöydän kerrottiin lähes notkuvan etelän hedelmistä ja höyryävästä, vastakeitetystä kahvista. Todella houkuttavaa tuohon aikaan!

Naamiaisjuhlissa oli myös palkinnonjako kolmelle parhaiten pukeutumisessa onnistuneelle: 75, 50 ja 25 markkaa. Nykyrahassa nuo summat vastaisivat tilastokeskuksen rahanarvonmuuntimen mukaan 33, 22 ja 11 euroa!

"Hi och hej, go’ vänner, här vilar inga ledsamheter." :)) Tässä oli juhlat, joissa ei ollut tarkoitus synkistellä!

Aika kiva ajankuva, vai mitä!

LÄHTEET: Österbottningen. 12.2.1926, No. 12.  [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1729817?term=Maskerad&term=maskerade&term=Karleby&term=Ungdomsf%C3%B6rening&term=Maskerade&term=1926&page=4. Luettu 15.2.2026. 

Hyvää syntymäpäivää, Kaarlelan kotiseutumuseo!

Elokuinen viikko on ollut enemmän kuin kiireinen. Alkoihan viikolla ensinnäkin koulu. Vaikka loma onkin ollut ihana, oli töihin mielestäni tosi kiva palata. Aika aikaansa kutakin. Minulla on itselleni sopiva, maailman paras ja antoisin työ. Koko luokallinen oppilaita oli myös ihanalla asenteella liikkeellä. Kouluun oli kuulemma heidänkin mielestään kiva palata ja joku kertoi jo odottaneensa openkin näkemistä. Hyvä näin! Lapsenlapseni aloitti myös ekan luokan, joten tunteet on olleet herkässä itse kullakin...

Viikko huipentui Kaarlelan kotiseutumuseon (Karleby hembygdsmuseum) 90-vuotissyntymäpäiviin. Me johtokunnan jäsenet olimme järjestäneet museon kunniaksi kunnon juhlat. 

Kaarlelan kotiseutumuseo juhlisti arvokasta 90 vuoden taivaltaan lämpimässä ja yhteisöllisessä hengessä. Pelkäsimme etukäteen sadetta, mutta sää oli, kuin morsian koko juhlan ajan. Kauniisti kotiseutuhenkeen istuvat kansallispuvut olivat kivaa katseltavaa. 

Uusi puhenjohtajamme, Andreas Haals, avasi tilaisuuden sydämellisellä puheella, joka loi juhlaan arvokkaan ja toiveikkaan sävyn. Andreas kertoi aluksi  matkastaan johtokunnan puheenjohtajaksi. Vasta työn vastaanotettuaan hän kertoo tajunneensa, kuinka kokonaisvaltainen ja iso haaste on vastassa. Haals kertoi perehtyneensä kaikin voimin yhdistyksen taustaan, jotta saa kokonaiskuvan menneestä ja sen voimin pystyy suuntaamaan katseet jo myös kohti tulevaa. 

Yhteislauluna kajahti Sommarmarsch, jonka sanat ovat Ernst V.  Knapen käsialaa, ja sen sävelet johdattivat kuulijat kesäisiin tunnelmiin. Saimme nauttia Jacob Sundströmin upean säestyksen kera laulusta.

"Över bygden skiner sol i blånande sky, 

och när sunnan kring fälten dansar, 

klöverns kransar sprida sin sommardoft till alla loft i grönklädd by,

 och det vajar i björkar och leker i lid, 

där det susar av sånger i simmarnsglada tid. 

Signe Gud den dofterika sommartid. "

Yhdistyksen edellinen puheenjohtaja  Christer Store, kertoi kiinnostavasti meneillään olevasta "Släkten Friis"- kirjaprojektista, jonka käynnistäjänä hän toimi. Aikaisemmin painettu kirja sai kysytyn ja odotetun uusintapainoksen uudenkarheine kansineen. Kirjaa voi edelleen kysellä esimerkiksi kirjastosta Luckanilta tai kotiseutumuseosta. 

Friis-suvun edustaja, Christer Friis,  jakoi yleisölle kiehtovia tarinoita suvun vaiheista. Friis-suku elää ja voi edelleen hyvin, vaikka itse Friis-nimellä kulkevia on enää vähemmän.  Lars Friisin tytärten jälkeläiset etenkin ovat jo monien sukupolvien ajan olleet toisilla nimillä, ainoastaan Isak Friisin jälkipolvessa on Friis-nimi säilynyt näihin päiviin saakka. 

Juhlassa jaettiin myös ansiomitalit johtokunnan pitkäaikaisimmille jäsenille kiitokseksi ja tunnustukseksi vuosien sitoutuneesta työstä kotiseututyön hyväksi. On upeaa, että ihmiset näkevät tärkeiksi kotiseudun kehittämisen ja esipolvien työn nostattamisen uusille sukupolvillekin näkyväksi. Talkoohenkeä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessakin!

Tilaisuuden päätti herkkä ja kaunis Slumrande toner, joka loi juhlaohjelman päätteeksi lähes hartaan,  rauhallisen ja lämminhenkisen tunnelman.  Tähän lauluun on lopetettu tapahtumat koko yhdistyksen olemassaolon ajan. 

Ihmiset tekevät juhlan, niin nytkin ja oli ilo seurata pihapiirissä istuskelevia ja kulkevia, kiireettömiä ihmisiä, joilla riitti juteltavaa yhden jos toisenkin kanssa. Nautittiin  myös kahvia ja leivonaisia,  yleisö osteli myös innokkaasti Friis-sukukirjaa. 

