Aurinkokello Kaarlelan kirkon seinässä

Joskus sattuma on puolella. Kävin vuoden alkupäivinä  valokuvausreissulla monessa kokkolalaiskohteessa. Päädyin tietysti taas kerran myös Kaarlelan kirkon kirkkomaalle. Aikomukseni oli ottaa kuvia kiviaidasta toiseen tekeillä olleeseen blogijuttuun, kun jäinkin ihmettelemään kirkkorakennuksen erään sivuoven yläpuolta. Ovi ja sen yläpuolinen ikkuna-aukko on kirkon seurakuntasalin, siis eteläisen puoleisella sivulla. Ikkunan yläpuolella on pieni metalliläpyskä...Mikä ihme, ajattelin. En saanut  silloin  kilven kuvasta selvää, koska oli jo hieman hämärä, Kuvasin sen kuitenkin. 

Kuva vaivasi mieltäni ja kun parin päivän päästä aivan eri asian yhteydessä  klikkasin itseni Kokkolan kaupungin sivustolle,  komeili siellä yllätyksekseni tuo sama kilpi eräässä valokuvassa pienen kuvatekstin saattelemana. Mistään muualta en tästä tietoa löytänyt.  Oli pakko lähteä uudelleen kuvausreissulle kirkkomaalle!

Metalliläpyskä paljastuikin aurinkokelloksi. Kuinka moni on edes huomannut tämän? Olen tähän asti ollut luulossani, että lähialueella on ainoastaan Chydeniuksen aurinkokello, joka on muistini mukaan vasta vuodelta 1777. Lienee itse Anders Chydeniuskin siis tätä seinän aurinkokelloa ensin tuijotellut ja sitten innostunut itsekin sellaisen rakentamaan!:)  Tämä kirkon seinäkello on nimittäin aika lailla vanhempi!

Aivan huikea yksityiskohta mielestäni  kirkossa ja ajatuksissani kuvittelinkin heti ihmiset kirkonmenojen jälkeen katsastamassa kelloa ennen kun kotimatka alkoi. Ehkä kirkkoväki on kokoontunut tässä alla ja kirkkopihalta poistuessa on vielä silmäilty kellonaikaa kotiin päin lähtiessä, kuka ties!...Tämä lienee ollut aikalaistensa silmissä upea kapistus! Ja sitähän tämä on edelleen - käy ja kukkuu ilman paristoja ja edelleen näyttää meille aikaa, jos vain tajuamme katsoa. 

Aurinkokellon on tehnyt seppämestari Matts Bastubacka vuonna 1724. Lähdinkin onkimaan hänestä tietoja. Matts Henriksson Bastubacka oli syntynyt 25.1. 1684. Hän oli naimisissa Magdalena Mickelsdr. Måttiksen (1688-1760) kanssa. Matts kuoli 15.4. 1752 kovaan kuumeeseen 67 vuoden ikäisenä. Kirkonkirjoista löysin Mattsille ja Magdalenalle ainakin pojan nimeltä Johan Mattsson Bastubacka (1712-1755). Sukuhaaraa nykyaikaan kirkonkirjoista seuraten tein havainnon, että sama suku jatkuu lähiseuduilla edelleen!  Mahtavatko tietää, mikä esi-isänsä komeus kirkossa on  edelleen tallella!

Aurinkokellohan on loistava ja yksikertainen keksintö. Se ilmaisee aikaa vuorokauden valoisana aikana aurinkoisella säällä. Malleja on monia. Olen jotenkin naivisti aina kuvitellut, että aurinkokello paikka on maankamaralla, siksi en varmaan osannut ajatellakaan, että tämä vaatimattoman näköinen metalliläpyskä kirkon seinässä olisi ajannäyttäjä - vieläpä lähes ikuinen!

Perusidea on, että kellotauluun on kiinnitetty metallikeppi, jonka varjon kärki näyttää kelloajan alustaan piirretyn asteikon avulla. Kellon pinnassa on numerot vain tietyille ajoille, sillä eihän aurinko tähän koko aikaansa paista.

