sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Talvi tulee kaupunkiin...

Niin se tulla tupsahti talvi tänne Kokkolaan samaan aikaan, kun kellot kääntyivät kohti talviaikaa. Lumisen päivän kunniaksi kiertelin, kaartelin siellä ja täällä ja näpsin muutamia kuvia. Tässä alla kuva ihastuttavasta lumiukkoperheestä, jonka joku oli rustannut lumentulon kunniaksi. Korkeutta näillä lumihepuilla on parisen kymmentä senttiä. Kerrassaan verraton perhepotretti!


Kun lähdin kierrokselle, oli vielä aika valoisaa. Lunta oli tullut vasta vähän. Innoissani painelin kengänjälkiä kotipihan koskemattomaan lumeen. Ruohonvihreät pilkahdukset pyysivät minua vielä muistamaan kesää....



Takapihan isot kuuset saivat siipiinsä  hennon lumikuorrutteen. 


Sitten vilaisu Kaarlelan kotiseutumuseon pihapiiriin. Lähdin kyllä alkujaan kuvaamaan sieltä ihan muuta, mutta eihän sitä tulevasta koskaan voi tietää. Blogiini päätyi lopulta muutama luminen maalaismaisemakuva.


Ohi kulkiessa vilkaisin kauniita pitsiverhoja punaisen aittarakennuksen ikkunassa. Niostalgista!


Kaunista, kaunista - siis ihan pelkkä kattokuvakin, kun taivas on harmaa pian alas leijailevista  lumihiutaleista ja lumisen katon alta pilkottaa vielä vähäsen pohjaväriä.


Etäänpänä näkyi Kaarlelan keskiaikainen kivikirkko kaikessa valkeudessaan. 


Sitten ajelin siskoni mökille. Kuvailin siellä rakennuksia. Minun piti tehdä se jo kauan sitten kesällä, mutta unohdin sen silloin. Nyt lumen syleilyssä mökkielämä tuntui kaukaiselta. Meri ei vielä ole jäässä, mutta tällä menolla siihenkään ei mene kauaa.  





Sitten ajelin Lahdenperään. Kävin itse asiassa samaisessa paikassa perjantainakin, kun työpäivä oli päättynyt ja näytti siellä suunnassa niin kauniilta. Sain silloin aikaiseksi ainoastaan yhden  valokuvan, sillä  autoni ikkunaan tuli koputtamaan entinen oppilaani vuosien takaa. Meillä oli oikein ihastuttava puolituntinen. Aivan upeaa, että aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori mies rohkeni kertoa nykyisestä elämästään minulle niin avoimesti. Arvostan todella! Vähän kyllä nauratti, kun nuorukainen niin tosissaan minulle tuumasi "Kuule, jos olisit vielä meidän ope, niin en tiedä, kuinka kauhuissasi olisit, jos saisit kuulla kaiken, mitä ollaan tehty." Niinpä niin. Pidän luottamuksen osoituksena, ettei yhtään kaunistellut...Aina välillä iskee haikeus, kun mietin, olisiko järkeä kokeilla vielä joskus työtä nykyistä isompien erityisten  parissa. Ehkä se on omaa kasvuakin - viisitoista vuotta sitten olisin saanut slaagin pelkästä ajatuksesta. 

Joka tapauksessa Pihlajan rannoilla oli uskomaton usva ja kaunista. 




Koivuissa räpötteli vielä aika lailla lehtiä. Tuli mieleen eräs laulu juurikin tällaiseen talven alkuun ja koivun lehtimekkoon liittyen, jonka olen joskus vuosia sitten kirjoittanut ja säveltänyt. Pitäisiköhän joskus opettaa oppilaille? "Koivu ravistaa keltaisen mekostaan, lehtiä täynnä on maa..." Jotenkin noin se alkoi...








Sitten vielä lopuksi keskustaan, jossa oli ihan pakko käydä tarkistamissa, onko Hagströmin kulman kello uudessa ajassaan. Olihan se! Tervetuloa talviaika!


sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Merille kuolleet kokkolalaiset

Meri on kaunis. Meri on julma. Tällä kertaa luodaan silmäys heihin, kenet meri vei. Merellä menehtyneiden nimet on poimittu Merimiehen ystävä-lehden julkaisusta. Tuo aikakauslehti oli Suomen Merimieskirkon julkaisu. Sinne on listattu merimiespappien lähettämiä tietoja ulkomailla kuolleista merimiehistä. 

