Kansallispukukierroksella ja äkki-ihastus Lohtajan kotiseutumarkkinoilla

Viikonlopun visiittelihin kuului pistäytyminen Lohtajan kotiseutumuseon pihapiirissä. Siellä oli muun toiminnan yhteydessä kiva kansallispukujen tuuletus-tapahtuma. Sateinen keli yritti latistaa tunnelmaa ja niinpä kuvasatonikin on hävettävän kehno, kun lähes sokerisena tyyppinä peräännyin selkä seinää vasten katoksen alle vähän kauemmas pukukierroksesta. 

Mutta aina kannattaa kulkea avoimin mielin. Minulle nimittäin iski äkki-ihastuminen tällä reissulla. Tämä yllä oleva puku oli minulle tuntematon. Hämmästelin, kun kuulin sen olevan juurikin Kokkolan  seudun  - Gamla Karlebynejdens kvinnodräkt. 

Olen ollut siinä käsityksessä, että tällä seudulla  on ainoastaan Kokkolan ja Kaarlelan naisten puvut. En ole pitänyt niistä niin paljon, että olisin sellaiset hankkinut. Lähinnä olen haikaillut Järviseudun kansallispukua, joka on kerrassaan kaunis, mutta järisyttävän kallis, koska kankaan kutominen on tavallista työläämpää. . 

Mikä iloinen yllätys siis tämän puvun näkeminen, sillä pidin puvusta paljon! Näitä on kuulemma tehty työväenopiston kursseilla useita viime vuosina.

Tässä puvussa on yksivärinen, tummansininen florettihame. Sen väljyys on koottu takapainotteisesti vyötäisille. Takana on tiivis vetopoimutus, sivuilla sen sijaan myötälaskostus. Etupuolelta hame on sileä. Alushame on materiaaliltaan vuoripellavaa. Hameen  edessä runsaskuvioinen, punavoittoinen kukkakuosinen esiliina.  Puvussa on omaleimainen puna-valkoruudullinen liivi, jossa on piilohakaset. Kangas on villaparkkuumia. 

Liivin kangas on ihanan pirteä, ruudullinen, kamlotin  tyyppinen,  villapalttinakangas. Siinä on luonnonvärinen pohja ja erisävyisillä punaisilla, kudottuja ristiraitoja. Liivin malli on melko pitkä ja se on piilonyöritetty. Takana niin kutsutussa körtissä on laskoksia ja pyöreämuotoisia läppiä. 

Liivin alla on lyhyt ylispaita, jonka alle on puettu pitkä, hihaton hankkipaita. Ja röijyn alla on vielä alasellinen, puolipitkillä hihoilla varustettu kansanomainen T-paita. Paidat ovat yksivärisiä, eikä niissä ole koristeita. Materiaalina on pellava- tai puolipellavapalttina. 

Puvun röijy eli "takki"  on vadelmanpunainen,  kimonohihainen ja pitkä. Takana siinä  on laskoskörtti ja sivuissa kiilat. Röijy suljetaan neuloilla. 

Huivista en löytänyt tietoa samasta yhteydestä, kuin muusta puvusta, mutta jotain sentään! Asuun kuuluu kaunis, kuviollisesta silkkikankaasta  valmistettu, neliönmuotoinen huivi. Huivin väreinä on ruskeaa, sammaleenvihreää ja vaaleanruskeaa, leveää raitaa sekä valkoista ja ruskeaa, kapeampaa raitaa. Huivissa on myös runsaita tummanpunaisia ja sammaleenvihreitä  kukka- ja lehtikuvioita. Huivin reunoja kiertää pitkät, värienmukaiset hapsut., jotka on niiden tyviosasta ihanasti solmittu verkkomaisesti yhteen. 

Ja mikä upeinta, niin tässä pukukokonaisuudessa on peräti viisi eriväristä esiliinaa. Kuvissani näkyy punainen, painokankainen esiliina. Asussa voi olla myös vastaava sinisellä painokuvioitu esiliina. Vaihtoehtoina on myös musta, kuosiinkudottu , silkkinen esiliina, valkoinen paitakankainen esiliina sekä ruudullinen, silkistä tehty esiliina. Aivan huikeaa, jos omistaisi nuo kaikki, puvusta tulisi eri tilaisuuksiin kuin uusi! kaikki puvun esiliinat ovat kookkaita ja vyötäisiltä laskostettuja. 

Tässä kuvasadossani ei näy päähinettä, mutta sellainenkin siinä on. Aikuisen naisen päähine on valmistettu pellavapalttinasta. Se on valkoinen liinalakki ja sen etureunassa on nyplätty pitsi. Päähinettä kiertää valkea silkkinauha. Silkkinauhasta on tehty taakse ruusuke.  Tyttöjen asuun kuuluu punainen silkkinauha. 

Pukuun kuuluu  joko punaiset tai mustat sileäneuleiset puuvilla- tai villasukat. Kenkinä voi käyttää nauhakenkiä, mustia avokkaita tai kansallispuvun perinteisiä solkikenkiä. 

Tämä Kokkolanseudun puku on uudehko, sillä se on julkaistu vasta 1997. Puku on  perunkirjan mukaan tutkittu kokonaisuus.  Tutkijana on ollut Seija Johnson. Se perustuu Kokkolan  seudun naisten vaateomaisuutta  käsitteleviin perunkirjoihin 1700-luvun lopusta. Wau, taidan haluta tämän!

Puku edustaa sekä suomalaista että suomenruotsalaista kansanpukuperinnettä ja olisi siksikin minulle se täydellisin! Täältä tullaan, kansallispukukauppiaat!

Tämä puku edustaa vauraan rannikkokaupungin ja Keski-Pohjanmaan ruotsinkielisen alueen pukuperinnettä.

LÄHTEET:

Kokkolan seudun naisen kansallispuku - mallipuku. Suomen käsityön museo. Suomen kansallispukukeskus. Suomen [https://www.kansallispuvut.fi/kansallispuvut/kansallispuvut/kokkolan-seudun-naisen-tarkistettu-kansallispuku] Luettu 6.9.2026.

Nimiä 1500-luvulta seudultamme vanhojen veroluettelotietojen pohjalta

Löysin kiinnostavan, Hugo Laxtrömin, artikkelin vuodelta 1933. Tällä kertaa siis käsiksi vanhoihin nimiin. Iso osa niistä  on meille edelleen tuttuja!

1500-luvulla Karlebyn alueeseen kuului peräti 15 aluetta: Kronoby, Terjärv, Karleby, Nedervetil, Kaustby, Vetil, Perho, Halsö, Ullava, Kelviä, Lochteå, Himango, Kannus, Toholampi ja Lestijärvi sekä kaupunki Gamlakarleby. Nykyisen Kokkolan alue - Kokkola, Kälviä, Ullava ja Lohtaja - oli vielä 1500-luvulla siis  vain osa suurempaa ja hajanaisempaa pitäjää. Vanhat veroluettelot (skattelängdt) avaavat meille välähdyksiä tuon ajan elämästä.

Vaikka nimien kirjoitusasu onkin vaihdellut ja muuntunut, nimet kirjattiin miten milloinkin, voi monista nimistä löytää jotain tuttua. 1500-luvun nimistö tarjoaa meille myös aavistuksen siitä, miten ensimmäiset kotiseutumme suku- ja talonnimet syntyivät.

