Karpalossa Kokkolassa

Vaikka syksy on ollut sangen sateinen, on mukaan mahtunut aurinkoisiakin päiviä.Tänä syksynä olen ollut innokas samoilija. Syksyinen Suomen luonto vahvoine värimaailmoineen on sykähdyttävän kaunis ja suorastaan innostaa liikkumaan.



Olen käynyt jo useamman kerran karpalosuolla.Samalta suonkulmalta olen poiminut jo liki kolme ämpärillistä punaisia marjoja!Itse en ole kovinkaan innokas karpaloiden syöjä, lähinnä flunssaisena pistelen niitä määrätietoisesti suuhun. Vanhempani kuitenkin ovat varsinaisia karpalofriikkejä, joten olen kerännyt marjoja etupäässä heille.




Suurin nautinto on kuitenkin, kun saa talsia märällä, upottavalla suolla kahluuhousuissa vailla kiirettä. Kuunnella joutsenien kaakatusta järven toisesta päästä. Ihastella ruskan värejä ja katsella peilityyntä vedenpintaa. Kotiin päästyä on aina uuvahtanut olo ja kehossa kolottaa, mutta mieli on virkeä:)





Karpalossa on runsaasti sitruunahappoa.Lisäksi siinä on myös bentsoe- ja omenahappoa sekä A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Löytyypä siitä myös  E-vitamiinia, rautaa, flavonoideja, tanniineja sekä C-vitamiinia. Karpalon siemenissä puolestaan on omega3- ja omega 6-rasvahappoja...

Karpalosta voi saada myös apua erilaisiin infektioihin... Ihmeellistä, että karpalo on melko aliarvostettu marja. Suolla saa yleensä kulkea aika lailla yksin...




Tämänkertaiset karpalot keräsin rantakaislikon suojista.

Välillä pidin taukoja ja ihastelin rantakaislikon takaa maisemia.

Täytyy sanoa, että oikein mieli lepäsi!

Illan hämärryttyä saapastelin  levollisena autolle ylpeänä päivän saaliista ja uurastuksesta. Kauniita, eikö vain!

LÄHTEET:Karpalon happamuus auttaa ehkäisemään virtsatietulehdusta. [http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/karpalon-happamuus-auttaa-ehkaisemaan-virtsatietulehdusta] Luettu 15.10.2012.

Kirppiksiä kiertämässä Kirkonmäellä

 

Käydäänpä pitkästä aikaa kirppiskierroksella! Loppukesällä pistäydyin nimittäin pitkän tauon jälkeen Kirkonmäen kirpputorilla, osoitteessa Kruunupyyntie 12. Kirppis on helppo löytää, kun vain tietää, missä on Kaarlelan valkoinen kivikirkko - samaa katua pätkän verran ohi seurakuntataloon päin... Aikoinaan kiinteistössä sijaitsi Forsbergin kauppa. Nyt kirppiksen toisessa päässä on kampaamo.




Kirpputori on samaa ketjua kuin Pitkänsillankadullakin oleva kirppis. Tuotto menee Pietarin katulasten hyväksi.

Kirppis on avoinna arkiskin 10-17 ja lauantaisin 10-14. Työntekijät ovat pääasiassa vapaaehtoistyöntekijöitä.

Kirppis itsessään ei ole kovin iso,mutta tavaraa siellä on ihan runsaasti ja joka lähtöön. Myytävät tavarat ovat lahjoitustavaraa. Itsekin tapaan toisinaan lahjoittaa liikkeeseen käynnin yhteydessä kassillisen pieneksi jääneitä vaatteita...

Tavarapaljous iskee vastaan heti ulkoeteisessä, joka on tulvillaan tavaraa...

 

Vaaterekit on jaoteltu niin, että tietyissä rekeissä on miesten vaatteeet... 

 

 Toisessa päässä puolestaan naisten asusteet...

Kaupan keskiosassa on lasten vaatteita...Ne on pyritty järjestelemään rekkeihin koon perusteella.

Somistajan hommista vastaava työntekijä tapaa usein koota esineitä väriteemojen mukaan.

Astioita...

Verhoja, kankaita, lasitavaraa...

Kassan takana on pieni alue leluille...

...Löytyy myös kirjoja ja pikkutavaraa.

Kengille on taaempana oma hyllykkönsä.