Suomen Sukututkimusseura teki näistä vuosien 1882-1940 aikavälillä ulkomailla  menehtyneistä merimiehistä aakkosellisen kortiston 1940-luvulla sodan jälkeen. Kortisto on nähtävillä Kansallisarkistossa, mutta myös vuodesta 2002 lähtien sen on nettiversiona Suomen Sukutukimusseuran toimesta. 

Listauksen lopussa on kerrottu, missä Merimiehen  Ystävä-lehdessä kuolemasta on ilmoitettu.

Listaus on melko laaja. Läheskään  kaikkien kotipaikkakuntia ei ole listauksessa mainittu. Keskityn niihin henkilöihin, joiden kotipaikaksi on mainittu Kokkola, Kälviä, Ullava ja Lohtaja. 

1. Ahlstrand, Gustaf Adolf Kokkola. Kuoli 23.10.1899 Greewichin merimiessairaalassa. 1899:173

Alla katkelma  Sophie Mannerheimin muistelmista. Siellä on kuvaus juurikin tuosta Greenwichin merimiessairaalasta. 

"Se oli omituinen vanha talo paksuine muureineen, eikä se vähintäkään ollut sairaalan näköinen. Se muistutti ulkoapäin mieluummin keskiaikaista linnoitusta, ja sisältä se vaikutti niin ihmeelliseltä, etten luule missään muualla maailmassa voitavan tuntea sellaista.

Potilaat, kirjava joukko kaikkia maailman kansoja, makasivat saleissa, jotka olivat koristettuja papukaijan häkeillä, ja joista näitten lintujen kimakat huudot kuuluivat kaikenlaisten etelämaiden kielien kanssa sekaisin. ... Kaikesta näkyi, että oli merimiessairaalassa. Niillä potilailla, jotka olivat ylhäällä, oli pehmeä, keinuva käynti, kuin jos he vieläkin olisivat olleet laivan kannella. Ja sisarten huoneet, jotka olivat täpö täynnä simpukoita tahi sulista valmistettuja esineitä tai muita omituisia tavaroita, nekin puhuivat hyvin ymmärrettävää kieltään pitkistä matkoista, ja niiden henkilöiden ystävällisistä ajatuksista, joita he sairauden päivinä olivat auttaneet. Entä papukaijat! En luule, että koskaan, tuskinpa edes lintukauppiailla, olisin nähnyt niin monta samassa paikassa, ja niiden huuto sekä ei aina varsin valikoitu keskustelu saattoi siihen tottumattoman päästä pyörälle.

Ei tuottanut vaikeuksia saada tavata pohjoismaalaisia merimiehiä. En luule, että he olisivat voineet iloita mistään enemmän, kuin kuullessaan, että oli tullut vieras vartavasten heitä tervehtimään. Useimmat heistä löysin makuuhallista, joka oli sijoitettu sairaalan katolle, sillä melkein kaikki pohjoismaalaiset olivat tulleet sinne etsimään apua vanhaa vihollistamme keuhkotautia vastaan."

2. Backlund, Anders Kokkola. Ruotsia puhuva mies; Hukkui tammikuun lopulla 1889 laiva "Chester":in haaksirikossa matkalla New Yorkiin. 1889:70

3. Blick, William Lohtaja. Kuoli tapaturmaisesti 22.1.1907, 29 v. ikäisenä. 1907:50

4.Brännbäck, Karl Kokkola.  Kuoli San Franciscossa Marine hospitaalissa 11.11.1895 1897:160 

Yllä. St. Marine hospital. Kuva lainattu täältä

5. Byskata, John Kokkolan pitäjä. Kuoli 20.7.1894 Port Winessa Sierra Countyssa Californian valtiossa. 1894:144 


Yllä. Port Wine kartan länsirannikolla. 

6.Colesberg, C. Kokkola Palveli kadonneessa laivassa "Falls of Inwersnaid." 1901:45

Yllä. Tiedot Falls of Inwersnaid aluksesta vuodelta 1888.

7.Engman, Mikael Fredriksson luultavasti Kokkola.  Kuoli Kööpenhaminassa 21.10.1888. Hän oli naimaton ja noin 49 v. vanha. 1888:285 


Yllä. Piirroskuva Kööpenhaminan satamasta. Mary Evans Picture Library

8. Erickson, Aleksander Wilh. Kokkola. 26 1/2 v. vanha. Kuoli 10.2.1893 San Franciscossa. Häneltä jäi nuori vaimo. 1893:63

9. Frilund, Kokkola. Kuoli Manillassa syyskuussa 1895. 1896:63 

10. Hallbäck, William Kokkola 13.10.1904 Noin 40 v. Hukkui Regents Canal Dockiin Lontoossa 13.10.1904. 1904:174

Yllä. Regents Canal Dock Lontoossa.

