Renlundin upealla taidepihalla

Tänään kuljeskelin ja ihastelin uudenkarhealla Renlundin taidepihalla osoitteessa Kansakoulunkatu 6, jossa oli avajaiset 10.5.2025. Renlundin rakennus, joka on pihapiirissä, vaikkei näykään kuvissani, on alkujaan vanha ruotsinkielinen alakoulu, joka on rakennettu vuosina 1926-1928. Nykyään koulu toimii lasten ja nuorten kuvataidekouluna sekä baletinopetuspisteenä.

Tämä upouusi Mäntykankaan kaupunginosaan rakennettu lasten ja nuorten taidepuisto on melkoinen elämys ja rauhan tyyssija. Ei mikään kieputtimia täynnä oleva pihapiiri, vaan kaikkea muuta. Suunnittelussa huomioitiin entisen koulurakennuksen historia kouluna, sotasairaalana ja taidekouluna sekä koko Mäntykankaan kaupunginosan historiallinen puutarhakaupunginosan tyyli. Ja mikä parasta, lapsia ja alueen naapurustoa sekä kulttuuritoimijoita ja kuvataidekoulua on osallistettu sen suunnitteluun. Nimenomaan lapsilta nousi upeita ideoita esimerkiksi labyrinteista. Lapset myös erityisesti halusivat pihalle hiljentymismahdollisuuksia ja retkieväspaikkoja, mikä on mielestäni ihailtavaa. Toivottavasti uusi sukupolvi panostaa itseensä ja ympäristön hyvinvointiin sekä itsesäätelyyn täällä rauhoittavassa ja paljon mahdollistavassa tilassa.

Tämä taidepiha on suunniteltu ja toteutettu Brita Maria Renlundin muistosäätiön myöntämällä avustuksella vuosina 2022-2025. Säätiöltä lohkesi 550000 euron rahoitus. Kokonaiskustannukset ylittyivät ennakkoon arvioiduista ja kokonaisuus maksoi lopulta 800000 euroa. Kokkolan kaupunki sitoutui tekemään liikennejärjestelyt, valaistuksen, aidat ja runkopuuistutukset; tammia, vaahteroita, pilvikirsikoita.... Alue kuuluu Kokkolan kansalliseen kaupunkipuistoon. Taidepihan on suunnitellut vihersuunnittelija Nina Mamia Kokkolan kaupungilta. Taidepiha on maksutta avoinna päivittäin klo 7.00-22.00. Siellä ei suvaita koiria eikä tupakointia.

Pihapiiri mahdollistaa oikeastaan minkä vain taiteenlajin tekemisen alueella. Sen yksi vahvuus on sen alituinen muuntuvuus. Alueelle on istutettu runsaasti puita, pensaita ja kukkia, jotka kasvavat ja muuntuvat. Talvella, kun kasvit eivät ole isossa osassa, on puistossa vahvuutena sen valomaailma. Esimerkiksi katsomossa on pysyvä valaistus.

Huomion kiinnittää heti alkuun kulmassa oleva ihanan värikäs vaaleanpunainen ja tummansininen rakennelma. Se on Inside-out, jossa on sanataidekoululaisten kirjoittamia runoja, joiden aiheina ovat esimerkiksi pullat ja hait.

Piha on tarkoitettu kaikkien vapaaseen käyttöön silloin, kun se ei ole varattu tapahtumakäyttöön. Se on kuin yhteisöllinen olohuone. Kun kävin aistimassa aluetta, pihapiirissä oleili kolme nuorta naista. Yksi luki kirjaa omassa sopessaan, toinen levitteli muistiinpanojaan näyttämöpenkeille ja kolmas joogasi itsekseen. Sitten paikalle porhalsi pikkulapsiperhe, jotka leikkivät hiekkalaatikolla. Vanhempansa taluttivat pienimpiä puukorokkeiden päällä. Minä vain istuin ja ihmettelin. Etäämpää kaupungilta kuului jalkapallo-ottelun selostus ja jostain vielä kauempaa musiikkia sekä uinuvan kaupungin kesä-ääniä. Kiireettömyys ja levollisuus, jos pitäisi kahteen sanaan reissuni typistää.

