Blogihaasteita tekoälyltä, osa 5: Inspiraatio ja arvot

 Jatketaanpas taas välillä tätä tekoälyn suoltamaa kysymyslistaa. Tällä kertaa näköjään inspiraatiot ja arvot - niin, tekoäly on luonut myös nämä väliotsikot, joten nöyrryn sen alle:)

1. Mikä on elämäsi tärkein arvo ja mistä se juontaa juurensa?

Tämä on mulle oikeastaan aika selvä juttu, vaikken tiedä, osaanko muotoilla sitä tekstinä. Joudun selittämään vähän kaukaa hakien, sitä ei voi sanoa yhdellä sanalla. Asuin 8-vuotiaaksi asti perheeni kanssa pienellä maatilalla, jossa asui lisäkseni mummoni ja hänen vanhapoikaveljensä, "Kalle", joka omisti tilan. Mummo oli muuttanut lapsuustilalleen takaisin sodan aikana kahden pienen lapsensa kanssa, kun jäi sotaleskeksi 26-vuotiaana ja jäänyt sinne pysyvästi. Kalle oli sairastunut sodassa mieleltään, mutta sen sain kuulla vasta aikuisena. Vanhempani halusivat, että me lapset suhtaudumme Kalleen "normaalisti", ei hajonneena. Nyt ajatellen myös sillä oli osansa arvoissani. 

Vanhempani työskentelivät muualla;  äiti pankissa ja isä asui kanssamme vain viikonloput, koska hän oli paljon reissutöissä Kokkolassa noihin aikoihin. Vanhempani olivat muuttaneet tilalle, kun olin 2 kuukauden ikäinen, koska äitiysloma loppui silloin. Äidin piti palata palkkatyöhön ja minulle piti saada hoitopaikka.

Päädyttiin ratkaisuun, että mummo hoiti. Se ei olisi onnistunut muutoin, kuin asumalla siellä maatilalla. Mummo kävi nimittäin navettatöissä aamuin, illoin veljensä kanssa. Päiväni rakentuivat niin, että heräilin silloin, kun mummo tuli aamunavetasta, mummo keitti puuron, äiti valmistautui samaan aikaan lähtemään töihin. Päivän vietin mummon ja hänen veljensä kanssa maatilan arjessa. Myöhemmin mukaan tuli pikkusiskonikin. Lisäksi tilallamme asui yhden vuoden  minua yhdeksän  vuotta vanhempi serkkuni, jonka äiti oli sairastunut vakavasti. Mummo ja Kalle ottivat vastaan meidät kaikki.:) Äidin työt loppuivat vasta klo 17, joten hän oli kotona tosi myöhään. Ainut mahdollisuus oli ottaa meidät lapset myös mukaan navettaan. 

Näen nyt tilanteen niin, että me lapset toimme myös iloa ja väriä mummon ja Kallen elämään. Heidän elämänsä olisi varmaan ollut aika yksinäistä ilman meidän kommervenkkejä:) Heh, tuskin kovin moni maatilan isäntä on ennättänyt leikkiä navettatöiden lomassa piilosta heinäsuojassa. Ajattelin joskus, että se oli vain Kallen hauskuutta, nyt tajuan, että mummon piti sillä aikaa lypsää ja Kalle sai meidät näin pois navettatöiden  jaloista...

Niin, summa summarum. Tästä oikeastaan kumpuaa arvoni. Voisi sanoa, että olen oppinut arvostamaan pieniä asioita. Sitä, että joku välittää ja on aikaa. Olen iän myötä huomannut, että olen imenyt jo lähestulkoon äidinmaidossa sen, että lapsuus on merkityksellistä ja että kaikkea ei saa rahalla. Moni ihmettelee, miksi vietän niin paljon aikaani lapsenlapseni kanssa. Tämä varmaan selittää sen. Olen saanut siihen kotoa mallin. Lapsi voi kulkea mukana, se ei rajoita omaa elämääni, vaan tuo siihen pikemminkin rikkauden, jota ei voi rahalla hankkia. Mä sanoisin, että lisäksi yks pääarvoni on tietynlainen vaatimattomuus. Olen oppinut siihen, että täytyy olla nöyrä ja kiitollinen kaikkia kohtaan. 

2. Kuka on ollut suurin inspiraatiosi ja miksi

Varmaan mun isä. Mä oon kuulemma kuin ilmetty isäni, joka kuoli liki seitsemän vuotta sitten. Niin ulkonäöllisesti, luonteeltani kuin harrastuksiltanikin. Mun isä on opettanut mulle kirjallisuuden ja kirjoittamisen merkityksen ja harrastuksena sukututkimuksen kädestä pitäen, alusta alkaen. Lisäksi isäni oli tosi musikaalinen, mutta hänellä ei ollut koskaan mahdollisuutta opiskella musiikkia. Siksi hän ohjasi minut musiikin pariin, vaikka alkuaan pistinkin kovasti vastaan. 

3. Millainen neuvo on auttanut sinua vaikeina hetkinä

Mä ajattelen nykyään, että elämässä tulee yllätyksiä ja vastoinkäymisiä vähän joka tuutista ja ärsyttävän säännöllisesti. Varmaan jokaisella.  Tää ei oikeastaan oo neuvo, vaan asia, jonka oon tajunnut kaikkien vastoinkäymisten ja kompurointien jälkeen. Kun jotain yllättävää ja ei-mieluista tapahtuu, pyrin ajattelemaan, että vuoden päästä en enää tätäkään jaksa murehtia, elämässä pitää päästä eteenpäin. Asioilla on taipumus järjestyä, murehtiminen ei juurikaan auta.  Suohon ei kannata jäädä makaamaan. 

4. Mistä tiedät, että olet oikealla tiellä elämässäsi?

Voisin sanoa, että olen löytänyt minun oman tieni vasta 50 täytettyäni. Elin pitkään niin, että vähän niin kuin tuuliajolla ajauduin vain asioihin. Elämä on tuonut eteeni paljon hyvää. Olen jo nuorena tehnyt asioita, jotka kiinnosti, mutta rohkeus edetä kiinnostusten mukaan kasvoi kyllä vasta paljon myöhemmin. Voisin sanoa, että tavallaan usein ajauduin asioihin, joissa olinkin hyvä, mutta en uskonut itseeni. Mun laulunope sanoi mulle, kun olin nuori, että minusta voisi tulla jotain suurta, jos vain  uskoisin itseeni. No enpä uskonut. ja sitä suurta ei koskaan noussut kyllä esiin. Uskon, että tämä liittyy siihen vaatimattomuus-kasvatukseen myös, jonka sain lapsena. Ajattelin kauan, että moni muu on minua lahjakkaampi ja taitavampi ja ehkä vähän pidin jopa kynttilääni vakan alla. Näin minulle eräs esimieheni sanoi kerran. Silloin vasta jäin miettimään sitä. 

Mutta tällä hetkellä teen kyllä asioita, jotka on minua itseäni! Minulle riittää, että teen niitä omassa, pienessä kuplassani. Saavuttaa tasapaino elämässä itsensä kanssa, se on jotain!

5. Mikä pieni asia tekee sinut joka kerta iloiseksi?

Mä sanoisin tähän, että pienet kohtaamiset ihmisten kanssa, ei välttämättä kasvokkain. Työssäni roolini on olla paljon äänessä ja ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Siksi kotona  nautin hiljaisuudesta ja siitä, että saan tehdä omia juttuani kenenkään keskeyttämättä. Noooo, niitä hetkiä on aika harvoin. Eli jälleen se oma, pieni kupla...