Valokuvanäyttely museorakennuksen seinässä kuvasti hienolla tavalla kehitystä yhdestä rakennuksesta  - Anders Chydeniuksen muistohuoneesta -13 rakennuksen kattavaksi kokonaisuudeksi. Kun yhdistys perustettiin 90 vuotta sitten, tällä alueella oli vain peltoja. Kaikki nyt paikalla olevat rakennukset on siirretty myöhemmin paikalle ison yhteishengen voimin paikkakuntamme eri kylistä. 

Kaarlelan kotiseutumuseon 90-vuotisjuhlassa oli aika nostaa esiin  myös niitä, joiden työ ja omistautuminen ovat olleet museon tarinan ytimessä. Yksi heistä on Emma Pulkkis, jonka sydämellinen ja pitkäjänteinen kotiseututyö on vuosien varrella näkynyt niin museon arjessa kuin sen juhlissakin. Emma lienee ollut aikaansa edellä. Hänen lämmin otteensa, perinteen tuntemuksensa ja taitonsa tuoda ihmiset yhteen ovat jättäneet pysyvän jäljen museon toimintaan ja yhteisön muistoihin. Myös dir. mus. Lennart Wittingin asema kotiseututyön  vaikuttajana ja  pelimannimusiikin edistäjänä,  on tuonut jatkuvuutta sen kehitykseen. Wittingin panos näkyy  siinä ylpeydessä ja arvostuksessa, jolla menneisyyttä täällä vaalitaan.

              

Kotiseutumuseon päärakennuksessa pöydän kunniapaikan oli saaneet Emma Pulkkis  kukkaseppeleineen ja Lennart Witting viuluineen. 

Kaarlelan kotiseutumuseo ei ole vain kokoelma esineitä ja rakennuksia – se on ikkuna menneeseen, silta sukupolvien välillä ja muistutus siitä, mistä olemme tulleet. Nykyihmiselle se tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, koskettaa historiaa ja löytää omat juurensa uudella tavalla. Minulle tuo paikka on rakas - jopa niin, että itsekin hämmästelen, koska en kuitenkaan ole alkuperäinen kokkolalainen. Mutta niinhän se on, että ihminen tarvitsee juuret. Jos ei enää asu omalla kotiseudullaan, täytyy kiinnittäytyä jonnekin muualle. 

Museon merkitys ulottuu myös tulevaisuuteen. Se kantaa mukanaan tarinoita, taitoja ja arvoja, joita ei voi lukea pelkästään kirjoista. Jokainen talo, esine ja valokuva kertoo siitä, miten täällä on eletty, työskennelty ja unelmoitu – ja ne tarinat ansaitsevat tulla kuulluiksi myös sukupolvien päästä.

Niin kauan kuin museo elää ihmisten mielissä ja sydämissä, se on elävä osa yhteisöä. Se ei ainoastaan säilytä historiaa, vaan antaa sille uuden elämän jokaisen kävijän katseessa ja jokaisessa kertomuksessa, joka sen seinien sisällä ja pihapiirissä jatkaa kulkuaan. Onnea vielä kerran, Karleby hembygdsmuseum - ehkä juhlimme vielä isommin kymmenen vuoden päästä!

Isonvihan kauhuja Kokkolassa 1714-1715; Kokkolan alueelta vangeiksi poisvietyjä Korpilaisen perheen valossa

Tämänkertainen päivitys vastusti. Sain kirjoituksen lähes valmiiksi, kun käsi kävi johonkin ja koko teksti yhtä y-kirjainta ja otsikkoa lukuun ottamatta katosi ajasta ikuisuuteen. Ei auttanut, vaikka tekstiä oli tallennettu useampaan otteeseen. Mutta tästä jatketaan. Kaiketi ihmisen sinnikkyyttä punnitaan tällaisissa, jos missä. Jos vahingosta yrittää jotain ottaa opikseen, niin olen nyt lisäksi kopioinut tekstiä useaan otteeseen. Kolmatta kertaa en aio enää aloittaa alusta!

Yllä: Kuvakaappaus alkuperäisestä papin kirjoittamasta listasta Kokkolasta pois viedyistä. 

Olen useaan otteeseen kirjoitellut vuosien varrella Isonvihan kauhuista. Se oli erityisen julmaa aikaa juuri Pohjanmaalla. Aiheeseen syventyminen on aiheuttanut myös jonkinlaista kiintymistä aiheeseen. No, ehkä kiintymys on väärä sana, mutta koskettavan  kiinnostavaa ja murheellista  aihetta on ollut  mielenkiintoista tutkia. Olen aiemmin kirjoittanut lapsisiepatuista Kälviällä ja ja Lohtajalla ainakin. Ulkomuistista ainakin nuo neljä linkitettyä tarinaa. Kokkolan alue on jäänyt tutkimatta, kun sieltä on löytynyt tietoa vähemmän. Nyt kuitenkin tuli vastaan kiinnostava kirjoitus. Sen on kirjoittanut Mikko Himanka - tosin ruotsiksi taltioituna - Karlebynejden - vihkosessa. Himanka on taltioinut siinä Isonvihan aikana 1714-1715 Kokkolasta pois vietyjä ihmisiä.

Valitettavasti kirkonkirjat Kokkolasta  on Isovihan hävityksissä kadonneet sota-ajan läheisiltä vuosilta. Niitä löytyy vasta vuodesta 1721 eteenpäin. Tämä aiheuttaa tietysti sen, että poisvietyjen jäljille on vaikeaa päästä. 

