sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Sotilaan ja valokuvien tarina

Pikkuserkkuni lähetti minulle muutaman vanhan valokuvan. Ne oli löytyneet esivanhempiemme talon ullakolta Merikarvialta, kun olin kysellyt, olisiko tallessa vanhoja valokuvia jossain kätköissä.

No, oletus oli tietysti, että löytyisi oman suvun vanhoja kuvia. Mutta kun kyselen usein joltain jotain, asia johdattaa minut johonkin aivan muuhun, kuin alkujaan piti. Niin kävi taas! Ei löytynyt oman suvun kuvia, vaan saamieni kuvien jälkeen olimmekin me jälkipolvet huuli pyöreänä, sillä kuvat esittivät täysin tuntemattomia henkilöitä. Koska ensimmäiseksi käsiimme sattunut valokuva esitti erityisen komeaa paria, kiinnostus heräsi. Suvun kesken pyörittelimme kuvaa ja hämmästelimme  miehen sotilaspukua. Ei sellaista pitäisi olla ollut suvussamme. 

Kun selvyyttä ei saatu ja asia jäi painamaan mieltäni, päätin lähettää kuvan  Facen Sotahistoria-ryhmään, jossa on aiemminkin selvitelty lähettämiäni kysymyksiä ammattitaidolla. Enpä olisi uskonut, kuinka mielenkiintoinen keskustelu kuvasta siellä kehkeytyikään! Ja että alkujaan Merikarvialta löytyneellä kuvilla oli yhteys myös Kokkolaan. 

Tällaisen aarteen sain! Kuvan mies oli niin komea, että se viimeistään herätti kiinnostukseni. Olen aivan rakastunut tähän kuvaan ja tarinaan!


Koska ei ollut alkujaan tiedossa henkilöiden nimiä, oli myös kuvan aikahaarukka arvelujen varassa. Tuo sotilasasu kohahdutti Sotahistoria-ryhmässäkin. Sain useita todella asiantuntevia kommentointeja siihen liittyen. Ja mitä enemmän asiaan perehdyin, sitä hurmaavammalta tuo pariskunta näytti. Ja etenkin mies - ah, niin komee!

Sain aivan mielettömän kommenttikentän aikaiseksi Facen Sotahistoria-ryhmässä. Asiaan vihkiytyi varmaan joukko Suomen tietävimpiä tyyppejä sotahistoriaan liittyen. Kun lähtee liikkeelle kuvasta, josta ei tiedä yhtään mitään - ei henkilöiden nimiä, taustaa, ikähaarukkaa, ei yhtään mitään, on kaikenlainen kommentointi ja arvuuttelu kiinnostavaa. Ja tietysti se, kuinka voisi päästä kuvan henkilöiden jäljille. 

Kuvan taustaan on ruotsiksi kirjoitettu jotain. Suurentamalla tekstiä pääsen siitä selville. Ja oi, ja voi, kuinka romanttista:

Stundens lycka bli...

Pitkään tavaamalla saan sen käännettyä jotenkin näin: 

Hetken onni muuttui rakkaudeksi...

Heti ensimmäisten kommenttien kohdalla sateli uskomuksia, että kuvan mies on asusta päätellen Saksan jääkäri ja että kuvanottoaika passaisi vuosien 1918-1922 välille. Myös naisen vaatetus arvioitiin sopivan 1920-luvun alkuvuosille. Joku kommentoi, että miehen takin kauluksen perusteella hän kuuluisi pestattuun alipäällystöön ja olisi yli kuusi vuotta palvellut. Olkaimissa herätti ihmetystä, ettei siellä näy arvomerkkejä. Miehellä on kolme nappia hihansuissa eli hän on kaartilainen. Valokuva on otettu Vaasassa, jossa toimi kyseiseen aikaan Kaartin jääkäripataljoona. 

Kuvan lähettämisestä ryhmään meni 18 minuuttia, kun sain tällaisen kommentin:

"Hei! Kuvan neito on Astrid Ingeborg Dorothea K.  Kokkolasta. Syntynyt v. 1903, edesmeni 1983. Poikaystävän nimeä en tiedä, ei ole Astridin tuleva aviomies, joka oli Torsten, myös Kokkolasta. Astrid oli serkkujeni isoäiti, ei kuitenkaan siis minun sukulaiseni. "

Yllä oleva kommentti oli hämmentävä monestakin syystä. Se ensinnäkin todisti netin mielettömän nopeuden - heittää nyt ilmoille kuva, josta ei tiedä yhtään mitään ja saada saman tien nimiä kuvaan. Lisäksi hämmensi ja huvitti Kokkola-yhteys ja tietysti aina vain enempi se, kuinka valokuvat olivat isoisäni lapsuuden  kodin vintillä. 