11. Henrikson, Herman Kokkola. 27 vuotias. Kuoli tapaturmaisesti San Franciscossa 13.1.1904. 1904:30

12. Hilli, Charles (Karle).  Hukkui 19.4.1887. 1887:116

13. Kolström, Aleksander Kokkola. Kuoli 14.3.1900 Rockportissa, Californiassa, 28 v. vanhana. 1900:111 

14. Kronqwist, Emil Kokkola. 20 vuotias. Kuoli 27.11.1892 San Franciscossa keuhkotautiin. 1892:13 

15. Kyander, Hjalmar Kokkola.  Nuorukainen. Kuoli Brownlowhillin sairaalassa Liverpoolissa 27.12.1903. 1904:15

16. Lankila, John Kokkola  Kuoli am. laivalla "Cowliz" Keltaisella merellä 9.9.1892. 1893:63 

17. Lindgren, Edward Kokkola  Poliisin poika. Hukkui toukokuussa 1892, 38 penink. Santoksen satamasta, argentiinal. laivan "Economi":n haaksirikossa. 1893:30

18. Madison, Alfred Kokkola  Kuoli keuhkotautiin Fort Stantonissa, New Mexico, 3.3.1909, ikä 49 v. 1909:55


Yllä. Näkymä Mexicon Fort Stantonista. Kuva lainattu täältä. 

19. Pettersson, Alfred Kokkola. 33 vuotias. Kuoli 9.10.1900 Karlukissa Alaskassa. 1900:190

Yllä. Karluk. Alaska.

20. Pirkola, Jakob Kälviä. Kuoli vuoden 1908 alussa Cascade Mountainissa Wash. 1908:31

Yllä. Cascade Mountain Wash.

21. Planting, Fredrika Kokkola. Kuoli Oaklandissa, Californiassa, 2.12.1900, 75 v. ja 8 kk ikäisenä. 1901:30

22. Renholm, Maria Elisabeth Lohtaja. O.s. Poltala. Kuoli San Franciscossa 1.10.1902, 32 v. ikäisenä. 1902:174

23. Elin, Leonard Kokkola. Kuoli 10.12.1896 laivansa "Edwin Brook":in haaksirikossa. 1897:32 

24. Stark, Kokkola.  Hukkui aberdeenilaisen "Port Jackson":in torpedoinnissa 28.4.1917. 1917:26.

Aberdeen on kaupunki  Skotlannin itärannikolla. Aluksen suunnitteli Alexander Duthie. Senrakensi Alexander Hall & Co.Ltd, Aberdee vuonna 1882. 28.4.1917 saksalainen sukelluvene torpedoi ja alus upposi  180mailia länteen Fasnetista pohjoiseen.´Torpedoinnillahan tarkoitetaan tällaisessa yhteydessä aluksen upottamista tai tuhoamista. Kapteeni ja 13 miehistön jäsentä saivat surmansa. 

Yllä. Port Jackson-alus. 

25. Sundqwist, Herman Kokkola. 23 v. Kuoli tapaturmaisesti San Franciscossa 13.1.1904. 1904:30 

26. Säätelä, Antti Lohtaja. Hukkui Lake Washingtoniin 22.1.1908. 1908:2

27. Wallas, Johanna Lovisa Kälviä. O.s. Suursaari. Kuoli San Franciscossa 9.12.1903, 57 v. vanhana. 1904:15

28. Westerlund, Anders Kokkola. Kuoli 24.12.1902 San Franciscossa, 41 v 3 kk 14 pv ikäisenä. 1903:30

29. Åkerblom, Adolf. Längby Kokkolan maaseurakunta. Kuoli San Franciscossa City and County hospitalissa keuhkotautiin 10.12.1895 n. 38-40 vanhana. 1896:48

30. Örnström, Julius Henrik 29.7.1838 Kokkola  Kuoli 20.10.1900 Cardiffin kunnallissairaalalassa.

Olipa kiinnostava "sukellus" tutustua merimiesten kuolinsyylistaan. Kokkolalaisia siellä oli yllättävän paljon, ehkä kirjoittamaani enemmänkin, mutta niin monen kohdalta puuttui paikkakuntatieto. Täytyy vain todeta, että näitä lukiessa tulee jokseenkin uskomus kohtalosta. Merimiehen ammatti on ollut vaarallinen, täynnä riskejä. Rohkeaakin rohkeampia ovat he olleet tällaisiin töihin pestautuessaan maailman tuulien riepoteltaviksi. 