 

Pikkulasten vaattteita löytyy runsaasti.

 

Lautapelitarjontaa...
Itse tavaroista vain osa on hinnoiteltu siten, että kaikki paidat maksavat saman verran jne. Pääosin tavaroissa ei ole hintoja, joten ostosumma riippuu aina hieman myyjästä ja hänen mieltymyksistään:) Yleensä ottaen tavaraa saa kuitenkin hyvin huokeasti.

 

Loppukesän kirppiskierrokselta ostin kolme siistiä ja hyväkuntoista lasten vaatetta. Yhteishinta niille oli kolme euroa:)

Alla olevan 150-senttisen irtotakin ostin 10-vuotiaalleni sukujuhliin eurolla:/ Kuvassa takki ei oikein pääse oikeuksiinsa; luonnossa takki oli hyvin tummansininen ja siisti -valo osui kaihtimista ikävästi takkiin kuvatessa...

Joka tapauksessa poikani komeili juhlissa pikkutakkeineen ja sai useammalta kehuja tyylikkäästä pukeutumisesta:)))

Nahkiaisia Perhonjoelta

Tänän tutustumme nahkiaissesonkiin. Nahkiainen on rauhoitettu 1.4.-15.8. Nahkiaisen kutuaika on syys-lokakuussa, jolloin sitä myös saalistetaan.

Nahkiaisen elämä jo itsessään on mielenkiintoinen. Se elää joen pohjalietteessä aluksi 4-5 vuotta sokeana likomatona ja siivilöi ravinnoksi eläin- ja kasvijätettä sekä pieneliöitä. Jokivaiheen viimeisenä vuotena toukan silmät muuttuvat näkeviksi, suu muuttuu ympyräsuisille tyypilliseen tapaan  hampaalliseksi imukupiksi ja hengityselimistö  haikalojen elimistöä muistuttavaksi. Myös selkäevät kasvavat.

 Isoiksi vartuttuaan nahkiaiset suuntaavat merelle. Siellä ne elelevät 2-3 vuotta, jonka jälkeen nahkiaiset nousevat syksyllä jokiin ja puroihin kutemaan. Nahkiaiset viettävät joessa koko talven syömättä mitään. Nahkiaiset kutevat   touko–kesäkuussa virtaavaan veteen sorapohjille. Surullisesta kyllä, mutta tämän jälkeen ne kuolevat:(

Tässä alapuolen kuvassa nahkiaisten pyydystyspato Perhonjoella. Paikalliset ruotsinkieliset kutsuvat sitä nimellä nätingskasse...

Kassin pienet suuakot ovat auki meren suuntaan, josta nahkiainen ui verkkoon. Lankkutelineen päällä pyydystäjä pystyy kävelemään ja nostamaan pyydykset. Kuvan rakennelmassa on kymmenkunta pyydystä.

 

 

Nahkiaiset uivat mertoihin öisin, joten pyydykset koetaan  aamuisin. Parhaiten saaliita saadaan  pilvisinä, pimeinä ja sateisina öinä. Silloin  nahkiainen liikkuu vilkkaasti.

 

Pyydystäjät tapaavat säilöä saaliinsa veden alle. Alapuolen kuvassa näkyy  oikeassa reunassa pieni muovitynnyri, joka on reiìtetty. Nahkiaiset säilyvät siinä useamman päivän...

Puolisoni tuttavista useampi harrastelee näitä nahkiaismertoja ja meille onkin  tullut tavaksi ostaa joka syksy joltain tutulta pyydystäjältä muutama kilo nahkiaisia suoraan pyydyksiltä...

Nykyään pyydyksenä käytetään   muovitettua metalliverkkoa. Nahkiaisia pyydettiin ennen pajusta tai katajasta tehdyillä merroilla. Periaate oli sama kuin nykyäänkin; merta oli suppilomainen ja oksat merrassa vieri vieressä...

Nahkiaista tavataan alueella, joka ulottuu Etelä-Norjasta ja Itämereltä Italiaan saakka. Suomessa nahkiaista on Itämeressä, siihen laskevissa joissa sekä  muutamissa järvissä. Parhaiten nahkiaisia löytyy Suomessa itäisen Suomenlahden sekä Satakunnan ja Pohjanmaan joista.