Tämä kommentti kuvan henkilöistä kirvoitti lukijoissa mielettömän vastausmyrskyn, koska sotahistoriaa enempi tuntevat alkoivat saman tien kuumeisen kartoittamisen liittyen henkilöön nimeltä Torsten K. Minulle vastanneen henkilön suvussakin pohdittiin kuumeisesti ja ymmyrkäisenä, sillä kukaan ei ollut kuullut, että Astridilla olisi ollut aikaisempi kihlattu. 

Monen mutkan kautta kävi ilmi, että Astridilla olikin ollut kaksoissisko, Beata, jota kutsuttiin Bedaksi. Ja kuvassa onkin hän! Mutta ilman alkuperän hieman harhaanjohtanutta tietoa kuvien henkilöt tuskin olisivat ratkenneet!

Ja tietäjät tietää! Kuvan henkilöt ovat siis  Beata Vivi Dorothea Sandqvist ja Karl Oskar Forss. Miehestä käytettiin nimeä Oskar, naisesta nimeä Beda. 

Yllä: Kuvasuurennus, joka osoittaa, että kyseessä on selkeästi kihlakuva Oskarista ja Bedasta. 

Oskar Forss oli suomalainen jääkärivääpeli. Oskar oli syntynyt 11.8.1892 Oravaisissa, paikassa nimeltä Karfvat.  Oskar Forssin vanhemmat olivat maanviljelijä Karl Johan Bredforss ja Maja Greta Johansson. Oskar oli vanhempiensa ainukainen. Bedan isä oli raatimies Nils Sandqvist ja äiti Olga Olivia Wickström Espoosta. 

Selvisi myös, että valokuva Bedasta ja Oskarista oli otettu kesäkuun alussa 1922 Vaasassa Nyblinin Valokuvaamossa. Kuvan Beda on kihloihin mennessä nuori. Hän on syntynyt 6.2.1903 ja on siis kihlakuvassa noin 19-vuotias. 


Yllä: Kihlautuneet.  Vasabladet 15.6.1922. 



Yllä: Österbotten-lehti 13.6.1922. Oskarin ja Bedan kihlausilmoitus. 

Vanhoja lehtileikkeitä selatessa tulee vastaan Bedasta tietoja, että hän on esiintynyt Ruotsalaisen työväenyhdistyksen teatteriesityksissä vuonna 1925. 

Oskar oli käynyt kansakoulun ja Vaasan teollisuuskoulun. Hän oli mekaanikko. Oskar liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 17.12.1916. Hänet sijoitettiin  pataljoonan 4. komppaniaan. 

Ensimmäisessä maailmansodassa Oskar otti osaa taisteluihin  Saksan itärintamalla Misse- joen asemasodassa sekä Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluissa. Oskar Forss osallistui lisäksi Saksassa rautatie- ja asemestarikursseille. Suomen armeijan palvelukseen Forss astui 11.2.1918 varavääpeliksi ylennettynä. Hän saapui Vaasaan 25.2.1918 jääkärien pääjoukon mukana. Forss sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan asemestariksi ja joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Lempäälässä, Säiniöllä ja Viipurissa. Hän palveli myös sisällissodan jälkeen samassa pataljoonassa. Sieltä hän siirtyi pataljoonan mukana Valkoisen kaartin rykmenttiin. Forss siirrettiin 15.7. 1918 Helsingin jalkaväkirykmenttiin. Rykmentin nimi muuttui Itämeren jalkaväkirykmentti 1:ksi ja myöhemmin Porin rykmentiksi. Forss palveli siellä 1. konekiväärikomppaniassa. Oskar Forss erosi armeijasta 24.4.1920. Sen jälkeen hän toimi eri liikkeiden palveluksessa kauppamatkustajana aina vuoteen 1929 saakka.

