Eläimiin sekaantumisia entisaikaan

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen reilut kolme  vuotta sitten, mutta erityislaatuisuutensa vuoksi se jäi keskeneräiseksi. Emmin, onko tällaisesta soveliasta edes kirjoittaa... Tekstin kirjoittamisen innoittajana toimi silloin synkistä, mutta koukuttavista aiheista kirjoittavan historioitsijan, Teemu Keskisarjan, huikea väitöskirja "Secoituxesta järjettömäin luondocappaleiden canssa." Hurahdin silloin kesälomallani lukemaan sitä... Ja sitten tietysti vielä jälkiruoaksi Keskisarjan kirja "Kyynelten kallio." Kannattaa  lukea! Muutoinkin Keskisarjan tie tutkimusmaailman guruksi on vertaansa vailla: Keskisarja pyrki 3-kymppisenä rakennusmiehen hommista yliopistoon historiaa lukemaan ja pääsi sisään viimeisenä minimipisteillä. Neljän vuoden kuluttua hän oli tohtori, nykyään dosentti. Jossain vaiheessa varmaan löytyi sisäinen palo! Pidän tällaisista elämäntarinoista.:)

Blogikirjoitukseni olisi ehkä jäänytkin ikuisesti keskeneräiseksi, mutta aihe on saanut viime aikoina ajankohtaisuutta ja palstatilaa. Lehdet hohkasivat kuin uutta rikostyyppiä, kun Oulussa ilmeni vuoden 2017 alussa eläimiinsekaantumistapaus. Itse asiassa rikostyyppi on hyvin vanha. Jo raamatussa siitä on mainintoja ja varoituksia.  Asia on  saanut myös jo ennen tätä Oulun tapausta huomiota, sillä Suomi on yksi harvoista maista, joissa eläimiinsekaantuminen ei ole nykyään  rikos.

Teemu Keskisarjan tutkimusaineistossa on peräti 253  ilmi tullutta eläimiinsekaantumistapausta vuosilta 1728-1778. Keskisarja on etsinyt käsiinsä oikeuden pöytäkirjoja myös Kokkolasta! Ja mikäs olisikaan kutkuttavampaa, kuin rehti paikallishistoria...

Tuomiolle päätyneet tapaukset ovat tietystikin vain jäävuoren huippu. Moni selvisi puuhistaan ilman kiinni jäämistä. Toisaalta  eläimiin sekaantuminen oli Pohjolassa yleisempää kuin 1600-luvun noitavainot, joita on ilmiönä tutkittu paljon enemmän. Entisaikoina houkutus eläimiin saattoi olla suurta jo siitä syystä, että ihmiset nukkuivat usein lähellä eläimiä.

Tarinamme kantaa tällä kertaa Kokkolassa  Sokojan suuntaan. 49-vuotias Anders Borgarbacka jäi kiinni hommistaan sattuman oikusta. Ilmeisesti Anders ei ollut ensimmäistä kertaa asialla, mutta puuha tuli oikeuden tietoon Andersin elämöityä pahemman kerran kotitilallaan tapahtuneen jälkeen.

Andersin tapauksessa todistajina kuultiin omaa poikaa ja vaimoa, jotka kertoivat synnin tapahtuneen kammarissa, jonne Anders oli  leivällä houkutellut tamman. Tarina ei kerro, oliko Borgarbacka juovuksissa teon sattuessa, mutta rivien välistä luettuna se on aika ilmeistä. Ilmeisestikin isäntä jäi tekosestaan kiinni niin sanotusti rysän päältä ja poika talutti hevosen kammarista pihalle. Anders ei mitenkään ryhtynyt salailemaan puuhiaan  kotiväelleen, vaan  isä-rukka meni vielä  suivaantuneena  toivottamaan poikansa helvettiin.

Käräjillä Anders Borgarbacka tunnusti kontollaan olleen myös kaksi kaksinkertaista huoria. Oikeus katsoi aluksi, että Anders pyrki lisätunnustuksillaan viivyttämään rangaistusta, joka tulisi eläimeensekaantumisesta. Borgarbacka kuvaili oikeuden edessä retkiään Uudessakaarlepyyssä yksityiskohtaisesti. Siellä hän oli juovuspäissään päätynyt naisten viereen.