Nahkiaiset ovat aika arvokkaita,mikäli niitä ostaa kaupan tiskiltä. Saa maksaa itsensä kipeäksi, jopa pari-kolme euroa kappaleelta... Meidän tuttu kauppias myy aina tuota edullisemmin meille - onneksi:)

Nahkiaisten käsittely onkin episodi jo sinällään...

Tapoja on monia - osa tapaa käsitellä nahkiaiset aluksi karkeassa suolassa ja perkauksen jälkeen valmistaa ne halstraten.

 

Vaan meillä tehdään näin:

Puolisoni tapaa kerätä syksyisin talteen tuhkaa ämpäriin.

 

 

Nahkiaiset pyöritellään tuhkassa, jotta niiden limaisuus häviäisi.

 

 

Nahkiaiset ovat sen verran liukasliikkeisiä kavereita, etteivät tahdo astiassa pysyä käsiteltyinäkään...

 

 

 

 Tämän jälkeen jokainen nahkiainen käsitellään käsissä   liikutellen yksitellen niin, että tuhka katoaa. Nahkiaisen lima jää tuhkaan kiinni.

 

 Käsitellyt kalat pestään ja tämän jälkeen toistetaan vielä tuhkakäsittely uudelleen...

Seuraavaksi nahkiaisesta poistetaan suoli. Otukseen tehdään kaksi viiltoa.

 Kiduskansien sijaan nahkiaisilla on 7  pientä kidusaukkoa rivissä pään takana -näkyvät alla olevassa kuvassa.

 

...Ja suoli vedetään ulos... Puolisoni tapaa myös katkaista otusten pään -tätä tosin kaikki eivät tee.

 

Kun kalat on käsitelty, laitetaan uuninpellille reippaasti voita...
Nahkiaiset ladotaan rinta rinnan pellille ja ripotellaan suolaa päälle.

 

Asteita n. +200 ja reilu ½ tuntia...Herkku on valmis ja kokonaan syötävissä:)

Hmmm...Tunnustan - sisävesien tyttönä en tahdo edes rohjeta maistaa nahkiaista. Perheen miesväki syö kerran vuodessa itsensä kipeiksi näistä:/

LÄHTEET: Nahkiainen. [http://www.nahkiaispaistamo.com/nahkiainen.html]Luettu 29.8.2012.
Nahkiainen [http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kalat/nahkiainen] Luettu 28.9.2012.
Nahkiainen. [http://www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista/nahkiainen/] Luettu 29.9.2012.

Hautakivien kertomaa -Kävelykierros Elisabethin hautausmaalla; osa II

Ja jatkoa edelliselle postaukselle Elisabethin hautausmaasta! Tällä kertaa uppoudumme tarinoihin tiettyjen hautakivien kohdalla.

Ensimmäisenä pysähdyimme omituisen hautamuistomerkin äärelle.Opas oli omasta mielenkiinnostaan selvitellyt merkin alkuperää tämän kesän aikana. Muistomerkissä ei lue nimiä, mutta lähimmissä hautakivissä luki sukunimi "Rasmus", jonka kautta opas alkoi selvittää asiaa.
Opas kuvailee yksityiskohtaisesti, kuinka aloitti hakuammunnan etsimällä tuttuja nimiä puhelinluettelosta.:) Ja kuinka ollakaan, jo ensimmäinen puhelimeen vastannut tiesi kertoa jotain asiasta!

Haudan on tehnyt alaveteliläinen seppä Karlsten noin vuoden 1832 tienoilla. Hautaan on haudattu neljä ihmistä, isäntä Hassinen, hänen vaimonsa Rasmus, heidän poikansa sekä miniä Maja Lisa os. Fågel...Ei ole tietoa, miksi kyseinen merkkihaudalle on pystytetty, mutta sukulaismies oli luvannut selvitellä asiaa...

Hautausmaa on jaoteltu ruutuihin. Aikaisemmin hauta-alueet oli jaettu kylittäin, myöhemmin tulivat sukuhaudat. Uusimmalla alueella on pieniä hautoja yhdestä muutamalle ihmiselle. Vanhempi osa on vuodelta 1912, seuraava 1950. Alla olevassa kuvassa on sukuhautaruutuja. Nämä on usein erotettu toisistaan matalin pensasaidoin.

