Talvella...

Jo monen viikon ajan on ajatuksessani ollut tehdä postaus vain, ihan vain talvisista kuvista, Se on jäänyt viikko toisensa jälkeen. Mutta ehkä nyt...

Tämä talvi on ollut kylmä. Tällainen pakkastalvi kyllä toisaalta on ihana, mutta toisaalta ahdistavakin, sillä lämmityskuluihin se tietysti vaikuttaa. 

Joka tapauksessa lunta on ollut riittämiin ja maisemalliset näkökulmat on olleet ihanat. Viikolla töissä olin välituntivalvojana ja näin niin kauniin taivaanrannan, että melkein itku pääsi, kun en ennättänyt sitä kuvailemaan. Taivas helotti  pehmeän vaaleanpunaisena valkohuurteisten puiden takaa. Kaiken kauneuden kruunasi ylimpänä  keltaisuuttaan säteillyt täysikuu. Joku oppilaistani huudahti "Oi, aivan samanlainen maisema kuin siinä meidän tekemässä kuvistyössä. Totta, sellaista maalasimme joku viikko aiemmin...

Oppilaideni kanssa olen joka viikko tutkinut säätiedotuksia. Siitä on oikeastaan tullut hauska yhteinen jatkumo. Veikkaan, että luokassani osataan sääkarttoja tulkita keskimääräistä paremmin. Ollaan juteltu myös tuulien vaikutuksesta pakkaseen ja siitä, paljonko hyinen tuuli voikaan lisätä pakkasen purevuutta. Kaikki tietous ei siis löydykään pelkästään lämpömittarista.

Olen kuvannut talvikuvia sekä kotipihastani että läheisiltä metsäautoteiltä. Kauemmaksi en ole ennättänyt. Toisaalta runsaassa lumessa tarpominen olisikin aika työlästä. 

Joku on sentään jaksanut tarpoa lumessa jopa ylämäkeen. Sitkeä, tasainen polku kulki  kohti ylämäkeä.  En tiedä, minne lie ollut kulkijalla matka. Mäen päällä tai takana kun ei ole mitään muuta, kuin asumatonta. 

Moni metsäautotie on saanut talven ajaksi jäädä lepotilaan. Aika harvaa pikkutietä aurataan, ellei metsänomistajalla ole puutyöt metsässä käynnissä. 

Lumiset puut on kuin pukeutumisleikki. Metsä saa ylleen aivan uuden värin. Niin kaunista!

Eläimillekin lie talvisessa hangessa tarpominen melkoinen voimanponnistus. Jälkiä näkyy paksussa lumessa vain vähän. 

Puut seisovat nekin paikoillaan. Näyttävät jylhiltä ja jykeviltä suorine runkoineen. Melkein hipovat taivaita. 

Eräänä iltana käväisin isäni haudalla. Siellä oli satumaisen kaunista. Isä toivoi joskus, että hän pääsisi Lappajärven kauniiseen hautausmaahan viimeiseen lepoonsa. Siellä hän piti elämyksellisen kauniina hautausmaan vieressä laineillutta järveä. Käytännön syistä isä haudattiin kuitenkin Kokkolaan. Uskon, että hän arvostaisi myös tämän paikan kauneutta. 

Vanhan kaupungin kadut ovat kaventuneet entisestään. Lunta on haastavaa aurata - tai etenkin sijoittaa aurauksen jälkeen. Toisaalta lumikasat vanhojen talojen laitamilla lämmittävät. Lumi on myös lämmittävä elementti!

Kaupunkialueella etenkin aurauskalustolla on kyllä isoja haasteita. Sivuihin aurattu lumi kerätään ensin kasoiksi, mutta katujen varsilta se on vielä  kuljetettava muualle, jotta kaikki sujuu liikenteessä...

Meren rannalla bongailen etäämpänä pilkkijöitä. He istuvat repputuoleissaan urhoollisina kylmyydestä huolimatta. Töissä joku ihmetteli, miten joku voi harrastaa jotain niin tylsää, kuin pilkkiminen. Istua nyt tuntikausia pieni pilkkivapa kädessään ja tuijotellen pilkkireiän syövereihin. Uskon, että juju onkin rauhoittumisen tunne. Ei suinkaan se mahdollinen saalis. 

