Nimiä 1500-luvulta seudultamme vanhojen veroluettelotietojen pohjalta

Löysin kiinnostavan, Hugo Laxtrömin, artikkelin vuodelta 1933. Tällä kertaa siis käsiksi vanhoihin nimiin. Iso osa niistä  on meille edelleen tuttuja!

1500-luvulla Karlebyn alueeseen kuului peräti 15 aluetta: Kronoby, Terjärv, Karleby, Nedervetil, Kaustby, Vetil, Perho, Halsö, Ullava, Kelviä, Lochteå, Himango, Kannus, Toholampi ja Lestijärvi sekä kaupunki Gamlakarleby. Nykyisen Kokkolan alue - Kokkola, Kälviä, Ullava ja Lohtaja - oli vielä 1500-luvulla siis  vain osa suurempaa ja hajanaisempaa pitäjää. Vanhat veroluettelot (skattelängdt) avaavat meille välähdyksiä tuon ajan elämästä.

Vaikka nimien kirjoitusasu onkin vaihdellut ja muuntunut, nimet kirjattiin miten milloinkin, voi monista nimistä löytää jotain tuttua. 1500-luvun nimistö tarjoaa meille myös aavistuksen siitä, miten ensimmäiset kotiseutumme suku- ja talonnimet syntyivät.

Kokkolassa esiintyi 1500-luvulla monia mielenkiintoisia henkilöitä. Koska oikeinkirjoitus vaihteli suuresti, tässä julkaisussa nimet on normalisoitu ja alkuperäinen muoto on merkitty sulkeisiin.

Paikalle asettuneet henkilöt käyttivät – riippumatta siitä, kuuluivatko he vanhaan sukuun tai eivät – yleensä talon nimeä nimenään. Näin vanhat suvut syrjäytyivät ja tilalle tuli talonnimet. Ne henkilöt, jotka eivät olleet talollisia, kuten käsityöläiset ja sotilaat, käyttivät myös ammattiinsa tai alkuperäänsä liittyviä nimiä, esimerkiksi Wikar tai Wikars. Samaan ryhmään kuuluvat myös nimet kuten Kåla Kolander, Kolam och Collander. Vanhoilla nimillä on suuri merkitys Suomen kulttuurihistorialle, ja siksi nämä tiedot ovat tärkeitä myös sukututkimukselle.

Laittelen tähän joitakin nimiä, en koko listaa, koska lista oli pitkä ja siellä on myös muiden pakkakuntien nimiä.  Aika moneen  nimeen löytyy nykyvastine seudullamme. En lähtenyt muuttamaan pieniä yksityiskohtia suomentaen. Veikkaan, että teksti on selkeämpi näin. 

Belttare (Belttart, Belt)

Matts, talollinen Jatkolassa (Ruotsalo) 1549–60. Nyt Pelttari s:n.
Olof, talollinen Rödsö 1549–51.

Borgare

Elof, talollinen Storbyssä 1556.
Jöns, talollinen Karlebyssä 1580.

Finne.

Nils, bonde i Storby 1556 —65.

Rasmus Andersson, bonde i Storby (Saka) 1556— 80.

Fleming ( Flemingh),

Erik Hinreson, bonde i Toliniemi ( Palo) 1548 - 56.

Harald ( Haraldsson, Harald).

Anders Haraldsson, bonde i Rödsö 1549-70. Nu Harald h:n.

Hard.

Olef, bonde i Storby 1556.

Havi (Haui, Havvij, Hafti). Nu Havela h:n i Lochteä.

Lars, bonde i Lochteä 1565— 90.

Olof, bonde i Lochteä 1565 — 80.

Hoko ( Häkansson).

Nils Hdkansson, bonde 1549-70 i Ruotsalo. Nu Hakuni och Hakola h:n.

Hopsinen.

Nils, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Huhtajnen (Hugtan, Hvethan, Huitta).

Anders, bonde i Korplax 1553— 65. Nu Huhta h:n.

Lasse, bonde i Viirret 1565.

Jobbe.

Per, bonde i Kaustar 1547— 48. Nu Jubbila h:n.

Kaakkinen? (Kaehkoin, Kaakoin, Kakinen, Kakin, Kokin, Kocken),

Nu Kääks h:n.

Erik, bonde i Kaustar by 1552 - 56.

Olo/, bonde i Kaustar 1552-53.

Kallinen ( Kallin, Kallen, Kalle), Nu Kallis by.

Anders Andersson, Äng Anders Kaller, bonde 1500— 80 i Storby.

Anders Larsson, bonde i Storby 1549-70, skjutsrättare, länsman.

Lars Andersson, Store Lars Andersson, bonde 1560— 80.

Lars Andersson, ogill Lars Andersson, bonde 1580 - 90.

Olof Andersson, bonde i Storby 1556 71.

Karhu.

Nils Olofsson, bonde i Storby 1549 - 90.

Kauko ( Kauku, Kaukoi, Kaukoij).

Lars Henriksson, bonde i Korpilax 1349-70. Nu Kauko h:n.

Jöns Olofsson, bonde i Längö 1544— 1600. Nu Tjäru h:n.

