Ruotsalon luonto-ja perinnepolku

Hieman tuulisena päivänä saan idean lähteä patikoimaan Ruotsalon luonto- ja perinnepolulle. Se on Ruotsalon kyläyhdistyksen aikaansaannos vuodelta 2018.  Reitin pituus on 6,2 kilometriä. Tuulinen päivä sopii hyvin, sillä on kuivaa ja hyttysiä on kisana vähemmän. 

Jätän auton Vähäjärven laavun lähelle. En olekaan aikaisemmin käynyt siellä. Laavu on siistikuntoinen ja siellä on jopa polttopuita valmiina. Vähäjärvi on yllättävän iso, tosin se on hieman rehevöitynyt. Nyt on enää päätettävä, kumpaan suuntaan reittiä lähden kiertämään; vaihtoehtojahan on tasan kaksi. 

Tien reunassa on mielenkiintoinen infotaulu. Siinä kerrotaan, kuinka maanmiesseura on aikanaan järjestänyt talviraveja Vähäjärvellä.  

Toisessa opasteessa kerrotaan Vähäjärven karikoista. Taulussa mainitaan myös, että Vähäjärvi on tunnettu simpukoistaan. Siippa toteaakin, että myös  hänen äitinsä on pikkutyttönä ollut järvestä keräämässä simpukankuoria, joita annettiin kanoille ruoaksi. Kuulemma rannalta keräsivät vesirajasta ämpäreihin ja niitä oli kuinka paljon hyvänsä...

Lähden laavulta käpöttelemään pitkin hiekkatietä. Tie johtaa Ruotsalon koulun taakse. 

Reitti on merkitty sinisin opastein; milloin viittana on puunuolia, milloin kiveen tai puuhun maalattuja sinisiä merkkejä. Reitti on melko vaivatonta löytää muutoinkin, sillä se noudattaa  monessa kohdin vanhoja polkuja. Osa reitistä on kylätietä. 

Maalaismaisema on idyllinen. Ihmettelen, kuinka paljon uusia paljon  uusia taloja Ruotsaloon onkaan rakennettu. 

Näin kuivalla kelillä reitin kulkee vaivattomasti läpi lenkkareilla.

Kosteimpiin paikkoihin on laitettu pitkospuita, joita pitkin on ihan luksusta kävellä. Joku on myös 

näköjään juuri käynyt raivuusahalla siistimässä kulkuväyliä ylimääräisistä heinikoista. 

Reitin matkan varrella on monenlaista kiinnostavaa historiaa. Saavun mestauspaikalle, sen nimi on Hirsipuunpelto. Olen käynyt siellä aiemminkin. Kaisan tarina on hurja...

Vieressä vielä näkyvä niitty on kaunis metsän keskellä, joskus kauan sitten  paikka lienee ollut pelottava.

Hetken aikaa sähkölinjan lähettyvillä käveltyäni saavun seuraavalle tutulle etapille. Tällä reitillä on näköjään aika katkeria tarinoita kerrottavanaan. Tämäkin kohde on entuudestaan minulle tuttu. Seutu vaan on edelliskerrasta jonkin verran pusikoitunut, muistan nimittäin silloin  ajaneeni vanhaa kärrytietä pitkin lähes tälle muistokivelle asti. Nyt se ei onnistuisi. 

Tässä paikalla murhattiin vuonna 1899 kaupungista Marinkaisiin palaamassa ollut isäntä. Paikka tunnetaan nimellä Murhapaalu.

 Matka jatkuu, ylitän pienehkön ojan varmoin askelin. Lankkusiltaa tukee vanhat, järeät tolpat.

Kesäkuun luonto on kaunis. Reitin varrella näkee metsämansikan kukkia, mustikan raakileita,vadelman  ja puolukan kukkia. Vähän myöhemmin kesällä reitin varrelta voisi kulkiessaan pistellä marjoja suuhun. Etäämpää iso pyyparvi lähtee lentoon. Siinä on monta poikasta. 

Reitti kulkee vähän etäämpää Kotolahdesta jaj Maajärvestä. Maajärvessä oli jokunen vuosikymmen sitten maksullista  lohenkalastusta. Nykyään se on yksityisomistuksessa.