Alla oleva kivi on Låglandin suvun. Kaksi veljestä lähti Amerikkaan. Hautakiven kuvassa oleva veli sai siellä hiilikivoksella työskennellessään kovan yskän. Tilalla kotimaassa meni heikosti ja isänsä laittoi viestiä, että poikien on palattava Suomeen. He palasivatkin , mutta toinen veljestä lähti myöhemmin takaisin Amerikkaan. Tilanpidon ohella Alfred Lågland toimi lautamiehenä.

Seuraava hauta kertoi tarioita miehestä,josta  puolisoni on kertomuksillaan usein sivunnut.Matts Remell oli  kansakoulunopettaja ruotsinkielisessä Vittsarin koulussa. Hän perusti Remellin orkesterin ja piti soittotunteja pojille. Kuuluisin oppilaista oli Erik Fordell. Remell hallitsi erinomaisesti esperanton ja hänellä olikin vilkasta kirjeenvaihtoa sitä taitavien kanssa.

l

Seuraaavan haudan esittely oli pienoinen yllätys...Voi sanoa, että liippasi vähän sukuun:/ Valitettavasti haahuilin omilla teilläni pienen hetken ja missasin alkuosan oppaan selostuksesta... Kyseessä on kuitenkin Heikkilän iso sukuhauta. Tämä alla oleva kivi on yksi osa sitä. Artur oli kotoisin Ali-Korpilahden kylästä, mutta muutti myöhemmin Helsinkiin, jossa eli kuolemaansa saakka. Pronssiveistoksissa on kuvattuna henkilökuvat.Näiden muotokuvien puhdistus on osoittautunut vaikeaksi - neuvoja on kysytty  aina Ruotsista saakka.

Alla Hagströmin sukuhauta. Perheessä tehtiin mm. tulitikkurasioita sekä   nahkatehtaassa ommeltiin käsineitä. Moni varmaan  tietää Kokkolassa ns. Hagströmin kulman rakennuksen. Se oli tämän suvun rakennuttama. Kuuluisa Hagströmin kello on rakennettu kiinteistöön 1950-luvulla. Tehdas työllisti jopa 600 ihmistä 1960-luvulla! Kauppaa käytiin ympäri Eurooppaa.

Seuraavaksi saaavuimme pappiskulmaukseen. Sieltä löytyi useampi pappishauta. Alla oleva rovasti Kaila perusti Kokkolan yhteislyseon. Hän ajoi myös suomenkielisten asioita.Tietyn epäkohdankin hän kapungissa poisti:oli nimittäin tapana, että häiden yhteydesssä Kokkolassa tarjottiin paukkuja ilmaiseksi ja paukunottajat kävivät tämän jälkeen lahjoittamassa rahaa tästä tarjoilusta Rovasti suivaantui ja sanoi, että kyseessähän on viinan myynti...Tapa loppui siihen.

Rovasti oli myös hieman epäsuosiossa saarnojensa suhteen ja kun hän sai idean, että Anders Chydeniukselle pitäisi perustaa kaupunkiin patsas, ei hän tohtinut ehdottaa sitä omissa nimissään...Hänen pienoisella avituksellaan asia kuitenkin sai tuulta purjeisiin ja patsas nousi nykyiseen Chydeniuksen puistoon.

Alimpana hautakivessä oleva Taina Kaila perusti Kokkolaan ensimmäisen tanssikoulun.

Seuraavassa kivessä komeilee Artturi Lönnbohmin hauta. Äkkiarvaamatta nimi ei sano mitään. Lönnblom oli kuitenkin Eino Leinon veli,joka sairastui Kokkolassa ollessaan ja häntä hoidettiin Brinkin pappilassa. Lönnbohm oli myös Eino Leinon aikaisempi sukunimi, joka käännettiin suomeksi...

Saavumme alueelle, joka on ainoa suojeltu kohde tällä hautausmaalla. Kyseessä on Ali-Korpilahden kylän hautapaikat. Perusteluna suojelulle on se,että alueella on kaikista laajimmin edustettuna erilaisia ja eri aikakauden hautakiviä. Suojelu tarkoittaa käytännössä sitä, ettei alueelle saa enää perustaa uusia hautoja, eikä myöskään nykyisten hautojen paikoille haudata ketään samoille paikoille. Ilahdun tiedosta, sillä mieheni suvun vanhimmat haudat ovat juuri tällä alueella. Edelleen on löydettävissä paljon suvun vanhoja hautaristejä ja ne tulevat siis säilymään!

