Lohtajan kirkon penkkijärjestys vuonna 1712

 Tämä kirjoitus sai alkunsa, kun törmäsin  mielenkiintoiseen Mikko Himangan kirjoittamaan tekstiin, jossa käsiteltiin Lohtajan kirkon vanhaa istumajärjestystä! Tuo luettelo on hyvin vanha, sillä se on tehty hieman ennen isonvihan aikaa ja sehän tarkoittaa, että luettelo on peräti 1700-luvun alkuvuosilta! Tarkalleen ottaen asiakirjassa oli päiväys 27.4.1712. Huvittavaa asiassa on lisäksi se, että Himanka oli saanut aikoinaan palopäälliköltä ukaasin poistaa kirkon sakastin vintiltä paperiläjän. Muun muassa tuo istumäjärjestysasiakirja oli löytynyt sieltä!

                  

Luettelon tekijöinä mainittiin silloinen kirkkoherra Kristoffer Granqvist, Pohjanmaan  rykmentin kirjuri Erik Munselius, vouti Nils Hällberg sekä useat seurakunnan silloiset jäsenet. Tämän istumajärjestyksen runkona oli pidetty aikaisempaa, 1.6.1694, tehtyä istumajärjestystä. 

Himanka totesi kirjoituksessaan, että istumajärjestys on tietysti jo sinällään mielenkiintoinen. Sen lisäksi siinä tuodaan myös vaimojen nimiä esiin, joita tuon ajan tiedoissa harvoin on. Lisäksi Himanka on verrannut listan henkilöitä paikalliseen isäntäluetteloon ja havainnut, kuinka  pian asiakirjan laatimisen jälkeen  tullut Isoviha vei mukanaan todella paljon väkeä. Jotenkin tosi pysäyttävää. Vieruskaverit penkistä katosivat yksi toisensa jälkeen. 

Meidän on vaikea hahmottaa, kuinka tarkkaan istumapaikat olikaan suunniteltu. Osa penkeistä oli tyhjänä sen vuoksi, että niihin oli määrätty istumaan korkea-arvoista väkeä, jotka eivät olleet oman seurakunnan jäseniä, kuten maaherra. Osa penkeistä taas oli niin täyteen ahdettuja, että varmaan vähän kaihoten siellä istuvat katselivat tyhjälle maaherran penkille..

Kirkon penkithän oli jaettu kahteen osaan; oli miesten ja naisten puoli. Ensimmäinen penkki miesten puolella oli varattu maaherralle! Vaikea sanoa, kuinka tiuhaan maaherra kirkossa vieraili, tuskinpa kovinkaan usein.  Naisten puolella ensimmäisessä penkissä sai istua kirkkoherran ja kapteenin rouvat! Toisen penkin miesten puolella saivat jakaa siviilivirkamiehet ja upseerit. 

Kolmanteen riviin oli ohjeena "kaksi ensimmäistä sulkee seinän viereen penkin, joka kuuluu Jukkolalle ja Niemelälle. Naisten puolella puolestaan toinen penkkirivi oli  nimetty Jukkolalle ja Niemelälle. Miesten neljännelle riville on kirjattu kaksi nimeä; pitäjänkirjuri tuomas Mertius sekä  Tuomas Rautio, jonka titteli ei asiakirjasta selvinnyt. Naisten riveissä kolmas penkki on nimetty  herra Jonaksen leskelle ja neljäs luutnantin tyttärille sekä vänrikin rouvalle. 

Forsman, jonka tutkielmaan myös uppouduin,  puolestaan kirjoitti väitöskirjassaan istumapaikkojen haasteellisuudesta kuvaten, että jos seurakunnassa asui pyöveli, ei kukaan halunnut hänen kanssaan samalle penkkiriville. Onneksi Lohtajalla ei omaa pyöveliä ollut, niin ei tarvintu moisesta ahdistua.  Taaimmissa penkeissä istujat saattoivat ärsyyntyneinä valittaa, etteivät he näe eivätkä kuule istumapaikoilleen. 

Näiden ensimmäisten penkkirivistöjen jälkeen  istumajärjestys oli tehty kylittäin. Koska  1700-luvun alkuvuosina Lohtajan seurakuntaan kuului myös alueita, joita sinne ei nykyään kuulu, sivuutan nämä  istumapaikat, esimerkiksi Kannuksen  ja Himangan väen. 

Marinkaisten miehet, joita oli kuusi kappaletta, olivat päässeet istumaan penkkiriville 5. Siellä istuivat vieretysten Matti Kippo, Erkki Pekanpoika Hirvi, Matti Tuomaanpoika Sinko,Juho Kustaanpoika Vuolle Erkki Matinpoika Koski ja  Juho Pekanpoika Kolppanen. 

Yliviirteen miehet istuivat penkkirivillä kuusi ja seitsemän. Kuudennessa rivissä oli Lauri Simonpoika Polvi, Sipi Mikonpoika  Pentinmikko, Juho Simonpoika Nikupaavo, Juho Antinpoika Tuomaala, Tuomas Matinpoika Ruotsala, Erkki Erkinpoika Kerola,  Juho Pekanpoika Simukka, Erkki Pekanpoika Portaanpää ja  Juho Juhonpoika Kuningas. 

Seitsemännessä rivissä istuivat Lauri Paulinpoika Junka,Luukas Matinpoika Kuningas, Elias Pekanpoika Korvela, Matti Matinpoika Kotka, Juho Ollinpoika Luomala, Matti Antinpoika Tokoi, Lauri Simonpoika Roiko sekä Matti Matinpoika Jylhä. 

Lohtajankylän miehet oli pistetty istumaan riville yksitoista ja kaksitoista. Edempänä istuivat Jaakko Matinpoika Perttula, Matti Juhonpoika Leskelä,  Pekka Juhonpoika Leskelä, Sipi Ollinpoika Seikkula, Antti Laurinpoika Toskala, Jooseppi Matinpoika Anttiroiko, Juho Matinpoika Roiko, Juho Erkinpoika Havela ja Antti Ollinpoika Havela. 

Heidän takanaan istui Erkki Juhonpoika Junttila, Juho Matinpoika Kyrölä, Matti Matinpoika Nissilä, Martti Martinpoika Orjala, Juho Lukkarila, Jooseppi Laurinpoika Säätelä, Furuluoto, Matti Eliaksenpoika Matinmikko ja Niemelä, jonka etunimi ei tullut tietoon..

 

J.R. Forsman taas kertoo mielenkiintoisesti vanhoista kirkkotavoista Isonvihan tienoilla.  Hänen mukaan kristillisiä  kirkkotapoja loukkasi niin puhe yleinen sorina, kohina ja heh, myös  nouseminen penkeille, joista jouduttiin usein kirkkokansaa varoittelemaan! Forsman kertoo myös, että istumajärjestyksessä oli periaatteessa kyse Kristuksen monijäsenisestä pyhästä ruumiista eli  pyhien täydellisestä seurakunnasta. Käytännössä pyhyys oli kaukana, sillä oma istumapaikka saattoi ottaa kunnian päälle. Aiheutui jopa käsikashakoita kirkkosalissa!Istumapaikkojen jakoperusteena oli sääty, asema, arvo ja myös varallisuus. 

Seuraavat penkkirivit hyppään yli, koska ne kuuluivat mitä ilmeisemmin alueisiin, jotka eivät nykyään kuulu Kokkolaan. Penkki 18 oli kokonaan varattu toholampilaisille ja penkki 19 vieraille sekä kannuslaisille. 

Lehterillä ensimmäinen penkki oikealla  puolella oli varattu seuraaville miehille: Erkki Juhonpoika Leskelä,  Matti Erkinpoika Märsylä,  Juho Juhonpoika Karhula, Matti Matinpoika Ojala, Matti Pekanpoika Huhtala, Perttu Puutio, Heikki Heikinpoika Hyyppä,  Pekka Niemi ja Pekka Eliaksenpoika Lankila. 

Ensimmäinen penkki  lehterillä vasemmalla puolella oli puolestaan varattu heille: Martti Erkinpoika Keiski, Simo Erkinpoika Maunula, Juho Vapola, Erkki Erkinpoika Hauhtonen, Matti Juhonpoika Lento, Matti Matinpoika Palo, Erkki Juhonpoika Karhula, Erkki Pekanpoika Huhtala, Pauli Antinpoika Anttila sekä Antti Tornio. 

Molemmin puolin lehteriä oli 18 penkkiä jakamatta ja niissä saivat istua nuoret miehet eli pojat, vävyt ja nuoret rengit. Heitä myös kehotettiin käyttäytymään siivosti sekä ottamaan huomioon, etteivät he riko Kuninkaallisen majesteetin  kaikkein armollisinta julistusta melusta. 

Oli vielä kaksi penkkiä kuorin sivuilla, johon oli varattu paikka kirkkoväärti Juho Seikkulalle, sekä pappilan, Jukkolan, Erkkilän Rahkolan ja kappalaisten rengeille. 

Naisten puolella viides penkki oli varattu Lohtajankylän naisille: Elias Matinmikon Anna, Erkki Pekanpoika Niemen leski Liisa, Juho  suutarin vaimo Susanna, Kustaa Suutarin vaimo Anna, Matti Kyrölän vaimo Kaisa, Olli Havelan vaimo Vappu, Kersantin vaimo Saara sekä Jaakko Lukkarilan vaimo Anna. 

Lohtajankylän kuudennen rivin penkissä istuivat: Matti Seikkkulan vaimo Beata, Juho Seikkulan vaimo Kaisa, Sipi Seikkulan vaimo Kaisa,  Markus Havelan vaimo Anna, Erkki Leskelän vaimo Kerttu, Antti Toskalan ensimmäinen vaimo Liisa, Juho Roikolan vaimo Priitta sekä Matti Anttiroikon vaimo Lisbet. 

Koska kirkoissa aiheutui herkästi hälinää  kirkkokansan etenkin juhläpyhinä tungeksiessa samanaikaisesti pois penkkiriveistään, annettiin tarkastuksissa ympäri maan  ankaria määräyksiä, joiden mukaisesti naisväen tuli istua hiljaisuudessa paikoillansa, kunnes miehet olivat ennättäneet ensin ulos. Jos joku tungeksi ennen aikojaan ulos kirkosta, hänet voitiin määrätä jalkapuuhun rangaistukseksi. 

Seitsemän penkkirivi naisten puolella oli sekä Alaviirteelle että Lohtajankylälle. Siellä istuivat Juho Kauppilan vaimo Priitta, Juho Junttilan leski Priitta, Erkki Junttilan vaimo Beata, Pekka Leskelän vaimo Beata, Jaakko Perttulan vaimo Liisa, Juho Kyrölän vaimo Anna, Matti Nissilän vaimo Maria sekä Erkki Lukkarilan vaimo Beata. 