Metsä loppuu ja aukea alkaa. Kuulen autojen hurinaa. Olenkin 8-tien varressa. Reitti jatkuu tienreunan läheisyydessä olevalla  kaivetulla alueella. Siinä menee  maan alla vesi- ja viemäriputket Lohtajalle asti. Tässä kohdin on helppoa kävellä. 

Seuraavaksi reitti kulkee  metsätietä pitkin. On taas idyllllistä, suomalaista kesämaisemaa. 

Minulla on  patikointiretkellä mukana pystykorva Voltti. Se sai nimensä siitä, kun se noudettiin aikoinaan  Voltista.  Kaikilla meillä olleilla pystykorvilla on nimissään tarina... Aikaisemmat pystykorvat olivat muuten Vappu ja Humppa...Nimet taitaa olla omia keksimiäni:)) En ole niin koiraihminen, mutta ulkokoirina  ja reissukavereina ovat ihan jees...Joku vastaantulija toteaa, että näkeeehän sitä sentään vielä elävänä Suomen kansalliskoiraakin. On kiva, kun jokainen vastaantulija juttelee...

Sitten reitin maasto kohoaa.  Kuljen  siistin metalliaidan vierusta. Aidan toisella puolella on Hopiakallio. Se on suosittu uimapaikka nykyään, entinen louhos. Nuorimmaiseni kavereineen käy siellä usein uimassa. Maasto reitin tässä kohdin on hyvin kivistä ja kuivaa, jäkälää kasvaa ympäriinsä. Siippa muistelee, että pikkupoikana ollessaan täällä tavattiin käydä pulkkamäessä. Ei löydä enää tarkkaa kohtaa, sillä puusto on kaikkialla aika isoa. Muistelee myös, kuinka isäukkonsa osti uudet sukset hänelle ja  niillä tietysti suoraan tänne parhaaseen mäkeen Sukset katkesivat ensimmäisellä laskukerralla ja isäukon tunteet voitte vain arvailla...

Pidän juomatauon  hopean värisellä kivellä istuen. Koirakin intoutuu pyöriskelemään  karheassa maastossa ja nauttii olostaan. Kauan ei viitsi tässä kuitenkaan levähtää, sillä hyttyset innostuvat paikallaan istuvista...

Kälviä on kivikkoista seutua. Kävelen vanhan kiviaidan reunustaa. Niitä on Ruotsalossa erityisen paljon. Tästä olisi kiva olla myös infokyltti, sillä nuoremmille kiviaidat saattavat olla jo vähän out of topic. Ne on tosiaan tehty aikoinaan käsivoimin...Ihmiset katoavat kukin ajallaan, mutta kiviaidat, ne muistuttavat jo menneistä ja pysyvät sinnikkäästi paikoillaan. 

Maisema ja maasto muuttuvat taas. Kiva, kun reitille on saatu monenlaista kasvillisuutta.  Infokyltissä kerrotaan Vähäjärven lehtomaisemasta. Kasvillisuus onkin lehtomaisen rehevää.

Reitti etenee kylätielle, jossa on järven rantaan on rakennettu monta uutta, kaunista taloa.  Ovat upealla paikalla luonnon helmassa. Pihat ovat huolitellun siistejä.

Ympäristö on ihanan maaseutumaista. Metsikössä vastaan tulee pyöräilijä pyöräänsä kantaen ja toteaa, ettei ihan joka kohdasta päässyt maastopyörälläkään.Heh, kälviäläinen ja pyöräilijä...:))

Sitten reissu onkin valmis. Kävelen vielä Vähäjärven rantaan ihastelemaan luonnon rauhaa. Kaislikon kätköistä lehahtaa uimaan nokikanapoikue. Melkein säikähdän.

Kiitos kivasta reitistä! 

Juhannuksena

Tämä juhannus on rauhallinen. Vietän sitä kotona, kuten usein aiemminkin. Tällä kertaa tosin ihan yksin; siippa on töissä ja nuorimmainenkin kavereidensa kanssa yöttömän yön riennoissa. Olen ja nautin, saunon, käyn piha-altaassa uimassa, syön ruhtinaallisesti ja kuuntelen radiota. Luen ehkä hyvän kirjan loppuun, jos jaksan. 