Bloggaushaaste asumisesta työstä, telkusta, ruoista ja juomista

Neljä paikkaa, joissa olen asunut

1. Evijärvi

Olen kotoisin Evijärveltä. Se on pieni kunta Etelä-Pohjanmaalla. Asuin kahdeksan ensimmäistä vuottani pienellä maatilalla, pienen kylän viimeisessä talossa. Talo oli mummoni vanhapoikaveljen omistuksessa, mutta mummoni oli jo sodan aikana jäänyt tilalle auttelemaan, kun oli jäänyt itse nuorena leskeksi. Oma perheeni asui tuolla tilalla lähinnä kai lapsenhoitojärjestelyjen vuoksi. Mummoni hoiti minua navettatöiden ohessa siitä lähtien, kun olin  kahden kuukauden ikäinen. Äitiysloma oli tuolloin noin onnettoman lyhyt. Vanhempani eivät siis maatilalla työskennelleet, vaan kävivät päivätöissä muualla. Kävin vielä ekan luokan suloisessa 25 oppilaan kyläkoulussa. Kuvitelkaa! Sitten rakensimme  oman talon kirkonkylään. Vanhempani olivat miettineet tuossa vaiheessa myös Australiaan muuttoa tai Kokkolaan rakentamista, mutta koska Evijärveltä saatiin rakennuslupa nopeiten, se ratkaisi asian. 

Elämäni avartui aika lailla uuden asuinalueen myötä. Edellisessä asuinpaikassa oli ollut vain yksi, neljä vuotta vanhempi kaveri. Nyt huomasin, että kaikki halusivat olla kavereitani. Se on oikeastaan aika yllättävääkin, koska olin todella ujo, eikä minulla ollut ollut aikaisemmin mahdollisuuksia  liikkua syrjäisen asuinpaikan vuoksi juurikaan kavereilla. Sangviinikkopuoleni minussa heräsi eloon! Silloiset kaverit ovat edelleen hyviä ystäviäni, mutta jokainen heistä asuu tuhottoman kaukana, joten yhteydenpitoa kasvokkain tapahtuu enää tosi harvoin. Asuin Evijärvellä siihen asti, että sain valkolakin lukiosta 19-vuotiaana. Mutta....jos kysyttäisiin, missä on henkinen kotini, niin kyllä se olisi oikeastaan itsellenikin yllätyksekseni tuon ensimmäisen kuvan paikka, jossa asuin 8 vuotta. kaiksesta huolimatta. Sinne kaipaan eniten. 

2. Vaasa

Asuin Vaasan Huutoniemellä puoli vuotta vuonna 1986. Lähdin kaverini kanssa sinne talouskouluun. Vanhempani varmaan pelkäsivät lähettää kypsymätöntä tytärtään maailman tuuliin ja sovittiinkin, että sain majoittua setäni asuntoon.

Setäni asui omassa talossa, joka oli kaksiosainen. Toisessa päässä asui minua muutaman vuoden vanhempi serkkupoika tyttöstävänsä kanssa. Setäni oli vuorotöissä ja riiusteli. Niinpä olin viikot aika lailla yksin asunnossa. Talouskoulussa olleet kaverini kävivät joskus kämpälläni ja olivat suut auki, kuinka mahtava asunto minulla oli. Sen verran olin kyllä vieraskorea, että matkustin joka viikonloppu kotiin, koska tiesin, että setäni naisystävä varmaan halusi viettää asunnolla aikaa viikonloppuisin. En maksanut asunnosta mitään, mutta siivoilin ja laittelin ruokaa sedälleni. Iltaisin hän telkkua katsellessaan saattoi pyytää, voisinko hieroa hänen jalkojaan. Se oli hänelle, yksin yleensä asuneelle, luxusta. Ja se olikin oikein hyvä diili. Jännä, että muistan nuo illat asumisestani oikeastaan parhaiten.

Tuo talvi oli yksi kaikista kylmimmistä Suomen historiassa, mutta olin sinnikäs ja poljin 3 kilometrin matkan joka aamu polkupyörällä kouluun. Talouskoulu oli kasvattava kokemus, ja opin siellä monenlaista. Se kuitenkin myös vahvisti ennakko-oletukseni, että ala ei ole minua varten. :)

3. Jyväskylä

Syksyllä 1987 muutin Jyväskylään. Asuin siellä opistossa yhden vuoden, kun opiskelin kasvatustyön linjalla. En tuolloin vielä hakenut minnekään muualle, koska halusin ensin varmistella, mikä olisi tuleva alani. Haaveeni oli jo monta vuotta ollut olla joskus lastentarhanopettaja. Asunto oli sisäoppilaitos ja meitä oli kaksi Minnaa jakamassa huonetta. Kylppäri ja vessa oli yhteiskäytössä koko yläkerran tyttöjen kanssa. En tiedä, osaisinko enää asua sellaisessa... vuosi oli kyllä mukava, mutta myös rankka, koska jouduin kannattelemaan  henkisesti huonovointista kämppistäni. Jälkeenpäin olen ajatellut, että se oli yksi kasvattavimmista asumiskokemuksistani. 

Pidin Jyväskylästä ja niinpä hakeuduin opiskelemaan seuraavana vuonna lastentarhanopettajaopistoon siellä. Etsimme yhteisen asunnon erään talon yläkerrasta nuoruudenystäväni kanssa Halssilasta. Nyt meillä sentään oli oma keittiö ja makuuhuone, pesutilat oli kellarikerroksessa yhteiskäytössä talonssa yksin asuneen naisen kanssa. Vuosi oli kiva. Kämppikseni totesi, ettei ole koskaan nähnyt kenenkään heräävän niin nopeasti ja jo samassa olevan bussipysäkillä. Mitäpä sitä turhia aikailemaan, nukutaan niin pitkään, kuin mahdollista...

Seuraavana vuonna oli uuden asunnon etsintä vastassa, sillä taloa ei enää vuokrattu. Löysinkin upean asunnon aivan keskustan tuntumasta. Se oli kolmio ja  talon toisessa pässä asui nuoripari. Sitten kävi niin, että tuo pariskunta muutti opiskelemaan Hollantiin ja minä jäin yksin ihanaan kolmioon. 

Viimeisenä opiskeluvuotena pikkusiskoni muutti myös opiskelemaan Jyväskylään. Saimme iden hommata yhteisen kämpän. Niinpä muutimme Roninmäkeen kivaan opiskelijakaksioon. Meillä oli kumpaisellakin oma huone, mutta yhteinen keittiö ja kylppäri. Viikot sujui hyvin. 

Koko sen neljä vuotta, minkä asuin Jyväskylässä, kuljin viikonloppuisin joko Evijärvelle tai Kokkolaan. Olin nimittäin juuri ennen Jyväskylään muuttoa löytänyt poikakaverin -nykyisen siippani -  Kokkolasta. Notkuminen bileissä sun muissa jäi sen vuoksi aika vähälle. 

4. Kokkola

Muutin Kokkolaan vuonna 1991 keväällä, kun valmistuin ensimmäiseen ammattiini ja aloitin saman tien työt Kokkolassa.  Siipan kanssa muutettiin samalla kimppaan. Asuimme ensin Järvikadulla, sitten Närviläntiellä. Oman talon rakensimme vuonna 1994. Esikoisemme syntyi 1995. Menimme kaikille yllätykseksi naimisiin samalla, kun poikamme ristittiin. Olen siis avioitunut olohuoneessamme!

Asumme edelleen samassa talossa. Tässä kuussa tulee jo 31 vuotta täällä asumista! Siippa haikailee välillä kerrostaloon, mutta minua ei saa täältä heivattua, ei sitten millään! Nykyinen asuinpaikkani on ideaali. Kaupungin palvelut on lähettyvillä, mutta talo on aivan maaseutumiljöössä. Kaipaan ympärilleni tilaa, rauhaa ja tasaista maastoa, varmaan sen vuoksi, koska olen lähtöisinkin sellaisista oloista.

Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt

1. Valtion Tielaitos

Olen tehnyt yhtä kesää lukuun ottamatta kesätöitä siitä lähtien, kun olin 14-vuotias. Sen yhden kesän, jolloin en ollut töissä,  asuin  luokioikäisenä kaverini kanssa Englannissa, Oxfordissa. 

Työskentelin kaikkiaan seitsemän kesää sekä yhden puolivuotiskauden talouskoulun jälkeen Tielaitoksella. Se oli ihan paras työpaikka. Työt vaihtelivat eri kunnissa. Ähtävä taisi olla eka paikka, sitten oli  Teerijärvi, Edsevö ja Purmo. Kaikki ruotsinkielisiä paikkoja. Evijärvellä tosin taisin yhtenä kesänä käydä maisemointityönä istuttamassa puita muutamalla alueella. 

Olihaan se elämää! Olin useana vuonna ainut tyttö työporukassa. Työtehtäviin kuului esimerkiksi mittausporukassa työskentely, kuormien vastaanotto sekä murskaamolla kirjurina toimiminen. Liikenteenohjauksessa taisin olla ihan yhden käden sormilla laskettavat päivät. Kuljin töihin kimppakyydeillä. Työpäivät oli pitkiä, joskus tein urakalla jopa 16-tuntisia työpäiviä. Kiinnekohtina oli työmaaparakit, joissa mukavuutena oli ainoastaan radio. Vessareissut aukeilla tieosuuksilla osasivat olla aika stressaavia. 

Tässä työssä tutustuin moniin ruotsinkielisiin nuoriin. Opin myös elämää miesvaltaisissa työyhteisöissä. Tuosta taidosta olen myöhemmin ollut tosi kiitollinen. Jotkut töissä yrittivät saada mua jatkamaan opintoja alalla, mutta tiesin, että se olisi liian puuduttavaa työtä minulle koko elämäkseni.

2. Kehitysvammaisten hoitokoti

Ensimmäinen työpaikka valmistuttuani lastentarhanopettajaksi ei yllätyksekseni ollutkaan kasvatusalalta. Valmistuin nimittäin juuri silloin, kun alkoi syvin lama. Sen lisäksi olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle, jossa en tuntenut ketään muuta, kuin siippani perheen.

Kurssikaverini oli ollut vapaavalintaisen harjoittelun tuolla hoitokodissa. Hänelle oli sieltä lähtiessä tarjottu työpaikkaa, mutta kaveri oli sanonut, että tämä on henkisesti ja myös fyysisesti niin raskas työpaikka, ettei hänestä ole tähän. Jostain syystä kaverini oli lisännyt, että mutta hän tietää kyllä yhden, joka tulee. Uskomatonta, en tiedä, mistä hän keksi minua hommaan tarjota. Jo seuraavalla viikolla aloitin työt kehitysvammaisten ohjaajana. Tein sitä työtä puolisen vuotta, jolloin sain ekan työpaikan omalta alaltani.

Työ kehitysvammaisten ohjaajana oli haastavaa, hoidettavat keskivaikeasti tai syvästi kehitysvammaisia. Tässä varmaan tulee esille luonteestani se puoli, joka on aika varaukseton ja rohkea. Tekemällä oppi ja minulla on hyviä muistoja tuolta ajalta. Huomasin kyllä, että asennoiduin hoidettaviin hyvin eri tavalla kuin muut. Heille saattoi esimerkiksi vauhdikas autistilapsi olla raskas, minä taas nautin, kun sellaiset olivat niin eläväisiä. Eniten tietysti tykkäsin työskennellä lapsi- ja nuoriso-osastoilla.

Enpä olisi osannut arvata, että tämä työsuhde nostettiin esiin yli 30 vuotta myöhemmin, kun olin valmistumassa erityisluokanopettajaksi. Eli: kannattaa aina olla avoin kaikenlaisille työtehtäville, ne luovat vahvaa kivijalkaa myöhemmille työtehtäville!

3. Päiväkodit

Pääsin ensimmäiseen päiväkotiin töihin loppuvuodesta 1991. Lama-aika oli vielä kovana päällä ja lapsia sen vuoksi tavallista vähemmän hoidossa. Ensimmäinen työpaikkani oli vauvala, jossa oli lapsia yhdeksänkuukautisesta ylöspäin. Koska lapsia ei ollut paljon, työpaikka lakkautettiin ja minut sijoitettiin toiseen päiväkotiin, koska minulle oli tehty pitkä työsopimus. Se taisi olla pelastukseni. 

Työskentelin noin kymmenen vuotta eri päiväkodeissa sijaisena. Olen jälkeenpäin naurellut, että olin viraton ja varaton. Vakipaikkoja oli noihin aikoihin lähes mahdotonta saada, mutta töitä riitti. Olen työskennellyt tosi monessa Kokkolan päiväkodeista, joten minulla on paljon tuttuja niiltä ajoilta.  

Vuonna 1998 laitoin huvikseni  paperini yksityiseen päiväkotiin. Minun tuurillani puhelin soi jo seuraavana aamuna. Menin  taloon sairasloman sijaiseksi, mutta sainkin lähes heti vakipaikan. Ennätin työskennellä vajaan vuoden talossa, kun minusta yllättäen leivottiinkin päiväkodin johtaja. En ollut siitä työstä koskaan villeimmissä mielikuvissanikaan haaveillut, mutta oikeastaan muuta vaihtoehtoa ei ollut. Jälkeenpäin olen ollut helkkarin tyytyväinen tuosta kokemuksestakin! Oli hyvä nähdä työmaailma myös esimiehen näkökulmasta ja tajuta, että kaikesta voi selvitä, kun vain asennoituu oikein. 

Muutaman vuoden päästä yksityinen päiväkoti kunnallistettiin ja siirryin kaupungin työntekijäksi vanhana työntekijänä. Muutaman vuoden päästä yksikkömme jouduttiin sulkemaan, koska kiinteistöstä löytyi hometta. Siirryin esiopetusryhmän mukana evakkoon saman kaupunginosan  koululle. 

4. Luokanpettajana ja erityisluokanopettajana

En koskaan, ikinä, edes villeimmissä mielikuvissa ollut ajatellut opiskelevani opettajaksi. Mutta työ vei mukanaan, en voisi kuvitella itselleni oikein mitään muuta ammattia...kasvatustyön ammatit mahdollistavat minulle luovuuden, lapsenomaisuuden ja itsensä kehittämisen. 

Olen aina uskonut siihen, että kohtalo kuljettaa. Esimerkiksi lastentarhanopettajan töitä en kymmenen sijaisvuoden aikana juurikaan etsinyt, aina löytyi joku, joka vinkkasi, että siellä ja täällä olisi sulle töitä. Olin kai aika avarakatseinen ja heittäydyin työhön jos toiseenkin. Lastentarhanopeaikana olin myös innostunut opiskelemaan omaksi ilokseni kaikenlaista avoimessa yloiopistossa. Minulla oli noin 140 silloista opintoviikkoa takataskussa. Erilaisia opintoja kasvatusalalta. Sekä perus- että aineopintoja plus kieliopintoja sun muuta. Kollegani, joka oli aikanaan vinkannut hoitokotityön minulle, oli lähtenyt opiskelemaan luokanopeksi. Hän kommentoi minulle, että kyllä oot tyhmä, kun et hyödynnä opintojasi. Hän suositteli hakemaan luokanopettajakoulutukseen.