Pohjanmaan pappien kunniaksi voi sanoa, että he kokosivat ansiokkaasti listoja poisviedyistä. Näin Kokkolassakin. Papit lähettivät listansa kuvernöörille, joka puolestaan lähetti ne eteenpäin Tukholmaan. Kokkolan listan on alkujaan taltioinut kappalainen Henrik Engmark. Näistä löytyy kopiomikrofilmi FR 63 Kansallisarkistosta. Jostain syystä se on jäänyt aika lailla vähän julkaistuksi. 

Kirjoitan listan tähän alle suomennettuna - alkuperäinen lista on ruotsiksi myös Karlebynejden- julkaisussa. Listaan on tallennettu kylittäin poisviedyt. Ensimmäisessä osiossa on  kirjattu ne vangitut, jotka vietiin Kokkolan kaupungista, siis keskustan liepeiltä (Gamle Carleby Sochns Moder Kyrckio). Listan poisviedyt ovat pääosin vuodelta 1714, jokunen vuodelta 1715. 

Elsa, Michel Simonbackan tytär (ikä pois vietäessä 18)

Brita, Erich Axelinpojan tytär, piikana siellä (14)

Mattz ja Erich, Mattz Rijpan pojat (15:13)

Erich ja Hindrich, Hindrich Heinosen pojat (19:9)

Maria ja Isach, Johan Hästbackan lapset (15:11)

Jacob, Lars Brusinpojan poika (12)

Carin, Hindrich Låglandin tytär (13)

Anna, Mårten Brännkärrin tytär (14)

Hindrich, Michel ja Anders, Anders Bastubackan pojat (16:14:10)

Mattz, Johan Jolckan poika (8)

Erich ja Johan, Johan Haaviston (10:6)

Sokojan kylä

Anders, Mårten Nootjärfven (13)

Erich ja Johan, Mattz Åifvobackan (18:15)

Mattz, Mattz Härläfvän eli Rijpan poika (19)

Erich, Erich Vänterjärfven poika (15)

Öjalaiset

Mattz, Mattz Qvikantin poika (11)

Maria, Jacob Korttzin tytär (17)

Isach, Isach Jacobssonin poika (13)

Rödzö

Elsa ja Malin, Johan Litzlöösin tyttäret (18:16)

Korpilahti

Anders, Johan ja Margeta, Erich Finnilän (15: 13: 29)

Hans, Hans Rimmen

Mattz, renkinä Korpilaisella (13)

Maria Andersdotter (20)

Daniel ja Maria, Anders Hassisen lapset (10:15)

Johan, Thomas Lillkotkamaan (14)

Isach, Michel Lillkotkamaan (16)

Mattz, Anders Storkotkamaan poika (16)

Johan Johansson Prästin sotilaspoika (10)

Vaimo Brita Andersdotter sekä heidän poikansa Frantz Mattsson (6)

Mattz, Anders Vitikin poika (13)

Anders Pehrsson, sotilaana Kaukossa (10)

Vitzarin kylä

Johan, Mattz Stoorhångan poika (8)

Cornelius, entinen Mattzesin renki (16)

Piika Eva Mattzdotter (22)

Elsa, Hans Repsarin tytär (14)

Carin, Hindrich Repsarin tytär (16)

Anders Kåla ja hänen vaimonsa

Margeta, Hindrich Gunnarin tytär (15)

Erich Johansson Smed

Erich Olofsson, vanha sotilas

Kaustarin kylä

Johan, Jöns Suomalaxin poika (13)

Brita ja Anna, Erich Vargin (22: 18)

Anna Danielintytär

Elsa Michelintytär, sotilaan vaimo

Christopher, Hindrich Korpen poika (14)

Jöran, heidän renkipoika, joka oli Savosta (12)

Hindrich Perinpoika, Mattz Åsmuksen renkipoika (12)

Linnusperän kylä

Johan, Lars Indolan poika (12)

Johan, Hans Vefvarin poika (15)

Michel Olofinpoika, Michel Snickaren poikapuoli (10)

Augustinus Clemetinpoika (18)

Johan ja Brita, Johan Brusinpojan (10)

Hindrich Olisbacka sekä hänen vaimonsa ja kaksi lasta

Lisäksi poisviedyiksi on kirjattu seuraavat lapset

Thomas Johaninpoika Sarucka

Erik Johaninpoika

Mattz Johaninpoika Fordell

Sigfred Påhlinpoika

Michel Mattsinpoika Vefvare

Mattz Andersson Ahlskog

Johan, Jacob ja Hindrich Mattsinpojat

Anders Erichinpoika

GCarleby 17.11. 1721 Henricus Engmarck

                                     Sacell i GCarleby

Oivallan, että jotain maagista näyttää olevan siinä, että kirjaukset on tehty päivälleen 303 vuotta sitten. Se selviää tuosta allekirjoituksen päivämäärästä! Ja tosiaankin kirjaukset on viralliseen listaan laadittu  kuusi vuotta Isonvihan jälkeen! Tuolloin vasta saapui tieto rauhasta Kokkolan kyliin.  Media ei ollut paikalla uutisoimassa yhtä ahkerasti kuin meidän aikanamme! Kirkonkirjat (syntyneet ja vihityt)  Kaarlelassa alkavat tuolta samalta vuodelta! Rippikirjat vasta vuodesta 1725. Kokkolan seurakunnalta tosin on tallessa syntyneiden luettelo Isonvihan ajalta. 

Tuo Henricus Engmarck oli lähtöisin Limingasta ja syntynyt 1650.  Kokkolaan hän oli tullut seurakunnan pitäjänapulaiseksi ja kappalaiseksi vuonna 1708. Engmarck toimi pappina koko Isovihan ajan Kokkolassa. Hän näyttää kuolleen melko pian tämän listauksen teon jälkeen, sillä hänet on haudatttu 2.7.1722. 