Lopulta selvisi, että Andersin kelkkaan päätyneitä eläimiäkin oli useampia. Lisäksi toinen Andersin naiskumppaneista  myönsi syyllisyytensä ja sai tästä tunnustuksesta kuolemantuomion. Naisen saama tuomio lieventyi myöhemmin hovioikeudessa.

Todistukset Andersin eläimiin sekaantumisten loppuunsaattamisista eivät olleet yhtäpitäviä ja niinpä Anders ei ollut oikeuden puolesta hengenvaarassa.  Kotiväen asenne tapahtuneeseen oli aggressiivinen, mutta he eivät olleet kuitenkaan nähneet isäntää täysin alastomana saati sittenkään ihan itse teossa. "icke byxorna nedsläpta, mindre hans lem uti stodets skap" eli käännettynä kuta kuinkin niin että "housut eivät olleet alaslaskettuina, eikä elintä ollut nähty eläimen sisällä..." Hmmm...

Käräjillä näyttöä löytyi Andersia vastaan kuitenkin niin paljon, että se olisi mahdollistanut kuolemantuomion. Keskisarja mainitsee, että  hovioikeuden leutraatiolinja eli lieventämismenettelykin olisi voinut tässä tapauksessa jäädä kyseenalaiseksi, sillä käräjäkirjurin kerrotaan  saaneen syylliseltä jopa  siemensyöksyyn yltävän tunnustuksen. Eräs todistajista kertoi oikeudelle Borgarbackan selitelleen, ettei eläimeensekaantuminen ole syntiä, vaan tamman kanssa voi tehdä sitä sun tätä -  "du kan hafwa nog att giöra med stodet".

Vaikka tekoa pidettiin pöyristyttävänä, oli rangaistuksen toimeenpanoon monta oikeudellista mutkaa matkassa  ja kuolemantuomiokin loppujen lopuksi epävarmalla pohjalla. On oletettavaa, että kyläläiset olivat lopulta suivaantuneet Borgarbackan toimiin ja heiltä lankesi asialle kansantuomio.

Tapaus sai nykyihmisen kannalta katsottuna mykistäviä ja yllättäviäkin piirteitä. Kun Anders Borgarbackaa lopulta kuljetettiin tutkintavankeuteen Korsholmaan, juotettiin roisto  holtittomaan humalaan ja vieläpä surmattiin.

Borgarbacka  oli nimittäin taannoin sekaantunut myös vanginkuljetuksesta vastanneen nimismiehen eläimeen (kävipä kehno tuuri...) ja tämän vuoksi surmasta tuomittu  nimismies selvisi teosta puolella henkisakolla. Löysin tietoa henkirikosten rangaistussäännöistä  Savossa 1830-luvulta. Siellä henkisakon määräksi kerrotaan joko kokonainen (200 hopeataaleria ja asianomistajan sakko-osuus, käytännössä 100 hopeataaleria) tai puolikas henkisakko tuottamuksen asteesta riippuen. Oletettavasti korvaussumma on ollut täälläkin lähes vastaava.

Kaarlelan seurakunnan rippikirjasta 1756-1762 selviää, että talon isäntä Anders Borgarbacka  on kuollut vuonna  1760.

Tapaus on sinällään erityinen kyläläisten ja kotiväen vahvan reaktion ja isännän oman raivonpurkauksen vuoksi. Elämiinsekaantuminen oli 1700-luvun yhteiskunnassa tietyissä rajoissa jopa siedettyä, vaikkakaan ei sallittua. Etenkin murrosikäiset pojat paimenessa ollessaan  olivat eläinten kanssa paljon tekemisissä ja ajautuivat usein näihin tekosiin.  Keskisarja nostaa tutkimuksessaan esille myös näkökulman, jonka mukaan ihmiset näkivät lapsesta saakka eläinten parittelua, kun taas ihmisten välistä sukupuolista kanssakäymistä salailtiin. Samalla hän pohtii sitä, miksi tapauksia oli muita maita enemmän todistetusti Ruotsissa ja nykyisen Suomen alueella. Yhdeksi syyksi Keskisarja näkee kovan kirkkokurin ja sen, että miehillä oli lupa avioitua vasta 21-vuotiaina.

