Kiitää jo jää...ulkoiluvinkki hiihtolomalaisille

Ihka ilmainen menovinkki  talvisesta luonnosta ja tekemisestä tykkääville: Muutaman tunnin retki Kokkolan Päiväjärvelle. Autolla pääsee Friisin tietä muutaman sadan metrin päähän ja kinttupolkua lopun matkaa...

Oman perheemme kanssa nautiskelimme maanantaina talvipäivästä ypöyksin kyseisellä järvellä. Kesäisin ja syksyisin käymme siellä useinkin. Kesäaikana järvellä on kiva samoilla pitkospuita pitkin soisella maaperällä ja seurailla lintujen elämää. Nyt järvi oli äänetön ja metsän pohja tukeva...

Vesistössä ei ole suurempia virtauksia, joten jää kestää takuuvarmasti. Kaiken lisäksi jää oli lumetonta - olisipa ollut luistimet tai potkukelkka (sekä nastat kengissä...) matkassa mukana, niin olisi päässyt suorastaan kiitämään järveä päästä päähän.

Muutamia pilkkireikiäkin näkyi joku porailleen edellisenä päivänä. Yleensä järvestä nousee pientä ahventa, mutta istutettiinpa sinne  edellisvuonna karppejakin, joten aina voi testata, mitä  koukkuun sattuu:)

Makkarat mukaan, niin voi vielä istuskella grillailemassa kodassakin. Harmillisesti  talven aikana kotaan oli tosin ilmaantunut töherryksiä:(  Että joku aina viitsiikin nähdä vaivaa... Polttopuita näkyi olevan vain muutaman klapin verran, eli jos varaa muutaman kuivan puun matkaan mukaan, niin nuotiolla voi istuskella kauemmin.

Vähän etäämmällä on myös laavu...

Päivä oli tyyni, leuto ja rauhallinen. Vaikkei aurinko retkellämme paistellutkaan, kumotti naamaa kotosalla kotiin päästyä koko illan:)

Hauskaa talvipäivää!

Talvinen kierros Neristanissa

Hiihtoloman kunniaksi vikittelin nuorimmaiseni  toviksi pois  tietokoneen ääreltä ja lähdimme tutustumaan kotikaupunkimme historiaan. En aio tehdä samaa virhettä, kuin omalla kohdallani aikanaan tapahtui... Lapsuuspaikkakunnallani oli Suomen suurin talonpoikaismuseo, jonne tein ensimmäisen tutustumismatkan vasta päälle nelikymppisenä. Oman kouluajan luokkaretkillä suunnattiin yleensä etäämmälle ja oman kunnan paikallishistoria unohtui:/ Koko perheen talvinen kierros Neristanissa toteutettiin yhteistyössä Ajan Kaiku - oppaiden  sekä Kokkolan kulttuuritoimen kanssa. Tämän vuoksi tapahtuma oli osallistujille ilmainen. Tapahtumaa mainostettiin erityisesti lapsille kohdennettuna ja ilahduttavan moni lapsiperhe olikin paikalle saapunut. Hienoa!

Kierros alkoi Mannerheimin aukiolta. Hurmaava Täti Sofia esitteli itsensä sekä viehkeän  merikapteenin tyttären,  Adeliinan. Täti ja hänen veljentyttärensä olivat pukeutuneet ihastuttaviin 1800-luvun asuihin. Naiset osasivat  valloittaa pienet kuulijansa ihastuttavalla tyylillään ja  niin päästiin matkaan Neristaniin!

200 vuotta sitten maistraatti kielsi nuorisolta  kadunkulmilla nojailun. En tiedä, olisiko  kaduilla moni aikaa halunnut viettääkään, sillä  vain harvoilla kadunkulmilla oli lyhtyjä valaisemassa. Tai olisiko siihen aikaan ollut edes joutilaita nojailijoita! Talvi-iltaisin oli pilkkopimeää, jollei täysikuu sattunut loisteellaan valaisemaan seutuja.

Öisin saattoi herätä palonvartijan huutoon "Kello 12 lyönyt ja kaupungissa kaikki hyvin!" Niin, ellei sitten tuli ollut valloillaan, mitä sitäkin tapahtui tiheästi rakennetussa Neristanissa. Siksi suurin osa alueella säilyneistä taloista on 1800-luvulta.

Neristanissa asusteli palovartijan lisäksi merimiehiä, merikapteeneita, käsityöläisiä, mestareita, kisällejä ja oppipoikia. Löytyi myös lyhdynsytyttäjiä, tarkastajia, köydenpunojia, lypsäjiä ja nappien ompelijoita. Sofia totesi, että Adeliinalla olisi vielä paljon petrattavaa nappien ompelussa. Täytyy olla taitava käsistään, jotta voi päästä hyviin naimisiin!