 LÄHTEET;

Mannerheim, Sophie. Sairaanhoitajan maailmasta. 1920. [https://www.gutenberg.org/cache/epub/65268/pg65268.html]Luettu 18.10.2023.

Merimiehen ystävä- Sjömansvännen 1882-19442 [https://www.aanimeri.fi/sites/default/files/MerimiehenYstavaTietokanta1882-1942.pdf] Luettu 17.10.2023.

The clipper  "Port Jackson." [https://artuk.org/discover/artworks/the-clipper-port-jackson-106138] Luettu 18.10.2023. 

sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Nilla Prötön mestaustapahtuma

 Olen jo aiemmin kirjoittanut Nilla  Margareta Prötöstä, joka mestattiin  ja lopuksi vielä poltettiin 21.6.1679. Nyt löysin tähän liittyen vielä kiinnostavan, tallennetun  artikkelin lähes 90 vuoden takaa. Oli ihan pakko jatkaa tätä tarinaa.

                 

Yllä. Kuvalainauksia Keski-pohjanmaan vartio-lehdestä 1935.

Kokkolan Kirkonmäellä parveili  ihmisiä. Kaikki kynnelle kykenevät olivat lähteneet  katsomaan sotamiehenleski Nilla Margareta Prötön mestausta. 


Monet porvareista olivat sulkeneet rautaisella kangella  kauppapuotiensa ovet ja kiiruhtaneet katsomaan  mestausta. Satamastakin oli joutoväki lähtenyt  kohti tapahtumaa ja myös Suntia pitkin työntyi  väkeä ylöspäin saaristolaisveneineen. Jopa kauempaa ympäröivistä pitäjistä virtasi kansaa katsomaan tapahtumaa. Tämä oli kaikkien koettava!

Oli tiedossa paatuneen ja kuuluisaksi jo tulleen  synnintekijän ja noidan  loppu. Noidan, jonka selästä ei ennättäneet vielä raippojen jäljet parantua, kun luonto jo veti häntä kohti uusia rikkomuksia. Pirulta riivatun kerrottiin tämän sotamiehenlesken olevan. 


Moni oli nähnyt Nillan  kertomansa mukaan lentävän pääsiäisyönä Sokojan Jaakopin  punaisenruskealla vasikalla hornaan mustaanmessuun. Hornallahan tarkoitettiin helvettiä. Mustalla messulla taas tarkoitettiin vääräoppisten harjoittamia  rienaavia, mustia ja  saatanallisia  messuja. Kirkollisessa puheessa nämä messut saivat mitä groteskimpia piirteitä.  Noitavainojen aikana vakiintui noitasapatista käsitys mustasta messusta, jonka mukaisesti noitasapatti järjestettiin Blåkullassa. Se oli paholaisen kartano, jonne  noidat lentelivät luutineen, hiilihangoilla alasimilla tai  selälleen kaadetuilla eläimillä ja  jopa naapurin  noidutulla isännällä. Kaikki Blåkullassa tapahtunut tapahtui  kristillisten hyveiden vastaisesti ja itse Perkelekin saattoi liittyä ilonpitoon. 

-Viuu-uh, viuu-yh! kerrottiin ilman silloin vonkuneen. 
Huu-u haa-a, huu-u haa-a! oli noitakuoro puolestaan  viuhahdukseen vastannut. 

Nillan kerrottiin istuneen  punaisenruskean vasikan selässä takaperin pidellen elukan häntää kädessään. 

Mutta nyt valmistauduttiin Kirkonmäen laidalla teilaukseen ja polttamaan  tämä musta saasta. Nillaa oli pitikin aikaa jo kuljetettu käräjiltä toisille, tutkittu ja kidutettukin. Yritetty pusertaa hänestä  ulos tunnustusta. Näin oli  päästy hänen pimeän henkensä perille ja tavoitettu paholainen hänessä. Nilla oli nyt Kirkonmäellä kytkettynä rautoihin. 

Ihmiset seisoivat tapahtumapaikalla rukoillen Nillan puolesta, mutta sielunvihollinen ei jättänyt piiskapaalussa raippomishetkellä seisovaa saalistaan.

Kokkolan korkea raati joutui siis uudelleen tarttumaan asiaan. Tällä kertaa raati tuomitsi Nillan Ruotsin ja Jumalan lain mukaan teilattavaksi ja poltettavaksi erinäisten asiainhaarojen  vuoksi. 

