Lunta ja latua

Uskomaton takatalvi saapui viikolla. Ei sulaneetkaan entiset lumet, vaan tuli oikein kunnolla lunta tupaan. Valkeaa, pehmeää, kevyttä pakkaslunta, niin että hanget silottivat tuulen kanssa lumikenttien pinnan tyyneksi ja tasaiseksi lumiavaruudeksi.

Siippa se alkujaan ehdotti jo eilen, että eiköhän lähdetä hiihtelemään keväthangille. Pistäydyin kuitenkin jalkaisin ulkosalla ja totesin palattuani, että tuulee niin kylmästi luihin ja ytimiin, että eiköhän siirretä reissu huomiselle. 

Yöllä lämpömittari sukelsi uskomattomaan -23.5 asteeseen, mutta  ihana, ihana kevätaurinko jo loi lämpöään ja päivemmällä mittari punnersi itsensä lukemaan -1.

Siippa ehdotti monta paikkaa, minne voisimme lähteä hiihtelemään. Minä puolestani annoin kaksi rajaavaa ehdotusta: sinne, missä ei juurikaan ole mäkiä ja väkeä  olisi mahdollisimman vähän. Päädyimme Lohtajalle, jonka mainioista latupohjista olin aiemmin netissä nähnyt kuvan. Mäettömyyttä perustelin sillä, että töissä on niin paljon tärkeitä menoa, ettei ole nyt varaa kompuroida kohti sairaslomaa ja muutoin vain vapaa-ajallani en halua olla osa isoa ihmismassaa. 

Parkkeerasimme auton hautausmaan kupeeseen ja sukset jalkaan ja menoksi. Lähdimme suuntana Houraatti. Aurinko kiilteli kilpaa vähänkäytettyjen suksieni kanssa. Oli kiva päästä ladulle.

Latu-ura oli ihanan puhdas ja hyvin ajettu. Se mahdollisti myös luistelutyylin, mutta minulle se ei enää niin kovin nappaa. 

Oli ihanan rauhaisaa. Alkumatkasta ainoastaan yksi kilpaurheilijan näköinen ampaisi edellemme. Vastaan hiihteli iäkkäämmän puoleinen rouva, joka ventovieraudestaan piittaamatta jäi juttelemaan kanssamme. Totesimme yhteen ääneen, että latu on ihana, mutta luisto ei tällä kertaa paras mahdollinen.

Kauniita, hyvin hoidettuja metsiä vilisi ohitsemme. Laduilla ei ollut vielä keväiseen tapaan puunkaarnaa. Latu-uran reunoissa vilahteli muutamia puolukanvarpuja.  

Olimme jo lähtiessä sopineet, että käännymme takaisin heti kun tuntuu siltä. Mikä ihanan salliva vapaus lopettaa juuri silloin kun haluaa. 

Tienvarren liikennemerkit jopa vähän huvitti sunnuntaihiihtäjää. Nopeus oli tarkoitettu kaiketi autoille, mutta olisihan tuossa tavoitetta. 

Opasteet ainakin olivat selkeät ja eri vaihtoehtoja jos minne, olisi ollut mielin määrin. 

Kyllä Suomen talvi vaan on elämys ja kaunis!

Reissun jälkeen vielä innostuin ajelemaan pojanpojan luo. Valjastin 4-vuotiaalle sukset jalkaan ja poika hiihteli pois tiehensä kotiympyröissä. 

Maunu Viinikka Nuijasodassa

Maunu Viinikka (Winicks Mångs) oli kokkolalainen talonpoika, jonka kohtalo oli menehtyä Nuijasodassa 27.1.1597 Isokyrön  Kontsaan saarella Kyrönjoessa. 

Nuijasotaa käytiin vuosina 1596-1597.  Se oli maamme ensimmäinen sisällissota, talonpoikien kapina  aatelisia vastaan.  Talonpojat taistelivat Jaakko Ilkan johdolla  tavoitteena maamiehen vapaus elää omanlaista elämää. Talonpojat vastustivat Ruotsi-Suomen asiainhoitajan Klaus Flemingin  sotajoukkojen  linnaleirejä, joka tarkoitti kovia verotuksia armeijan hyväksi. 