Mindfulness-labyrintti, lava, jossa on katsomo keinonurmineen ja joka soveltuu myös tanssiesityksiin tai vaikkapa elokuvanäytöksiin erilaisia työpisteitä ja tiloja, hiekka-alue, nuotiopaikka, johon saa tuoda mukanaan omat polttopuut, kunhan huomioi metsäpalovaroitukset, Kokkolan sanataidekoululaiset ovat tehneet alueelle qr-koodien taakse tarinoita...monenmoista on!

Taustalla näkyy muhkea naisveistos. Se on Tom Tiaisen ja Kaija Kontulaisen "Makaava"-veistos, joka on toteutettu niksibetonista eli sementistä, johon on lisätty koneellisesti poistotekstiileistä jauhettua keinokuitutilkkua! Harmillisesti siitä tarkemmin ottamani otos valottui auringon syleilyssä liiaksi.

Osa taideteoksista on pysyviä, osa vaihtuvia. Pihassa on huomioitu kestävä kehitys ja ekologisuus. Osa alueesta on jätetty pölyttäjille niityksi. Ekologisuus on myös osa pedagogiikkaa alueella.

Pihapiiri mahdollistaa oikeastaan minkä vain taiteenlajin tekemisen alueella. Sen yksi vahvuus on sen alituinen muuntuvuus. Alueelle on istutettu runsaasti puita, pensaita ja kukkia, jotka kasvavat ja muuntuvat. Talvella, kun kasvit eivät ole isossa osassa, on puistossa vahvuutena sen valomaailma. Esimerkiksi katsomossa on pysyvä valaistus.

Näin alkukesästä kukki vielä kevätkukat. Mustat tulppaanit olivat upeita!

Keskellä aluetta on pergola, jossa on iso ja pitkä betoninen pöytä penkkeineen. Se on tarkoitettu työskentelypöydäksi; vaikkapa puutöihin, sanataiteelle, keramiikkaan.... Istuskelin siinä pidemmän aikaa. Siitä näki hyvin joka suuntaan. Vasta kotona minulle selvisi, että se on pöytä, jossa keskellä virtaa vesielementti. Se ei ilmeisestikään ollut käynnissä ´paikalla ollessani. Veden äänen on tarkoitus rauhoittaa. Mietin jo, kuinka nastaa olisi tuoda omat oppilaat tuohon pöydän ääreen retkelle ja napostelemaan veden solistessa eväitä.

Osa taideteoksista on pysyviä, osa vaihtuvia. Pihassa on huomioitu kestävä kehitys ja ekologisuus. Osa alueesta on jätetty pölyttäjille niityksi. Ekologisuus on myös osa pedagogiikkaa alueella.

Puistossa on vuokrattavia kasvilaatikoita. Ilmeisesti niitä vuokrataan vuodeksi kerrallaan. Nyt näytti nousevan niistä ainakin perunaa, raparperiä, sipulia...Myös kastelupisteeet ynnä muut hienoudet näytti huomioidun hienosti.

Pihassa on myös kauniita opasteita, joista voi lukea vaikka jalkapohjan pisteistä avojaloin kävellessä tai saada ohjeita mindfulnesiin ja syvähengittämiseen.  Puistoon on rakennettu erilaisia labyrinttejä, joita on toteutettu kiveyksin ja kasvein. 

Piha on jaettu useaan hyvinkin erilaiseen lohkoon. Jokainen lohko on omanlaisensa ja täynnä yllätyksellisyyttä. Pidin oikein, oikein kovasti tästä amfiteatterimaisesti rakennetusta katsomosta, jossa oli puolipyöreässä muodostelmassa leveät istuinpenkit ja lattiatasossa keinonurmi. Taaimman rivin istuinten selkänojat oli täytetty upeaakin upeammilla kuvataidekoulun lasten keramiikkakasvoja "Yhdessä. ". Todella onnistunut asettelu niillä! Kasvoja on luvassa lisää myöhemmin.  Katsomossa voisi vaikka makoilla joogamatoilla jalkatiloilla, ihanan tilava alue!

"Minä olen kuviopuu.

Minun lehdissä kasvaa

erilaisia kuvioita.

En pidä melusta.

