Hyvää ensimmäistä adventtia!

Kuvakooste  tulee tällä kertaa kollegani kauniisti sommittelemasta adventtihartaudesta. Samalla pohdintaa joulun juhliin valmistautumisesta.

Minulle adventti suo luvan alkaa jouluun valmistautumisen näkyvämmin. Pidän joulun tunnelmasta, vaikken mikään jouluhörhö  tunnusta olevani. Oman työni kautta valmistaudun joulun juhliin jo kesästä lähtien kypsytellen, kuunnellen ja ideoita hiljalleen rakennellen. Vaivaudun kuuntelemaan satoja kappaleita löytääkseni sieltä joukosta ehkä vain yhden helmen.   Myönnän, en koe sitä työnä, vaan ennemminkin intohimona, joka täytyy saada toteuttaa. Työni mahdollistaa minulle tämän  - oikeastaan aika upeaa !

Saan mielettömästi voimaa kaikesta kaunista ympärilläni. En osaa itse sitä luoda, mutta onneksi lähelläni on ihmisiä, jotka sen taitavat. Vai mitä pidätte juhla-asuun puetusta pianostani! Ei voi soittaa rumasti, jos joku on nähnyt soittoni juhlavuuden eteen näin paljon vaivaa!

En ollut lapsena mikään koulufriikki. Pikemminkin  vetämätön alisuoriutuja. Usein turhauduin tunneilla. Silti yksi asia sytytti minussa jo kouluaikoina kipinän. Kuin ihmeen kautta sain opettajikseni pari luovuuteen ja ilmaisemiseen kannustavaa opettajaa. En tiedä, kuinka he huomasivat palon sisälläni, sillä olin hyvin arka ja ujo. Joka tapauksessa huomasin joka joulu olevani parhaan kaverini kanssa pääosissa näytelmissä ja viikonloppuisinkin opettaja roudasi Datsun 100 A:llaan meitä kissanristiäisistä toisiin. Arvostus heitä kohtaan nousee mielissäni vuosi toisensa perään. Siksi haluan avata omassa työssänikin mahdollisuuksia samanlaista paloa tunteville. Vaikka maailma muuttuisi tulevaisuudessa millaiseksi hyvänsä, luovuutta, ilmaisukykyä ja -voimaa tarvitaan...

Kollegani  ajatus siitä, että juhlan eteen täytyy nähdä vaivaa, luoda jotain kaunista, on ihana. Ennen juhlaa hän totesi, että jos joku lapsi saa sitä kautta elämyksen, se riittää hänelle. Tiedättekö - myönnän liikuttuneeni. Oppilaat poistuivat juhlasalista. Yksi tyttö siirtyi oppilasjonosta sivuun, kulki vastavirtaan ja palasi vaivihkaa saliin. Luuli olevansa yksin. Hän käveli ikkunan   ääreen, jossa paloi kynttelikköjä ja kukat oli aseteltu kauniisti. Etäältä seurasin tytön kättä, joka hiljaa tarttui kiinni kukan terälehdestä ja silitti sitä...Elämys, niin...

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet aika hektisiä. Luovalle työlle täytyisi antaa aikaa.  Olla samaan aikaan sekä ahkera että laiska. Kiireisenäkin pystyy toimimaan ja tekemään, mutta karu totuus - vasta levollisena ja stressaantumattomana kykenee luomaan jotain merkityksellisempää. Myös ihmisten ympärillä täytyy antaa tilaa luovuuden esiin saamiselle. Olen vuosien mittaan tyrmännyt työtarjouksen jos toisenkin siksi, että   joissakin yhteisöissä luovuuteni yksinkertaisesti vain sammuisi. Niitä asioita ei mitata rahassa...

Viikolla nukun lyhyesti, rakastan valvomista illan hämärässä yksikseni.  Aamulla, kun kello soi, olen kaikkea muuta kuin ideoita täynnä. Kollegani, joka on aamuvirkku, kertoi, ettei koskaan käytä herätystä aamuisin. Minulla kelloja on vähintään kolme! Välillä  tulee sitten tarve tankata lepoa. Tällä viikolla olen onnistunut hämmentämään useampaa ihmistä kertomalla, että viikonloppuna nukuin putkeen 14 tunnin yöunet! Mennä unille täysin uuvahtaneena ja se tunne, kun herää täynnä virtaa tietäen, että nyt kohta tapahtuu... Ette tiedäkään, paljonko olen saanut jo aikaan:)))

Adventti on odotuksen aikaa. Silloin pitäisi osata keskittyä olennaiseen. Elää kiireettömästi odottaen. Vaikeaa. Huomaan  kyllä vuosi vuoden jälkeen eläväni pelkistetymmin. En halua mennä minnekään, olla vain kaiken liikenevän vapaa-ajan. Minun joulunaikani rakentuu pala kerrallaan hiljaisuudesta, valoista, musiikista....