Penkkirivillä yksitöista istui Alaviirteen naisia: Jaakko Yrjänä leski Susanna,  Tuomas Pentin leski Liisa, Matti Siirilän vaimo Liisa, Matti Kluukerin vaimo Vappu, Simo Mikkolan vaimo Kaisa, Mikko Mikkolan vaimo Vappu, Matti Luurun vaimo Priitta, Hannu Pietilän vaimo Beata, Heikki Sipilän vaimo Agneta, Jaakko Kerolan vaimo Sofia sekä  Matti Erkinpoika Mikkolan vaimo Kaisa.

Penkki kolmetoista oli Yliviirteen  naisten penkki. Siellä istui Juho Polven vaimo Susanna, Sipi Pentin vaimo Anna, Jaakko Nikupaavon vaimo Anna, Juho Tuomaalan vaimo Marketta, Tuomas Ruotsalan vaimo Priitta,  Markus Pottalan leski Liisa, Erkki Kerolan vaimo Priitta, Simo Simukan leski Malin, Pekka Eskelin leski Vappu,  Lauri Jungan vaimo Marketta, Luukas Matinpojan vaimo Kirsti, Matti Korvelan vaimo Anna, Erkki Kotkan vaimo Marketta, Olli Luoman vaimo Matti Juhonpoika Tokoin vaimo Anna, Erkki Roikon vaimo Liisa sekä Matti Jylhän vaimo Priitta. Tällä penkillä mahtoi olla aika tukalaa istua, koska istujia penkissä oli peräti seitsemäntoista! Muissa naisten penkeissä istujia oli kymmenkunta. 

Karhin penkkirivi oli rivillä kuusitoista. Siellä istui: Matti Ojalan vaimo Vappu, Mikko Anttilan vaimo Dordi, Matti Märsylän vaimo Kaisa, Matti Huhtalan vaimo Anna, pitäjänkirjuri Mertiuksen vaimo Priita, Pekka Huhtalan leski Malin, Perttu Puution vaimo Kaisa, Heikki Hyypän vaimo Anna, Jaakko Hirven vaimo Liisasekä Juho Karhulan vaimo. 

Marinkaisten penkki oli seitsemästoista. Siellä istui vain kuusi naista: Erkki Kosken vaimo Priitta,  Matti Kosken leski Susanna,  Juho Vapolan vaimo Anna, Martti Maunulan vaimo Vappu, Niilo Keiskin vaimo Liisa sekä Juho Hauhtosen vaimo Maria. 

Karhin toinen penkki oli rivillä  kaksikymmentä. Siellä istuivat:  Erkki Ojalan vaimo Vappu,  Pekka Ojalan vaimo Marketta, Mikko Karhulan vaimo Priitta, toinen Karhula-nimisen vaimo Priitta, Juho Anttilan vaimo Liisa, Erkki Anttilan vaimo Priitta, Matti Märsylän vaimo Kaisa, Pekka Huhtalan vaimo Anna, Matti Kippon vaimo Vappu sekä Juho Hyypän vaimo Maria. 

Karhilla oli ilmeisesti myös kolmas penkki rivillä kaksikymmentäyksi. Siellä istuivat: Juho Hirven vaimo Liisa, Erkki Niemen leski Liisa, Antti Lankilan vaimo Vappu, Juho Lennon vaimo Priitta, jaakko Niemen vaimo Priitta, Juho Kolppasen vaimo Susanna, Juho Vuolteen vaimo Susanna sekä Matti Vuolteen vaimo Marketta. 

Alaviirteen naisilla oli myös penkkirivi kaksikymmentäkaksi. Siellä istuivat: Jaakko Yrjänän vaimo Susanna, Matti Pentin vaimo Priitta, Jooseppi Pottalan leski Liisa, Jaakko Mikkolan vaimo Anna, Mikko Mikkolan vaimo Marketta, Jaakko Pietilän vaimo Priitta, Hannu Pietilän vaimo Malin ja Matti Luurun vaimo Priitta. 

Naisten puolella sijainneet muut neljä penkkiä torninjuurella oli jätetty jakamattomiksi. Niihin oli lupa mennä talojen naisväellä sekä renkien vaimoilla. 

Istumajärjestyksellä oli periaatteessa kaunis, kristillinen ajatus, jonka mukaan penkkijako osoitti hyvää  kirkkojärjestystä. Seurakunta järjestettynä  sukupuolen, iän,  perhekuntien, kylien ja aseman mukaan suurena kokonaisuutena, kuvasti samalla kristillistä seurakuntaa. 

Näiden lisäksi löytyy myös hieman outo merkintä näistä loppuosan penkeistä niiden sijainnin vuoksi. Olivatko ne sivupenkkejä?  Miestenpuolella oli  yksi penkki, numero yksi, johon oli sijoitettu Jaakko Vihtarin vaimo Liisa, Matti Vihtarin vaimo Maria, Erkki Harmaalan vaimo Kaisa, Matti Harmaalan vaimo Anna sekä Jaakko Kerolan vaimo Maria, Matti Hannilan vaimo Marketta, Arvi Arvilan vaimo Priitta, Perttu Mutkan vaimo Marketta sekä Tuomas Hannin vaimo Priitta.

Rivillä kaksi oli Lohtajankylän naiset: Matti Matinmikon vaimo Anna, Jaakko Lukkarilan vaimo Anna, Martti Orjalan vaimo Kaisa, Juho Nissilän vaimo Kirsti, Juho Kyrölän vaimo Anna, Matti Kyrölän vaimo Vappu, Mikko Junttilan vaimo Liisa, Antti Havelan vaimo Priitta sekä Olli Ketokosken vaimo Elisabet. 

Myös kolmannella rivillä istui Lohtajankylän naisia: Juho Roikolan vaimo Priitta, Jooseppi Anttiroikon vaimo Priitta, Juho Seikkulan vaimo Kaisa, Pekka Leskelän vaimo Priitta, Matti Leskelän vaimo Priitta, Jaakko Perttulan vaimo Liisa sekä Mikko Perttulan vaimo Priitta. 

Kuorin takana ensimmäisessä penkissä istuvien kotikylää ei ole merkitty, mutta siellä istui Matti Lukkarilan leski Kaisa, Antti Tornion vaimo Marketta sekä Tuomas Himangan vaimo Beata. 

Kahdesta muusta penkistä löytyi paikka pappilan, Jukkolan, Erkkilän, Rahkolan ja Furuluodon piiat. 

Nämä listaukset ovat tosi mielenkiintoisia. Ilmeisesti niissä on henkilönimissä muutamia pieniä virheitä. Kokonaisuutena nimet kertovat erittäin hyvin siitä, millaisessa asemassa kukin henkilö oli. Minulla ei ole tietoa, kuinka usein penkkirivistöjen nimiä täydennettiin tai muutettiin. Ajan mittaanhan henkilöt kuitenkin vaihtuivat, menivät uusiin naimisiin, kuolivat tai kohosivat asemassa. Myös muualta saattoi muuttaa väkeä. 

LÄHTEET: 

Lohtajan kirkon penkkijärjestys 1712. [https://digi.kirjastot.fi/files/original/f14e8f2dcb5e2ec22bedbe716f657479.pdf] Luettu 1.9.2025. 

Suomen kirkollisten olojen uudistus ison vihan jälkeen. Yliopistollinen väitöskirja. J.R. Forsman. 1899.  [https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2198516?term=ruumissaarnana&term=Kokkolassa&page=1] Luettu 28.9.2025. 

Pappilan arki ruustinnan silmin Kälviällä

Taas kerran aihe löysi minut. Etsiessäni edellisviikolla tietoja Kälviän entisistä papeista, tuli vastaani Pro Gradu-tutkielma, jossa läpikäytiin  kälviäläisen kirkkoherran, Hille Elias Sipilän, puolison  arkea ja aatemaailmaa pappilassa asuessa. 

Tämä kiinnostava tutkielma kertoo siis pastorin rouva, Anni Sipilän, os. Sirelius (1883– 1963), elämästä. Opinnäytetyössä on perehdytty Anni-rouvan kirjeenvaihtoon  sukulaisten kanssa vuosina 1919–1936. Kirjeitä on ollut kaikkiaan 103 kappaletta. Kirjeiden kautta tutkija on selvittänyt, minkälaisista tehtävistä Anni-rouvan elämäntyö muodostui, miten Anni suhtautui töihinsä ja minkä tehtävistään Anni koki itselleen tärkeimpänä. On myös kerrottu miten arki ja elämä muuttui Annin jäädessä yllättäen leskeksi. Tutkimuksen tekijä on Annin lapsenlapsen lapsi, mikä tietysti lisää kiinnostavuutta ja ainakin omissa silmissäni tutkimuksen ainutlaatuisuutta. 

Anni Sirelius, myöhemmin Siirala, nimen suomalaistamisen vuoksi,  oli lähtöisin Käkisalmesta. Hänen äitinsä kuoli tytön ollessa vain 2-vuotias, mutta isä avioitui pian uudelleen Annin äidin siskon kanssa. Molemmista liitoista oli lapsia. Anni valmistui ylioppilaaksi Viipurin suomalaisen tyttökoulun jatko-opistosta. Yhden lukukauden verran Anni opiskeli  Heinolan naisseminaarissa ja valmistui  ylemmän kansakoulun opettajaksi 1904. 

Annilla oli mielenkiintoisia harrastuksia. Hän harrasti nuorisoseuratoimintaa ja yksinlaulua  laulutunneilla käyden sekä kuului Nuorten naisten kristilliseen yhdistykseen. Annista ei kuitenkaan tullut laulajaa eikä opettajaa, vaan perheenäiti ja papinrouva, joka tapasi tulevan puolisonsa sisarensa häissä. He kihlautuivat 1906 ja avioituivat 1907,  kun Hille-puoliso  sai myös  pappisvihkimyksen. Heille syntyi vuosien saatossa kaikkiaan seitsemän lasta. 

Gradussa on paljon kiinnostavaa asiaa, mutta keskityn aikaan, jolloin Anni ja Hille asuivat Kälviällä. Hille Sipilä valittiin Kälviän kirkkoherraksi 1926. Vuodesta 1927 lähtien Hille toimi ainoana pappina Kälviällä. Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia gradussa olleista Annin kirjoittamista kirjeistä. 

Kälviän pappila sijaitsi joen rannalla.  Pappiloiden puutarhat toimivat usein puutarhojen esikuvina ja edustustiloina. Puutarhan koko oli 0,47 hehtaaria. Kälviän pappilaan kuului lisäksi viljelysmaata noin 11 hehtaaria. 

Annin elämää määritti pitkälti Hillen työ. Kirjeistä käy ilmi, että Hille oli paljon työmatkoilla. Kälviällä Hille oli lisäksi ainoa pappi, kun kappalaisen virka lakkautettiin Ullavan muututtua itsenäiseksi. Ullavaan ei kuitenkaan löytynyt vakituista pappia, joten Hille joutui tuuraamaan papin tehtäviä sielläkin. 