Koska ihana työyhteisöni oli homeiden myötä hajonnut, ajattelin, että no koitetaas. Vähän hämmennyin, kun pääsinkin suoraan sisään koulutukseen. Opiskelin aikuiskoulutustuen turvin ja kun 1 vuosi ja 9 kuukautta oli kulunut, sain käsiini maisterin paperit. Olin visioinuit, että valmistuttuani suuntaisin johonkin eri puolelle Kokkolaa luokanopen hommiin. Valmistuin syyskuussa ja se oli tietysti maailman huonoin aika saada opetustyötä koko lukuvuodeksi. Ennätin tehdä sijaisuuksia pari viikkoa, kun minulle soitettiin saman kaupunginosan koulusta, jossa olin ollut esiopetuksessa töissä. Sieltä pyydettiin kolmen päivän sijaisuuteen. Olin jo ennättänyt sopia pariksi seuraavaksi päiväksi töitä toiselle koulule. Pihlajasta kuului luurin päästä "ei kun nyt sanot, että sait pidemmän sijaisuuden ja tulet tänne. " No, olihan se tavallaan totta. Kaksi päivää on vähemmän kuin kolme! Vaan kuka olisi voinut aavistaa, että kun menen tekemään kolmen päivän sijaisuutta, se johtaakin siihen, että jään sinne pysyvästi!

Työskentelin luokanopettajana  yksitoista vuotta. Ne olivat ihania työvuosia. Paljon rakkaita muistoja liittyy noihin vuosiin, vaikka jälleen kävikin niin, että työpaikkani suljettiin homeiden vuoksi.  Ja taas evakkoon, mutta tällä kertaa työyhteisö ei hajonnut. Yhden vuoden kävin myös opettamassa musiikkia myös toisessa alakoulussa. Minua pyydettiin siirtymäänkin sinne kokonaan, mutta pari kollegaani piti minusta niin kovin kiinni, että jäin Pihlajaan. 

Olin haaveillut jo pitkään erityisopen opinnoista. Kerran näpyttelin jo hakemuksen, mutta jouduin vetämään paperit pois, kun siippa sairastui vakavasti. Ajattelin silloin, että se juna meni sitten siinä. Mutta kuinkas ollakaan, myöhemmin erityisopekoulutus tuli pariksi vuodeksi uudelleen Kokkolaan. Pohdin rehtorilleni, kannattaako näin vanhana enää lähteä opiskelemaan. Hän katsoi pitkään ja vastasi "Niin... "No tietysti hain! Ikä on vain numeroita.

Olin laskenut, että suoritan opintoni vuodessa niin, että jatkan samalla opettamista omassa luokassani ja olen kerran kuukaudessa virkavapaalla työstä - siis ajan, jolloin on aina lähiopetusta. Eipä se sitten niin mennytkään. Koska kaupunki maksoi koulutukseni, se myös edellytti, että ottaisin saman tien epäpätevänä vastaan erityisopen hommat. Niinpä kouluuni perustettiin lähes lennosta kehitysvammaisten toiminta-aluettainen ryhmä. Siinä sitä sitten perustin uutta ryhmää ja luokkaani tuli lisäksi alaisikseni neljä uunituoretta ohjaajaa. Ja minä opiskelin. Muut kurssikaverit olivat järkevimpinä anoneet opintovapaata.  Huhhuh, kaikesta näköjään selviää. Tässä vaiheessa siunasin, että onneksi olin silloin nuorena ollut siellä hoitokodissa sentään, joten työ oli aika tuttua...

Kun valmistuin, esimieheni ilmoitti, että toi-ryhmä muutetaan toiseen kouluun "mutta sinä jäät tänne. " Niinpä olin heti valmistuttuani taas perustamassa uutta luokkaa, tällä kertaa pienluokkaa. Eli uusin virkani on edelleen samasssa koulussa. Olen nyt työskennellyt Pihlajassa kaikkiaan 27 vuotta, joten ehkä tämä on jo eläkevirkani...

Neljä ohjelmaa, joita seuraan tv:stä

Tämä taitaa olla haasteen hankalin osio, sillä en juurikaan seuraa nykyään telkkua. Usein se toki on taustalla päällä, mutta osaan uppoutumisen taidon niin hyvin omiin mielenkiinnon kohteisiini, että en sitä juurikaan seuraa. Jos olen yksin kotona, telkku pysyy kiinni. Nautin hiljaisuudesta. Varmaan hektisen työni vastapainoksi.

1. Uutiset

En seuraa politiikkaa tai sotia juurikaan telkusta, vaikka usein katsonkin uutisia. Jos joku kysyy minulta noihin asioihin liittyen jotain, en välttis osaa vastata mitään. Uskoakseni minulla kuitenkin on melko hyvä yleistieto asioista.Ja pidän asiaohjelmista. 

2.3. ja 4. Idols, Voice of Finland ja Tangomarkkinat ja öö - ehkä pari muutakin

Tehdäänpä näin ja niputetaan tähän muutama musiikkipainotteinen ohjelma. Pidän tällaisten kisojen katsomisesta, niihin jään koukkuun. Oppilaiden kanssa juttelen paljon näistä ja samalla yritän opettaa ilmaisutaidon merkitystä. Arvostan esiintymistaitoja kovasti. Yksi parhaista ystävistäni on muuten tangokuningatar. Tutustuimme erityisopekoulutuksessa ja laittelemme päivittäin hänen kanssaan ääniviestejä. En viitsi paljastaa nimeään. Hänen kauttaan olen päässyt kurkistamaan vähän kulissien taakse. Kiinnostavaa! Julkkisten elämä on loppujen lopuksi tavallista työtä iloineen ja suruineen, mutta kyllä artistin työ vaatii veronsa, sen olen oppinut huomaamaan. Työhön liittyy tietty glamour, joka saattaa sokaista artistiksi ajautuneen...

Muuta kivaa ajanvietettä on katsoa Amazing race-Suomi-ohjelmaa tai Elämäni biisiä. Ja peruskestosuosikkini on yllättäen  Kumman kaa, josta jotenkin löydän aina itseni. :) Tämä viimeinen on melkein vitsi meidän perheessä mun hömppäviihdeaddiktion kanssa. 

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt

1. Englanti, Oxford

Ensimmäinen ulkomaanmatka kahdestaan lapsuuskaverini kanssa. Lähdin kielikurssille lukion toisen luokan käytyäni kesällä 1985. Me asuttiin kahdestaan Mrs Williamsin talossa ja meidän kurssilla oli todella erikoinen yhdeksän hengen porukka. Meitä oli kolme tyttöä ja loput poikia. Kesä oli aivan huippu. Koin suuren rakastumisenkin siellä (hys, hys, lapsuusperheeni ei vieläkään tiedä). Se ei tietystikään ollut kukaan ryhmästä, vaan niinkin eksoottinen kuin kuwaitilainen komeus! Hän tosin opiskeli Englannissa pysyvästi, joten oli aika länsimaalainen. Vanhempani olisivat varmaan saaneet sydärin, jos asia olisi paljastunut!

2. Portugal

Matkustin Portugaliin vuonna 1991. Se oli silloin, kun olin juuri valmistumassa ekaan ammattiini. Kurssikaverini kanssa, jonka kanssa yövyinkin, saatiin lentoasemalla kuulla, että lopputyömme oli hyväksytty arvosanalla 5/5. Oltiin oltu aika yltiöpäisiä ja keksitty erään lehtijutun perusteella haastatella chileläistä tutkijaa, Helene Todd De Barraa, kun hän oli työmatkalla Helsingissä. Barra tutki erityislasten kuntouttamista, joten ehkä mulla on ollut suuri kiinnostus kaikkeen erityisyyteen jo tuolloin! En ymmärrä, mistä saimme rohkeuden tähän työhön, mutta se oli menestys!

Tuolta matkalta jäi muistoiksi kalastusmatka, mauste Piripiri, upee aurinko ja lisko asunnossamme, jota paikalliset siistijät ja vahtimestari tulivat kiireesti ajamaan pois luudanvarsilla. Se oli siis ollut yön yli sänkymme alla! Meinasi mennä loppulomasta unet ja joka ilta kurkistettiin tarkkaan sängyn alle, onko uusia liskoja näkyvissä...