Moni tapaus jäi ilmeisesti oman sisäpiirin tietoon, eikä asiaa välttämättä haluttu viedä käräjille saakka yksinkertaisesti jo sen vuoksi, että hyväksikäytetty eläin katsottiin saastuneeksi. Sen maitoa ei voinut juoda, sen lihaa ei voinut syödä, vaan eläin tuli tappaa. Hyvin köyhissä oloissa oleville se olisi ollut taloudellinen katastrofi. Häpeästä puhumattakaan.

Kaiken muun pahan lisäksi ihmisillä oli pelko sekasikiöiden syntymisestä. Pelko oli oletettavastikin ahdistava ja suuri. Valtakunnanantikvariaattori Johan Hadorph "tiesi kertoa" lainsäädäntöä valmisteleville, että Norrköpingissä oli jo syntynyt hirviö, joka oli puoliksi ihminen, puoliksi lehmä. Tämäkin on huvittavaa, sillä juuri luin Helsingin Sanomista artikkelin, jonka mukaan tutkijat ovat nyt  lopultakin kyenneet laboratorio-oloissa luomaan sian ja ihmisen sikiön yhdistelmiä. Eipä tiennyt 1700-luvun eläimiin sekaantuja, kuinka haasteellista sekasikiön ilmoille saattaminen oikeasti olisikaan:)

Hallitsija Kustaa III esitti jo vuoden 1778 valtiopäivillä kuolemantuomion lakkauttamista eläimiin sekaantumisesta. Ehdotus ei  mennyt läpi papistolle. Teloitukset asian vuoksi loppuivat kuitenkin tähän vuoteen, sillä asia olisi pitänyt alistaa ensin kuninkaalle, joka oli sula käytännön mahdottomuus ja toisaalta tiedettiin, ettei  kuningas  olisi edes myöntänyt lupaa.  Suomen suuriruhtinaskunnassa eläimiin sekaantumisen  rikoksesta oli mahdollista saada rangaistus aina vuoden 1889 rikoslainuudistukseen  saakka. Oikeuslaitoksissa käsiteltiin eläimiin sekaantumisia kuitenkin vielä silloin tällöin 1900-luvulla. Sotien jälkeen tiedetään  luetun asiasta vielä useita syytteitä sadoille suomalaisille.

Virallisesti eläimiin sekaantumisen kriminalisointi Suomessa  päättyi vuonna 1970. Asiasta ei ole puhuttu vuosikymmeniin isolla äänellä, mutta viime vuosina sitä on nostettu uudelleen esille etenkin eläintensuojelijoiden taholta. Nykyinen  laki kieltää Suomessa vain sellaisen eläimiin sekaantumisen, joka aiheuttaa eläimelle kärsimystä, kipua tai tuskaa...Mitenkä sen tuskan sitten  ikinä todeksi näyttääkään...?

Tätä kirjoittaessa uusi eläinsuojelulaki  Suomessa on valmisteilla. Esimerkiksi Ruotsissa kriminalisoitiin eläimiin sekaantuminen 2014 ja Tanskassa uudelleen vuonna 2015.

LÄHTEET:

Keskisarja, Teemu.Secoituxesta järjettömäin luondocappaleiden canssa. Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa. " Helsingin yliopisto. Väitöskirja. 2006.

"[http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/keskisarja/secoitux.pdf] Luettu 7.7.2013.

Koskivirta, Anu. "Sisäinen vihollinen." Henkirikos ja kontrolli Pohjois-Savossa ja Karjalassa Ruotsin vallan ajan viimeisinä vuosikymmeninä. Helsingin yliopisto. Väitöskirja 2001.[http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/koskivirta/sisainen] Luettu 22.1.2017.

”Secoitus järjettömäin luondocappalden canssa” oli laajalle levinnyt vitsaus. Kansan uutiset. [http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3097306-secoitus-jarjettomain-luondocappalden-canssa-oli-laajalle-levinnyt-vitsaus] Luettu 22.1.2017.

Sian kanssa paritellutta miestä ei epäillä eläimeen sekaantumisesta -  teko ei ole Suomen laissa rikos. Iltalehti. fi.[ http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701222200057536_uu.shtml] Luettu 22.1.2017.

Secoitus luondocappalden canssa eli vaiettu totuus Suomen historiasta. Kai Hirvasnoro - Juttuarkisto. [http://hirvasnoro.blogspot.fi/2006/12/secoitus-luondocappalden-canssa-eli.html] Luettu 22.1.2017.

Tutkijat raportoivat kasvattaneensa sian ja ihmisen sekasikiön. [http://www.hs.fi/tiede/art-2000005063451.html] Luettu 27.1.2017.

