Kaarlelan kirkon tornissa

Tämänvuotisen keskiaikapäivän viimeinen postaus tulee tässä!
Sain suostuteltua nuorimmaiseni mukaan kanssani Kaarlelan kirkontorniin, johon oli mahdollisuus tutustua puolentoista tunnin ajan.

Kaarlelan kirkko on niin sanottu harmaakivikirkko ja ristikirkko. Sen tarkasta rakentamisvuodesta ei ole varmuutta, mutta ei ole mahdotonta, että vanhinta osaa kirkosta olisi alettu rakentaa jo 1460-luvulla. Vuonna 1548 kirkossa pidettiin kesäkäräjät ja silloin se oli varmuudella ollut paikallaan jo muutaman vuosikymmenen...



Olimme paikalla etuajassa, ja pääsimme samantien kapuamaan kirkon eteistilassa olevia portaita ylöspäin. Emme tosin olleet läheskään ensimmäisiä...

 

Kirkontorni on rakennettu kirkkoa myöhemmin. Aikaisempi kellotapuli sijaitsi vanhan kirkkotarhan pohjoispuolella.

Monien mutkien jälkeen rakennustyöt aloitettiin 12.11.1798. Tätä ennen talonpojat olivat jo ajaneet paikalle kiviä. Neljä rakennusvuoden jälkeen Kaarlelan seurakuntalaiset anoivat vapautusta ja maksoivat vastentahtoisesti kukin 1 riikintaalarin neljännesmanttaalia kohti muurauskalkin ostamiseksi.

Torni valmistui syksyllä 1803. Pitäjänkokous päätti varustaa tornin katolle johtavan luukun saranoilla ja lukolla. Tämä sen vuoksi,että seudun nuoret "eivät Sunnuntaiaamuisin saisi tilaisuutta oleskella tornin katolla ja kävellä peräkkäin pitkin kirkon harjaa."

Kesällä 1804 seinät rapattiin, uudet katot tervattiin ja tornin risti kullattiin.Työ kokonaisuudessaan vaati hurjat 13 257 päivää talollisilta... Pitäjänmuurari Jakob Sten rappasi 1842 sekä kirkon että tornin.

Kiipeilyurakkamme alkoi. Muuratut kivet näkyvät tässä hyvin. Aikoinaan kun talonpojat oli velvoitettu tuomaan kiviä paikalle, heille kerrottiin, että kiviä tuomalla saa syntejä anteeksi - mitä suurempi kivi, sen suurempi anteeksianto:/Mitäs pidätte kivien koosta:)))

Tornissa on ikkunoita vain pohjoiseen ja etelään. Pohjakerroksen kaksi pyöreää kaari-ikkunaa on muurattu umpeen. Toinen kerros saa valoa kahdesta pyöröikkunasta. Kiviseinän paksuus näkyi hyvin ikkunasyvennyksessä.

Tästä alla olevasta  tornikuvasta saa hyvän käsityksen siitä, missä kohdassa  toinen kerros sijaitsee.

Joissakin kohdissa jouduimme jonottamaan tosi kauan, ennen kuin pääsimme etenemään portaita ylöspäin. Ihmisten väistely kävi ihan työstä kapeissa ja kiikkerissä tiloissa...Onneksi suurin reitistä oli hyvin valaistu. Seinien reunamilla oli muuten uskomattoman paljon erilaisia putkia ja johtoja. On varmaan ollut melkoinen urakka asetella niitä sinne jälkikäteen!

Aika jonottaessa sujui rattoisasti. Edessämme jonotti alakoululaisia, joista ainakin osa tytöistä pelkäsi kovasti ylös kapuamista. heidän kanssaan oli kiva rupatella.Oli myös mielenkiintoista tutkiskella kiirettömästi seinille raapusteltuja nimikirjoituksia. Osa niistä oli  eri vuosisadoilta. Harmitti aivan, kun ei ollut omaa kynää taskussa:)

Suurin  osa portaikoista oli aika tukevia ja käsikaitein varustettuja.