3. Norja

Onpa vaikee valita. Halusin nyt tarkoituksella valita tähän maan, joka ei ole rantakohde. Norja on mulle rakas maa. Lapsena liikuin paljon perheeni kanssa Pohjois-Norjassa. Perheeni kanssa olen kolme kertaa lomaillut Norjassa. Yhden kerran etelässä, yhden keskiosassa ja yhden pohjoisosassa. Pohjoinen on tietysti kaunein, mutta ihania matkoja on olleet muutkin. Erityisesti vuoden 2017 matka Norjaan oli jotain käsittämättömän hienoa. Oli siinä varmaan sekin, että siippani oli ponnistanut takaisin elävien kirjoihin vuotta aikaisemmin teho-osastolta ja tämä oli kammottavan sairasteluvuoden jälkeen todistus eloonjäämisestä...

4. Kap verde

Kun siippa täytti pyöreitä, lähdimme nuorimmaisemme kanssa hiihtolomaviikolla lomailemaan tuonne ihastuttavalle saaarelle. Sen ilmasto oli meille täydellinen, siis ei liian kuuma. Kiva pieni tuulenvire joka päivä. Eihän saarella sinällään kovin erikoista nähtävää ollut, hiekkaa ja luksushotellialueita, mutta minulle oli merkityksellinen erityisesti safarimatka, jonka aikana ajoimme myös slummialueen läpi. Se on yksi koskettavimmista muistoistani maailmalta kaikessa kurjuudessaan.

Neljä ruokaa, joista pidän

Öö, olen lähes kaikkiruokainen. Lapsena olin varmaan aika pihtikurkku, mutta nykyään uppoaa lähes mikä tahansa.

1. Poronkäristys

Sen verran Lappi-ihminen kai olen, että täytyy listata poronkäristys, perunamuusi, puolukkahillo ja suolakurkkusuikaleet tähän.

2. Mutti

Mummo teki aikanaan maailman parasta muttia. Yritin sitten joskus aikuisena itsekin, mutta eihän siitä mitään tullut. Mutta mutti isolla voisilmällä ja maidollla, ahh! On tosi monta vuotta, kun olen sitä viimeksi syönyt.

3. Siippani tekemä hirvipalapaisti

Joo, ei kahta sanaa. Silloin kun siipalla on vapaapäivä, hän mieluusti laittaa lihaa tai kalaa. Minä en ole niin pitkäjänteinen, että useinkaan innostuisin. Ja tiedän, että hän saa ne onnistumaan paremmin. Monen tunnin haudutus ja upeat mausteen on kai se juttu!

4. Pizza

Hyvä, tarpeeksi tulinen pizza, johon on ämpätty esimerkiksi aurajuustoa ja valkosipulia, saa sydämeni sykkimään. Pizzaa syön silloin tällöin pääasiassa sellaisina perjantaina, kun siippa on töissä, enkä viitsi itselleni alkaa ruokaa laittamaan. 

Neljä juomaa, joista pidän

1. Kahvi
Aamuni alkaa aina kahvilla. Minulla on iso kuppi, josta kahvi on ihaninta juoda. Se on juuri oikean mallinen. Itse asiassa mulla oli niitä kaksi, mutta siippa tipautti toisen lattialle. Töissä juon kahvia parisen kertaa päivän aikana. Kotona enää harvemmin illasta.

Mun kahvissa pitää aina olla maitoa.Miespuolinen kollegani nauraa välillä, että kupissani on lähes pelkästän maitoa...

2. Vichy-vesi

Juon vissyä päivittäin. Siitä on oikeastaan tullut ihan juurtunut tapa. Minulla on aina ostettuna 24 pullon pakki kotonani. Työpaikallakin minulla on vesipullo aina pöydälläni. Näin puhetyöläiselle se on hyvä juttu. Huomaan, että oloni on pökkyräinen, jos olen juonuit liian vähän.

3. Piimä

Pidän happamista juomista. Siksi siis piimäkin. Kotiin harvoin viitsin piimää ostaa, koska kukaan muu ei sitä meillä käytä. Työpaikalla on aina piimää saatavilla ja ruokailun yhteydessä juon sitä aina pari lasillista päivättäin.

 
4. Konjakki

Kun haluan nautiskella, on valitani konjakki. Se täytyy ehdottomasti juoda kunnollisesta konjakkilasista. Pidän siitä, kun olo on kiireetön ja saan pyöritellä lasia kädessäni...

Tällaisilla jutuilla mentiin tällä kertaa. Ihanaa isäinpäivää oppilaani tekstin toivotuksin teille kaikille!

Ps. Tällä viikolla blogiini tuli uusi lukija 106. maasta. Terveisiä Bangladeshiin, kuka ikinä oletkin!

Blogihaaste "Kesän jälkipyykkiä"

Kokkolassa ja muutoinkin rannikkoseudulla venetsialaiset on kesän loppuhuipennus - mökkikauden grande finale;  tulien, lyhtyjen ja ilotulituksen räiskintää versus  tyynenä meren aaltojen taakse  laskeutuvan auringon vaipuilun ihastelua. Itse olen viettänyt viikonlopun   rauhallisesti kotosalla. Kirjoitellen kirjaa ja poimien omenia. Aika palauttavaa.  Tarvitsen vauhdikkaan työni vastapainoksi aina välillä juuri tällaista rauhaa. 

Venetsialaisten kunniaksi  kuitenkin syntyi tämä pieni blogihaaste, jossa sukeltelen menneen kesän muistoihin ja tunnelmiin lempeän linssin läpi. Uskokaa tai älkää, mutta teetätin blogikysymykset tekoälyllä. Pyysin haasteeseen jotain venetsialaisiin liittyvää ja kysymyksiä kesän loppumisesta blogiini henkeen perustuen.:))

Oppilaani kysyvät usein, milloin alkaa syksy. He saattavat inttää heti koulun alettua, onko nyt syksy vai onko nyt kesä.  Sanoppa siinä sitten, etten oikein tiedä. Se vastaus ei vaan kelpaa. Olen yrittänyt vastailla, ettei syksy saavu tietyllä kellonlyömällä. On myös sanat alkusyksy, loppukesä. Sanat, jotka syleilevät toisiaan salamyhkäisesti. Siksi syksyn alkaminen onkin  vähän kuin veteen piirretty viiva. Vanha kansa taas määritti syksyn alkavaksi Perttelin päivästä (24.8.). Perttelin päivän jälkeen "Ei lopu halla halmehesta eikä kaste metsän kainalosta. "

1.Venetsialaistunnelmat: Onko sinulla jokin perinne tai muisto venetsialaisista, joka nousee mieleen. 

Voi, niitä on paljonkin. Lapsuusseudullani kesäkauden päättämistä ei vietetty samalla volyymillä kuin Kokkolassa. Siksi muistot liittyvät vasta aikuisuuteeni, tai oikeammin jostain syystä vasta niihin vuosiin, kun minulla on ollut lapsia. 

Tietysti vuosiin mahtuu monenlaista ja joinakin vuosina olen nautiskellen yksikseni kierrellyt kuvaamassa ympäri Kokkolaa;  sen  hämärtyvää iltaa ja ulkotulia. Mutta me ollaan perheenä myös vietetty lukemattomia venetsialaisia mökkeillen, vaikkei meillä omaa kesämökkiä ole ollut enää vuosikymmeniin. Mökkivenetsialaisista on vietetty Helluskarin kallioisilla rannoilla aivan luonnon keskellä. Mökkeily kuului joka kesä ja syksy kuvioihin, kun lapset olivat pienempiä. 