Muistomerkki Tankarissa vietetyistä kesistä

  

Tankarin saarella ns. Majakanmäellä, jykevän Kivikellarin seinässä on muistolaatta.

   

Mustassa laatassa  on ruorin kuva ja teksti "

"Kiitollisina lapsuuden onnellisista kesistä Tankarissa.

Tacksammaför barndomens lyckliga somrar på Tankar

21.7. 2007 Pro Tankar ry

perustajajäsenet"

 

Netistä löydän erään saarella asuneen tekstin:

"Silloin, kun mieheni Iiro oli lapsi, 50- ja 60-luvulla, oli Tankarissa vilinää. Luotsien, kutterikuskien

ja kalastajien perheet muuttivat sinne kesäksi. Siellä asui oma yhteisö ja lapsiakin oli paljon. Samat

lapset perustivat vuonna 2007 Pro Tankar ry yhdistyksen...Ja monelta eri aikakaudelta on saarella rakennuksia, polkuja, venevalkamia ja monen moisia muistoja saaren pitkän historian varrelta. Tankarissa onkin ollut yhteisö aina, enemmän tai vähemmän. Iiron lapsuudessa varmaan enemmän, meidän lasten ollessa samanikäisiä, vähemmän, mutta edelleen saari elää ja hengittää omaa ainutlaatuista tunnelmaansa monin kasvoin... "

Voi vain  kuvitella noita kesähetkiä pienessä yhteisössä. Tunnelma on varmaan ollut aivan omanlaisensa.

LÄHTEET:

Veneilijän kaksi kesää Tankarissa. Pdf-tiedosto. [content.siteadmin.fi/File.aspx?...VENEILIJÄN%20KAKSI%20KESÄÄ%...] Luettu 7.6.2015.

Vaakunakilpi Kaarlelan kirkossa

Kaarlelan kirkon seinällä on jännittävän näköinen esine. Usein olen miettinyt, mikä se on. Nyt tiedän!

Kyseessä on vaakunakilpi.

Vaakunakilven omistaja on ollut vapaaherra Simon Daniel Baron. Hänet on haudattu kirkon lattian alle. Vaakunakilpi on ollut kirkon seinällä jo vuodesta 1736.

Simon Baron (Barohn) oli Pohjanmaan jalkaväkirykmentin komppaniapäällikkö, majuri ja karoliini. Hänet on haudattu 10.10. 1732 ilmeisestikin kuorin pohjoispuolelle, koska hänen vaakunakilpensä ripustettiin myöhemmin kuoriparven lähelle.

Vaakunakilven paikkaa vaihdettiin kirkossa vuonna 1751 siirtämällä se alttaritaulun oikealle puolelle. Kilven vieressä on alun perin ollut asetteilla myös kolme miekkaa, mutta ne on kirkon seinältä  varastettu 1800-luvun loppupuolella.

Kilvessä on mielenkiintoisia yksityiskohtia. Yläosassa on harmaa haarniska sulkatöyhtöineen.




Ylemmässä soikion muotoisessa  kyltissä kerrotaan vanhalla ruotsilla Herr Simon Daniel Baronin elämän tärkeistä tapahtumista.

Alemmassa kolmion  muotoisessa kyltissä puolestaan on mitä ilmeisimmin tekstiä Simon Baronin puolisosta "Välborne fruen : Fru Helena Baron."

Jos saan oikein tekstistä selvää, rouva on kuollut 7.10.1732.

Kilvessä on alimmaisena maininta vuodesta 1736, ilmeisesti siis kilven esillelaittovuodesta.

Kaarlelan pitäjän historia I kerrotaan, että  kirkonkirjoista on selvinnyt jonkin verran Baronin vaiheista. Simon Baron osasi venäjää ja " tiesi miten venäläisten kanssa olisi seurusteltava." Siksi hänet lähetettiin vuonna 1700 Narvasta Novgorodiin   kuvernöörin ja kenraali Ivan Jurjevitsh Trubetskoin  luo. Baronilla oli matkassaan mukana mm. Kaarle  XII kirje tsaari Pietarille, mutta sitäkin tärkeämpänä tehtävänä Baronilla oli ottaa selville, aikovatko venäläiset jatkaa sotaa, vai ovatko he valmiita rauhaan.