Minä rakastan

kuitenkin lintujen laulua. "

"Joka taikakaupungissa oli

timanttipuu. Sen oikea nimi oli

kissankellopuu. Mutta taikakansan

oliot käyttävät nimeä timanttipuu. "

Pidin myös paljon muutamista tuoleista, joita alueella oli. Ne oli pultattu kiinni maahan, mutta tuolit mahdollistivat suunnanvaihdon. Kaltaiselleni levottomalle sielulle aivan täydellinen - tuollaiset haluaisin kotiterassillekin! Samaisia tuoleja oli myös grillialueen ympärillä.

Alue sijaitsee idyllisellä Mäntykankaan alueella, jossa on kaunis puutalorakennuskanta ja upeita puutarhoja. Silti itse ydinkeskustaan on vain kävelymatka.

Kaunis, kauniimpi, kaunein. Tätä voisin suositella kelle tahansa kulkijalle, joka suuntaa reittinsä kohti Kokkolaa. Ja onpa vielä ilmainen ihastelun kohde!

LÄHTEET: 

Kokkolaan avattiin 800 000 euron taidepiha, ja tältä se näyttää. Yle.fi. [https://yle.fi/a/74-20157358] Luettu 15.6.2025.

 
Kokkolaan rakennetaan maailmankin mittakaavassa lapsille poikkeuksellinen taidepuisto, jossa viihtyvät kaikenikäiset. Yle.fi, [https://yle.fi/a/74-20019214] Luettu 15.6.2025.

Renlundin Taidepihan työt käynnistyivät – "Riemukas tunnelma, olen odottanut todella paljon tätä!” [https://www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli/renlundin-taidepihan-tyot-kaynnistyivat-riemukas-tunnelma-olen-odottanut-todella-paljon-tata] Luettu 15.6.2025.

Taidetalo Renlundin taidepiha. Kokkola.fi.[https://www.kokkola.fi/asuminen-ja-ymparisto/puistot-ja-luonto/puistot/tutustu-kokkolan-puistoihin/taidetalo-renlundin-piha/] Luettu 15.6.2025.

Suuri nälkävuosi 1867 Kälviällä

Löysin vanhoista lehdistä  vuodelta 1934 kiinnostavan tarinan ja ajankuvauksen. Niissä kerrotaan suuresta nälkävuodesta, yhdestä niistä.

Kälviän Ridankylästä lähtöisin ollut talollinen, Juho Rita, oli kertonut muisteluksiaan nälkävuosista vuodelta 1867. Hän oli silloin nuori poika. 

Rita oli kertonut, kuinka haastavaa oli  saada jauhoja riittävästi, vaikka asuttiinkin lähellä merta ja olisi voinut ajatella, että laivoilla ainakin niitä olisi tänne tuotu. Vain kaikista vähäosaisimmat saivat jonkinlaisia apuja. Talokkailla ei ollut toivoakaan saada esimerkiksi jauhoja ostettua velaksi. Ne piti pystyä maksamaan käteisellä. Kun ajat olivat niin köyhät, ei rahan saantikaan ollut millään lailla helppoa. Jauhojen hinta oli tietysti korkea. Juho Ridan kotitalossa jauhoja pystyttiin ostamaan vain pieni määrä pettuleivän sekaan sekoitettavaksi. 

Juho Ridan isä asui noihin aikoihin Hassisen talossa. Talossa oli suuri uuni, johon mahtui peräti 22 leipää paistumaan. Pettuleipää paistettiin iltaisin ja ne jätettiin yöksi vielä uuniin. Aamulla hieman Juho Ritaa vanhempi isosisko konttasi leivinuuniin ja yritti varoen kerätä leivät uunista pois. Leipäi ei pystynyt ottamaan leipälapiolla uunista ulos, koska ne olivat niin  haperoita, että silloin hajosivat aivan murusiksi. Juho Rita oli muistellut, kuinka hyvältä pettuleipä pojan suussa maistuikaan uunituoreena. 

Samana kesänä oli tehty hätäaputöitä Ridankylästä Kälviälle menevälle kylätielle. Täysi-ikäinenmies sai tienestiksi  korkeintaan kaksi naulaa eli noin 800 grammaa jauhoja päivässä. 

                 

Alle liitän vielä Juho Ridan kirjoittaman runon nälkävuodesta ja hätäaputöistä. Se ei ole varmaankaan mikään huippu runollisesti, mutta siihen on kivasti koottu asioita tuolta aikakaudelta.