Etsin vielä tietoa yleisemmin aurinkokellojen historiasta. Ensimmäisiä aurinkokelloja tiedetään käytetyn  Babyloniassa jo niinkin aikaisin kuin 5500 vuotta sitten. Kiinalaiset kirjoittivat aurinkokelloista, tai tarkemmin ottaen "varjonheittäjistä" jo 2400 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja Egyptissä tiedetään aurinkokelloja käytetyn 1200-luvulla ennen ajanlasku alkua. Ja kun itse oletein aurinkokellojen olleen maankamaralla, löydänkin tiedon, että keskiajalla eteläisen Euroopan keskustorien kaupunkiympäristöistä löytyi esimerkiksi raatihuoneen seinistä aurinkokelloja. 

Suomeen ensimmäiset aurinkokellot saapuivat 1500-luvulla. Lähinnä niitä tiedetään oleen pappiloissa ja kartanoissa sekä yhteisöjen keskeisissä paikoissa. Siksi tämän paikka onkin aikan tyypillinen sijoitukseltaan.  Toisaalta kun etsin tietoa kirkon seinissä olevista aurinkokelloista, ei niitä liene kovin montaa säilynyt. Joissakin kirkkopihoissa aurinkokello on kaiverrettu kallioon tai isoon kiveen. Mekaaniset kellot yleistyivät 1600-luvulta alkaen, mutta aurinkokelloja käytettiin aina  1800-luvun loppupuolille saakka. Ajan mittaaminen perustui aurinkoaikaan aina vuoteen 1884 saakka. 

Toisen kerran paikalle saavuttuani oli enemmän päivänvaloa ja kellotaulu erottui seinästä selkeästi.  Oivalsin, että tämähän onkin todella hienosti suunniteltu kello. Aivan loistava! Parasta aurinkokellossa on sen toimintavarmuus - paitsi tietenkin pilvisellä säällä tai pimeässä se on hyödytön...

Tätä tekstiä kirjoiittaessani jäin hämmentyneenä miettimään, että kun entisaikana ihmisillä oli velvoite osallistua kirkonmenoihin, niin kuinka ihmeessä he osasivat saapua oikeaan aikaan kirkkoon? Vaikka kirkonkelloilla ilmoitettiinkin hyvin etukäteen, ei kellojen ääni silti ole voinut joka niemeen, notkoon tai saarelmaan kuulua ja matkaan käytetty aika on varmastikin vaihdellut äärettömän paljon säästä riippuen. 

LÄHTEET: Hattujen sota - husaarit kaupungissa. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/vapauden_aika/hattujen_sota/fi_FI/hattujen_sota_husaarit_kaupungissa/] Luettu 3.1.2021.

Kellot. [http://www.kolumbus.fi/mabohu/esine/kellojen_historiaa.html] Luettu 31.1.2021. 

Kymmenen kelwollista kojetta keskiajalta. Keskiaikaiset markkinat verkossa. [http://keskiaikaisetmarkkinatverkossa.fi/kymmenen-kelwollista-kojetta-keskiajalta/] Luettu 31.1.2021. 

Ykspihlajan patalaput seinäkukkasina:)

Tässä kesäkuun korvilla käväisin uuden koulun asioita pyöritellessäni parin hesalaisen kanssa kahveilla Kahvila Sahassa. Jepjep, se oli heille todellinen elämys ja antoisa päivä muutoinkin. Seuralaiseni  ihastuivat  omaleimaiseen miljöseen ja kertoivat, että tästähän he ovat joskus  lukeneetkin "jostain lehdestä." 