Ihmismassat kuhisivat Kirkonmäen mestauspaikalla. Uusimmat tulokkaat tunkivat takarivistä kyynärpäillään tyrkkien kohti eturiviä nähdäkseen kaiken. Mutta eturivin katsojat pitivät paikoistaan kiinni ja työnsivät tungeksijoita  käsirysyssä takaisin haukkumasanojen kera. 

Moni oli matkaan lähtenyt kesken arkisten kiireidensä ja useat olivat työtamineissaan, naisilla oli käsissään arkisesti sukkapuikkoja ja hameenhelmoissaan pienokaisia. 


Öjan saaristosta paikalle oli tullut auringonpaahtama hyljekyttä. Hänen tiedettiin kesäisinkin kävelevän pitkissä merimiessaappaissa sönköttäen  riikin kieltä oudolla murteella. Kälviän ja Lohtajan suunnilta saapuneet puhuivat taas  omaa kieltään ja laivojen seasta tulleet solkkasivat oudonkuuloista ruotsia, jossa vilisi runsaasti saksalaisia sanoja. 

Ihmismassa puhua sönkötti. Jokaisella oli näkemys asiaan. Pikipruukin mustasormiset tervankeittäjäkisällit olivat ryhmittäytyneet  taskumattejaan kallistellen, naukkuja ottaen  ja samalla naljaillen suuren kiven päälle.

-Katsotaanpa, miten siveänä se tämä neito sipsuttaa alttarille, veisti heistä muuan. 
-Varmaankin hän kainostelee poveaan, toinen jatkoi. 
-Suotta häpeilee, kun pääsee vihille. 
-Ja mestari Hakkarainen vihkii.
-Se vihkii...Heh-heh!

Tällä hetkellä keskeinen henkilö oli pikipruukkilaistenkin viittaama mestari Hakkarainen. Hän oli saapunut jokusia päiviä aiemmin jo valmistamaan  roviota ja mestauspaalua. Hieman syvemmällä seisoi havumaja, joka oli tarkoitettu pyövelille apulaisineen. 

Ihmiset ottivat kantaa kovasti ja vertasivat aiempiin kokemuksiin tämänpäiväistä. Joku ylvästeli nähneensä aiemmin jossain suuremman rovion, toinen pelkästään punertavista kelohongista kyhätyn ja kolmas vain koivuntuohisytykkeistä tehdyn. 

Eräs lähiseudun asukki tiesi kertoa, että tämänkertainen roihu aikaansaataisiin vanhasta ladosta. Tarharannan suunnalta kertoi miesten sen siihen vetäneen. Ihmisiä jopa epäilytti - palaisiko lato. Mistä sen tiesi, jos pirulla oli siinäkin sormensa pelissä!  Joku epäili hirsiä jo etukäteen öljytyn ja rasvatun ja kuormallisen risujakin varuiksi siksi  paikalle vetäneen. 
 

Jotkut ihmiset väittelivät kiivaasti, saisiko riivaaja omansa, kun se palaa roviossa. Kookas hattumaakari Anders selitti touhukkaasti;

-Mitä tyhjässä voi olla ottamista, ei mitään. Kun lieska nuolee ja tuhka jää, niin  ei ole helvetin herralla siinä enää mitään perittävää. 
-Mutta jospa se kouraisee tuhkaa ja tekee siitä uuden ihmisen. 
-Äläs! Katsotaanpa tarkasti näkyykö tulen  seassa omaansa kärkkymässä. 
-Sitähän tänne on tultu peräämään. 
-Piru on ahnas ja saita, omansa se ottaa vaikka valkeasta.
 
Vaikka kyseessä oli mestaustapahtuma, oli tunnelma jotensakin  jopa huvittunut ja sitä vahvisti pienet jännityksen tueksi siemaistut naukut. 

-Kun ei jo etukäteen kiskoisi sielua irti.
-Konstinsa sillä on, veijarilla. Muistatteko, miten se piilotti raudat vanginvartijalta, jottei piiskauksen  jälkeen saatu Nillalle kihloja jäseniin. 
-Joo, kruunun laskuun sille rauta ostettiin  ja erikseen sai seppä  takoa kahleet. 
-Niin siinä kävi...Saa nähdä, mitä kujeita se nyt teettää. 
-Hei, katsokaa! Eikös tuolta jo saavukin Nilla!

Ihmisten kohahduksen saattoi melkein kuulla. Kaikkien katseet kääntyivät tien suuntaan, josta Nilla lähestyi. Nousipa osa jopa toisten olkapäille nähdäkseen paremmin. 