Runo vanhasta kylätiestä

Se on yksi vanha kylätie,

joka Kälviän kirkolta Alaveteliin vie. 

Tämä tie on ollut jo monta sataa vuotta

eikä sen parannushommista olekaan

         puhuttu suotta. 

-Tämä tie oli ensin metsäpolku,

josta koskaan ei ollut oikeaa kulkua.

Sitten, kun kaikki kyllääntyivät huonoon

          tiehen,

niin tien tekeminen tarttui jokaiseen mieheen. 

Silloin alettiin tehdä tietyötä,

jossa oli vanhat ja nuoret myötä. 

Kun alettiin tien paikkaa raataa

ja vanhaa metsää poiskaataa;

kun miehet toivoivat nähdä tien uusi,

niin siinä kaatui sekä mänty että kuusi, 

ja silloin tänne tie tuli,

joka kauan sitten kyläntienä oli. 

-Sitten kerran tuli aikamme suuri

          halla,

joka teki tuhoja maassa kaikkialla,

jonka sivu ei päästy muuten

kuin saamalla tuta kovan leivän

              puutteen.

Silloin tuli leiväksi männyn kuori,

ja olkijauhoista oli sen toinen puoli.

-Silloin alkoi tulla monelle leivän hätä,

vaan valtio ei kansaa nääntymään jätä. 

Nyt katsottiin tietä sillä lailla,

että se oli suuria parannuksia vailla. 

Alettiinpa nähdä tiestä uutta vaivaa

 ja noille pehmeille nevamaille

         ojia kaivaa. 

Silloin puhuttiin puutteesta hiljaa,

mutta palkkana saatiinkin ruisviljaa. 

Palkka ei ollut tosin suuri, 

mutta se oli kuin joku suojelusmuuri. 

Päivässä saatiin jauhoja vain pari

           naulaa,

joten siitä ei sovi paljonkaan laulaa. 

Hevosmiehille täytyi toki enempi antaa,

koska vetivät tielle parannussantaa. 

Niin päästiin kesään asti, 

jota aikaa toivottiin hartahasti. 

Kun lumet ja jäät ajoissa maasta suli, 

niin silloin oikein suotuisa kevät tuli. 

Silloin tuli pakko tien teosta laata,

kun kaikki alkoivat viljellä maata. 

Vaan kun saatiin lisää osakkaita,

joilla täällä oli niitty- ja metsämaita, 

niin silloin taas täällä työväkeä nähtiin,

kun uudelleen tätä tietä tehtiin.

Paljon se nytkin tuotti vaivaa,

kun piti tiestä kiviä ylöskaivaa.

Ruuti se kivet isoiksi särki,

joten tangoista ja kuokista alkoi pettää

         kärki. 

Kestihän se tämäkin useamman vuoden ajan. 

-Juho Rita-

Rita oli muistellut, ettei hänen kotikylässään kukaan tainnut suoranaisesti kuolla nälkään, mutta huonon ravinnon vuoksi aiheutui tauteja ja samoin ihmisten yleisen heikkouden vuoksi kuoli väkeä. Rita oli vielä muistellut, kuinka upealta tuntui seuraavana kesänä  vuonna 1868, kun se kesä olikin erityisen lämmin ja viljan kasvulle suotuisa. Nälkävuosi oli ohitettu ja tulevaisuuteen voitiin katsoa taas kirkkain mielin. 

LÄHTEET: Keskipohjanmaa. 3.3.1934. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1863071?term=N%C3%A4lk%C3%A4vuoden&term=K%C3%A4lvi%C3%A4lt%C3%A4&term=suurista&term=n%C3%A4lk%C3%A4vuosista&term=suurelta&term=n%C3%A4lk%C3%A4vuodelta&term=suuri&term=suurella&term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&term=K%C3%A4lvi%C3%A4&term=suurimmassa&term=suuresti&page=3} Luettu 7.6.2025. 

Keskipohjanmaa. 20.11.1834. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1863029?term=Alkoholiliikkeen&term=voittovarojen&term=jaossa&term=merkitsisi&term=karkeaa&term=kohtuuttomuutta&term=karkea&term=kohtuuttomuuden&term=alkoholiliikkeen&term=jaosta&term=voittovaroista&term=jako&term=alkoholiliikkeest%C3%A4&term=kohtuuttomuus&term=merkitsee&page=3}  Luettu 7.6.2025. 

