Sain tämän kirjan jo joulupukilta, siis heti pian sen ilmestyttyä. Sen lukeminen oli suuri nautinto. Toki sen vuoksi, että Kokkolan Ykspihlajan asukkina Outi on minulle tuttu, mutta myös erityisesti kirjan sisällön vuoksi. Outi Airolahan on MTV3 uutistoimittaja, mutta myös Ykspihlajan asukasyhdistyksen päähahmo ja muutoinkin viiden julkisuudessa menestyneen lapsen THE ÄITI ja koko kylän keulahahmo.
Kirjassaan Outi kertoo aluksi, kuinka Ykspihlajan suuri satama-alue suljettiin ja sen sisälle jäi vanhoja rakennuksia, jotka nyt olivat purku-uhan tai siirron alla. Outi otti härkää sarvista ja lopulta pääsi sopimukseen vanhojen hirsirakennusten ostosta ja pois siirtämisestä. Kaikkiaan kahdeksan rakennusta.
Vei aikaa vuosia, mutta nyt nuo uhanalaiset talot ovat tulleet todeksi. Vanha Rodenin satamakonttori on uljas ilmestys nykyisellään, nyt nimellä Ykspihlajan Matkustajakoti. Vierailin paikalla ensimmäistä kertaa silloin, kun rakennukseen ei ollut vielä kuin kiipeiltävä kulkureitti ja kaikki oli vaiheessa.
Outi kertoo palanneensa 1980-luvulla opintojensa jälkeen kotikaupunginosaansa, Pihlajaan, menneisyyden haamujen kera, kun puolison opinnot johtivat Kokkolaan. Outi kertoo pakottaneensa puolisonsa lupaamaan, että palaisivat Turkuun heti opintojen valmistuttua. Nii sen vain ei sitten käynytkään. Outi kertoo, kuinka oli unelmansa äärellä huomaamatta sitä. Hän kuvailee, kuinka havainnoi työläiskaupunginosan muuttuneen. Työväestön elintaso oli kohonnut ja sen myötä nyrkit oli laitettu taskuun ja elämä näyttäytyi erilaiselta kuin ennen. Ykspihlajan satamakulttuuri oli muuttanut muotoaan. Mutta ihmissuvun rouheus, raakuus ja alkukantaisuus jollain tapaa edelleen loistivat.
Outi on ollut asukasyhdistyksen puheenjohtajan kengissä nelisenkymmentä vuotta. Huikea saavutus rakennusten lisäksi on työttömien toiminta. Outi on haalinut työelämästä syrjäytyneitä, raiteiltaan suistuneita, ulosottoon joutuneita.
Outi kertoo myös, kuinka on huomannut, että ruoan ympärille kannattaa kehittää toimintaa. Kaikki eivät pilki, kuuntele musiikkia tai käy lenkillä, mutta kaikki syövät. Ruoka maistuu hyvältä, kun se nautitaan yhdessä. Siksi on myös asukasyhdistyksen Saima-ruokala, jossa myydään ruokaa muutamalla eurolla ja on myös ruokajakelua..
Outi heittää ilmoille hyviä kysymyksiä: onko niin, että käden vamma suistaa ihmisen vuosikausiksi työtttömyysloukkuun tai masennus siirtää nuoren putkeen, jonka ainut himmeä kajo on eläke. Nuoret mielenterveyskuntoutujat ovat sairauslomalla tai eläkkeellä, eivätkä siten voi osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun, eikä oikein mihinkään. Ja kuinka mielenterveyspotilaat ahdetaan betonikolosseihin ilman piha-alueita. Kuinka sellaisessa voi hengittää?
Tällainen on Outin malli yhteisöllisyyteen ja työttömien toimintaan. Ei laitosta, jonne vajaakuntoiset ja työttömät saapuvat rakentamaan linnunpönttöjä, ei eristäytymistä omaksi työttömien ryhmäksi, vaan osana muita, jatkuvan avun ja toiminnan kohteina: ruuan valmistajia, hävikkiruuan lajittelijoita, tasaveroisia toimijoita muiden asukkaiden kanssa. Osa yhteisöä, jonka työtä kaikki arvostavat. Tarvitaan vain muutama ihminen, jotka näkevät, mikä on tärkeää ja ryhtyvät toimiin sen tiimoilta.
Outin kotipiha on elämys jo sinänsä. En ehkä itse pystyisi samaan, mutta Outin pihapiirissä on kesäteatteri, tapahtumateltta, musiikkikahvila ja sauna. Outi kuvailee, kuinka ihmisten asettautuessa jonkinlaiselle leirinuotiolle, syntyy liikettä, joka saa veren virtaamaan ja sielut avautumaan. Oikeastaan ei mikään ihme, että juuri Outin lapset ovat kaikki luovia lahjakkuuksia. Outi kertoo kirjassaan, pitäneensä tärkeänä, että lapset saavat elää vapaata elämää, jossa on leikkejä, lemmikkejä, ystäviä ja kylänmiehiä sekä ruokaa.
"Tämän päivän outous on, että ihmisen pitäisi näyttää siistiltä, silitetyltä ja laskostetulta. Oikeasti olemme henkisiä resupekkoja, jotka pyörimme omissa ristiriidoissamme ja murheissamme päivittäin. Satamakaupunginosassa on se mahtava puoli, ettei kenenkään tarvitse esittää fiinimpää kuin on. Asiaan kuuluu tietty rouheus ja elämän kuluttama pinta niin pöydissä kuin naamoissa. "
Tuossa yllä olevassa typistyy se, minkä vuoksi myös minä pidän työpaikastani, joka sijaitsee tässä samaisessa kaupunginosassa!
Mitä kirjasta jäi käteen? Ihailen Airolan rohkeutta olla juuri oma itsensä, kyseenalaistaa asioita ja saada aikaan! Kun ihminen on hyödyksi tai iloksi toisille, hän on hyödyllinen myös itselleen.
"Kun puhutaan hyvinvoinnin lisäämisestä ja vaikkapa työttömyydestä tai yhdyskuntapalvelusta, pitää siirtyä makrotasolta mikrotasolle. "
Outi toivoo kirjassaan, että valtakunnan päättäjät ja kuntapoliitikot katsovat, missä hyvinvointia luodaan järkevästi ja edullisesti ja keräävät talteen toimivat mallit. Kirja on tehnyt vaikutuksen moneen muuhunkin kuin minuun. Kokkolalainen yrittäjä, Erik Hagström, vaikuttui kirjasta niin paljon, että halusi omakustanteisesti ostaa ja lahjoittaa sen kaikille 200 kansanedustajalle. Pitäisi melkein syksyn korvilla tehdä eduskunnassa kysely, moniko heistä kirjan on lukenut ja moniko vaikuttui kirjan ajatuksista.
Löysin pikaisella googlauksella ainakin kansanedustajat Janne Jukkolan ja Jessi Jokelaisen ylistykset kirjasta ja kirjalahjoituksesta kesän kuumottaessa. "
Niin hienoa, Outi!