Itselleni uusi elämys oli Kokkolan 400-juhlavuoden nimissä polkaistu yhteisöllinen tapahtuma - tai siis sen lopputulos.  Nimittäin Ykspihlajan alueen naiset ottivat tavoitteekseen virkata yhdessä 400 patalappua. Patalappujen sijoituspaikka oli projektin alussa vielä kateissa, mutta Kahvila Sahan ulkorakennusten seinillehän ne sitten päätyivät ja ovat siinä, niin kuin ikänsä olisivat olleet. 

Tietäähän sen, miten käy kun innostuu - patalappuja tuli enemmänkin! Ja nyt ne sulostuttvat meitä kesäisellä olemuksellaan Kahvila Sahan sisääntulon  varrella.

Aivan ihastuttava kokonaisuus ja näistä tule väkisinkin hyvälle mielelle, eikö! Kannattaa mennä  katsastamaan tämäkin ihanuus.:)

Rakas renginkaappini

Oletko koskaan miettinyt, minkä tavaran  pelastaisit kotoasi, jos  se joutuisi tulipalon käsiin? Minä olen, monet kerrat. Aina päädyn tähän samaan esineeseen, vaikka itse asiassa minulla on kodissani myös esine, joka on oikeasti pelastettu tulipalosta, eikä se ole tämä...

Rakkaista rakkain esineeni on vanha sukuni renginkaappi. Tein siitä tämän jutun, koska se täyttää tänä vuonna hulppeat 200 vuotta! Sain kaapin syntymäpäivälahjana mummoni veljeltä Evijärveltä, kun olin teini. Kaappi on  kuitenkin lähtöisin Kortesjärveltä. En oikein tiedä, osasinko sitä silloin nuorena vielä ihan täysin arvostaa. Arvostus ja kiintymys on kasvanut vuosien mukana. Esine on kulkenut mukanani jo  pian 40 vuotta. 

Ensimmäinen muisto, mikä minulla kaapista on, on se, että se seisoi tyhjillään lapsuuskotini ullakolla. Perheelläni oli mummolan asunnossa käytössä vinttihuone ja kuljin joka ilta nukkumaan mennessäni tämän renginkaapin ohi. Muistan joskus sitä  kyllä availleeni, mutta koska ullakkotila oli kylmä, ei sinne juurikaan tullut mentyä, jos ei ollut pakko. 

Seuraava muisto on joltain keväältä 1980-luvun alusta. Mummon maanviljelijäveli asui kanssamme samassa taloudessa. Myöhemmin  vietin maatilalla kaikki lomat. Muistan, että isoeno joka kevät testasi siementen itävyyttä ja niinpä eräänä alkukeväänä avotakan reunalla oli pari, kolme kippoa. Yksi niistä oli tämän renginkaapin sisällä ollut puuloota. Isoeno oli täyttänyt laatikon mullalla ja ohransiemenillä ja testaili viljan itävyyttä. Siihen aikaan vanhaa ei niiin arvostettu ja  purnukoistakin oli puutetta. Puuloota katosi itävyystutkimusten myötä. Viimeinen muistikuva minulla on siitä, kun ruskean laidan yli rehoitti onnistunut, kauniinvihreä ohraviljelmä. Ilmeisesti loota joutui siitä suoraan tulipesään...

Kaapin historia jäi minulla aikanaan  selvittämättä. Tai itse asiassa en tiedä, olisiko mummoni tai isoenoni osannut siitä sen kummemmin kertoa. Isäni ei ainakaan enempiä tiennyt siitä . Ehkä mummo tai isoeno olisi  kuitenkin  tiennyt kertoa sen, missä renginkaappia säilytettiin  tulipalon sytyttyä maatilalle 1952. En tiedä, oliko kaappi silloin jossain ulkorakennuksessa, vai ennättikö sen joku pelastaa liekeistä. 

Kaappi on alkuperäiskunnossa. Joiltakin osin ajan patinoima ja rähjääntynyt, mutta minulle niin rakas juuri tuollaisena, etten tule sitä entisöimään. 

Kaapin tekijä oli Eric Johansson Matoniemi, joka oli syntynyt 1794 Kortesjärven Purmojärven Matoniemessä. 