Aitat kuvina

Nyt kesää henkivien kuvien kanssa aittakierrokselle Kokkolaan! Olen kuvannut parina kesänä aittoja aina kun on sopivasti matkan varrelle sattunut.

Aitta on rakennus, jollaisia entisaikaan oli jokaisen maatalon pihapiirissä. Aitoissa säilytettiin monenmoista tavaraa, osa aitoista oli vilja-aittoja, osa ruoka-aittoja ja osa vaateaittoja, joissa myös kesäisin yövyttiin.

Aitta edustaa hirsirakennuksen perusmuotoa. Perusaitta on neliön muotoinen. Nurkissa on ns. nurkkasalvokset. Ikkunoita aitoissa ei ole tai jos on, niin hyvin pieni, usein pelkkä aukko. Aittojen lattiat on tehty puusta, ihan varhaisimpina aikoina halkaistuista pölkyistä, myöhemmin lankuista. Katto oli perinteisesti pärekatto.

Nostalginen aitta tien varressa kotikylässäni Korpilahdessa.  Kuvien oton jälkeentämä aitta on kunnostettu päältä päin. Siinä on nykyään peltikatto ja maalipintakin on uusi. Lisäksi aittaa nostettiin  maasta hieman korkeammalle. Olen iloinen, että kuvissani aitalla on vielä tuo pärekatto.

Ihana kissanmentävä kolo aitan ovessa - varokaa vaan, hiirulaiset!

Nämä alla kuvassa olevat  aitat kuuluvat Kaarlelan pappilan pihapiiriin. Ovat hieman poikkeavan näköisiä aitoiksi, koska niissä on lautavuoraus.

Harmaa aitta alla on Kälviän Herrosessa. Se on saanut ylleen uudistetun katon.

Punainen aitta  löytyy tien vierustasta  Hassisessa.

Alla kuvassa aitta Rödsössä  Möllerin tien varressa.

Ja tässä alla aitat Rödsön Silakassa.

  

Aitta alla olevassa kuvassa on  8-tien varressa Vitsarissa. Näköjään moni aitta on saanut fiksatun mudon pihapiirissä.

                                           Saman pihapiirin toinen  aitta alla olevassa kuvassa Vitsarissa.

                                            Tämä aidyllinen aitta on  8-tien varrella Korpilahdessa Finnilänmäessä.

Aitta Kokkolan Hakalahdessa lähellä Hakalax-taloa.

Aita Kälviän keskustan tuntumassa.  Suloinen!

  

Aitat Kokkolan Friisin tilalla. 

Aittoihin on liittynyt aikanaan paljon maalaisromantiikkaakin. Talon työväkeä kun kesäisisin nukkui usein aitoissa, on se ollut  omaa ajankuvaansa.

Joskus nuorena, kun lauloin kansanmusiikkiyhtyeessä, laulettiin:

"...Reekelilukkojen takana sen maata pittää, jonka naittajaasia ei tuu ikkään..." Että semmoisia ihmiskohtaloita...

Alla aitta Kokkolan Neristanissa Hongellin talon pihapiirissä.

Esivanhempien rippikirjamerkintöjä tutkimassa

Rippikirjat...sellaisia nyt tutkiskelemaan.

Kirkkolaki vuodelta 1686 määräsi, että jokaisessa seurakunnassa oli pidettävä rippikirjaa. Tätä lakia saamme osin kiittää erinomaisista mahdollisuuksista tutkia Suomessa  sukuja! Rippikirjoihin merkittiin yleensä noin kymmenen vuoden ajanjakso ja siinä oli mainittu ripin käyneet seurakuntalaiset sekä kylittäin että ruokakunnittain. Tapa merkitä tietoja vaihtelee jonkin verran seurakunnittain. Samoin vanhimmat rippikirjat 1700-luvun alkupuoliskolla eivät ole vielä yhtä tarkkoja kuin 1750-luvun jälkeiset.

Rippikirjoihin merkittiin aluksi kinkeripiireittäin, myöhemmin  1800-luvulta lähtien aakkosjärjestyksessä tietoja seurakuntalaisista. Rippikirjan sivut täyttyivät tilallisten nimimerkinnöistä, joten oman talon omistaneiden ja paikallaan pysyneiden  seuraaminen rippikirjojen kautta on helpointa. Tilaton väestö - torpparit, mäkitupalaiset, sotilaat ym. merkittiin joko omille sivuilleen tai sen talouden yhteyteen, jossa he kulloinkin palvelivat.

