Hektistä keväthulinaa metsikössä

Vuosi on ollut  hektinen. En  enää osaa laskea, monesko sellainen peräjälkeen. Työ vaatii omat veronsa, mutta kotonakin riittää juoksemista neljän sukupolven asioita   avittaessa... Olen silti selvinnyt omasta mielestäni aika hyvin. Olen tajunnut olevani henkiseltä kapasiteetitani ja tasapainoltani  aika rautainen..

Tai niin ainakin luulin. Viikon varrella paiskin töissä pitkää päivää. Töiden jälkeen muutama palaveri ja jäin vielä  humahduttavasta lämpöaallosta huolimatta kolmeksi tunniksi korjailemaan koepinkkaa koululle. Sen selätettyäni  kurvailin kotiin kiireellä, sillä  olin sopinut illaksi hoitovuoron  läheiseni kotiin.

Ennen sitä   laitoin pikaisesti ruoan itselleni;  spagettia, jonka sain valmiiksi jokusessa minuutissa. Kesken ruokailun kännykkä kilkutti. Siippa oli pojan kanssa polttopuita metsässä  tekemässä ja  heiltä oli loppunut juotava. "Voisitko mitenkään tuoda meille jotain,  näännytään täällä janoon, kaapissa on ainakin tuoremehua..." Ja totta kai. Samalla kun lähtisin illan hoitovuoroon, kieppaisin pikapikaa metsäpalstan kautta. Pakkasin tuomiseni vauhdikkaasti pussiin ja menoksi saman tien!

Höyryhäyrysen nopeudella oioin mutkia suoriksi kuhmuraisella metsäautotiellä, kymmen kilometrinen suhahti vauhdilla.  Naurelin itsekseni, että siippa varmaan tässä vaiheessa toteaisi, että tais olla puujalkasi Mikä Häkkisen metsästä...

Kun pääsin perille metsikköön, siippa ja poika olivat hymy naamalla. Vihdoinkin juomista! Nyt pidetään tauko...

Ojensin pussin pojalle, jonka ilme suorastaan venähti, kun sai pussin auki...

-Äiti, mitä sä taas oikeen...?"

Tuoremehun sijasta tajusin kuskanneeni metsään  astiapesukonetabletteja!

Minäkö ylikierroksilla? Ei varmaan kannata tällä viikolla kirjoittaa enempää.:)))

Hollyhaka

Keväisen päivän innoittamana kuljin Suntin vartta. Siellä täällä oli vielä valkeita lumipälviä, mutta kesä kurkisti jo monesta kohtaa.  Hollihaan koulun  ja Suntin väliselle nurmialueella on  syksyn 2018  aikana rakennettu kivan oloinen olohuone kaupunkilaisille. Kaupunginosan nimi on Hollihaka, josta on amerikkalaisittain väännetty puistolle nimeksi HOLLYHAKA. Myös kyltin muoto noudattelee elokuvista tuttua Hollywood-kylttiä. Hauska idea!

Puiston viralliset vihkiäiset oli 3.9.-18 klo 18.00. 

Puistokokonaisuus on peräti kahden hehtaarin laajuinen. Puistoa oli visioitu - hieman vaatimattomampana -  jo vuosia, mutta varsinaisen onnenpotkun sille antoi 100-juhlavuotisvuottaan viettänyt Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne sr. Säätiö lahjoitti Kokkolan kaupungille 374 305 euron suuruisen lahjoituksen, joka oli suunnattu lapsille ja nuorille rakennettavaan puistoon.

                           

Puistoon on löydetty varsin monenlaista toimintaa. Omasta mielestäni se on saatu hyvin aktivoivaksi, se innostanee  monen ikäisiä toimimaan ja kokeilemaan.

 Skeittiparkki on luotu puistoon  pump track- radan  (=polkupyörärata) elementeillä.Tässä toki vielä hyvin talvisessa kuosissa.

Puistossa on myös kaksi graffittiteosta, jotka on toteutettu nuorten työpajan voimin. Isompi teos on osittain maassa maalattuna.