Sofia ja Adeliina kertoivat meille myös palovakuusmerkeistä Isokadulla talojen seinissä, joista paloa sammuttamaan tulleet tiesivät, missä oli vakuutusmaksut maksettu... Muutoinkin touhu oli nykyajan ihmisen mielestä hupaisaa; kun piiat alkoivat leipoa, täytyi talon katolle raahata vesitynnyri, jolla ennakoitiin mahdollista tulipaloa. Omalla kohdallani varmaan olisin luopunut leipomuksista,  sen verran korkeanpaikankammoinen olen!

 

Saavumme Merikapteeni Gustav Hongelin talolle. Gustav oli sorvarin poika, minkä vuoksi hänellä oli kädentaidot hallussa. Gustav ja Alma Hongelilla oli 3 lasta, jotka elivät suurimman osan lapsuudesta sukulaistätien hoivissa vanhempien ollessa merillä.

 

Kerran isä antoi lapsille lahjan, jollaista ei muilla ollut. Se oli keltainen, iso nukkekoti portaineen kaikkineen. Talossa oli valkoiset ovenpielukset ja  jopa rännit.  Nukkekodin sisällä oli piano, jolla pystyi oikeasti soittamaan. Tämän kuultuaan pianisti minussa oli oikeasti ihan kateellinen:)

 

 

Talon vintillä oli merimiesarkkuja, joihin kätkeytyi tinasotilaita ja paperinukkeja - tuolloin pojatkin leikkivät paperinukeilla - esimerkiksi sotaa...

Hongelin taloa vastapäätä on iso vihreä rakennus. Siinä oli aikoinaan Kokkolan ensimmäinen pienten lasten koulu. Seudulla oli paljon köyhiä lapsia, joilla ei kaikilla ollut talvisin edes kenkiä jalkoihin laittaa. Kaupungin  varakkaat miehet Donner ja Matts Hongell perustivat pienten lasten koulun, jossa oli tarjolla sekä opetusta että ruokaa. Opetettiinpa siellä jopa solmimaan kengännauhat:)

Pysähdyimme seuraavaksi nykyisen Antique - osto- ja myyntiliikkeen tienoille. Meille kerrottiin villistä ja uppiniskaisesta Herman-pojasta. Tarinan edetessä selvisi, että kyseessä oli   Karl Herman Renlund, josta myöhemmin tuli suuren rautakaupan omistaja. Herman oli vilkas poika, eikä sopeutunut sen ajan koulun sääntöihin. Niinpä hänen opettajansa suosittelikin, että Hermannin äiti ottaisi pojan kotiopetukseen. Näin tapahtuikin ja kun Herman vähän kasvoi ja rauhoittui, hän pääsi takaisin kouluun.

 

Tässä meitä kaupunkikierroksella olleita koko kadun täydeltä.

 

Seisahduimme ison, keltaisen talon viereen. Talossa on nykyään  Yhteiskristillinen kirjakauppa ja kirpputori. Joskus tässä talossa asui suuri perhe. Perheen tytärten tehtäviin kuului lakaista lumet kadulta.  Talon lasten nukkumajärjestys oli hellyyttävän selkeä: pienimmät nukkuivat seinän vieressä ja mitä suurempi lapsi oli, sitä lähempänä ulko-ovea hän yöpyi. Näin taattiin pienimmille lämmin ja turvaisa lepopaikka.

Tienoolla oli myös asustekauppa, josta hienot ihmiset ostivat vaatteita. Suurin osa valmisti vaatteensa kuitenkin itse. Sen ajan lapset pukeutuivat villahousuihin, laamapaitaan ja lämpimään huiviin.
Täti Sofia kauhisteli, ettei Adeliinalla ollut kuin takin huppu päähineenä - lakki pitäisi olla. Mutta Adeliinalla oli niin hieno nuttura päänsä kruununa, että tällä kertaa siihen ei voinut pipoa asetella:)

Helmikuinen sunnuntaipäivä oli ihanteellinen kaupunkikierrokselle. Ei tuullut, ei satanut, ei ollut pakkasta...Liukasta ja lumikinoksia jalkakäytävillä  silti riitti, joten varovainen täytyi kävellessä olla.

Sofia ja Adeliina kertoivat meille myös 12-vuotiaasta Jannesta. Tämä Janne-poika tunnettiin myöhemmin nimellä J.V. Snellman. Janne syntyi Tukholman satamassa suuressa purjelaivassa  ja asui lapsuutensa Kokkolassa Suntin varrella Rantakadulla.