Ensimmäisinä rippikirjan sivuilla mainitaan yleensä talon isäntä, emäntä, lapset sekä heidän puolisonsa. Mitä nuorempi lapsi, sitä peremmällä listassa. Pieniä lapsia ei kirjoihin merkitty. Loppuun liitettiin palkolliset, piiat ja  rengit.

Rippikirjoista selviää  usein henkilöiden syntymä- ja kuolinvuodet.  Tosin niissä saattaa olla heittoja verrattuna kastekirjan merkintöihin. Lisäksi kirjoista saa tietoa sosiaalisesta asemasta ja sieltä löytyy myös muuttomerkintöjä, kuolinmerkintöjä, mainintoja aviottomista lapsista ym.

Kirkollisella elämällä oli hyvin keskeinen  ote ihmisten  elämään menneinä vuosisatoina. Perimmäinen tarkoitus rippikirjoilla oli se, että pystyttiin seuraamaan seurakuntalaisten hengellistä elämää.  Voitiin kontrolloida jokaisen lukutaitoa ja kristinopin hallintaa. Alkuaikoina tyydyttiin ulkoa opetteluun. Ehtoolliselle päästäkseen täytyi osata Katekismuksen opinkappaleita ulkoa.  Ilman ehtoollisella käyntiä taas ei päässyt vihille...Vähitellen alettiin vaatia myös sisälukutaitoa. Sitä kontrolloitiin jokavuotisilla kinkereillä. Kaikki tämä merkittiin kirkonkirjoihin.

Otin tutkittavaksi siippani esi-isän rippikirjasivun. Tämä esi-isä  tulee sukuun sekä  suoraan siipan isälinjaa ylöspäin että myös hänen  äidinäidin sukuhaaran kautta.  Hän oli Mårten Thomasson Huchta/ Krumpila.  Mårten oli  siipan esi-isä 8 polvea aikaisemmin sekä äidin että isän puolelta. Valitettavasti hänen alkuperänsä  tästä taaksepäin on tuntematon.

Mårten Thomassonin  perheen tiedot löytyvät ensimmäisen kerran  Kaarlelan vanhimmasta rippikirjasta. eli vuosilta 1725-1737 sivulta 75. Rippikirjat kirjoitetiin tuolloin ruotsiksi, mikä tietysti tuo lisää haastetta tutkijan polulle kuten vanha, koukeroinen käsialakin. Aikaisempien vuosisatojen tekstit ovat ymmärrettävästi haasteellisimpia. 1800-luvun kirjoista osa on jopa selkeitä.

Mårten syntyi 1670-luvulla. Se ei kuitenkaan selviä  tästä rippikirjasta. Hänen syntymäajastaan ei ole olemassa dokumenttia. Ei selviä sekään, mistä hän on saapunut tilan isännäksi. Varhaisimpiin rippikirjoihin syntymä-ja kuolinaikoja ei aina  merkitty. Syntymäaika on ns. laskennallinen, eli se on laskettu kuolleiden kirjoista löytyneistä kuolinpäivä- ja kuolinikämerkinnöistä.  

Mårtenin puoliso oli Brita Andersdotter. Myös hänen alkuperänsä on epäselvä. Brita syntyi vuonna 1675. Tämä ilmenee rippikirjamerkinnästä.

[http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kaarlela/rippikirja_1725-1737_mko1-5/77.htm]

Yllä olevaan rippikirjasivuun olen piirrellyt ja numeroinut  kuusi kohtaa, joita selvennän alla.

1. Rippikirjan sivunumero 75 vasemmassa yläkulmassa sekä ripillä oleva talon nimi  "Huchta."

2. Ripillä olevat talon jäsenet. Yleensä ensin mainitaan isäntä ja emäntä, mahdolliset vanhat isäntä ja emäntä,  sitten  perheen lapset sekä mahdolliset vävyt ja miniät. Tässä tapauksessa nimimerkinnät sivun ensimmäisinä vuosina ovat seuraavat:

Mårten Thomasson

Hustr. Brita Andersdotter

Son Johan Mårtensson

Son Jacob Mårtensson

Dotter Margareta Mårtensdotter

Sons hustru Eva Hendriksdotter

Son Mattz Mårtensson

Soldgossen (legokarl) Mattz Jacobsson
Dotter Brita Mårtensdotter
Sold. enka Beata Michaelsdotter

3. Tässä rippikirjassa ei ole ensimmäisissä merkinnöissä vielä mainittu henkilöiden syntymävuotta. Ne löytyvät tällä kertaa oikeanpuoleiselta sivulta myöhemmin tehtyjen rippimerkintöjen yhteydestä (nro 3) vuodesta 1732 eteenpäin.