Kaksi pertuskamiestä lähestyi kuljettaen keskellään valkeaan paitaan puettua kumaraista naishahmoa. Pertuskalla tarkoitettiin kirvestä. Sana on ollut käytössä aina Karjalankannakselta Tornionjoelle saakka. 
Naisen perässä astelivat nimismies, lautakunta sekä kirkkoraadin jäsenet mustiin pukeutuneina. 

Nilla kulki kumarassa laahustaen ja jalkojaan raskaan näköisesti nostellen. Vieressä kävelevät sotamiehet joutuivat auttamaan häntä käsipuolesta. Nillan voimat tuntuivat jo ehtyneen. Etenkin Kirkonmäen nousu tuntui verottavan voimia. 

Jos Nillaa pitäisi kuvailla, hän  näytti ehkä jo parhaat päivänsä nähneeltä, kärsineeltä, puutteen kalvamalta ja ryppynaamaiselta akalta. Nillan kohottaessa muutamaan otteeseen päätään,  vilahti vauhkan näköinen silmäpari syvältä silmäkuopistaan. 

Vaikka Kirkonmäen seutu olikin kuivaa, toi tuuli mukanaan läheisiltä luhdilta eli tulvavaikutteisilta soilta läheltä vesistöjä, tuulepyörteitä jotka pyörittivät Nillan jo ennestään sotkuista hiuspehkoa. 

Nilla oli  jo päätepisteessään lähellä mestauslavaa lähes kasaan lyhistyneenä ja välinpitämättömän oloisena loppuaan odottaen. Nimismiehen lukiessa oikeuden tuomiota kovalla äänellä, lautakunta asettui vähitellen paikoilleen.  

Ihmiset rynnivät väenpaljouden seasta nähdäkseen enemmän. Mutta vain lähimpänä olijat saattoivat nähdä risahameisen, rähjäisen oloisen akan vaipuneena sotamiesten väliin. 

Mestari Hakkarainen seisoskeli jo odottaen mestauslavalla leveä piilu kädessään, korotti pappi äänensä ja sanoi tuomitulle;

-Herra Jumala olkoon sielullesi armollinen ja karkottakoon perkeleen luotasi. Puhdistakoon Kristuksen veri sinut!...Aamen.

Nilla kohottautui vielä viimeisillä voimillaan kohti pappia ja katsahti häneen. Pappi vetäytyi syrjemmälle ja nimismies antoi merkin. Sotamiehet tarttuivat noitana pitämäänsä akkaan vetäen hänet mestauspölkyn ääreen. 

Toimitus itsessään oli nopea. Mestari Hakkaraisen terävä piilukirves heilahti ainoastaan kerran. Pää vieri maahan. Teilaaja tarttui veriseen tukkaan ja nosti pään kaikkien näkyville samalla tiedustellen; 

-Tapahtuiko mestaus sääntöjen mukaan?

Vaikeneminen on myöntymisen merkki. Kukaan väkijoukosta ei inahtanutkaan. Mielipuoli olisi sellainen ollut, joka tuolla hetkellä olisi tohtinut suutansa raottakaan. Parempi oli olla vaiti. 


Niin nostettiin ruumis roviolle monesta paikasta samanaikaisesti sytyttäen. Liekit nousivat voimakkaasti korkeuksiin sankan savu kieriessä alas mäenrinnettä. Ihmismassa tuijotti roviota, tarkkasivat sielunvihollista valkean seasta. 

Ehkä kokivat jopa pienoista pettymystä, kun sarvipää rumilus, piru, ei lennellytkään tulenlieskojen seassa, ei ottanut teilattua ruumista syliinsä ja lentänyt raato mukanaan ihmissilmien todistaessa asiaa. 

Kuivat puut paloivat sytykkeidensä kera vahvasti. Pian oli jäljellä vain  savuava ja kytevä hiillos, johon sekoittui Nillan tuhka. Ja niin katosi kaikki maallinen hänestä. 

Tapahtuneen ollessa jo ohi ja ihmisten poistuttua vaitonaisina ja pelkoa tuntien paikalta, jäi mäenrinteeseen kaksi miestä eväitään syömään. Toinen miehistä haukkasi palan lihaa virkkoen;

-Taisi olla suurikin velho tämä poltettu?
-No, enpä häntä tiedä, mutta niin ne herrat sen värteerasivat, vastasi toinen. 
-Paljonhan sitä on tutkittu ja jo ennenkin rangaistu...vanha Kyöpelin kävijä se oli. Viimeksi oli lentänyt Sokojan Jaakopin vasikalla, jonka oli ensin  voidellut noitarasvalla. Vastapäivään oli lentänyt paholaisten pitoihin ja ryhtynyt pirulle vaimoksi. Käräjissä oli  sanonut tämän puolen naisia olleen paljon mustassa messussa silloin, kun Kyöpeli oli Kruunupyyn hospitaalin vieressä... 