Saamiani kuvia selatessa tajuan, että myös parissa muussa kuvassa on Oskar Forss! Tuntuu aina vaan käsittämättömämmältä, miksi kuvat ovat sukuni vintillä! Tätä toista kuvaa etsiskelen kuvan taustan tietojen valossa. Kuva on osoitettu Oskarin äidille, Maria Forssille. Ja lähettäjinä on herra ja rouva Silcke Tampereelta sekä Oskar Forss Vaasasta. Jos vain voi, niin aina vain mystisemmäksi menee! Kuvan henkilöt näyttävät pukeutumisen perusteella melko yläluokkaisilta. Kuvan takana lukee myös nimi Oskar Forss, joten onnittelen itseäni, sillä kuvien henkilönimi vahvistuu! Partamiehellä on kantasormus sormessaan ja myös kravatissa jokin neula. Tutkailujen jälkeen selviää, että mies on  konttoripäällikkö Emil Johannes Silcke. Kuvan puoliso on joko ensimmäinen vaimo Elisabeth, joka on lähtöisin Viipurista tai   toinen vaimo, Mathilda Silcke. Emil Silcke on muun muassa  harrastanut valokuvausta ja suomentanut näytelmiä.  Sanomalehdistä selviää kaikkea mielenkiintoista - Tampereen sanomista luen, että Emil on saanut avioeron ensimmäisestä vaimostaan vuonna 1893, koska vaimoa on sakotettu haureudesta 153 markkaa ja 60 penniä! Tämän vuoksi hänen miehelleen myönnettiin avioero. Emil ja  toinen puoliso, Mathilda, avioituivat 1896. Kuvassa täytyy siis olla toinen vaimo, Mathilda. 



Löytyy vielä yksi kuva, joka on otettu Korkeasaaressa 1926.  Oskar on kuvassa vasemmalla valkean kävelykeppinsä kera. Oikeanpuoleisessa miehessä on kovasti Oskarin piirteitä, joten oletan kuvassa olevan Oskarin vanhemmat. 



Yllä: Kuvan takana merkintä "Högholmen 1.9.1926." Oletin aluksi, että , että kuvassa on  Oskar Forss vanhempiensa Karl Johan Bredforssin ja Maria Forssin kanssa. Mutta eipä voikaan olla, sillä Oskarin isä on kuollut jo 1912 USAssa. Eli mysteerihenkilöt tällä hetkellä...

Selvisi myös, että Oskar vihittiin vuonna 1929 toiseen avioliittoon Signe Irene Rönnbackan kanssa. Ei mitään aavistusta, miksi ensimmäinen suhde oli kariutunut. Sitten etsin käsiini vielä tietoja Oskarin toisesta avioliitosta vuodelta 1929. Signe puolestaan on syntynyt Ähtävällä 2.4.1909. Hupaisaa kyllä, mutta löydän myös linkin Evijärveen, sillä Signen äidinisä ja äidinäiti ovat olleet kotoisin Evijärveltä ja nimellä Norrena. Heidät on vihitty 19.1.1929. Netin ihmeellisestä maailmasta selviää, että Signellä ja Oskarilla on kuin onkin ollut yksi tytär. Netistä löydän hänen nimestään ainoastaan nimikirjaimet D.I.D. Forss. Salaperäistä, mutta tuon perusteella vaikuttaa siltä, että henkilö saattaa edelleen olla elossa. Dussa, selviää tyttären etunimeksi isänsä kuolinilmoituksesta! Selviää myös, että Signe ja tytär ovat muuttaneet Kanadaan ja Signe on avioitunut 1.6.1941  Erik Alfons   Jossgårg- Stenmanin kanssa ja heillä on yhteinen tytär Bernice Viola Stenman. Erik on kuollut Kanadassa 1993 ja  Signe myös Kanadassa 1985.

Yllä: Oskar Forssin kuolinilmoitus Pedersöre-Jakobstad tidning 19.12.1933. 



Yllä: Kuva Karl Oskar Forssin hautakivestä. Kivi on selvästi mitoitettu kahdelle nimelle, mutta kohtalo on kuljettanut sekä Oskarin vaimon että tyttären kauas pois Oskarin kuoleman jälkeen. Kuvan alareunassa on teksti "Älskad, saknad - rakastettu, kaivattu. "

Oskar Forssilla oli seuraavat ylennykset sotilasurallaan: Hilfsgruppenführerc31.5.1917, varavääpeli 11.2.1918, Vääpeli 7.5.1918. Lisäksi hänellä oli kunniamerkkeinä Vapaudenristi 4. lk miekkojen kera, jääkärimerkki sekä vapaussodan muistomitali soljen kera. 

Kokardi on kuvassa sinivalkoinen, mikä kertoo kyseessä olevan suomalaissotilaan. Prenikoiden mukaan Forss kunnostautui taistelussa: VR4mk punapohjaisella nauhalla eli sodassa saatu, ruusukenauha eli hän oli kunnostautunut nimenomaan taistelussa.

Puku on mallia 22. Juhlavyö on mallia m 22. Jääkäriristi on valmistettu 1919. Oskarilla on kuvassa kaartilaisen napit hihansuissa, olkaimessa jääkäritorvi (Kaartin jääkäripataljoona), leveä vääpelin nauha (kuvassa epoletissa "satiaisen" alapuolella, toisella puolella on nappi. Kaulanauha näkyy kuvassa heikosti)   ja Tampereen valloituksen muistomitali, jonka ensipainos oli vuodelta 1920. Kaartin jääkäripataljoona oli ruotsinkielinen joukko-osasto, joka lakkautettiin myöhemmin 1930-luvun puolivälissä. 