Baronin reissu ei kuitenkaan osoittautunut helpoksi. Tsaari lähimpien miestensä kera kohteli Baronia "julmasti ja epätavallisen ankarasti  ja piti häntä vankina venäläisten leirissä Narvassa." Baronin kerrotaan lopulta palanneen takaisin "surkuteltavassa kunnossa"  venäläisten tappion jälkeen ja joutuneen vielä vuonna 1704 uudelleen vangiksi Narvassa jääden rauhantekoon saakka sotavankeuteen. Sodan jälkeen Baron ylennettiin majuriksi ja hän sai myös kapteenin viran Pohjanmaan rykmentin yhdeksännessä komppaniassa.

LÄHTEET:

Kaarlelan pitäjän historia I, 1969, s. 140.

Kokkolan suomalainen seurakunta. Kaarlelan kirkon historia. [http://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/tilat/kaarlelan_kirkko/kaarlelan_kirkon_historia] Luettu 1.8.2015.

Merimieskirkko

Väliin sangen kesäisiä kuvia. Nämä tulevat Kokkolan Ykspihlajan kaupunginosan merimieskirkosta. Sinne pääsy ei ole nykyään enää  aivan yksinkertaista. Merimieskirkko sijaitsee Kokkolan sataman tuntumassa ja alue on ollut muutaman viimeisen vuoden ajan rajattu aitauksella ja portilla. Sisäänpääsy alueelle vaatii kulkuluvan.

Olen käynyt Merimieskirkossa kerran aikaisemin päiväkotiryhmän kanssa tutustumiskäynnillä. Siitä lienee jo reilu viitisentoista vuotta. Tämän kertaisen pääsyn alueelle mahdollisti heinäkuussa ollut Ykspihlajan kulttuuriviikko. Vierailu Merimieskirkossa kuului viikon virallisesti ilmoitettuun ohjelmaan.

Meitä on muutama kymmenpäinen ihmisjoukko lukitun portin takana. Alun hämmennyksen jälkeen  selviää, että meitä onkin menossa ihmisiä kahteen eri tapahtumaan. Toisen  lähes samanaikaisen  tilaisuuden järjestäjistä muutama odottaa portilla omaa porukkaansa ja naurahtaen tämä  osa porukasta toteaa olevansa menossa hieman maallisempaan tilaisuuteen, entiseen Puomi-baariin!:) Hyvä, että selvisi ajoissa. Sisään satama-alueelle pääsemme kuitenkin sulassa sovussa samalla portinaukaisulla. Matkaa portilta kirkolle on useampi sata metriä.

Merimieskirkko on vanhahko, puurakenteinen talo punaisine seinineen. Rakennus on aikoinaan toiminut satamakapteenin talona aivan Satamalaitoksen läheisyydessä, matkustajalaiturin äärellä.

Suomen Merimieskirkolla on toimintaa yhteensä  13 maassa sekä kaikilla merillä. Suomessa kansainvälisiä merimieskirkkoja on kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla; Helsingin Vuosaaressa, Hamina-Kotkassa, Raumalla, Raahessa, Oulussa sekä Kemi-Torniossa ja tietystikin täällä Kokkolassa. Näiden lisäksi Helsingissä on myös Hernesaaressa palvelupiste risteilyalusten miehistöille.

Kokkolan Merimieskirkko on avoinna maanantaista perjantaihin 18.00-22.00, muulloin ainoastaan tarvittaessa. Ellei kävijöitä jonain iltana ole, työntekijät menevät usein käynneille laivaan.

Kaukaa saapuville merimiehille merimieskirkossa on tarjolla pieni kahvio/myymälä/kanttini, lukusali, puhelinpalvelut, satelliitti -TV sekä opastus- ja kuljetuspalveluita sopimusten mukaan. Myös retkitoimintaa on mahdollista järjestää.

Suomen Merimieskirkon historia ajoittuu vuoteen 1874, jolloin lausuttiin kirkon syntysanat Suomen Lähetysseuran vuosijuhlassa. Merimieskirkon toiminta vakiintui nopeasti nykyisen kaltaiseksi. Merimieslähetyksen työ laajeni 1900-luvun alussa myös kotimaan satamiin.  

Meitä kirkkoon tutustujia on kaiken kaikkiaan parisen kymmentä. Oikein kivaa porukkaa...