Janne oli aito poika, joka pyydysti lintuja kavereidensa kanssa. Janne oli kuitenkin niin hyväntahtoinen, että päästi vapauteen pyydyksiinsä jääneet linnut. Janne  tapasi luistella viereisen Suntin jäällä ja  lasketella Purokarilla Suntin varrella.

Jannen lapsuusaikoina Sunti oli paljon nykyistä leveämpi salmi. Siellä Janne kavereineen tapasi soudella  ja soudettuaan Suntin yli, he tapasivat kiivetä isolle Kokkokivelle, jossa nykyään on Pekka Jylhän valama J.V.Snellmanin muistomerkki nimeltään "Nuori sielu avoimena."

Oppaamme kertoivat meille myös matkan edetessä tarinaa Otto-pojasta. 3-vuotias Otto olisi kovasti halunnut  kiivetä naapurin pihassa olevaan omenapuuhun. Talojen välissä oli kuitenkin ajan tapaan portit ja portteja pienten lasten oli mahdotonta avata, sillä lukot sijaitsivat liian  korkealla. Otto oli kuitenkin kekseliäs: kun portti ei auennut, hän päätti ryömiä viereiseen pihaan aidassa olevasta kissankolosta.

On siinä mahdettu vetää vatsaa sisään ja sovitella muutenkin koko kehoa ees ja taas. Kissanmentävät aukot kun eivät tuppaa kovin isoja olemaan. Otto-poika ennätti kuitenkin olla pitkän tovin äidiltään kateissa tämän älynväläyksen vuoksi ja Täti Sofia muistuttelikin mukana olleille lapsille, että aina täytyy kertoa äidille, minne menee...

Kierroksemme päättyi Täti Sofian ihan oikeaan kotiin laivurinkadulle.

Lämmin mehu ja pulla Laivurintalon pihapiirissä maistui ihanalta.

 

Saimme myös vapaasti kuljeskella Laivurinkadun ihastuttavassa pihapiirissä. Piipahdin  pihapiirin pikkutuvassakin.

Kiitokset kivasta hiihtolomaviikon ulkotapahtumasta! Ja kiitokset myös, että sain luvan bloggailla tapahtumasta:) Kannattaa ehdottomasti osallistua näille kierroksille ja kesän korvilla viedä sinne  lomalle saapuvia tuttaviakin!

 

 

Talviharmonikoissa

 

Tässäpä tulee postaus viikon varrelta. Tuttuun tapaan pääsin  osallistumaan muutamiin Kokkolan Talviharmonikkaviikon tilaisuuksiin. Väliin jäi monta kiinnostavaa - esimerkiksi Mestareiden seurassa - Wagner. Tuttavaltani kuulin hehkutusta ko. illasta ja tietysti musiikin lisäksi  hurmaavasta illan juontajasta Roman Schatzista...

 

Hollihaan koulun salissa järjestettiin lastenkonsertti -tai siis pikemminkin koululaiskonsertti tiistaina 17.2.-15. Tämän vuotinen  Talviharmonikkaviikon lastenorkesteri oli Loiskis- yhtye. Konsertin nimi oli Sankarihommia ja nimensä mukaisesti orkesteri esitteli  yli tuhat päiselle kuulijakunnalle hyviä ammatteja, kuten:

 

..."Mä oon sisällöntuottaja, koodaaja, raivaaja, jahkaaja...

...datanomi, ekonomi, tradenomi, merkonomi, agronomi, agrologi, seminologi, prologi...

Ammattimies, mä olen ammattimies. Ammattimies, mä olen ammattimies..."

 

 

Nelipäisen orkesterin soitinvalikoimaan kuului mm. harmonikka, akustinen kitara, klarinetti, kontrabasso, viulu säkkipilli ja mandoliini. Lisäksi saimme tutustua muutamiin itsetehtyihin soittimiin, jossa oli vain mielikuvitus rajana.

 

Yleisökin pääsi osallistumaan ja muutama rohkein oppilas kiisi kutsun käytyä suoraan estradille laulamaan mikrofoneihinkin. Konsertti upposi parhaiten alkuopetusikäiseen yleisöön, vaikka salissa nähtiin kyllä varttuneempiakin oppilaita.

 

Tässä alla mm.  säkkipilli.

 

 Alla  suihkivat kolmen miehen voimin boomwhackers-putket. Aika taidokas esitys:)

 

Tämä Talviharmonikkaviikko huipentuu näin paikallisesta näkökulmasta aina koulujen hiihtolomaviikon vaiheille.

 

Haastattelin oppilaita välituntivalvojana  haahuillessani - millaisia lomasuunnitelmia...Yksi lähti Roomaan, toinen Hesaa, kolmas Härmään ja neljäs Hyrynsalmelle. Viides uskalikko lupasi pysyä kotona. Niin ajattelin minäkin tehdä. Muutaman hulppean blogipäivityksen aion tehdä taskun pohjalle kuitenkin  viikon varrella.