Olof, bonde i Ristrand 1556.

Kettuinen.

Olof, bonde i Korplax ( Rita) 1500 1620.

Klockare.

Lars, bonde i Storby 1549. Nu Klockars h:n.

Konung ( Konungh, Konugz).

Per, bonde i Lochteä ( Viirret) 1347— 65. Nu Kungas h:n.

Kort ( Korth, Kortt).

Jöns, bonde i Längö 1553 - 65.

Olof, bonde i Längö 1568.

Kotilainen ( Kottillainenn, Kättelainen, Kottelaiijn, Kottoijain). Nu

Kotila h:n.

Käla (Kälar, Kola, Kolar). Nu Käla h:n.

Erik, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1551.

Per, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1556 65.

Laamainen (Lamainen).

Hans, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Langi.

Henrik, bonde i Maringais 1880 - 90. Nu Lankila h:n.

Olof Persson, bonde i Palo 1549 70. Nu Lytts h:n.

Per, bonde och nämndeman i Bratö 1346— 60. Nu Lyttare och Lyttbacka h:n.

Lärka.

Per, nybyggare i Karleby 1559.

Musa.

Per, bonde i Kaustar 1556. Nu Mäsala h:n.

Mättinen ( Metteinen).

Peder, nybyggare i Karleby is85, husman 1590.

Närvä (Närff, Narttue),

Lasse, bonde i Kaustar ( Närvilä) 1539— 60. Nu Närvilä by och h:n.

Porko ( Porco, Pärcko, Päro, Pärck, Pärckij).

Anders Olsson, bonde i Kelviä 1347— 70. Nu Porkola h:n.

Rahkoinen (Rachkoinen).

Anders, husman i Kelviä 1300— 1600, 1606— 20 bonde i Ullava. Nu Rah-

kola h:n.

Raiha ( Raijha, Raija, Raij, Rai).

Jöns Olofsson, bonde i Kaustar 1549 — 80.

Olof, bonde i Kaustar 1590 - 95.

Rautaparta.

Nils, husman i Karleby 1580.

Rautiainen ( Rautian, Rautia).

Olof, bonde 1565— 1600 i Kelviä.

Reppe.

Olo/, bonde i Korplax 150— 1641. Nu Räbb h:n.

Repslagar.

Lasse, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1570.

Rikkinen ( Rickinen, Kijckinen).

Olof, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Rip ( Ripe, Kijpp, Riip).

Lars, bonde i Gunnarsholm ( Kirilax) 1553.

Olof, bonde i Korplax ( Peltokorpi) 1549 65. Nu Ruppa h:n.

Roikoi ( Röijköj). Nu Koiko h:n.

Lasse, bonde i Lochteä 1570.

Olef, bonde i Lochteä 1556.

Salt.

Erik, husman i Karleby 1580.

Olof, bonde i Ristrand 1556.

Olof, bonde i Kelviä 1565.

Paul, bonde i Kelviä 1565.

Per, bonde i Rödsö 1563 66.

Per, bonde i Ingervik ( Maringais) 1565— 70.

Sika (Syka).

Paul, bonde i Kelviä ( Ullava) 1570. Nu Sikala h:n.

Schriffter.

Axel, Klockare i Karleby 1564.

Sokoi ( Sokoij). Nu Säka, ti. Sokoja, by.

Jöns, bonde i Storby (Saka) 1549.

Suomalainen ( Suomalaiju).

Per, bonde i Kaustar 1549. Nu Suomalax h:n.

Tenhoinen ( Tenho).

Olof, nybyggare i Karleby 1559 60.

Tuuna (Iwna, Twnn).

Jöns Jönsson, bonde i Kelviä ( Jokikylä) 1549— 80. Nu Tumala h:n.

Wastin ( Wasten, Wasteen).

Jöns, bonde i Vittsar 1551 - 65.

Vestgöte ( Westgiöte).

Jöns, klockare i Karleby 1559.

Wikar (Vikar, Wijkar). Nu Storvikar och Lillvikar h:n.

Mickel, Bonde i Ristrand 1549— 60.

Ammattinimikkeitä näissä on kiva katsella. Klockare eli lukkari hoiti seurakunnan tärkeitä tehtäviä aikana, jolloin kirkko oli kyläyhteisön keskus. Borgare kertoo kaupungistumisen ensiaskeleista ennen virallisen kaupunkimme perustamista. Nybyggare taas muistuttaa meitä siitä, että alueella  raivattiin aktiivisesti maata ja laajennettiin asumuksia. 

Muutama nimi listassa kalskahtaa oudolta korvaan, esimerkiksi Kokkolan Rautaparta tai Vestgöte. Tällaiset nimet ovat saattaneet saapua seuduille jostain muualta. 

Kälviältä päin taas löytyy viittauksia talonpoikaiskulttuuriin; bonde tai husman   i Kelviå, kuvaa hyvin paikallisten sukujen juuria. Löytyy myös viittauksia Ullavan varhaiseen asutukseen. Ullava oli tuolloin vielä osa Kälviää, mutta silti selkeä ja oma aluekokonaisuus. 