Opas kertoi myös, että monet hautakivet ovat tekstin puolesta huonossa kunnossa. Osaa kivistä on yritetty entisöidä vielä kun jotain tekstistä on näkyvillä... Mieheni kertoo kotona asiasta udellessani, että alueella on paljon hänen sukunsa hautoja. Mies kertoo, että kun hän oli pikkupoika, suvun lasten ristit olivat vielä puisia, nykyisin ne ovat metalliristejä. Jossain vaiheessa suku on siis niitä uusinut. Nyt tosin nimet alkavat jälleen olla uusimisen tarpeessa...

Alla olevassa haudassa lepää Matts Kankkonen vaimonsa kanssa. Hän tuli tunnetuksi Halkokarin kahakan sankarina. Matts oli talonpoika ja  metsästäjä. Kankkosen kahakassa käyttämää asetta ei ole löydetty. Huhutaan, että Kankkonen olisi piilottanut sen itse aikoinaan Rödsön metsiin. Kahakasta tultuaan hän oli todennut, ettei enää aio aseisiin koskea.

Kankkosen kerrotaan  olleen nooli kahville ja naapurin eukot huusivatkin pistämään kahvipavut piiloon, kun Kankkonen lähestyi kyläilemään...

Kankkosen kerrotaan myös kerran kuljettaneen tukkeja hevoskärryssään. Eräs mies matkan varrella oli ihmetellyt, miksi Kankkosella oli yksi tyhjä tukinmentävä aukko kuormassaan. Kankkonen oli selittänyt innokkaana metsästäjänä, että se paikka on varattu ketulle, jonka hän aikoo ampua. Ja kuulemma paluumatkalla kolossa olikin rötköttänyt kettu.:)

Bredskärin Ture oli aktivisti sodankäynnissä ja Suomen itsenäisyystaisteluissa.Hän  salakuljetti aseita. 1930- ja 1940-luvuilla hän myös kuljetti jääkäreitä Ruotsiin. Lopulta naapurimaa kieltäytyi vastaanottamasta enempää ja Ture jätti viimeisen "lastinsa"Ruotsin vesille saarelle. Sieltä ruotsalaiset salakuljettajat rahtasivat miehet Ruotsiin... Bredskär kuulemma puhui ääneen reissuistaan "kalareissuina..."

Alla olevan kivihaudan naisen tarina on murheellinen. Hän oli kotoisin läheltä omaa kylääni (valitettavasti kadotin nimen) ja oli hänen tuleva hääpäivänsä, jolloin hänet vihittäisiin. Morsian keksi, että Rimmin aseman kohdala juna hidastaisi vauhtia ja jos hän hyppäisi kyytiin, hän pääsisi nopeasti Kokkolan keskustaan junalla...

Hyppy epäonnistui, molemmat jalat katkesivat ja morsian kuoli. Epäselvässä kivessä oli ruotsinkielinen teksti, jonka ajatus oli kuta kuinkin tämä. "Hän oli menossa omiin häihinsä morsioksi, mutta päätyikin Jumalan morsiammeksi."

Alla olevan rautaristin nimi on epäselvä, kuitenkin Henrik-nimi siitä selviää. Toivottavasti olen ajan tasalla muistini ja oikean hautakiven kanssa. Ilmeisesti tämän kiven alla oleva Wevar-sukuinen mies  teki alunperin karstoja ja opiskeli. Hänen polvensa oli viallinen loukkaantumisen vuoksi, joka rajoitti hänen töitään.

Hänen opettajansa vinkkasi miehelle, että hänen kannattaisi alkaa keräämään perimätietoja ja juttuja haastattelemalla ihmisiä. Lopulta kuitenkin mies löysi oman uransa. Hän keräsi pohjanmaan alueelta  yli 300 kansanlaulua. Tämä tapahtui siten, että kierroksillaan mies opetteli laulut ulkoa ja lauloi ne sitten ihmisille, jotka osasivat ne myös nuotintaa.

Samainen mies piti myös saarnoja vapaaseurakunnassa. Puhetahti oli kova; noin 360 saarnaa vuosittain kymmenen vuoden ajan!