Vastaan tuli V.A. Koskenniemen vanha runo "Talviaamu. " Samaistuin paljon sen tunnelmaan kuvatessani. 

Mikä hiljainen ja suuri onni onkaan

huurtehisten puiden unelmoissa,

aurinko kun talviaamun koissa

katsoo metsän korkehimpaan honkaan!

Autuaasti kaikki metsän henget herää,

pakeneepi Hiisi vuorten lomaan.

Niinkuin luottain onneen ikiomaan

hymyy luonto kohti päivän terää.

Vavahtaen syttyy metsän synkkä syvyys

kirkkautehen talviaamun koiton.

Loistaa yli metsän, läheisen ja loiton,

valon suuri siunaus ja hyvyys.

Heikki Vaahtoniemen virsi,osa 2

Heikki Vaahtoniemen sanoittamasta virrestä 171 kerroin jo aiemmin. Kokkolalaiselle edesmenneellä kirkkoherra Vaahtoniemellä oli myös toinen sanoitettu virsi virsikirjassamme. 

Tämän virren numero virsikirjassa on 471. 

Virsikirjauudistuksessa tulevaan uuteen virsikirjaan 1986 toivottiin virsikirjaa lisää etenkin kodin ja perheen virsiä. Niitä ei aiemmissa virsikirjaversioissa juurikaan ollut. Niinpä virsikirjakomitea pyysi kirkkoherra Heikki Vaahtoniemeä kirjoittamaan virsikirjaan tästä aihepiiristä virren. Vaahtoniemi saikin  vuonna 1983 valmiiksi tekstin tähän aihepiiriin liittyen. 

Vaahtoniemi oli sitä mieltä, että tämä kyseinen virsi sopi niin nuoren ja vanhemmankin perheen kuin myös lasten laulettavaksi. Vaahtoniemi uskoi myös, että virttä voitaisiin hyvin käyttää myös esimerkiksi häävirtenä. Siihen sopivat laulun kohdat "iloitsemme onnestamme " ja "kaikki rakkaani ovat lahjaasi."

Kyseinen virsi on monipuolinen. Sen sanoituksessa pyydetään myös voimia arkisiin, jokaiselle varmaankin tuttuihin ihmissuhdevaikeuksiin perhe-elämässä "emme riitele, koskaan kiistele." Tämä virsi käsittelee siis hyvin arjen jokapäiväisiä tilanteita, mutta se sisältää myös rukousaiheita.

Alkujaan kirkolliskokous suunnitteli sijoittavansa tämän virren lastenvirsien osastoon. Se kuitenkin siirrettiin sieltä virsikirjavaliokunnan ehdotuksesta lopulta osioon "Koti  ja perhe. "

Tutustuin tähän virteen varmaankin aikoinaan nuorena selaillessani uutta virsikirjaa. Olen kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1986 ja muistelen, että olen kirjoittanut lukion viimeisellä luokalla myös ainekirjoituksessa kommentointia silloisen uuden julkaistun virsikirjan virsistä. 

Vuosien varrella taisin joskus säestää tätä virttä joissain tilaisuuksissa ja se jäi mieleeni. 

Kun aikanaan minulla oli  ilo viettää samaan aikaan sekä omia häitäni että esikoiseni ristiäisiä meidän olohuoneessa pienen porukan kera, nousi tämä virsi mieleeni.

Niinpä virsi laulettiin olohuoneessamme vihkimisen ja kasteen yhteydessä. Taisin itse säestää tätä silloin pianolla. Vaikka sävelmä on aika helppo, virsi itsessään oli etenkin iäkkäämmälle polvelle melko tuntematon. Olin oikein iloinen valinnastani. Sama virsi laulettiin sitten myös nuoremman poikani ristiäisissä muutamaa vuotta myöhemmin. 

Virsikirjassa on muuten sama sävelmä kahdessa muussakin virressä, kuin tässä eli virret 388  ("Jeesus johdata")  ja 816("Luoja teidät loi").

Virren alkuperäissävelmä on Adam Dresen sävellysvuodelta 1698.