Ympyränmuotoinen kiipeilyteline houkutttelee kivalla muodollaan...

500 m mittainen luistelurata on muotoiltu F1-radan malliseksi. Toki sillä voi kesäaikana vaikka käveleskellä tai rulllaluistella...

Arboretumissa kasvaa  90 eri kasvi- ja puulajia. Tarkemman lajilistauksen voi lukea puistossa infokyltistä.  Osa puista on ns, kummipuita, joita on lahjoitettu puistoon. Esimerkiksi Anders Chydenius- säätiöllä ja UPM:llä on lahjoitettuna kummallakin oma puu.

Säänkestävä elektroninen peli on myös lajissaan jotain uutta. . Tämä näytti olevan suosittu. Kivasti yhdisti eri-ikäisiä pelaajia ainakin ohitse kulkiessani.

 Jäälauttoja muistuttava taideteos "Jäälautat"  on Pohjoismaisen taidekoulun opiskelijoiden  - Kirsi Julku, Johanna Juupaluoma, Katri Kassinen, Essi Pellikka ja Kaho Suzuki - suunnittelema. Veistokset lohkareet toimivat kätevästi myös pöytinä ja penkkeinä.

  Puistoon on löydetty varsin monenlaista toimintaa. Omasta mielestäni se on saatu hyvin aktivoivaksi, se innostanee  monen ikäisiä toimimaan ja kokeilemaan.

 Dj-pöytään voi kytkeä oman puhelimensa ja kajareista kaikaa omaa musaa. Tämä laite kestää myös talvikelit ja kuuluu olevaan ainoa Suomessa! Ohikulkiessani sillä oli koko ajan käyttäjiä.

 Oranssiin kaareen voi ladata pelejä. Tähän en ennättänyt sen tarkemmin käydä tällä kertaa tutustumassa lähemmin.

Grillipaikka näyttää ohi kulkiessa houkuttelevalta savuineen. Joku on juuri poistunut griillaamasta. Mainio idea puiston yhteyteen. Voi tuoda omat eväät mukana.

Amfiteatteri lavoineen. Tälle on  visioitu käyttöä esim. koulujen oppitunneille. Kyllä tämä kieltämättä sopisi vaikkapa 5. luokan historiajakson yhteyteen mainiosti luokan kanssa  havainnoitavaksi, kun käsitellään amfiteattereita sun muita. Niin ja tietysti draamaan tai musiikkikasvatukseen...

Puisto tullee vielä täydentymään esim. qr-koodeilla ja onpa sen läheisyyteen suunniteltu monenlaista täydennystä tulevaa Kokkolan juhlavuotta ajatellen Suntin kunnostustöiden yhteydessä...

Se ainakin on varmaa, että vessahädän vuoksi, puistosta ei tarvitse kotiin kiirutaa - puiston reunaan on pystytetty myös yleisökäymälä!:))



Ehdoton suositteluni puistolle - tänne voisin viedä aurinkoisena päivänä vaikka kesävieraani!

Sorsia ja sorsia

Viime viikolla viipyilin hanhissa. Uusi viikko toi mukanaan uutisotsikon ja aiheen uuteen eläimelliseen blogipäivitykseen. 

Muuttolintujen matkassa Kokkolaan on nimittäin kulkeutunut muhkea mandarinisorsa.  Aurinkoisena sunnuntaina minulla oli monta tekemätöntä työtä, mutta ylipuhuin silti itseni Suntin rantaan, missä lintu on oleskellut pian viikon. 

Kuljin pitkän matkan Suntin vartta, sillä minulla ei ollut tietoa, missä päin lintu ehkä majailisi. Kävelin keskustasta aina Halkokarin venevajoille saakka. Linnusta ei näkynyt vilahdustakaan. Nojailin  valkoiseen puusiltaan ja kuvailin niitä näitä. Sitten pyrähti paikalle ehkä 6-vuotias poika, joka huudahti isoon ääneen "Se mandariinisorsa näkyy tuolta pusikosta. "  Siispä sinne. 