Nimet "Tapio, Wastin, Tunna ja Tikkanen" esiityvät eri Kälviän kylissä ja kehittyivät myöhemmin talon- ja sukunimiksi. 

Monet 1500-luvun nimistä, kuten Tapio, Tikkanen, Vestgöte, Tunna ja Suomalainen, ovat kehittyneet myöhemmin suvuiksi, talonnimiksi tai kylien nimistöiksi. Osa nimistä, kuten klockare tai borgare, kertovat myös murteen ja kielen piirteistä..

Paikalle asettuneet henkilöt käyttivät yleensä talon nimeä nimenään, riippumatta siitä, kuuluivatko he sukuun vai ei.

LÄHTEET: Släktnamn i Karleby på 1500-talet. Hugo laxtröm. Genos: Sukutieteellinen aikakauskirja. 1.1.1933, N:O 1-2. [ Luettu 15.3.2026]

Vanhaa syytinkisopimusta tutkimassa

Oletko koskaan päässyt näkemään syytinkisopimusta? No nyt sinulla on sellaiseen oiva mahdollisuus!

Kaivoin kaappieni kätköistä tämän alkuperäisen syytinkisopimuspaperin. Anoppini joskus lahjoitti minulle vinon pinon kaikenlaisia asiakirjoja, kun pelkäsi niiden tuhoutuvan ajan mittaan. Nyt aukomaan kääröä! Naistenpäivän kunniaksi tarinaa naisen historiasta!

Syytinkisopimus ja muutkin käärössä olevat asiakirjat liittyvät Kokkolan Alikorpilahdenkylän historiaan. Ne ovat pala siippani suvun historiaa. Asiakirja on tietysti kirjoitettu alkuperäisesti  ruotsiksi.

Syytinki oli järjestely, joka usein liittyi maatilan sukupolvenvaihdokseen. Kun tila luovutettiin nuoremmalle polvelle, sai syytinkisopimuksen tehnyt talon asukki lupauksen elinikäisestä ylläpidosta, asumisesta ja muista sovituista ehdoista. Näin turvattiin vanhuuden ajan asuminen ja toimeentulo aikana, jolloin ei vielä tunnettu eläkkeitä. 

Syytinkisopimuksen teki aina tilan omistaja ja luopuja. Käytännössä kuka tahansa, joka omisti tilan, saattoi tehdä sellaisen. Yleisin syytinginsaaja oli talon vanha isäntä tai emäntä, mutta syytinki voitiin antaa myös  muille perheenjäsenille, jotka tarvitsivat elatusta. Niin tässäkin tapauksessa. Marian veljet omistivat tilan, jossa Maria asui koko elämänsä ja hän   oli myös työskennellyt tilailla koko ikäänsä. 

Syytinkisopimusta tehtäessä talon vanha isäntä - Marian isä, Abraham Jacobsson Huhtala, oli vielä elossa. Ilmeisesti noihin aikoihin perheen tilan omistajuutta on jaettu, sillä löydän tiedon, että siippani esi-isä ja Marian pikkuveli, Matts Abrahamsson, asui kolme vuotta sopimuksen tekemisen jälkeen  omalla, lähellä olleella tilallaan, johon oli rakentanut  oman talon. Olikin yleistä, että syytinkisopimus tehtiin juuri omistajuudenvaihdosten yhteydessä vanhuksen loppuelämää turvaamaan. 

Maria Abrahamsdotter Huhtala syntyi perheensä vanhimpana lapsena silloisen Kaarlelan, nykyisen Kokkolan,  Ali-Korpilahdessa 27. helmikuuta 1812. Hänen isänsä, tuo Abraham, oli naimisissa Elisabeth (Lisa) Johansdotter Heikkilän kanssa. 

Näyttää siltä, että Maria Abrahamsdotter eli koko elämänsä Huhdan tilalla avioitumatta koskaan. Vuonna 1846 hänen pikkuveljensä, Johan, on avioitunut  Brita Johanna Mattsdr. Kotkan kanssa. Isä-Abraham on silloin myös vielä ollut elossa. Rippikirjan lehdellä  Maria on  yksittäin merkittynä rippikirjan sivulle. Hän oli tuolloin 34-vuotias. Toinen veli, Erik, asui  kuvan valkoisessa talossa Huhdan mäellä. Samassa pihapiirissä siis tuolloin. Erik oli huomattavasti Mariaa nuorempi, sillä hän oli syntynyt1838. Erik oli avioliitossa Britta Johanna Simonsdotter Rasmuksen kanssa. 

 

Vuosien 1873-1882 Marian rippikirjan tietojen perään on kirjoitettu "svag syn" eli heikko näkö. Maria on tuolloin ollut 51-60-vuotias. Olisikohan kaihi vaivannut?

Tämä syytinkisopimus oli tehty 27.9. 1873. Maria näyttää pikaisen kirkonkirjojen  selailun  perusteella kuolleen 30.3.1890 keuhkotautiin. Viitenä viimeisenä vuotenaan Maria ei ole enää käynyt ehtoollisella, mikä kielii siitä, ettei hän enää ole kyennyt liikkumaan. Elämänsä loppuun asti hän on elänyt omassa rauhassaan Huhdan tilalla, veljensä Eric Huhdan, tilalla syytinkisopimuksensa turvin. Toinen veli, joka oli  syytinkisopimuksessa mainittu, oli kuollut jo paljon aikaisemmin. 

