Istumajärjestys kirkossa

Pitäjänväen tuli kirkkolain mukaan istua kirkossa tarkoin laaditussa penkkijärjestyksessä, joka osoitti henkilön sosiaalisen statuksen, sukupuolen ja usein myös asuinpaikan. Penkkijärjestys oli tullut käyttöön puhdasoppisuuden ihanteen nimissä 1600-luvun lopulla. Papiston paikat oli sijoitettu lähimmäksi  alttaria. Pitäjän säätyläiset, kartanoiden ja suurten tilojen omistajat ja tilanhaltijat istuivat etuosassa, upseeristo rankijärjestyksessä. Heidän jälkeensä talonpoikaisväestö oli sijoitettu kylittäin ja taloittain, naiset keskikäytävän vasemmalle ja miehet oikealle puolelle. Talojen nuorempi väki, palkolliset ja tilattomat ahtautuivat kirkon takaosiin ja lehtereille. Myös käytävillä ja seinustoilla yleensä seistiin, kun penkkitila loppui. Oletan, että Kaarlelan kirkolla voisi jossain arkistoissa olla istumajärjestysluettelot, en niitä alkanut erikseen nyt etsimään, mutta jos sellaisia on, ne olisivat enemmän kuin kiinnostavia!

Siippani suvun istumapaikoista Kaarlelan kirkossa on säilynyt perimätietona tieto talon omasta penkistä. Se sijaitsi hyvin edessä. Takaa pääovesta katsottuna oikealla puolella. Ei ne kaikista etummaisimmat penkit, vaan aivan niiden vieressä ollut ensimmäinen penkkirivi sivukäytävällä, josta suoraan eteenpäin katsottuna oli saarnastuoli. Siinä, missä on virsitaulu aivan liki.

Yllä: tämä kuva on kuvattu paikasta, jossa oli siippani esipolvien oma kirkonpenkki. Tuntuu upealta tuijottaa jotaoin samaa pieni hetki, kuin he aikoinaan penkissä istuessaan...aika upea penkkirivi muuten ollut heillä!

Yllä: Siipan suvun penkki tuolla  keskellä kuvaa virsitaulua liki!

Suvussa vielä kiertää tarina, kuinka siipan isoisän isänäiti nukahti kirkonpenkkiin. Puolisonsa palasi pihalta hevosensa luota kirkkoon katsomaan, minne vaimo-parka oli unohtunut. Kerrankos sitä uni on!

Kirkon ovet saattoivat olla auki kirkonmenojen aikana, ja jotkut livahtivat ulos kesken pitkän jumalanpalveluksen aiheuttaen pahennusta kirkonvanhemmissa. Toisaalta sunnuntaijumalanpalvelukset olivat myös tapahtumia, joissa koko pitäjän nuoriso kohtasi toisensa ja jotka antoivat tietyissä puitteissa mahdollisuuden tutustumiseen ja yhteisen ajan viettoon.

Luterilaisten symbolikseen ottama saarnatuoli oli kirkoissa jo keskiajalla, ja Ruotsin luterilaisissa kirkoissa alttarit säilytettiin ehtoollisen nauttimista varten, eikä niitä korvattu ehtoollispöydällä. Jossakin tapauksissa alttarit siirrettiin seinän viereen ja sivualttareita poistettiin saarnatuolin näkyvyyden ja kuuluvuuden takia. Samaa tarkoitusta varten kirkkoihin järjestettiin penkit – Suomessa usein vasta 1600-luvulla – ja rakennettiin lehtereitä. Istumapaikkojen toivottiin myös rauhoittavan kirkkotilaa messun aikana. 

Luterilaiset korostivat kirkkotilan yhtenäisyyttä, ja Manner-Euroopassa kirkkolaiva ja kuori usein yhdistettiin. Suomessa kuoriaitoja on pystytetty vielä 1600-luvulla esimerkiksi Pyhämaan kirkossa. Kirkkotilan elementtien tarkoitus oli sekä käytännöllinen että pyhän tunnelman luominen. Saarnan ja jumalanpalveluksen piti näkyä ja kuulua kaikkialle kirkossa. Kuitenkin jo Luther totesi, että alttareita ja saarnatuoleja ei rakennettu vain tarpeen vuoksi, vaan myös luomaan sopiva, kunnioittava ja harras tunnelma.

Yllä: Ulrika Eleonoran kirkon penkinpääty nro 12 Kristiinankaupungissa. 

Istumapaikat kirkossa oli entisaikoina päätetty kirkonkokouksessa oman papiston päätöksen mukaan. Niistä tehtiin myös kirjallisia dokumentteja. Penkit oli jaettu tarkkaan eri talojen, sukupuolten ja ryhmien kesken. Naiset istuivat pääsääntöisesti kirkkokäytävän vasemmalla ja miehet oikealla puolella. 

Vuoden 1686 kirkkolaki määräsi, että istumajärjestys oli tehtävä. Sen tuli perustua tilojen kokoon eli manttaaliin. Sen vuoksi suurimmat talot saivat paikan kirkkojen etuosista. Torpparit, maattomat ja palvelusväki ynnä muut istutettiin  viimeisille riveille.

Istumajärjestys oli selkeä merkki sääty-yhteiskunnasta. Jumalanpalveluksissa toteutunut istumajärjestys oli toistuva hierarkinen, yhteiskunnallisen aseman julkituomis- ja vakiinnuttamistilanne. Koska kirkossa täytyi käydä säännöllisesti, pystyi kukin myös  helposti huomaamaan, jos joku ei ollutkaan paikalla omassa penkissään. 

Toki penkkijärjestys takasi myös sen, että koko kirkkokansa saatiin vaivattomasti mahdutettua kirkkoon sanaa kuulemaan. Jossain vaiheessa seurakuntalaisilta on peritty myös penkkirahaa istumapaikasta. 

Käväisin kesälomallani katsomassa Kristiinankaupungin vanhaa Ulrika Eleonoran kirkkoa, joka on valmistunut 1700.  Se liittyy tarinaan, jota  hiljalleen kirjoitan kirjaksi. Tuolla vanhassa kirkossa näkyi  tavallista selkeämmin istumajärjestys, sillä penkit oli numeroitu. Oli myös oma penkkinsä vierasmatkalaisille ja sitten pari pientä, erillistä loossia. Kaikki oli tarkkaan mietittyä! Jäin miettimään, olivatko ne niin kutsuttuja häpeäpenkkejä, eli tarkoitettu ripitetyille! Varmaankin, koska niissä ei ollut numerointia. Niitä oli kaksi erillistä ja sijainti oli sisään tullessa käytävän vieressä, jotta kaikki varmasti huomioivat istujat. Piti kuvata, koska näissä on varmaankin ripitetty esipolveni langennneet naiset...

Tuntuu hämmentävältä pääästä jotain vuosisatoja sitten elänyttä henkilöä näin lähelle! Lähes käsin kosketeltavissa, mutta sitten ei kuitenkaan. Tulee aivan päätön halu  silitellä ilmaa penkin yläpuolella. En osaa tätä sanoin selittää. Ehkä ei edes tarvitse.  Mitä mahtoi miettiä juuri äpärälapsen synnyttänyt istuessaan tuossa häpäepenkissä? Voin kuvitella, kuinka pää ainakin painui alas. Sympatiani saa nämä urheät äidit, äpärälasten  pääasiassa nimettömiksi jääneitä isiä näissä ei juurikaan taittu nähdä istumassa. :( Elämä, ei ole aina ihan reilua...