Päivemmällä liikuskelin lähiympäristössä. Kuvailin paikkoja, joista tuli suomalainen kesä mieleen. 

Toivosen eläinpuiston idylinen pihapiiri tuo mieleen lapsuuden kesät ja maaseudun tunnelman. 

Etäämpänä Kälviällä lyön jarrua ja pysähdyn kuvailemaan pärekattoista latoa ja niityllä laiduntavia lehmiä. Pääskyjen visertely kiirii korviini. On rauhallista.

Kälviän kotiseutumuseon pihapiiri on idyllinen koivuineen ja aitoineen.

Juhannusruusut  kuuluvat tunnelmaan. Niitä vain näkee nykyään aika harvoin. Pitäisikin laittaa jokunen puska pihan laitamille.

Päiväjärvellä kuljen yksinäni pitkospuita. Tupasvillat huojuvat hatarina pienessä tuulenvireessä. Soisen rannan tuoksu tulvii sisimpääni. Jossain molskahtaa pieni kala.

 Ulpukka on  lutunen. Lapsena keltakukkia oli kiva kiskoa veneen laidan vierestä ylös ja punoa köynnökseksi.

 Suopursun tuoksu metsän laidalla on vallan huumaava.

 Iltapäivällä merellä ajellessa on kiva katsella etäällä näkyviä mökki-ihmisiä. Lähes joka mökillä näyttää olevan väkeä. Eräältä mökiltä seurue viittilöi tulemaan lähemmäksi. Miehet ovat virvelöineet lohia ja saaneet neljä valtavaa lohta. Ylpeyttä äänessään niitä esittelevät.  Suurin painaa 13 kiloa. 

Zoomailen myös lintuparvia. Merihanhilla on poikueensa, toisessa poikueessa kaksi hieman isomman näköistä poikasta, toisessa neljä harmaapalleroa. Merihanhilla molemmat  puoliskot osallistuvat poikasten kasvatukseen. Turvaavat pienokaisensa uimalla  poikaset välissään. Kätevää. 

Nyt lämpiää sauna, käyn pian  ehkä uimassa . Altaan vesi näyttää riemulliset 23 astetta. Lippu on vedetty salkoon, nyt on lupa nauttia!

Koivutuoksuista juhannusta!

Yxpila-Hammerfest-kesäteatterissa

Kesän must number one kohde- Pihlajan kesäteatteri...Voi jestas! Tiesin odottaa hyvää, mutta sainkin verrattoman yletöntä esitystä tuutin täydeltä  2 h 15 minuutin edestä. Olen aivan mykistynyt ja sanaton ja ihan h-moilasena tätä kirjoitan nyt...

Yxpila-Hamerfest on sekä  hulvattoman hauska että riepovan syvällinen esitys. Juuri kun on saanut silmänsä  naurusta märiksi, tajuaakin  jo itkevänsä liikutuksesta ja kaikesta kauniista...

Esityksen alkupuolella kun pärähtää soimaan "Niin kaunis on maa", niin päästän  aikuisten oikeasti itkun.  Rydmanin laulu lauletaan hautajaismusiikkina - minulle se  myös edustaa sitä. Itkin myös ystäväni puolesta, jonka siskon hautajaisissa tämä laulettiin kauan sitten.  Ja minä en edes  tuntenut vainajaa, enkä ollut hautajaisissakaan...Tulla nyt juhannusaaton aattona itkemään itsensä kipeäksi ja olla siitä vielä hyvillään...Upeaa, herkkää laulua stemmoissa, koruttoman kaunista! Musiikkiosiot saavat muutoinkin minulta erityismaininnan!

Tarina menee pääpiirteissään niin, että sisarukset lähtevät hetken mielijohteesta mummo-vainaan tuhkia viemään kohti Jäämerta. Ovat perineet mummon menopelin ja herttaisena  ajatuksena on  mummon tuhkaaminen  Hammerfestiin, jossa hän joka suvi autoili henkensä  - ja muidenkin henkien  - edestä.  Kun ajattelee, että tarina on lähtöisin näyttelijoiden omista kynistä, niin en voi olla syvään huokaisematta. Olla sekä  lahjakas näyttelijä, kirjoittaja että musisoija...siinä on luovuusgeenit mäjähtäneet kaikki samoille tyypeille!  Ihailuni nuorille näyttelijöille myös mummon mukana kuljettamisesta!  Tarina huokuu lämpöä ja kaipuuta myös  omiin edesmenneisiin, veikkaan. Tässä tarinassa olisi ainesta  kirjalliseksi tuotokseksikin! Ja esikoisohjaukseksi jälki on hiton hyvää!