Kokkolassa esiintyi 1500-luvulla monia mielenkiintoisia henkilöitä. Koska oikeinkirjoitus vaihteli suuresti, tässä julkaisussa nimet on normalisoitu ja alkuperäinen muoto on merkitty sulkeisiin.

Paikalle asettuneet henkilöt käyttivät – riippumatta siitä, kuuluivatko he vanhaan sukuun tai eivät – yleensä talon nimeä nimenään. Näin vanhat suvut syrjäytyivät ja tilalle tuli talonnimet. Ne henkilöt, jotka eivät olleet talollisia, kuten käsityöläiset ja sotilaat, käyttivät myös ammattiinsa tai alkuperäänsä liittyviä nimiä, esimerkiksi Wikar tai Wikars. Samaan ryhmään kuuluvat myös nimet kuten Kåla Kolander, Kolam och Collander. Vanhoilla nimillä on suuri merkitys Suomen kulttuurihistorialle, ja siksi nämä tiedot ovat tärkeitä myös sukututkimukselle.

Laittelen tähän joitakin nimiä, en koko listaa, koska lista oli pitkä ja siellä on myös muiden pakkakuntien nimiä.  Aika moneen  nimeen löytyy nykyvastine seudullamme. En lähtenyt muuttamaan pieniä yksityiskohtia suomentaen. Veikkaan, että teksti on selkeämpi näin. 

Belttare (Belttart, Belt)

Matts, talollinen Jatkolassa (Ruotsalo) 1549–60. Nyt Pelttari s:n.
Olof, talollinen Rödsö 1549–51.

Borgare

Elof, talollinen Storbyssä 1556.
Jöns, talollinen Karlebyssä 1580.

Finne.

Nils, bonde i Storby 1556 —65.

Rasmus Andersson, bonde i Storby (Saka) 1556— 80.

Fleming ( Flemingh),

Erik Hinreson, bonde i Toliniemi ( Palo) 1548 - 56.

Harald ( Haraldsson, Harald).

Anders Haraldsson, bonde i Rödsö 1549-70. Nu Harald h:n.

Hard.

Olef, bonde i Storby 1556.

Havi (Haui, Havvij, Hafti). Nu Havela h:n i Lochteä.

Lars, bonde i Lochteä 1565— 90.

Olof, bonde i Lochteä 1565 — 80.

Hoko ( Häkansson).

Nils Hdkansson, bonde 1549-70 i Ruotsalo. Nu Hakuni och Hakola h:n.

Hopsinen.

Nils, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Huhtajnen (Hugtan, Hvethan, Huitta).

Anders, bonde i Korplax 1553— 65. Nu Huhta h:n.

Lasse, bonde i Viirret 1565.

Jobbe.

Per, bonde i Kaustar 1547— 48. Nu Jubbila h:n.

Kaakkinen? (Kaehkoin, Kaakoin, Kakinen, Kakin, Kokin, Kocken),

Nu Kääks h:n.

Erik, bonde i Kaustar by 1552 - 56.

Olo/, bonde i Kaustar 1552-53.

Kallinen ( Kallin, Kallen, Kalle), Nu Kallis by.

Anders Andersson, Äng Anders Kaller, bonde 1500— 80 i Storby.

Anders Larsson, bonde i Storby 1549-70, skjutsrättare, länsman.

Lars Andersson, Store Lars Andersson, bonde 1560— 80.

Lars Andersson, ogill Lars Andersson, bonde 1580 - 90.

Olof Andersson, bonde i Storby 1556 71.

Karhu.

Nils Olofsson, bonde i Storby 1549 - 90.

Kauko ( Kauku, Kaukoi, Kaukoij).

Lars Henriksson, bonde i Korpilax 1349-70. Nu Kauko h:n.

Jöns Olofsson, bonde i Längö 1544— 1600. Nu Tjäru h:n.

Olof, bonde i Ristrand 1556.

Kettuinen.

Olof, bonde i Korplax ( Rita) 1500 1620.

Klockare.

Lars, bonde i Storby 1549. Nu Klockars h:n.

Konung ( Konungh, Konugz).

Per, bonde i Lochteä ( Viirret) 1347— 65. Nu Kungas h:n.

Kort ( Korth, Kortt).

Jöns, bonde i Längö 1553 - 65.

Olof, bonde i Längö 1568.

Kotilainen ( Kottillainenn, Kättelainen, Kottelaiijn, Kottoijain). Nu

Kotila h:n.

Käla (Kälar, Kola, Kolar). Nu Käla h:n.

Erik, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1551.

Per, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1556 65.

Laamainen (Lamainen).

Hans, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Langi.

Henrik, bonde i Maringais 1880 - 90. Nu Lankila h:n.

Olof Persson, bonde i Palo 1549 70. Nu Lytts h:n.

Per, bonde och nämndeman i Bratö 1346— 60. Nu Lyttare och Lyttbacka h:n.

Lärka.

Per, nybyggare i Karleby 1559.

Musa.

Per, bonde i Kaustar 1556. Nu Mäsala h:n.

Mättinen ( Metteinen).

Peder, nybyggare i Karleby is85, husman 1590.

Närvä (Närff, Narttue),

Lasse, bonde i Kaustar ( Närvilä) 1539— 60. Nu Närvilä by och h:n.

Porko ( Porco, Pärcko, Päro, Pärck, Pärckij).

Anders Olsson, bonde i Kelviä 1347— 70. Nu Porkola h:n.

Rahkoinen (Rachkoinen).

Anders, husman i Kelviä 1300— 1600, 1606— 20 bonde i Ullava. Nu Rah-

kola h:n.

Raiha ( Raijha, Raija, Raij, Rai).

Jöns Olofsson, bonde i Kaustar 1549 — 80.

Olof, bonde i Kaustar 1590 - 95.

Rautaparta.

Nils, husman i Karleby 1580.

Rautiainen ( Rautian, Rautia).

Olof, bonde 1565— 1600 i Kelviä.

Reppe.

Olo/, bonde i Korplax 150— 1641. Nu Räbb h:n.

Repslagar.

Lasse, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1570.

Rikkinen ( Rickinen, Kijckinen).

Olof, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Rip ( Ripe, Kijpp, Riip).

Lars, bonde i Gunnarsholm ( Kirilax) 1553.

Olof, bonde i Korplax ( Peltokorpi) 1549 65. Nu Ruppa h:n.

Roikoi ( Röijköj). Nu Koiko h:n.

Lasse, bonde i Lochteä 1570.

Olef, bonde i Lochteä 1556.

Salt.

Erik, husman i Karleby 1580.

Olof, bonde i Ristrand 1556.

Olof, bonde i Kelviä 1565.

Paul, bonde i Kelviä 1565.

Per, bonde i Rödsö 1563 66.

Per, bonde i Ingervik ( Maringais) 1565— 70.

Sika (Syka).

Paul, bonde i Kelviä ( Ullava) 1570. Nu Sikala h:n.

Schriffter.

Axel, Klockare i Karleby 1564.

Sokoi ( Sokoij). Nu Säka, ti. Sokoja, by.

Jöns, bonde i Storby (Saka) 1549.

Suomalainen ( Suomalaiju).

Per, bonde i Kaustar 1549. Nu Suomalax h:n.

Tenhoinen ( Tenho).

Olof, nybyggare i Karleby 1559 60.

Tuuna (Iwna, Twnn).