Eric kuoli 1850 Kortesjärvellä 56-vuotiaana. Sitä ennen hän oli ennättänyt olla kaksi kertaa naimisissa. 

Eric oli  vihitty  ensimmäiseen avioon 7.12.1815 esiäitini kanssa. Ensimmäinen lapsi, esi-isäni Johan, on syntynyt 1818. Kaapin on tehnyt Eric, kun hänen esikoisensa on ollut vuoden ikäinen. Ehkä taloon on tarvittu käyttöesineistöä, tai sitten se on muuten vain tehty iltapuhdetöinä. Erichän on tuolloin ollut vasta 25-vuotias. Yleensä tapana oli, että renkipojan omaisuus matkasi rengin mukana talosta toiseen siirryttäessä. Eric ei kuitenkaan ollut renkinä, vaan asui omassa lapsuuskodissaan. 

Joka tapauksessa kaappi on kaunis. Kaappi on väritykseltään tumman ruskea.  Etualalla oleva kirjoitus on kellertävä ja listaosissa on vihertävän sävyäkin.  Itse ovipeilit ovat mykistävän kauniit ollakseen sen aikaista käsityötä. Kukkakuviot on maalattu molempien ovien keskiosiin.  Kaapissa on jäljellä lukkopesä, mutta lukkoa en muista omana aikana koskaan siinä nähneeni. 

On hämmentävää katsoa, kuinka oikenpuoleisessa ovessa on  maali kadonnut juuri siitä osasta, mistä ovi avataan. Se kertoo siitä, että ovea on aikanaan auottu tiuhaan tahtiin. Tänään 1-vuotias lapsenlapseni tuijotti kaappia ja otti kädellään kiinni juuri samaisesta kulumakohdfasta Liikutuin,,. 

Kaapissa on pääasiassa kiinnitys pyöreiksi veistetyillä puunauloilla. Lisäksi on jokusia omatekoisia nauloja - en tiedä, onko ne lisätty jälkeenpäin.  Tuo yksi listaosan naula on uppiniskainen, se pyrkii aina tiputtautumaan. Silti se aina onnekaasti jostain löytyy, eikä ole vielä sukeltanut imuriin.

Kaapin teksti on kirjoitettu tavan mukaan ruotsiksi ja tavutettuna:

 "Eric Joh

ans son Ma 

tonie mi 1819"  

 "Mato" sukunimen alussa on entisaikoina tarkoittanut muuten kärmestä. Tekstin väritys on säilynyt älyttömän selkeänä. Maaleista en osaa sanoa mitään. 

Kukkakuviot ovissa ovat suloiset!

Kaapin kytkys omiin esi-isiini on tällainen. Kaappi on isäni äidin isän  isän äidin isän isän valmistama. Ericin isän suku oli jo 1500-luvulla kortesjärveläisiä. Kaappi on kulkeutunut Evijärvelle isän äidin isän äidin muutaessa sinne miniäksi.

Lapsenlapseni on siis jo 10. sukupolvi, joka on kaapin saanut kätösillään avata! Aivan upeaa!

Mitä kaappi sitten kätkee sisälleen? Ehkä yllätytte, mutta siellä on  monien vuosien kirjeenvaihtoni kymmenien henkilöiden kanssa. Nyt se on huonossa järjestyksessä, mutta  en tiedä, koska siihen kävisin käsiksi. Muutaman kerran olen vuosien varrella pyöräyttänyt sisällön ulos, kun olen etsinyt jotain tiettyä kirjettä. Ja sitten ei tietystikään jaksa enää samalla innolla pinota kirjeitä takaisin...

Edelleen talletan kirjeenvaihtoa kaappiin. Tosin kirjeiden määrä on viime vuosina paljon vähentynyt. Joka kerta, kun lisään sinne kirjeen, uskon kaapin olevan niin täynnä, ettei yhden ýhtäkään kirjettä sinne enää mahdu, Aina olen väärässä. 