Himanka toteaa, että monelta muulta paikkakunnalta vietiin vangeiksi Kokkolaa enemmän. Kun katson tuota listaa, näen selkeästi, että esimerkiksi Vitsari ja Korpilahti on pitkillä listoilla. Päätiehän meni jo noihin aikoihin aika samasta paikasta noiden kylien läheisyydestä, joten "koirankuonolaisia" (kuten sen ajan ilmaisu oli) liikkui seudun ohi runsaasti. On mielenkiintoista myös katsoa poisvietyjen ikähaitaria. Kokkolan lista onkin siinä mielessä hyvä, että listaan on kirjattu myös poisvietyjen iät, näin on aika harvassa listassa. Nuoria naisia näyttää olleen aika monta viedyissä, pikkutyttöjä vähän. Nuoria poikia sen sijaan on eniten. Tosi moni etenkin pojista on isäntien lapsia. ja vielä kun oikein tarkasti katsoo, monella pojalla on isänsä kanssa sama etunimi - se saattaa kertoa siitä, että kyseessä on perheiden vanhimpia poikia. Paljon sukunimiä, mitkä edelleen ovat meille kokkolalaisille tuttuja...

Koska kirkonkirjat puuttuvat Isonvihan ajalta Kokkolassa, on erittäin haastavaa päästä poisvietyjen alkuperään käsiksi. Himanka on kuitenkin aikanaan läpikäynyt listaa ja toteaa, että listassa on muutamia mahdollisia takaisinpalanneita, kuten Maria Jacobintytär Kortt, Anders Kåla vaimonsa kanssa, sekä Anna Erikintytär Varg, joka vihittiin 1727 Johan Johaninpoika Vargin kanssa. Harvat oli kuitenkin ne, joilla oli edes mahdollisuuksia palata pitkienkin taipaleiden takaa. 

Olisi kiinnostavaa saada kuulla enemmän siepattujen myöhemmästä elämästä tai jo pelkästä matkasta vangittuina.  Varmaan moni uuvahti jo matkalle, mutta todistetusti on ollut myös niitä,  joita on viety Venäjälle, ja vielä sitäkin  kauemmaksi. Nuoret suomalaispojat olivat kovien työmiesten maineessa, mutta naisten kohtalo lienee ollut toisenlainen.  Kokkolan listauksessakin on useampia täysi-ikäisyyden kynnyksellä olleita tyttöjä. Kirsti Loukolan teoksista näistä kohtaloista voi lukea enempikin. 

Täältä omasta kylästä poisvietyjä on todella runsaasti, lähes kaikista silloisista kylän taloista. Intouduin vielä lueskelemaan Perttu Immosen loistavaa "Suomen rahvaan historia"-kirjaa, jossa kerrotaan juurikin Korpilaisen talon elämästä.  Kirjasta selviää, että Korpilahden kylän  isäntäväestä enemmistö oli kadonnut sodan aikana - kuka vangiksi, kuka paeten.  talossa oli tuolloin isäntänä vävy. Listan mukaan Korpilaisen talosta  vietiin vangiksi 13-vuotias renkipoika, Mattz. Omia lapsia ei tuolloin Mattzilla talossa ollutkaan. Yllättävää sinällään, että Korpilaiden talosta on renkikään viety, kun tietää Mattz Korpilaisen aseman starostina. 

Yllä: Korpilaisen talon sivu Kaarlelan seurakunnan rippikirjassa vuosilta 1725-1731. 

Korpilaisen taloa isännöi Isonvihan aikana vävy Matts Mattsinpoika. Hän toimi miehitysajan lopulla  omassa piirissään starostina eli hänen tehtävänään oli kerätä venäläisten vaatimat verot, sotamiehet ja eläimet. Tilanne Korpilahdessa oli surkea karjanhoidon osalta. Koko kylässä oli enää 12 lehmää, normiaikoina se olisi voinut hyvinkin olla yhden talon lehmämäärä. Korpilaisessa, joka oli kylän parhaita tiloja, oli lehmiä kaksi. Mattz Korpilaisen hevosen oli vienyt eräs venäläisrakuuna. Siksi pellot täytyi kyntää käsivoimin. Koko kylässä oli enää kolme heikkoa hevosta, jotka eivät kelvanneet venäläisille kyydityksiin. Sen vuoksi he vaativat rahaa, jota starosti Mattz Korpilainen yritti naapureineen saada hankituksi. Miehityksen alkaessahan oli tehty usein rahakätköjä, joten niistä varmaan kaivettiin varoja esiin. 

Tiedetään, että Mattz Korpilaisen vaimo, Brita Andersintytär, oli ollut vainolaisia paossa tyttärensä, Annan, kanssa.  He palasivat kotiinsa  viimeistään vuoden 1717 lopulla. Anna oli tuolloin 6-vuotias. Pian palaamisen jälkeen Brita Andersintytär alkoikin odottaa perheeseen esikoispoikaa, joka sai synnyttyään nimen Mattz isänsä mukaan. Vuonna 1721 syntyi taloon tytär Brita.  Kaikkiaan Brita ja Mattz saivat kaksitoista lasta, joista  seitsemän eli aikuisiksi saakka. Korpilaisen talossa asusteli myös tilan entinen isäntä. Hän oli jo yli 60-vuotias Johan Luukkaanpoika. Johan eleli miehitysajan jälkeen Korpilaisessa itsellisenä.