Olen viimeiset viikot kirjoittanut juuri näistä äideistä, on muuttanut muuten omaa maailmankuvaani aika lailla! Olen miettinyt myös paljon sukupolvien ketjua. Kuinka merkityksellistä on, mihin ja milloin sattuu syntymään. 

Yllä: Ulrika Eleonoran kirkon kaksi yhden hengen loossia  - mitä ilmeisimmin ripitetyille nk. häpeäpenkit?

Yllä: Ulrika Eleonora- kirkon "Fribänck."

Kaivoin tähän kirjoitusteni kätköistä esipolvia kunnioittaakseni vanhan tallenteeni  lähes kymmenen vuoden takaa. Nostin sen kunnioittaakseni esipolvia, niitä, jotka ovat agraariyhteisössä nousseet aikoinaan kukonlaulun aikaan säällä kuin säällä  valmistautuakseen kirkkoreissuun ja sitten istuutuakseen omaan penkkiinsä...

Videolla laulan  Kaarlelan kirkossa laulun appiukkoni siunaustilaisuudessa "Vanha virsi Taalainmaalta.".  Urkurina Hannes Uunila. Ääni kyllä meinasi aika monta kertaa sortua  itkunsekaiseksi tuon laulun aikana, joten ei mikään valioesitys.  Toisaalta, miksi pitäisikän olla! Oli  haastavaa laulaa niin läheisen ihmisen hautajaisissa. Mietin kyllä tovin, laulanko sen ruotsiksi,  koska se oli appiukkoni kieli, mutta päädyin suomenkieliseen versioon, koska tilanne oli jo muutoinkin niin haastava...

Laulun valinta - yleensä vaikeaa, mutta tällä kertaa tiesin, että on vain yksi laulu, jonka haluan laulaa. Viis siitä, että laulu on äärettömän vaikea, viis siitä, kompuroisinko, halusin vain laulaa sen  "Afalle, " elämänsä niityillä karjaa paimentaneelle... Ehkä menneiden polvien sielut istuivat laulun aikana penkillään...kukapa tietää!

Istumajärjestyksestä alettiin irrottautumaan 1800-luvun loppupuolella. Samoihin aikoihin alettiin myös luopua suljetuista penkkikortteleista avopenkkeihin. Onhan tämäkin ollut tosi mielenkiintoinen ajankuva! Ehkä seuraavalla kerralla kirkkoon mennessä miettiikin tarkkaan, mihin  oikein ottaa ja istuu...

LÄHTEET: 

Kirkon penkissä. Sukelluksia Suodenniemen  historiaan - blogi. [https://suodenniemenhistoriaa.blogspot.com/2014/11/kirkon-penkissa.html] Luettu 24.8.2025. 

Kirkko, papisto ja yhteiskunta 1600-1800. Toimittanut Ella Viitaniemi. [https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/63096/9789518586053.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 26.5.2024. (Linkki ei enää avaudu, on hankittava kirjana). 

Pitäjänkirkosta kansallismonumentiksi.  Suomen keskiaikaisten kivikirkkojenrestaurointi  ja sen tausta vuosina 1870-1920. Valkeapää, Leena. [https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/79678/Valkeap%C3%A4%C3%A4_Leena_screen.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 13.7.2025. 

Kälviän kirkon papit 1639-1932

Kälviä kuntana kuuluu nykyään Kokkolaan, mutta matkataanpa ajassa taaksepäin. Kälviäoli   oli Kokkolan  kappeliseurakuntana aina vuoteen 1639, jolloin Kälviästä muodostettiin itsenäinen kirkkoherrakunta. Kälviä oli kappeliseurakuntana  melkein 200 vuotta. Itsenäisenä se on ollut kolmisen sataa vuotta. 

Kälviän seurakunta  erosi Kokkolasta tarkalleen 1640. 14.10 1640 Kristiina-kuningatar määräsi vakuutuksessa, että kaikki Kälviään siihen asti luetut kylät jäävät siihen edelleen ja myös osia Lohtajasta. Tuohon aikaan rajat Lohtajan ja Kokkolan kanssa olivat vielä varsin epämääräiset, minkä vuoksi ilmeni myös rajariitoja. 

Yllä: Kälviän ensimmäinen kirkko. Piirroskuva on valokuvattu  Kälviän ja Ullavan kirjasta (s. 390). Alkuperäinen kuva on Maanmittaushallituksen arkiston omistuksessa. Tämä piirros on maanmittari J.J. Wikarin vuonna 1749 laatimastaan kartasta. Korkean tornin harjalla on erotettavissa risti sekä sen alapuolella viiritanko ja itäpäädyssä aumakatto. Sekä kirkkoa että tornia peitti paanukatto.

Rajat määriteltiin tarkemmin vasta 1764 Ruotsista saapuneen talouslähetystön toimesta ja keskinäisillä sopimuksilla. Kälviän yläosassa sijainnut Ullavan kylä muodostettiin noin vuonna 1780 omaksi saarnahuonekunnaksi, mutta se kuului edelleen kuitenkin Kälviän seurakuntaan aina vuoteen 1912. 

Kälviän seurakunnassa oli 1600-luvun loppupuolella ehkä vain noin alle tuhat henkeä.  Vuonna 1697 iso osa väestä - nelisen sataa henkeä -  kuoli nälkään. 

Kirkonkirjojen ansiosta tiedetään, että  vuonna 1730  Ullava Kälviään mukaan luettuna piti sisällään 204 henkilöä, jotka kyllä osasivat kristinoppia ulkoa lukien, mutta eivät osanneet sisälukutaitoa. Sisälukutaitoisia oli 308. Aikuisia, joita piti vielä opettaa lisää, ennen kuin he saivat mennä ehtoolliselle, oli 86.  kaikkiaan seurakunnassa oli tuon laskun mukaan 598 aikuista. Lapsia lienee ollut sunnilleen saman verran. 1800- luvulla seurakunnan väkiluku kasvoi nopeasti olojen vakiinnuttua. 1800-luvun lopussa seurakuntaan kuului jo 1828 miestä ja 1808 naista eli kaikkiaan 3636 aikuista seurakuntalaista. Tuohon lukuun ei ole laskettu Ullavan väestöä. 

Kälviän seurakunnan kirkot ovat sijainneet aina hyvin samalla paikalla kuin nykyäänkin eli Penttilän talojen ja Kälviänjoen likellä. Myös hautausmaa on ollut ammoisista ajoista lähtien kirkon ympärillä. Nykyinen Kälviän hautausmaa otettiin käyttöön 1888. 

Kreivi Per Brahe antoi Kumpulan virkatalon kirjeellä 18.3.1649. Vuoden 1809 palkkausjärjestyksen mukaisesti maksettiin papeille  kalakymmenyksinä nelikko suolattua kalaa jokaiselta merikalastusta harjoittavalta veneeltä. Palkkaus jaettiin papiston kesken niin, että kirkkoherran osuus oli 2/3  ja kappalaisen 1/3. 