Jöns Jönsson, bonde i Kelviä ( Jokikylä) 1549— 80. Nu Tumala h:n.

Wastin ( Wasten, Wasteen).

Jöns, bonde i Vittsar 1551 - 65.

Vestgöte ( Westgiöte).

Jöns, klockare i Karleby 1559.

Wikar (Vikar, Wijkar). Nu Storvikar och Lillvikar h:n.

Mickel, Bonde i Ristrand 1549— 60.

Ammattinimikkeitä näissä on kiva katsella. Klockare eli lukkari hoiti seurakunnan tärkeitä tehtäviä aikana, jolloin kirkko oli kyläyhteisön keskus. Borgare kertoo kaupungistumisen ensiaskeleista ennen virallisen kaupunkimme perustamista. Nybyggare taas muistuttaa meitä siitä, että alueella  raivattiin aktiivisesti maata ja laajennettiin asumuksia. 

Muutama nimi listassa kalskahtaa oudolta korvaan, esimerkiksi Kokkolan Rautaparta tai Vestgöte. Tällaiset nimet ovat saattaneet saapua seuduille jostain muualta. 

Kälviältä päin taas löytyy viittauksia talonpoikaiskulttuuriin; bonde tai husman   i Kelviå, kuvaa hyvin paikallisten sukujen juuria. Löytyy myös viittauksia Ullavan varhaiseen asutukseen. Ullava oli tuolloin vielä osa Kälviää, mutta silti selkeä ja oma aluekokonaisuus. 

Nimet "Tapio, Wastin, Tunna ja Tikkanen" esiityvät eri Kälviän kylissä ja kehittyivät myöhemmin talon- ja sukunimiksi. 

Monet 1500-luvun nimistä, kuten Tapio, Tikkanen, Vestgöte, Tunna ja Suomalainen, ovat kehittyneet myöhemmin suvuiksi, talonnimiksi tai kylien nimistöiksi. Osa nimistä, kuten klockare tai borgare, kertovat myös murteen ja kielen piirteistä..

Paikalle asettuneet henkilöt käyttivät yleensä talon nimeä nimenään, riippumatta siitä, kuuluivatko he sukuun vai ei.

LÄHTEET: Släktnamn i Karleby på 1500-talet. Hugo laxtröm. Genos: Sukutieteellinen aikakauskirja. 1.1.1933, N:O 1-2. [ Luettu 15.3.2026]

Jos Anders Chydenius eläisi tänään:)

Tänään tällainen hupaisa ajatusleikki: Entä jos Anders Chydenius, tuo 1700-luvun suurmies ja ajattelija, joka kuoli 1800-luvun alkuvuosina, pomppaisikin katselmuskierrokselle keskuuteemme. Chydeniushan kuoli Kaarlelassa yli 200 vuotta sitten, vuonna 1803, joten hyvinkin hän voisi jo  haikailla katsastaa, mitä täällä on  puuhailtu parin viime vuosisadan aikana ja kuinka hänen oppejaan  on ylläpidetty!

Mitä Anders tuumisi, kun hän  ponnahtaisi keskelle kaupunkikuvaamme Kokkolassa?

Hän löytäisi katukuvasta Anders Chydeniuksenkadun, näkisi nimikkopatsaansa Chydeniuspuistossa ja huomaisi, että yliopistokeskus Chydeniuskin kantaa hänen nimeään. Kauppakeskus Chydenia, Chydeniuksen alakoulu, yliopistokeskuksen Chydenius-kokoelma ja Linnusperän Chydeniuksen muistokivi kertoisivat kaikki samaa tarinaa: hänen perintönsä elää  keskuudessamme vahvana, vaikka tuskin tavallinen kaduntallaaja sitä tulee hevillä  ajatelleeksikaan. 

Ja kaiken kruunuksi hän saattaisi tunnistaa itsensä vanhasta tuhannen markan setelistä,  puhumattakaan lukuisista julkaisuista ja hankkeista, jotka yhä tänäkin päivänä nojaavat hänen ajatuksiinsa ja elämäntyöhönsä.

Chydeniushan oli vapauden ja valistuksen puolestapuhuja. Ehkä häntä hymyilyttäisi, kun hän  näkisi  kirjastomme, julkiset taideteokset, koulut ja museot. Omista patsaistaan ja muistokivistään en uskoisi tämän tyypin niin innostuvat, Hän voisi tuumata, että vapaus on patsaita tärkeämpää. Chydeniuksen ajatusten keskiössä oli ennemmin yhteinen hyvä, kuin oma maine. Chydenius puolusti jo  omana aikanaan avoimuutta, sananvapautta ja maahanmuuttoa. Kokkolan kaksikielisyys, monikielisyys tai -mielisyys sekä kansainvälisyys saisivat häneltä arvostusta avoimuuden nostona.

Ehkä myös tehdas- ja  satama-alue tekisivät Andersiin vaikutuksen.  Kemianteollisuus ja erilaiset teknologiayritykset olisivat osoitus  hänen ajatustensa elossa olosta.  Onhan meillä tämä kaupunkiympäristö muutoinkin kasvanut aikasta lailla parin sadan vuoden aikana. Vanha kaupunki, Neristan, ehkä sykähdyttäisi vielä Chydeniusta. Ja Pedagogiotalo. Ne sentään olivat hänen aikanaankin olemassa. Ilman juuria ei kasva mitään hyvää, hän ehkä tuumailisi. 

Chydenius arvosti kulttuurin vaalimista. Mitähän mies tuumisi Konservatoriosta tai Rokkikoulusta? Chydeniushan arvosti musiikkia ja soitti myös itse viulua, selloa ja oboeta. Hän olisi varmaan mykistynyt ihastuksesta musiikkikasvatusta koskien. Puhumattakaan (kesä)teatterista, Talviharmonikasta, Kamariorkesterista tai hulvattomista Ykspihlajan kulttuuriviikoista... Chydeniushan ajoi vahvasti sitä, että koulutuksen ja kulttuurin tuli kuulua kaikille.

Ja koska merenkulku  oli 1700-luvulla keskeinen elementti Kokkolassa sekä  Chydeniukselle elinkeino-,   ja vapaakauppa tärkeää, niin hänelle taitaisi Tankarin risteily olla mieluinen retki  kesän korvilla. Tankarin kirkkokin oli jo olemassa jo Chydeniuksen aikana. Silloinhan paikallisia pappeja jopa kehotettiin  pitämään saarella saarnoja. Käviköhän Chydeniuskin? Toki se oli enemmänkin kai pitäjänapulaisen harteilla. Olisihan se tietysti ollut vähän hankalaa, jos myrsky olisi yllättänyt ja kirkkoherra olisi jäänyt kalastajasaarelle viikoiksi erityksiin. :)

Koska Chydenius oli kuulu siitä, että hän taisteli sananvapauden puolesta ja myös köyhien oikeuksista, niin hän varmaankin tarkkailisi, miten ihmiset tulevat kohdatuiksi. Ehkä  yksin olevien ihmisten kohtalo huolettaisi häntä. Ja  monin eri tavoin syrjäytyneiden joukko. Demokraattiselle päätöksenteolle hän  nostaisi hattua. 