Yllä: Joukko-osastotunnus, joka on kuvassa Oskarin  epoletissa. 

Edelleenkään ei ole mitään käsitystä, miten kuvat ovat ajautuneet sukumme ullakolle Merikarvialle. Voin sanoa varmuudella, että suvussa ei ole ollut siihen aikaan vanhoja kuvia tai tavaroita haalineita. Talo on kyllä palvellut kestikievarina, että mietin, onko kuvat jääneet tai jätetty taloon ohi kulkiessa esimerkiksi Vaasan ja Porin väliä. Joku kyllä heitti ilmoille, että  koska kihlaus on myöhemmin purkautunut, ei kuvan omistaneilla varmaan ole ollut enää merkitystä kuville ja ne on haluttu hylätä. Mutta miksi ihmeessä kuvien hylkäys olisi osunut aivan ventovieraan talon ullakolle? Oskarin äiti on elänyt vielä Oskarin jälkeen, mutta en saa hänen kauttaankaan mitään yhteyttä muodostettua. 

Ikuinenkin onni on joskus haipuvaista. Vain kolme vuotta myöhemmin Beda on kihlautunut jo uuden tyypin kanssa. Liekö syynä ollut Oscarin reissaava elämäntapa?


Yllä: Österbottningen-lehti 10.7.1925. 

Tapahtumat seuraavat toisiaan. Lehdestä löydän ilmoituksen, kuinka Bedan ja Johnin esikoinen, Gretel, on kuollut vain yhdeksän kuukauden ja  viiden päivän ikäisenä. 

Yllä: Gretelin kuolinilmoitus 16.8.1927 Österbottningen-lehdessä. 

Raatimiehen tytär Beda on vihitty toukokuussa 1926 avioon lennätinvirkamies John Algot Severin  F. kanssa. Bedasta löytyy lehtimaininta ainakin vuonna 1949, jolloin hän siis on ainakin elossa. Myös puoliso John F. mainitaan lehdessä vuonna 1948, kun hän kiittelee osallistumisesta hänen 50-vuotisjuhliin kaksisataapäisen juhlajoukon kanssa. Lopulta löydän netin syövereistä vielä tiedon, että Beda F. on kuollut 1982 ja haudattu Kokkolaan Marian hautausmaalle. Hänellä on ilmeisesti ollut kaikkiaan kuusi lasta. 

Harmikseni totean, että en toistaiseksi ole päässyt yhteyksiin Kanadassa asuvien naisten kanssa . En toki tiedä, joko he ovat kuolleet, mutta toiveikkaana elättelen toivoa, että heillä olisi jälkipolvia, joita Oskar Forssin nuoruuden kihlakuva kiinnostaisi. 

Kuvien joukossa oli vielä yksi kaunis kuva tummasta naisesta. Tarina näyttää jo nyt pursuilevan niin paljon, että hänen tutkimisensa jätän suosita toiseen kertaan! Mutta voisiko hän olla Oskarin toinen vaimo?

Erittäin kiinnostuneena otan vastaan myös kaiken liikenevän tiedon, jos jollakulla on kuvien henkilöihin liittyen. Olisi niin kiinnostavaa saada selville, kuinka ventovieraiden kuvat ovat päätyneet sukuni ullakolle! 

sunnuntai 19. tammikuuta 2025

Suntin kartanon omistajia ja rakennuskantaa

Kokkolan kaupunki perustettiin alkujaan Ristirannan kylän maille. Ristirannan kylä mainitaan ensimmäisen kerran Kaarlelan talvikäräjien yhteydessä vuonna 1543. Ristirannan kylään kuului kaupungin perustamisvuonna kaksitoista taloa. Suurin seudun taloista oli Suntin kartano, muilta tunnetuilta nimiltään  Sundgården eli Sundshemmanet. talo tunnettiin koko 1600-luvun ajan pormestarien asuinpaikkana. Muita  kylän nimeltä tiedettyjä taloja olivat Tyllnäs, Längnäs ja Backala. 

Yllä: Osuuspankin nykyinen kiinteistö, jonka paikalla Sundhin kartano  alkujaan sijaitsi. 