Alla kuvassa näkyy merimieskirkon logo, joka heillä on myös katolla liehuvassa lipussa.

Sisällä on useampi huone. Itse asiassa nimi on hämäävä, ei tämä mikään kirkko oikein ole, sillä tila on ennemminkin oleskelutilan näköinen.

Varsinaisessa olohuoneessa on  vanha valkea kakluuni ja kristallikynttilälamppu. Kirjoitamme vieraskirjaan nimet.

Seinillä on tauluja muutaman vuosikymmenen takaa. Hirsiseinät ovat roosat.

Olohuoneeseen mahtuu istumaan useampi ihminen. Huoneen nurkassa pelaajia odottaa jalkapallopeli.



Kirjahyllyn päällä on muutama laiva...



Tässä luettavaa ajankuluksi.

                         
   
Näyttää sangen vieraskielisiltä teoksilta.



Olohuoneen televisio on tällä kertaa kiinni.




Seinällä on pieni, valkea krusifiksi.

                         

En tiedä, kaipaako merimies maissa ollessaan merimaisemaa...Sellaista olisi kuitenkin olohuoneen ikkunasta tarjolla!



Viereisen huoneen jakkaroiden ääreen voi kai hetkeksi unohtua musisoimaan ikäväänsä...











...tai pelata erän biljardia.



Löytyypä vielä vanha polkuharmonikin.

                             


Harmonin päällä on koristeena kaksi pientä ikonia.

Perimmäisessä huoneessa voisi olla paikka hiljaisuudelle.

Valkeassa ovessa on luurin kuva.  

Tässä kurkkaus valkean oven taakse. Nahkatuolilla voi omassa rauhassa soittaa läheisilleen merien taa.

Sisäänkäynnin yhteydessä on pieni kahvipiste ja hyllyllä käyttötuotteita myynnissä. .

  

Myymälässä on esillä vaatteita, ns. second hand-tyylillä. Tuotteet ovat  edullisia.

Kanttiinin kassalla on jotain pientä myynnissä.

Suomen Merimieskirkon toimintakertomuksesta vuodelta 2014 löydän tiedon, että Kokkolan Merimieskirkolla on kohdattu kyseisen vuoden aikana yhteensä 2475 kävijää. 1069 heistä on käynyt itse merimieskirkossa, 1406 henkilöä työntekijät ovat kohdanneet laivoilla ns. laivakuraattorityönä.

Kokkolan satama on Suomen  kolmanneksi suurin yleissatama ja suurin bulkkisatama (= raaka-ainesatama). Vuonna 2014 siellä kävi 582 laivaa.

Kokkolan merimieskirkossa kävi edellisen vuoden aikana ihmisiä kaikkiaan 29 maasta, enemmistönä olivat filippiiniläiset, kiinalaiset ja venäläiset.

Kokkolan merimieskirkon toiminnassa on mukana kymmenkunta vapaaehtoista. Joulun alla merimieskirkot muuten keräävät joululahjoja merimiehille. Viime jouluna jaettiin viiteentoista laivaan joululahjoina käsitehtyjä villasukkia yhteensä 200 kappaletta.

Merimieskirkon autoa näkee silloin tällöin kaupungin katukuvassakin.

LÄHTEET:
 Suomen merimieskirkko. [http://www.merimieskirkko.fi/] Luettu 6.10.2015.

Suomen merimieskirkko 2014. Merimieskirkkojen kertomukset. [www.merimieskirkko.fi/.../suomen_merimieskirkko_vuosikertomus_2014]  Luettu 6.10.2015.

Kaksi ja puoli-kielinen perhe

Mietin kauan tämän kertaisen kirjoituksen otsikkoa. Se ei tarkoita samaa kuin kaksi- ja/tai puolikielinen perhe... Ajatuksena oli   perjantaina vietettävän  (6.11.) Ruotsalaisuuden päivän tiimoilta kirvoittaa kirjoitus arkisesta elämästä, jossa käytetään molempia kotimaisia kieliämme, suomea ja ruotsia.

Olen  täysin suomenkielinen. Lapsuuskodissani  puhuttiin leveää Etelä-Pohjanmaan murretta. Tunnustan vielä lukioikäisenä vallan ahdistuneeni ruotsin opinnoista. Väkisinkin mieliin muistuu äiti, joka hoki, että lue, lue ruotsia, vielä sitä tarvitset ja muistan kyseenalaistaneeni moisen intoilun.