Lääkäreidemme ja lääketieteen tasosta Chydenius takuulla innostuisi. Nykyiset lääkkeet, rokotukset  ja hoidot olisivat hänelle suuri hämmästyksen aihe. Hän itsehän rokotti kyllä jo isorokkoa vastaan, mutta että vesirokko- , tuhkarokko ja koronarokote. Kaikkea sitä... Chydeniusta kiinnostaisi erityisesti silmien hoito, olihan hän itsekin puuhastellut  jopa silmäoperaatioita ja kehittänyt oman silmäveden. Piilolinssit ja  laserleikkaukset olisivat hänen sanavarastolleen tuiki  tuntemattomia juttuja. 

Vanhusten hoitolaitoksista Chydenius  ehkä olisi hyvillään, koska ne on tarkoitettu  tasapuolisesti kaikille, mutta nostaisiko huolta resurssipula tai hoitajamitoitukset? Koska Chydenius tunnettiin humanistisenä ajattelijana, hän vaatisi arvokasta kohtelua ja inhimillisyyttä  ihan jokaiselle Einari Epätoivolle. Viimeiseen hengenvetoon asti. 

Vaan jatketaanpa leikkiä!

Toki Anders Chydenius jalkautuisi myös Kirkonmäelle. Asustelihan hän siellä vuosikymmeniä. No niin. Koti. Se onkin yhä pystyssä! Punahongasta aikoinaan rakennettu.  Olikin kiva hänen huomata, että vanha pappila on hyvässä maalissa. Ja että rakennuksessa pyörii demokratiakoulu. Tämähän nyt onkin!

Koska Chydeniuksen aikana Kaarlelan kirkkoa suurenettiin ristikirkoksi, olisi hän varmaan tyytyväinen, että sellainenkin tekonen tuli joskus tehtyä. On parempi akustiikkakin nyt. Ja ihmiset näkevät toisensa paremmin, ovat kuin ykseys kirkon penkeillä istuessaan. Väkeä vain näytti olevan vähänlaisesti. Mutta katto sentään näytti olevan oikein hyvässä tervassa!

Chydenius tepastelisi Kaarlelan kotiseutumuseon suuntaan. Pyörittelisi kultanuppisella varrella varustettua vanhaa kävelykeppiään, kopsauttelisi sitä pihakiveen  ja hengittäisi syvään. Että on se vanha kivinen talousrakennuskin vielä pystyssä. Mitäs minä sanoinkaan!, Että kivirakennus kestää aikaa. En tainnut olla väärässä." Minähän rakennutin tämän panimoksi ja leipomoksi. Te teitte siitä museon. " Anders harppoisi muutaman askeleen kohti Chydeniuksen muistohuonetta ja pyörittelisi hämmentyneenä päätään nähdessään seinillä Annie Krokforsin maalaamat freskot. "Ahaa- minusta tehtiin siis  seinämaalaukset. Eipä olisi tullut itselleni moinen  mieleen. "

Loppuhuipennuksena Anders Chydenius vietäisiin AI-ohjatulla nelivetotraktorilla maaseutukierrokselle. Hulppea, korkealaitainen peräkärry  viimeistään  nostattaisi hien  Chydeniuksen otsalle. Mikä mahtavuus!  Peltojen kiveäminen näyttäisi tehokkaalta ja leveä kyntöaura noin kymmenen  kyntösiipiparin kera kummastuttaisi. Missä piileskelivät hevoset, joilla hänen aikanaan kyntöauraa vedettiin?  Viimeistään lypsyrobotit ja pyöröpaalit saisivat hänet läähättämään innostuksesta.

Chydeniushan oli itse aikanaan  kehitellyt kärryjä ja kuljetusvälineitä tehokkaammiksi. Mitään tällaista hän silti tuskin oli visioinut.   Hän siunailisi ojittuja soita, sillä hänhän oli itse ajanut  ajatusta soistuneiden alueiden tuottavaksi tekemisestä. Romahtaneiden heinälatojen näkeminen ehkä kuitenkin vähän kostuttaisi Chydeniuksen silmäkulmaa...

Kun maaseutukierros olisi valmis, tuumailisi Chydenius että on jo nähnyt aivan tarpeeksi. Hän pudistaisi viiden riikintaalerin arvoisiksi aikanaan arvioidut käyntivaatteensa  liepeet suoriksi, kävelisi vielä kerran  Kaarlelan museopihan halki. Askel olisi kevyt - aivan kuin maaperä olisi tunnistanut hänen askeleensa. 

Lopuksi Anders Chydenius hymyilisi ja huudahtaisi vielä haihtuessaan pois maankamaraltamme hyväntahtoisesti:  "Te hupsut! Kuka teistä olikaan vastuussa näistä kaikista nykyajan lomakkeista? Miksi teillä nykyään täytyy olla ihan kaikkeen lupa? Muistakaa, että talous kukoistaa, kun ette  keksi liikaa sääntöjä! Te annoitte tämän tapahtua. Minä poistuin vain 223 vuodeksi ja koko maailma ehti täyttyä lomakkeista. "

Kokkola 405 vuotta, onnea!

Kokkola täyttää tänään hienot 405 vuotta. sen kunniaksi fanfaaria ja suitsutusta asioista, jotka liittyvät jotenkin Kokkolaan.  Aivan vuoteen 1620 liittyviä juttuja ei oikein saa  kattavasti esille, joten onneksi on ollut elämää sen jälkeenkin.

Tällä kertaa lähdetään liikkeelle sanastaa KOKKOLA  kotikaupungin kunniaksi!

✦ KOKKOLA 

K – Kustaa II Adolf 

Vuonna 1620 elettiin suurvalta-aikaa ja nykyinen Suomi kuului silloin Ruotsin valtakuntaan. Yllä oleva  puuveistos kuvaa kaupunkimme perustajaa, Kustaa II Adolfia. Hän ei koskaan käynyt Kokkolassa, mutta otti ja perusti kuitenkin kaupungin, jonka nimeksi tuli Gamlakarleby. Yllä olevan puuveistoksen  Kustaa II Adolfista on tehnyt  kuvanveistäjä Ulla Haglund Kokkolan 400-vuoden kunniaksi eli  viisi vuotta sitten. Tällä hetkellä hieno puuveistos on korjattavana, koska sen puupinta on lohkeillut. No, sellaistahan se, ajan patinaa!

7.9.1620 Kustaa II Adolf allekirjoitti asiakirjan, jonka vaikutuksesta pienestä Ristirannan kylästä tuli kaupunki nimeltä Gamlakarleby. Kaikkein vanhimmissa asiakirjoissa nimi on kuitenkin muodossa Karlabi. Nimi Kokkola vakiintui käyttöön vasta myöhemmin. 

Yllä: Puolalaisen taiteilijan  Mathias Cawicekin  tekemä kuva Kustaa II Adolfista. 

Kaupunki perustettiin sen vuoksi, että kuningas voisi paremmin valvoa rannikkoseudun kaupankäyntiä ja muuta elinkeinotoimintaa. 

Kokkolassa komeilee nykyään myös katu, jonka nimi on Kustaa Adolfinkatu. Oli muuten onnekasta, että Kustaa II Adolf ennätti perustaa Kokkolan, koska hän kuoli  sitten jo 6.11.1632 Saksassa!

O – Ohtakari

Vanha kalastajien tukikohta ja satamapaikka Kokkolan edustalla, tunnettu jo 1500-luvulla ja tärkeä merenkävijöille. Ohtakarissa on edelleen kalastajakylä, tosin moni rakennus on melko uudenkarhean näköinen nykyääm. Kuvani tällä kertaa tulevat muistomerkiltä, joka on hukkuneiden kalastajien muistomerkki. Vaikka meri on mahdollistanut seudullamme paljon ja edelleen mahdollistaa, on se koitunut myös monen elämän päätepisteeksi. 