Lauantaina näimme lehdestä, että Ullava riepu saa papin. Se oli ilosanoma mulle, sillä syksypimeäin tullen oisi Ullavan reissut liikaa kustantaneet isän päälle. Hyvin oisi nyt, kun vain pysyisi uusi pappi siellä ees yli talven.

Anni mainitsee kirjeissään kinkerit, jotka olivat papille työläitä. Seurakunnat oli jaettu kinkeripiireihin. Kälviällä oli 1920- ja1930-luvuilla 18 kinkeripiiriä. Ullavaankin niitä riitti vielä kuusi. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kinkerit oli papin kontolla noin 24 kertaa vuoden aikana. Toisinaan hän joutui huolehtimaan myös Lohtajan kinkerikuulusteluista. 

Yllä: Kälviän pappila rakennuksineen joen rannalla. Kuva: Finna. 

Toinen tärkeä pappien tehtävä oli rippikoulu. Se alkoi Kälviällä syksyisin ja  päättyi juhannuksena konfirmaatioon. Hillellä oli vastuullaan kahden seurakunnan rippikoulut. Kälviän rippikouluissa oli aina vähintään  50 oppilasta. Kälviällä rippikoulut järjestettiin  pappilan pihan rippikoulutuvassa. Voi vain kuvitella, miltä tuntui emännöidä taloa, jonka pihapiirissä käyskenteli kymmenittäin nuoria. Pistäkääpä omalle pihallenne sama määriä nuoria koolle...

Tiistaina alkaa täällä rippikoulu. Hille toivoo, että Jorma (heidän pappi- poikansa)  pääsee auttamaan häntä Ullavan rippikoulun pidossa. Kyllä Hille toisinaan on ollut niin kuitti, että oikein on pelottanut; hermot on kuin neulojen nenillä.

Kälviän ajoilta Anni mainitsee myös seurat ja Siionin virret useasti. Kälviällä ei ollut aiemmin ollut perinnettä Siionin virsistä, vaan pariskunta toi ne mukanaan Nilsiästä Kälviälle muuttaessaan. Anni ei kokenut seuroja niin työläiksi, koska pääsi lastensa kanssa itsekin niihin osallistumaan ja Hille yöpyi tällöin kotona. 

Hillen aikaa vei myös luottamustehtävät. Samoin Hille osallistui myös politiikkaan toimien Kälviän kansallisseuran eli kokoomuksen  puheenjohtajana sekä vuodesta 1930 Lapuanliikkeen virallisena  asiamiehenä. Tulee tunne, että on ollut tosi toimelias ja kiireinen mies. Vaimon harteille on kotona jäänyt paljon. 

Seitsemän lapsen äitinä Hille oli työllistetty kotiäitinä. Vaikka Anni oli opettaja koulutukseltaan, ei hän voinut sitä työtä tehdä. Kaikki lapset asuivat vielä isoinakin kotona, koska Kälviältä pääsi junalla Kokkolaan oppikouluun. Anni kertoo kirjeissään paljon lastensa leikeistä. 

Kirjeissä on mainittu niin lumileikit, kelkkailut kuin hiihto-  uinti- ja luisteluharrastuksetkin. Perheessä pelattiin myös usein seurapelejä, kuten Halmaa ja Mustaa Pekkaa, koronaa tai krokettia. Pelit kertovat tuon ajan luksuksesta pappiloissa. Tavisperheissä ei lasten leikille juuri ollut sijaa. 

Jos oli vapaailta, papin perhe kokoontui usein yhdessä pappilan tupaan. Annin kirjeistä ilmenee, että he musisoivat yhdessä, kuuntelivat radiota tai tekivät puhdetöitä; paikkasivat ja parsivat ja Anni teki itse alusvaatteita ja kutoi sukkia kävellessäänkin. Joutilaisuus ei ollut hyväksyttyä. Myöskään radioita ei tuolloin ollut monessakaan taloudessa. Uudet vaatteet teetettiin ompelijoilla, jotka  viipyivät talossa useampia viikkoja kerrallaan. 

Huh, huh! Kokonaista 6 paria uusia housunhaaroja. Aivan on ajatukset alakerrassa sellasessa hommassa. Alama vielä niin veikeänä niitä pyykkikorista kanteli kysyen josko paikkausliikkeessä on työnpuutetta. Nyt vakuutin jo, etten paikkaa enää yhtikäs paria. Ostan kohta uutta kangasta, että vaihteen vuoksi saan uusia housuja ommella, eikä aina vain paikata. Eilen illalla ”poojat” istui ruokasalissa rupatellen, niin kehotin heitä henkevästi keskustelemaan vastapainoksi mun ”proosalliselle” työlleni. Tekee jo mieli laulaa: ”Kestävää tääll’ ei oo mikään”, kun pyykkikoria tarkastelee.

Anni kertoo kirjeissään myös lasten sairasteluista. Flunssan lisäksi mainitaan ainakin sikotauti, angiina ja hinkuyskä sekä umpisuolentulehdukset. On myös kiinnostavaa lukea tautien hoitotavoista, kuten sikotautiin  käytetyistä kylmistä kääreistä ja  suupieliin laitettavalla "iktyolivasogenillä."

Anni-rouvan kirjeitä lukiessa pilkahtelee loistava huumorintaju esiin. Myös kieli on kivaa ja helppoa luettavaa ja kielellisesti sujuvaa. Ei ihme, että Anni on kirjoittanut paljon kirjeitä, Ne ovat oletettavasti olleet hänelle myös henkireikä. 

Yllä: Anni Sipilä. Kuva lainattu täältä.

Äidin vastuulle kuului myös koulunkäynnistä huolehtiminen. Annihan oli itsekin opettaja, joten osasi opettaa, vaikka matematiikka olikin kuulemma hänen heikko kohtansa. Perheessä asui myös koulukortteerilaisia eli sukulaislapsia, jotka opiskelivat Kokkolassa oppikoulussa. Perheen hyvinvointi oli Annille ensisijaista. Hän ei kirjeissään valita työmääräänsä. 

Alituinen ilon aihe on kuopus talossa. Pikku tytöt elelee kuin ikäisensä ainakin. Koettavat innostua uintiin sateellakin. Terhi ja Jouko, Inkerin vanhin poika, ovat muka kanapaimenia ja hoitajia, vaan huonosti kanat munii. Lienevät jo ikäloppuja. Airi ja Jorma jo kotia kohentavat kaikin puolin. Ei ole luvuista paljoa tullut, kun on kyllin töitä talossa ja vapaahetket pelataan krokettia tai koronaa. Ei meillä tarvitse hupia naapurista hakea. Minä istun usein verannassa käsitöineni ja kuuntelen heidän välitöntä riemunpitoaan.

Hille halusi itse viljellä pappilan maita. Vuodet rytmittyivät maatilan töiden mukaan. Leipäviljan lisäksi viljeltiin  vihanneksia, marjoja ja hedelmiä; porkkanaa, lanttua, kaaleja, kurkkua, retiisejä, herneitä, punajuuria, salaattia ja tomaattia, mansikoita sekä viinimarjoja.  Pappiloiden emännillä oli yleensäkin päävastuu pappiloiden puutarhoista. Anni kertoo siementen kylvämisistä ja taimien  kasvattamisesta vintillä talvisin. Anni myös marjasti ja sienesti. 

Kesää sitä muka leikitään, vaan ei tää kesältä maistu muuten kuin että rikkaruohon kitkemistä, sitä kesän karvasta särvintä, oisi lujasti. On ne nuo puutarhakasvit sentään koettaneet edistyä ja kaunis olisi alku. Lähes 600 kaalintainta on sangen vankalla alulla. Herneet ovat jo kepitettävät, rediisiä ja sallaatia on syöty, kurkut ovat lupaavia. Niin, lupaavia vain, jos lämmintä tulee. 

Annin kirjoitus nappaa ainakin minut mukaansa. Kuinka elävästi hän asioista osaakaan kertoa! Lisäksi on hienoa huomata kielessämme sadan vuoden ajanjaksolla tapahtuneet muutokset. 

On puoli-yö. Koko talo nukkuu. Lopetin juuri herne ja mehu lääryyn talvea varten. On niin suloinen hiljaisuus ja on mukava hiukan kirjailla. Tiedän, ettei uni tule mulle nyt ja kirjoitan unta odotellessani. --- Me olemme Terhin kanssa tehneet sylttejä ja mehuja oikein hartiain takaa. Terhi on poiminut uutteraan mesikoita ja vattuja ja sitte on viinimarjatulva puutarhassa aivan suuremmoinen. Olen niitä jaellut kenelle olen voinut, kun en itse enää halua. Tänään panimme 4 l herneitä rex purkkeihin.

Palvelusväkeäkin tarvittiin pappilassa. Kälviällä oli  kaksi tai kolme naispuolista apulaista. Renkien määrä on vaihdellut. Pyykinpesu vei paljon aikaa, sillä vesi haettiin avannosta ja kodin tuli aina olla kunnossa, koska vieraita pappilaan saattoi tulla milloin vain. Raskaimmat työtehtävät kuuluivat palvelusväelle. Kälviällä tosin talkoot kuuluivat myös  olennaisesti maalaisyhteisön elämään. 

Annin kohtalona oli jäädä varhain leskeksi vuonna 1932 kun Hille yllättäen kuoli 51-vuotiaana. Hillen kuolinpäivästä Anni on kirjoittanut, että Hille oli aluksi pitänyt puheen äitienpäiväjuhlassa Kälviän kansakoululla. Sieltä hän oli kiiruhtanut koulun naapuriin kastamaan lapsen. Tämän  jälkeen Hille oli pikaisesti käynyt syömässä  kotona ehtiäkseen toiseen kastetilaisuuteen kunnan toiseen laitaan. 

Sieltä hän oli vielä ajellut yhden seurakuntalaisen nimipäiväjuhlaan. 

Kirkkolain mukaan papin leskellä oli oikeus edesmenneen miehensä virkataloon ja palkkaan sekä kuluvan että sitä seuraavan virkavuoden, niin kutsutun armovuoden, loppuun saakka. Anni sai Kälviän seurakunnalta vielä kaksi ylimääräistä armovuotta, joten hän asui lapsineen vuoden 1936 vappuun saakka Kälviän pappilassa. Kun Annin puoliso kuoli, Anni  vuokrasi pappilan maat suntiolle ja möi karjan huutokaupalla.

Kun Hille oli kuollut, Anni kertoi, että joutui auttamaan paljon poikaansa, Jormaa, joka  hoiti pappina isänsä virkaa. Vuoden 1933 kirjeistä ilmenee lisäksi, että Anni on  opettanut kansliatöitä silloiselle armovuoden saarnaajalle ja tehneensä osan miehensä paperitöistä.  Kälviällä  kirkkoherran kanslia oli pappilassa keskellä rakennusta, lähellä pääsisäänkäyntiä sijainnut kamari.  Papilla ei ollut työaikaa, siksi asiakkaita saattoi lapata keskellä kylää sijainneessa pappilassa vielä iltamyöhälläkin. Tietysti myös kirkonmenojen pitäminen ja erilaiset  toimitukset ja seurakuntalaisten tapaamiset työllistivät. 