Mattz Korpilainen jatkoi rauhanajalla Lautamiehenä. Mattzin tiedetään olleen kaksikielinen. Hässäkkää ja eripuraa aiheutti se, että perinnönjako tilalla oli jäänyt Isonvihan vuoksi kesken. Irtaimisto kyllä oli jaettu, mutta kaikki maaomaisuus oli jakamatta ja Mattz Korpilaisen käytössä. Niinpä entisen isännän, Johan Luukkanpojan jälkeläiset vaativat uutta jakoa. Koska Mattz oli tullut alkujaan vävyksi taloon, ei hänen vaimonsa perintäoikeus ollut yhtä vahva.

Talvikäräjillä 1728 Korpilaisen isännäksi merkittiinkin "nuori tyttö Lisa", joka oli mitä ilmeisimmin Johan Luukkaanpojan lapsenlapsi. Kaikeksi onneksi tuli hyvä satokausi ja Mattz Korpilainen sai lunastettua tilalta muut ulos ja pääsi palaamaan tilan isännäksi. Vielä vuoden  1732 talvikäräjillä mainitaan, ettei Mattz Korpilaisella ollut varaa hankkia renkiä. Entinen renkipoika oli poisviety ja uutta ei voitu ottaa tilalle. Joutuikohan Mattz Korpilainen antamaan renkipojan koirankuonolaisten matkaan, kun he vaativat rahaa hevosten puutteeseen? Renkipoika oli sopivan ikäinen ja takuulla tottunut työntekoon. 

LÄHTEET: Himanka, Mikko. Ryssarna bortförde från Karleby och Nedervetil 81 barn och unga under Stora Ofreden 1714-1715. Karlebynejden. 2006. Nro 38. Karlebynejdens Bygde- och Släktforskare r.f. December 2006. 

Immonen, Perttu. Suomen rahvaan historia. Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle. Ateba Kustannus Oy. 2017.

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554-1721. SKS. Henkilöhistoria. [https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/523] Luettu 17.11.2024.

Sotavahingoista ja ravinnosta Kokkolassa Suomen sodan aikana

Minulla on Suomen sotaan aika ristiriitainen suhtautuminen. Sota on aina sotaa ja Kokkolankin seudulla oli paljon  kärsimyksiä sodan tiimoilta. 

Toisaalta - ilman Suomen sotaa esivanhempani Valpuri ja Johan eivät olisi koskaan tavanneet.  He lienevät tavanneet jossain Lapväärtin tienoilla, siis täältä hieman etelämpänä. Johanin nimi antaa mielikuvan suomalaisesta tai ruotsalaisesta miehestä, mutta aivan niin ei ole. 

Johan oli venäläinen ja juutalaistaustainen. Hänen sukujuurensa ovat mielenkiintoiset ja olen jo vuosia tehnyt valtavasti tutkimustyötä selvittääkseni hänen alkuperänsä. Tällä hetkellä etsiskelen hänen isänsä alkuperää - hän lienee Liivinmaalta. Historia aukeaa ihan uusin silmin, kun on asioihin henkilökohtainen yhteys! Johanin rooli sodassa ei ilmeisestikään ole ollut normi sotilas, vaan marketantti. Marketantit olivat sotilaskaupustelijoita, jotka kulkivat sotilaiden perässä. 

Tätä esi-isääni tutkiessa olen törmäillyt jos vaikka minkälaisiin, mielenkiintoisiin tutkimuksiin. Niin kävi taas. Ja koska tässä  löytämässäni väitöskirjassa sivuttiin Suomen sotaa myös Kokkolan näkökulmasta, on ihan pakko  uppoutua siihenkin.

Sotavahingot keskittyivät yleisten teiden läheisyyteen. Siksi Kokkolankin osuus oli iso. Koko nykyistä maatamme tarkasteltaessa sotavahinkoja oli eniten (yhteensä yli 54%)  suuruusjärjestyksessä silloisine kappeliseurakuntineen: Kuortane, Närpiö, Saarijärvi, Kokkolan pitäjä ja Saarijärvi.  Eniten  sotavahinkoja  paikkakunnallamme kirjattiin kotikylässäni Korpilahdella (n. 13%), seuraavina tulivat Kaustari (vajaa 8%) ja Palonkylä ( yli 5%). 

Yllä:Kuvitusta Kokkolan infokylteissä Kälviän Tikkasen talossa tapahtuneesta käsirysystä,  josta olen aikaisemmin tehnyt blogipäivityksen. 

Jääskeläisen tutkimuskohde on ollut erityisesti sodan ja paikallisyhteisön väliset suhteet. Sodankäynti oli parisataa vuotta sitten aika oudon oloista. Talonpojat ja porvaristo olivat keskeisiä  paikallisia resursseja, joilta armeijat - siis myös vihollisen armeija - hankkivat elannon, majoituksen ja kyyditykset. 1700-luvuilla käytössä oli   palovero ja ns. kontribuutio. Palovero oli rahana tai luontaistuotteina maksettu kertavero, jonka vihollinen kiristi paikallisilta asukkailta taaten, ettei veroja maksaneita taloja poltettaisi. Kontribuutiolla ymmärretään sotaveroa, joka kerättiin rahana ja tavaroina  läpikulkevalle armeijalle väkivallalla uhaten. 1800-luvulla omaisuuden pakko-otot korvasivat kontribuution ja ryöstelyt. Jääskeläinen kirjoittaa, kuinka  pakko-otoissa yksityinen omaisuuden omistaja sai kirjallisen todistuksen sotilaallisiin tarkoituksiin menettämästään omaisuudesta. Sodan jälkeen todistusta vastaan piti saada omalta hallitusvallalta korvausta, jonka lopulta olisi maksanut hävinnyt vihollinen. Paikallisyhteisöt toimivat suojan, polttopuiden,  ruokatarvikkeiden, juotavan,  rehun, vetoeläimien,  vaatetuksen sekä rakennustarvikkeiden järjestäjinä. Osa toteutettiin säännöllisinä pakko-ottoina viranomaisten toimesta. 