Tornin alaosassa myös portaikot olivat tukevampia.

Ylemmäksi kavutessa portaat jyrkkenivät... Eikä ollut kaiteitakaan.

Matkan varrella näkyi myös kolme erikokoista kirkonkelloa.

Kirkonkellot saivat entisaikana helposti halkeamia, varsinkin jos kellonsoittaja laittoi ne liian rajusti  heilumaan. 1781 määrättiin sakko,koska keskikello oli näin rikkoutunut. Soittajan tuli maksaa sakkoa rikkoutuneesta isosta kellosta 1 spesieriikintaalari  ja kahdesta muusta kellosta 32 killinkiä.

Kivitornista kumajaa tavallisesti  kellojen ääni luukuista, joista 3 on pohjoiseen, kolme etelään päin.
Keskimmäinen aukko on leveä, pyörökaarinen, muut ovat kapeita ja suorapäätteisiä.

 

Iso kello sai säröjä 1804 kuolinkelloja soitettaessa. Se valettiin siksi uudelleen 1811 Tukholmassa. Kun se taas meinasi kovan soiton vuoksi pudota, määrättiin sakkoja kelloja yli eli ympäri soittavalle...

Kirkko sai ison kellon 1625, pikkukellon 1645 ja keskikellon 1689. Iso kello valettiin Tukholmassa uudelleen 1737 Gerhard Meyerin toimesta.

Kellojen latinankielisissä kirjoituksissa on tietoja valamis-ja uudelleenvalamisvuosista. Lisäksi  eräässä kellossa tiedotettiin , että kello vietiin turvaan 1714 venäläisten hyökätessä ja se palautettiin paikoilleen vasta 7 vuoden kuluttua.



Kellon uudelleenvalamiseksi pitäjäläiset lupasivat maksaa 18 kuparitaalaria taloa kohti. Maksua vastaan sai soittaa kuolinkelloa hautajaisissa ilmaiseksi.1779 vaadittiin kaikilta taas soittorahaa perustellen sitä niin, että 40 maksuttoman vuoden aikana oli saatu jo suuri hyöty....

Linnunkakkaa oli kelloissakin, kuten kaiteissakin. TTaitaa olla torni lintujen suosiossa, ainakin pari lintua näytti tornin sisällä nytkin majailevan...

Ja sitten tornia ylöspäin... Pääsimme kiipeämään aina ensimmäisen aidan yläpuolella näkyville ikkunoille saakka.



Avoimet ikkunat oli peitetty verkolla, ettei kukaan tippuisi...

Ylätasanteella oli myös vanhan näköinen tähti jalustoineen. Jalustaa näytti kiertävän sähkövalonauha...On kai ollut joskus tornissa...

Ikkunaluukuista oli kiva katsella maisemia moneen suuntaan.

Kirkon paanukattoa lähikuvana.

Maisemia...
.

Kattoluukku,josta kerroin postauksen alussa -se,joka voitiin sulkea nuorisolta:)

Kattoa oli kiva katsella ylhäältä käsin.

             

Tätä ylemmäksi emme päässeet,mutta ilmeisesti siellä olisi vielä ollut yksi tasanne lankkujen päällä...

Ja taas ihastelin seinille taiteiltuja vuosilukuja -tämäkin jo ajalta ennen Suomen sotaa...

Ja sitten lähdettiin alaspäin. Luukku oli lapsellekin melko ahdas...

Tämä oli varmaankin pahin kohta koko matkassa. Portaiden yläpäässä ei ollut kaidetta, mihin turvautua. Ja aukon reunalla oleet ihmiset, jotka olivat vasta menossa ylöspäin, eivät juurikaan väistelleet, kun nuorimmaiseni lähti  ohitttamaan heitä. Kiitos takana tulleelle rouvashenkilölle,  joka otti järjestyksen käsiinsä:)

Kun maata oli taas turvallisesti jalkojemme  alla, olimme kovin tyytyväisiä reissuun. Ovensussa jono jatkui edelleen...

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia I.