Anni kuvailee myös, kuinka hän oli vastuussa pappilan raha-asioista. Koska tilan töihin täytyi usein palkata ulkopuolisia, ei viljelystä muodostunut kannattavaa. Kälviällä rahapalkkaukseen papin tehtävissä siirryttiin 1928. Iso kustannuserä oli lasten koulutus. Erityisesti poikien koulutukseen haluttiin panostaa. Vuonna 1924 Anni työskenteli muutamia kuukausia opetustyössä rahatilannetta parannellakseen. Perheen oppikoululaiset kävivät Kokkolassa päivisin syömässä tuttavaperheiden luona lasten kuljettaessa perheisiin maitoa pappilasta. Perheessä oli taloushuolia, mutta Anni halusi olla nöyrä ja kuuliainen puolisolleen, eikä uhmannut hänen päätöksiään. Anni jopa sairaana  yritti levätä kotona, koska hoito sairaalassa olisi tullut kalliiksi. Hillen kuoltua selvisi vielä, että velat olivat paljon luultua suuremmat.

Niin, ne minun uudet hampaani ovat vielä tuuman takana. Ihmisen tulee asettaa suu säkkiä myöten ja minä tiedän, että ne vaatisivat isältä velanteon ja sitä ei minun omatuntoni salli. Eiväthän ne ole välttämättömät. On hyvä olla, kun tekee omantunnon mukaan.

Anni on puolisonsa kuoltua ehkä ollut jopa masentunut, Talous on ollut tiukoilla ja elämänhalu kateissa. 

Jumala näki näin parhaaksi. Tahtoo vain tuo yksinäisyyden tunne painaa ja kaipaus voittaa mielen. Pelkään oikein tekeväni väärin lapsikultasiani kohtaan antaessani vallan tunteilleni. Minunhan tulee muistaa heitä, elää heille, antaa heille mitä mulla on annettavaa. Sehän on mun elämäni tehtävä.

Hillen kuoltua käy ilmi perunkirjasta, että Hillellä oli kaksi hevosta, viisi lehmää, hieho, kahdeksan lammasta, kuusi vuonaa, kolmetoista kanaa ja porsas. Kaneja ja ankkoja kasvatettiin kotona ruoaksi ja lisäksi Hille metsästi. Kaikki mahdollinen hyödynnettiin. kengätkin valmistettiin oman karjan vuodista. Yleensä eläinten hoito oli naisten vastuulla, mutta Annin kirjeistä ilmenee, että pappilassa oli karjakko.

Eilen panin kanan hautomaan tupaan. Tänään se lähti ruualle ja keksi taimilootani ja havaitsi ne mainioksi kylpypaikaksi. Se rypi kahdessa lootassa ennen kuin ehdittiin apuun. Minä yritin saada sen syliini, vaan se lensi päin akkunaan ja särki yhden ruudun. Sain sitä pyrstöstä kiini ja kiikutin sen ulos josta se rääkättäen paapersi navettaan. Lupasin etten tuo enää kanaa tupaan puutarhurikseni, istutuin taimet uudelleen ja munat söimme suurella mielihyvällä lohdutuksena harmille. En edes itkenyt taimiani. Arvelin vain, että kauneus katoaa vaan tuhmuus pysyy. Mitäs panin sen kanan tupaan hautomaan, jossa taimeni ovat. Navetta on liian kylmä ja oisi hyvä saada aikaisia poikasia, vaan ei se nyt passaudu meille, kun ei ole missä haudottaa. On tässä monenlaisia pikku harmia. --- No, ne on niitä vastuksia.

Yllä: Kokkola-lehti 2.2.1933No 13.

Anni on kyllä upea nainen. Hän on johtanut Kälviän kirkkokuoroa. Samoin hän esiintyi usein yksityistilaisuuksissa laulaen. Anni toimi myös pyhäkoulunopettajana, jonka toteaa olevan lempityötään. Anni toimi toisinaan myös kanttorina. Mielettömän monipuolinen nainen! Anni oli miehensä tavoin myös  yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut. Hänelle tärkeitä aatteita olivat raittius, kielikysymys ja  kommunisminvastainen aate. 

Tämä gradu oli huikea siinäkin mielessä, että se sisältää todella hienoa ajankuvaa  1900-luvun alun ensimmäisistä vuosikymmenistä. Paljon jäi kirjoittamatta, en keskittynyt oikeastaan lainkaan perheen poliittiseen elämään, joka sekin oli sangen runsas. Mutta hämmästynyt olen niin että oikein hengästyttää siitä kaikesta, mitä Annin elämään kuului!

LÄHTEET: Airas, Katariina. Pappilan arki ja aatemaailma pastorin rouva Anni Sipilän kirjeissä 1919–1936. Pro Gradu - tutkielma. Suomen ja Skandinavian kirkkohistoria. Helsingin yliopisto. 2020. [https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/e6015dbd-fca3-478e-90b2-35c7345775dc/content] Luettu 9.3.2025. 

Kokkola-lehti 2.2.1933No 13.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1866099?term=Halsuan&term=suojeluskunnan&term=pidettiin&term=vuosikokous&term=vuosikokoukseen&term=Suojeluskunnalle&term=Vuosikokouksen&term=piti&term=pit%C3%A4isi&term=Suojeluskuntain&term=suojeluskuntien&term=vuosikokouksen&term=suojeluskunnalle&term=Vuosikokous&term=pit%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n&term=pidet%C3%A4%C3%A4n&term=suojeluskunnat&page=2] Luettu 13.3.2025. 

Kälviän kirkon papit 1639-1932

Kälviä kuntana kuuluu nykyään Kokkolaan, mutta matkataanpa ajassa taaksepäin. Kälviäoli   oli Kokkolan  kappeliseurakuntana aina vuoteen 1639, jolloin Kälviästä muodostettiin itsenäinen kirkkoherrakunta. Kälviä oli kappeliseurakuntana  melkein 200 vuotta. Itsenäisenä se on ollut kolmisen sataa vuotta. 

Kälviän seurakunta  erosi Kokkolasta tarkalleen 1640. 14.10 1640 Kristiina-kuningatar määräsi vakuutuksessa, että kaikki Kälviään siihen asti luetut kylät jäävät siihen edelleen ja myös osia Lohtajasta. Tuohon aikaan rajat Lohtajan ja Kokkolan kanssa olivat vielä varsin epämääräiset, minkä vuoksi ilmeni myös rajariitoja. 

Yllä: Kälviän ensimmäinen kirkko. Piirroskuva on valokuvattu  Kälviän ja Ullavan kirjasta (s. 390). Alkuperäinen kuva on Maanmittaushallituksen arkiston omistuksessa. Tämä piirros on maanmittari J.J. Wikarin vuonna 1749 laatimastaan kartasta. Korkean tornin harjalla on erotettavissa risti sekä sen alapuolella viiritanko ja itäpäädyssä aumakatto. Sekä kirkkoa että tornia peitti paanukatto.

Rajat määriteltiin tarkemmin vasta 1764 Ruotsista saapuneen talouslähetystön toimesta ja keskinäisillä sopimuksilla. Kälviän yläosassa sijainnut Ullavan kylä muodostettiin noin vuonna 1780 omaksi saarnahuonekunnaksi, mutta se kuului edelleen kuitenkin Kälviän seurakuntaan aina vuoteen 1912. 

Kälviän seurakunnassa oli 1600-luvun loppupuolella ehkä vain noin alle tuhat henkeä.  Vuonna 1697 iso osa väestä - nelisen sataa henkeä -  kuoli nälkään. 

Kirkonkirjojen ansiosta tiedetään, että  vuonna 1730  Ullava Kälviään mukaan luettuna piti sisällään 204 henkilöä, jotka kyllä osasivat kristinoppia ulkoa lukien, mutta eivät osanneet sisälukutaitoa. Sisälukutaitoisia oli 308. Aikuisia, joita piti vielä opettaa lisää, ennen kuin he saivat mennä ehtoolliselle, oli 86.  kaikkiaan seurakunnassa oli tuon laskun mukaan 598 aikuista. Lapsia lienee ollut sunnilleen saman verran. 1800- luvulla seurakunnan väkiluku kasvoi nopeasti olojen vakiinnuttua. 1800-luvun lopussa seurakuntaan kuului jo 1828 miestä ja 1808 naista eli kaikkiaan 3636 aikuista seurakuntalaista. Tuohon lukuun ei ole laskettu Ullavan väestöä. 

Kälviän seurakunnan kirkot ovat sijainneet aina hyvin samalla paikalla kuin nykyäänkin eli Penttilän talojen ja Kälviänjoen likellä. Myös hautausmaa on ollut ammoisista ajoista lähtien kirkon ympärillä. Nykyinen Kälviän hautausmaa otettiin käyttöön 1888. 

Kreivi Per Brahe antoi Kumpulan virkatalon kirjeellä 18.3.1649. Vuoden 1809 palkkausjärjestyksen mukaisesti maksettiin papeille  kalakymmenyksinä nelikko suolattua kalaa jokaiselta merikalastusta harjoittavalta veneeltä. Palkkaus jaettiin papiston kesken niin, että kirkkoherran osuus oli 2/3  ja kappalaisen 1/3. 

Kälviän kappalaisina mainitaan tänä ajanjaksona olleen ainakin seuraavat viisitoista miestä:  Olaus Kelhevius, Johannes Örn, Johannes Cajanus, martinus Laurin, Johannes Hydenius,  Kristofer Karlenius, maisteri Karl Fredrik Alcenius, Berndt Gustaf  Hällstén, maisteri Anders Törnudd, Knud Emil Sonck, Bbeerndt Vilhelm Ebeling, Juho Lauronen, Jalmari Vuorela  ja Johannes Kaukovaara. Kappalaiset ovat usein joutuneet osan ajasta hoitamaan myös kirkkoherran virkaa. 

Apulaispapin tehtävää ovat hoitaneet ainakin Mathias Carlagius, petrus Proschaeus, Martinus Peizius,  Nikolaus Hammar,  Mikael Gunse,  Elias Ribbing, G. Henrik Ståhle, A.G. Ekholm, N.P.N. Holmström, A.E. Ingman, Alfred Backman, Johan Porthén, Karl August Snellman, Adof Fredrik Molin, Adi Castrén, Karl Gustaf Krohn, Niilo Viitala, Antti halkola, Paavo Liukku, Ensio Borg, Immo Lampo, Jorma Sipilä,  L.J. Kujanpää ja Antti Hernberg. 

Tällä kertaa tutkailen tarkemmin  Kälviän kirkkoherroja noin kolmen sadan vuoden ajalta. 