Aika usein vietettiin venetsialaisia oman perheen kesken, mutta toisinaan oli mukana myös siskoni perhe. Ne oli niitä ihania vuosia, kun lapset olivat kymmenen molemmin puolin ja poikien menojalka ei vielä vipattanut iltariennoille mihinkään suuntaan. :))  Tietysti oli rätinää ja räiskettä, kun lapset hinkuivat raketteja. Oli myös hyvää ruokaa, yhdessä oloa, oleskelua, saunomista, veneilyä, onkimista ja upeita merimaisemia. Niitä viipyileviä hetkiä  kaipaan oikeastaan eniten. Kiirreettömyyttä, luonnon rauhaa. Mutta jännä juttu, että mitään yhtä erityistä muistoa noilta vuosilta ei nouse mieleen näin äkkiseltään. Ne on kaikki yhteen niputettu otsikolla mökkeilyä ja venetsialaisia perheessäni. 

Ai juu, sentään yksi venetsialaisviikonloppu nousi nyt jostain mielen syövereistä esiin. Siitä täytyy olla jo yli kymmenen vuotta. Puolipukeisena saunan jälkeen huomasin kanahaukan aivan mökin pihassa. Säntäsin kuvailemaan sitä pitkät  housut nilkoissa, kun en halunnut missata hetkeä. Olin varmaan näky. Yhdet housut nyt sinne tai tänne. Lintu ei huomannut minua, vaikka olin tosi lähellä. Sen katse oli suuntautunut täysin rannan tuntumassa lojuneeseen kuolleeseen lokkiin. Huh, jälkikäteen vasta tajusin, että olisi voinut tulla rumaa jälkeä, jos se olisi syöksynytkin päin minua. Jännää, mitkä jutut jäävät milloinkin mieleen! No, kuvat sain kuitenkin otettua ja vasta sen jälkeen nostin housut nilkoista kunnolla ylleni. Asiat pitää aina ymmärtää asettaa tärkeysjärjestykseen!:)

2.Kesän jäljet: Mikä oli menneen kesän ikimuistoisin hetki ja löysitkö uuden lempipaikan Kokkolasta tai lähiseudulta?

Tuskin löysin mitään uutta paikkaa Kokkolasta, koska olen kalunnut tätä seutua ees ja taas jo vuosikymmeniä etenkin blogityöskentelyn vuoksi. Mutta kyllähän luonto on aina luonto. Siihen ei voi kyllästyä, koska se on kaiken aikaa muuntautuva. Tänä kesänä olen toisaalta valokuvannut luontoa tai ympäristöäni poikkeuksellisen vähän. 

Siksi valitaanpa tähän nyt ihan tietoisesti vähän toisenlainen juttu. Hoidin pojanpoikaa kesällä aika pitkän pätkän. Poika harrastaa jalkkista ja  päiviin sisältyi myös kuskailua jalkkistreeneihin sun muihin. Hassua jotenkin, että omien poikieni aikana en notkunut jalkapallotreeneissä, mutta se tuli nyt sitten tällä "toisella kierroksella" elämääni mukaan. 

Olen seurannut pelejä ja pelaamista aika mielenkiintoisesta näkökulmasta. Siis siitä, miten tällaista isoa poikaporukkaa ohjataan ja valmennetaan. Olen ollut vaikuttunut ja saanut myös lisää näkökulmia omiin liikunnantunteihini ja yhdessä tekemiseen! Ihan parasta seurata kentän laidalta yhdessä tekemistä, pelin iloa. Ja sitten taas toisaalta juuri ne hetket, kun oma pikkuinen toimii joukkueenjohtajana ylpeydestä lähes haljeten tai tekee maalin tai juuri hänelle ojennetaan se Fair Play-kortti. Kyllä minun vaan piti tämäkin vielä saada kokea!

3. Historia & museot: Kävitkö kesällä jossakin museossa tai historiallisessa kohteessa, joka teki erityisen vaikutuksen? Onko sinulla jokin Kokkolan historiaan liittyvä tarina tai yksityiskohta, joka kiehtoi sinua kesän aikana?

Saako nauraa? En käynyt yhdessäkään uudessa museossa, mutta tavallaan kuitenkin kävin. Jopa itsellenikin yllätykseksi ajauduin keväällä Kaarlelan kotiseutumuseon johtokuntaan. Kieltämättä aika outo valinta, kun museo on perinteikkästi ruotsinkielinen ja minä olen ainukainen, joka  edustaa suomeksi. Mutta taas toisaalta, kun kerroin koulussa kollegoilleni, mihin olen pääni pistänyt, sain osakseni hyväntuulista naurua ja kommentointia, että sehän on sinulle täydellinen paikka, sinne kuulutkin. Sanotaan näin, että itse en olisi koskaan, ikinä osannut sinne hakeutua, vaikka paikka onkin ollut jo kauan minulle rakas. Mutta uskon, että tämä oli näin tarkoitettu!

Kesän aikana olen parina päivänä jopa leikkinyt museo-opasta  muutamia tunteja ja viehättynyt kovasti siitä hommasta. Joskus aiemmin haaveilin, että ryhtyisin kesäisin esimerkiksi kirkko-oppaaksi, mutta kyllä tämä taitaa sittenkin viedä voiton. Koska olen täydellisyyden tavoittelija, huomaan tässäkin oman vajavaisuuteni. Haluaisin hallita kaiken kerralla. Mutta historia jos mikä on lajina sellainen, että se vaatii aikaa, aikaa...hyvää  maltillisuuden kasvatusta minulle!

Olen viehättynyt tänä kesänä  erityisesti tarinankerronnasta ja kansanmusiikista - taas kerran! Huomaan, kuinka sellainen, jos mikä uppoaa  ihmisiin, jotka etsivät kenties itseään ja juuriaan. Ehkä tämä oma aikamme on valmis ja avoin taas kaikelle tällaiselle. Ainakin ajatuksissani olen tarinoita itsekin taas rakennellut. Paikallishistoria, jos mikä saa minut liekkeihin. Tarinoiden eteen kaivamiseksi tarvitaan ehkä jokin pieni esine tai asia, josta se tarina sitten kasvattaa siivet ja on valmis nousemaan uuteen liekkiin. Vain näin museokin herää henkiin. 

Olen myös tutustunut kiinnostaviin ihmisiin museoon kurkistuksen myötä. Huomaan, että saan samanhenkisistä ihmisistä voimaa.  Olen siitä enemmän kuin iloinen! Ajattelen näin, että kun olen muualta kotoisin, enkä ole vuosikymmeniin enää pystynyt tutkimaan lapsuuskotiseutuani niin tarkkaan, kuin oisin halunnut, niin olen tarvinnut tämän tutkimusmatkan Kokkolaan juurtuakseni tänne. Olen mielestäni onnistunut! Uskoakseni tiedän  Kokkolan seudun historiasta paljon enemmän kuin keskiverto, alkuperäinen kokkolalainen!

Museossa oppaana toimiessani viimeksi eräs 8-vuotias tyttö katsoi kauan ylisänkyä, joka on museon päärakennuksessa. Sitten hän kysyi, miten tuonne ylös pääsi nukkumaan ja miten hän ikinä olisi pysynyt sängyssä, eikä tippunut sieltä keskellä yötä. Taas lapsen silmin asiat näkee niin eri näkövinkkelistä. Totta tosiaan. Ei tikkaita eikä laitaa sängyssä! Ja taisi itse sänkykin olla kaposempaa ja lyhyempää mallia, kuin nykyään. 

4. Kotoilu & kasvatus: Mikä toi tänä kesänä iloa kodin ja arjen pienissä hetkissä? Opitko uutta lapsita tai nuorilta tai kasvatuksen näkökulmasta?