1.
Hyvä Jumala,
kiitän kodista,
omaisista, perheestämme.
Sinulta on elämämme.
Kaikki rakkaani
ovat lahjaasi.

2.
Herra, opeta,
että kotona
kuuntelemme toisiamme,
iloitsemme onnestamme,
emme riitele,
turhaan kiistele.

3.
Anna voimia
oikein toimia.
Silloin meillä jokaisella
kotona on hyvä olla
eikä minua
mikään pelota.

4.
Suojaa kotia,
meitä kaikkia.
Pyydän, Herra, viisautta,
ystävyyttä, rakkautta.
Anna yhdessä
meidän pysyä.

471 Hyvä Jumala, kiitän kodista

LÄHTEET: Virsikirja.fi.. [https://virsikirja.fi/virsi-471-hyva-jumala-kiitan-kodista/] LUETTU 10.09.2023.

Lyhdynsytyttäjän takinliepeet tulessa

On tiedetysti olemassa ammatteja, jotka ovat jääneet unohduksiin. Eräs tällainen on varmaan lyhdynsytyttäjien ammattikunta. 

Mitä lyhdynlyhdyt sitten tekivät? He sytyttivät tietystikin lyhdyt katujen varsilta. 1800-luvun lopulla tuli ensimmäiset kaasulyhdyt. Tätä ennen lyhdynsytyttäjien virkakunnan työnkuvaan oli tietysti kuulunut  öljy-tai kynttilälyhtyjen sytyttäminen. Ensimmäiset kaasuvalothan sytytettiin 14.11.1860  Helsingissä.  Valot syttyivät ensin  Esplanadille, sitten Kasarmikadulle,  Fabianinkadulle,, Unioninkadulle ja Mariankadulle. 

Valaistus pääkaupungissa levisi 1880-luvun tienoilla jo kaupungin  laitaosiin saakka. Vuonna 1910 oli Helsingissä lyhdynsytyttäjän työsarkana sytyttää  noin 55 lyhtyä. Lyhdynsytyttäjiä kaupungissa oli tuolloin noin 30. Katukuvassa lyhdynsytyttäjän saattoi nähdä kävelevän lyhdyltä lyhdylle tikapuut kainalossaan ja öljykannu ehkä kädessään illan hämärtyessä. Öljylyhtyyn kaadettiin öljyä. Lyhdyt valaisivat tuikkivalla valollaan lyhtyrivistössä. 

Lyhdynsytyttäjältä vaadittavia ominaisuuksia palkatessa virkaan oli notkeus ja vahvuus, hyvät voimat ja tasapainoaisti. Näistä kaikista henkilö hyötyi tikkailla kiipeillessään. 

Annikki Wiirilinna on kuvaillut eräässä tekstissään kokkolalaisia lyhdynsytyttäjiä näin:

"Yhteen aikaan lyhdynsytyttäjinä toimi kaksi ukkoa, joilla molemmilla sattui olemaan pitkä ja tuuhea parta. Kun tuollainen partavaari tikapuineen kulki illansuussa katuviertä omaa tehtäväänsä hartaasti toimitellen, seurasi häntä ja hänen puuhiaan useinkin lauma kaupungin nuorisoa. No, ukko nosti tikapuut lyhtypylvästä vasten, aukaisi lyhdyn lasin ja sytytti tuohuksella lampun. Tuulisella ilmalla se ei suinkaan ollut helppo tehtävä, sitä kannatti seurata, että kuinka monennella kertaa tiilitikku vasta sytytti tuohuksen ja tuohus lampun sydämen. Ja että palaako se parta, kun tuuli sitä heiluttaa niin että se joskus näyttää lentävän väkisinkin palavaa tuohusta päin. Ei, ei tapahtunut taaskaan, kummasti se ukko vain onnistui, niinkuin se toinenkin."

Jokaisessa ammatissa on omat vaaransa. Niin lyhdynsytyttäjilläkin! Vuonna 1905 uutisoitiin dramaattisesta tapahtumasta Kokkola-lehdessä. Helmikuun talvisena iltana oli Läntisellä kirkkokadulla lyhdynsytyttäjä  jättänyt hetkeksi tuohokseensa tulen, aikomuksenaan sytyttää seuraavakin lyhty samalla tulella. 