Ensimmäinen kosketus ruotsinkielisiin taisi tulla 16-vuotiaana. Sain kesäpestin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Itse asiassa moneksi kesäksi. Suuri osa työkavereistani oli ruotsinkielisiä. Ihmiset olivat mukavia, vaikka paljon  puhetta meni sivu suun. Anders, Sixten, Johan, Glenn, Rainer, Camilla...Uusi maailma ihan nimistä lähtien. Avarruttava kokemus kaiken kaikkiaan.

Vaan äidit tietävät kaiken aina paremmin. Niin minunkin äitini. Otin ja avioiduin ruotsinkielisen kanssa, vaikkei siihen aikaan ollut edes keksitty kampanjaa "Ota riski ja rakastu suomenruotsalaiseen." Hassua, mutta vähemmistökansalaiseen hurmaantumista ei kotonani mitenkään  kyseenalaistettu, enkä itsekään tajunnut sitä oudoksua.

Kun muutin Kokkolaan, pääsin porautumaan pienen  ruotsinkielisen kylän agraarielämään. Myönnän, jonkinmoinen kulttuurishokki oli varmaan  saapua vieraan kieliyhteisön keskelle ummikkona. Vaikka sentään kaikki muu paitsi kieli ja sen mukana tietyt tavat  oli ihan kuin muuallakin.  En tiedä, minkä verran olisi ollut hyötyä huolellisemmin tehdyistä kouluruotsin opinnoista, sillä anoppilassa puhuttiin ruotsiksi ainoastaan  hyvin vahvaa ja vanhaa murretta. Alkuun en ymmärtänyt sanaakaan, mutta  nyökkäilin herttaisesti asiaan jos toiseenkin.

Ensimmäisiä outoja sanoja muistan olleen sana föyse. Sanaa toistettiin mennen, tullen ja palatessa. Sulhoni kotona oli maatila ja vasta paljon myöhemmin minulle kirkastui, että föysehän oli tietysti navetta. Aivan niin kuin kuddå on lehmä. Puhumattakaan siitä, että juuri poikinut lehmä on burikuddå...eipä tullut ihan ensimmäisenä mieleen.

Monet asiat opin kantapään kautta. Öykk meir vede, huudellaan  meillä edelleen, kun takkaan pitäisi lisätä puita. Ny far vi i sendji,  tokaistaan nukkumaan mennessä ja stedi jeer, kun pitää pysähtyä just tässä. "Tuku teen" oli pitkään ongelmallinen, mutta sehän oli vain "tuollaiset", kun taas "tukan teen" tuollainen. Keväisin appiukko laittoi "setåpeeronoita" maahan. Iloinen oivallus, kun tajusin, että ei ne normaalia istutusperunoita kummempia olleet!

Lintubongarin ura ei saanut minulla heti täyttä tuulta siipiensä alle. Täytyy olla melkoinen selvännäkijä tajutakseen, että peråtjuve  tarkoittaa närheä,  sperrintsi haukkaa tai  skvirotraste räkättirastasta. Pelkkä skviro taas tarkoittaa ihan vaan ripulia, joten tarkkana täytyy  bongarinakin olla ja katsoa myös, mitä pönttöön päästää!:)

 Kun oltiin jäällä,  kuului "pimpplå fur sonder." Luulin ensin, että jotain paljon härskimpää tapahtui, mutta selvisikin, että pilkkivapa vain meni rikki.   Siipan lempilausahduksia oli joskus "Göyle satt i stöyle och tugga möule." Voisi kai kääntää kuta kuinkin, että hullu istui saappaassa ja puri hometta. Tätä ei olisi koulussa opetettu...   Ei myöskään sanaa snårvalpe, jonka suora käännös olisi räkäpentu, näin on perinteisesti kutsuttu kylän lapsukaisia.  Kun lapset kitisevät, meillä ärähdetään "slut ti marr" ja marina lakkaa yleensä heti. Tänä iltana tosin kuulin, kun nuorimmaiseni selitti äkäilevästä äidistään tietsikalla kaverilleen "Hon e so marro i da...

Meillä  lapset kävivät päiväkotinsa ja peruskoulunsa ruotsiksi. Oikeastaan sitä ei edes mietitty, koska naapuruston lapset olivat siihen aikaan kaikki ruotsinkielisiä.  Hassua, että parissa kymmenessä vuodessa kotikylämme  asutus on muuttunut paljon - nyt lapsista  isompi osa  käy suomenkielisessä koulussa.