Kotoilin tosiaan lähes koko kesän. Hoidin pojanpoikaa viikkokausia arkisin. Minulla ei oikein ole pokkaa, että itse lomailen koko kesän ja lapsi joutuisi  olemaan paikassa jos toisessakin, kun vanhempansa ovat töissä. Tämä on meille paras ratkaisu ja nyt huomaan, että poikakin osasi sitä oikeastaan ensimmäistä kertaa jo arvostaa. Viimeksi kouluun kuskatessa hän tiesi, ettemme vähään aikaan näkisi toisiamme. Liikutuin, kun hän ovea kiinni laittaessaan katsoi  vielä ovenraosta minua päin ja kysyi "Fammu, kuinka monta yötä menee, että taas näämme toisemme?" Se oli minulle paras korvaus kesätyöstäni. 

Pidän myös siitä, että näin minulla - boheemilla yöeläjällä - pysyy säntillinen aikataulu elämässäni. Koska olen aamu-uninen, olen itse toivonut, että poika tulee minulle jo  loppuillasta ja nukkuu meillä yön. Näin minun ei tarvitse vääntäytyä ylös ennen aamuseiskaa ja samoin poika saa nukkua niin pitkään kuin milloinkin lystää. Poika sanoikin minulle joku aamu herätessään, että on ihan parasta, kun meillä ei ole oikein koskaan kiire mihinkään...Tämä on ollut minullekin iso oivallus - lapsikin arvostaa enempi yhdessäoloa ja hetkiä.  Läsnä oleminen ja lapsen näkeminen oikeastaan riittää. 

Ihan parhautta oli myös tämä kesä sen vuoksi, että poika oli talvella oppinut uimaan ja nyt asuimme lähes koko kesän  uima-altaassamme. Hän ui jo todella hyvin!  Olen myös aika onnenpekka, että vanhempansa uskovat ja luottavat pojan minun hoitooni. Tätä ei pidä pitää itsestäänselvyytenä!

Ja onhan se jopa vähän huvittavaa, että kun poika perheineen loppukesästä lähti lomailemaan, he pyysivät minua mukaan.  En koe lapsenhoitoa lainkaan työnä, ennemminkin elämäntapana. Vietimme aivan ihanan loman Virossa - viisi vuorokautta kylpylässä lilluen. Ihanaa, että ikä ei tule vastaan. Päinvastoin, ehkä tämä on minulle se tapa, että pysyn nuorekkaana. 

5a. Luovuus: Loitko  kesällä jotakin uutta: kirjoitit, kuvasit, rakensit, maalasit tai kenties vain annoit ajatusten virrata?

Luova puoleni minussa herää aina henkiin, kun olen rentoutuneessa mielentilassa. Siihen ei aina edes viikonloppu riitä, mutta kesäisin, ahh, silloin! Tänä kesänä olen kirjoittanut  edelleen keskeneräistä kirjaani paljon. Ensimmäisen kerran vuosiin koin myös jonkinlaisen flow-tilan ja sain parin viikon aikana kirjoitettua valmista, muokattua tekstiä useamman kymmentä sivua. Koska kirjani aihe on ajanjakso Suomen sodasta nälkävuosiin, vaatii tarinan kirjoittaminen myös valtavasti esityöskentelyä ja uppoutumista Suomen historiaan.  Hyvässä kirjassa täytyy myös tarinan ulkoiset puitteet lause lauseelta olla loppuun asti hiotut ja todenmukaiset. 

Koska kirjan kirjoittaminen todellakin käy työstä, en pidä sen kanssa kiirettä. On vielä paljon asioita, joita täytyy tehdä ensin taustatyönä, jotta  sitä voi jatkaa eteenpäin. Olen niin onnellinen, että minulla on kirjalleni oikokukijana luotettava sukututkija, ystäväni, joka pähkäilee ja etsii kanssani asioita ja  saan häneltä myös rehellistä palautetta kirjoittamastani. Näin pystyn kirjoittaessani jo muokkaamaan tekstiä kriittisen palautteen mukaisesti. 

Blogin kirjoittaminen verrattuna kirjan kirjoittamiseen on tyystin erilaista. Vaikka siihenkin saa uppoamaan aikaa, en juuri bloggaillessa mieti, mitä kirjoitan.Tai en hio tekstejäni.  Etenkin tällainen omasta elämästä nouseva kirjoitus on iisi, sormet vain näppikselle laulamaan. Historiatekstit haastavat täälläkin eniten. Minullahan on edelleen - 14 blogivuoden jälkeen - perimmäinen tarve ja tavoite kirjoittaa vain itselleni. Pidän siitä, että blogissa tekstit säilyvät siististi, eivätkä ole rutussa jossain pöytälaatikossa. Ajattelen niin, että jos näitä joku muu intoutuu lukemaan, niin hyvä niin. Mutta mikä upeinta, niin tässä kuussa olen tehnyt uuden lukijaennätyksen. Edellinen oli päälle 11000/kuukausi, elokuussa 2025 lukijoita on ollut  hulppeat 22142! Olen vähän ihmeissäni!

Kirjani tiimoilta olen tänä kesänä tehnyt useampia pieniä tutkimusmatkoja Isojoelle, Kristiinankaupunkiin ja Merikarvialle, joihin kirja sijoittuu. Sekin on tässä kirjoittaessa haaste, että kohteisiin ei pysty tuosta noin vaan menemään, vaan se vaatii aina matkustamista. Olen myös tosi onnellinen siitä, että näiden matkojen myötä äiti on saanut matkata kanssani hänen sukunsa maille. Äitini jaksaa ihmetellä, mistä löydän kaikki kohteet, mihin milloinkin sukellan. :) Tämä on siis taas tätä, ettei tiedä, onko parempaa etsiminen vai löytämisen ilo!

Kirjaprojektin myötä olen tietysti myös valokuvannut paljon seutuja ja kohteita, joihin kirjan aihepiirit liittyvät. Toki myös bloggailua varten on tullut näpsittyä kuva poikineen.

5.b.Luovuus: Jos saisit tehdä yhden luovan projektin Kokkolan venetsialaisista, mikä se olisi?

Kääk, mikä kysymys. Tätä olisi ehdottomasti pitänyt saada miettiä pidempään. Mutta ihan ekana nyt tulee mieleen, että olisi ollut yhteisöllinen työpaja, jossa ihmiset olisivat saaneet käydä tekemässä perinteisiä lyhtyjä, joilla olisi sitten voinut koristaa vaikka Seitsemän sillan tienvartta tai jotain muuta näkyvää paikkaa. Alkuperäisissä venetsialaisissahan oli tärkeintä juuri juhlavalaistus, joka oli itse tehtyä. Esimerkiksi peltipurkkeihin laitettiin räsykankaita ja valopetroolia, jotka sitten sytytettiin. Ja heh, seuraavana aamuna sitten kaikki talkoisiin, jotta purnukat eivät jäisi luonnon harteille. 

Toisaalta olisi upeaa tehdä myös muutama kuvallinen haastattelu  tai video ihmisten mökkeilystä nimen omaan venetsialaisiin liittyen. Tässäpä pala purtavaa tuleviksi vuosiksi!:)

10 Kysymystä kesästä - blogihaaste

Tällä kertaa astetta köykäisempi kesäpäivitys. Kuvamateriaali tulee pohjoismaisen yhteistyön merkeissä Norjan reissulta. :))

1. Mitä odotat eniten kesältä?

Joku järkevä varmaan vastaisi, että odotan, että saan ikkunat kotona pestyä...ja keittiön kaapit tyhjättyä ennen tulevaa keittiöremppaa, mutta...