Automatkalla sattuu kaikkea yllättävää. Sisarusten  hulvaton serkku löytyy matkaseuraksi takakontista ja   liftari  änkeää hänkin kyytiin soppaa  -tai tuhkia- sekoittamaan. Matka etenee ja homma sen kun mutkistuu.

                  

Tarina on  hieno kuvaus nuorten  kasvusta,  luopumisesta, välittämisestä ja  itsensä löytämisestä. Kunnon romanttisessa komediassa sattuu ja tapahtuu tietysti kaiken aikaa. Ihailla täytyy erityisesti nuorten näyttelijöiden nopeaa roolien vaihtoa ja fysiikkaa. Ihaninta on, kun näyttelijoitäkin välillä oikeasti naurattaa, se sopii kesäteatterin  huolettomaan henkeen ja kuvastaa sitä, että näyttelijät nauttivat rooleistaan:)))

Tässä lahjakkuutta  ja luovuutta uhkuvassa Ykspihlajan  kyläyhteisössä on jotain omanlaista mystiikkaa. Monta vuotta peräjälkeen sieltä on joku saanut tiketin teatterikorkeaan. Taitaa olla ihan Guinnesin ennätystenkirja- veroista toimintaa väestömäärään suhteutettuna.:)

Kaikki esitykset näyttää nyt olevan loppuunmyyty. Ihanaa,että näytökset vetää,  mutta taatusti löytyisi vielä monta mattimyöhäistä katsojaa lisänäytöksillekin...

                

Taimia istuttamassa

Kesälomani alkoi kreivin aikaan. Ainakin siipan mielestä. Luvassa oli hikinen ja tuskainen urakka. Liki 10000 männyn taimen istutus. Taimien piti tulla jo viikkoa aiemmin jolloin olisi päästy istutushommiin suht vilpoisissa keleissä. Niin auvoisesti ei tietystikään käynyt. Saapuneessa kuormassa olikin ainoastaan kuusen taimia, meidän metsään oli tilattu mäntyjä.... Jouduimme odottamaan vielä reilun viikon, jotta palstallemme tarkoitettu männyntaimierä saapui. 

Taimet saapuvat metsänomistajalle umpinaisissa pahvilaatikoissa, jotta juuripaakut pysyisivät riittävän märkinä istutukseen asti. Aikaa ei siis ole tuhlattavaksi, vaan toimeen on käytävä heti. Taimien parasta istutusaikaa on juuri alkukesä. Saimme ohjeistuksen, että  taimia tulee kastella, mikäli juuripaakut alkavat kuivua. Niiden tulee olla puristettavan märkiä  istutushetkeen saakka. 

Olisikin ollut liian helppoa, jos taimilaatikot olisivat olleet valmiiksi istutuspaikalla, mutta kun se sattui sijaitsemaan tiettömän taipaleen takana, jouduimme  ensin kantamaan mukanamme kaikki 44 laatikkoa metsäautotien päästä palstalle...huh ja hei! Minulle jo tämä olisi riittänyt urakaksi:/

44 taimilaatikkoa. Yhdessä laatikossa 225 tainta. Väkisin päässä soi virsi "Mä taimi olen sun tarhassas..." Kauniita puidenalkuja, ei siinä mitään. 