Kälviän kirkon papisto on ollut  pääosin oppineita pappismiehiä. Ensimmäinen Kälviän seurakunnan kirkkoherra oli Hannu Simonpoika Nurcka (Johannes "Hans" Simonis (Nurkka eli Nurcherus)), joka oli alkujaan Isonkyrön kirkkoherran poika. Hänen tiedetään työskennelleen aluksi Kokkolassa kappalaisena 1638 ja tulleen Kälviälle kirkkoherraksi 1639. Nurcka ennätti toimia kirkkoherrana ainoastaan kaksi vuotta, sillä vuonna 1641 "Hän Herrassa nukkui jo kuolon uneen." Puolisona hänellä oli Gunilla, josta ei tiedetä enempää, kuin että Turun hiippakunnan paimenmuiston mukaan hän oli ehkä Bygdeån kirkkoherran tytär Länsipohjasta Härnösandin hiippakunnasta.

Toinen Kälviän kirkkoherra oli nimeltään Pietari Johanneksenpoika Prochaeus (Petrus Johannis). Hän oli  talonpojan poika Hailuodosta. Tiedetään, että hänellä oli ollut suuria vaikeuksia opintiellä puutteen vuoksi. Olivathan ajat tuolloin tosi kovat. Hän kuitenkin edistyi hyvin. Prochaeus oli alkujaan ollut Lohtajalla kappalaisena ja tullut Kälviälle kirkkoherraksi Nurckan jälkeen 1641. Prochaeus kuoli Kälviällä 1658. Puolisona mainitaan Elin Hansdotter Laibäck, joka eli leskenä miehensä jälkeen ja sai armovuoden 1.6.1660 asti.

Kolmas Kälviän kirkkoherra oli nimeltään Martinus Mikonpoika Peitzius. Hän oli kotoisin Kälviältä Isopietin talosta. On kerrottu, että hänellä oli erikoinen halu opintoihin.  Peizius valmistui  oletettavasti ylioppilaaksi Uppsalassa  1628. Päästyään papiksi hän toimi aluksi rykmentin pappina, siis sotilaspappina eräässä Tanskassa ja Saksassa sotineessa suomalaisessa rykmentissä 1640–1647. Kalajoen kirkkoherraksi hän siirtyi  kuningatar Kristiinan valtakirjalla 1647, mutta hän ei astunut virkaan, koska   joutui syytteeseen ja tuomituksi salavuoteudesta, minkä takia hänet erotettiin kokonaan pappisvirasta. Peizius palautettiin vuonna 1649 takaisin pappisvirkaan, mutta Peizius oli pakotettu toimimaan aluksi  yhdeksän vuoden ajan Pohjanmaan eri seurakunnissa apupappina. Luultavasti Peizius oli aluksi  Kälviän papiston apulaisena 1650-luvulla. Peizius haki toukokuussa 1658 kotiseurakuntansa Kälviän  kirkkoherranvirkaa ja hänet nimitettiin Kälviän kirkkoherraksi ilmeisesti syksyllä 1658 ja hän astui virkaan edeltäjänsä lesken armovuoden päätyttyä 1.5.1660. 

Martinus Peitzius oli kahdesti aviossa. Ensimmäinen puoliso oli Karin Larsdotter, joka kuoli Kälviällä 1662. Toinen avioliitto oli Brita Gammalin kanssa, joka oli syntyisin Pietarsaaresta ja Kristiinankaupungin pormestarin Hans Stalmenin leski. Avioliitto oli lapseton ja Peizius jäi tästäkin liitosta leskeksi. 

Britalla ja Martiniuksella oli kasvattina Martiniuksen veljenpoika n. 1655 syntynyt Martti Henrikinpoika Peitso, joista koulutettiin pappi ja hän jäi apulaiseksi kasvatusisälleen. Kasvattipoika  solmi avioliiton Elsa Rotheviuksen kanssa ja  he asuivat Peitziuksen omistamassa Penttilän talossa. Kirkkoherra Peitzius kuoli Kälviällä 1674.

Kälviän neljäs pappi oli nimeltään Olaus Markuksenpoika Kelhevius. Hän oli talollisen poika,  joka oli lähtöisin Pattijoelta Kälhäkän talosta. Olaus pääsi ylioppilaaksi Uppsalassa 1636. Hän oli aviossa Elin Henriksdotter Carlanderin kanssa. Kälviällä Olaus Kelhevius vaikutti kirkkoherrana vuosina 1674-1683. 

(Dominus) Henricus Ollinpoika Kelhevius oli Kälviän viiden pappi ja hän oli  Kälviän neljännen papin poika. Henricus kirjoitti ylioppilaaksi Turussa  1671. Aluksi hän oli  Eskadroonansaarnaaja kuusikasrykmentissä,  eli sotapappina, komennettuna mm. Jämtlandissa, mutta erosi rykmentin supistamisen takia. Henricus oli Kälviän kirkkoherrana vuosina 1683-1685.  Hänen puolisonsa oli Catharina, Carin  Gammal, jolle avioliitto oli toinen. 

Kuudes Kälviän pappi oli nimeltään Ericus Essevius. Hänen kerrotaan olleen papinpoika, joka oli lähtöisin  Lappajärveltä. Hänen isänsä oli siellä pappina. Essevius opiskeli Uppsalassa ylioppilaaksi ja valmistui  1670. Essevius mainitaan respondenttina Turussa 1679,  ja  Kokkolan kappalaisena 1680 ja siirtyi  Kälviän kirkkoherraksi 1687. Lopulla ikäänsä Esseviuksen mainitaan olleen sokea.  Esseviuksen aikana koettiin suuret kuolonvuodet koko maassamme. Essevius pakeni Isonvihan aikana  sotaa Ruotsiin vuonna 1714. Hän kuoli tällä matkalla Ruotsissa vuonna 1715 ja hänet on haudattu Luulajaan. Esseviuksella oli kaksi puolisoa, joista ensimmäinen oli Brita Mattsdotter Grandelius  ja toinen  Brita Jakobsdotter  Holmius. 

Moni on varmaan kuullut tai lukenut Esseviuksen pojista, Jaakosta ja Ericistä. Heistä tuli ericssonilaisen uskonnollisen lahkokunnan johtomiehiä, jotka vuonna 1733 pakenivat ulkomaille. 

Vuosilta 1715-1721 puuttuu isonvihan vuoksi kirjanpito Kälviältä. Muutoin seurakunnan kirkonkirjat ovat erittäin hyvät koko ajalta. 

Ericus Jaakonpoika Falander oli aluksi Kokkolan kappalaisena. Falanderia pidettiin hyvin oppineena miehenä ja hän oli myös  virassaan  huomattu.  Hän valmistui  Uppsalassa ylioppilaaksi 1701 ja vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1708. Hän oli respondentti 1708 ja valmistui filosofian maisteriksi 1712. Kokkolan  kappalaiseksi Falander siirtyi jo 1708. Hänkin pakeni Isoavihaa Ruotsiin 1714. Falander tuli Kälviän kirkkoherraksi vuonna 1721 kuninkaan antamalla valtakirjalla. Vuonna 1732 Falander siirtyi Kalajoelle rovastiksi ja myöhemmin vielä Liminkaan samoihin tehtäviin. Hän oli myös valtiopäivämiehenä 1734 sekä 1738-1739. Hän teki vieläpä synodaaliväitösen Kokkolassa  pappeinkokouksessa 1738. Ericus Falander kuoli 1747. Falander oli avioliitossa Britha  Munseliuksen kanssa. 

Yhdeksäs kirkkoherra Kälviällä oli Mathias Pazelius, joka tunnettiin  kokkolalaisen kauppias Pasasen poikana. Pazelius oli aluksi oppikoulun  opettajana ja vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa (Kokkolassa). Hän  oli ensin Kokkolan pedagogi 1724 ja kappalainen 1729. Kälviällä hän oli  kirkkoherrana 1739-1758. Pazelius tunnettiin myös valtiopäivämiehenä. Pazelius siirtyi Kälviän jälkeen Liminkaan 1757 ja myöhemmin hänestä tuli Kajaanin lääninrovasti 1758–64. Synodaaliväitöksen respondentti hän oli  pappeinkokouksessa Kokkolassa 1738, varapreeses 1760 ja valtiopäivämies 1738–39 ja 1746–47. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja Pazelius oli  1742. Hän oli naimisissa Margareta Eliiantytär Forseliuksen kanssa. Pazelius kuoli  Limingassa 1771.

Martinus Peitzius oli kempeleläisen papin poika. Hänen isänsä tosin oli lähtöisin Kälviältä. Martinus oli syntynyt Ruotsin Torsåkerissa 1716 perheen olleessa isonvihan aikana siellä paossa. Martinus opiskeli Uppsalassa 1733 ja Turussa 1737. Hän teki väitöskirjan aiheesta ""De denario Sanct-Petrino, ejusque in Svethia praecipuis fatis continuatio. " osan tästä työstään hän omisti isälleen. Martinus toimi aluksi Raahen opettajana ja apulaispappina. Hänet vihittiin 1740 Kokkolan kappalaiseksi. Kälviän kirkkoherraksi hän eteni 1758.  Martinus oli kiinnostunut historiasta ja luovutti Turun tuomiokapitulille isänsä ja isoisänsä Sursill- tutkimustöiden tulokset. Puolisona hänellä oli Maria Winqvist. Peitzius kuoli Kälviällä 1782. 

Yllä: Kälviän nykyinen kirkko. 

Yhdestoista kirkkoherra oli lappajärveläinen filosofian maisteri, Johannes Hydenius. Hän oli lähtöisin Hyytiäisen talosta. Hydenius oli Vaasan triviaalikoulun oppilas 1753. Hän oli Turussa ylioppilas 1757. Hydenius oli vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1763. Sen jälkeen hän oli Haapaveden kappalaisen apulainen 1763.  Kälviällä Hydenius vaikutti kirkkoherrana 1782-1784. Puolisona hänellä oli Brita Katarina Mårtensdotter Peitzius.  Hydenius kuoli Kälviällä 1784. 

Johannes Anders Gummerus oli filosofian maisteri. Hän oli kappalaisen poika Huittisista. Gummerus pääsi ylioppilaaksi 1754. Vuonna 1760 hänet vihittiin papiksi. 1763 hän valmistui filosofian maisteriksi. 1764-1770 hän toimi Kalajoen pitäjänapulaisena. Sievissä hän oli kappalaisena 1770  ja muutti sieltä Kälviälle 1785 kirkkoherraksi. Gummerus muutti Lapualle 1792 suurella äänten enemmistöllä ja hoiti  22 vuotta siellä virkaa. Gummerus vastusti  Jaakko Wallenbergin johtamaa hurmosliikettä. Hänen puolisonsa oli Katarina Margareta Johansdotter  Salmenius. 