REN-TOU-TU-MIS-TA! Tiedän rentoutuneeni, kun alan tuottaa kaunokirjallista tekstiä. Kirjoittaminen on minulle aina periaatteessa helppoa, mutta muokattu, kerronnallinen teksti vaatii tietyn mielentilan. En ole pystynyt siihen kokonaiseen vuoteen. Liiallinen aikataulutus ja kiire sotkee elämäni sillä tavalla, että se vaikuttaa luovuuteeni auttamatta.

Istuin autossa ja oltiin matkustettu yksi päivä siipan kanssa. Yhtäkkiä keksin seuraavan kirjoittamisen aiheen. Se vain tuli jostain ja huomasin ajattelevani aihetta monta sataa kilometriä. Aihe, josta kirjoittaminen ei ole koskaan aikaisemmin edes tullut mieleen. Niin harmi, ettei ollut mahdollista asettua saman tien koneen ääreen ja antaa tekstin laulaa. Mutta aiheen sain - ihmeellistä - se on paluu yhteen yöhön 1920-luvulla suvussani. Hetkessä koko aihe jo hahmottui. Tuskin maltan odottaa, että pääsen työstämään sitä tarinaksi.

2. Miten aiot viettää juhannusta?

Siippa on töissä koko jussin. Nuorimmaisenikin varmaan jussiriennoissa. Olen kotona yksin. Ehkä lähden grillailemaan siipan veljen perheen kanssa. Tai sitten osakseni lankeaa olla lapsenvahti. Kotona joka tapauksessa. En haluaisi olla missään muualla silloin. Radio päälle ja toivotaan lämmintä ilmaa, jotta saan uida kotialtaassa.

3. Aiotko matkustaa jonnekin?

Itse asiassa lähdin reissun päälle jo viikko sitten. Siipan kanssa kahdestaan ollaan ajeltu ikikohteeseemme Norjaan. Aloitettiin reissu ajelemalla Saariselälle, kun ei olla siellä koskaan käyty. Alkujaan oli tarkoitus siirtyä sieltä Kirkkoniemelle ja jatkaa Jäämeren rantaa kierrellen. Lennosta hylättiinkin sitten Kirkkoniemi ja lähdettiin ajelemaan ensin Suomen päälaella. Siirryttiin Karigasniemeen. Käytiin kuvaamassa siellä Muotkan ruoktu -niminen majoituspaikka, jossa muistin kymmenkesäisenä käyneeni vanhempieni kanssa. Kun olin lapsi, perheeni vaelsi joka ainut kesä lapissa.

Norjassa yövyimme ensin Altassa. Seuraavan yön Sommaröyllä ja lopuksi ajelimme kohti Senjan saarta. Se oli minulle todellinen paratiisi. Rakastan Norjaa - tämä oli kolmas pidempi reissuni Norjaan ja kaikki ovat olleet yhtä onnistuneita. Senjaan haluaisin vielä palata uudelleen.

4. Onko mielessäsi jotain hankintoja kesää ajatellen?

No ei kummoisia. Lahjoitin Roskalava Kokkola -ryhmässä kaksi puutarhapenkkiä. Ne löysivät ihanan, arvoisensa kodin erään timpurin käsissä.. Toisen romu on toisen aarre. Olin iloinen, ettei penkkini menneet kaatopaikalle. Niissä oli hyvä runko. Tarkoitus on hankkia pari uutta puutarhapenkkiä, mutta toistaiseksi en ole löytänyt mieleisiä. Muuta kummoista ei ole hankintalistalla.

5. Mikä on suosikkiasusi kesään?

Jokin helmoista heiluva tunika - lyhythihainen tai hihaton sellainen ja ei o-aukkoinen, silloin tunnen tukehtuvani. Ja caprit sekä sandaalit. Näillä mennään koko kesä.:)

6. Lempikesäkaupunkisi?

Sanotaan tähän Kokkola Karleby-blogistina "IHAN VAAN" Kokkola. Kokkolan puutarhurit tekevät Kokkolan kesästä tosi kauniin! Tykkään olla kotimaisemissa ja kierrellä yksikseni, "haahuilla" kuvaamassa ja katselemassa vailla määränpäätä. Löytöjä tekee ennalta arvaamattomasti joskus tosi läheltäkin.

7. Mitä kesäruokaa aiot syödä (lähes) kyllästymiseen asti?

Nyt on menty useampi päivä reissussa ihan vaan pizzoilla - mutta tämä käytännön pakosta. Majoituspaikoissa ei ollut juuri muuta tarjolla. Toisaalta - rakastan pizzaa. Kunnon salaattikin kotona on kyllä taas poikaa. Pitkästä aikaa voisikin tehdä mansikkasalaatin, jossa myös kurkkua, melonia, kotijuustoa, lehtisalaattia, rucolaa...

8. Oletko heittänyt jo talviturkin?

Jep, ajat sitten, uin kotialtaassani. Tänä vuonna aloitin toukokuun puolivälissä. Vesi oli silloin vielä aika viileää. Uin joka ilta - paitsi nyt lomamatkalla tietty. Toivon, että uintikauteni jatkuu lokakuuhun, kuten aikaisempinakin vuosina.

9. Mitä sellaista haluaisit tehdä, mikä on jäänyt aiempina kesinä tekemättä?

Olen viimeiset viisi vuotta unelmoinut matkasta rajantakaiseen Karjalaan. Ensin se vesittyi koronaan, nyt Ukrainan sotaan....Olen enemmän kuin pettynyt. Olin haaveillut käyväni 1942 sotatantereilla ja paikalla, jossa isoisäni menehtyi. Ja tietysti haaveilin reissuillani historioitsija Teemu Keskisarjan juonnoista.... Olen Teemu-friikki!:))

10. Pidätkö kesällä lomaa?

Pidän lomaa periaatteessa 2,5 kk. Mutta lomani on kytkyksissä niin moneen muuhun henkilöön, että...en ajattele sitä lomana, vaan elämänjaksona:)) Kesä on kyllä ihanaa - jo pelkästään valoisuuden vuoksi!

Blogihaaste: elämäni kirjojen kertomaa

Olen maannut koko viikonlopun, ei tullut korona, jota olen jo lähes odottanut, vaan lastentauti enterorokko kunnon kuumeella höystettynä. Olen sen verran täynnä näppylöitä, että olo on aika tuskainen, eikä teksti ihan hirveästi nyt solju. Siksi vähän lyhyemmän kautta tällä kertaa. 

Tällaisia vastauksia löytyy minun kirjahyllystäni - olisi ehkä löytynyt vielä nasevampia, mutta kotonani on kaaos ja vielä lattiaremppa kaiken kipuilun lisäksi, joten  kirjahylly on nyt kantokasseissa...

Oletko mies vai nainen? Tyttö vailla nimeä.


Kuvaile itseäsi. Ilokerä.

Mitä elämä sinulle merkitsee? Suuri satukirja.


Kuinka voit? Onnelliset aakkoset.


Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Kytösavut.


Mihin haluaisit matkustaa? Merellä.


Kuvaile ystäviäsi. Helmiä.


Mikä on lempivärisi? Valkoiset hampaat.


Millainen sää on nyt? Taikatalvi.


Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Mimosan syntymäyö.


Mitä pelkäät? Hartaita toivelauluja.


Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Suomen rahvaan historia.

 

Millainen on parisuhteesi? Sorsa norsun räätälinä.

Päivän mietelause? Paremmin tuu ja sano.


Minkä neuvon haluaisit antaa? Saatan oppia hitaasti.

 



Miten haluaisit kuolla? Myöhempien aikojen pyhiä.


Siinäpä ne - hylly sisältää paljon lastenkirjoja, mutta myös historiaa ja luontoa ja tietty romaaneja. Ja iso osa olisi ollut ruotsiksi väännettynä, mutta tällä kertaa mentiin suomalaisilla jutuilla.