 

Kun kurvasin kotipihaan työpäivän päätyttyä, iski hillitön pakkomielle: ampaisin autosta suoraan   pihamaan  viimeisille lumenrippeille ja pyöräyttelin  paljain sormin hankeen neljä suloista kirjainta:

L O M A

 

 

Antoisaa hiihtolomaviikkoa kaikille :)

Wanhojen tansseissa

Lähdinpä ihastelemaan läheiseni tanssahtelua ja nuorten ihmisten  pukuloistoa Kokkolan Yhteislyseon lukiolle. Ilta alkoi kahvitarjoilulla. Ohjelmalehtisestä selvisi reilun tunnin pituisen ohjelman sisältö.

Istumapaikat olivat aika lailla täynnä. Oman paikkamme löysimme yläkerrasta, josta näkyikin kivasti koko tanssijakaarti.

Täytyy todeta, että ajat ovat muuttuneet. Kun itse vuonna 1985 vietin pienellä maalaispaikkakunnalla omia wanhojenpäiviäni, pukeuduin mieheksi ja miesten pukuun (arvottiin kaverin kanssa, kumpi ryhtyy mieheksi- ja kerrankin arpani voitti:/ ...), koska poikia oli vai muutamia. Tyttökaverini kanssa pyörähdeltiin yksi jos toinenkin vaatimaton tanssi vaatimattomissa asuissa. Kampauksista ja meikeistä ei kukaan uskaltanut unelmoidakaan:)

Vaan aika aikaansa kutakin! Nuoret miehet olivat tyylikkäitä tummissa puvuissaan. Nuoret neidot sitä vastoin kuin prinsessoja. Paljetteja, strasseja, pitkiä helmoja, värien hurmaa ja ihastuttavia kampauksia...

Kuvakimarani on valitettavan epätarkka - tyhmyyksissäni otin mukaan vain kännykameran ja kuvauskohteet olivat tosi etäällä...

 

 

Vanhemmatkin pääsivät pyörähtelemään nuorten kavaljeeriensa kera:)

 

Varmastikin niitä päiviä, jotka jää  nuorten mieleen:)

Hauhtosen kievari

Ja jatketaanpa tarinoita ja turinoita lähiseudun kestikievareista...Kestikievari oli ollut jo  vuosatojen ajan Vitickissä Korpilahden kylässä. Jacob Eriksson Vitick oli lupautunut  vuonna 1852 kievariksi vielä viideksi vuodeksi. Sopimus kuitenkin rikkoutui.

Heinäkuussa 1855 pitäjänkokouksessa Matts Eriksson Hauhtonen halusi kievariksi. Ehdoksi hän laittoi, että saisi 10 ruplaa rahaa tai 10 syltä halkoja vuodessa. Hauhtonen lupasi kievarin käyttöön kaksi vierashuonetta ja tämän lisäksi yhden huoneen palveluskunnalle  ja keittiön erillisestä rakennuksesta.

 

Tällä kuvan paikalla sijaitsi aikoinaan Hauhtosen kievari. Nykyään paikalla on Björkskogin tila. Samaa sukua ovat he edelleen kuin Hauhtosetkin. Vanha kansa tuntee paikan nimellä Hauhtonen tai Halttunen edelleen...

 

Silloinen kievarinpitäjä Erik Johansson Vitick lupasi puolestaan saan määrän huoneita, mutta sanoi tyytyvänsä  viiteen ruplaan vuodessa. Pitäjäläiset kannattivat Vitickiä kievariksi, koska tilalla oli  neljä asukasta ja kyydit olisivat siellä halvempia. Tämän lisäksi Jakob Jakobsson Vitick mainitsi, että varahevosten määrää täytyisi lisätä Hauhtosen ryhtyessä kievarinpitäjäksi.  Muiden mielestä  käytössä olevat kymmenen hevosta riittivät vastaamaan myös Hauhtosen kyydityksiin. Kievarinpidon tuli alkaa päätöksenteosta neljän kuukauden kuluttua.

Kuvernöörin päätös kievarin siirtämisestä Hauhtoseen  tuli 6.10.1855 ja tällöin eräät pitäjäläiset halusivat aluksi valittaa asiasta, mutta eivät kuitenkaan ryhtyneet toimiin.

Kievari siirtyi Hautoseen  lopulta vuoden 1856 alussa. Kestikievari Mats Eriksson Hauhtonen pyysi vuonna 1861 niistä 10 myönnetystä puusylestä kahta ruplaa syleltä, koska polttopuun hinta oli noussut. Hänelle päätettiin  antaa polttopuita eikä rahaa.