Kolmantenatoista kirkkoherrana Kälviällä mainitaan filosofian maisteri Elias Alcenius. Alcenius oli syntynyt Isojoella ja avioitui Clara Henriksdotter Moliisin kanssa, joka oli lähtöisin Närpiöstä. Alcenius oli Porin triviaalikoulun oppilas vuonna 1758 ja Vaasan triviaalikoulun oppilas 1760. Alcenius oli Turussa ylioppilas 1763 ja Satakuntalaisen osakunnan jäsen 1763. Vuonna 1794 Alcenius valittiin Kälviälle pastoriksi. Lapväärtin kappalaisen apulaisena  hän oli 1767 ja Evijärven kappalaisena 1776 sekä Pyhäjoella 1783. Kälviän kirkkoherrana hän oli vuosina 1794-1806. Alcenius kuoli 1806. 

Neljästoista kirkkoherra oli Christoffer Carlenius. Hän oli syntyjään Oulusta. Carlenius valmistui ylioppilaaksi Turussa 1771 ja oli tällöin myös Pohjalaisen osakunnan jäsen. Carenius vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1778. Hän toimi Vetelin kappalaisen apulaisena 1778 ja sitten myös Kälviän kappalaisena 1785. Carlenius oli Kälviän kirkkoherrana 1808-1813 ja kuoli myös Kälviällä 1813. Hänen puolisonsa oli  Anna  Elisabeth Johansdotter Hydenius. 

Karl Gustaf Elfving vanhempi  oli collega inferios Oulusta. Hän oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1783 ja ylioppilas Turussa 1792 sekä pohjalaisen osakunnan jäsen 1792.  Karlenius siirtyi Lohtajalle kirkkoherraksi 1822 . Hänellä oli matkapassi Tukholman kautta Ouluun matkustamista varten 1793. Oulun triviaalikoulussa hän oli vt. alempi kollega 1794 sekä 1800-1803 ja vakinainen 1803.  Oulun kirkkoherran apulaisena hän oli 1798 ja Oulun kappalaisena 1808.  Elfving siirtyi Kälviälle  vuonna 1814 kirkkoherraksi ja Lohtajalle kirkkoherraksi 1822. Rovastiksi hänet ylennettiin  1829. Hän oli myös vt. lääninrovasti  1837 ja vakinainen 1842 sekä  ritarikunnan jäsen     Elfving oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli  Sofia Christina Höckert, joka oli syntynyt Ranskan Marseillessa. Toinen puoliso oli Hedvig Erkintytär Lagerlöf.  Elfving kuoli Lohtajalla 1853. 

Kuudentenatoista kirkkoherrana mainitaan Emanuel Salmenius. Salmeniuksen isä oli ollut Kalajoen kirkkoherra. Salmenius oli Vaasan triviaalikoulun oppilas 1789-1791 ja ylioppilas Turussa 1791 sekä pappisvihkimys Turun hiippakunnassa 1797. Samana vuonna hänet myös mainitaan Pohjalaisen osakunnan jäsenenä sekä armovuodensaarnaajana Kalajoella.  Salmenius oli aluksi pastorina Kälviällä 1824 ja Kalajoen Haapajärven kappalainen 1800. Kälviälle Salmenius tuli kirkkoherraksi 1824-1832 väliseksi ajaksi. Salmeniuksen puoliso oli Helena Catharina Jakobintytär Simelius. Salmenius kuoli Kälviällä 1832. 

Seitsemästoista kirkkoherra oli Erik Henrik Holm. Hän oli syntyisin Lappfjärdistä. Hän valmistui ylioppilaaksi Turussa 1804 ja oli samana vuonna Pohjalaisen osakunnan jäsen. 

Holm vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1808 ja hän toimi respondenttina 1808. Holm oli Kurikan kappalaisen apulainen 1808 ja Ilmajoen 1810. Vuonna 1814 hän toimi Jalasjärven vt. kappalaisena ja Nurmossa 1816 vt. kappalaisena sekä Nurmon kappalaisena 1817 ja vielä Kemin kappalaisena 1832. Kälviän kirkkoherraksi hänet valittiin 1833 ja ylennettiin rovastiksi 1839. Hän toimi pitkään pappina Kälviällä, eläen aina vuoteen 1856, jolloin hän kuoli Kälviällä. Puolisona Holmilla oli Susanna Ulrika Frosterus. 

Rovasti Lars Magnus Castrén toimi Kälviän kirkkoherrana. Hän oli lähtöisin Ristijärveltä. Castrénia kunnioitettiin ja pidettiin toimeliaana esimiehenä. Castrén oli pitäjän kunnallismies ja viljeli hyvin virkataloa. Castrén oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1821 ja ylioppilas Turussa 1823, kuten myös Pohjalaisen osakunnan jäsen. Castrén vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1828. Hän oli myös pappina Kemissä, Kälviällä, Siikajoella sekä Revonlahdella. Varapastorina hän toimi vuonna 1840 ja Kempeleen pitäjänapulaisena. Kälviän kirkkoherraksi hänet valittiin 1857 ja rovastiksi 1862. Hän toimi kirkkoherrana Kälviällä kuolemaansa saakka 1883. Hänen puolisonsa oli Brita Christina Amalia Adolfsdotter Snellman. Lapsikatras oli hyvin koulutettu. 

Yllä:   Museoviraston kuva. Rovasti Lars Magnus Castren perheineen. Kuvaaja: Malmgren. Reprokuvaaja 1869

Ylärivissä vasemmalta Maria Magdalena (Mari) (1856-1947), Lydia Amalia (Lydi) (1852-1937), Adolf (Adi) (1846-1905), Lovisa Matilda (Tilda) (1845-1930), Johanna (Hanna) (1850-1825) Castrén.

Yhdeksästoista kirkkoherra oli Lapualla syntynyt rovasti Jonathan Ingman, joka mainitaan lahjakkaana saarnamiehenä. Hänet vihittiin papiksi 1870. Hän toimi  Karijoen kirkkoherrana vuosien 1876-1885 aikana. Hän oli Kälviän kirkkoherrana vuosina 1885-1897. Kälviältä hän siirtyi Muolaalle kirkkoherraksi 1897 ja valittiin lääninrovastiksi 1896. Ingman kuoli Muolaalla 1908. Ingmanin puoliso oli Julia Johansdotter Häggman. 

Kaarle Gustaf Elfving  oli syntyjään Oulusta. Elfving oli Oulun triviaalikoulun oppilas vuonna 1783 ja ylioppilas Turussa sekä Pohjalaisen osakunnan jäsen 1792. Elfving vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1798. Hän oli Oulun triviaalikoulun vt. alempi kollega vuonna 1794. Vuonna 1798 hän toimi Oulun kirkkoherran apulaisena ja oli uudelleen siellä vt. alempi kollega 1800-1803. Vakinaisena hän oli Oulussa kappalaisena 1808. Hän työskenteli Kälviän kirkkoherrana 1814, Lohtajalla 1822 ja rovastina siellä 1829 sekä vt. lääninrovastina 1837 ja vakinaisesti 1842. Elfving oli aviossa kaksi kertaa. Ensimmäinen puoliso oli Sofia Christina Höckert, joka oli syntyjään Ranskasta. Toinen puoliso oli Hedvig Erkintytär  Lagerlöf.  Hän työskenteli Kälviän kirkkoherrana vuosien 1898-1907 aikana. 

Kaarlo J. Kivekäs (ent. Stenbäck)  oli lahjakas pappi, joka toimi assistenttina yliopistossa käytännöllisessä teologiassa. Kivekäs syntyi Alavudella. Hän valmistui ylioppilaaksi Porin yksityislyseosta.   Kivekäs oli Kälviän kirkkoherrana 1909-1912 ja Suomen Pyhäkouluyhdistyksen sihteerinä ja asamiehenä vuodesta 1913 eteenpäin. Kivekäs oli myös Helsingin yliopiston hän kuoli myöhemmin Porin kirkkoherrana. käytöllisen teologian professorin assistentti 1917-22. Kivekäs oli loppuvuotensa Porin  kirkkoherrana 1922-30 sekä lääninrovastina. Rovastin arvonimi hänelle myönnettiin 1924. Kivekäs oli aviossa Sigrid Salome Johnssonin kanssa. Kivekäs kuoli Porissa 1930. 

Yllä: Kaarlo Kivekäs. Visiittikortti. Kuvan omistaa Satakunnan museo. . Valokuvaaja: Englund, John. 

Oskar Vilhelm Lampo syntyi Laitilassa. Lampo valmistui ylioppilaaksi Turun lyseossa. Hän sai pappisvihkimyksen 1898. Lampo toimi aluksi Himangan kirkkoherrana vuosina 1905-14 ja ylimääräisenä pappina vuonna 1906 Lavialla. . Sieltä hän siirtyi Kälviän kirkkoherraksi vuosien 1914-1915 ajaksi. Lampon puolisona oli  Matilda Charlotta Sjöblom. 

Filosofian maisteri Kristian Hannes Keijola  (Sjöblom) oli syntyjään Kaustiselta. Keijola pääsi ylioppilaaksi  1893 Oulun lyseosta ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1898 sekä filosofian maisteriksi 1817. Hän suoritti  teologian erotutkinnon vuonna 1900 sekä pastoraalitutkinnon 1908. Keijola  -  silloin vielä nimellä Sjöblom - vihittiin papiksi 1900. Hän oli aluksi Porvoon  kirkkoherran apulaisena ja sen jälkeen  merimies- ja siirtolaispappina Yhdysvalloissa. Vuonna 1901 hän käynnisti Suomen Lähetysseuran  lähetystyötoiminnan Opiskeltuaan kiinan kieltä, hän muutti vaimonsa kanssa kiinaan.  toimien aseman hoitajana 1902-1906  Kiinassa ja palasi sinne vielä uudelleen 1912 -1915. Välillä hän toimi Tammelassa  vt. kappalaisena. vuosina 1909 ja 1915. 1918 hänet nimitettiin sotavankilaitoksen kasvatusosaston johtajaksi.  Lampo  toimi kirkkoherrana Kälviällä  vuosina 1919-1923 ja palasi sen jälkeen yksityishenkilönä Kiinaan. Hän toimi liikemiehenä Kiinassa 1930-luvulla ja pyrki saamaan aikaiseksi kauppasuhteita Suomen ja Kiinan välille. Valitettavasti toinen maailmansota katkasi tämän toiminnan. Lampo kuoli Kiinassa varattomana punatautiin  1944. Sjöblom oli aviossa Edla Ellen  maria Pöyryn kanssa. 