Kyöpelillähän tarkoitettiin aavetta, haamua tai henkiolentoa. Tätä sanaa on käytetty jo Matteuksen evankeliumissa. 

-Sanoitko Kruunupyyn hospitaalin vieressä! mies huudahti. 
-Joo! Paholainen laittaa Hornansa milloin minnekin, väliin tuonne, väliin tänne. 

Horna tarkoitti siis sanana helvettiä. 

Tämä oli todella kiinnostava tarina. En tiedä, onko siinä paljon perimätietona säilynyttä, vai kuinka paljon Antero Tanninen on pistänyt siihen fiktiota mukaan. Joka tapauksessa oli tosi kiinnostavaa, kuinka paljon vielä nykyään arkikielessä käytettyjä sanoja teksti vilisi. Me vain emme enää tajua niiden alkuperää ja sanat ovat kokeneet noista päivistä jo melkoisen inflaation!


Faktaa on kuitenkin todistetusti ainakin se, että Nilla Margareta Pröttö mestattiin kirkonmäellä 1679. 

LÄHTEET; 

Musta messu. Perkeleen temppeli Suomen satanistinen seurakunta. [https://perkeleentemppeli.com/mustamessu/] Luettu 24.09.2023.

Tanninen, Antero. Abi male spiritus - poistu pois, paha henki! Keski-Pohjanmaan vartio; Keski-Pohjanmaan suojeluskuntien äänenkannattaja. 1.4.1935. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1016858?term=mestausta&term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&page=14] Luettu 24.9.2023. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Syyskuvia viikon varrelta sieltä sun täältä

 Vuosi 2023 on kääntynyt jo    lokakuun puolelle. Syksyn merkkejä voi lukea joka puolelta.   

Viikolla olen joutessani kulkenut ja kuvannut sen vähän mitä olen ehtinyt. Hämärän hyssy yllättää jo liian aikaisin, ettei tahdo ennättää oikein mitään valoisaan aikaan töistä tultua.     Viikolla olen´ kuitenkin vielä uinut piha-altaassa. Ensi viikolla se valitettavasti on aika laittaa jo talviteloille.       

Tänä vuonna olen bongannut punaista ruskaa varsin vähän. En tiedä, olenko kulkenut väärissä paikoissa vai onko sitä vain ollut vähemmän. Joka tapauksessa värien muutosta on ihanaa seurata, vaikken syksyihmiseksi tunnustaudukaan. 

Tämä koivikkokuja vie merensuussa olevaan ojaan. Kävelin sitä aika pitkästi, mutta en loppuun saakka. Ehkä      olisi     pitänyt jatkaa vielä.

Moni varmaan tietääkin, että rakastan ajella yksikseni metsäautoteitä. Mitä rauhallisempaa, sen parei. Kaiken kruunaa, jos näkyy metsäneläviä. Aina ei kuitenkaan näy.  No, ruskaa näkyy kumminkin.



Katselen myös usein metsiä metsänhoidolliselta puolelta. Siippa on opettanut minut siihen. Hyvin harvennettu metsä on ilo silmälle tasaisen kokoisin rungoin.


Mietin, miksi joku oksa on kiinni lujemmin rungossa, kuin joku toinen. Vähän niin kuin ihmisten psyyke...jotkut vain ovat vähän sinnikkäämpiä ja    ovat         pyörityksessä loppuun saakka.


Pihlaja on    minulle monimerkityksellinen puu ja pidän siitä juurikin sen monipuolisuuden vuoksi. Ei riitä, että sen     kukinnot ja marjat ovat upeat. Lehden rakenne on tyystin muut peittoava. Ja sitten nämä iloisenkirjavat värit! Kun täytin aikoinaan tasavuosia, istutin kotipihani reunaan pihlajan. Nyt se alkaa olla jo minua pidempi. Niin se aika vaan rientää!





Tykkäisin poimia sieniä, mutta olen surkea tunnistamaan niitä. No,   ehkä kanttarellin voisin  hyvässä lykyssä tunnistaa. Suosista jätän kuitenkin poimimisen muille ja tyydyn niiden kuvailuun. 



Vesi kuuluu syksyyn. Tämä  kuva taitaa     olla  marjareissuni varrelta. Siippa mainitsee joka syksy, että hänen esipolvensa muistivat syksyisin sanoa "Veden  pitää nousta3 kertaa metsään, ennen kuin tulee talvi."