Kälviän kappalaisina mainitaan tänä ajanjaksona olleen ainakin seuraavat viisitoista miestä:  Olaus Kelhevius, Johannes Örn, Johannes Cajanus, martinus Laurin, Johannes Hydenius,  Kristofer Karlenius, maisteri Karl Fredrik Alcenius, Berndt Gustaf  Hällstén, maisteri Anders Törnudd, Knud Emil Sonck, Bbeerndt Vilhelm Ebeling, Juho Lauronen, Jalmari Vuorela  ja Johannes Kaukovaara. Kappalaiset ovat usein joutuneet osan ajasta hoitamaan myös kirkkoherran virkaa. 

Apulaispapin tehtävää ovat hoitaneet ainakin Mathias Carlagius, petrus Proschaeus, Martinus Peizius,  Nikolaus Hammar,  Mikael Gunse,  Elias Ribbing, G. Henrik Ståhle, A.G. Ekholm, N.P.N. Holmström, A.E. Ingman, Alfred Backman, Johan Porthén, Karl August Snellman, Adof Fredrik Molin, Adi Castrén, Karl Gustaf Krohn, Niilo Viitala, Antti halkola, Paavo Liukku, Ensio Borg, Immo Lampo, Jorma Sipilä,  L.J. Kujanpää ja Antti Hernberg. 

Tällä kertaa tutkailen tarkemmin  Kälviän kirkkoherroja noin kolmen sadan vuoden ajalta. 

Kälviän kirkon papisto on ollut  pääosin oppineita pappismiehiä. Ensimmäinen Kälviän seurakunnan kirkkoherra oli Hannu Simonpoika Nurcka (Johannes "Hans" Simonis (Nurkka eli Nurcherus)), joka oli alkujaan Isonkyrön kirkkoherran poika. Hänen tiedetään työskennelleen aluksi Kokkolassa kappalaisena 1638 ja tulleen Kälviälle kirkkoherraksi 1639. Nurcka ennätti toimia kirkkoherrana ainoastaan kaksi vuotta, sillä vuonna 1641 "Hän Herrassa nukkui jo kuolon uneen." Puolisona hänellä oli Gunilla, josta ei tiedetä enempää, kuin että Turun hiippakunnan paimenmuiston mukaan hän oli ehkä Bygdeån kirkkoherran tytär Länsipohjasta Härnösandin hiippakunnasta.

Toinen Kälviän kirkkoherra oli nimeltään Pietari Johanneksenpoika Prochaeus (Petrus Johannis). Hän oli  talonpojan poika Hailuodosta. Tiedetään, että hänellä oli ollut suuria vaikeuksia opintiellä puutteen vuoksi. Olivathan ajat tuolloin tosi kovat. Hän kuitenkin edistyi hyvin. Prochaeus oli alkujaan ollut Lohtajalla kappalaisena ja tullut Kälviälle kirkkoherraksi Nurckan jälkeen 1641. Prochaeus kuoli Kälviällä 1658. Puolisona mainitaan Elin Hansdotter Laibäck, joka eli leskenä miehensä jälkeen ja sai armovuoden 1.6.1660 asti.

Kolmas Kälviän kirkkoherra oli nimeltään Martinus Mikonpoika Peitzius. Hän oli kotoisin Kälviältä Isopietin talosta. On kerrottu, että hänellä oli erikoinen halu opintoihin.  Peizius valmistui  oletettavasti ylioppilaaksi Uppsalassa  1628. Päästyään papiksi hän toimi aluksi rykmentin pappina, siis sotilaspappina eräässä Tanskassa ja Saksassa sotineessa suomalaisessa rykmentissä 1640–1647. Kalajoen kirkkoherraksi hän siirtyi  kuningatar Kristiinan valtakirjalla 1647, mutta hän ei astunut virkaan, koska   joutui syytteeseen ja tuomituksi salavuoteudesta, minkä takia hänet erotettiin kokonaan pappisvirasta. Peizius palautettiin vuonna 1649 takaisin pappisvirkaan, mutta Peizius oli pakotettu toimimaan aluksi  yhdeksän vuoden ajan Pohjanmaan eri seurakunnissa apupappina. Luultavasti Peizius oli aluksi  Kälviän papiston apulaisena 1650-luvulla. Peizius haki toukokuussa 1658 kotiseurakuntansa Kälviän  kirkkoherranvirkaa ja hänet nimitettiin Kälviän kirkkoherraksi ilmeisesti syksyllä 1658 ja hän astui virkaan edeltäjänsä lesken armovuoden päätyttyä 1.5.1660. 

Martinus Peitzius oli kahdesti aviossa. Ensimmäinen puoliso oli Karin Larsdotter, joka kuoli Kälviällä 1662. Toinen avioliitto oli Brita Gammalin kanssa, joka oli syntyisin Pietarsaaresta ja Kristiinankaupungin pormestarin Hans Stalmenin leski. Avioliitto oli lapseton ja Peizius jäi tästäkin liitosta leskeksi. 

Britalla ja Martiniuksella oli kasvattina Martiniuksen veljenpoika n. 1655 syntynyt Martti Henrikinpoika Peitso, joista koulutettiin pappi ja hän jäi apulaiseksi kasvatusisälleen. Kasvattipoika  solmi avioliiton Elsa Rotheviuksen kanssa ja  he asuivat Peitziuksen omistamassa Penttilän talossa. Kirkkoherra Peitzius kuoli Kälviällä 1674.

Kälviän neljäs pappi oli nimeltään Olaus Markuksenpoika Kelhevius. Hän oli talollisen poika,  joka oli lähtöisin Pattijoelta Kälhäkän talosta. Olaus pääsi ylioppilaaksi Uppsalassa 1636. Hän oli aviossa Elin Henriksdotter Carlanderin kanssa. Kälviällä Olaus Kelhevius vaikutti kirkkoherrana vuosina 1674-1683. 

(Dominus) Henricus Ollinpoika Kelhevius oli Kälviän viiden pappi ja hän oli  Kälviän neljännen papin poika. Henricus kirjoitti ylioppilaaksi Turussa  1671. Aluksi hän oli  Eskadroonansaarnaaja kuusikasrykmentissä,  eli sotapappina, komennettuna mm. Jämtlandissa, mutta erosi rykmentin supistamisen takia. Henricus oli Kälviän kirkkoherrana vuosina 1683-1685.  Hänen puolisonsa oli Catharina, Carin  Gammal, jolle avioliitto oli toinen. 

Kuudes Kälviän pappi oli nimeltään Ericus Essevius. Hänen kerrotaan olleen papinpoika, joka oli lähtöisin  Lappajärveltä. Hänen isänsä oli siellä pappina. Essevius opiskeli Uppsalassa ylioppilaaksi ja valmistui  1670. Essevius mainitaan respondenttina Turussa 1679,  ja  Kokkolan kappalaisena 1680 ja siirtyi  Kälviän kirkkoherraksi 1687. Lopulla ikäänsä Esseviuksen mainitaan olleen sokea.  Esseviuksen aikana koettiin suuret kuolonvuodet koko maassamme. Essevius pakeni Isonvihan aikana  sotaa Ruotsiin vuonna 1714. Hän kuoli tällä matkalla Ruotsissa vuonna 1715 ja hänet on haudattu Luulajaan. Esseviuksella oli kaksi puolisoa, joista ensimmäinen oli Brita Mattsdotter Grandelius  ja toinen  Brita Jakobsdotter  Holmius. 