Vuonna 1608, jolloin toimitettiin manttaalijako käsitti kolme Ristirannan tilaa kokonaisen manttaalin ja  Sundin sekä Sursillin talot peräti 1 1/4 manttaalia. Näihin kahteen isoimpaan tilaan lienee liitetty  useampia autiotiloja vähän ennen kaupungin perustamista. Onkin ilmeistä, että arvostetussa asemassa olleet talojen omistajat, kuten nimismiehet tai papit, mieluusti hankkivat haltuunsa maita, jotka sijaitsivat keskeisillä paikoilla ja olivat jääneet rappiotiloiksi. 

Missä Suntin kartano sijaitsi tarkalleen? Suntin kartanon päärakennus  (Boehmin talo) sijaitsi  harjanteella merenlahden rannalla, kaupungin ensimmäisenkorttelin ensimmäisellä tontilla (Kortteli I, talo n:o  I) , joka nykysilmillä katsoen oli  kaupunkikeskustassa  Osuuspankin  tontin eteläosassa ja kauppakeskus Chydenian paikoilla. Tiedättehän - kansan suussa kai edelleen nimellä KPO:n mäki. Muistoksi kaupunginsalmen rantamailla sijainneesta Sundhin talosta on jäänyt  nimitys Sundhaga eli Salmenhaka. Sen tarkempi sijainti oli etelätullin ja  Salmen  sillan välillä torilta etelään ja Sundåker-nimiset pellot taas Purokarin länsipuolella. 

Suntin kartano oli arvostettu asumus, jopa maaherra kaupunkiin saapuessaan 1600-luvulla majoittui aina Suntin kartanoon. Maaherran tiedetään liikkuneen yleensä talvisin heti uudenvuoden jälkeen. Kovilla pakkaskeleillä myös  maistraatin ja porvariston kokouksia pidettiin Suntin kartanossa, koska raatihuone oli liian kylmä paikka kokoontua.  Niihin aikoihin, kun Kokkolan kaupunki 1600-luvulla perustettiin, rakennusta hallitsi Wittingin suku - mitä ilmeisemmin samaa sukua, joka edelleen asustelee seudulla. Kokkolan toinen pormestari, Knut Hendersson  Witting, joka hoiti pormestarin vakanssia vuosina 1625-1626, oli syntynytkin Suntin tilalla. Vuonna 1629 laaditussa "oikeassa ja todenmukaisessa karjaluettelossa Kokkolan kaupungista" mainitaan "Hustru Elisabeth i Sundhe" heti seuraavana pormestarin nimen jälkeen. 

Leskinainen Elisabeth Sundhella on luetteloiden mukaan ollut selkeästi  enemmän omaisuutta kuin kellään toisella. Maata hän omisti viisi tynnyrinalaa. Yleensä sitä omistettiin ainoastaan puoli tai yksi tynnyrinalaa. Yleensä lehmiä omistettiin yksi tai korkeintaan kaksi, mutta leskirouva Elisabethillä niitä oli peräti kahdeksan. Lisäksi hänellä mainitaan olleen  härkäpari, kolme hevosta ja tusinan verran lampaita. 

Myöhemmin Sundhin kartanon omisti  lainsuomentajan poika Gabriel Ljungonpoika, kaupungin viides pormestari (1639-1651), joka oli aviossa pormestari  Knut Wittingin Elsa-tyttären kanssa. Gabriel oli syntynyt Suntin kartanossa. Myös Knut Wittting oli syntynyt Suntin tilalla. Hän myös kuoli siellä. 

Yllä: kuvakopio Gabriel Ljungonsonin nimikirjoituksesta  ja leimasta.Kuvakaappaus Kokkolan historia 1-2 kirjasta. 

Gabriel Ljungonpojan kuoltua 1652 syntyi hänen jäämistöstään pitkällisiä riitoja. Kaikki omaisuus oli takavarikoitu, koska Gabriel oli aikoinaan taannut vouti Pietari Lambertinpojan puolesta. Gabrielista olen kirjoittanut jo aiemminkin. 

Sitten talo periytyi Gabrielin pojalle, Kustaa Gabrielinpojalle., joka oli ammatiltaan lainlukija. Kustaa Gabrielinpojan vaimo, Katariina Brynielintytär jäi myöhemmin leskeksi ja  avioitui vouti (1682-1698) Jaakko Sundellin kanssa. 

Sundell joutui kartanon haltijan asemassa vilkkaaseen, mutta ei aina niin ystävälliseen kosketukseen kaupungin porvariston kanssa. Porvarit huomasivat pian 1700-luvun vaihteessa, että Sundellin raha-asiat olivat huonolla tolalla ja takaajat huolestuivat tilanteesta sanoen irti takuusitoumuksensa. Tilityksen viivästymisestä käytiin oikeuttakin vuonna 1709.  Lopulta Sundelin   oli pakotettu myymän  Sundhin kartanon  raatimies (1708-1711)  Christoffer Wijkarille. 