4. Oikeanpuoleisen sivun yläreunasta (sekä tässä tapauksessa myös saman sivun keskiosasta) löytyy vuodet, jolloin pappi on tehnyt sivulle merkintöjä. Tässä rippikirjassa ensimmäinen merkintä on vuodelta 1725.  Ensimmäiselle riville on tehty merkinnät seitsemästä peräkkäisestä vuodesta, alemmas sivulla viidesta seuraavasta vuodesta. Sivun viimeinen merkintä on vuodelta 1736.

5. Vuosilukujen alapuolella olevista koukeroista ja päiväyksistä selviää henkilöiden  ehtoollisella käynnit. Ensi alkuun voisi ajatella, että mitäpä niistä. Tosiasiassa näistä merkinnöistä saa hyvin selville, milloin joku on muuttanut taloon/talosta. Ja kun ehtoollisella käynti on loppunut, saattaa henkilö löytyä piankin haudattujen luettelosta, ellei ole muuttanut muualle. Esimerkiksi ehtoollismerkinnät isäntä Mårten Thomasson Huchtan kohdalla loppuvat vuonna 1733. Haudattujen luettelosta selviääkin sitten, että hän kuoli maaliskuussa  1734.

6. Vasemmanpuolisen sivun yläreunassa on latinankielisiä tekstilyhennelmiä. Äkkiä katsottuna ne eivät kerro mitään. Tai voisi ajatella, että kukapa noista selvän saisi. Kyllä niistäkin tietoa kuitenkin saa, kunhan malttaa tutkia... Mutta  kontrolli -se on ollut kova: pappi on merkinnyt henkilöiden lukutaidon ja ulkoa opetellut tekstinkappaleet tarkasti ylös. Tämähän on tarkempi  (ja julkisempi) kuin nykyajan todistukset! :) Tuskin osasi Huhdan sukukaan aavistaa, että jälkipolvet liki kolmesataa vuotta myöhemmin kaivavat esiin heidän lukutaitomerkintänsä syynättäviksi!

Asiat, mitä yllä olevan rippikirjan  kummallisista sarakkeista  vasemman sivun yläreunasta selviää, ovat tekstejä Katekismuksesta. Niitä täytyi opetella ulkoa...  Ja  rippikirjassa ne ovat  tässä järjestyksessä mainittuina:

Decal          Symb.           Orat.       Babt.   Abs.     Con.F.        Coen.D.     Orat.     Tab.        L.n.

10 käskyä    Uskontun-   Herran     Kaste  Rippi     Synnintun-  Ehtoolli-    Ruko-   Huoneen-  Sisälu-

                    nustukset    rukous                               nustukset     nen            ukset     taulu         kutaito
                                      (=isä meidän)                                                                                        
                                                                                                                                  

Rippi- eli kinkerikirjan tehtävänä oli tutkia lukutaitoa ja kristinopin alkeiden tuntemusta. Niiden tutkiminen juontaa juurensa jo vuoteen 1665, jolloin piispa Gezelius lähetti kiertokirjeen Turun hiippakunnan papeille. Kirjeessään piispa kehotti merkitsemään muistiin taidot. Papit olivat kuuliaisia piispan käskylle ja osa alkoi noudattaa sitä lähes hetimmiten. Vuoden 1686 kirkkolaissa jo vahvistettiin tämä kehotus ja sen vuoksi monet rippikirjat alkavat jo 1600-luvun loppupuolelta. Monessa paikassa esimerkiksi Isoviha sotki pahasti kirkonkirjojen  pitoa ja osa merkinnöistä myös tuhoutui.