Moni on varmaan kuullut tai lukenut Esseviuksen pojista, Jaakosta ja Ericistä. Heistä tuli ericssonilaisen uskonnollisen lahkokunnan johtomiehiä, jotka vuonna 1733 pakenivat ulkomaille. 

Vuosilta 1715-1721 puuttuu isonvihan vuoksi kirjanpito Kälviältä. Muutoin seurakunnan kirkonkirjat ovat erittäin hyvät koko ajalta. 

Ericus Jaakonpoika Falander oli aluksi Kokkolan kappalaisena. Falanderia pidettiin hyvin oppineena miehenä ja hän oli myös  virassaan  huomattu.  Hän valmistui  Uppsalassa ylioppilaaksi 1701 ja vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1708. Hän oli respondentti 1708 ja valmistui filosofian maisteriksi 1712. Kokkolan  kappalaiseksi Falander siirtyi jo 1708. Hänkin pakeni Isoavihaa Ruotsiin 1714. Falander tuli Kälviän kirkkoherraksi vuonna 1721 kuninkaan antamalla valtakirjalla. Vuonna 1732 Falander siirtyi Kalajoelle rovastiksi ja myöhemmin vielä Liminkaan samoihin tehtäviin. Hän oli myös valtiopäivämiehenä 1734 sekä 1738-1739. Hän teki vieläpä synodaaliväitösen Kokkolassa  pappeinkokouksessa 1738. Ericus Falander kuoli 1747. Falander oli avioliitossa Britha  Munseliuksen kanssa. 

Yhdeksäs kirkkoherra Kälviällä oli Mathias Pazelius, joka tunnettiin  kokkolalaisen kauppias Pasasen poikana. Pazelius oli aluksi oppikoulun  opettajana ja vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa (Kokkolassa). Hän  oli ensin Kokkolan pedagogi 1724 ja kappalainen 1729. Kälviällä hän oli  kirkkoherrana 1739-1758. Pazelius tunnettiin myös valtiopäivämiehenä. Pazelius siirtyi Kälviän jälkeen Liminkaan 1757 ja myöhemmin hänestä tuli Kajaanin lääninrovasti 1758–64. Synodaaliväitöksen respondentti hän oli  pappeinkokouksessa Kokkolassa 1738, varapreeses 1760 ja valtiopäivämies 1738–39 ja 1746–47. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja Pazelius oli  1742. Hän oli naimisissa Margareta Eliiantytär Forseliuksen kanssa. Pazelius kuoli  Limingassa 1771.

Martinus Peitzius oli kempeleläisen papin poika. Hänen isänsä tosin oli lähtöisin Kälviältä. Martinus oli syntynyt Ruotsin Torsåkerissa 1716 perheen olleessa isonvihan aikana siellä paossa. Martinus opiskeli Uppsalassa 1733 ja Turussa 1737. Hän teki väitöskirjan aiheesta ""De denario Sanct-Petrino, ejusque in Svethia praecipuis fatis continuatio. " osan tästä työstään hän omisti isälleen. Martinus toimi aluksi Raahen opettajana ja apulaispappina. Hänet vihittiin 1740 Kokkolan kappalaiseksi. Kälviän kirkkoherraksi hän eteni 1758.  Martinus oli kiinnostunut historiasta ja luovutti Turun tuomiokapitulille isänsä ja isoisänsä Sursill- tutkimustöiden tulokset. Puolisona hänellä oli Maria Winqvist. Peitzius kuoli Kälviällä 1782. 

Yllä: Kälviän nykyinen kirkko. 

Yhdestoista kirkkoherra oli lappajärveläinen filosofian maisteri, Johannes Hydenius. Hän oli lähtöisin Hyytiäisen talosta. Hydenius oli Vaasan triviaalikoulun oppilas 1753. Hän oli Turussa ylioppilas 1757. Hydenius oli vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1763. Sen jälkeen hän oli Haapaveden kappalaisen apulainen 1763.  Kälviällä Hydenius vaikutti kirkkoherrana 1782-1784. Puolisona hänellä oli Brita Katarina Mårtensdotter Peitzius.  Hydenius kuoli Kälviällä 1784. 

Johannes Anders Gummerus oli filosofian maisteri. Hän oli kappalaisen poika Huittisista. Gummerus pääsi ylioppilaaksi 1754. Vuonna 1760 hänet vihittiin papiksi. 1763 hän valmistui filosofian maisteriksi. 1764-1770 hän toimi Kalajoen pitäjänapulaisena. Sievissä hän oli kappalaisena 1770  ja muutti sieltä Kälviälle 1785 kirkkoherraksi. Gummerus muutti Lapualle 1792 suurella äänten enemmistöllä ja hoiti  22 vuotta siellä virkaa. Gummerus vastusti  Jaakko Wallenbergin johtamaa hurmosliikettä. Hänen puolisonsa oli Katarina Margareta Johansdotter  Salmenius. 

Kolmantenatoista kirkkoherrana Kälviällä mainitaan filosofian maisteri Elias Alcenius. Alcenius oli syntynyt Isojoella ja avioitui Clara Henriksdotter Moliisin kanssa, joka oli lähtöisin Närpiöstä. Alcenius oli Porin triviaalikoulun oppilas vuonna 1758 ja Vaasan triviaalikoulun oppilas 1760. Alcenius oli Turussa ylioppilas 1763 ja Satakuntalaisen osakunnan jäsen 1763. Vuonna 1794 Alcenius valittiin Kälviälle pastoriksi. Lapväärtin kappalaisen apulaisena  hän oli 1767 ja Evijärven kappalaisena 1776 sekä Pyhäjoella 1783. Kälviän kirkkoherrana hän oli vuosina 1794-1806. Alcenius kuoli 1806. 

Neljästoista kirkkoherra oli Christoffer Carlenius. Hän oli syntyjään Oulusta. Carlenius valmistui ylioppilaaksi Turussa 1771 ja oli tällöin myös Pohjalaisen osakunnan jäsen. Carenius vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1778. Hän toimi Vetelin kappalaisen apulaisena 1778 ja sitten myös Kälviän kappalaisena 1785. Carlenius oli Kälviän kirkkoherrana 1808-1813 ja kuoli myös Kälviällä 1813. Hänen puolisonsa oli  Anna  Elisabeth Johansdotter Hydenius. 

Karl Gustaf Elfving vanhempi  oli collega inferios Oulusta. Hän oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1783 ja ylioppilas Turussa 1792 sekä pohjalaisen osakunnan jäsen 1792.  Karlenius siirtyi Lohtajalle kirkkoherraksi 1822 . Hänellä oli matkapassi Tukholman kautta Ouluun matkustamista varten 1793. Oulun triviaalikoulussa hän oli vt. alempi kollega 1794 sekä 1800-1803 ja vakinainen 1803.  Oulun kirkkoherran apulaisena hän oli 1798 ja Oulun kappalaisena 1808.  Elfving siirtyi Kälviälle  vuonna 1814 kirkkoherraksi ja Lohtajalle kirkkoherraksi 1822. Rovastiksi hänet ylennettiin  1829. Hän oli myös vt. lääninrovasti  1837 ja vakinainen 1842 sekä  ritarikunnan jäsen     Elfving oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli  Sofia Christina Höckert, joka oli syntynyt Ranskan Marseillessa. Toinen puoliso oli Hedvig Erkintytär Lagerlöf.  Elfving kuoli Lohtajalla 1853. 