Kovin paljon en tietoja Hauhtosen kievarista löytänyt. Jotain kuitenkin ainakin Hauhtonen- nimisistä...

Vuoden 1772 talvikäräjillä  (§ 39, 43) syytettiin Kokkolan Såkan kylän Carl, Simon ja Johan Rasmusta paloviinan laittomasta myynnistä. Tässä asiassa todistajina toimivat Korpilahden Mickel Hauhtonen, Johan Lillhonga sekä  Jakob Kauko. He kertoivat  itse ostaneensa Rasmuksesta viinaa, ja kievarinpitäjä Matts Johansson Koustar sanoi Rasmusten myyneen viinaa myös savolaistalonpojille, kun  nämä olivat olleet Rasmuksessa vaihtamassa hevosia. Syytetyille  langetettiin tuomioksi  10 riikintaalerin sakot, jonka  lisäksi  he  myös menettivät kotipoltto-oikeutensa.

Mickel Hauhtonen haastoi käräjille Abraham Räbbin. Haastaminen tapahtui Räbbin Jakob-veljen tyttären huoltajan roolissa ja asia koski Räbbin perintötilan kohtaloa. Räbb hävisi tämän jutun ja menetti myös kotitilansa isännyyden (sk 1771, § 86 ja 104, tk 1772 § 60). Seuraavilla käräjillä Räbb mainitaankin "entisenä talollisena" ja myöhemmin Korpilahdenkylän itsellisten joukossa.


Alaveteliläinen torppari Olof Witick (§ 155), joka oli lähtöisin Korpilahden kylästä, velkoi Korpilahden Mickel Erikinpoika Hauhtoselta vuoden rengin palkkaa eli  30 kuparitaaleria. Palkka oli jäänyt maksamatta  entiseltä talonisännältä Abraham Räbbiltä. Witick velkoi velkaa Hauhtoselta, koska tämä oli Räbbin talon uusi isäntä  ja Abrahamin veljen huoltaja. Oikeus päätyi ratkaisuun, ettei Hauhtosella ollut velvollisuutta maksaa entisen isännän palkkarästejä.

Yllä Kaarlelan seurakunnan rippikirjasta Hauhtosen sivu vuosilta 1852-1859.
Matts Eriksson Haukilax-Hauhtonen oli syntynyt 13.9.1814 ja kuoli 8.11.1868.

 

Entisaikoina, kun ei nykyistä 8-tietä vielä ollut, saapui liikenne tätä nykyistä lähes polkua pitkin Halttuseen. Taaempana on vesiosuus, joka on ylitetty sillan avulla.

Kestikievarilaitos eli Hauhtosen kievarin aikana viimeisiä elinaikojaan. Koko kievarilaitos lakkautettiin maassamme vuonna 1956.

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro gradu- tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] Luettu 2.1.2015.

Witickin kestikievari

Kävelylenkillä puolison kanssa omassa kyläpiirissä joskus juhannuksen tienoilla... Tuli puheeksi, että kylässämme on menneinä aikoina toiminut kestikievareita. Pakkohan sitä oli alkaa tarkemmin selvittää.

Lähellä nykyistä  8-tietä, Kokkolan keskustasta vajaat 10 kilometriä  pohjoiseen päin mennessä sijaitsee alue nimeltä Vitikka. Paikalla on nykyäänkin  asuttuja taloja, mutta  vanhat rakennukset on jo ajan saatossa purettu. Samaa sukua asuu silti edelleen kestikievarin pihapiirissä. Vanha kylätie on ennen ollut osa Ouluun kulkevaa tietä.

 

Witikan taloissa tiedetään olleen kestikievari jo satoja vuosia sitten, ilmeisesti jopa Kokkolan kaupungin perustamisen aikoihin  1600-luvulla. Witickan taloja on aikoinaan ollut viisi kappaletta lähekkäin, ne kaikki ovat olleet saman suvun hallussa. 

Nämä viisi taloa oli rakennettu ajan tavan mukaisesti neliöön niin, että rakennusten keskelle jäi turvallinen umpipiha,  ns. linnapiha. Witikan talo oli rakennettu jyhkeästä punahongasta. Sen kerrotaan olleen kooltaan 9 x 16 metriä. Talo on periytynyt vuodesta 1627 lähtien  saman tila isännille. Talon tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä.  Isossatuvassa oli nimensä mukaisesti harvinaisen suuri  tupa, mikä saattaa viitata siihen, että  rakennus on alun perinkin rakennettu kievaritaloksi. Talon sisäänkäynti on  ollut sivun vasemman puolimmaisen ikkunan kohdalla. Porstuaperäkamari on ilmeisesti ollut matkustajien yöpymispaikka.