Esimerkiksi tässä kyseisellä sivulla sisälukutaitomerkintä on sarakkeista viimeisenä. Voi tulkita, että tilan emäntä on osannut kahden vanhimman poikansa kanssa lukea välttävästi/lähes tyydyttävästi. Siitä merkkinä yksi x. Isännältä lukutaito on rippikirjan mukaan puuttunut kuten myös nuoremmilta lapsilta tässä vaiheessa. Jos lukutaito olisi ollut parempi, olisi merkintä joko xx, xy tai xl. Merkinnät eroavat jonkin verran seurakunnittain.

Talon yksi  tytär puolestaan on näyttänyt osaavan uskontunnustukset talon muuta väkeä paremmin. Siitä todistuksena xxx-merkintä, kun muilla on xx-merkintöjä. 

Tähän alle laitan verrokiksi saman suvun myöhemmän rippikirjasivun. Tämä Huhdan suvun rippikirjasivu on vuosilta 1843-1851. Huomaattehan kuinka selkeältä teksti näyttää! Talon isäntänä on nyt  Husb. Abraham Jacobsson. Hän oli edellisen rippikirjan isännän Mårtenin  pojanpojan poika.

Selkeistä merkinnöistä huomaa, että Abrahamin puoliso, Hustru Lisa Johansdotter, kuoli jo aikaisin 1842. Hänellä ei näy rippikirjan sivuilla merkintöjä muutoin kuin vasemmassa reunassa risti, mikä kertoo hänen kuolemastaan. Koska kirjan sivu on aloitettu pian vaimon kuoleman jälkeen, hänen tietonsa on vielä liitetty siihen.

Seuraavana rippikirjassa  mainitaan perheen lapset; dotter Brita Lena sekä son Matts, son Anders ja son Eric eli perheen nuorimmat lapset. Muut ovat jo muuttaneet pois kotoa. Tosin muutama rivi alempana on merkintänä dotter Maria. Hän on ollut perheen vanhin tytär ja mainitaan aikuisena erillisenä. Muutama rivi myöhemmin mainitaan perheen vanhimman pojan, Jacobin, perheen väki omana kokonaisuutena.

Syntymäajat erottuvat merkinnöissä selkeinä. Samoin rokotus- ja lukumerkinnät. Löytyy myös esim. mainintoja, mihin kirjaan perheen tytär on rippikirjassa siirtynyt avioiduttuaan.

Mielenkiintoisia tutkittavia. Tosin täytyy olla terävänä, kun näitä tutkii. Virhetulkintojen mahdollisuus on aika iso. Väsyneenä ei tähän hommaan kannata ryhtyä!:)

LÄHTEET: Juuret.org. Rippi-eli pääkirjat. [http://www.juuret.org/node/20] Luettu 1.1.2017.

Kaarlelan seurakunnan rippikirja 1725-1737. [[http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kaarlela/rippikirja_1725-1737_mko1-5/77.htm]
Luettu 8.1.2016.

Kruununmakasiini Kälviällä

Tällä kertaa aiheena on kruununmakasiini. Moni hieno rakennus on ajan myötä purettu, mutta Kälviän kruunumakasiini katselee maailman menoa yhä ylväänä keskellä kylää.

Makasiinithan olivat varastoja. Viljan varastoimiseen tarkoitettuja makasiineja oli 1860-luvulla kolmenlaisia: valtion kruununmakasiineja, pitäjänmakasiineja ja myös talonpoikien omia varastoja.

Venäjän vallan aikana  ja osin jo  Ruotsin vallan aikana  kruununmakasiineja rakennettiin Suomeen. Makasiineihin kerättiin  tietty osuus viljelijöiden suorittamasta kruununverosta niin sanottuina kruununjyvinä eli leipäviljana. Ohra tai ruis toimitettiin kruununmakasiiniin, jossa makasiininhoitaja otti  ne vastaan. Kruununjyvien  vastaanotto lopetettiin 1925, kun myös maavero poistui. Verosta sai suorittaa enintään 2/3 viljoina, loppuosa maksettiin rahana.

Kälviän kruununmakasiini on vuodelta 1844. Vuonna 1839 kruunu alkoi vaatia Kokkolan ja Kälviän makasiinien uudistamista ja suurentamista. 1842 kenraalikuvernööri kuitenkin suostui talonpoikien painostuksesta rakentamaan pitäjään oman makasiinin kolmen vuoden kuluessa. Kokkolalaisten kolme makasiinia puolestaan määrättiin korjattaviksi.  Kälviän rakennuksen piirustukset oli laadittu intendentinkonttorissa. Rakennus nousi paikoilleen kälviäläisen talonpojan,  Israel Mikkolan johdolla Iso-Hyypän maalle.  Ennen kruununmakasiinia paikalla oli ollut 1700-luvulta peräisin oleva Puodinmäen aitta, joka purettiin ennen kruununmakasiinin pystytystä.