Kuudentenatoista kirkkoherrana mainitaan Emanuel Salmenius. Salmeniuksen isä oli ollut Kalajoen kirkkoherra. Salmenius oli Vaasan triviaalikoulun oppilas 1789-1791 ja ylioppilas Turussa 1791 sekä pappisvihkimys Turun hiippakunnassa 1797. Samana vuonna hänet myös mainitaan Pohjalaisen osakunnan jäsenenä sekä armovuodensaarnaajana Kalajoella.  Salmenius oli aluksi pastorina Kälviällä 1824 ja Kalajoen Haapajärven kappalainen 1800. Kälviälle Salmenius tuli kirkkoherraksi 1824-1832 väliseksi ajaksi. Salmeniuksen puoliso oli Helena Catharina Jakobintytär Simelius. Salmenius kuoli Kälviällä 1832. 

Seitsemästoista kirkkoherra oli Erik Henrik Holm. Hän oli syntyisin Lappfjärdistä. Hän valmistui ylioppilaaksi Turussa 1804 ja oli samana vuonna Pohjalaisen osakunnan jäsen. 

Holm vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1808 ja hän toimi respondenttina 1808. Holm oli Kurikan kappalaisen apulainen 1808 ja Ilmajoen 1810. Vuonna 1814 hän toimi Jalasjärven vt. kappalaisena ja Nurmossa 1816 vt. kappalaisena sekä Nurmon kappalaisena 1817 ja vielä Kemin kappalaisena 1832. Kälviän kirkkoherraksi hänet valittiin 1833 ja ylennettiin rovastiksi 1839. Hän toimi pitkään pappina Kälviällä, eläen aina vuoteen 1856, jolloin hän kuoli Kälviällä. Puolisona Holmilla oli Susanna Ulrika Frosterus. 

Rovasti Lars Magnus Castrén toimi Kälviän kirkkoherrana. Hän oli lähtöisin Ristijärveltä. Castrénia kunnioitettiin ja pidettiin toimeliaana esimiehenä. Castrén oli pitäjän kunnallismies ja viljeli hyvin virkataloa. Castrén oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1821 ja ylioppilas Turussa 1823, kuten myös Pohjalaisen osakunnan jäsen. Castrén vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1828. Hän oli myös pappina Kemissä, Kälviällä, Siikajoella sekä Revonlahdella. Varapastorina hän toimi vuonna 1840 ja Kempeleen pitäjänapulaisena. Kälviän kirkkoherraksi hänet valittiin 1857 ja rovastiksi 1862. Hän toimi kirkkoherrana Kälviällä kuolemaansa saakka 1883. Hänen puolisonsa oli Brita Christina Amalia Adolfsdotter Snellman. Lapsikatras oli hyvin koulutettu. 

Yllä:   Museoviraston kuva. Rovasti Lars Magnus Castren perheineen. Kuvaaja: Malmgren. Reprokuvaaja 1869

Ylärivissä vasemmalta Maria Magdalena (Mari) (1856-1947), Lydia Amalia (Lydi) (1852-1937), Adolf (Adi) (1846-1905), Lovisa Matilda (Tilda) (1845-1930), Johanna (Hanna) (1850-1825) Castrén.

Yhdeksästoista kirkkoherra oli Lapualla syntynyt rovasti Jonathan Ingman, joka mainitaan lahjakkaana saarnamiehenä. Hänet vihittiin papiksi 1870. Hän toimi  Karijoen kirkkoherrana vuosien 1876-1885 aikana. Hän oli Kälviän kirkkoherrana vuosina 1885-1897. Kälviältä hän siirtyi Muolaalle kirkkoherraksi 1897 ja valittiin lääninrovastiksi 1896. Ingman kuoli Muolaalla 1908. Ingmanin puoliso oli Julia Johansdotter Häggman. 

Kaarle Gustaf Elfving  oli syntyjään Oulusta. Elfving oli Oulun triviaalikoulun oppilas vuonna 1783 ja ylioppilas Turussa sekä Pohjalaisen osakunnan jäsen 1792. Elfving vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1798. Hän oli Oulun triviaalikoulun vt. alempi kollega vuonna 1794. Vuonna 1798 hän toimi Oulun kirkkoherran apulaisena ja oli uudelleen siellä vt. alempi kollega 1800-1803. Vakinaisena hän oli Oulussa kappalaisena 1808. Hän työskenteli Kälviän kirkkoherrana 1814, Lohtajalla 1822 ja rovastina siellä 1829 sekä vt. lääninrovastina 1837 ja vakinaisesti 1842. Elfving oli aviossa kaksi kertaa. Ensimmäinen puoliso oli Sofia Christina Höckert, joka oli syntyjään Ranskasta. Toinen puoliso oli Hedvig Erkintytär  Lagerlöf.  Hän työskenteli Kälviän kirkkoherrana vuosien 1898-1907 aikana. 

Kaarlo J. Kivekäs (ent. Stenbäck)  oli lahjakas pappi, joka toimi assistenttina yliopistossa käytännöllisessä teologiassa. Kivekäs syntyi Alavudella. Hän valmistui ylioppilaaksi Porin yksityislyseosta.   Kivekäs oli Kälviän kirkkoherrana 1909-1912 ja Suomen Pyhäkouluyhdistyksen sihteerinä ja asamiehenä vuodesta 1913 eteenpäin. Kivekäs oli myös Helsingin yliopiston hän kuoli myöhemmin Porin kirkkoherrana. käytöllisen teologian professorin assistentti 1917-22. Kivekäs oli loppuvuotensa Porin  kirkkoherrana 1922-30 sekä lääninrovastina. Rovastin arvonimi hänelle myönnettiin 1924. Kivekäs oli aviossa Sigrid Salome Johnssonin kanssa. Kivekäs kuoli Porissa 1930. 

Yllä: Kaarlo Kivekäs. Visiittikortti. Kuvan omistaa Satakunnan museo. . Valokuvaaja: Englund, John. 

Oskar Vilhelm Lampo syntyi Laitilassa. Lampo valmistui ylioppilaaksi Turun lyseossa. Hän sai pappisvihkimyksen 1898. Lampo toimi aluksi Himangan kirkkoherrana vuosina 1905-14 ja ylimääräisenä pappina vuonna 1906 Lavialla. . Sieltä hän siirtyi Kälviän kirkkoherraksi vuosien 1914-1915 ajaksi. Lampon puolisona oli  Matilda Charlotta Sjöblom. 