Myös Wijkarin tiedetään harjoittaneen laitonta kauppaa, kuten muutkin voudit, mutta hän rakensi ja möi myös laivoja porvariston harmiksi. Wijkar oli myös kolme kertaa salavuoteudesta syytettynä ja ehti kaksi kertaa naimisiinkin. Myöhemmin 1700-luvulla tilan ovat omistaneet vuorollaan  Erasmus Björkman, Carl Chore, raatimies, suurkauppias ja laivanvarustaja Daniel Ahla, varatuomari- kauppias Martin Polviander sekä 1700-luvun lopulla Johan ja Henrik Lund.

1800-luvun alkukymmeninä kartanon osti Axel Böckelman, joka rakennutti viimeisen kartanon rakennukseen, niin  kutsutun Boehmin talon. Itselläni on siitä hyvin hatara ja heppoinen muistikuva, mutta se lienee ollut turkoosinvärinen, isohko rakennus Isokadun- Tehtaankadun kulmassa. Tuo talo on rakennettu 1829 ja sen ensimmäinen omistaja oli  kauppias Axel Böckelman. Kymmenenn vuotta myöhemmin talo siirtyi kauppias, raatimies  Alexander Boehmin haltuun lapsenlapsen naimakaupan myötä. 

Yllä: Böhmin  talo sisäpihan suunnasta. Kuvakaappaus ETT:n valokuvanäyttelystä Kallentorilta. 

Kiinnostavaa kyllä,  tämä kiinteistö toimi myös tyttökouluna. Rouva Boehmin sisar, Olivia Kynzell, määrättiin koulun ensimmäiseksi johtajattareksi alkujaan Vaasaan ja sieltä hän aika pian siirtyi Kokkolaan perustaen ruotsinkielisen  tyttökoulun tännekin. Koulun nimi oli "fruntimmerskola. " Koulu toimi Boehmin talossa vuosien 1859-1885 aikana.Talon sisäpihalla oli  myös aidattu maustepiha!  Boehmin talo purettiin 1980 uuden Osuuspankin rakennuksen tieltä. 

Tänään lähdin kävelylle KPO:n mäkeen. Värikuvat tämän kertaisessa päivityksessä tulevat sieltä. Kulkiessani mietin, että tuskin kukaan kadulla vastaan tulleista olisi osannut sijoittaa paikalle kartanoa. Sundhin kartanoa. Mietin, kuinka kapea-alaisesti me näemmekään seudun. Se on meille tosi nyt ja jotenkin naivisti sitä ajattelee, että lähes tuollainenhan paikka kävelykatuineen se  on ollut iät ja ajat. Vaan vähänpä sitä tietää!

LÄHTEET: Boehmin talon historiaa ja kaupungin menneisyyttä. Annikki Wiirilinna. Keskipohjanmaa-lehti 22.02.1978. [https://www.porstuakirjastot.fi/files/original/d6b8cae867abc636cb66f15d26640e2f.pdf] Luettu 17.01.2025. 

Kaarlelan pitäjän historia I. Turku 1969. 

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. Vaasa 1984. 

Porvareita ja porvarissukuja Kokkolassa 1600-1700 luvuilla. Wiirilinna, Annikki. Keskipohjanmaa-lehti 21.1.1970.[https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/annikki-wiirilinnan-artikkelit/porvareita-ja-porvarissukuja-k] Luettu 17.01.2025.

Rakentajan Hamletin-kysymys: Purkaako kokonaan pois vai yrittää säilyttää? Wiirilinna, Annikki. Keskipohjanmaa-lehti 31.10.1980.[https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/annikki-wiirilinnan-artikkelit/porvareita-ja-porvarissukuja-k] Luettu 17.01.2025.

 [https://www.porstuakirjastot.fi/files/original/e5543ccab935cb9f0bac54189238df0c.pdf] Luettu 17.01.2025.

sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Henrik Hollst

Henrik Hollst eli ja vaikutti Lohtajalla Isonvihan aikoihin. Kuka hän oikein oli? Henrik mainitaan nimismiehenä, Pohjanmaan jalkaväkirykmentin rykmentinkirjurina ja Lohtajan nimismiehenä. 

Henrik oli syntynyt Saksassa 6.1. 1683. Hänen isänään mainitaan Johan Holst, joka puolestaan oli syntynyt Viipurissa. Isä toimi porvarina ja raatimiehenä Oulussa sekä lääninmiehenä Sotkamossa. Hänen isänsä, Sunik Holst, taas oli viipurilainen kauppias. Hänet mainitaan myös yhtenä Viipurin arkkitehdeistä vuonna 1641.

