Moni tietää, että Kokkolan keskustan halki virtaava salmi on nimeltään Sunti. Niin, se virtaa kyllä keskustan halki, mutta minä päätin selvittää aikani kuluksi kesäisenä päivänä, kuinka se tarkemmin halkaisee kaupunkikuvaa. Toki tiedän, että Sunti virtaa lopulta mereen, mutta mistä se lähtee?
Niinpä lähdin kävelylle Suntin vartta vastavirtaan eli ylöspäin. Matkani alkoi Torikadulta. Suntia on mahdollista kulkea molemmin puolin kaupunginsalmea. Oikeastaan oikein mainio reitti vaikkapa ulkopaikkakuntalaiselle - virtaa seuraamalla ei voi eksyä...
Kadun ylitettyä tulee vastaan patsas. Se on Wiljami Kalliokosken patsas. Kalliokoski oli keskipohjalainen maanviljelysneuvos ja kansanedustaja.
Matka jatkuu pitkin puistomaista Suntinrantaa. Ohitan vastarannalla olevan pienen leikkipuiston.
Saavun Pitkänsillankadun kohdalle. Pitkänsillankatu on saanut nimensä aivan oikeasti pitkästä, Suntin ylittävästä sillasta, joka oli 1600-luvulla jopa 240-metrinen puusilta salmen ylitse.
Entisinä aikoina sillan m kloolemmin puolin oli tavaramakasiineja ja sillan pohjoispuolella oli myös tullitupa.
Nyt kadun toisella puolella kuvassa näkyy Halpa-halli, jonka parkkitalosta aikaisemmin kirjoittelin. Aivan vieressäni on myös useampia kerrostaloja.
Erikoisuutena Halpa-hallin kiinteistöstä kerrottakoon, että rakennus on levittäytynyt Suntin molemmille puolille ja muutama vuosi sitten nämä kiinteistöt saivat luvan yhdistyä Suntin ylitse kulkevalla umpinaisella kulkuväylällä. Lasikatettu siltarakennelma näkyy alla olevassa kuvassa.
Tässä kohdassa Suntia kasvusto salmen rantamilla on melko runsasta. Siellä täällä on myös muutamia puistonpenkkejä, joten sopii vaikka levähtää tässä kohdin.
Saavumme kohti Rautatienkatua. Itse asiassa kadun voi alittaa tunnelia pitkin koko rautatieaseman alitse!
Alikulkusilta on aika hauska, sillä kaiteen toisella puolella virtaa Sunti:)
Ja sitten ollaankin jo rautatieaseman toisella puolen.
Maisemat muuttuvat vähitellen kaupunkimaisemista metsäisemmiksi.
Tässä kohdassa huomaan aivan nauttivani retkestä. Ihana rauha käveleskellä, vain pari pyöräilijää hurauttaa ohitse.
Lopulta päällystetty pyörätie haarautuu. Olemme nyt suurin piirtein huonekaluliike Maskun kohdalla, seuraava vastaantuleva ajotie olisi Eteläväylä, 8-tie, joka näkyy alla olevassa kuvassa taustalla.
Lopetan vaelteluni tähän kohtaan, kun käännyn pyörätien risteyksestä vasemmalle ja kävelen muutaman metrin eteenpäin. Olen siis nyt pyörätielle Eteläväylälle. Jalkaisin ei Suntia voi merkittyjä reittejä pitkin tästä eteenpäin jatkaa. Vilkutan ajatuksissani Suntille, joka jatkaa matkaansa näkyen vielä hetken...
Sunti jatkaa tästä eteenpäin omaa rauhallista kulkuaan. Kartoista selvittelin, että Sunti haarautuu piakkoin tämän jälkeen suurin piirtein Kodin Terran takana.
Yksi haara näyttää matkaavan Kirkonmäen urheilukentän takaa kohti Rosundsbäcken - nimistä paikkaa kulkien sieltä edelleen Vaasan tien ali Elisabethin hautausmaan takaa ja lähelle Golfkenttää kadoten sitten ilmeisimmin johonkin hiekkamonttujen luo.
Toinen haara kulkee Rukan tehtaanmyymälän läheltä yhtä haaraa kohti Kaustarin seutua päin. Toinen haara - liekö ihan päävirta - jatkaa Indolan teollisuusalueelta linnusperään.
Linnusperässä virtaus lähtee sitten kulkemaan toista suuntaa eli Perhonjokea kohti ja Såkabäckeniin päin.
Tällainen reitti tällä kertaa. Selvisipä tämäkin asia pienellä vaivalla.
Seuraavassa postauksessa lähdenkin kulkemaan myötävirtaa Suntin rantaa toiseen suuntaan. Mitä näen siellä - siitä myöhemmin:)
Patsas on Viljami Kalliokoskea esittävä.
VastaaPoistaKiitos, Ano, tullut näköjään kirjoitusvirhe jostain pään syövereistä tuohon. Käynpä korjaamassa😁
VastaaPoista-Kiviminna-