Renginkaappissa säilytettiin entisaikoina henkilökohtaisia tavaroita Siinä mielessä  pidän yllä entisaikojen tapaa.:)

Tänään  olen kovasti kiitollinen renginkaapistani ja sen 200-vuotisesta historianmatkasta!

Palanen kokkolalaista käsityöperinnettä

Reilu vuosi sitten sain kutsun mennä tyhjentämään mieheni lapsuudenkodin yläkertaa. Mieheni koti on vanha maalaistalo 1800-luvulta, joten vintille on kertynyt tavaraa sukupolvien vaihtuessa aika lailla.

Nykyinen talon haltijapari ei niin kummoisesti arvosta vanhoja tavaroita, joten sain siivouksen saatteeksi luvan ottaa kiinnostavia tavaroita kotiimme, jos ne itse raivaisin esiin tavarapaljouden keskeltä.

Teinkin monenmoisia löytöjä. Kerron yhdestä löydöstä tässä bloggauksessa.

Yhdestä vintin peräkamareista tuli monenmoisen roinan seaasta vastaan vanha piironki. Piironki on ollut perimmäisessä vintin nurkassa likimain sata vuotta ainakin...

Yhdessä miehen kanssa päätimme, että vaikka piironki oli päältä katsoen hyvin huonokuntoisen näköinen, se ansaitsi silti uuden elämän kodissamme muistona miehen esivanhemmista. Ja niin ryhdyin epätoivoiseen piirongin tyhjennystyöhön.

Kun pääsin availemaan piirongin lipastoja, kohtasin monenmoista ja välillä jopa heikotti... Isoissa vetolaatikoissa oli melko mitäänsanomattoman näköisiä vaateriepuja. Heitin ne kaatopaikkakuormaan. Parissa muussa laatikossa oli mieheni ja hänen sisarustensa koulukirjoja aivan 1970-luvun alusta. Jokusen pistin niistä talteen, mutta suurin osa joutui niistäkin kaatopaikalle.

Pienempiä lipaston laatikoja availlessa tuli vastaan paljon mielenkiintoista tavaraa,joten aikaa siivoukseen kului tavattomasti.. Paljon oli erilaisia lääkepulloja, vanhoja virsikirjan lehtiä, almanakkaa, josta päällimmäisenä nousi eteen oman poikani nimi, joka on aika harvinaisessa kirjoitusasussaja tulee harvoin sellaisenaan nykyään missään vastaan. Poika oli löydöstä iloinen ja koin tämän ihan selväksi kohtaloksi. Löytyi myös kauniita hautajaiskutsuja, joillaisia ennen lähetettiin.

Yhden laatikon kohdalla tuli sitten niitä heikotushetkiä vastaan. Ensimmäisenä näin laatikon pohjalla kahdet vanhat tekohampaat! Lienee säästetty siksi, että ovat olleet aikoinaan arvokkaat:/ Ja lisää seurasi: liuta variksenjalkoja! Juu, niistä maksettiin entisaikoina, kun lintua pidettiin haittaeläimenä. Maksun sai jalkaparia vastaan. Näköjään oli jäänyt urakka vähän kesken... Yksi löydöistä oli valkea, kauniisti taiteltu silkkipaperi. Kun sen uteliaana avasin, löytyi kääröstä pätkä valkeaa  hiuspalmikkoa, joka oli solmittu silkkinauhalla. Lienee kuolleelta ihmiseltä talteen muistoksi leikattu...

Kun piironki oli lopulta tyhjennetty, raahasimme sen varovasti peräkärryyn (mikä ei ollut ihan helppo homma yläkerran kapeita kierreportaita pitkin). Toimitimme piirongin entisöijälle, jolle totesimme, että lipaston kunnostuksella ei ole kiirettä, kun se on tähän kin asti nököttänyt omaa rauhallista elämäänsä kenenkään sitä kaipaamatta.