Henrikin äitiin löydänkin kytkyksen siippani sukuun. Hän nimittäin on Forbus-sukua. Henrikin äitinä mainitaan Brita Henriksdotter Forbus. Brita oli ollut aikaisemmin aviossa kappalaisen ja triviaalikoulun opettajan, Henrik Staffanson Sackliniuksen kanssa. Britan isä Henrik Forbus oli siippani kahden esivanhemman veli.

Henrikin mainintaan muun muassa pitäneen useita talonkatselmuksia Isovihan jälkeen. 


Yllä: Lohtaja - Rippikirja 1725-1732 Låchtåby Juckola. Henrik Holst.
 
Henrikin vaimona mainitaan Susanna Munselius. Myös Susannan isä, Erik Johansson Munselius,  mainitaan jalkaväkirykmentin  rykmentinkirjurina . Susanna ja Erik  vihittiin noin 1712. Henrikillä oli ainakin lapset Erik (1712-1751)Henrik (1719-1790), Susanna (1723-1788),  Johan (1725), Catharina (1726-1777), Helena (1729-1764) ja Christophorus (1731-1785). Kaikki lapset pääsivät "hyviin naimisiin".

Henrik kuoli Lohtajalla 10.3.1741 58-vuotiaana.

sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Uutta vuotta 2025!

Uusi vuosi vaihtui lämpöisissä lomatunnelmissa. Tosin myönnettäköön, että aistin hulppeasta rätinästä ja räiskeestä ainoastaan etäämpää kumisseet paukeäänet ja esikoiseni lähettämät videot. Olin niin kaputt että raahauduin pehkujen väliin jo iltakymmeneltä epelin kanssa. Aikaero ja aurinko olivat tehneet lomalaiselle tenät. 


Olen lukenut joululomallani enemmän kokonaisia kirjoja kuin pitkään aikaan. Toivoin pukilta erityisesti kahta kirjaa. Pukki kun ei koskaan osaa hankkia mulle niitä kirjoja, joita mieluusti lukisin, vaikka omasta mielestäni kirjoja on helppo ostaa.  Siispä tapaan tehdä toivelistan...

Tämänkertaiset kirjatoiveet liittyivät molemmat jollain tavoin vähemmistöjen elämään. Sattumaako? En tiedä. Finlandiaehdokkaita kuitenkin molemmat!

Kaj Korkea-ahon  "Äitiä etsimässä."  on kiinnostava ja todenperäinen  kertomus kahden homomiehen lapsihaaveista. Korkea-aho on lähtöisin Ähtävältä läheltä lapsuuskuntaani, ja häneltä on jo aikaisempiakin julkaisuja. Tätä kirjaa hän ryhtyi kirjoittamaan jo siinä vaiheessa, kun lapsihaave ei ollut vielä täysin sinetöitykään. Eli hän ei voinut tietää, kuinka kirja etenee ja saako hän lapsen vai ei.

Korkea-aho kirjoittaa, miten kumppanuusvanhemman etsiminen eteni ja vasta 26. äitiehdokas-miesparille ennakolta täysin tuntematon nainen- tuntui sopivalta. Sitä ennen löytyi hyviä tyyppejä, outoja tyyppejä, pelottavia tyyppejä, jos vaikka mitä erikoisuuksia. 

Hämmästyttävintä mielestäni oli se, että homoparin ehdoton vaatimus lapsen tulevasta koulukielestä-ruotsi -oli monelle naisehdokkaalle kuin punainen vaate. Jäin miettimään tässä kohdin suvaitsevaisuuden käsitettä. Sitä, kuinka näennäisesti avarakatseinen äidiksi haluava sateenkaariehdokas on valmis peruuttamaan kumppanuusvanhemmuuden kielikysymyksen vuoksi. En tiedä, vaikuttaako omat kokemukseni tähän pohdintaan, ehkä. Käviväthän molemmat poikani koulunsa ruotsiksi, vaikka minä olen täysin suomenkielinen. En muista koskaan ajatelleeni kaksikielisyyttä uhkana, enempi mahdollisuutena. Enkä muista pelänneeni sitäkään, etten osaisi lapsiani auttaa vieraalla kielellä läksyissä sun muissa.

Kirjan teksti on upeaa, humoristista, kyseenalaistavaa ja älyttömän rehellistä. Minulle se oli kaunokirjallinen elämys. Jäin miettimään, kuinka rohkea teko kirjan kirjoittaminen olikaan. Erikoisen lapsenhankintatavan lisäksi kirjassa nousee hienosti esille pohdinta omasta tiukasta nuoruuden kristillisyydestä ja ympäristön vanhoillisista näkemyksistä, änkytyksestä ja hyväksytyksi tulemisesta,  unohtamatta lapsi-vanhempi-suhdetta omiin vanhempiin tiukasti normitetussa elämässä. Ja siitä, kuinka lopulta voikin löytyä yhteys oman vanhemman kanssa kivikkoisia väyliä kuljettua ja vanhemman pohjimmainen rakkaus on  sittenkin siellä kaiken perustana. Joskus vain on kuljettava pitkä tie sen löytääkseen. 

