Elokuinen viikko on ollut enemmän kuin kiireinen. Alkoihan viikolla ensinnäkin koulu. Vaikka loma onkin ollut ihana, oli töihin mielestäni tosi kiva palata. Aika aikaansa kutakin. Minulla on itselleni sopiva, maailman paras ja antoisin työ. Koko luokallinen oppilaita oli myös ihanalla asenteella liikkeellä. Kouluun oli kuulemma heidänkin mielestään kiva palata ja joku kertoi jo odottaneensa openkin näkemistä. Hyvä näin! Lapsenlapseni aloitti myös ekan luokan, joten tunteet on olleet herkässä itse kullakin...
Viikko huipentui Kaarlelan kotiseutumuseon (Karleby hembygdsmuseum) 90-vuotissyntymäpäiviin. Me johtokunnan jäsenet olimme järjestäneet museon kunniaksi kunnon juhlat.
Kaarlelan kotiseutumuseo juhlisti arvokasta 90 vuoden taivaltaan lämpimässä ja yhteisöllisessä hengessä. Pelkäsimme etukäteen sadetta, mutta sää oli, kuin morsian koko juhlan ajan. Kauniisti kotiseutuhenkeen istuvat kansallispuvut olivat kivaa katseltavaa.
Uusi puhenjohtajamme, Andreas Haals, avasi tilaisuuden sydämellisellä puheella, joka loi juhlaan arvokkaan ja toiveikkaan sävyn. Andreas kertoi aluksi matkastaan johtokunnan puheenjohtajaksi. Vasta työn vastaanotettuaan hän kertoo tajunneensa, kuinka kokonaisvaltainen ja iso haaste on vastassa. Haals kertoi perehtyneensä kaikin voimin yhdistyksen taustaan, jotta saa kokonaiskuvan menneestä ja sen voimin pystyy suuntaamaan katseet jo myös kohti tulevaa.
Yhteislauluna kajahti Sommarmarsch, jonka sanat ovat Ernst V. Knapen käsialaa, ja sen sävelet johdattivat kuulijat kesäisiin tunnelmiin. Saimme nauttia Jacob Sundströmin upean säestyksen kera laulusta.
"Över bygden skiner sol i blånande sky,
och när sunnan kring fälten dansar,
klöverns kransar sprida sin sommardoft till alla loft i grönklädd by,
och det vajar i björkar och leker i lid,
där det susar av sånger i simmarnsglada tid.
Signe Gud den dofterika sommartid. "
Yhdistyksen edellinen puheenjohtaja Christer Store, kertoi kiinnostavasti meneillään olevasta "Släkten Friis"- kirjaprojektista, jonka käynnistäjänä hän toimi. Aikaisemmin painettu kirja sai kysytyn ja odotetun uusintapainoksen uudenkarheine kansineen. Kirjaa voi edelleen kysellä esimerkiksi kirjastosta Luckanilta tai kotiseutumuseosta.
Friis-suvun edustaja, Christer Friis, jakoi yleisölle kiehtovia tarinoita suvun vaiheista. Friis-suku elää ja voi edelleen hyvin, vaikka itse Friis-nimellä kulkevia on enää vähemmän. Lars Friisin tytärten jälkeläiset etenkin ovat jo monien sukupolvien ajan olleet toisilla nimillä, ainoastaan Isak Friisin jälkipolvessa on Friis-nimi säilynyt näihin päiviin saakka.
Juhlassa jaettiin myös ansiomitalit johtokunnan pitkäaikaisimmille jäsenille kiitokseksi ja tunnustukseksi vuosien sitoutuneesta työstä kotiseututyön hyväksi. On upeaa, että ihmiset näkevät tärkeiksi kotiseudun kehittämisen ja esipolvien työn nostattamisen uusille sukupolvillekin näkyväksi. Talkoohenkeä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessakin!
Tilaisuuden päätti herkkä ja kaunis Slumrande toner, joka loi juhlaohjelman päätteeksi lähes hartaan, rauhallisen ja lämminhenkisen tunnelman. Tähän lauluun on lopetettu tapahtumat koko yhdistyksen olemassaolon ajan.
Ihmiset tekevät juhlan, niin nytkin ja oli ilo seurata pihapiirissä istuskelevia ja kulkevia, kiireettömiä ihmisiä, joilla riitti juteltavaa yhden jos toisenkin kanssa. Nautittiin myös kahvia ja leivonaisia, yleisö osteli myös innokkaasti Friis-sukukirjaa.
Valokuvanäyttely museorakennuksen seinässä kuvasti hienolla tavalla kehitystä yhdestä rakennuksesta - Anders Chydeniuksen muistohuoneesta -13 rakennuksen kattavaksi kokonaisuudeksi. Kun yhdistys perustettiin 90 vuotta sitten, tällä alueella oli vain peltoja. Kaikki nyt paikalla olevat rakennukset on siirretty myöhemmin paikalle ison yhteishengen voimin paikkakuntamme eri kylistä.
Kaarlelan kotiseutumuseon 90-vuotisjuhlassa oli aika nostaa esiin myös niitä, joiden työ ja omistautuminen ovat olleet museon tarinan ytimessä. Yksi heistä on Emma Pulkkis, jonka sydämellinen ja pitkäjänteinen kotiseututyö on vuosien varrella näkynyt niin museon arjessa kuin sen juhlissakin. Emma lienee ollut aikaansa edellä. Hänen lämmin otteensa, perinteen tuntemuksensa ja taitonsa tuoda ihmiset yhteen ovat jättäneet pysyvän jäljen museon toimintaan ja yhteisön muistoihin. Myös dir. mus. Lennart Wittingin asema kotiseututyön vaikuttajana ja pelimannimusiikin edistäjänä, on tuonut jatkuvuutta sen kehitykseen. Wittingin panos näkyy siinä ylpeydessä ja arvostuksessa, jolla menneisyyttä täällä vaalitaan.
Kotiseutumuseon päärakennuksessa pöydän kunniapaikan oli saaneet Emma Pulkkis kukkaseppeleineen ja Lennart Witting viuluineen.
Kaarlelan kotiseutumuseo ei ole vain kokoelma esineitä ja rakennuksia – se on ikkuna menneeseen, silta sukupolvien välillä ja muistutus siitä, mistä olemme tulleet. Nykyihmiselle se tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, koskettaa historiaa ja löytää omat juurensa uudella tavalla. Minulle tuo paikka on rakas - jopa niin, että itsekin hämmästelen, koska en kuitenkaan ole alkuperäinen kokkolalainen. Mutta niinhän se on, että ihminen tarvitsee juuret. Jos ei enää asu omalla kotiseudullaan, täytyy kiinnittäytyä jonnekin muualle.
Museon merkitys ulottuu myös tulevaisuuteen. Se kantaa mukanaan tarinoita, taitoja ja arvoja, joita ei voi lukea pelkästään kirjoista. Jokainen talo, esine ja valokuva kertoo siitä, miten täällä on eletty, työskennelty ja unelmoitu – ja ne tarinat ansaitsevat tulla kuulluiksi myös sukupolvien päästä.
Niin kauan kuin museo elää ihmisten mielissä ja sydämissä, se on elävä osa yhteisöä. Se ei ainoastaan säilytä historiaa, vaan antaa sille uuden elämän jokaisen kävijän katseessa ja jokaisessa kertomuksessa, joka sen seinien sisällä ja pihapiirissä jatkaa kulkuaan. Onnea vielä kerran, Karleby hembygdsmuseum - ehkä juhlimme vielä isommin kymmenen vuoden päästä!