Ohtakari on kuitenkin ollut upea kalastajakylä Lohtajalla. Edelleen se on upea, tapaan käydä fiilistelemässä siellä jokusen kerran joka vuosi. Nykyään on ihan luxusta, kun voi autolla ajella perille asti...

K – Katuverkko

Kokkolan ydinkeskustan  katuverkko on säilynyt pääpiirteissään hyvin aina 1600-luvulta lähtien. Kokkolan ruutukaava-alue on arvokas kaupunkialue. Vanhin asemakaava on 1620-luvulta, siis ajalta, jolloin kaupunkimme oli juuri perustettu! Silloisessa ruutukaavassa tonttien tiedetään olleen epäsäännöllisiä ja katujen sekä kortteleiden myötäilleen Suntia  eli kaupunkimme halki virtaavaa kaupunginsalmea hyvin vapaamuotoisesti. 

Yllä olevassa kuvassa on menossa arkeologien kaivaus kaupunkikeskustassa vuonna 2012 sen jälkeen, kun paikalta paloi kiinteistö aiemmin. Ennen uuden kiinteistön  rakentamista maaperä haluttiin tutkia tarkemmin. Olihan Isokatu, jossa kaivauspaikka sijaitsi, Kokkolan vanhinta katualuetta. Huomioidaan kuitenkin, että 1600-luvuilla ei vielä kaduilla ollut nimiä!

K – Kaarlelan kirkko

Kestoaiheeni, Kaarlelan kivikirkko. Sehän oli olemassa jo paljon ennen Kokkolan perustamista, vaikkei tietysti kaupunkia perustettaessa kaupunkiin kuulunutkaan. Nykyään entinen Kaarlelan kunta ja kirkko ovat osa Kokkolaa kuitenkin. 

Kävin kuvaamassa tätä kirkkoa juuri eilen. Minulla on siitä paljon kuvia ennästään, mutta halusin tällä kertaa  tuoreet kuvat. 

Kirkon tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen vanhimmat osat ovat jopa 1460-luvulta. Mitä kaikkea kirkko tietäisikään meille nykyajan ihmisille kertoa, jos osaisi puhua!

O – Ohra

1600-luvulla seudullamme tavallisimpia viljalajeja olivat ohra ja ruis. Lisäksi viljeltiin naurista ja myös kaalia. Viljely oli kaksivuoroviljelyä, eli  puolet maasta  oli kesannolla tai laidunalueena, puolet viljelyssä. Seuraavana vuonna viljelyyn otettiin se alue vuorostaan, jossa ei ollut ollut edeltävänä vuonna viljeltyä aluetta. 

Ihanaa muuten, että vaikka asumme kaupungissa, täällä on sielti vielä luonnon kehuhkot, elävää maaseutua ja tilaa hengittää. Kuva ohrapellosta on keittiöni ikkunamaisema viime syksyltä. Tänä vuonna samssa paikassa kasvaa kauraa. 

L – Lohtolaiset kalaperunat

Jo toisen vuoden perätysten Kokkolan kouluissa syötiin Kokkola-päivän kunniaksi Lohtolaisia kalaperunoita. Kuvani on vuoden takaa, mutta samassuuntaiselta näytti tänä vuonnakin. Tosin kollegani, joka on Lohtajalta kotoisin tuumasi minulle, että kyllä lohtolaisilla perinteisemmin on ollut siikaa keitossaan kuin lohta. Mutta näillä mennään!

Tänä vuonna muuten presidentti Alexander Stubb vieraili Kokkolassa  upouudessa Piispanmäen koulussa juuri samaisena päivänä, kun siellä tarjoiltiin tätä perinneruokaa. Luin Stubbin haastattelua, jossa hän totesi, että ei kalakeitto näin hyvältä maistunut hänen lapsuudessaan. Keitto oli oikeasti hyvää - vieressä istunut oppilaani haki sitä neljä lautasellista. ))

A – Asiakirja

Kokkolan kaupungin perustamisasiakirja oli päivätty Tukholman linnassa 7.9.1620. Sen alku suomennettuna oli seuraavanlainen:

"Me Kustaa Aadolf, Jumalan armosta Ruotsin, Götin ja Wendin kuningas, Suomen suuriruhtinas, Viron ja karjalan herttua, Inkerinmaan herra. Teemme tiettäväksi, kuinka joukko uskollisia alamaisiamme, jotka asuvat Kokkolan pitäjässä, ovat valtuutettujensa kautta alamaisesti saattaneet tietoomme, että he armollisen tahtomme ja tekemmämme ehdotuksen mukaan ovat päättäneet muuttaa Ristirantaan ja ruveta sinne rakentamaan kaupunkia ja että me antaisimme ja soisimme heille kaupungin privilegiot. Niin emme ole ainoastaan mieltyneet heidän aikeeseensa, vaan myös senvuoksi, että eräät muilla seuduilla asuvat henkilöt haluaisivat asettua sinne ja jäädä sinne pysyväisesti asumaan, olemme armollisesti myöntäneet heille aluksi jälempänä kirjoitetut  privilegiot ja vapaudet..."

Hyvää Kokkolapäivää, täällä paistaa aurinko ja on yli +25!

Johan - poika Isovihan pyörteissä

Taasen kerran kiinnostus kuljettaa minut Isovihan aikoihin. Tällä kertaa viipyilemme Lohtajalla. Tarinan olen lukenut yli sadan vuoden takaisesta  lehdestä. Sinne tarina on kulkeutunut 1776 ja 1789 vuosina julkaistuista  Åbo Tidningar`ìn artikkeleista, jotka pohjautuivat  Kokkolan silloisen raatimiehen,  Jaakko Fahlanderin ja toisen, nimeltä tuntemattomaksi jääneen henkilön  muistiinpanoihin. 

Eräs kokkolalainen kaupunginpalvelija oli paennut kahden poikansa ja vaimonsa kanssa Himangalle tiheään metsikköön Isovihan tuoksinassa vihollisia. Harmillisesti kasakat löysivät heidän piilopaikkansa ja yrittivät saada perheen kiinniotetuksi. Kävi niin kurjasti, että muu perhe pääsi pakoon, mutta nuorempi pojista, joka oli vielä alle 11-vuotias, joutui kasakkain käsiin. Poika oli nimeltään Johan Hagberg. 

Yllä: Piilopirtti. Kuva otettu Kälviän eläinpuistosta. 

Kasakoita oli kaikkiaan seitsemän. He poistuivat paikalta Johanin kanssa, mutta pelkäsivät, että joku väijyisi heitä yön pimeydessä. Niinpä he päättivät jättää hevosensa maihin ja soutaa Parkkihaudan rannasta pienelle saarelle Vähälän luodon luona. Tämä paikka on ilmeisesti nykyään Himankaan kuuluva. 

Yllä: Piilopirtti Kälviän eläinpuistossa. 

Jaettuaan päivän ryöstösaaliin paneutuivat kasakat pitkäkseen. Johan-poika laitettiin kasakkain keskelle nukkumaan. Mutta voi vain kuvitella, ettei poika-rukalla uni tullut silmään. Hän makasi hiljaa paikallaan kasakkain nukkuessa ja kuulosteli ympäristönsä ääniä miettien, kuinka voisi päästä pakenemaan.

