Kävinpä Riitta Loivan taidenäyttelyssä. Joku nyt varmaan ihmettelee, kukas hän onkaan. Ehkä nimi Miina Äkkijyrkkä sanoo enemmän. Edellämainittu on hänen alkuperäinen nimensä, jälkimmäinen vuonna 1976 nimeksi vaihdettu. Kiva kontrasti muuten nimissä - Loivasta Äkkijyrkäksi!
Tämä ihastuttava näyttely on Lohtajalla Jukkolanmäen vanhassa navetassa, Juhlagalleriassa, piristämässä kesää 7.6.-13.8.2019, joten vielä ehtii! Ja kannattaa ehtiä!
Äkkijyrkän yleisin aihe on tunnetusti naudat, ja etenkin kyyttö, joka on itäsuomalainen karjarotu. Kun näyttelyä kiertelee, tajuaa väistämättä lehmien sielukkuuden. Lehmät ovat Äkkijyrkälle intohimo, elämä ja rakkaus. Jossain haastattelussa hän onkin todennut, että jotta lehmiä osaa tulkita ja piirtää, on niitä myös omistettava. Uskon sen.
Lehmät ovat minulle hyvin rakkaita. Asuin lapsuuteni maatilalla, vaikkeivat vanhempani maataloudesta leipäänsä saaneetkaan. Olin mukana navettatöissä ihan pienestä aamuin, illoin. Kouluikäisenäkin vielä kaikki lomat. Myöhemmin päädyin sitten avioon maatalon pojan kanssa. Lehmät palasivat elämääni, vaikkei minusta koskaan maatalon ehtoista emäntää sitten kehkeytynytkään.
Ymmärrän hyvin Äkkijyrkän rakkauden lehmiin. Se sielukkuus, lempeys, lehmän lämmin hönkäys ja jonkilainen ollamöllötys on niin niitä itseään. Kotitaloni ympärystössä teputteli vuosikaudet lehmiä. Kesäöisin ne käyskentelivät viereisellä niityllä, osa märehtien, osa leväten, osa lönkötellenkin. Muistan, kuinka kerran lupauduin vanhimmaiseni kanssa yöksi telttaan. En nukkunut silmäystäkään, siitä piti huolen aidan toisella puolella oleva lehmä syvine huokauksineen ja asteluineen. Mielikuvitukseni taisi olla liian vilkas...sen jälkeen en ole telttaillut.
Harmiksemme esittelylehtiset olivat näyttelystä väliaikaisesti loppuneet ja niinpä töiden nimet ym. lisätieto jäivät hieman hataralle pohjalle. Jukkolan emäntä selitti kyllä jälkeemme tulleelle naisryhmälle hyvinkin yksityiskohtaisesti tauluista ja Äkkijyrkän elämästä ,joten sitä kuunteli sivustakin enemmän kuin mielellään.
Pidin kovasti tästä pienten taulujen ryhmästä näyttelytilan oven päällä. Kuten kuvasta näyy, jokainen lehmätaulu on omansalainen ja lehmien persoonat suorastaan pomppaavat katsojalle esiin.
Äkkijyrkällä on ihanan boheemi tapa kirjoittaa tauluihin muutakin kuin signeerauksensa,. Tässä alla olevassa taulussa taitaa lukea "Haaveita. " Yläpuolen lehmässä puolestaan "Itsetietoinen. " Missäpä muualla taulujen nimet noin selkeästi olisivatkaan esillä!
Alle on päässyt "Lutunen." Tietysti, mikä muu tätä paremmin kuvaisikaan. Jukkolan emäntä kertoo, että Äkkijyrkkä on ainoa henkilö, joka on saanut vapautuksen, ettei hänen lehmiensä tarvitse olla eu-lainsäädännön mukaisesti keltaisilla korvamerkeillä varustettuja. "Tunnen kyllä lehmäni", on Äkkijyrkkä perustellut. Ei näille kyytöille korvissa vilkkuvat muoviläpyskät sopisikaan. Pilaisivat taulutkin! Sehän tekisi lehmistä kuin keskitysleirivankeja, eikö...