Kokkolan ruotsin murre on siitä kumma kieli, että sitä aika harva tajuaa. Hyvin vanhaa kieltä, jota olen oppinut mainiosti  ymmärtämään, mutta harvemmin puhumaan. Kirjoittamaan sitä vähemmän pyritäänkään. Oma kieli on minulle niin iso asia, että koen puolet persoonastani katoavan, kun vaihdan kieltä. Siksi olen sinnitellyt useimmin sitkeästi suomella. Silti huomaan ajattelevani jotkut tietyt sanat ruotsin murteella. Tällaisista voisi mainita joulukuusen kimaltavista koristeista sanaa "glittre", en tiedä miten saman asia voisi selittää yhdellä sanalla yhtä kuvaavasti suomeksi.

Koulun vanhempainvartit sun muut keskustelut on käyty yleensä niin, että ope on puhunut ruotsiksi ja minä suomeksi. Ongelmaa ei ole ikinä ollut... uskotteko, että itse asiassa nautin ruotsin murteesta! Sanat ovat hyvin kuvaavia. Olen oivaltanut, että kieli on myös iso osa kulttuuria. Vähän pelkään, miten tämän murteen jatkossa käy. Ainakin iso osa sanoista katoaa kaupungistumisen myötä.

Meillä kielet ovat olleet sikin ja sokin niin kauan kuin lapsia on ollut. Siipan kanssa puhumme suomea. Kun esikoinen syntyi, pakotin suorastaan hänet puhumaan lapselle ruotsia. Alkuun se oli vaikeaa. Toisen kohdalla kaikki oli jo itsestään selvää. Koska ymmärrämme kaikki sekä suomea, ruotsia, että ruotsin murretta, kielet lentelevät ristiin rastiin ilman että edes huomaamme. Minä puhun suomea pojille, siippa ruotsia. Yhteinen kielemme on suomi. Pojat puhuvat toisilleen joko suomea tai ruotsin murretta tilanteesta ja seurasta riippuen. Poikien väliset tappelut  onnistuu ilman kangertelua kaikilla kolmella kielellä:)

 Jos kysyn joltakulta perheessäni, puhuiko hän puhelimessa suomea vai ruotsia, ei välttämättä osata vastata. Perheeni kieli vaihtuu lennosta sen mukaan, minkä kielinen ihminen on vastassa. Joskus on ollut hassuja tilanteita esimerkiksi junamatkoilla tai Itä-Suomessa. Olen  paapattanut pojille suomeksi, sitten on puhelin soinut ja puhelimeen on vastattu kirjakieliruotsilla asiallisesti keskustellen. Hetkeä myöhemmin pojat ovat intoutuneet juttelemaan omalla ruotsinmurteellaan. Se jos mikä kääntää päät! Ehkä tilanne tuntuu sivullisesta oudolta, vaikka meille se on ihan tavista.

Kaverisuhteilla on iso rooli. Vanhemman lapsen kavereista tosi moni on ollut täysin kaksikielisiä ja nykyään iso osa kavereista on suomenkielisiä. Isompi vaihtoi  kielensäkin suomeen, kun lähti ammattia opiskelemaan ja armeijaan. Vaikka kylämme on paljon suomalaistunut, on nuorimmaisemme kaveripiiri pääosin ruotsinkielistä. Harrastukset taas puolestaan on  hoidettu  suomeksi. Kirjahyllymme lastenkirjaosasto on nähtävyys sinänsä. Siellä on sulassa sovussa satoja kirjoa sekä suomeksi että ruotsiksi. Joo, olen lastenkirjafriikki molemmilla kielillä:) Yleensä luin sadut lapsille vain omalla kielelläni, mutta välillä eteen tuli tilanteita, että lapsi valitsi  hyllystä kirjan, joka oli sillä toisella kotimaisella ja se oli pakko kuulla juuri  tietysti sinä iltana, kun siippa oli töissä...

En tiedä ovatko lapseni kaksi- tai puolikielisiä. Unissaan he puhuvat ihan kumpaa kieltä sattuu. Eivät osaa oikein itsekään sanoa, kumpi kieli on vahvempi. Se on niin tilannesidonnaista.  Toisen pojan eskarissa todettiin vuosia sitten, että oikeastaan poika on täysin kolmikielinen, koska hallitsee murteen niin hyvin. Hei, ehkä me ollaan  sitten  ainakin kaksi ja puoli-kielinen perhe.:)

Tässä vielä kiva linkki Kokkolan ruotsiin !Karlebysprååtsi, var så god!

                                            Hyvää Svenska dagenia:)