Alla oleva rautakyltti olkoon mallina siitä, että rautalaatoissa olevia tekstejä voi säilyttää melko helpollakin tavalla.Tämän kyltin teksti on taltioitu paperille kirjoittamalla siinä vaiheessa, kun teksti on ollut vielä alkuperäisenä nähtävillä. Paperi on kiinnitetty laattaan ja se on päällystetty lasilla.

Rautaristi alapuolella on virallisesti ensimmäisenä hautausmaalle haudatun vainajan risti. Siinä lepää
tjenstepiga (=tienestipiika) Greta Helena Westsjö. Seurakunta huolehtii tämän haudan hoidosta, koska se on vanhin hauta.

Seuraava hautakivi mainittiin erikoisuutensa vuoksi. Se esittää kirjaa. Kirja lepää kivivarren päässä. Haudassa lepää maanviljelijä Leander Åstrand. Ei ole tietoa, miksi erikoinen kivi paikalle on valittu.

Kuljemme uudemman haudan ohitse. Opas kertoo, että vainajan puoliso halusi vaimonsa ammatin esille hautakiviin, koska piti vanhasta tavasta hautakivissä, joissa kerrottiin ihmisen ammatti.

Harmaan hautakiven luokse saavuttuamme opas kopauttaa muutaman kerran kiveä. Ääni on outoa kuminaa. Eipä arvaisi, että kyseessä on lasikuidusta valmistettu  hautakivi! Opas kertoo, että joitakin vuosia sitten hänen opaskierrokselleen osallistui mies, joka tiesi kertoa, ettei näitä hautakiviä enää valmisteta, koska ne ovat  vaarallisia... Jos kynttilän sytyttää liian lähelle hautakivieä, saattaa huonolla tuurilla koko hautakivi roihahtaa tuleen. Tämä lasikuitukivi on hautausmaan ainoa.

Jatkamme matkaa. Saavumme uudemmalle alueelle hautausmaalla. Sen huomaakin hautakivistä...

Seuraavan hautakiven luona opas osoittaa alla olevaa kiveä ja toteaa, että vainajan sukunimi kahdella L-kirjaimella on hänen perustamansa firman logo. Varsinainen sukunimi on kirjoitettu yhdellä L-kirjaimella! Kyseessä on autokauppias, jonka liike edelleen on Kokkolassa...

Melko keskellä hautausmaan etuosassa on alue,  jolle aikoinaan haudattiin vainajat, jotka eivät olleet paikkakuntalaisia,  vaan sattuivat jostain syystä menehtymään tänne. Ulkopaikkakuntalaisten kohtalona oli joutua  hautausmaan kivisimpään osaan haudatuksi. Entisaikoina hautapaikkoja tälle alueelle oli rankkaa kaivaa... Nykyään tälle alueelle haudataan ihan oman paikkakunnankin ihmisiä -onhan  käytössä kaivinkoneet.:)




Pysähdymme ison perhehaudan luo. Opas sanoo, että nyt on aika kumota hautausmaan aikaisemmin kerrottu perustamisvuosi. Hautakiven oikeassa alareunassa nimittäin on kahden henkilön kuolinaikana aikaisempi vuosiluku! Hans Björk näkyy kuolleen jo  1844! Hänen vaimonsa Majan kuolinaika ei   näy kunnolla valokuvassa, mutta myös se oli perustamisvuotta aikaisempi...Opas lausahti, ettei hän itse sitä ollut huomannut, vaikka paljon hautausmaalla kierteleekin, vaan kirkkoherra M. Himanka oli siitä hänelle maininnut.Tosiasia kuitenkin lienee, ettei vainajia ole haudattu siunaamattomaan maahan...

Itsekseni pohdin jälkeenpäin, voisiko aikaisemmin haudatut liittyä koleraan. Nimittäin Kaarlelan  pitäjän historia nro I kertoo, että kun vuonna 1831 pelättiin koleran leviävän, aitasi seurakunta 15 syltä pitkän  ja 10 syltä leveän alueen varahautausmaaksi. Alue oli vanha hiekanottopaikka.

Kävelemme uusimmalle alueelle. Takakulmaus on vielä hautaamatonta aluetta. Etupuolen uusin hautausalue on helppo erottaa...Hautausmaatkin ovat selvästi eräänlaisia ajankuvia!

Antoisa kierros. Mieleen jää pyörimään ajatus, kuinka monta tarinaa kivien alle kätkeytyykään...

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia I,sivu 149.