Hille Elias Sipilä oli syntynyt  Sallassa. Hän valmistui ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lyseosta 1901 ja vihittiin papiksi 1907.  Sipilä toimi virkaatekevänä useissa paikoissa ennen siirtymistään Kälviän kirkkoherraksi 1926-1932. Sipilälle suojeluskuntatyö oli tärkeässä asemassa ja hän toimi suojeluskuntapiirin  kenttäpappina. Sipilä toimi myös aktiivisesti Lapuan liikkeessä ja raittiustyössä. Hillen puolisona mainitaan Anni Toivontytär Sirelius. Sipilä kuoli äkillisesti kesken työtehtäviensä. Muistokirjoituksessa kerrotaan, kuinka hänellä oli ollut erittäin rasittava päivä, joka oli alkanut jumalanpalveluksella ja sieltä oli siirrytty Vuolteelle äitienpäiväjuhlaan, missä Sipilä piti puheen.  Iltajunalla Sipilä matkasi Suonperään  kastamaan lasta, mistä lähti hevoskyydillä Pernuun  nimipäiville. Pernusta hän lähti  iltayhdeltätoista pienen tyttärensä ja poikansa kanssa kotiin peltoja pitkin oikoen. lapset kulkivat edellä, eivätkö olleet huomanneen isänsä puuttuvan joukosta. Kun etsinnät käynnistettiin, hänet löydettiin Maunu Hyypän niittysarkojen välisestä ojasta sydänhalvaukseen kuolleena. 

Lopetan katsaukseni vajaan sadan vuoden taakse. Katsaus oli mielenkiintoinen, vaikkakin aika puuduttava kirjoittaa!:) 

LÄHTEET: 

Dominicus Henrik Olofssonn  Kelhevius. Geni. [https://www.geni.com/people/Henrik-Kelhevius/6000000057085645860] Luettu 8.3.2025. 

Carl Gustaf Elfving. Geni. [https://www.geni.com/people/Carl-Gustaf-Elfving/6000000000630460328] Luettu 8.3.2025. 

Christoffer Carlenius. Geni [https://www.geni.com/people/Christoffer-Carlenius/6000000006724354247] Luettu 8.3.2025. 

Emanuel Salmenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Emanuel-Salmenius/6000000003454650234] Luettu 8.3.2025. 

Elias Gabrielinpoika Alcenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Elias-Alcenius/6000000015061119265]  Luettu 8.3.2025. 

Ericus Jacob Falander. Geni. [https://www.geni.com/people/Ericus-Falander/6000000007512031689] Luettu 8.3.2025. 

Erik Henrik Holm. Geni. [https://www.geni.com/people/Erik-Henrik-Holm/6000000007461972027] Luettu 8.3.2025. 

Essevius, Eric. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p2703/table] Luettu 8.3.2025. 

Hannes Sjöblom. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannes_Sj%C3%B6blom] Luettu 9.3.2025. 

Johan Hydenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Johan-Hydenius/6000000003581076418] Luettu 8.3.2025. 

Johannes Andreas Gummerus. Geni. [https://www.geni.com/people/Johannes-Andreas-Gummerus/6000000010230010391] Luettu 8.3.2025. 

Jonathan Ingman. Geni. [https://www.geni.com/people/Jonathan-Ingman/5551525600840064612] Luettu 8.3.2025. 

Khra  Hille Sipilä. Muistokirjoitus. Keskipohjanmaa. 10.5.1932. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1862720?page=4] Luettu 9.3.2025. 

Kälviä. Tietoja Suomen seurakunnista. [https://seurakunnat.genealogia.fi/post/kalvia] Luettu 8.3.2025. 

Kälviän seurakunta 300-vuotias. Vaasa. N:o 207. 5.8.1939 ]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2137564?term=kirkon&term=kirkko&term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&term=K%C3%A4lvi%C3%A4&term=K%C3%A4lvi%C3%A4%C3%A4n&term=K%C3%A4lvi%C3%A4st%C3%A4&term=kirkot&term=Kirkon&term=kirkkoonsa&term=kirkkokin&term=ensimm%C3%A4inen&term=Isonkyr%C3%B6n&term=Isokyr%C3%B6&term=K%C3%A4lvi%C3%A4lle&term=K%C3%A4lvi%C3%A4ll%C3%A4&page=9] Luettu 8.3.2025. 

Lampo, Wilhelm oskari. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p24416/table] Luettu 9.3.2025. 

Lauri Maunu Castrén. Geni. [https://www.geni.com/people/Lauri-Maunu-Castren/6000000007630280478] Luettu 8.3.2025. 

Matthias Henriksson Pazelius. geni. [https://www.geni.com/people/Mathias-Pazelius/6000000007512003920] Luettu 8.3.2025. 

Martinus Gabrielis Peitzius. Geni. [https://www.geni.com/people/Martinus-Peitzius/6000000010212887998] Luettu 8.3.2025. 

Martti Mikonpoika Peizius. Geni. [https://www.geni.com/people/Martti-Peitzius/6000000010977826365] Luettu 8.3.2025. 

Olf Kelhevius. Geni. [https://www.geni.com/people/Olof-Kelhevius/6000000024627682902] Luettu 8.3.2025. 

Stenbäck (Kivekäs) kaarlo Jooseppi. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p23185/table] Luettu 9.3.2025. 

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. SKS Henkilöhistoria. [Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721] Luettu 8.3.2024.

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. SKS Henkilöhistoria. [https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2021] Luettu 8.3.2025.

Kälviän kirkon mystisesti liikkuneet taulut

Vielä viisi minuuttia sitten pää löi tyhjää, enkä todellakaan tiennyt, mistä tällä kertaa kirjoittaisin. Mutta taas niin kuin ennenkin, niin juttu vie mukanaan, kun kohdalle sattuu. Eli ei tätä ihan viidessä minuutissa kirjoitettu.:)

 Tällä  kertaa takerruin pieneen uutiseen, joka löytyi Keskipohjanmaa-lehdestä vuodelta 1937. 

                       

Yllä: Pyhä Pietari ja Luther. Kuva kopioitu Uusi-Suomi-lehdestä. 

Isonkyrön kirkon  pimeästä kuilusta, joka johti kirkon ullakolle, löytyi noin puolen metrin turvepehkukerrosten  alta syksyllä 1937 useampia suuria maalauksia Isonkyrön kirkkoa restauroidessa Muinaismuistoyhdistyksen toimesta.  Maalaukset oli maalattu toisiinsa liitetyille suurille laudoille. Entinen kälviäläinen, silloinen vaasalainen johtaja, Joosef Lassila oli näkemiensä lehtikuvien  perusteella tunnistanut maalaukset Kälviän ensimmäisestä kirkosta peräisin oleviksi alttaritauluksi ja sen molemmin puolin sijainneiksi henkilökuviksi. 

Tämä Kälviän ensimmäinen kirkko purettiin  1905. Tiedettiin, että kirkon perällä oli ikkunat, joiden välissä oli Golgata-aiheinen   alttaritaulu. Alttaritaulun molemmin puolin oli sijoitettu kaksi henkilökuvaa. Kuvat esittivät Aaronia, Moosesta, Pietaria ja Lutheria. 

Kovin on kirkon aarteet reissanneet ympäri Suomen, sillä artikkelista selviää, että Kälviän vanha Saarnastuoli on jossain vaiheessa kuljetettu Helsinkiin Kansallismuseoon  ja sieltä sitten Isoonkyröön. 

Mitä onkaan mystisen Isoonkyröön kuljetuksen takana? No lehtiä lukemalla sivistää taas itseään! 

Yllä: Uutisleike Keskipohjanmaasta 1937. 

Nämä laudat olisivat ehkä muutoin saaneet jäädä kätköönsä, mutta restauroijat tarvitsivat kovasti lautaa telineihiinsä ja siksi kiinnostuivat niistä, kun  ne huomasivat. 

Isoonkyröön kutsuttiin asiantuntijat Kansallismuseosta. He todensivat taulujen alkuperän ja  kertoivat maalausten olevan  1700- ja 1800-lukujen taitteessa valmistettuja. Alkujaan maalaukset ovat olleet Kälviän kirkossa, mutta kirkon purun yhteydessä ne kuljetettiin Isoonkyröön. Sinne oli nimittäin aiottu perustaa kirkkomuseo. 

Vuonna 1937 Kälviän kirkon saarnastuolia säilytettiin edelleen Isonkyrön kirkon sakaristossa. Maalaukset eivät kuitenkaan olleet mahtuneet sinne ja siksi ne oli kuljetettu säilytykseen kirkon ullakolle. Lehtiuutisoinnissa kerrottiin, että taulut aiotaan tarjota takaisin Kälviän seurakunnalle. 

Yllä: Kälviän vanha alttaritaulu kansallismuseon seinällä. Kuvattu 2015. 

Tauluja löytyi siis kaikkiaan viisi, joista suurin oli alttaritaulu 5 x 3 metriä ja neljä henkilökuvaa pienempiä. Maalauksissa Pietari on kuvattu avaimineen ja Mooses laintauluineen. Luther puolestaan on esitetty dominikaanimunkin kaavussa. Taulut on maalannut Thomas Kiempe (3.9.1752 - 2.3.1812) jonka maalauksia on säilynyt melko vähän. Kiempe oli kirkko- muotokuva- ja koristemaalari, joka ilmeisesti teki myös tavanomaisia maalaustöitä. Kuvataiteilija oli syntynyt Ylitorniossa ja kuoli Hinnerjoella. Alttaritaulun Kiempe on Kälviälle maalannut 1802.

 

Yllä: Mooses ja Aaron. Kuva kopioitu Uusi-Suomi-lehdestä. 

Kiinnostavana yksityiskohtana selviää, että alttaritaulun laudat  on maalattu  neljälletoista kirveellä veistettyyn,  limittäin rinnatusten asetetuille laudoille. Lautojen liitoskohdat on peitetty  paperisaumauksella, joka tosin on jo  kulunut pois. Siksi maalauksen liitoskohdat ovat epäselviä.  Pienemmät maalaukset on maalattu toisiinsa liitetylle laudoille. 

Alttarimaalauksessa näkyy Jeesuksen äiti ja sotilaat, jotka heittävät nopalla arpaa Jeesuksen ihokkaasta. Taustalla  hahmottuu itämainen kaupunki. 

Yllä: Thomas Kiempen alttaritaulu "Golgata." Kuva kopioitu Uusi Suomi-lehdestä. 

Saarnastuoli on peräisin 1700-luvun loppupuoliskolta. Tiedetään, että saarnastuolin porras ja kaide on kuitenkin valmistettu jo 1729. Saarnastuolin kylkikoristeina on maalaukset neljästä evankelistasta, eli Matteuksesta, Markuksesta, Luukkaasta ja Johanneksesta. 

Muinaistieteellinen toimikunta valokuvasi aluksi maalaukset rakennusmestari Kivistön aloitteesta. Lehtiartikkelista vuoden 1938 tammikuulta ilmenee, että suurin taulu on tammikuussa 1938 jo restauroitu ja kaikki taideteokset kuljetetaan Helsinkiin Kansallismuseoon. Ennen kuljetusta alttaritaulu oli esillä Isonkyrön kirkkosalissa. Samoin saarnastuolia oli entisöity Isossakyrössä ja senkin oli määrä jäädä joksikin aikaa näytille Isonkyrön kirkkosaliin ennen kuljetusta Helsinkiin. 