Rakennus on lautavuorattu vuonna 1897. Punainen maalipinta on punamultaa, ovien väri on keltaokraa ja vuorilaudat valkoista öljymaalia.

Suomi oli ilmeisestikin 1800-luvun alkuvuosikymmeninä omavarainen leipäviljan suhteen. Ongelmaksi muodostuivat  1830-luvulta lähtien katovuodet. Etenkin 1860-luvulla sadot olivat useina vuosina surkeita. Vuonna 1867 erityisesti kerättyä saatu satokin oli hallan panemaa ja kelpaamatonta sekä siemeneksi että leipään.  Vaasan läänissä  saatu   sato  oli kaiken kaikkiaan   hieman yli puolet vuosien 1861–1870 keskimääräisestä sadosta.

Monet peräkkäiset katovuodet johtivat kriisiin ja monin paikoin elettiin kädestä suuhun. Myös siemenviljaa otettiin vastoin sääntöjä ulos makasiineista.

Kun tiedetään, kuinka entisaikojen vitsauksina olivat nälkävuodet, tuli talonpojille oiva mahdollisuus hankkia  kruununmakasiineista  sinne veroina kerättyä viljaa.  Veroviljasta annettiin sekä  lainoja että avustuksia nälkävuosina.

Suomessa oli 1900-luvun alussa vielä 20 kruununmakasiinia. Makasiinien suunnittelijat olivat usein melko tunnettuja arkkitehteja. Monien kruununmakasiinien piirustukset oli lisäksi laadittu valtion Intendenttikonttorissa.

Makasiinin kivijalassa on muuten  seudun joka talosta kivi puumerkkeineen! Eikä ihan mitä tahansa kiviä. Kun kierrän rakennusta ympäri, en voi kuin ihastella tasaisen paksuja kivipaaseja. Täytyy kyllä nyt etsiä anopin sukujen puumerkit esille ja katsoa, millaisia kiviä he ovat paikalle tuoneet.

Tyhjille jääneeseen kruununmakasiiniin perustettiin viimeistään 1940-luvulla, ehkä jo aikaisemminkin , Kälviän Yhteismylly Oy.

1970-luvulla myllytoiminta lakkautettiin  kokonaan. Nykyään makasiini ei ole aktiivisesti missään käytössä. Onneksi sitä ei kuitenkaan ole päästetty rapistumaan, vaan ulkoasultaan se on hyväkuntoisen näköinen.

Alla oleva kuva on lainattu täältä.
Kuvassa on sekä kruununmakasiini että pienempi rakennus, joka on  aikanaan ollut pitäjänmakasiini.

'
Hieno juttu, että rakennus on pidetty näin näyttävässä kunnossa. Onhan se huomattava maamerkki keskellä kylää!





LÄHTEET:
Geocaching. Kälviän kruununmakasiini. [https://www.geocaching.com/geocache/GC5QXNG_kalvian-kruununmakasiini?guid=33bce98f-4ae2-4c9e-9814-d23721f3cd3f]  Luettu 18.9.2016.

Hirvonen, Heidi. Tiedon, tahdon vai resurssien puutetta? Suomen hallinto ja syksyn 1867 elintarvikekriisi. Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta Talous- ja sosiaalihistoria Pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2013. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/38855/Gradu_Hirvonen_Heidi.pdf] Luettu 6.1.2016.

Museovirasto. Kulttuuriympäristö. [http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/rapea/read/asp/r_kohde_historia_list.aspx?KOHDE_ID=201088] Luettu 18.9.2016.

Vanhakälviä. Keskipohjanmaan Kotiseutuliite 22.11.1958. [http://www.vanhakalvia.fi/Tarinat/Israel_Mikkola.pdf] Luettu 18.9.2016.

Wikipedia. Kruununjyvät. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kruununjyv%C3%A4t]Luettu 6.1.2017.

Wikipedia. Kruununmakasiini.[https://fi.wikipedia.org/wiki/Kruununmakasiini] Luettu 6.1.2017.