Toinen kirja on minulla vielä kesken. Lueskelin sitä lentokoneessa. Se on Finlandiavoittaja Pajtim Stacovicin " Lehmä synnyttää yöllä." Etukäteen kuulin, että kirja olisi vaikeaselkoinen. Mielestäni ei lainkaan. Toisaalta minulle on aiemminkin sanottu, että luen kaikkea vaikeaselkoista. 

Kirjassa pompitaan sekä Suomessa että Kosovossa. Päähenkilö matkaa vanhempiensa synnyinmaahan, Kosovoon lapsena ja aikuisena. Hänen elämäänsä kuuluu väkivalta sekä isän että isoisän taholta. Isoisän maatilan lehmästä nousee hänelle tärkeä ystävä. Musertava hetki on, kun poika pääsee katsomaan vasikan syntymistä.  Odotettu vasikka syntyy kolmijalkaisena ja siihen kulminoituu kaikkien pettymys. Poika puolestaan löytää lehmästä ymmärtävän ystävän. 

Kirjassa nousee esille vaikuttavasti ulkopuolisuuden tunne. Kun olet ollut pakotettu muuttamaan toiseen maahan, se määrittelee elämääsi loppuikäsi ajan monin tavoin. Pakotettuna kaikki on toisin kuin vapaaehtoisena. Entisessä kotimaassa taas kohtaat outoja oletuksia. Kukaan ei ymmärrä kaltaistasi, et kuulu minnekään.

Kirjassa on hienosti tuotu esille kaksi eri vuosikymmentä, jolloin tapahtumat tapahtuvat. Lisäksi kolmantena ulottuvuutena on pojan jo kuolleelle isälleen kirjoittamat kirjeet. Mielestäni käsittämättömän selkeästi nuo eri osiot erottuvat lukijalle, minulle se oli ahaa-elämys tavasta, josta itsekin olen haaveillut. 

Kaikessa karmeudessaan kirja oli minulle lukuelämys. Kirjailija on osannut upeasti kirjoittaa lapsen maailmaa auki. Ja myös aikuisen - päähenkilö on juuri tekemässä itsemurhaa, kun äiti soittaa. Poika lupaa lähteä kanssaan matkalle Kosovoon, kun äiti pyytää. Siihen jää aie itsemurhasta. Jotenkin teksti on tosi moniulotteista ja sieltä on löydettävissä myös piilomerkityksiä. 

Kirjailija on muuttanut 2- vuotiaana Kosovosta suomeen. Hän kirjoittaa suomeksi. Seikka, johon uppouduin. Suomi on hänen koulukieli, muttei kotikieli. Siksi tuntuukin aivan käsittämättömältä, kuinka rikasta kieli on! Toisaalta kirjailija itse on sitä mieltä, että hän on täysin suomalainen ja siksi hänestä tuntuu jälleen ulkopuoliselta, kun ihmiset kummastelevat hänen kirjoittavan suomeksi.  Ymmärrän sen nyt, kun hän siitä kirjoitti.

Tätä kirjoittaessa loma on lopuillaan. Sen viime metrit eivät olleet ihan toivotunlaisia. Pikkuepeli sairastui reissussamme. Lauantai meni ensin läääkärikeskuksessa ja sieltä lähetteellä espanjalaiseen yksityislastensairaalaan. Minä ja poika lähdettiin mukaan muka tulkeiksi. Hola ja gracias ei hirveästi kommunikoinnissa auttaneet, espanjan opintomme on auttamattoman pahasti vielä  vaiheessa. 

Täytyy kuitenkin kiitollisena todeta, että epelin hoito oli erinomaista ja hoitaneet ihmiset ihania. Epelikin saatiin lopulta kuntoon sen verran, että pääsi lomailemaan iltasella takaisin kanssamme. Mutta muistakaa ihmiset matkavakuutus. Aika kalliiksi olisi  tämä reissu ilman sitä tullut!


Yllä: lääkäri huudahti:Ou mai, Batman from Finland. Poika supatti mulle, että ois pitäny pistää sittenki se jalkkispaita...

Sanoin pojalle, että näin upeita uimarenkaita on vaan ulkomailla...

Kestää, kestää...

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Kohta pääsee taas töihin!