Kokkolan pitäjän - johon tässä yhteydessä  luetaan kuuluvaksi   myös Alaveteli, Kaustinen ja Veteli -  sotakorvaukset olivat läänin neljänneksi suurimmat, hieman yli 75000 pankinriksiä. Pankinriksin arvo  perustui hopeaan. Suurin osa sotakorvauksista liittyi venäläisten sotilaiden logistiikkaan eli huoltoon. Korvausten määrän suuruus johtui alueellamme siitä, että venäläiset joukot jäivät suurilukuisina seudulle pitkäksi aikaa, koska rintamalinja kulki Kokkolan kautta kahteen otteeseen. 

Kun venäläisjoukot keväällä 1808 kulkivat kohti etelää, päätti  kenraaliluutnantti Nikolai Aleksejevitsh Tutshkov 5. divisioonan siirtämisestä Lohtajalta Kokkolaan. Väestön levottomuus oli kasvanut Kokkolassakin. Elintarvikekuljetuksia hylättiin ja suomalaiset talonpojat ryöstivät kuljettaessaan niitä. Rahvas ja kyydittäjät piilottelivat ja  karkailivat hevosineen metsiin.

Tustshkov määräsi yhden pataljoonan  marssimaan Kokkolaan 3.5.1808. Pääjoukot saapuivat paikkakunnallemme 5.-6.5.1808 Joukkoja sijoitettiin Perhonjoen molemmin puolin ja kaikkiaan joukkojen vahvuus oli vähintään 3600 miestä. Kenraalimajuri  Nikolai Rajevski olisi halunnut huolto-ongelmien vuoksi siirtyä Vaasaan, mutta ylipäällikkö Buxhoevden ei tähän suostunut. Venäläisjoukot olivat kotiseudullamme 14.6. 1808 saakka. Rajevskin joukkojen vahvuus Kokkolassa 1.6. 1808 oli noin 3900 miestä, 935 hevosta ja 15 tykkiä. Lisäksi ympäristökuntiin oli sijoitettu erillisjoukkoja. 

Venäläisjoukot liikuskelivat Kokkolan seudulla myös sodan  vetäytymisvaiheessa  syksyllä 1808. Klingsporin joukot lähtivät pois Kokkolasta 22.9.1808. Tämän jälkeen venäläiset joukot miehittivät Kokkolan. Buxhoevdenin pääjoukot saapuivatkin Kokkolaan sitten jo 24.9.1808. Lohtajan aseleposopimus solmittiin 29.9. ja sen mukaisesti venäläisjoukkojen tuli pysytellä Kokkolan tienoilla. Molemmat osapuolet perustelivat aselepoa muona- ja rehupulalla. 

Lokakuun 1808 alussa on arvioitu venäläisiä olleen Kokkolan lähistöllä lähes 7500 miestä ja 1200-1300 hevosta. 

Aselevon alkaessa Kamenskin joukoilla oli isoja huolto-ongelmia. Kuljetusyhteydet olivat pitkiä ja talonpoikien hevoset uupuneita. Joukoilla ei ollut leipää eikä rehuja. Kamenskin joukot lähettivät huoltovaunuja vastaanottamaan etelän suunnasta saapuvaa kymmenen päivän elintarvikevarastoa. Huonokuntoiset tiet ja rehupula hidastivat matkaa. 

Venäläisjoukoilla ruoka kuitenkin riitti paremmin kuin ruotsinsuomalaisilla joukoilla, koska heidät oli majoitettu laajemmalle ja  rikkaammille alueille kuin ruotsinsuomalaiset joukot. Viholliset myös kohtelivat asukkaita kovakouraisesti. Komentaja Gipenberg väitti, että viholliset  ottivat viljaa ja karjaa väkivalloin. Samoin he anastivat rehua ilman korvausta ja myös alueilta, joista ei oltu sovittu. 

Tutkijat ovat selvitelleet molempien osapuolten armeijoiden muonitusta. Ne olivat hyvin samankaltaisia. Ruotsin armeijan muona koostui leivästä, keittotarpeista ja särpimestä. Keittotarpeisiin luettiin  ryynit, herneet ja jauhot. Särpimiin luettiin naudanliha, silava, voi ja kala, joka yleensä oli suolattua silakkaa tai kuivattuna haukea. Lihan varalle sotilaille annettiin etikkaa, jota voitiin käyttää myös "virkistykseen matkan aikana." Jokaiselle sotilaalle piti olla yksi ateria päivässä. Ruoka oli erittäin suolaista ja vaati paljon juomista. Ilmeisesti juomina oli kalja tai vesi. Ravinto oli yksipuolista ja hyvin samankaltaista kuin maan asukkaillakin. Sotilaille tarjottiin muonituksen yhteydessä myös tupakkaa ja sahtia. Paloviinaa jaettiin pitkien taisteluiden ja marssien yhteydessä. Se toimi myös  lääkkeenä sairauksiin, vilustumisiin ja uupumuksiin. On tyrmistyttävää, ettei muonituksiin käytetty perunaa tai vihanneksia, joita maaseudulla viljeltiin. 