Lainaan pottitaimien istutusta varten saimme asianmukaiset varusteet - niin sanotut pottiputket, joilla taimi on vaivatonta istuttaa maahan sekä istutusvakat, joissa taimia kannetaaan istutuksen aikana. Juuri ennen istutusta metsänpohja oli käyty auraamassa. Taimet istutetaan aurauksessa esiin kääntyneelle humusmaalle, jolloin taimen kasvulla on paremmat edellytykset onnistua. Metsämaan auraus parantaa taimien kasvun onnistumista, koska istutettu taimi ennättää kasvuvauhtiin ennen ruohon muodostumista, eikä se niin herkästi tukehdu muun kasvillisuuden sekaan. Paakkutaimet ovat 1-2-vuotiaita taimia. Mäntyjen istutustiheys on noin 2000 tainta hehtaarille. Vuosittain Suomessa istutetaan kaikkiaan 21 miljoonaa männyn - ja kuusentainta. 

Olen istuttanut taimia  aikaisemminkin. Tosin edelliskerrasta oli jo yli 20 vuotta aikaa. Silloin urakka sujui isommalla talkooporukalla aika iisisti. Nuorena olin yhden kesän kesätöissä istuttaen yksikseni taimia Tielaitoksen  maisemointityönä. Muista pitäneeni yksinäisestä työstä. Aamuseiskaksi minut vietiin metsään, iltaviideltä haettiin pois. Ei ollut kännyköitä tai muitakaan viihdykkeitä. Ainoastaan työmaavaunu, jossa saattoi istahtaa eväsleipien syönnin ajaksi. Istutusalueet olivat maaseudulla sen verran syrjässä, ettei päivän aikana nähnyt ketään.  Jälkeenpäin työmiehet kysäisivät näkyikö edes  käärmeitä. Seutu kuulemma vilisi niitä, onneksi en sitä silloin tiennyt...Silloinen maa oli niin  kovaa, että sain samanaikaisesti  molempiin käsiini jännetuppitulehduksen. 

Tämänkertainen maasto ylitti rankkuudellaan  kaikki entiset 1-0. Maasto on vanhaa merenpohjaa, hyvin kivistä ja kallioista. Toukokuussa oli satanut melko paljon ja  maaperä oli auratuista kohdista paikoitellen erittäin märkää mutavelliä. Koska metsän puut oli hakattu  koneellisesti, oli jälki sen mukaista ja risukkoa riitti. Kaiken kukkuraksi saatiin vielä + 30 asteen helle...

Tällä kertaa ei talkooapua hevin  ollut tarjolla. Nuorimmainen kävi hikoilemassa yhden päivän metsässä, ja uhosi myyvänsä metsän heti, kun perii sen:) Sattui vielä se kuumin ja tyynin päivä, niin ei oikein tainnut päästä makuun. Toisaalta ei oikein raaskinut patistaakaan, kun oli pojan ainut lomaviikko. Tekee muualla kesätöitä rapiat kaks kuukautta kuuden päivän työviikoilla. Että eiköhän se riitä. Toista se on minulla, jolla on pitkä loma, heh heh.

Siipan kanssa siis kahdestaan yritettiin päästä urakassa niskan päälle. Siippa totesi, että olen yltiödramaattinen ja liioittelen uupumustani. No heh...Jokusen kerran kompuroin oikein kunnolla risukoita ylitellessa ja ärräpäiltkään  ei seuralaiseni välttynyt. Kerran myös mäiskähdin niin syvälle liejuun, että jäin saappaastani kiinni ja siippa joutui kiskomaan ylös ensin minut,  myöhemmin saappaani. Tähän samaan syssyyn sattui tietysti kännykkä soimaan. Tuntematon numero. Vastasin ensin  suht fiksusti, mutta kun  henkilö toisessa päässä esittäytyi puhelinmyyjäksi, minulta paloi käämit ja myyjä-parka sai hänkin ärräpäät syyttä suotta niskoilleen. Tarviiko edes mainita, että kauppoja ei syntynyt! Jälkeenpäin jo  nauratti, ettei soittaja tajunnut kysyä puhelunsa aluksi "onko paha paikka." Puhelu  loppui tosi lyhyeen minun toimestani. Pahoitteluni soittajalle, omatuntoni kolkuttaa vähäsen vieläkin...

Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta hiki virtasi solkenaan. Minulla oli metsään varustettuna melkoinen juoma-arsenaali. Vettä kului valtavasti. Samoin hyttysmyrkkyjä niinä päivinä, kun tuuli ei sattunut hoitamaan hommiaan.