Yllä: Kälviän kirkon vanha saarnastuoli. Kuva kopioitu Uusi Suomi-lehdestä. 

Yllä: Kälviän kirkon vanha saarnastuoli Kansallismuseossa. Kuvattu 2015. 

Yllä: Neljä maalausta. Kuva kopioitu Vaasa-lehdestä.

Olipas taas kiinnostavaa tietoa! Nämä artikkelit kiinnostivat jo senkin vuoksi, että olen ihan livenä käynyt Kansallismuseossa katsomassa näitä maalausaarteita ja taisinpa tehdä silloin aiheesta pari blogipäivitystäkin, sekä alttaritaulusta että saarnastuolista. Ne löytyy klikkaamalla linkkejä.  Nyt jäi vaivaamaan, missä nuo  neljä irrallista maalausta siellä olivat. En ole ainakaan tämän jutun yhteyteen niitä liittänyt. Voi olla, että kuva-arkistoistani nekin löytyisivät!

LÄHTEET: 

Ajan suunta. 15.9.1937. No. 212. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/ sanomalehti/binding/1956535?term=maalauksia&term=Isonkyr%C3%B6n&term=kirkon&term=kirkkoon&term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&term=kirkosta&term=Isoonkyr%C3%B6%C3%B6n&term=maalaukset&term=kirkossa&term=kirkkojen&term=kirkko&page=8[ Luettu 16.2.2025. 

Keskipohjanmaa. 14.9.1937. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2022976?term=Soinisen&term=ruumiista&term=ruumiinsa&term=l%C3%B6ydettiin&term=ruumis&term=ruumiin&term=Soiniseksi&term=Soininen&term=Ruumiin&term=ruumiissaan&term=ruumiissa&page=1] Luettu 16.2.2025. 

Thomas kiempe. Ostetaanmyydään. fi. [https://www.ostetaanmyydaan.fi/thomas-kiempe/] Luettu 16.2.2025. 

Uusi Suomi. Nro 264.  1.10.1937. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1802337?term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&term=kirkon&term=kirkko&term=Isossakyr%C3%B6ss%C3%A4&term=Isoonkyr%C3%B6%C3%B6n&term=Isonkyr%C3%B6n&term=kirkossa&term=Kirkkoa&term=ensimm%C3%A4inen&term=ensimm%C3%A4isen&page=8] Luettu 16.2.2025. 

Uusi Suomi No. 20. 22.1.1938. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1801962?term=Uusi&term=lentokone&term=merivartiolaitokselle&term=Merivartiolaitoksen&term=uusi&term=Merivartiolaitos&term=uudesta&term=1938&term=lentokoneessa&term=uutta&term=Uusissa&term=uudet&term=lentokonetta&page=1] Luettu 16.2.2025.

Vaasa.No. 245. 12.9.1937. [ https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2136477?term=Isokyr%C3%B6n&term=kirkossa&term=Ullakon&term=l%C3%B6ytyi&term=Kirkon&term=ullakolle&term=kirkon&term=kirkkoon&term=ullakon&term=l%C3%B6ytyy&page=6] Luettu 16.2.2025. 

Hyvin vanhaa kirjaa pukkaa...

Tässä taannoin siivoilin mittavia kirjakokoelmiani ajatuksella,, että nyt alkaa olla pakko jostain jo luopua, että tila riittää. Vankka päätös, etten hanki enempää kirjoja, vaikka niihin niin koukussa olenkin. 

No, tilanteet elää ja välillä on mahdotonta sanoa ei. Taas kerran kävi näin. Sukulaiseni soitti ja sanoi, että siipan talon vintillä on kirjakasa, josta hän haluaa  vinttiä siivotessa eroon. "Läpikäy ne ja tee niille, mitä haluat sitten. Jos pistän ne kaatopaikalle, niin joku jäljestäpäin sanoo, että   taas se tuhos jotain tärkeää." Lupauduin pinon tsekkaamaan, mutta koska  siivoilu oli mitä ilmeisemmin akuutissa vaiheessa, sukulainen kurvasi saman tien pihaani kolmen massiivisen kirjalaatikon kera. 

Ikkunanpesuprojektini oli pakko keskeyttää (=ihana luvallinen tauko!), kun kirjakuormasta pilkisti jokusia erittäin kiinnostavan näköisiä, ajan patinoimia teoksia. Siis - vielä ei ole ollut aikaa  läpikäydä kaikkia kirjoja, joten ties, mikä minua vielä odottaa. Mutta tällä kertaa tuon tänne tuulahduksen todella vanhasta kirjasta, jonka ennätin kuvaamaan. 

Kirja on hieman mysteeri minulle, sillä harmillisesti siitä puuttuu pari ensimmäistä lehteä, joista ehkä olisi ilmennyt kirjan nimi ja painovuosi. Kannet kirjassa on tumman ruskeasävyiset ja erittäin kuluneet. En tiedä, kauanko kirja on vintin uumenissa makoillut - ilmeisestikin vuosikymmeniä, koska en sitä muista aiemmin talossa nähneeni eikä siipallakaan ollut mitään tietoa kirjasta. Onneksi se on edes ollut kuivassa tilassa. 

                   

Kun  avaan kansilehden, sieltä löytyy käsin kirjoitettu teksti. Harmillisesti sekin on ajan saatossa kulunut ja värjäytynyt, joten ihan koko tekstistä en millään saa selvää. Vertailen sukutiedostojani, jossa siipankin suku on tarkkaan purkissa, ja yritän sieltä päätellä kirjan mahdollista omistajaa. 

Saan kansitekstistä selkeästi selville, että Heickilä-niminen "är ägo av denna bok" eli omistaa tämän kirjan. Etunimistä en saa selvää, mutta sukunimi rajaa aika selkeästi kuitenkin mahdollisia omistajia. Oletan, että ensimmäisellä rivillä voisi lukea "Matts Abrahamsson" tai jotain sen suuntaista. Sukutiedoistani ongin esiin, että Matts Abrahamsson Heickilä  on elänyt 1828-1912. On tietysti myös mahdollista, että nimet olisivat "Abraham Jacsson, koska hän on ollut ensimmäinen tuota sukunimeä käyttänyt tilalla. "Aapa" on elänyt 1785-1862. 

"Den som denna böck I...honom är ..."saan selville seuraavilla riveillä, mutta sitten on taas mahdotonta saada siitä järkevää lausetta muodostumaan. Onpa harmi!

Alaosan tekstistä kuitenkin saan vähäsen lisää selville "Gamla Carleby den 9. ?? 1845 i Korplax. Jee! Omistuskirjoituksesta selviää siis jonkinlainen kirjan vuosiarvio ja siinä mainitaan tämä samainen kylä, jossa suku edelleen elelee. Tiedot  antavat hieman suuntaa, kun painovuosi puuttuu. Valitettavasti kannen loppuosa on taasen niin epäselvää, että se jää ainakin minulta mysteeriksi. Ehkä siinä maimitaan vuosiliuku 1858? Silloin Matts Abrahamsson  olisi täyttänyt 30 vuotta - tämä vain omaa teoriaani... ken osaa tätä tekstiä enempi avata, niin olisinpa tyytyväinen avusta!

En tiedä, onko kirja siis lahjoitettu omistajalle vai onko omistaja itse kirjoittanut kannen tekstin. Joka tapauksessa henkilö, joka sen on kirjoittanut, on jo  osannut kirjoittaa muutakin kuin puumerkkinsä. 

Ja sitten on vielä toinen mysteeri, mitä en ole osannut ratkaista. En tiedä, mikä kirja on kyseessä. Selkeästi kirjan teksti on  kuitenkin uskonnollista tekstiä. Raamattu se ei kuitenkaan ole, eikä virsikirja. 

Oletan, että se  voisi olla jonkinlainen psalttari- tai psalmikirja, mutta minulla ei ole näistä sen kummempaa tietoa, enkä oikein goolailemallakaan mitään löytänyt. Joka tapauksessa teksti on vanhaa ruotsia. 

Tässä muutamia lyhyitä lainauksia kirjan teksteistä:

"6. Will du arma själ, 

nu gifwa på en frågamig ditt svar? 

Kan du än med nöje blifwa uti syndens bojor qvar? 

Skall du alltid gå få här och ej weta hur  det är:

 Om du är i himlen teknad, 

Ell bland de fördömda räknad. "

Sivulla 230 on yläsivun otsikkona "Böde-songer" - eli kutakuinkin rukouslauluja. 

"Mel. jag ropar till dig, o Jesu Christ.

D jesu Christ, min Frälselman, som få af kärlek brinner

Till mig, att jag ej fattat kan

Cll rätt utsägat  hinner,

Upptänd din kärlek i mitt sinn,

Att jag till dig tränger,

Vid dig händer,

Och, såsom köpt till din,

Dig tjänar mer ju länger..."

Melodiastahan siinä selkeästi puhutaan, mutten löydä mistään vastaavaa sanoitusta. Toki saattoi muutama kirjain vääntyä arvailuksikin. 

Viimeisellä sivulla yläotsikkona on " Om den himmelska härligheten,", eli taivaallisesti ihanuudesta...

Viimeinen laulu kirjan tekstissä julistaa mahtipontisesti:

"Ja, Amen! Himmel, jord, haf, fäge Amen! Wist."

Kirjassa on 295 numeroitua sivua, eli mikään ihan ohkainen opus se ei ole. Numeroituja psalmeja tai mitä sitten lienevätkään - löytyy 223 kappaletta.  Kirjasta löytyy myös takaosasta  kolmilehtinen sisällysluettelo. Vaikka se on selkeä., en tule siitä hullua hurskaammaksi. Lauluista siinäkin kuitenkin puhutaan:

                                                                             Register

wisande

Sångernas nummer.

Jonkinlaisessa järjestyksessä otsikot ovat ensimmäisen kirjaimensa perusteella. Laulun numerointi tulee vasta otsakkeen perässä. 

Kirjan takakannessa näkyy myös himmeästi selkeästi uudempi omistuskirjoitus. Siinä lukee "Tillhör Brita Emelia Johansdotter Heiikilä- " Olen uuden mysteerin äärellä, sillä sukutiedoistani löytyy ainoastaan Brita Emelia Mattsdotter - joko patronimi on kirjoitettu väärin, tai sitten kyseessä on joku suvun kaukaisempi jäsen, josta minulla ei ole kirjattuna tietoa. Matts Abrahamssonilla oli kylläkin Brita Emelia - niminen tytär, s. 1865. 

Olisin todella enemmän kuin kiitollinen, jos joku ihana joskus voisi valaista minua enemmän tämän kirjan painovuodesta, nimestä, tekijästä ja sen käyttötarkoituksesta!