Venäläisen sotilaan ruokavalion suurin osa muodostui viljatuotteista. Venäläisillä  oli käytössään myös sotilaiden arttelit, joita valvoi aliupseerit. Jokainen osallistui muutamalla ruplalla artteleiden rahoittamiseen. Käyttämättömät  ruoka-avustukset ja sotasaaliit laajensivat rahastoa. Rahat pidettiin komppanian päällikön hallussa ja rahoja käytettiin lisäruokaan,  hevosiin ja kantamusten kuljettamiseen rattailla. Artteleissa oli lisäksi ala-artteleita, joihin kuului 8-10 miestä, jotka tekivät työtä ja taistelivat yhdessä. Sotilaille jaettiin jauhoja, joista he tekivät leipää  heti leirin pystytettyä maauuneissa. Jyvät jaettiin pienillä käsimyllyillä. Venäläissotilaat käyttivät sukharia. Ne olivat kovia korppuja, jotka valmistettiin leipomalla kaksi kertaa. Sotilaat murensivat niitä ja keittivät suolan ja yrttien kanssa. Korput olivat leipää kevyempiä ja  ne säilyivät ravintoaineitaan menettämättä pidempään. 

Venäläissotilaan ruoka-annos maksoi  valtiolle nelisen ruplaa miestä kohdin. Marssilla sotilaan tuli kantaa neljän päivän muona mukanaan,  kuuden päivän muona tuotiin rattailla. 

Kokkolan  seitsemässä ympäristöpitäjässä nimismiehet saivat venäläisiltä 1000 seteliruplaa ostaakseen karjaa, paloviinaa ja viinaa. 18.10.1808 Venäjän  sotaministeri lähetti  kaikkiaan 132000 hopearuplaa Buxhoevdenille. Kamenskin tiedetään saaneen näistä varoista noin puolet, mutta ei tiedetä, paljonko niistä lopulta päätyi seudun talonpojille.

Lohtajan aselepo päättyi Kamenskin joukoilla 31.10.1808. Tiedetään, että vielä 1.11.1808 oli osasto Demidov sijoitettu Korpilahteen. Osasto Tutshkov III oli laajemmasti  Kokkolan pitäjän alueella.  Venäläisjoukot olivat maillamme yli viiden viikon ajan eläen pääosin paikallisyhteisön resurssien varassa. Lisäksi Kokkolan kaupungissa joukkoja oli jo keväällä 4.-12.4.1808. 

Yllä: Kuva Kaukon sillan (nykyisin Perhonjoen sillan) luona olevasta muistomerkistä Suomen sodan ajoilta. 

Kokkolan seudulla isoa tuhoa sai aikaan myös ruotsalaisjoukot, jotka Fieantin käskystä perääntyessään Perhon suunnasta kohti Kokkolaa,  joutuivat tuhoamaan kaikki sillat. Ruotsalais-suomalaiset joukot myös sytyttivät Kaukon sillan (nykyinen Perhonjoen silta)  kahteen otteeseen. 

Yllä: Kesäinen kuva Perhonjoen nykyisestä sillasta, joka edelleen on strategisesti tärkeä kulkuväylä kriisitilanteissa. 

Kokkolan pitäjän sotavahingot olivat kaikkiaan  yli  75000 pankinriksiä. Yksi pankinriksi kuitenkin oli  1,5 valtiovelkariksiä. Mitä tuo summana tarkoittaa, ei ihan minulle auennut. Se oli kuitenkin neljänneksi eniten koko maassa. 

LÄHTEET: Jääskeläinen, Jussi. Paikallisyhteisö resurssina ja tuhojen kohteena. Venäjän armeijan logististen ratkaisujen seuraukset Suomen sodassa 1808-1809. Doktorsavhandling i Nordisk historia. Åbo Akademi 2011. 

Parkkari, Jukka. Ruotsi hävisi  1809 Suomen Venäjälle, kun huolto nikotteli. 30.3.2009. [https://www.ku.fi/artikkeli/1827425-ruotsi-havisi-1809-suomen-venajalle-kun-huolto-nikotteli?fbclid=IwAR18ow86vpWg1hJrBEvVE198j1rEa9igjC8pZTZlYFR4GlmZn3HaADKJt1Y] Luettu 13.11.2022.

Isovihan kauhuja ja paloveroja seudullamme 1714

Pitkästä aikaa pääsen kirjuuttelemaan itseäni niin kovasti koukuttavista Isovihan aikaisista tarinoista. Kamalia, julmia tarinoita, mutta sen  verran sykähdyttäviä, että juutun näihin kerta toisensa jälkeen. Nyt löysin sähköisen version Kustaa Vilkunan teoksesta "Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. "

Olemme vuodessa 1714. On syksy kolmesataakahdeksan vuotta sitten. Tuon ajan sodan mukaisesti venäläiset kasakat ryöstivät maan asukkailta kaiken mahdollisen arvokkaan ja surmasivat vastaan tulleet tai ottivat vangikseen. Suomesta pakeni kaikkiaan noin 30 000 ihmistä Ruotsiin Isovihan julmuuksia. Syksystä 1714 kesään 1715 myös metsiin ja takamaille oli piiloutuneina asukkaita vihollisilta piileskellen.

Yllä: Muistomerkki Kaarlelan kirkon pihassa kohdasta, jossa on Isovihan aikana ollut kirkko. 

Ne  harvat ihmiset, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet Kokkolaan, pelkäävät, että kasakat polttavat ja tuhoavat kaiken, mitä saatavilla olisi. Näin oli käynyt hetkeä aiemmin esimerkiksi Pietarsaaressa.  Niinpä kaupunkilaiset päättävät tarjota kaupungin portille saapuneille kasakoille paloveroksi kaiken liikenevän, esimerkiksi  tapulin- ja raastuvankellot. Palovero tunnetaan myös nimellä sotavero. Se tarkoittaa vihollisen valtaamilta alueilta  verona otettavaa omaisuutta. Ajatuksena oli, että kun vero oli maksettu, ei  vihollinen sytyttäisi taloa tai kylää tuleen. 