                                                       

Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä, niinhän sanotaan ja totta se onkin. Roihuava tulenlieska tarttui lyhdynsytyttäjän takinliepeeseen, joka oli työn tuoksinassa öljyyntynyt. Niinpä takki roihahti ilmiliekkeihin. 

Kekseliäs lyhdynsytyttäjä pelastautui neuvokkuutensa ansiosta. Mies paiskasi takin pois yltään ja nakkasi sen lumihankeen. Onneksi oli talvikelit, Takki ja tuli saatiin neuvokkaasti sammutettua polkemalla sitä hankeen. 

Lehtiä selaillessa tuli vielä vastaan oikein runokin lyhdynsytyttäjästä, tässäpä se!

Kun hämy kattoin harjat syliins sulkee

Ja varjot lankee kiviin katujen. 

Niin silloin yöhön valot lyhtyjen

Mies koukkuselkä sytyttämään kulkee. 

Oi lyhdynsytyttäjä! Halpa virkas

on mieleen mun: Noin tahdon myöskin mä

Pimeesen luoda valon välkettä

Ja unhoon jäädä, kun saapuu aamu kirkas.-

                     -Jussi Korhonen-

Katoavaa ovat ammattinimikkeet, mutta myös silloin tällöin sanat. 

5-vuotiaani katseli ikkunasta tänään  kuuta illansuussa. 

-Voi, fammu, katso, miten kaunis kuu!

Katsahdin ulos.

-Niin, kuu on nyt aika pieni, tuollainen kuunsirppi. 

Poika kysyi kummissaan, mikä ihmeen sirppi. Selitettyäni sirpin historiaa ja olemusta, poika katsoi ulos ikkunasta uudelleen.

-Pikemminkin sanoisin, että se on banaanikuu.

LÄHTEET:

Kaasulaitoksen kortteliin  kohosi uusi komea pääpostitalo. Helsingin sanomat. 16.12.2006. [https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004447750.html] Luettu 14.1.2024. 

Kaasulaitos. Kertomus Helsingin kaupungin  kunnalishallinnosta vuonna 1910. [https://www.hel.fi/static/tieke/digitoidut_asiakirjat/helsingin_kunnalliskertomukset/pdf/1910/1910_26.pdf] Luettu14.1.2024. 

Kokkola. 1.2.1905. N:O 9. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/653954?term=Kokkolan&term=Kokkola&term=lyhdynsytytt%C3%A4j%C3%A4nkin&term=Kokkolassa&term=KOKKOLA&page=2&ocr=true] Luettu 14.1.2024.

Lyhdynsytyttäjä. Raataja.N:O 35. 30.8.1907.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/665495?term=Lyhdynsytytt%C3%A4j%C3%A4&term=lyhdynsytytt%C3%A4j%C3%A4&page=6] Luettu  14.1.2024. 

Wiirilinna, Annikki. Lyhdynsytyttäjän iltatunnelmaa. Digi. Yleisten kirjastojen  digitoimaa aineistoa.  5.4.1984. [https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/annikki-wiirilinnan-artikkelit/lyhdynsytyttajan-iltatunnelmaa] Luettu 14.1.2024. 

Yle.fi. Historiavisa. Mitä latriinikuskit ennen tekivät? Entä kuka sytytti  katulyhdyt? [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/05/16/historiavisa-mita-latriinikuskit-ennen-tekivat-enta-kuka-sytytti-katulyhdyt] Luettu 24.1.2024. 

Carolus Erici Sursill

Carolus Sursill oli lähtöisin Ruotsin Uumajan pitäjästä, Tegin kylästä, sieltä kerrotaan tulleen tämän mahtavan talonpojan. Hän oli syntynyt noin 1534.

Carolusta on pidetty viime aikoihin asti Erik Ångermannin poikana, mutta viimeisten vuosien aikana tämä käsitys on kyseenalaistettu. Mikko Kuitula on selventänyt vuoden 2011 tiedonannossa, että hänen isänsä saaattoikin olla Östen Erikssonin vaimon Malinin veli. Toisen tulkinnan mukaan taas Östen Eriksson ei olisi ollut Erik Ångermanin poika, vaan samanniminen vävy. Tällöin hänen vaimonsa Malin ja tämän veli, Kokkolan kirkkoherra Carl, olisivat olleet Erik Ångermannin lapsia.