Nuijasodan taustalla oli Ruotsi-Suomen kuninkaan Sigismundin ja hänen Kaarle-setänsä  välienselvittely. 

Nuijasotaan osallistui pääosin Eteläpohjanmaan talonpoikia, mutta jonkin verran oli mukana myös miehiä Keskipohjanmaalta. Alussa talonpoikien taistelut sujuivatkin hyvin, mutta heidän huono varustus vaikeutti kahakoita ja lopussa he hävisivätkin taistelut. 

Maunu Viinikasta ei ole valitettavasti jäänyt paljonkaan tietoa. Tiedetään hänen olleen kotoisin Närvilän kylästä. Aikaisemmin olen kirjoitellut toisesta paikallisesta päälliköstä, Olli Ollinpojasta [Olavi Niemelä), joka on haudattu Lohtajan kirkkomaalle. Olli ja Maunu menehtyivät samassa kahakassa Isossakyrössä. Heidän lisäkseen kuoli siellä myös isot talonpoikaispäälliköt Jaakko Pentinpoika  Ilkka Ilmajoelta,  härmäläinen Pentti Piri sekä Isokyröläiset  Abraham Pernu ja  Yrjänä Kontsas. Kontsas oli Jaakko Ilkan lähin mies.

Maunu Viinikan ja muiden päämiesten menehtymistä edelsi taistelu Nokialla, jossa menehtyi iso määrä talonpoikia. Kun Nokian kartanoa oli ammuttu tykein, kehotti Klaus Fleming talonpoikia luovuttamaan Jaakko Ilkan hänen käsiinsä ja lupasi, että siten toimien talonpojat säästyisivät rangaistuksitta. Ilmeisesti miesten keskuudessa syntyi kuitenkin eripuraa ja Jaakko Ilkka karkasi  Ilmajoelle miestensä edellä.

Vouti Abraham Melkiorinpoika sai kuitenkin muutama päivä myöhemmin ajojahdin jälkeen kiinni Jaakko Ilkan miehineen. Miesten kohtalona oli joutua mestatuiksi Isossakyrössä. Klaus Fleming oli lähettänyt käskykirjeen, jossa kerrottiin Jaakko Ilkan vangitsemismääräyksestä, mutta tämä tieto saapui liian myöhään Abraham Melkiorinpojalle. Miehet oli jo ennätetty mestauttaa. 

Teloitus oli julma toimenpide. Aluksi  teloitettavan jalat ja kädet loukutettiin. Sitten  katkaistiin erityisesti oikea käsi, joka oli  rohjennut nousta  esivaltaa vastaan. Lopuksi irrotettiin mestattavan pää. 

Isokyrön vanhan kirkon pihapiirissä komeilee yksi Nuijasodan muistomerkeistä. 

Yllä: Kaarlelan kirkon pihapiiriä.

Ei tiedetä, minne Maunu on haudattu, mutta joka tapauksessa hänet kuljetettiin mestauksen jälkeen Kaarlelan kirkonmäelle ja laitettiin esiin teiliin. Teilauksen tarkoituksena oli luoda varoittavaa pelkoa muille ihmisille. Voi vain kuvitella tapahtuman karmeuden ruumiin riippuessa teilipyörässä aikoja lintujen syömänä. 

LÄHTEET:

Jaakko Ilkka.  Punainen Turku. [http://punainenturku.blogspot.com/2014/01/jaakko-ilkka.html] Luettu 12.3.2023. 

Luotettujen piiri - Ilmajoki. [https://ilmajoki.fi/asuminen-ja-ymparisto/puistot-ja-yleiset-alueet/jaakko-ilkan-leikkipuisto/luotettujen-piiri/] Luettu 12.3.2023.

Nuijapäälliköiden kolkko kohtalo – Olli Ollinpoika Lohtajalta ja Maunu Viinikka Närvilästä teloitettiin julmasti. Kokkola-lehti. [https://www.kokkola-lehti.fi/uutinen/630772] Luettu 12.3.2023. 