Filosofian maisteri Kristian Hannes Keijola  (Sjöblom) oli syntyjään Kaustiselta. Keijola pääsi ylioppilaaksi  1893 Oulun lyseosta ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1898 sekä filosofian maisteriksi 1817. Hän suoritti  teologian erotutkinnon vuonna 1900 sekä pastoraalitutkinnon 1908. Keijola  -  silloin vielä nimellä Sjöblom - vihittiin papiksi 1900. Hän oli aluksi Porvoon  kirkkoherran apulaisena ja sen jälkeen  merimies- ja siirtolaispappina Yhdysvalloissa. Vuonna 1901 hän käynnisti Suomen Lähetysseuran  lähetystyötoiminnan Opiskeltuaan kiinan kieltä, hän muutti vaimonsa kanssa kiinaan.  toimien aseman hoitajana 1902-1906  Kiinassa ja palasi sinne vielä uudelleen 1912 -1915. Välillä hän toimi Tammelassa  vt. kappalaisena. vuosina 1909 ja 1915. 1918 hänet nimitettiin sotavankilaitoksen kasvatusosaston johtajaksi.  Lampo  toimi kirkkoherrana Kälviällä  vuosina 1919-1923 ja palasi sen jälkeen yksityishenkilönä Kiinaan. Hän toimi liikemiehenä Kiinassa 1930-luvulla ja pyrki saamaan aikaiseksi kauppasuhteita Suomen ja Kiinan välille. Valitettavasti toinen maailmansota katkasi tämän toiminnan. Lampo kuoli Kiinassa varattomana punatautiin  1944. Sjöblom oli aviossa Edla Ellen  maria Pöyryn kanssa. 

Hille Elias Sipilä oli syntynyt  Sallassa. Hän valmistui ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lyseosta 1901 ja vihittiin papiksi 1907.  Sipilä toimi virkaatekevänä useissa paikoissa ennen siirtymistään Kälviän kirkkoherraksi 1926-1932. Sipilälle suojeluskuntatyö oli tärkeässä asemassa ja hän toimi suojeluskuntapiirin  kenttäpappina. Sipilä toimi myös aktiivisesti Lapuan liikkeessä ja raittiustyössä. Hillen puolisona mainitaan Anni Toivontytär Sirelius. Sipilä kuoli äkillisesti kesken työtehtäviensä. Muistokirjoituksessa kerrotaan, kuinka hänellä oli ollut erittäin rasittava päivä, joka oli alkanut jumalanpalveluksella ja sieltä oli siirrytty Vuolteelle äitienpäiväjuhlaan, missä Sipilä piti puheen.  Iltajunalla Sipilä matkasi Suonperään  kastamaan lasta, mistä lähti hevoskyydillä Pernuun  nimipäiville. Pernusta hän lähti  iltayhdeltätoista pienen tyttärensä ja poikansa kanssa kotiin peltoja pitkin oikoen. lapset kulkivat edellä, eivätkö olleet huomanneen isänsä puuttuvan joukosta. Kun etsinnät käynnistettiin, hänet löydettiin Maunu Hyypän niittysarkojen välisestä ojasta sydänhalvaukseen kuolleena. 

Lopetan katsaukseni vajaan sadan vuoden taakse. Katsaus oli mielenkiintoinen, vaikkakin aika puuduttava kirjoittaa!:) 

LÄHTEET: 

Dominicus Henrik Olofssonn  Kelhevius. Geni. [https://www.geni.com/people/Henrik-Kelhevius/6000000057085645860] Luettu 8.3.2025. 

Carl Gustaf Elfving. Geni. [https://www.geni.com/people/Carl-Gustaf-Elfving/6000000000630460328] Luettu 8.3.2025. 

Christoffer Carlenius. Geni [https://www.geni.com/people/Christoffer-Carlenius/6000000006724354247] Luettu 8.3.2025. 

Emanuel Salmenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Emanuel-Salmenius/6000000003454650234] Luettu 8.3.2025. 

Elias Gabrielinpoika Alcenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Elias-Alcenius/6000000015061119265]  Luettu 8.3.2025. 

Ericus Jacob Falander. Geni. [https://www.geni.com/people/Ericus-Falander/6000000007512031689] Luettu 8.3.2025. 

Erik Henrik Holm. Geni. [https://www.geni.com/people/Erik-Henrik-Holm/6000000007461972027] Luettu 8.3.2025. 

Essevius, Eric. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p2703/table] Luettu 8.3.2025. 

Hannes Sjöblom. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannes_Sj%C3%B6blom] Luettu 9.3.2025. 

Johan Hydenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Johan-Hydenius/6000000003581076418] Luettu 8.3.2025. 

Johannes Andreas Gummerus. Geni. [https://www.geni.com/people/Johannes-Andreas-Gummerus/6000000010230010391] Luettu 8.3.2025. 

Jonathan Ingman. Geni. [https://www.geni.com/people/Jonathan-Ingman/5551525600840064612] Luettu 8.3.2025. 

Khra  Hille Sipilä. Muistokirjoitus. Keskipohjanmaa. 10.5.1932. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1862720?page=4] Luettu 9.3.2025. 

Kälviä. Tietoja Suomen seurakunnista. [https://seurakunnat.genealogia.fi/post/kalvia] Luettu 8.3.2025. 

Kälviän seurakunta 300-vuotias. Vaasa. N:o 207. 5.8.1939 ]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2137564?term=kirkon&term=kirkko&term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&term=K%C3%A4lvi%C3%A4&term=K%C3%A4lvi%C3%A4%C3%A4n&term=K%C3%A4lvi%C3%A4st%C3%A4&term=kirkot&term=Kirkon&term=kirkkoonsa&term=kirkkokin&term=ensimm%C3%A4inen&term=Isonkyr%C3%B6n&term=Isokyr%C3%B6&term=K%C3%A4lvi%C3%A4lle&term=K%C3%A4lvi%C3%A4ll%C3%A4&page=9] Luettu 8.3.2025. 

Lampo, Wilhelm oskari. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p24416/table] Luettu 9.3.2025. 

Lauri Maunu Castrén. Geni. [https://www.geni.com/people/Lauri-Maunu-Castren/6000000007630280478] Luettu 8.3.2025. 

Matthias Henriksson Pazelius. geni. [https://www.geni.com/people/Mathias-Pazelius/6000000007512003920] Luettu 8.3.2025. 

Martinus Gabrielis Peitzius. Geni. [https://www.geni.com/people/Martinus-Peitzius/6000000010212887998] Luettu 8.3.2025. 

Martti Mikonpoika Peizius. Geni. [https://www.geni.com/people/Martti-Peitzius/6000000010977826365] Luettu 8.3.2025. 

Olf Kelhevius. Geni. [https://www.geni.com/people/Olof-Kelhevius/6000000024627682902] Luettu 8.3.2025. 

Stenbäck (Kivekäs) kaarlo Jooseppi. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p23185/table] Luettu 9.3.2025. 

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. SKS Henkilöhistoria. [Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721] Luettu 8.3.2024.

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. SKS Henkilöhistoria. [https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2021] Luettu 8.3.2025.

Kaarlelan kirkko:saarnastuoli vuodelta 1622

Tällä kertaa tutustumme Kaarlelan kirkon  saarnastuoliin. Joihinkin kirjoituksiin kiintyy, eikä niitä tahdo päästää irti käsistään. Tämänkertainen on yksi sellaisista. Kuvat ja teksti tulevat pääasiassa jo vuodelta 2013! Ehkä on aika päästää tämäkin teksti ja kuvat julki!

Saarnastuoli on Suomen vanhin jatkuvassa ja pysyvässä käytössä oleva. Sen toi  mukanaan Ruotsin Tukholmasta  kirkkoherra Jacob Skepperus  eli Gammal  astuessaan virkaansa Kaarlelassa. Skepperuksella oli myös maatila ja laiva. Saarnastuoli on renessanssin aikakauden  edustaja.