 Puolisoni muisteli lapsuutensa 1970-luvun alkua. Hän kertoi muistavansa vielä tuon vanhan Witikan talon - muisteli sen silloin olleen  vanhan , isohkon maatalon näköinen, ilmeisesti keltainen, mutta melko rähjäinen ja heikossa maalissa. Itse asiassa talon  aikaisemmat kievarisukupolvet ovat olleet myös puolisoni esi-isiä...Pikainen tarkastus sukutiedostoihini: Esimerkiksi yksi kivarinpitäjistä (jonka sekä poika että isä olivat myös ko. kievarin pitäjiä), Matts Eriksson Witick, s. 1707, oli puolisoni isän isän isän äidin äidin äidin isän isä! Pysyittehän kärryillä...:)

Kievaritalo sijaitsi nykyisen paikalla  alla olevassa kuvassa olevan talon ja navetan välissä. Ruotsinkieliset kutsuivat paikkaa nimellä Storstugo. Suomennettuna siis Isotupa. Puoliso kertoi, että hän kävi pikkupoikana pyhäkoulussa, jota piti paikan silloinen haltija eli "Storstugos Gunnar" eli Gunnar Witting. Vanha Storstugo  purettiin, kun paikalle rakennettiin navetta.

Juhana-herttua antoi jo vuonna 1580 määräyksen kestikievarien perustamisesta koko maahan. Ensimmäinen varsinainen kestikievarijärjestys annettiin  vuonna 1649.  Kruunun perustama hollikyyditysjärjestelmä astui voimaan 1734. Väliä kestikievareilla oli kymmenisen kilometriä - seuraava kievari sijaitsi Kälviän Peitsossa. Näin nykyajan ihmisen silmin järjestelmä tuntuu mielettömän hyvin organisoidulta, vaikkakin voi vain kuvitella, kuinka kova rasite kievarin asioista huolehtiminen oli tilalle.
Alapuolen kuva on näpätty suloisena mittumaarina. Voi kuinka silloin olikaan luonto vihreimmillään! Kuvassa peltoja nykyisen Witickin tilan ympärillä.

Päätökset kievaritalojen sijainnista teki kuvernööri tai maaherra. Päätöksiin vaikuttivat luonnollisesti tiestön sijainti sekä vesiväylät. Kievarissa käyneiden tuli merkitä tiedot matkastaan kestikievaripäiväkirjaan, joka piti kuukausittain toimittaa  kruununvoudille tai nimismiehelle. Päiväkirjasta selvisi kievarin nimi, sijainti, kihlakunta sekä lääni.  Sinne tuli merkitä myös omien hevosten sekä holli- tai reservihevosten määrä. Matkailijoiden tuli tietää  kuljetuksen taksa, joka  selvisi myös päiväkirjasta. Matkustajilla oli oikeus myös tehdä  valituksia päiväkirjaan  Ruoka ja majanmaksu suoritettiin  maistraatin määräämän taksan mukaan.

Kestikievareiden  tuli majoituksen ja ylläpidon lisäksi huolehtia postista sekä kyyditä asiakkaat seuraavaan majataloon. Ajan lain mukaan kaikki maksavat  vieraat oli pakko ottaa vastaan.

Wiirilinnan artikkeleista "Kestikievarien aikaan" löytyy haastattelu Johannes Witickiltä, joka oli Gunnar Witickin isä. Hän muisteli, että hevosilla piti olla suuret tallit ja kievarilla alituinen valmius lähteä hevosilla ajoon.  Tallissa täytyi olla tilaa myös  vieraille herrojen hevosille. Näitä hevosia vain ruokittiin  ja hoidettiin kievarissa.

Myöhemmin kievarin pito siirrettiin lähistöllä oleviin Halttusen taloihin (Nykyinen Björkskog). Witikan tilalla pidettiin vielä tällöinkin ns. hollihevosia, joita käytettiin silloin, kun kestikievarin omat hevoset eivät riittäneet. Kyyditykset maksettiin kolikkoina.

Kestikievarit olivat menneinä aikoina hyvin keskeisiä paikkoja. Kerrotaan, että kun kokkolassa oli markkinat, puhuttiin myös "Witickan markkinoista." Monet markkinamiehet ilmeisesti yöpyivät Witickassa sekä  ruokkivat täällä hevosiaan.

Aluksi kievarit hoitivat täysin kyyditykset, mutta vuonna 1728 hevosia otettiin  myös muista taloista. Naapurien katsottiin voivan avustaa kyydityksissä. Vaikka napurit kritisoivat, että he saivat vain puolet siitä maksusta, mitä kestikievarit saivat. Niinpä päädyttiin siihen, että kyyditsijöille annettiin  1 dr kmt jokaiselle savulle kruununkyydityksistä.