Näyttelyssä oli esillä myös kahden nuoremman taiteilijan töitä. Pidin esimerkiksi tästä sini-valkosävyisestä Sanna Saastamoinen - Barroisìn työstä.
Myös Johanna Loposen taulut ovat mielenkiintoisia. Ystäväni kanssa yritimme kovasti analysoida, miten tulkita tätä taulua. Kaunis se oli silti, vaikkemme ihan yksimielisyyteen sen esittävyydestä päässeetkään.
Vaikka Äkkijyrkkä onkin saanut eniten nimeä lehmätöillään, on hänellä myös aivan upeita hevosaiheisia tauluja. Värien käyttö on jotenkin riemullista. Mietin, että jos itse olisin saanut nuo hienot hevoset valmiiksi, olisiko ollut pokkaa maalata taustaa punaisella. Miinalla on.
Töissä näkyy ilmeikkyyden lisäksi myös liike. Eläinten liikehdinnän pystyy suorastaan tuntemaan.
Alla kuvassa "Uljas", kyllä vain nimensä mittainen on. Värimaaailma on tällä kertaa hillitty.
Mukana näyttelyssä on myös kupariveistoksia. Sielukkaita nekin. Kuinka voikaan liikkeet kahlita niin taitavasti!
Erityisen paljon pidin myös Miinan vanhempia esittävästä pronssityöstä. Valokuva ei tuo esiin niitä upeita juonteita, joita työssä paikan päällä katsottuna on. .Lisäksi valo heijastuu kuvassa ikävästi tähän ikkunasta.
Alla oleva riemullinen lehmälauma "Kotiin päin" sai minut hyvälle tuulelle. Ystäväni totesi että katso nyt noita, nuo on niin kuin oppilaat, jokainen ihanan erilainen persoona ja silti aivan täydellinen. Ja niinhän se olikin. Vastasin, että voisin haluta luokkaani tuon työn. Joka päivä voisi ohitse kulkiessa päättää, mikä lehmä haluaa tänään olla, fiiliksen mukaan.
Tuli myös aivan palava halu kuvistunneille joidenkin lehmähahmotelmien myötä. Uskon, että oma luokkani pääseekin osalliseksi Äkkijyrkkä - installaatioista pikimmiten syksyn tullen! Tuskin maltan odottaa....Se on jännää,miten joistakin töistä oma inspiraatio lähtee liekkeihin.
Silmät on sielun peili, niin lehmälläkin. Jokaisella lehmällä on omanlaisensa silmät. Olen joskus ennenkin todennut, että lehmän silmät on lempeyttä pullollaan.
"I love Singapore! It is very inspirational. " Jukkolan emäntä selitti, että Äkkijyrkkä on maalannut osan töistä Singaporessa lapsensa luona oleillessaan. Mielenkiintoinen ajatus, että kyytöt ovat olleet sielläkin se intohimon lähde, ei mikään paikallinen oranki tai tiikeri.
Jotenkin hupaisaa, ettei ole maalausta Singapore Citystä, vaan edelleen se lehmä. Ehkä hän Singaporessa kaipasi lehmää, Suomeen palattuaan Singaporea.
Joissakin töissä erottuu värien ronski ja riemullinen, vahva käyttö. Supatan ystävälleni, että tässä alla olevassa työssä on niin täyteläistä ja myös suuripiirteistä värien käyttöä, että aion ottaa oppilaille tämän syksyllä esimerkiksi.
Tämä punainen lehmä herätti keskustelua. Siinä on jotain lapsenomaista. Mutta kuinka ihanan pelkistetyillä vedoilla tehty lehmä!
Tästä viiden lehmän työstä pidän kovasti. Ensinnäkin tuli lapsuus mieleen, kun joskus oli päiviä, jolloin lehmät karkasivat aituuksesta ja sitten juostiin ottamassa niitä kiinni. Ja toisekseen Äkkijyrkän ajatus tekstinä työssä on hieno. "Lehmäin katselu kestää elämän, mutta kuvaus hetken. Se on taiteilijan osa."