Johan-poika kuulikin, kuinka veden noustessa yön aikana vene kalahteli rantakiviin. Hän päätti ottaa riskin ja juoksi kohti venettä ja tuuppasi sen vesille hypäten  venhon kyytiin. Kasakat kyllä heräsivät pojan karattua veneen ääniin, mutta  ketteränä poika ennätti päästä jo sen verran kauaksi rannasta, että kasakat eivät saaneet häntä kiinni. Poika istui urhoollisesti veneessä, kunnes se aikanaan karahti rantaan. Seitsemän kasakan  kohtalona oli  menehtyä luodolle. 

LÄHTEET: Otava kuvallinen kuukauslehti. 1.10.1917. N:o 10. Toimittaja Helmi Krohn.  [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/599885?term=Kokkolan&term=pakenivat&page=3] Luettu 23.3.2025. 

Isonvihan kauhuja Kokkolassa 1714-1715; Kokkolan alueelta vangeiksi poisvietyjä Korpilaisen perheen valossa

Tämänkertainen päivitys vastusti. Sain kirjoituksen lähes valmiiksi, kun käsi kävi johonkin ja koko teksti yhtä y-kirjainta ja otsikkoa lukuun ottamatta katosi ajasta ikuisuuteen. Ei auttanut, vaikka tekstiä oli tallennettu useampaan otteeseen. Mutta tästä jatketaan. Kaiketi ihmisen sinnikkyyttä punnitaan tällaisissa, jos missä. Jos vahingosta yrittää jotain ottaa opikseen, niin olen nyt lisäksi kopioinut tekstiä useaan otteeseen. Kolmatta kertaa en aio enää aloittaa alusta!

Yllä: Kuvakaappaus alkuperäisestä papin kirjoittamasta listasta Kokkolasta pois viedyistä. 

Olen useaan otteeseen kirjoitellut vuosien varrella Isonvihan kauhuista. Se oli erityisen julmaa aikaa juuri Pohjanmaalla. Aiheeseen syventyminen on aiheuttanut myös jonkinlaista kiintymistä aiheeseen. No, ehkä kiintymys on väärä sana, mutta koskettavan  kiinnostavaa ja murheellista  aihetta on ollut  mielenkiintoista tutkia. Olen aiemmin kirjoittanut lapsisiepatuista Kälviällä ja ja Lohtajalla ainakin. Ulkomuistista ainakin nuo neljä linkitettyä tarinaa. Kokkolan alue on jäänyt tutkimatta, kun sieltä on löytynyt tietoa vähemmän. Nyt kuitenkin tuli vastaan kiinnostava kirjoitus. Sen on kirjoittanut Mikko Himanka - tosin ruotsiksi taltioituna - Karlebynejden - vihkosessa. Himanka on taltioinut siinä Isonvihan aikana 1714-1715 Kokkolasta pois vietyjä ihmisiä.

Valitettavasti kirkonkirjat Kokkolasta  on Isovihan hävityksissä kadonneet sota-ajan läheisiltä vuosilta. Niitä löytyy vasta vuodesta 1721 eteenpäin. Tämä aiheuttaa tietysti sen, että poisvietyjen jäljille on vaikeaa päästä. 

Pohjanmaan pappien kunniaksi voi sanoa, että he kokosivat ansiokkaasti listoja poisviedyistä. Näin Kokkolassakin. Papit lähettivät listansa kuvernöörille, joka puolestaan lähetti ne eteenpäin Tukholmaan. Kokkolan listan on alkujaan taltioinut kappalainen Henrik Engmark. Näistä löytyy kopiomikrofilmi FR 63 Kansallisarkistosta. Jostain syystä se on jäänyt aika lailla vähän julkaistuksi. 

Kirjoitan listan tähän alle suomennettuna - alkuperäinen lista on ruotsiksi myös Karlebynejden- julkaisussa. Listaan on tallennettu kylittäin poisviedyt. Ensimmäisessä osiossa on  kirjattu ne vangitut, jotka vietiin Kokkolan kaupungista, siis keskustan liepeiltä (Gamle Carleby Sochns Moder Kyrckio). Listan poisviedyt ovat pääosin vuodelta 1714, jokunen vuodelta 1715. 

Elsa, Michel Simonbackan tytär (ikä pois vietäessä 18)

Brita, Erich Axelinpojan tytär, piikana siellä (14)

Mattz ja Erich, Mattz Rijpan pojat (15:13)

Erich ja Hindrich, Hindrich Heinosen pojat (19:9)

Maria ja Isach, Johan Hästbackan lapset (15:11)

Jacob, Lars Brusinpojan poika (12)

Carin, Hindrich Låglandin tytär (13)

Anna, Mårten Brännkärrin tytär (14)

Hindrich, Michel ja Anders, Anders Bastubackan pojat (16:14:10)

Mattz, Johan Jolckan poika (8)

Erich ja Johan, Johan Haaviston (10:6)

Sokojan kylä

Anders, Mårten Nootjärfven (13)

Erich ja Johan, Mattz Åifvobackan (18:15)

Mattz, Mattz Härläfvän eli Rijpan poika (19)

Erich, Erich Vänterjärfven poika (15)

Öjalaiset

Mattz, Mattz Qvikantin poika (11)

Maria, Jacob Korttzin tytär (17)

Isach, Isach Jacobssonin poika (13)

Rödzö

Elsa ja Malin, Johan Litzlöösin tyttäret (18:16)

Korpilahti

Anders, Johan ja Margeta, Erich Finnilän (15: 13: 29)

Hans, Hans Rimmen

Mattz, renkinä Korpilaisella (13)

Maria Andersdotter (20)

Daniel ja Maria, Anders Hassisen lapset (10:15)

Johan, Thomas Lillkotkamaan (14)

Isach, Michel Lillkotkamaan (16)

Mattz, Anders Storkotkamaan poika (16)

Johan Johansson Prästin sotilaspoika (10)

Vaimo Brita Andersdotter sekä heidän poikansa Frantz Mattsson (6)

Mattz, Anders Vitikin poika (13)

Anders Pehrsson, sotilaana Kaukossa (10)

Vitzarin kylä

Johan, Mattz Stoorhångan poika (8)

Cornelius, entinen Mattzesin renki (16)

Piika Eva Mattzdotter (22)

Elsa, Hans Repsarin tytär (14)

Carin, Hindrich Repsarin tytär (16)

Anders Kåla ja hänen vaimonsa

Margeta, Hindrich Gunnarin tytär (15)

Erich Johansson Smed

Erich Olofsson, vanha sotilas

Kaustarin kylä

Johan, Jöns Suomalaxin poika (13)

Brita ja Anna, Erich Vargin (22: 18)

Anna Danielintytär

Elsa Michelintytär, sotilaan vaimo

Christopher, Hindrich Korpen poika (14)

Jöran, heidän renkipoika, joka oli Savosta (12)

Hindrich Perinpoika, Mattz Åsmuksen renkipoika (12)

Linnusperän kylä

Johan, Lars Indolan poika (12)

Johan, Hans Vefvarin poika (15)

Michel Olofinpoika, Michel Snickaren poikapuoli (10)

Augustinus Clemetinpoika (18)

Johan ja Brita, Johan Brusinpojan (10)