Eli tulee myrskyjä, etelätuulta ja vettä...se kuuluu syksyyn ja talveen valmistautumiseen. Etelätuulellahan  vesi nousee. Nyt on jo pohjoistuuli ja silloin vesi laskee. Pohjoistuuli puolestaan tuo mukanaan syksyn kylmyyden. 


"Lehti puusta variseepi,
päivä yötä pakenee..."

Jotenkin noin lauleskeltiin jo lapsena syksyisin koulussa. Voi että, kuinka ne silloin lauletut laulut ovatkaan syöpyneet ihan selkäytimeen saakka. Monet minulle rakkaimmista koululauluista laulettiin mollissa. Toivon, että sama laulujen selkäytimeen jäämisen saisivat kokea monet lapset tulevaisuudessakin. Mutta vähän pahoin pelkään, että niin ei enää useinkaan käy.




Mutta kyllä havut, nuo ikivihreät, ovat ihanaa katseltavaa,vaikkeivat väriä vaihdakaan. Viikon varrella vein perinteiseen tapaan havunoksia syysistutusten lomaan sukuhaudoille. Vaikka katsoo kuusenhavuja ja näkee niissä vihreän, on eri yksilöissä silti monen sävyistä vihreää.


Vielä vedet virtaavat. Yksi iltapäivä käveleskelin Perhonjoen rannoilla. Veden seassa virtasi vaahtoa. Se kiiruhti eteensä katsomatta nopeasti pois silmistäni.





Viikonloppuna Kokkolassa koettiin jo kunnon syysmyrsky. Lähdin pojanpojan kanssa ajelemaan kohti Trullevia. Aikomuksenamme    oli kiivetä katsomaan torniin myrskyävää merta. Poika, joka yleensä on rohkea ja tottunut merenkävijä, käänsi kovassa tuulessa selkänsä päin merta ja huusi "ei mennä lähelle."

Kuvissani myrsky näyttää enemmän kuin viattomalta. Tosiasiassa aallot tyrskähtelivät rannan korkeaan kivivalliin niin voimallisesti, että vesi pärskähteli kivien ylitse. Se tuntui oikeasti pelottavalta.

-Ajattele, jos joku olisi veneellä tuolla kalastelemassa, huusi poika minulle.

Niin, olisi kyllä karmivaa. Onneksi merenselkä oli tyhjä aluksista, niin isoista, kuin pienistäkin. Kuvista ei tietystikään voi aistia sitä tuntemusta, miltä tuntuu olla meren armoilla -heh, turvallisesti kuitenkin rannalla.

Poika innostui tuulen mekkalasta ja huusi niin  isoon ääneen, kuin kykeni. Sanoin, ettei ehkä kannata, ettei kukaan luule meidän olevan hädässä. Vaikka poika seisoi vieressäni, en saanut hänen huutelustaan selvää. Tuuli ja meri ovat melkoinen combo.

Minulla oli mukana järjestelmäkamera, mutta pystyin ottamaan sillä ainoastaan neljä kuvaa. Aallot pärskivat merta kohti suunnannutta kameranputkea niin kovalla voimalla, että minun oli pakko pelastaa kamerani turvaan autoon. 

Vaikka luulin pukeutuneeni syyssäähän hyvin, totesin alta aikayksikön olevani läpimärkä. Samaan matkaan suunniteltu kauppareissu oli pakko jättää väliin, sillä olin läpimärkä. Pojalla sentään oli kelvolliset Goretexit yllään.

En halunnut jatkaa kuvausta. Vettä valuvana luovutin. Epätoivoisesti etsin autosta paperipyyhettä, jotta olisin saanut edes silmälasini niin kuivaksi, että näin ajaa kotiin. Kotiin päästyä auton penkkikin oli läpimärkä.







Viime yönä oli sitten siipan mukaan sadellut lumiräntää ja jopa ukkonen oli jyrissyt jossain lähimain.   Minä olen nukkunut kuulematta mitään...



Päivällä lähdin  pahimman sään lakattua viimeistelemään maalle vielä  viimeiset sukuhaudat. Ehkä joku ohikulkija mietti, mitä mahdoin kuvata...kiviaidan kauneutta!





Enää viisi työpäivää ennen syyslomaa. En ole suunnitellut lomalle mitään. Paras loma on minulle tarpeeksi impulsiivinen ja aikatauluton. Ensi viikonloppuna meillä miesväki lähteekin sitten jo hirvijahtiin. Saa nähdä, saavatko he saaliiksi tätä pari viikkoa sitten kameraani etsiytynyttä ukkohirveä.