Pidän aivan mielettömästi tästä tyylistä kirjoittaa tauluun ajatuksiaan.
Ja niin, pidän myös erityisen paljon alla olevasta "Sonnin suru"maalauksesta. Netistä löydän Jukkolan navetan sivuilta tämän taulun tarinan:"
"Sonnin suru (2019)
Miinalla oli viime kesänä kaksi nuorta sonnia, jotka olivat railakas parivaljakko. Jopa niin railakas, että Miina mietti, ettei voi molempia pitää, joten hän laittoi loppukesästä niistä toisen pois.
Samalla hetkellä kun toinen sonneista jäi yksin, se lopetti kokonaan syömisen ja juomisen ja rupesi mököttämään, vaikka sille tarjosi kuinka hyviä herkkuja maisteltavaksi.
Miina mietti, että tämä sonni pitää laittaa laitumelta navettaan elpymään. Alkusyksystä Miina lähti hakemaan sonnia pellon laidalta ja huomasi aamulla, että sonnin molemmilla poskilla oli jähmettyneet kyynelnorot.
Miina hellytteli ja pyyteli sonnilta anteeksi ja vei tämän navettaan vanhimman lehmänsä hoiviin. Hän tietää, että vanha lady hoitaa kyllä sonnin kuntoon.
Ja niin sonni elpyi.
Miina päätti tämän jälkeen, ettei enää koskaan erota kaveruksia."
Siis aivan huikea, se suru on ihan luettavissa maalauksen sonnin silmistä .Ehkä tämä oln kaikista lempparini. Tuijottelemme ystäväni kanssa työtä. "Siis onko tuossa edustassa niinkö kivespussi?" ihmettelen ääneen. Ystäväni kääntää päänsä minuun päin ja virnistää. "Siis on varmaan, ajattelin samaa, mutten kehdannut sanoa." Päästämme riemukkaan naurun. Vasta kotona hahmotan valokuvasta työn selkeämmin. Onhan ne kivekset, työssä näkyy lehmän takapää ja alaosakin nyt kun tarkemmin katson. Tietystikin sonnilla on kivekset!....
Tästä punaisesta lemmusta turkoosinsinisellä taustalla pidän taas kovin. "Niin outo tuo maailma" kertoo varmaan Äkkijyrkän suhtautumisesta maailmaan. Ihanaa, että joku rohkenee niin vahvasti olla oma itsensä!
Punaharjainen hevonen on myös siisti!
Ja vasikkaveistos, ihana.
Taas se ongelma, ettei valokuvassa työ näytä niin kummoselta, mutta paikan päällä katseltuna se on hieno.
Näyttelystä pystyy myös ostamaan töitä, tosin hintoja ei ole julkisesti esillä.
Jukkolan emäntä kertoo, että Äkkijyrkän taidenäyttelyn saaminen Lohtajalle ei ollut mikään helppo juttu, eikä muutaman päivän homma. Taiteilija suhtautui näyttelyyn aluksi kriittisesti, vaikka olikin navetta näyttelytilana sun muuta. Ja lopulta kun taiteilija otti yhteyttä Jukkolaan, niin puhelimeen ei vastattu. Miina oli tätä myöhemmin yhteyden saatuaan ihmetellyt, mutta saanut selitykseksi, että emäntä oli silloin juuri lehmää poi'ittamassa. Se varmaan lopullisesti hellyytti lehmätaiteilijan sydämen.
Vaikkei näyttelyssä niitä aikanaan paljon puhuttaneita ja Äkkijyrkän tunnetuksi tehneitä peltilehmiä olekaan, olen todella tyytyväinen näyttelyn antiin. Näyttely sopii hienosti kesään ja erityisesti navettatilaan näyttelyyn. Mikä voisikaan olla omempi miljöö!
LÄHTEET: Jukkolanmäen navetanvintti. Facebook. [https://www.facebook.com/jukkolanmaennavetanvintti/] Luettu 25.7.2019.