Hindrich Olisbacka sekä hänen vaimonsa ja kaksi lasta

Lisäksi poisviedyiksi on kirjattu seuraavat lapset

Thomas Johaninpoika Sarucka

Erik Johaninpoika

Mattz Johaninpoika Fordell

Sigfred Påhlinpoika

Michel Mattsinpoika Vefvare

Mattz Andersson Ahlskog

Johan, Jacob ja Hindrich Mattsinpojat

Anders Erichinpoika

GCarleby 17.11. 1721 Henricus Engmarck

                                     Sacell i GCarleby

Oivallan, että jotain maagista näyttää olevan siinä, että kirjaukset on tehty päivälleen 303 vuotta sitten. Se selviää tuosta allekirjoituksen päivämäärästä! Ja tosiaankin kirjaukset on viralliseen listaan laadittu  kuusi vuotta Isonvihan jälkeen! Tuolloin vasta saapui tieto rauhasta Kokkolan kyliin.  Media ei ollut paikalla uutisoimassa yhtä ahkerasti kuin meidän aikanamme! Kirkonkirjat (syntyneet ja vihityt)  Kaarlelassa alkavat tuolta samalta vuodelta! Rippikirjat vasta vuodesta 1725. Kokkolan seurakunnalta tosin on tallessa syntyneiden luettelo Isonvihan ajalta. 

Tuo Henricus Engmarck oli lähtöisin Limingasta ja syntynyt 1650.  Kokkolaan hän oli tullut seurakunnan pitäjänapulaiseksi ja kappalaiseksi vuonna 1708. Engmarck toimi pappina koko Isovihan ajan Kokkolassa. Hän näyttää kuolleen melko pian tämän listauksen teon jälkeen, sillä hänet on haudatttu 2.7.1722. 

Himanka toteaa, että monelta muulta paikkakunnalta vietiin vangeiksi Kokkolaa enemmän. Kun katson tuota listaa, näen selkeästi, että esimerkiksi Vitsari ja Korpilahti on pitkillä listoilla. Päätiehän meni jo noihin aikoihin aika samasta paikasta noiden kylien läheisyydestä, joten "koirankuonolaisia" (kuten sen ajan ilmaisu oli) liikkui seudun ohi runsaasti. On mielenkiintoista myös katsoa poisvietyjen ikähaitaria. Kokkolan lista onkin siinä mielessä hyvä, että listaan on kirjattu myös poisvietyjen iät, näin on aika harvassa listassa. Nuoria naisia näyttää olleen aika monta viedyissä, pikkutyttöjä vähän. Nuoria poikia sen sijaan on eniten. Tosi moni etenkin pojista on isäntien lapsia. ja vielä kun oikein tarkasti katsoo, monella pojalla on isänsä kanssa sama etunimi - se saattaa kertoa siitä, että kyseessä on perheiden vanhimpia poikia. Paljon sukunimiä, mitkä edelleen ovat meille kokkolalaisille tuttuja...

Koska kirkonkirjat puuttuvat Isonvihan ajalta Kokkolassa, on erittäin haastavaa päästä poisvietyjen alkuperään käsiksi. Himanka on kuitenkin aikanaan läpikäynyt listaa ja toteaa, että listassa on muutamia mahdollisia takaisinpalanneita, kuten Maria Jacobintytär Kortt, Anders Kåla vaimonsa kanssa, sekä Anna Erikintytär Varg, joka vihittiin 1727 Johan Johaninpoika Vargin kanssa. Harvat oli kuitenkin ne, joilla oli edes mahdollisuuksia palata pitkienkin taipaleiden takaa. 

Olisi kiinnostavaa saada kuulla enemmän siepattujen myöhemmästä elämästä tai jo pelkästä matkasta vangittuina.  Varmaan moni uuvahti jo matkalle, mutta todistetusti on ollut myös niitä,  joita on viety Venäjälle, ja vielä sitäkin  kauemmaksi. Nuoret suomalaispojat olivat kovien työmiesten maineessa, mutta naisten kohtalo lienee ollut toisenlainen.  Kokkolan listauksessakin on useampia täysi-ikäisyyden kynnyksellä olleita tyttöjä. Kirsti Loukolan teoksista näistä kohtaloista voi lukea enempikin. 

Täältä omasta kylästä poisvietyjä on todella runsaasti, lähes kaikista silloisista kylän taloista. Intouduin vielä lueskelemaan Perttu Immosen loistavaa "Suomen rahvaan historia"-kirjaa, jossa kerrotaan juurikin Korpilaisen talon elämästä.  Kirjasta selviää, että Korpilahden kylän  isäntäväestä enemmistö oli kadonnut sodan aikana - kuka vangiksi, kuka paeten.  talossa oli tuolloin isäntänä vävy. Listan mukaan Korpilaisen talosta  vietiin vangiksi 13-vuotias renkipoika, Mattz. Omia lapsia ei tuolloin Mattzilla talossa ollutkaan. Yllättävää sinällään, että Korpilaiden talosta on renkikään viety, kun tietää Mattz Korpilaisen aseman starostina. 

Yllä: Korpilaisen talon sivu Kaarlelan seurakunnan rippikirjassa vuosilta 1725-1731. 

Korpilaisen taloa isännöi Isonvihan aikana vävy Matts Mattsinpoika. Hän toimi miehitysajan lopulla  omassa piirissään starostina eli hänen tehtävänään oli kerätä venäläisten vaatimat verot, sotamiehet ja eläimet. Tilanne Korpilahdessa oli surkea karjanhoidon osalta. Koko kylässä oli enää 12 lehmää, normiaikoina se olisi voinut hyvinkin olla yhden talon lehmämäärä. Korpilaisessa, joka oli kylän parhaita tiloja, oli lehmiä kaksi. Mattz Korpilaisen hevosen oli vienyt eräs venäläisrakuuna. Siksi pellot täytyi kyntää käsivoimin. Koko kylässä oli enää kolme heikkoa hevosta, jotka eivät kelvanneet venäläisille kyydityksiin. Sen vuoksi he vaativat rahaa, jota starosti Mattz Korpilainen yritti naapureineen saada hankituksi. Miehityksen alkaessahan oli tehty usein rahakätköjä, joten niistä varmaan kaivettiin varoja esiin. 

Tiedetään, että Mattz Korpilaisen vaimo, Brita Andersintytär, oli ollut vainolaisia paossa tyttärensä, Annan, kanssa.  He palasivat kotiinsa  viimeistään vuoden 1717 lopulla. Anna oli tuolloin 6-vuotias. Pian palaamisen jälkeen Brita Andersintytär alkoikin odottaa perheeseen esikoispoikaa, joka sai synnyttyään nimen Mattz isänsä mukaan. Vuonna 1721 syntyi taloon tytär Brita.  Kaikkiaan Brita ja Mattz saivat kaksitoista lasta, joista  seitsemän eli aikuisiksi saakka. Korpilaisen talossa asusteli myös tilan entinen isäntä. Hän oli jo yli 60-vuotias Johan Luukkaanpoika. Johan eleli miehitysajan jälkeen Korpilaisessa itsellisenä.