 Nuijasoturien ja Jaakko Ilkan muisto. Ilkka-Pohjalainen. [https://ilkkapohjalainen.fi/yleisolta/nuijasoturien-ja-jaakko-ilkan-muisto] Luettu 12.3.2023. 

Tassunjälkiä hangella

Hiihtolomaviikolla kävin töllistelemässä läheisellä metsäautotiellä tassunjälkiä lumessa. Lumi on oiva juttu - etenkin umpihanki jota ei ole entuudestaan tallottu. Nytkin oli yöllä sadellut pakkaslunta. Jäljet olivat metsämieheni mukaan tulleet aamun aikana tien yli. Ne olivat siis vielä tosi tuoreet. 

Lunta on vaikea kuvata, mutta paikan päällä jäljet erottuivat hangessa tosi selkeästi. Nappasin autosta mukaan tulitikkurasian, josta voi  suhteuttaa tassun kokoa.  Sen kummoisempaa mittaa ei sattunut tällä kertaa mukaan. 

Nämä jäljet osoittautuivat ilveksen tekemiksi. Onkin ollut juttua useampaan otteeseen viime viikkoina, että Kokkolan seudulla liikuskelee ilveksiä. Siippa löysi jälkiä lähitienoilta muualtakin. 

Ilveksellä on neljä varvasta ja jäljet ovat kissamaisen pyöreät. 

Tällä hetkellä seudullamme on kauriita niin hulppeasti, ettei mikään ihme, että ilveksiä on tänne tullut...
Toisaalta - ilveksellä on kiima-aika helmi-maaliskuussa. Uros saattaa vaeltaa silloin pitkiäkin matkoja naarasta etsien.

Sinne se oli loikkinut radan yli metsikköön. Minne lie ollut määränpää...

Hiihtolomani oli hyvä - onnistuin nähdä toisella metsäautotiellä  tien yli vauhdikkaasti kipittävän valkeaakin valkeamman  lumikon. Tai sanotaan, että mitä ilmeisemmin se oli lumikko eikä kärppä, koska oli kooltaan niin pieni, enkä ainakaan havainnut mustaa hännänpäätä. Pomppasin ulos autostani, kun  satuin tienylityskohtaan. Mutta lumi oli sen verran vanhaa, että lumikon keveitä jälkiä ei näkynyt lainkaan. 

Christian Willbrandtin enkelimaalaus Lohtajalla

Kävin viime syksynä Lohtajan kotiseutumuseossa. Ihastelin siellä katonrajassa ollutta maalattua lautaa, näppäsin muutaman kuvan ja päätin tutkia kuvia joskus tarkemmin. Myöhemmin sitten tuli asia sattumalta vastaan, kun lueskelin kirkkotaiteista. Sieltä pompsahti esiin nimi Christian Willbrandt ja oivalsin, että maalaus kotiseutumuseon laudassa täytyy mitä ilmeisemmin olla hänen kädenjälkeään! Mistään en löytänyt lihaa luiden päälle tälle olettamukselle, mutta olen lähes varma, että täytyy olla saman miehen maalaus. Willbrandtin tiedetään maalanneen enkeliteemoja Lohtajan vanhaan kirkkoon. 

Tämä lauta on peräisin  Lohtajan edellisestä kirkosta, joka on rakennettu vuonna 1644. Kirkko sijaitsi lähellä nykyistä seurakuntakotia. Se oli pohjakaavaltaan suorakaiteen muotoinen eli ns. pitkäkirkko. Kirkossa oli iso torni ja useita pieniä torneja. Tuo kirkko on purettu keväällä 1768 lahovikojen ja tornin kallistuman vuoksi. Maalattua lautaa oli haasteellista valokuvata, koska se sijaitsee kotiseutumuseon katonrajassa, ja  on pitkä lauta kattohirren takana. Selkeästi kuitenkin on nähtävissä, että maalaus on osa isompaa maalausta. 