Vuonna  1873 siis  päätettiin, että olisi ajankohtaista tehdä syytinkisopimus Maria Abrahamsdotterin kanssa. Maria oli naimaton ja oli koko ikänsä asunut Huhdan tilalla. Syytinkisopimus turvaisi Marian elämän loppuun asti. 

Maria oli sopinut, että hän luopuisi kaikesta siitä perinnöstä, joka vielä oli hänen elossa olleella isällään. Tällainen ratkaisu oli hyvin tyypillinen. Mutta Maria ei siis luopunut vastikkeesta, vaan turvasi loppuelämänsä syytinkisopimuksen turvin. 

Sen pääkohdat näet tässä: 

Syytinkisopimus (Sytingskontrakt)

Me, veljekset Johan Matts ja Erik Abramssoninpojat, teemme seuraavan:

Minä, Maria Abramsdotter Huhta, luovutan kokonaan takaisin sukukunnalleni minulle kuuluvan perintöni vanhemmiltani, jotka olivat verotalonpoikia Korplaxissa ja vanhassa Karlebyssä, sekä muut siihen kuuluvat etuoikeudet.

Samoin, kuolemani jälkeen, mainitut veljeni saavat jakaa keskenään kaikki minun käyttö- ja pitovaatteeni, ilman että muut, etäisemmät perilliseni siihen puuttuvat.

Minä pidätän kuitenkin itselleni elinikäisen ylläpidon heidän tilojensa säädetystä osuudesta:

1. Asuminen ja ylläpito

Minulle tulee antaa:tupa ja lämpö, sekä
seuraavat määrätyt elintarvikkeet ja tarvikkeet:

kaksi kappaa viljaa
kaksitoista naulaa voita
kolme naulaa kahvia
kolme naulaa sokeria
yksi ja puoli naulaa villaa
kolme naulaa pumpulilankaa
kenkämateriaalia yhden markan edestä
yksi naula kynttilöitä

Kaikki nämä veljieni tulee antaa yhteisesti.

Lisäksi minulle on annettava päivittäin:kolme puolistooppia makeaa maitoa.

Jos kuitenkin haluan ottaa maidon sijasta rahaa, niin sen tilalla minulle maksetaan 15 penniä päivältä.

2. Hevospelit

Minulla tulee olla oikeus hevoseen kuutta kirkkomatkaa varten.

3. Sadon osat

Edellä mainitut viljat ja muut tuotteet on annettava vuosittain uuden sadon mukaan.

4. Hoito

Minulle tulee antaa:hoitoa ja lääkkeitä sairastumisen sattuessa.

5. Hautaus

Kuolemani jälkeen on veljieni toimitettava minut haudan lepoon.

Paikka ja aika: Kaarlela, 27. syyskuuta 1873.

Maria Abramsdotter Huhta

Allekirjoitamme tyytyväisinä yllä mainittuun:

Johan Matts ja Erik Abramssoninpojat Huhta

Todistajat:Matts Jakobsson Heikkilä

Alexander Witick, samasta pitäjästä

                                xxx

Todistajana syytinkisopimuksesssa ollut Matts Jacobsson Heikkilä oli saman kylän isäntä viereisellä Heikkilänmäellä, syntynyt 1832. Alexander Jacobsson Witick asui myös samassa kylässä ja oli syntynyt 1830.

Tässä vielä tietoa, mitä syytinkisopimuksessa mainitut mitat tarkoittivat: 

1 kappa = 2,1 kannua ≈ 5,5 litraa

1 naula=425, 076 grammaa

1 puolistooppi= käytännössä pienempi ja epävirallisempi mittayksikkö kuin tuoppi tai kannu. Noin 0,15–0,30 litraa per puolistooppi (paikallisesta stoopin koosta riippuen)

Jos Anders Chydenius eläisi tänään:)

Tänään tällainen hupaisa ajatusleikki: Entä jos Anders Chydenius, tuo 1700-luvun suurmies ja ajattelija, joka kuoli 1800-luvun alkuvuosina, pomppaisikin katselmuskierrokselle keskuuteemme. Chydeniushan kuoli Kaarlelassa yli 200 vuotta sitten, vuonna 1803, joten hyvinkin hän voisi jo  haikailla katsastaa, mitä täällä on  puuhailtu parin viime vuosisadan aikana ja kuinka hänen oppejaan  on ylläpidetty!

Mitä Anders tuumisi, kun hän  ponnahtaisi keskelle kaupunkikuvaamme Kokkolassa?