  

Tiedetään, että Johan Backman on maalannut saarnastuolin  ja työskennellyt samanaikaisesti kirkon alttaripannoon*  kanssa. Kaarlelan pitäjän historia I kerrotaan, että seurakunnan tileistä selviää Backmannin  tehneen etupäässä maalaustöitä, mutta lisäksi hänelle on maksettu nupin maalaamisesta  saarnastuolinjalkaan.

(*Pannomaalaus eli  kehystettyyn seinä-pintaan tehty maalaus. Myös yleisesti maalaus metalli- tai puulevylle.)

 Kun saarnastuoli on tuotu Kaarlelan kirkkoon, se on  ollut muodoltaan yksinkertainen. Kori oli nelisivuinen peileineen ja listoineen. Kaarlelan  pitäjän historia I arvellaan, että kori ilmeisesti on vanhempi kuin sen kirkkoon saapumisvuosi 1622. 1500-luvun  tapaan  se on kaksikerroksinen.

Saarnastuolin kaikilla neljällä sivulla  on kaksi "peiliä", jotka ovat 27 cm leveitä ja 35 cm korkeita. Peilien listoissa on pyöristetyt kourut keskellä.

Kun saarnastuoli on tuotu kirkkoon, se on aseteltu jalustalle ja siihen on lisätty portaat. Maalari nimeltään Mårten maalasi saarnastuolin portaat 1685. Lisäksi tiedetään, että vuonna 1640 saarnastuolin on maalannut Christian Wilbrand.

Saarnastuoli on kunnostettu  ja kullattu samanaikaisesti uuden alttaritaulun kanssa vuonna 1899.

Alla olevissa saarnastuolin maalauskuvien yhteydessä oleva numerointi on omia merkintöjäni. Maalaukset on jaettu neljän päälohkoon. Kussakin lohkossa on kaksi maalausta - ylempi on maalaus, joka  liittyy raamatun tekstiin, alemmassa on maalaus evankelistasta. Numerointini lähtee  saarnastuolin vasemmasta reunasta (nro 1) ja etenee siitä järjestyksessä niin, että saarnastuolin  oikeassa reunassa on maalaukset  nro 4.

Saarnastuolin kuvissa on maalattuna evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.  Kukin heistä istuu maalauksissa ulkona kirjoittamassa. Maalausten yläosissa  on maalattuna  hyviä tapoja opettavia vertauskuva-maalauksia. Sommittelu on melko samanlainen kuvapareittain. Maalauksissa on mainittu  kirjoituksin evankelistojen nimet. Ylemmissä vertauskuvissa on selittäviä raamatunlauseita. Kullakin evankelistalla on kuvassa vierellään  yksi Ilmestyskirjassa mainitusta neljästä olennosta: kotka, härkä, leijona tai enkeli.

Neljän vertauskuvan aiheet sekä evankelistat ovat seuraavat:

´

1.

                                1a. Ritari; Mikael taistelemassa miekalla lentäviä paholaisia vastaan.

                                Vertauskuva liittyy Ilmestyskirjaan  ja selityksenä on

                               "Bruker Eder Manliga./Warer starcke."

                                Eli suomennettuna " Käyttäytykää miehuullisesti/olkaa väkevät."

                                                                               1 a.

                                                                         1b.
                                                    S. Iohannes Evangelista        

                                                                               2.

                              2a.  Kristus kruunaa vanhurskaan miehen. Tämä kuva liityy  Timoteuksen

kirjaan. Selittävänä tekstinä on

                "Jag hafwer kämpat  en god kamp. Mig/ är förwrad Rättfärdighetenes Krona."

                      Eli "Olen hyvän kilvoituksen  kilvoitellut. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele."

2a.

                                                                           2b.

                                                            S. Luckas  Evangelista

                                                                         3.

                            3a. Ylösnousut Kristus polkee toisella jalalla luurankoa, toisella mustaa lohikäärmettä. Selityksenä viitataan Korinttolaisten kirjeeseen

"Döden är upswolgen uti Segren"

 Eli "Kuolema on nielty ja voitto saatu."

                                                                             3a.

                                                                        3b.

                                                            S Marcus Evangelista

                                                                              4.

                             4a. Punapukuinen enkeli taluttaa avain kädessään ketjussa syvyyden kuilun karvaista

                              sutta. Tekstissä viitataan Hoosean kirjaan

                              "Jag skal wara/ tig en Plåga."

                              Suomennettuna " Helvetti, olen oleva sinulle vaiva."

                                                                             4a.

                                                                              4b.

                                                      S. Matheus  Evangelista

Porraspeilit on koristeltu  kukkivilla korsilla. Korsissa on punavalkeat kukat. Toisen kukkapeilin tausta on  vihreänruskea, toisen keltainen.

Saarnastuolin  ovipäädyssä on maalattu hopeamaljakko. Siinä on sekä punaisia että keltaisia kukkia.

Saarnastuolin  oven koristepäädyn takana on teksti:

 "Denna Predikstol är hem-/tad i från Swerige, Wed Kyrc-/kioherden  Iacob Skepperi an-/kombst til Församlingen A o 1622.  Sedan Reparerad 1749." 

Käännettynä siis "Tämä saarnastuoli on tuotu Ruotsista kirkkoherra Jacob Skepperuksen saapuessa seurakuntaan vuonna 1622. Sen jälkeen korjattu 1749."

Saarnastuoli on runsaasti koristeltu barokin hengen mukaisesti. Koristeista löytyy nuppeja, päätyjä, akanttipalmetteja, pilastereita, liljoja, tupsuja ja näkinkenkiä. Saarnastuolin maalausten puut ovat vihreitä, maan värinä on käytetty  sekä sinistä että myös mustaa ja vihreää. Taivasosien väreinä on käytetty sinistä ja vaaleanpunaista. Pilvet puolestaan valkeita tai sinertävän harmaita.

Backman on käyttänyt saarnastuolin   maalaamiseen useita värejä. Sieltä on löydettävissä  osin myös marmorointia.  

Korin päävärinä on sininen, katoksessa on mustaa ja punaista. Reunalevyt puolestaan ovat vihreitä.  Saarnastuolin nupit on väriltään kullattuja ja listat monivärisiä.

  

Saarnastuolin koristelu ei ole täysin yhtenäistä. Eroavaisuutta löytyy esimerkiksi  katoksen ja korin alareunan koristekappaleissa. Katto-osassa koristeet on 1600-luvulle tyypillisesti veistettyjä ja niissä on tasaisesti  pieniä koristeita enkelin pään ympärillä. Koriosan levyissä on puolestaan tupsuin koristeltuja kolmikulmioita. Levyt ovat muodoltaan sileitä ja sivuilta porrastettuja. Nämä ovat mitä ilmeisemmin Backmanin työtä. 

 Saarnastuolin yllä on lautakatos eli ns. taivas. Siitä mainitaan asiakirjoissa vuonna 1700, mutta se on todennäköisesti tätä vanhempi.

Kattorakennelmassa on kaksi lyhtyä, joiden välissä on S-muotoiset konsolit.  