Juuri ennen isonvihan aikaa kievarinpitäjä Erik Mattsson Witick  ei kyennyt  ylläpitämään kuin yhtä hevosta, vaikka  kehotuksen  mukaan hevosia olisi pitänyt olla viisi. Kolmen hevosen aika laskettiin jo menevän  kotikäyttöön ja postikuljetuksiin. Tämän vuoksi  piti Vitsarin ja Korpilahden kylistä löytyä kymmenen  naapuritaloa, joiden tehtävänä oli huolehtia,  että käytössä olisi jatkuvasti kaksi hevosta. Haastemiehen tehtävänä olikin joka sunnuntai ilmoittaa mitkä isännät milläkin viikolla olivat vastuussa kyydityksistä.

 

Yllä olevan kuvan yläosassa näkyy Witickin pihapiiri.

Korpilahden Vitickin kievari perustettiin juuri ennen  Isoavihaa. Kievarinpitäjä Eric Mattsson Vitick valitti vuonna 1732, että sekä häntä että Kaustarin kievarin pitäjää oli rasitettu  lähestyvän sodan vuoksi  postikuljetuksilla  vuoden 1714 alusta  kahteen viikkoon ennen Mikonpäivää.

Syyskäräjillä 1740 selviää, että sekä Kaustarin kievarin  Johan Kaustar että  Vitickin  kievarin Johan Vitick  omistivat molemmat neljä hevosta postihevosen lisäksi. Tämän lisäksi heillä oli kaksi tai kolme pientä nahkasatulaa, kahdet kärryt sekä reki jokaiselle hevoselle.

Vuonna 1742 sovittiin, että sekä Vittsari että Korpilahti auttaisivat Vitickin kievaria kyydityksissä. Tämän lisäksi Palon ja Rödsön kylien sekä koko Kälviän pitäjän tuli huolehtia Vitickin Hollikyydeistä.

Vuonna 1768 päätettiin, että Vitickissä tuli jatkuvasti pitää vain viittä hevosta, koska sieltä oli suhteellisen lyhyt matka viereisiin kievareihin, Peitsoon ja Kaustariin. Kievarinpitäjä Vitick sai tilaltaan vain vähän heiniä pystyi varaamaan ainoastaan yhden hevosen  kyydityksiä varten, sillä postinkuljetus ja tilanpito  vaativat kolme hevosta. Tämän vuoksi 10 naapuritilan tuli vastata siitä, että jatkuvasti oli saatavilla  kaksi kyytihevosta.

Tyytymättömyys hollikyyteihin oli suurta ja 1768 pyydettiin Jacob Mattson Kaukoa sekä Mickel Mårtensson Kaukoa Korpilahden kylästä ottamaan vastuun Vitickin kievarista sitä vastaan, etteivät nämä  uudet kievarinpitäjät vaatisi hollihevosia. Hyvityksenä tästä he saisivat raivata niittyä 20 häkinalan verran pitäjän yhteisiltä takamailta. Alapitäjäläiset panivat asiassa vastaan.

Johan Vitickin  verotila oli 3/4 manttaalin suuruinen. Vuonna  1748 hän pyysi, että hänen tilaansa voitaisiin liittää lähellä sijainnut  Hautosen  1/4 manttaalin autiotila. Lautakunta myönsi, että Hautosen pienen  tilan maat olivat soisia ja  kievarin tilukset liian pienet. Asiaa päätettiin puoltaa, mutta sen päättäminen siirrettiin kuitenkin maaherran ratkaistavaksi.

11.7.1789 katsastettiin hevoshakaa Vitickin  kievarille. Laidunalue sijaitsi Korpilahdenpurosta pohjoiseen. Laitumen pituus oli puronrantaa pitkin mitattuna 150 syltä ja leveys 60 syltä. Hollihaasta oli matkaa taloon ainoastaan noin sata metriä.

Tässä alla tuo Korpilahdenpuron reuna...Vähän aikaa piti kyllä miettiä, mikä ihmeen puro...Pieneltä ohjaltahan tuo nykyään vaikuttaa..

 

Vuoden 1733  jälkeen Witickin tilan emännäksi tuli Anna os. Korpilainen. (s. 9/1711, k. 25.1.1773 Kalajoella kovaan kuumeeseen.). Matts Eriksson Witick (s. 11/1707, Kaarlela, Vitikka, k. 4.12.1755 Vitikassa rintakipuun.) ja hänen poikansa, talollinen Erik Matsson Lillkotkama-Witick (s. 15.11.1740 Kaarlela,Vitikka, k. 30.1.1809 Kaarlela keuhkotautiin). ) toimivat  kestikievarin pitäjinä  vuoteen 1767 saakka. Vuonna 1767 Erik Mattsson  avioitui  Anna Mattsdotter  Lillkotkamaan kanssa  ja he muuttivat  maanviljelijöiksi Ylikorpilahteen vaimon kotitaloon  noin 1780. .