Mattz Korpilainen jatkoi rauhanajalla Lautamiehenä. Mattzin tiedetään olleen kaksikielinen. Hässäkkää ja eripuraa aiheutti se, että perinnönjako tilalla oli jäänyt Isonvihan vuoksi kesken. Irtaimisto kyllä oli jaettu, mutta kaikki maaomaisuus oli jakamatta ja Mattz Korpilaisen käytössä. Niinpä entisen isännän, Johan Luukkanpojan jälkeläiset vaativat uutta jakoa. Koska Mattz oli tullut alkujaan vävyksi taloon, ei hänen vaimonsa perintäoikeus ollut yhtä vahva.

Talvikäräjillä 1728 Korpilaisen isännäksi merkittiinkin "nuori tyttö Lisa", joka oli mitä ilmeisimmin Johan Luukkaanpojan lapsenlapsi. Kaikeksi onneksi tuli hyvä satokausi ja Mattz Korpilainen sai lunastettua tilalta muut ulos ja pääsi palaamaan tilan isännäksi. Vielä vuoden  1732 talvikäräjillä mainitaan, ettei Mattz Korpilaisella ollut varaa hankkia renkiä. Entinen renkipoika oli poisviety ja uutta ei voitu ottaa tilalle. Joutuikohan Mattz Korpilainen antamaan renkipojan koirankuonolaisten matkaan, kun he vaativat rahaa hevosten puutteeseen? Renkipoika oli sopivan ikäinen ja takuulla tottunut työntekoon. 

LÄHTEET: Himanka, Mikko. Ryssarna bortförde från Karleby och Nedervetil 81 barn och unga under Stora Ofreden 1714-1715. Karlebynejden. 2006. Nro 38. Karlebynejdens Bygde- och Släktforskare r.f. December 2006. 

Immonen, Perttu. Suomen rahvaan historia. Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle. Ateba Kustannus Oy. 2017.

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554-1721. SKS. Henkilöhistoria. [https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/523] Luettu 17.11.2024.

Lehmä- ja hevoskauppoja Isovihan aikana

Olen lukenut useampaan kertaan Kustaa Vilkunan kiinnostavaa kirjaa "Viha." Siellä on runsaasti kerrottu ihmiskohtaloista, joita on selvinnyt käräjäpöytäkirjojen kautta. 

Kiinnitin huomioni, kuinka yleisesti on yritetty jopa epätoivon vimmalla pelastaa ihmispoloja "koirankuonolaisten" kidasta lahjomalla lehmillä. Lehmä on noihin aikoihin ollut talon tuki ja turva, jos mikä. Lehmä toi maidon ja lihan. 

Erityisesti Pohjanmaalla nousi vuonna 1716 komendanttien vaatimus papeille julistaen ihmisveroa. Tämä pakko-otto eli huonekuntavero tarkoitti sitä, että ´kustakin pitäjästä oli määrä luovuttaa useita perheitä venäläisille. 

Väki etenkin Pohjanmaalla oli käynyt jo vähiin julmuuksien vuoksi. Siksi joissakin pitäjissä yritettiin muuntaa vero rahasuoritukseksi. Erityisesti Eteläpohjanmaalla ratkaisuksi keksittiin lehmäkaupat. Mutta oli näitä Kokkolassakin! Sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita. 

Kokkolan ja Kälviän alueella pormestari kävi kenraali Tsekinin käskystä  komentamassa vuonna 1716 kuusitoista pariskuntaa huonekunta- eli aviopariveroa maksamaan. Määräys koski heidän siirtoa Liivinmaalle. Tässä vaiheessa kokkolalaisen Iisakki Hakon perheellä kävi suunnaton onni. Hänen antamansa lehmät nimittäin pelastivat Hakon perheen. 

Kälviän Maunumäestä puolestaan yksi majuri pakotti syksyllä 1715  Vaasaan mukaansa palvelukseensa kaksi veljestä. Heidän isänsä, Erkki Mikonpoika yritti ostaa heidät takasin toimittamalla Vaasaan perässä lehmiä. Ajatus oli, että hän toimittaisi Vaasaan jääneelle raatimiehen leskelle peräti neljä lehmää, jotta leski voisi sitten tarjota lehmiä maksuksi pojista. Mutta ajat oli tiukat ja jokainen yritti pelata omaan pussiinsa. 

Leskinainen ei kertonutkaan majurille lehmistä, vaan päätti pitää kaksi lehmää itsellään! Kaksi muuta lehmää hän lähetti takaisin Kälviälle. Erkki Mikonpojan pojatkaan eivät jääneet toimettomina odottamaan kohtaloaan, vaan päättivät karata Vaasasta. Majuri puolestaan suivaantui tästä pakoon lähtemisestä ja lähetti kapteenin  johtaman partion pidättämään karkuun lähteneet pojat sekä vielä tämän lisäksi pieksemään Kälviän maunumäkisiä. 

Kävi sitten niin ikävästi, että partio tunkeutui Erkin tupaan ja uteli talon emännältä pojista. Sitten he kiduttivat ja pahoinpitelivät emäntää. Pian tämän jälkeen partio tavoittikin pojat lähellä olleesta metsästä piileskelemästä. Tarinalla oli surullinen loppu; molemmat pojat kuolivat ja Erkki menetti kaksi lehmää. Lehmien anto kertoo  suuresta epätoivosta - ihmishenki ei koskaan ole korvattavissa. Siksi täytyi yrittää keksiä kaikki mahdolliset keinot, että omat, rakkaat lapset olisivat pelastuneet. 

Veljekset Taneli ja Antti Häkkinen, jotka olivat Kokkolan ja Kälviän starosteja (starosti tulee venäjän kielen sanasta tolvmanneja, eli jonkin sortin kylänvanhimpia), joutuivat vuoden 1717 talvella etsimään kylän ainoan hevosen ryssänkyytiin. Tämä sen vuoksi, että he pääsisivät itse selviämään raa`alta selkäsaunalta. Yleensä  venäjän käskyjen mukaan verotakuujärjestelmässä verot tuli toimittaa nopeassa aikataulussa, ilman viivytyksiä. Yleensä maksumiehiksi joutuivat varakkaammat  talonpojat.  Hevonen noudettiin Tuomas Räbbiltä. Harmillisesti tosiaan hevonen oli kylän ainut vetojuhta ja nopeampi kulkuväline.  Mies-parka joutui antamaan hevosensa tietäen, ettei koskaan enää sitä näkisi, koska hevonen annettiin vihollisten käsiin. 

                           

Häkkisen veljekset haastettiin talvikäräjille mielivaltaisina verottajina. Miehet selittivät, että starosteiksi määrätyt elivät seudulla vainolaisten pakkovallassa. Heidän täytyi palvella venäläisiä, jos halusivat pelastautua selkäsaunoilta. Eräs lautamiehistä nousi tukemaan veljeksiä. Lautamies vannoi, että venäläiset todellakin kohdistivat starosteihin uhkauksia ja toimenpiteitä, jotka olivat julkeita, tylyjä ja väkivaltaisia. Oikeus päätyi käräjillä siihen, ettei Häkkisillä ollut ollut mahdollisuutta vastustaa venäläisten käskyjä. Niinpä oikeus päätti vapauttaa miehet kaikesta korvausvastuusta.

LÄHTEET: 

Kielikello. Sehän on venäjää! 1762: Venäläisiä hallintotermejä.[https://www.kielikello.fi/-/sehan-on-venajaa] Luettu 20.2.2023. 

Kustaa  H.J. Vilkuna. Viha: perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. Historiallisia tutkimuksia 229. Suomalaisen kirjallisuudenseura. 2005. [https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/182978/HT229_opt.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 20.02.2023.