Alla olevassa kuvassa on Jumalan aurinkoa kuvaava reliefitaulu.  Siinä olevasta tekstistä kysyin tekoälyltä apua, kun en muualta tietoa löytänyt. Sen mukaan keskellä oleva kirjoitus on heprealaista kirjoitusta, joka on niin sanottu tetragrammaton, eli Jumalan nelikirjaiminen nimi Heprealaisessa raamatussa. Kristillisessä taiteessa se esitetään usein sädehtivän auringon tai valon keskellä Jumalan kirkkauden ja pyhyyden symbolina. Kuvassa näkyvät enkelihahmot ja pilvet korostavat taivaallista teemaa.

Taulun aurinko  on ympäröity sätein. Reunustoilla on enkeleitä ja pilviä.

 

Saarnastuolin taivasosassa on ílkosillaan olevia enkelilapsia. Ylinnä oleva soittaa pasuunaa. Muilla enkeleillä on käsissä Kristuksen piinavälineitä.

Näiden hienojen koristusten ikä ei ole selvillä. Suurin osa vaikuttaa 1600-luvun  tyyliseltä. On arvioitu, että katoksessa on kuvanveistäjä  Michael Michaelsson Baltin (joka muuten oli siippani isän isän isän äidin isän isän isän äidin äidin isä!)  tyyliä, mutta toisaalta tiedetään piispa Johannes Gezelius nuoremman kehottaneen  v. 1710 seurakuntaa varustamaan sen uudella katoksella, josta voisi päätellä, ettei siinä silloin ole katosta ollut...Vuonna 1749 puolestaan  tiedetään  kirkkoherra Jacob Chydeniuksen maininneen, että  saarnastuoli tuli suurimmaksi osaksi uusituksi.

 

  

Saarnastuolin nupissa on punainen marjaveistos, jossa on vihreälehtiset viinirypäleet.  

Käydessäni Lohtajan kirkossa huomioni kiinnittyi hetimmiten Lohtajan kirkon saarnastuoliin. Siinä oli jotain hyvin tuttua. Tarkempi selvittely osoitti, että silläkin on sama tekijä, Johan Backman. ''

Yllä: Lohtajan kirkon saarnastuolin katto-osa. 

LÄHTEET: Kaarlelan kirkon historia I. 1969.S. 101-105.

Kokkolan suomalainen seurakunta. Kaarlelan kirkon historia.[http://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/tilat/kaarlelan_kirkko/kaarlelan_kirkon_historia] Luettu 26.9.2013.

Ristirannan kylästä kaupungiksi. Ensimmäisiä kaupunkilaisia. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/ensimkau.htm] Luettu 26.10.2013.

Yle uutiset. Kaarlelan kirkon keskiaikaisuus on piilossa. [http://yle.fi/uutiset/kaarlelan_kirkon_keskiaikaisuus_on_piilossa/5423822] Luettu 2.10.2013.

Heikki Vaahtoniemen virsi 171, osa 1

Kuinkas moni kokkolalainen tietää, että nykyisessä virsikirjassamme on myös kokkolalaisperäisiä virsiä! Tässä niistä yksi. 

Kyseessä on kokkolalaisen kirkkoherra, Heikki Vaahtoniemen  sanoittama uskontunnustusvirsi. 

Virren tarina on seuraavanlainen. Kirkkoherra Heikki Vaahtoniemi  (1929-2019) valittiin jäseneksi virsikirjakomiteaan Jukka Malmivaaran tilalle 1977. Vaahtoniemi kirjoitti uskontunnustusvirren "Minä uskon Isään" komitean pyynnöstä. 

Virsi on mielestäni kaunis. Se pohjautuu apostoliseen uskontunnustukseen. Kiinnostava yksityiskohta virressä on, että sanoissa vaihtelevat sekä yksikkö että monikko. Esimerkkinä kohta "Minä uskon Jumalaamme." Se kuuluu olevan Vaahtoniemen tietoinen valinta. Hän halusi näin korostaa sitä, kuinka yksilöllinen ja persoonallinen tunnustus tuodaan yhteisön keskelle seurakunnassa. 

Papiksi jo vuonna 1955 vihitty Vaahtoniemi oli toiminut aikaisemmin Suomussalmella  rajaseutupappina, lähetyspappina Herättäjä-Yhdistyksessä sekä kirkkoherrana Hyrynsalmella. Kokkolaan Vaahtoniemi rantautui alkujaan  vuonna  kappalaiseksi ja myöhemmin kirkkoherraksi. 

Heikki Vaahtoniemi oli pappina Kokkolassa vuodesta 1971 lähtien. Kirkkoherrana hän toimi Kokkolassa vuosien 1977-1992 välisenä aikana. 

Vaahtoniemi on kirjoittanut nykyiseen virsikirjaamme kaksi virttä. Toisestakin myöhemmin lisää.  Lisäksi hän on muokannut useampia vanhoja virsiä. 

Virsikirjakomitea valitsi tämän virren sävelmäksi  englantilaisen J.B. Dykesin (1823-1876) melodian. Dykes oli opiskellut musiikkia ja teologiaa Cambridgen yliopistossa. Pappina ja kanttorina toimittuaan hän julkaisi teoksia teologian alalta ja sävelsi myös runsaasti virsiä ja muitakin hengellisiä lauluja.

Virsi 171 on virsikirjassamme ainoa Dykesin kirjoittama sävelmä. Toisaalta yksi omista lempivirsistäni - virsi 134 "Pyhä, pyhä pyhä" on melodialtaan täysin sama! Tuo virsi palautettiin virsikirjauudistuksessa alkuperäiseen melodia- ja rytmiasuunsa. Pidän sävelmän yksinkertaisuudesta, mutta samalla se on jotenkin ylistävä, kun sen soittaa etenkin uruilla. 

Heikki Vaahtoniemi sanoitti virren 171  vuonna 1983 ja nykyiseen virsikirjaan se tuli vuonna 1986. Alkuperäissävelmä on  jo peräti vuodelta 1861. 

1. 
Minä uskon Isään, Herraan Jumalaamme.
Luoja olet maan ja taivaan, kaikkivaltias.
Sinulta on kaikki, minkä täällä saamme,
maailman Herra, pyhä, laupias.

2.
Minä uskon Poikaan, Herraan Jeesukseemme.
Poika olet Jumalan ja poika Marian.
Naulittuna ristiin, toivo autuutemme,
Herramme Kristus, kärsit kuoleman.

3.
Kuolemamme voitit, nousit kuolemasta,
kirkkauteen astuit, Jeesus, Isän vertainen.
Tuomiolle saavut taivaan kunniasta.
Valta ja voima yksin Kristuksen!

4.
Minä uskon Henkeen, Herraan, auttajaamme.
Henki olet totuuden ja voima heikkojen.
Armon vakuutuksen sinulta me saamme,
luot, Pyhä Henki, uuden ihmisen.

5.
Uskon seurakunnan, pyhäin yhteyden,
ruumiin ylösnousemuksen, uuden luomisen.
Herra Jumalamme, voitat pimeyden,
elämän annat iankaikkisen.

LÄHTEET;

Mikko Himanka. Keskipohjalaista kirkkohistoriaa. Osat I ja II. Nykyinen virsikirja ja Keski-Pohjanmaa. 2015, s. 109. 

Virsikirja.fi. [https://virsikirja.fi/virsi-171-mina-uskon-isaan-herraan-jumalaamme/] Luettu 10.9.2023.