Entisöijälle annoimme toiveeksi, että lipastosta tulisi mahdollisimman alkuperäisen näköinen. Lukkopesät ja helat olivat niin rikkinäisiä, että niihin oli pakko hankkia uusvanhat vetimet. Sovimme myös, että lipaston sisäosa säilytetään  aivan alkupeäisenä, koska se oli alkuperäiskunnossa.

Päällipuoli lipastossa oli punainen. Se oli siis maalattu joskus myöhemmin. Aluksi entisöijä arveli lipaston olleen aluksi ootrattu tummaksi, mutta työn edetessä paljastui että se olikin ollut tammenvaalea.

Entisöijä totesi piironkimme olevan hyvin pelkistetyn näköinen, ei siis mitään valtavia kruusauksia. Tämä kuulemma kertoo yleensä siitä, että piironki on vanha. Ei ole ollut työkaluja koristeellisempaan näperrykseen.

Valitettavasti en löytänyt kuvaa entisöimättömästä lipastosta, vaikka sellaisen kuvan muistankin joskus ottaneeni. Harmi:(

Saimme selvitettyä piirongin iän, sillä piirongin yhteen vetolaatikkoon oli koverrettu vuosiluku 1857.


Remontti entisöijällä kesti reilun vuoden. saimme piirrongin kotiimme entisöitynä syyskuussa 2011. Vanhemmilta sukulaisilta  ongimme tietoja, kenellä tämä piironki on alun perin kuulunut. Ja löytyihän sitä tietoa vielä onneksi!

Piironki on kuulunut avioparille Matts Abrahamsson Huchta ja Maria Elisabeth Isaksdotter Prest. He olivat mieheni isän isän isän vanhemmat. Sukunimi on vaihtunut asuinpaikan mukaan myöhemmin...

Omissa tiedostoissani on seuraavat tiedot: Mats oli syntynyt 1828 ja kuoli 1912. Maria puolestaan oli syntynyt 1835 ja kuoli 1912. Heidät on vihitty 1856.

Joku tiesi kertoa, että kaappi on tullut häälahjana vaimon kotoa Prestiltä, joka sijaitsee aivan oman asuinpaikkamme läheisyydessä sekin. Olivat siis naapurukset päätyneet keskenään naimisiin ajan tavan mukaan:=)

Miehen setä muisteli kuulleensa, että tämä Matts ja Maria olivat olleet kerran tavan mukaan joulukirkossa. Kun tilaisuus oli ollut lopuillaan, oli Mats jo lähtenyt valjastamaan hevosta. Tapana kun oli, että kirkosta ajettiin kilpaa kotiin. Muita ihmisiä oli jo kirkosta jo lapannut pois,mutta Mats oli jäänyt ihmettelemään, missä Maria viipyi. Lopulta hän oli kävellyt kirkkoon takaisin ja löytänyt vaimonsa nukkumasta penkiltä:))) Tuskin tuli voittoa hevosajelussa sinä vuonna...

Yllätys oli melkoinen, kun katselin tässä taanoin valokuvia Kokkolan kotiseutumuseosta. Kuvissa tuli vastaan nimittäin täysin autenttinen klaffipiironki! Väri on vähän eri, lienee sekin maalattu myöhemmin,  mutta piironki on muuten  aivan yksi yhteen 

omamme kanssa! Tosin tästä piirongista näyttää puuttuvan tuo keskikaapin ovi. Liekö jäänyt jonnekin matkan varrella. Kaapin sisusta näyttää kuitenkin sekin välipuineen aivan samanlaiselta. 

Molemmissa piirongeissä sisäväritys on vihreä. Omassa piirongissa oven sisäpuolessa on kahta väriä, tässä vain yhtä.

Täytyy ottaa tehtäväksi selvittää, ovatko piirongit kenties saman henkilön tekemiä!

 

Mutta palataanpa vielä  omaan piironkiimme, joka sisälsi vielä yhden yllätyksellisen tarinan!