Luonto oli silti upea. Taivas täydellisen sininen ja kelopuut varvistelivat kohti taivaita. Toisenlaisissa olosuhteissa tämä olisi ollut valokuvaajan paratiisi. Liikuttavinta oli, että käki kukkui aamusta iltaan. Välillä se lenteli pitkin metsäaukean reunoja. Siipalle totesin, että tuo käki kukkuu itsensä kipeäksi. Tiesittekö muuten, että vain uroskäki kukkuu sillä tunnetulla  käkikelloäänellä, Naaraalla on on ihan toisenlaiset laulelot. 

Ihaninta taimien istuttamisessa oli nähdä homman eteneminen. Vaikka tahti ei ollut kova, niin päivässä taimi poikineen tuli istutettua. Siipalle vinkkasin alusta lähtien, että voitaisiin palkata joku hommaan. Siippa tietysti torjui moiset, mutta kun hellettä oli jatkunut useamman päivän, siippa tuli toisiin aatoksiin. Hänhän kävi muissa töissä istutuksen  ohessa ja  alkoi laskeskella, että meidän etanavauhdilla taimet ennättävät kuolla ennen maahan saamista. 

Joten voitte vain kuvitella kuinka iloiseksi tulin lyhyestä viestistä "soitin ja palkkasin yrittäjäimetsurin istuttamaan osan taimista." Sen jälkeen oma työmotivaationikin  puhkesi uuteen kukkaan. Uuras palkattu ennätti vielä  hänkin ilonpitoon mukaan istuttamaan muutaman tuhatta tainta. Lohdutti ammattilaisen toteamus kuitenkin mieltäni "kyllä on haasteellista maastoa, ihan jokaisesta ei  olisi tähän hommaan. "

Netistä lukemalla selviää, että itse istutettuna tienaa. Hahaa, missähän ne rahat? Oman työn arvoksi tulee laskennallisesti 320-400 euroa hehtaarilta. Kyllä on äveriäs olo nyt... 

Lisää luonnon  iloja. Siellä missä lakan  lehtiä näkyi, oli myös jokusia lakan kukkia.

Siellä täällä oli myös hirvenkakkaläjiä. Siippa kertoi että hirvet kuljeskelivat runsaasti hakkuuaukiolla  aikaisemmin syömässä, kun puut oli kaadettu.  Myös yhtenä aamuna hirvi kuljeskeli aukean reunamilla tarkastelemassa istutuksiamme. Tässähän toimiikin lannoitussysteemi hienosti!

         

Ja löytyihän sieltä muutakin - kyykäärmeen  palttoo kannon vierestä! Kyyherra siellä on vaihdellut nahkaansa. Onneksi ei jäänyt tekemään kanssani lähempää tuttavuutta. Minulla nimittäin on lapsuudesta jäänyt käärmepelko. Silloin käärme säikäytti minut. Istuin pölkyn päälle kaverilta tullessani, lauloin ja heiluttelin siinä jalkojani hyppynaru kädessäni.  Kurkkasin  jostain syystä pölkyn taakse ja siellä makoilikin käärme kippuralla! Kiljuin ja hyppäsin ja juoksin pakoon - ja käärmekin luikahti vauhdikkaasti  kivikkoon. En tohtinut hakea  pölkyn viereen jäänyttä hyppynaruani moneen viikkoon, kun luulin, että se oli myrkytetty...

         

Nyt on istutusurakka onnellisesti ohitse. Olo on pollea,  mutta jalat huutaa edelleen hoosiannaa. Voipa tässä hyvillä mielin  todeta  osallistuneensa ilmastotalkoisiin samaan syssyyn. Muutaman vuoden päästä hakkuuaukolla lienee kukoistava taimikko hiilidioksiidia sitomassa!

             

LÄHTEET:Metsänistutus täydessä vauhdissa Pohjois-Suomessa. Radio Pooki. [Koko maan istutusmäärä on kaikkiaan 21 miljoonaa männyn- ja kuusentainta.] Luettu 15.6.2019. 

Omalla työllä kannattavuutta. Hyötyliikuntaa omassa metsässä, kunto kohoaa ja rahaa säästyy. Metsälehti. [https://www.metsalehti.fi/blogit/omalla-tyolla-kannattavuutta/] Luettu 15.6.2019.