On siis kevät!

Kevätjuhlaviikonloppu. Se odotettu. Vuosi on ollut enemmän kuin työntäyteinen. Näin keväällä, kun lukuvuotta katselee taaksepäin, muistaa sieltä vain joitain hetkiä. Iloja ja suruja. Opettelua ja oppimista. Kasvua ja kasvattamista. Hieno työ kaikkinensa, vaikkakaan ei kaikkein iisein. Mutta opettaessaan oppii joka hetki lisää itsekin. Ja kasvamisen ihme - se on tässä työssä aina läsnä!

”He kääntyvät kohta kadunkulmasta

kannoillaan pelkät keväät

Eikä yksikään askel tavoita maata

He kasvavat kuin nurmikot

Eilen vasta kylvetyt

Tänään ylettyvät pilviin ja yli

Ja me katsomme heitä

Vesiputoukset poskillamme

Eikä yksikään pisara putoa saavutuksista.

Ei päähineistä tai paperinpaloista

Vaan jokainen niistä

Pelkästä siitä ilosta

Että he vain ovat.”

-Hanna Katajarinne-Kun sanat riittävät-

Rakas eläkkeellä oleva kollegani tuli mukaan kevätjuhliin. Hän on ollut nyt kaksi vuotta eläkkeellä ja palasi ensimmäistä kertaa lähtönsä jälkeen kouluun käväisemään. Minulle se merkitsi paljon. Istuimme juhlassa vierekkäin. Mukana juhlassa oli myös nuori työkaveri, joka muutti pois ryhmästäni pari vuotta sitten lähteäkseen opintielle. Sitkeästi ja sisukkaasti hän myös haluaa aina palata juhlaamme. Tajuan, että vieruspaikkani täyttyy kulkijoista, jotka eivät enää ole kiinteä osa työyhteisöä, mutta palaavat silti. Miten merkityksellistä! Täytyy kohta hommata seuraaviin juhliin pitkä penkki viereeni kaikille jo lähteneille!:))

Kevätjuhla on aina kaikesta kauneudestaan huolimatta myös haikea. Tänä vuonna jouduin hyvästelemään kolme kollegaa, joiden matka vei nyt muualle. Kesken juhlan yksi lähtevistä kollegoista nousi halaamaan minua ja supatti "Muistat sitten, että me vielä tavataan. " Mikä rikkaus työelämässä olevalla onkaan työkavereissa.

Kävin äidin kanssa loman alettua laittamassa Evijärven ja Lappajärven sukuhaudat hyvään kuntoon. Ajelimme myös Lappajärven Tarvolassa, jossa isäni on syntynyt. Isovanhempani asuivat pienessä mökissä, kunnes sota tuli ja romutti kaiken. Talo myytiin, kun isoisäni oli kuollut sodassa. Talon osti perhe, joka oli sodan aikana puolestaan ajautunut konkurssiin ja heillä riitti lopulta rahat lunastaa tämä pieni mökki. Viisi vuotta sitten minun ja tämän "uuden perheen tytön" elämät kohtasivat, kun sain häneen yhteyden. Meistä tulikin hyvät ystävät, vaikka emme koskaan ole fyysisesti tavanneetkaan vielä.

"Tyttö", nyt jo eläkkeellä hänkin, kertoi minulle eilen, että nyt "rakas rötiskömme (josta kirjoitin joskus kirjoituskilpailuun), on poltettu uuden omistajan toimesta. Tontti myytiin viime syksynä, kun perikunnan oli tehtävä yhteinen päätös, miten paikan kanssa toimitaan. Yhdessä eilen tämän "tytön" kanssa surimme talon siirtymistä vieraalle. Tänä kesänä paikalle nousee jo uusi mökki... näin se elämä jatkaa kulkuaan eteenpäin.

Tästä alapuolen kuvasta tuli minulle saman tien jotenkin tosi rakas. En oikein edes osaa selittää. Isovanhempani lienevät aukoneet tuon liekeistä ehjänä säilyneen kakluunin ovia useasti...ihana muisto! Ehkä vielä teen siitä kehystetyn taulun...

                                                     Hyvää alkavaa kesää kaikille!