Niinpä kohti ryteikköä. Minä ja muutama muu mummeli. Linkutimme kohti ihmettä muhkuraisessa maastossa. Sorsa löytyi Pohjoisen ohikulkutien vierestä. 

Ja olihan se toki näkemisen arvoinen! Siellä se uiskenteli friidunsa kanssa, kotimainen heinäsorsa on vienyt sen sydämen! Uiskentelivat ees ja taas  vedessä pientä matkaa. Rinne täyttyi pikkuhiljaa ihmisistä. Suurin osa kuvasi. Vaikka meitä oli paikalla paljon, ranta oli ihanan hiljainen. 

Lintua oli kiva seurata Se ei äännellyt koko tunnin aikana, tai ainakaan en kuullut. Pohjasta se silloin tällöin nappasi jotain syötävää. Samoin nokkaisi friiduaan takahöyheniin. Ja friidu siveellisesti loittoni aina saman tien metrin, parin. Tämä tulinen rakkaus tuskin tuottaa jälkipolvia, sellaista ei ainakaan ole ennen tapahtunut. Mutta varsinainen kansainvälinen suhde ja jonkinlainen lomaromanssi, kai. 

Oli huvittavaa seurata, kuinka Herra Mandariini ärhenteli jokusille ohi uiville sinisorsaherroille. Ihan ajoi takaa ja pyristeli kovasti sulkiaan ajojahdin jälkeen. Kaikkea joutuu kotimainen sorsa kestämään...

Mandariinisorsia nähdään jokusia Suomessa vuosittain. Alkuaan se on itäaasialainen laji Kiinan ja Japanin suunnalta.   Lienee tämäkin yksilö tarhakarkurin jälkeläisiä jostain päin Eurooppaa. Tervetuloa Suomeen, kevään sulostuttaja!:)

Ps. Kansalaisvelvollisuus, äänestäminen suoritettu ja ehdokaskin meni odotetusti läpi!:))

Hanhia ja hanhia

Kiirettä pitelee, mutta en silti voi olla ihastelematta kevätpeltoa, joka on päivä päivältä täydempi lintuja. Satapäinen joutsenrykelmä on ihan peruskauraa, mutta tänään elämääni saapui sulostuttamaan iso parvi hanhia. 

Aamusta pellolla oli kanadanhanhia. Päivemmällä  jengiin liittyi metsähanhia ainakin. Hanhet on niin arkoja eläimiä, että aina kun joku kylätiellä kulki ohi, ne perääntyivät etäämmäksi pellolla tasaisen kaakatuksen säestämänä. 

Tarkoitus oli mennä kuvaamaan lintusia enemmänkin, mutta kylätieni oli sen verran miehitetty lintubongareilla, etten oikeen viitsinyt. Annoin heille rauhan ja lompsin paikalle vasta kun muut olivat jo  menneet. Minähän saan ihailla näitä jatkuvasti kotini ikkunasta. Toisaalta hanhetkin olivat loitonneet etäämmmäksi, enkä saanut enää ihan sellaisia kuvia, kuin olisin halunnut. 

Kun selailin kuviani ja yritin osaa suurennella, huomasin, että ei ihan kaikki tavishanhia olleetkaan. Jos en ihan väärin nähnyt, niin joukossa oli myös jokusia tundrahanhia. En ole koskaan aikaisemmin sellaisia kaunokaisia nähnyt! Vaaleaa  rahtunen naamassa ja vatsan alla mustia raitoja.




Kun selailin nettiä, tein havainnon, että tällä viikolla tundrahanhia on havaittu myös esim. Sokojalla Kokkolassa.

Tundrahanhi on tähän aikaan muuttomatkalla pohjoisemmaksi, muutoin sitä ei Suomessa tavata. Lähimmät pesät on löydetty Venäjältä Barentsinmeren rannoilta. Ja tänne ne ajatteli pysähtyä, keittiön ikkunan edustalle. Ei hassumpaa! Joskus tuntuu huvittavalta, että kotimaisemani on bongareiden suosima. Itse ei varmaan osaa arvostaa näitä ympäröiviä peltoja ja niiden rikkautta aina  tarpeeksi.