Hän löytäisi katukuvasta Anders Chydeniuksenkadun, näkisi nimikkopatsaansa Chydeniuspuistossa ja huomaisi, että yliopistokeskus Chydeniuskin kantaa hänen nimeään. Kauppakeskus Chydenia, Chydeniuksen alakoulu, yliopistokeskuksen Chydenius-kokoelma ja Linnusperän Chydeniuksen muistokivi kertoisivat kaikki samaa tarinaa: hänen perintönsä elää  keskuudessamme vahvana, vaikka tuskin tavallinen kaduntallaaja sitä tulee hevillä  ajatelleeksikaan. 

Ja kaiken kruunuksi hän saattaisi tunnistaa itsensä vanhasta tuhannen markan setelistä,  puhumattakaan lukuisista julkaisuista ja hankkeista, jotka yhä tänäkin päivänä nojaavat hänen ajatuksiinsa ja elämäntyöhönsä.

Chydeniushan oli vapauden ja valistuksen puolestapuhuja. Ehkä häntä hymyilyttäisi, kun hän  näkisi  kirjastomme, julkiset taideteokset, koulut ja museot. Omista patsaistaan ja muistokivistään en uskoisi tämän tyypin niin innostuvat, Hän voisi tuumata, että vapaus on patsaita tärkeämpää. Chydeniuksen ajatusten keskiössä oli ennemmin yhteinen hyvä, kuin oma maine. Chydenius puolusti jo  omana aikanaan avoimuutta, sananvapautta ja maahanmuuttoa. Kokkolan kaksikielisyys, monikielisyys tai -mielisyys sekä kansainvälisyys saisivat häneltä arvostusta avoimuuden nostona.

Ehkä myös tehdas- ja  satama-alue tekisivät Andersiin vaikutuksen.  Kemianteollisuus ja erilaiset teknologiayritykset olisivat osoitus  hänen ajatustensa elossa olosta.  Onhan meillä tämä kaupunkiympäristö muutoinkin kasvanut aikasta lailla parin sadan vuoden aikana. Vanha kaupunki, Neristan, ehkä sykähdyttäisi vielä Chydeniusta. Ja Pedagogiotalo. Ne sentään olivat hänen aikanaankin olemassa. Ilman juuria ei kasva mitään hyvää, hän ehkä tuumailisi. 

Chydenius arvosti kulttuurin vaalimista. Mitähän mies tuumisi Konservatoriosta tai Rokkikoulusta? Chydeniushan arvosti musiikkia ja soitti myös itse viulua, selloa ja oboeta. Hän olisi varmaan mykistynyt ihastuksesta musiikkikasvatusta koskien. Puhumattakaan (kesä)teatterista, Talviharmonikasta, Kamariorkesterista tai hulvattomista Ykspihlajan kulttuuriviikoista... Chydeniushan ajoi vahvasti sitä, että koulutuksen ja kulttuurin tuli kuulua kaikille.

Ja koska merenkulku  oli 1700-luvulla keskeinen elementti Kokkolassa sekä  Chydeniukselle elinkeino-,   ja vapaakauppa tärkeää, niin hänelle taitaisi Tankarin risteily olla mieluinen retki  kesän korvilla. Tankarin kirkkokin oli jo olemassa jo Chydeniuksen aikana. Silloinhan paikallisia pappeja jopa kehotettiin  pitämään saarella saarnoja. Käviköhän Chydeniuskin? Toki se oli enemmänkin kai pitäjänapulaisen harteilla. Olisihan se tietysti ollut vähän hankalaa, jos myrsky olisi yllättänyt ja kirkkoherra olisi jäänyt kalastajasaarelle viikoiksi erityksiin. :)

Koska Chydenius oli kuulu siitä, että hän taisteli sananvapauden puolesta ja myös köyhien oikeuksista, niin hän varmaankin tarkkailisi, miten ihmiset tulevat kohdatuiksi. Ehkä  yksin olevien ihmisten kohtalo huolettaisi häntä. Ja  monin eri tavoin syrjäytyneiden joukko. Demokraattiselle päätöksenteolle hän  nostaisi hattua. 

Lääkäreidemme ja lääketieteen tasosta Chydenius takuulla innostuisi. Nykyiset lääkkeet, rokotukset  ja hoidot olisivat hänelle suuri hämmästyksen aihe. Hän itsehän rokotti kyllä jo isorokkoa vastaan, mutta että vesirokko- , tuhkarokko ja koronarokote. Kaikkea sitä... Chydeniusta kiinnostaisi erityisesti silmien hoito, olihan hän itsekin puuhastellut  jopa silmäoperaatioita ja kehittänyt oman silmäveden. Piilolinssit ja  laserleikkaukset olisivat hänen sanavarastolleen tuiki  tuntemattomia juttuja. 

Vanhusten hoitolaitoksista Chydenius  ehkä olisi hyvillään, koska ne on tarkoitettu  tasapuolisesti kaikille, mutta nostaisiko huolta resurssipula tai hoitajamitoitukset? Koska Chydenius tunnettiin humanistisenä ajattelijana, hän vaatisi arvokasta kohtelua ja inhimillisyyttä  ihan jokaiselle Einari Epätoivolle. Viimeiseen hengenvetoon asti. 

Vaan jatketaanpa leikkiä!