Joka tapauksessa, alkuperästä riippumatta, Carolus Erici Sursill tuli alkujaan seuduillemme Pietarsaareen sisarensa Katarinan kutsumana. Sisarensa avustuksella hän myös pääsi oppilaaksi Turun katedraalikouluun.

Katarina Erkintytär oli lähtenyt emännöitsijäksi Pietarsaareen Hans Fordellin perheeseen. Katarina kutsui ensin luokseen sisarensa Magdalenan, sitten Östen-veljensä lapset ja lopuksi vielä Caroluksen. Pietarsaaren Fordellit olivat rikas vouti- ja kauppiassuku seudullaan, joilla oli useita sidoksia Länsipohjaan suurtalonpoikiin. Keskisuuren talon tyttärelle piiaksi lähteminen oli luonteva ratkaisu myötäjäiskassan kartuttamiseksi. Katariina toimi avainpiikana, joka oli vastuussa koko Fordellien taloudenpidosta.

Katarinan myötävaikutuksella Carolus siis eteni opintoihin Turkuun. Caroluksesta tuli Kokkolan kirkkoherra Kuningas Juhana III nimittämänä 27.2.1582. Hän on ollut kirkkoherrana täällä pidemmän aikaa, sillä hänestä löytyy maininta vielä vuodelta 1618.

Caroluksestä käytetään 1500-luvulla asiakirjoissa nimiä "Carolus Erici" ja "her Carl. "

Carolus on allekirjoittanut Uppsalan kokouksen päätöksen 19.6. 1593 Turussa (Karolus in Karleby pastor). Carolus oli myös pappissäädyn edustajana valtiopäivillä Söderköpingissä. Hän allekirjoitti siellä vastauksen yhdessä neuvoston ja säätyjen kanssa Kaarle-herttualle, joka oli valtuutettu Ruotsin valtionhoitajaksi.

Olen sivunnut jo aiemmin blogikirjoituksessani Caroluksen toimintaa Kokkolassa Nuijasodassa vuonna 1597. Sodan jälkeen Carolus Erici Sursill joutui Pietarsaaren ja Vöyrin kirkkoherrojen kanssa Nuijasodan aikaisten toimien vuoksi marski, käskynhaltija Klas Flemingin nuhdeltavaksi.

Vuonna 1589 "Carll i Karlebij" määrättiin maksamaan 20 taalaria raha-apua sotaväen palkkaukseen. Carolus sai korvaukseksi vuonna 1602 Kaarle-hetrttuan kirjeessä korvauksen herttualle toimittamastaan viidestä tynnyristä viljaa. Hän sai myös tavalliseen tapaan 70 tynnyriä viljaa elatukseksi muiden Pohjanmaan papppien tavoin vuonna 1608. Vuodelta 1614 on säilynyt kuitti, jossa "Carolus Erici Karlebijensis" kuittasi vastaanottaneena viljat muiden Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan kirkkoherrojen kanssa. Caroluksen tiedetään olleen naimisissa Anna-nimisen naisen kanssa, josta ei ole löytynyt muuta tietoa. Heillä oli yhdessä ainakin tytär Elisabet Carlsdotter Sursill. Elisabet avioitui kokkolalaisen pormestari (1624-1633) Knut Henriksson Wittingin kanssa.

Carolus on kuollut Kokkolassa  vuoden 1618 paikkeilla. Suku jatkuu edelleen lähitienoillamme. 

LÄHTEET:

Carl Erikinpoika Sursill. Geni. [https://www.geni.com/people/Carl-Sursill/5094986469840027249] Luettu 7.1.2024. 

Sursill, Carolus Erici. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. Henkilöhistoria. Suomalaisen kirjallisuuden seura.[https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2412] Luettu 7.1.2024. 

T. Miettinen. Sursill-suvun  alkupolvet Uumajassa ja Pohjanmaalla. [https://sursill.net/Sursill_suvun_alkupolvet_Uumajassa_ja_Po.pdf] Luettu 7.1.2024.