 

Yllä olevassa Kaarlelan seurakunnan rippikirjassa on Witickin rippikirjasivu vuosilta 1750-1755. Hieman epäselväsessä  sivussa on  rivillä  4 Matts Eriksson Witick ja rivillä 5 hänen vaimonsa Anna os. Korpilainen.

Suomen sodan aikana 1808 -1809 Kaukon sillalla (nykyinen Perhonjoen silta) kunnostettiin puolustusrakennelmia ja pystytettiin uusia pattereita. Viimeisten  suomalaisjoukkojen ylitettyä sillan, se poltetiin, jottei vihollinen olisi päässyt etenemään. Osa paikalla olleista sotilaista jätetiin  vartioimaan  aluetta, osa majoitettiin  Witickin kestikievariin sekä  Korpilahden ja Peltokorven alueen  taloihin.

Vitickin kievari toimi ilman mitään valituksia yli 100 vuoden ajan.  Vuonna 1899 kruununvouti halusi Jacob Eriksson Vitickin pitävän kievaria yksin kymmenen vuoden ajan, eikä vuorovuosin Johan Mattsson Vitickin kanssa. Jakob Vitickille määrättiin entisen 30 taalarin sijasta 36 ruplaa korvaukseksi, koska vankeinkuljettajat ja lautamiehet oli vapautettu hollikyydeistä.

Jakob Eriksson Vitick hoitikin kievaria moitteettomasti sovituin ehdoin ja vuonna 1852 hän lupautui vielä viideksi vuodeksi kievariksi. Tämä sopimus kuitenkin  rikottiin ja kievari siirtyi myöhemin Hautoseen. Kestikievarit lakkautettiin lopullisesti 1930- luvulla.

Korpilahden  ongelmattomasti toimineen yhteistyön yhtenä  merkkinä voidaan  pitää Vitickin kestikievaria, jonka kerrotaan toimineen yli sadan vuoden ajan ilman valituksia. Siksi tämä kievari näyttää lähdetasolla olleen hyvin näkymätön ilmiö. Jotain sentään aina löytyy tonkimalla:) Alla pari lainausta käräjäpöytäkirjoista:

Lukkari Anders Kahelin  peri Jakob Johaninpoika Witickiltä maksamattomia lukkarin kappoja. Witick selitti rästejään sillä, että vaikka hän mainitulla ajalla (1761–1767) oli asunut erillisessä ruokakunnassa, oli talo jaettu Matts Witickin kanssa virallisesti vain pari vuotta aiemmin, mihin asti he olivat suorittaneet maksun vuorovuosina. Seuraavilla käräjillä (tk 1771 § 63) Matts Witick kielsi tällaisen järjestelyn, mutta todistajat, itsellismies Petter Jakobinpoika ja Witickillä aiemmin piikonut Beata Perintytär, vahvistivat Jakobin kertomuksen. Näin rästit eli yhteensä 21 kappaa viljaa ja lukkarin käräjäkulut eli 8 hopeataaleria määrättiin Witickien maksettavaksi.

Talolliset Jakob ja Matts Witick  kertoivat isokyläläisen Jakob Kiviniemen  haastaneen heidät käräjille ja vaativat korvauksia, koska kannetta ei esitetty,  vaikka Witickit olivat sitä odottaneet koko pitkän käräjäajan. Korvauksia ei lopulta  kuitenkaan määrätty, sillä lautamiehet kertoivat, että kyseinen haaste oli otettu esiin jo käräjien ensimmäisenä päivänä  - mitä ei kuitenkaan pöytäkirjoissa mainita.


LÄHTEET:

Arkistojen portti. Kestikievariasiakirjat. [http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kestikievariasiakirjat] Luettu 26.12.2014.

Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby. [https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=6439254843187024834#editor/target=post;postID=2937328611344723554] Luettu 13.9.2014.

Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby. [http://users.abo.fi/hkrokfor/korplax.htm} Luettu 15.11.2014.

Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro gradu- tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] Luettu 2.1.2015.

Suomen sota. Edestakaisin rantatietä. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/edestak.htm] Luettu 26.12.2014.

Wiirilinna. Kestikievarien aikaan I. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan.htm] Luettu 13.9.2014.

Wiirilinna.Kestikievarien aikaan II. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan%202.htm] Luettu 13.9.2014.