Toki Anders Chydenius jalkautuisi myös Kirkonmäelle. Asustelihan hän siellä vuosikymmeniä. No niin. Koti. Se onkin yhä pystyssä! Punahongasta aikoinaan rakennettu.  Olikin kiva hänen huomata, että vanha pappila on hyvässä maalissa. Ja että rakennuksessa pyörii demokratiakoulu. Tämähän nyt onkin!

Koska Chydeniuksen aikana Kaarlelan kirkkoa suurenettiin ristikirkoksi, olisi hän varmaan tyytyväinen, että sellainenkin tekonen tuli joskus tehtyä. On parempi akustiikkakin nyt. Ja ihmiset näkevät toisensa paremmin, ovat kuin ykseys kirkon penkeillä istuessaan. Väkeä vain näytti olevan vähänlaisesti. Mutta katto sentään näytti olevan oikein hyvässä tervassa!

Chydenius tepastelisi Kaarlelan kotiseutumuseon suuntaan. Pyörittelisi kultanuppisella varrella varustettua vanhaa kävelykeppiään, kopsauttelisi sitä pihakiveen  ja hengittäisi syvään. Että on se vanha kivinen talousrakennuskin vielä pystyssä. Mitäs minä sanoinkaan!, Että kivirakennus kestää aikaa. En tainnut olla väärässä." Minähän rakennutin tämän panimoksi ja leipomoksi. Te teitte siitä museon. " Anders harppoisi muutaman askeleen kohti Chydeniuksen muistohuonetta ja pyörittelisi hämmentyneenä päätään nähdessään seinillä Annie Krokforsin maalaamat freskot. "Ahaa- minusta tehtiin siis  seinämaalaukset. Eipä olisi tullut itselleni moinen  mieleen. "

Loppuhuipennuksena Anders Chydenius vietäisiin AI-ohjatulla nelivetotraktorilla maaseutukierrokselle. Hulppea, korkealaitainen peräkärry  viimeistään  nostattaisi hien  Chydeniuksen otsalle. Mikä mahtavuus!  Peltojen kiveäminen näyttäisi tehokkaalta ja leveä kyntöaura noin kymmenen  kyntösiipiparin kera kummastuttaisi. Missä piileskelivät hevoset, joilla hänen aikanaan kyntöauraa vedettiin?  Viimeistään lypsyrobotit ja pyöröpaalit saisivat hänet läähättämään innostuksesta.

Chydeniushan oli itse aikanaan  kehitellyt kärryjä ja kuljetusvälineitä tehokkaammiksi. Mitään tällaista hän silti tuskin oli visioinut.   Hän siunailisi ojittuja soita, sillä hänhän oli itse ajanut  ajatusta soistuneiden alueiden tuottavaksi tekemisestä. Romahtaneiden heinälatojen näkeminen ehkä kuitenkin vähän kostuttaisi Chydeniuksen silmäkulmaa...

Kun maaseutukierros olisi valmis, tuumailisi Chydenius että on jo nähnyt aivan tarpeeksi. Hän pudistaisi viiden riikintaalerin arvoisiksi aikanaan arvioidut käyntivaatteensa  liepeet suoriksi, kävelisi vielä kerran  Kaarlelan museopihan halki. Askel olisi kevyt - aivan kuin maaperä olisi tunnistanut hänen askeleensa. 

Lopuksi Anders Chydenius hymyilisi ja huudahtaisi vielä haihtuessaan pois maankamaraltamme hyväntahtoisesti:  "Te hupsut! Kuka teistä olikaan vastuussa näistä kaikista nykyajan lomakkeista? Miksi teillä nykyään täytyy olla ihan kaikkeen lupa? Muistakaa, että talous kukoistaa, kun ette  keksi liikaa sääntöjä! Te annoitte tämän tapahtua. Minä poistuin vain 223 vuodeksi ja koko maailma ehti täyttyä lomakkeista. "

Talven rauhaa ja alkukevään varovaista kurkistelua

Minulla on hiihtoloma! Tänään, sunnuntaina, sain herätä aikaisin kauniiseen ja aurinkoiseen aamuun. Päivemmällä oli pakko taas kerran päästä toteuttamaan omaa intohimoa - rauhoittumista ypöyksin luonnon keskellä. Tällä kertaa matka kulki metsäautoteille.

Tänä talvena lunta on ollut tuhottoman vähän, vaikka pakkanen onkin muistuttanut olemassaolollaan. Jotenkin erikoinen talvi. Tavattoman kylmä ja lähes lumeton. Ei ole ollut liukkaita kelejäkään. Loppuvuoden Hannes-myrskyn jälkiä näkyy vielä muutamilla metsäpalstoilla. Tästä ei nyt vaan kuljeta, vaikka myrsky meni menojaan jo iänpäivää sitten!

Tämän aamun huikeus on säteilevä aurinko. Talvi kulkee metsän halki. Vaikka lunta on vähän, se kattaa silti maat ja lunta riittää vähän puiden oksillekin eilisen, kevyen, lumisateen jäljiltä.

Pienten puiden oksat kaareutuvat ja taipuvat kuin voimistelunäytöksessä hiljaiseen ja nöyrään kumarrukseen. Lumi vetää nuoret teinitaimet kauniiksi kaariksi.

