Se aika vuodesta, että hirvijahti käy kuumimillaan. Tänä vuonna jopa sään puolesta. Kruunupyyssä mitattiin lämpöennätys + 21 astetta, ja tuskinpa täälläkään kauaksi siitä jäätiin.
Yleensä sitä on tottunut siihen, että hirvihjahtiin sonnustaudutaan oranssin lisäksi valtaisalla määrällä lämpöisiä vaatteita; villasukkia, villapaitoja ja välihousuja. Painetaan pipo syvään korviin ja etsitään karvavuoriset pussihanskat käsiin...
Vaan toista oli nyt! Meidän perheestä siippa ja esikoinen ovat jo vuosia jakaneet hirvilisenssinsä, joten molemmille jää vähän vapaatakin. Vähän tässä nyt jännätään, miten metsästys luonnistuu, kun pojan perheessään on ihan pian seuraavan sukupolven metsästäjäkin (tai jotain sinnepäin) tulossa...Poika totesi eilen, että aukeilla paikoilla vähän tuuli puri, kun oli useamman tunnin passissa seisoskellut, mutta tänään siipan mukaan ei.
Pyysin muutaman kuvan lähettämään kotihengettärelle, että pääsen kirjaamaan metsästysviettiä blogiin. Tyypillistä, että siippa sanoi jälkikäteen "olisi ollut upeita kuvauskohteita, mutta unohdin silloin aina kuvata. Kuten se, kun hirveä ajanut koira jahdin päätteeksi meni makaamaan autuaan tyytyväisenä hirven kylkeen..."" No, tyydytään näihin...
Metsästysseuramme lähtee aamukasilta lahtivajalle päättääkseen, kuka menee minnekin. Koiria käytetään ajajina ja metsästäjät odottelevat passissa torneissa, josko hirvi lähestyisi. Tämä on kuulkaa nykyään tekniikkalaji tämäkin. Koirien kaulassa riippuu tutkapannat ja jokaisella metsästäjällä on kännykässään tilattuna ohjelmat, joista voi tarkalta karttapohjalta seurata koiran etenemistä ja haukkujen määrää. Omassa kotona tämä näkyy niin, että silloinkin, kun ei itse olla jahdissa, seurataan pakkomielteisesti muiden jahtia ja koiran etenemistä... Voitte vain kuvitella.
Siippa sai omasta mielestään tällä kertaa kelvollisen passipaikan aukean linjan äärestä. Seuramme on erittäin tarkka turvallisuusasioista, sillä muutama vuosikymmen sitten seurassa sattui vakava ampumaonnettomuus, joka opetti paljon. Nykyään saa ampua ainoastaan ylhäältä tornista, jolloin luoti lähtee alaspäin ja jos se ei osu hirveen, niin se osuu maahan, eikä jatka summittaisesti eteenpäin vaaraa aiheuttaen.
Torneissa on monenlaista metsästäjää. Osa keskittyy hommaan täysillä, osa ei niin jaksaisi loputtomasti samassa tornissa notkua. Tarkkaavaisuutta jahti vaatii, sillä yleensä hirvi kuitenkin tulee hyvin yllättäen pusikosta esiin ja metsästäjän on ennätettävä suht nopeassa ajassa tunnistaa, minkälaisesta hirvestä on kyse.
Seura tekee yleensä rajauksia ammuttaviin hirviin. Joinakin kertoina saatetaan jahdata erityisesti vasoja, samoin uroshirvien sarvien koko rajoittaa, voiko esiin tulevaa hirveä ampua. Hyvä, iso sonni pyritään säästämään ja ammutaan mieluummin pieniä sarvipäitä. Näin kanta pysyy hyvänä. Tänä vuonna seurassa on 14 vasaa ja 11 aikuista ammuttavana. Vasat lienevät ne haasteellisemmt. Tänä vuonna niitä on näkynyt seuran alueella aika vähän.
Tornissa on jahtimiehellä aseen lisäksi reppu Sieltä on kiva kaivella evästä, jos nälkä yllättää, Hirvitornit huolehditaan kuntoon ennen metsästyksen alkua joka vuosi. Jokaisen luvallisen täytyy osallistua vähintään kolmiin harjoitusammuntoihin ja kaksiin talkoisiin. Viime vuonna oli tosin jokin mennyt pieleen ainakin yhden tornin osalta. Siippa kun kiipesi torniin, antoi tikas alta periksi. Siippa tippu aseineen ja reppuineen kivikkoon pää edellä. (Jos kissalla on 9 henkeä, en tiedä kuinka monta siipalla on, tässä on koettu monenmoista hengenuhkaa muutaman vuoden varrella).
Kerrankin sattui onni onnettomuudessa. Siippa totesi, että olisi pahimmillaan voinut menä henki-kulta. Tarkempi analyysi osoitti, että tikas oli naulattu liian lyhyillä nauloilla ja antoi nauloineen päivineen periksi kiivetetssä.
Tällä kertaa sähkölinjan passipaikka oli siitä kiva, että näkyi viereiset passimiehet omissa torneissaan. Usein homma on aika yksinäistä touhua.
Lopulta - monen tuhauttavan jahtitunnin jälkeen koiraa saa vainuunsa hirven, ajaa sitä takaa. Ja monen vuoden tauon jälkeen tuuri sattuu siipalle. Hirvi juoksee juuri hänen torniaan kohti. Se on lehmä. Vasoja ei näy. Tähtäysmatkakin on sopivan lyhyt. Yksinäinen lehmä halkoo risukkoista linjaa koira perässään.
PAM PAM!
Kaksi laukausta ammutaan ja molemmat osuvat. Hirvi juoksee tyypilliseen tapaan vielä jonkin aikaa osumat saatuaan, sitten se lyhistyy.
Viereisestä tornista metsästäjä saapuu avuksi. Veret pistetään ulos ja hirvi suolistetaan nopeasti.
Siippa toteaa, että lehmä on isompi kuin alun perin näytti.
Siippa kertoo, että ensimmäiseksi naaraan luokse saavuttuaan hän tarkistaa hirven nisät ja toteaa, että lehmällä ei ollut vasoja. Siippa epäili ensin, että hirvi on edellisvuoden vasa, mutta paikan päällä toteaakin hirven vanhemmaksi. Täysi mysteeri, miksi sillä ei ole vasoja ...
Kun hirvi on käsivoimin saatu vedettyä lähimmälle metsäautotielle, saapuu paikalle traktori. Hirvi nostetaan lavalle.
Jahtivajalla teurastamaan pääsee osa metsästäjistä. Etukäteen on arvottu teurastusvuorot. Näin homma sujuu luontevasti loppuun saakka, eikä homma jää muutaman harteille.
Nahka irrotetaan ja se suolataan ja myydään eteenpäin.
Tänne se hirvi sitten saatellaan. Riippumaan muutamaksi päiväksi kylmiöön. Lihojen jatkokäsittely - paloitus - tapahtuu kolmen yön päästä...
Tässä vielä näyte, miten luoti matkalla muuttuu. Yllä kiväärin luoti alkuperäisessä muodossaan. Tuo alapuolen möykky löytyi hirveä nylkiessä...