Nykyisen kirkon kattolaudoituksessa on muuten käytetty tuon edellisen kirkon seinälautoja, joissa mainitaan olevan maalauksina Christian Willbrandtin maalaamia enkeleitä. Harmillista, ettei ole säästetty sellaisenaan. Olisipa mielenkiintoista tietää, onko maalaukset niissä edelleen nähtävissä! Ja jos on, niin olisipa mahtava nähdä niistä kuvia - vai onko kuvat niin piilossa, ettei niitä  voi kaivaa esille, vai peräti maalauksiin maalattu päälle.... 

Christian Heinrichsson  Willbrandt oli syntynyt noin 1600 Mecklenburgissa, Saksassa. En tiedä, miksi, miten tai milloin Christian oli Suomeen saapunut, mutta hänellä oli kokkolalaissyntyinen vaimo, Anna Carlsdotter. Annan isä oli pormestari ja nimismies. Christianilla ja  Annalla oli lapset Niels ja Gertrud. Christianin isä  Heinrich oli myös koristemaalari. Mitä ilmeisemmin Christianin veli oli  Erich Heinrichsson Willbrandt ja hän  on myös asunut Suomessa.  Erich oli ratsutilallinen

Christian oli raatimies, maalarikillan johtaja  ja kuuluisa kirkkomaalari, joka tuli Korsholmaan vuoden 1630 tienoilla. Willbrandt on vanhin nimeltä tunnettu kirkkomaalari Suomessa.

Willbrandt oli Vaasan edustajana Tornion maakuntakokouksessa vuonna 1657. Hänen maalauksiaan on ollut useissa kirkoissa, itse asiassa hän oli Pohjanmaan johtava kirkkomaalari, mutta valitettavasti moni kirkoista on nykyään jo tuhoutunut ja maalaukset niiden mukana.

Barokkihenkisiä maalauksia Willbrandt on tehnyt ainakin seuraaviin Pohjanmaan  kirkkoihin: Uusikaarlepyy 1637, Kalajoki 1639, Kokkola 1640, Ilmajoki 1640, Lohtaja 1641, Saloinen 1641, Vähäkyrö 1642, Sulva 1643, Laihia 1643, Veteli 1657, Oulu 1658, Hailuoto 1659, Maalahti 1662, Pyhämaa 1667, Saltvik 1667, Lappfjärd 1668, Lohtaja 1675 ja Ii 1676. Koko maalauskokonaisuus on nähtävillä edelleen upeaakin upeammassa Pyhämaan uhrikirkossa. Tuossa kirkossa ei ole lämmitystä, joten maalaukset ovat säilyneet kirkon puupinnoissa hyvinä. 

En tiedä, miksi kotiseutumuseossa ei ole tämän tarkempaa tietoa maalauksesta.

Willbrandtin maalaustyyli on erittäin runsasta. Siinä on tyypillisesti kasviornamentteja ja enkeleitä. 

Christian Willbrandtin kerrotaan olleen luonteeltaan temperamenttinen. Oli kuulemma usein käräjillä perimässä saataviaan tai tapeltuaan humalassa. 

Willbrandt kuoli Oulussa, mutta hänet haudattiin Vaasaan  1677. 

Pieni harras toive mulla ois, että jos joku asiantuntija tämän Willbrandtin lautamaalauksen vahvistaa oikeaksi, se saisi näkyvyyttä ja nimen myös tuonne laudan viereen! Näitä ei ole paljoa säilynyt ja kyseessä on erinomaisen historiallinen maalaus, joka ansaitsee lisänäkyvyyttä. Vuonna 2041 tulee kokonaiset 400 vuotta Willbrandtin Lohtajan kirkkomaalauksista! Siihen on enää 18 vuotta. 

LÄHTEET: 

Christian Willbrandt. Geni. [https://www.geni.com/people/Christian-Willbrandt/6000000148613235842] Luettu 26.2.2023. 

Lohtajan kirkon historia. Lohtajan seurakunta. [https://www.lohtajanseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/lohtajan-kirkko/lohtajan-kirkon-historia] Luettu 5.3.2023.

Marjon matkassa. Pyhämaan "ihmeitä tekevä"  uhrikirkko on kirkkotaiteen helmi. [https://www.marjonmatkassa.fi/2022/07/pyhamaan-ihmeita-tekeva-uhrikirkko-on.html} Luettu 26.2.2023.