.

Ajelen eteenpäin. Metsäautotietä ei ole aurattu. Hymyilyttää., kun bongaan tien yli kulkevat hirven jäljet. Eläimille tie ei ole itseisarvo, ne kulkevat, miten  ja missä haluavat. Tämäkin tien yli, vaikka helpompi kai olisi tietä pitkin. Siinä näkee luonnon ylväyden ja vahvatahtoisuuden.

Välillä ajelen eteenpäin nähden lumen valon, mutta niinä hetkinä, kun aurinko yllättää ja pääsee siivilöitymään korkeiden puunrunkojen välistä, sytyn luonnolle. Metsä kimaltelee kuin pysäytetty hengenveto. Aurinko siivilöityy puunrunkojen välistä. Lumen pinta loistaa kylmän sinisen, puhtaan valkoisen ja hennon kullan sävyissä. Varjot luovat tien yli omat, hiljaiset verkostonsa.

Pysäytän autoni monen monta kertaa. Peltojen reunoilla talvi on toisenlainen. Isäntien säntillisesti pellon laidoille kesällä asetellut valkomuoviset pyöröpaalit sopeutuvat täydellisesti tähän säähän. Pomppaan autostani ojan reunalle ja kuvaan näitä maitohampaita, tai sellainen mielikuva minulle nousee nyt. Maidonvalkoiset hampaat! Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni koen, että nämäkin paalit istuvat kuin osaksi kaunista maisemaa. Paalien pinnalle jäätynyt valo muodostaa pehmeitä, sulavia pintoja, jotka kuiskivat talvesta, mutta myös lämpötilan muutoksista. Tässä on tämän talven paras hymy!

Metsäautotie jatkuu suorana ja kirkkaana sinisen taivaan alla. Aurinko on alkanut jo tehdä tehtäväänsä – näkymättömin, mutta määrätietoisin käsin. Sähkölinjojen johdot kulkevat rinnalla kuin viivat kartalla.

Tiellä näkyy vain  oman autoni jäljet. Jos joku seuraisi, en pääsisi piiloon. Mietin sitä, että jokainen ihminen jättää itsestään jälkiä. Minun jälkeni tänään ovat suoraviivaisen yksinkertaiset. Tämä kapea tie on kuin talven rauhan tie - ja samalla reitti kohti valoa ja kevättä.

Nousen taas autosta. Tien varrella, pientareella, ohut ja herkkä kasvinrunko kannattelee palloksi muotoutunutta lunta. Se on kuin metsän oma koru. Luonto tekee  pieniä taideteoksia, kun kukaan ei ole katsomassa. Hiljaa. Itsekseen. Suunnittelematta. Katsoja on sattumalta oikeassa kohdassa oikeaan aikaan - kuten minä nyt olin. Paljon kauneutta jää silti meiltä näkemättä.

Kuusten oksilla lumi on vahvasti läsnä. Tämä hetki on sydäntalven ja alkavan kevättalven välissä. Se on siirtymä, jossa on molemmat läsnä samaan aikaan.

Myrskyn voimasta on puita puoliksi  kellahtaneina. Kuitenkin toisiinsa tukeutuneet. Mielessäni hyräilen Juha Tapion  laulun sanoja:

"Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään.
Ja kestää joka tuulen ja sään.
Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään.
Ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan.

Kaksi ylvästä ja nuorta varmoina on voimistaan
taivaan kantta kohti kasvaneet.
Ehkä vuodet ovat kuorta ja talvet viimoillaan
hiukan ohuemmaks raapineet."

Tien vieressä säntillisen  matkan päässä toisistaan on hirviseurueen  tekemiä hirvitorneja. Lumi on kruunannut nekin. Pakkastalvi on rakentanut uuden muodon, pehmeän ja hiljaisen. Vaikka lunta ja puuta on silmämääräisesti yhtä paksusti, painuisi lumi siihen nojaavan alla.  Puu vasta sitten, kun se on ajan pehmentämä. Hauras ja vahva kohtaavat. Lumi lepää nyt koskemattomana, kuin valkea sametti.  Jo harmaantunut puu on  nähnyt monta vuodenaikaa ja kantaa vuosien tarinoita selässään. Mutta lumi sen pinnalla on uutuuttaan puhkuva. Kun kevät koittaa, lumi katoaa, puu jää ja ottaa vastaan taas uudet tarinat. 

Kevät alkaa lisääntyvästä valosta. Linnuista. Eilen pihalla kulkiessani kuulin ensimmäisen kevättä laulavan pikkulinnun. Talitiaisen kirkkaat säkeet etsiytyivät kaikessa herkkyydessään suoraan sieluuni. Lintujen laulussa on sävy, jota ei kuule sydäntalvella: varovainen, mutta päättäväinen lupaus lähestyvästä keväästä ja kesästä. Valo ja luonnon herkät äänet voimauttavat minut.