Anomuksen  paloverosta esittää kaupunginviskaali Johan Kallström yhdessä vanhan rengin kanssa. Kasakat pistävät heidät kuitenkin hengiltä. Venäläiset tunkeutuvat saman tien kaupunkiin nostaen kaupunkiin johtavan nostosillan ylös, jotta kaupungin läheisyydessä piileskelleet suomalaisjoukot eivät pääse   häiritsemään rosvoamista ja tuhotyötä. 

Kasakkajoukot ovat saapuneet pappilan kautta ratsastaen kaupunkiin. Kun tuhoaminen vain jatkuu, päättää muutama  talonpoika uudelleen tarjota  venäläisille joukoille paloveroa. He tarjoutuvat järjestämään pidot. Talonpojat ovat nimittäin löytäneet  rovastin tyhjille jääneen pappilan ruoka-, viina- ja liköörikätköt. He kattavat pappilan kirjaston pöydälle hulppeat tarjoilut ja rientävät vastaan vihollisia kasakoiden karauttaessa pappilan pihamaalle. 

Kasakat eivät lämpene tarjoilulle, vaan jatkavat matkaansa kaupunkiin, kun ovat ensin piesseet talonpojat. Talonpojat ovat niin kipeitä ja voipuneita, että ryhtyvät lääkitsemään itseään paloveroksi tarkoitetulla viinalla ja liköörillä.

Viholliset poistuvat etäämmäksi muutamien päivien ajaksi. Pitäjänkirjuri Thomas Laiberg on ahdistunut ja hädissään  näkemistään tuhotöistä, kidutuksista ja surmista. Hän päättää koota pitäjäläisiä neuvonpitoon. 

Laiberg esittää talonpojille, että nyt olisi parasta heittäytyä tsaarin armoille ja yrittää laatia venäläiselle esivallalle anomuskirjelmä. Taivutteluista huolimatta talonpojat eivät lämpene Laibergin ehdotukselle. He eivät halua allekirjoittaa asiakirjaa. 

Laiberg päättääkin laatia salaa yksin asiakirjan. Hän varustaa sen sinetillä ja lähtee asiakirjoineen venäläisen esivallan luokse. Kasakkapartio kuitenkin tavoittaa hänet pian matkaan lähdettyään. Kasakat tiedustelevat, millä asioilla pitäjänkirjuri mahtaa olla liikkeellä. Laiberg selventää asiaansa ja  ojentaa kirjeensä kasakoille, jotka repivät sen palasiksi. Lainberg otetaan kasakoiden vangiksi ja hänet ilmiannetaan esikunnalle kivekkäänä. Kivekkäällä tarkoitetaan venäläisten vihaamaa sissiä. Tuo kivekäs -nimitys juontaa juurensa   päällikkö Kivekkääseen, jonka johdolla oli Inkerinmaalta tehty partioretkiä muutamaa vuotta aiemmin Venäjän puolelle. Päällikkö Kivekäs tuli niin kuuluisaksi, että kansa rupesi nimittämään uskaliaita partiomiehiä kivekkäiksi, joskus myös sisseiksi. Thomas Laiberg piestään pahanpäiväisesti. Kasakat pitivät häntä pitkään köysiin sidottuna. 

En tiedä, kuinka pahasti Laiberg loukki itseään tuossa kohtelussa. Joka tapauksesessa Thomasista tulee isä Maria-tyttärelleen vuonna 1723 Palon kylässä Domarsin talossa. Vaimona Thomasilla mainitaan tuolloin toisessa liitossa Brita Scherping. Lapsi on heidän ensimmäisensä. Isä-Thomas kuoli tyttären ollessa vasta 3-vuotias ja toisesta liitosta jäi isättömiksi kaksi nuorempaa tytärtä, kuten myös ensimmäisen liiton kaksi tytärtä. Toisen liiton kaksi nuorimmaista menehtyivät kuitenkin pienokaisina ja Maria elelee kaksistaan äitinsä kanssa, kunnes avioituu Neristaniin Johan Backmannin kanssa ja muuttaa sinne äiteineen päivineen 22-vuotiaana. Johan Backman omistaa Neristanissa kaksi taloa ja pariskunta asustelee siellä vuoteen 1750 saakka, jolloin äiti-Brita on kuollut ja pariskunta muuttaa Alaveteliin Bastubackaan. Siellä Maria elelee vielä 17 vuotta, joista kaksi viimeistä vuotta leskenä. Hänen kaikkiaan kahdeksasta lapsestaan aikuisiksi asti varttuu kaksi tytärtä. 

Thomas Laiberg oli syntynyt 1684. Hän kuoli vasta 1727, joten tämän ikävän tapahtuman jälkeen hän eli vielä useamman vuoden. 

Yllä: Kuolinmerkintä Kaarlelan kuolleiden kirjassa alkuvuodesta 1727. 

LÄHTEET: 

Johnson, S. Historisk  tidskrift för Finland.  Historiska föreningen. 2012:3,  329-330. [file:///C:/Users/kivim/Downloads/3510-79-PB%20(2).pdf] Luettu 23.10.2022. 

Palovero. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Palovero] Luettu 23.10.2022.

Topelius. Maamme kirja: 165. Kajaanin linna ja kivekkäät. Wikiaineisto. [https://fi.wikisource.org/wiki/Maamme_kirja:_165._Kajaanin_linna_ja_kivekk%C3%A4%C3%A4t] Luettu 23.10.2022

Viha. Kustaa, H.J.Vilkuna. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. Suomalaisuuden kirjallisuuden seura. Helsinki. 2005.  [https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/182978/HT229_opt.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 23-10.2022.