Kun olimme vieneet piironkimme Alaveteliin entisöijälle ja pihassaan nostimme piironkia pois peräkärrystä, tipahti jostain piirongin kätköistä esiin taiteltu paperi.

Avasin paperin varovasti ja olimme aivan mykistyneitä. Paperi piti sisällään vanhan hääonnittelun!

Suoranainen ihme, ettei paperi ollut lentänyt peräkärryn lavalta!

Onnittelu on kaunis, siinä on suloinen kukkakuviointi, lieneekö väritetty luonnonväreillä?

Teksti on ruotsiksi ja aika vaikeasti luettavissa. Joka tapauksessa sain selville, että onnittelu on peräisin morsiammen serkulta Anna Kaisalta! Tässä tekstin ruotsinkielinen hahmotelma suurin piirtein, osaa kirjaimista täytyy arvutella...Onpa kieli muuttunut aika lailla 150 vuoden aikana!

"Lyck önskan

Till detta beder wärda brude par.

Mats  Huchta och

Maria Elisabätid Bräst

Gom med waranan gamman träda i ett frittligt äctta förbund

år 1856

Gud välsigne detta hiertan bil de detta wänner band får i glädiän som i smärtan bugne döm med fader band bästa fatt i de mösans lön och ro

Blifve kärlek bygd och tro blis. We många blifvwe lugna deras oåf sfilda år bärn som deras hierta hägna träda frunt i deras spår endrägt frid och gtriftligt hopp bygge deras lopp läs dem gärre i din frus fan glädiens dag till möte gå tåligt lida för din fruftan då du läggär fårdet på för warandra som du böd wara ett i lif och död

gratulerar af en kär kusin

ANNA KAISA MD HA utus"

Tuo hääonnittelu odottelee uutta tulemistaan piirongin vetolaatikossa. Olen etsiskellyt siihen sopivia vanhoja kehyksiä, mutten vielä ole löytänyt. paikkansa se joka tapauksessa tulee saamaan lipaston yläpuolelta!

Kauniita ikkunankehyksiä Neristanissa

1.

2.

     

Tässä teille silmänruokana muutama vilkaisu ikkunoihin Kokkolan Vanhassa kaupungissa, Neristanissa!

3.

4.

5.

7.

6.

Olen aivan hurahtanut näihin vanhanmallisiin ikkunapuihin! Niitä löytyy varmaan yhtä monta mallia kuin on talojakin. vain mielukuvitus näyttää olleen rajana...

 Joukossa on niin prameaa kuin vaatimattomampaakin kehystä.

7.

 Siististi hoidettuna pelkistetymmätkin ikkunapuut ovat edukseen.

8.

Paljon riippuu myös koko talon tyylistä... 

9.

Luulisi, että nykyaikana tekniikka ja lukuisat puuntyöstövälineet houkuttelisivat ja haastaisivat rakentajia taiteilemaan kahta kauniimpia ikkunakoristeita. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että suurin osa tilaa massatilauksena ikkunansa  suurista tehtaista...

10.

11.

12.



13.



14.



15.



Ja nyt vaikea kysymys: Jos sinun pitäisi valita kahdet ikkunapuut ylläolevista, mihin päätyisit - ja miksi?

Tiedän, vaikeaa...mikään noista ei sinällään soveltuisi esim.oman nykyisen taloni ikkunoiksi, mutta jos pelkät ikkunapuut, niin...

---Hmmm...Vaikeaksi menee, mutta ysi ja kasi ovat aika kivoja.Ehkä talon värityskin luo tietyn kokonaiskuvan... Liian kruusatut ovat vähän yök, vaikka ovatkin kivoja katsella. 

 Ja sit kyllä tuo nro. 11, sillä ehdolla, että saisi kunnostaa ikkunapuitteet ensin:) Voisin ajatella että jos itse olisin elänyt Neristanissa menneillä vuosisadoilla, olisi tyylini luultavimmin ollut tuollainen vaatimaton agraari:)