Metsä, pelto ja tie. Jokainen niistä kertoo talven omasta näkövinkkelistään. Seuraavaksi pienet sulapaikat avaavat uuden, pulputtavan maailman. Mutta niiden aika ei ole aivan vielä. Yksi pisara ja yksi talitiaisen säe kerrallaan. Minulla ei ole kiire minnekään. Hiljaisella metsätiellä vedän henkeä syvälle sisälleni. Tätä on talviloma parhaimmillaan.

Laskiaisriehaa sadan vuoden takaa

 Tällä kertaa silmäys sadan vuoden takaiseen Österbottningen-lehteen. Siellä on julkaistu lyhyt kirjoitus 12.2.1926 Kaarlelan nuorisoseuran naamiaisista. Tai itse asiassa, löytyi myös ilmoitus kyseisestä tapahtumasta saman päivän lehdestä. 

Yllä: Tekoälyn luoma kuva tanssiaisnaamiaisista

Vallan innostuin tästä lehtileikkeestä (taas kerran innostun jostain, heh!). Onpa siis kerrassaan kiva tapahtuma ollut Laskiaisen (Fastlag) yhteydessä!

Kyseinen tapahtuma  on ollut Jungsborilla laskiaistiistaina 16.2. iltakahdeksalta. Siis silloisella Kaarlelan suojeluskuntatalolla, joka onneksi  edelleen elää ja voi hyvin. 

Kaarlelan nuorisoseurayhdistys järjesti sata vuotta sitten naamiaiset - tai naamiaisiltamiin. " Maskeradbal on vanhaa ja juhlavaa ruotsia ja se  tarkoitti kutakuinkin juhlavaa naamiaistapahtumaa. 

Naamiaistansseihin oli ilmainen sisäänpääsy naamiaisasuun pukeutuneille. Naamiaisasuun pukeutuneet saapuivat sisään puoli tuntia juhlan alettua. Tämä kuulostaa tietysti omassa mielessäni hieman oudolta - vai oliko niin, että mukana oli katselijoina maksavaa yleisöä naamiaisasuun pukeutuneita odottamassa. Pääsymaksun hinnasta ei kyllä mainittu ilmoituksessa...ilmeisesti tapahtuma oli seudullamme perinne. Olisi kiva tietää, millaisia naamiaisasut tarkemmin ottaen olivat - tuskin mitään peikkopoikia kuitenkaan.:)))

Lehtileikkeessä kerrottiin kivaan sävyyn, kuinka tulevaa naamiaistapahtumaa täytyisi hieman hillitä, koska se tulisi mitä ilmeisemmin olemaan vallan uskomaton tapahtuma. 

                 

                    Yllä: Jungsborg nykyisellään.

Meidän aikakaudellamme laskiaisen merkitys ei enää ole ehkä aivan sama, kuin sata vuotta sitten. Lehtijutussa laskiaista kuvattiin ajaksi, jolloin voi päästää menemään täysillä. Öö - kuulostaa ennemminkin meidän aikakautemme Vapulta ehkä...Laskiainen oli  lehtijutun mukaan todellinen  nuorten päivä suksien, pulkkamäkien ja punaisten poskien kera. 

Lehtileikkeessä mainittiin, että salissa tulisi olemaan hyvä tunnelma hämärän laskeutuessa saliin. Teksti on melko runolliseen ja vanhaan  muotoon kirjoitettua, mutta ymmärrän asian niin, että paikalla on paljon tuttuja jokaiselle tulijalle ja siellä on myös mahdollisuus tuntea olonsa kotoisaksi. Tärkeää oli juuri ystävien kohtaaminen. Ja soiton luvattiin raikuvan niin pitkään, että lopulta jalat eivät enää jaksisi enempää! Huh, huh!

1920-1930 lienee ollut melko tavallista, että Suojeluskunnan puhallinorkesteri vastasi musiikista soittaen  kepeitä, virkistäviä ja iloisesti soivia säveliä. Tekstissä kuvataan orkesterin soittavan  "hiestä märkänä oleville" tanssijoille. :) Se kuitenkin kuvasi intoa ja tanssin iloa. Tällaista kielikuvaa tuskin nykyään kirjoitettaisiin. Tyypillisimpiä tansseja seudullamme tuolloin taisi olla  valssi, hambo, jenkka ja masurkka. 

Lisäksi buffetpöydän kerrottiin lähes notkuvan etelän hedelmistä ja höyryävästä, vastakeitetystä kahvista. Todella houkuttavaa tuohon aikaan!

Naamiaisjuhlissa oli myös palkinnonjako kolmelle parhaiten pukeutumisessa onnistuneelle: 75, 50 ja 25 markkaa. Nykyrahassa nuo summat vastaisivat tilastokeskuksen rahanarvonmuuntimen mukaan 33, 22 ja 11 euroa!

"Hi och hej, go’ vänner, här vilar inga ledsamheter." :)) Tässä oli juhlat, joissa ei ollut tarkoitus synkistellä!

Aika kiva ajankuva, vai mitä!

LÄHTEET: Österbottningen. 12.2.1926, No. 12.  [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1729817?term=Maskerad&term=maskerade&term=Karleby&term=Ungdomsf%C3%B6rening&term=Maskerade&term=1926&page=4. Luettu 15.2.2026.