Susikrooopi Peltokorvessa

Ps. lisäys 13.9.2021...Kohde kunnostettu!:))

Joskus sitä menee tyystin erilaiseen kohteeseen, kuin olettaa olevansa menossa. Minun piti käydä Kälviän Peltokorven  susikroopilla jo pari vuotta sitten, mutta ainaa se vaan jäi. Pari kertaa olin jo Peltokorven koulun päädyssä, jossa oli opaste kohti nähtävyyttä. Minusta tuntui, että kävelen suoraan ihmisten pihapiiriin, joten jätin useamman kerran  väliin. 

Nyt sitten menneen kevään korvilla  siipalle sanoin ohitse ajaessamme, että tuolla on  pakko käydä. Tekstin julkaiseminen otti aikannsa, kun vähän hämmennyin kohteen ulkonäöstä. No, julkaisen nyt kumminkin ja toivon, että kohde on jo siistiytynyt. En ole kuvauspoäivän jälkeen käynyt siellä. 

                    

Auto parkkiin ja kävellen matkaan. Meillä ei ollut ihan tarkkaa tietoa kohteen sijainnista, joten käveleskelimme koulun takana olevalla pellolla ensin ees ja taas. Nousimme sitten ylös pusikkoista rinnettä ja lopulta siippa huusi löytäneensä etsimämme. Kapusin mäelle perässä. 

  

          

Olin lukenut, että kotiseutuyhdistys on jossain vaiheessa 2000-luvulla kunnostanut kohteen, joten mielikuva oli siististä paikasta. Siksi varmaan koin kovan kolauksen, kun kohde ei ollutkaan ihan sellaisessa kunnossa kuin oletin...

Kuoppa oli paikoillaan joo, mutta valitettavasti joku oli paiskonut kuoppaan tielaitoksen keltapunaisia paaluja. Voi että osaankin ärsyyntyä moisesta, kun olisi ollut kiva kuvata kohde vähän värittömämpänä!

No, joka tapauksessa susikroopi oli paikoillaan ja se oli oikein mielenkiintoinen sinällään.

Vuoden 1734 laki velvoitti pitäjän maanomistajat yhteisvoimin rakentamaan joko sudentarhan tai sudenkuopan ja pitäjän neljänneksen oli vuosi kerrallaan pidettävä se kunnossa. Tällainen kuoppa kuului vielä 1800-luvulla olennaisesti länsisuomalaisen kyläyhteisön kuvaan. Tämä susikroopi Kälviällä on peräisin tosiaan 1700-luvulta saakka!

Kroopin sijainti mäennyppylällä mahdollisti hyvin kaivamiset. Reunat oli tosi pedantisti ja järjestelmällisesti ladottu kivillä. On erityisen hieno tunne, kun pääsee katsomaan jotain niin vanhaa ja säilynyttä. Tuntuu omituiselta tuijottaa samoja kiviä, kuin jo ihmiset vuosisatoja aikaisemmin. 

Sudenkuoppia rakennettiin yleensä kylän lähettyville. Kun pyydys oli näköetäisyydellä tiestä ja asukkaista, sen tarkkailu oli helppoa. Tämä Peltokorven kuoppa on säilynyt hyvänä sen vuoksi, että se on kivillä reunustettu.

Ideahan tällaisessa susikroopissa on siis suden pyytäminen kuoppaan. Keskelle kuoppaa asetettiin yleensä syöttilava, johon sijoitettiin syöttieläin houkuttimeksi. Susi paikalle tullessaan tietysti sai saalistusviettinsä valloilleen ja yritti tavoittaa elukan pudoten samalla kuopan pohjalle. En tiedä, onko tässä kuopassa mahdettu käyttää syöttilavaa, ainakaan tässä nykyversiossa sellaista ei ole nähtävissä. 

Nuo puunväriset  riu`ut kuvassa  kuuluivat asiaan. Kuopan reunoille aseteltiin  vinosti alaspäin olevia piikkejä jotta susi ei pääsisi omin neuvoin pakenemaan pois ansasta. Ehkä niiden tarkoitus oli myös peittää kuoppaa, jotta susi ei olisi nähnyt sitä. Tuntuu kovin utopistiselta, että susi olisi tällaisesta  kuopasta omin neuvoin päässyt pois. 

Mietin, että ehkä olisi aiheellista pystyttää jonkinmoinen infokyltti paikalle, jossa kerrottaisiin paikan menneisyydestä. Läheisessä koulussakin asiaa kannattaisi avata historiallisesta näkökulmasta - ehkä niin on jo  tehtykin. Mielestäni on niin, että kun ihminen tietää jostain vähän enemmän, usein sen myötä syntyy myös arvostus ja kunnioitus...tulee ennemminkin halu suojella kuin tuhota!

Kuoppaan jäänyt susi yleensä pistettiin hengiltä., Ruutia vältettiin, ettei siitä olisi jäänyt hajujällkiä.Sudestahan sai entisaikoina tapporahaa, joten sudenmetsästys on jo sen vuoksi houkutellut. Ja tietysti susi koettiin isona uhkana karjalle.

Löysin käsiin myös hupaisan tatrinan koskien tätä Peltokorven susikroopia. Kerrotaan, että pitäjänkuulu soittomies "Viulu-Aleksi" eli Aleksi Rita oli joskus ollut Ruotsalolla häitä soittamassa. Siellä ajan tavan mukaan pelimanni sai palkkansa juominkeina. 

Kun juhlat sitten päättyivät, soittaja lähti kohti kotiaan Ritaan.  Ja kun mies oli jaloin liikkeellä, hän ajatteli oikaista suorinta reittiä, joka kulki juurikin Peltokorven läpi. 

Niin kävi yön hämärissä, että Viulu-Aleksi eksyi pois polulta ja pudota rytkähti sudenkuoppaan. Jo se olisi ollut kylliksi vastoinkäymistä, mutta tietystikin kuopassa tarinan mukaan sattui olemaan kiipelissä myös hyvin äkäinen susi-rukka. 

Siinä lienee olleen konstit vähissä, joten Viulu -Aleksi otti viulun aseekseen ja alkoi soittaa sillä suoraan sanottuna henkensä hädässä. Susi pelkäsi viulun ääntä ja pysyi loitolla niin kauan, kuin soitto soi. Aamusta, kun naapuruston väki heräsi, ihmeteltiin jostain kuuluvaa viulun vingutusta. Kroopistahan se kuului! Siellä Viulu-Aleksi soitti henkensä hädässä. Susi saatiin onnekkaasti tapettua ja Aleksi pelastettua viuluineen. Siinä vaiheessa huomattiin, että Aleksin viulussa oli jäljellä enää yksi ainukainen kieli...

Kuopan ympäri kävellessäni mietin, että sen ympärillä olisi hyvä olla jonkinlaiset aidat, ettei kukaan sinne vahongossa humpsahtaisi. Sitten sainkin myöhemmin nähdä 1950-luvulla otetun valokuvan, josta näkyi, että kuopan ympärillä oli silloin ollut jonkinlainen risuaita. 

Sudenkuopat ovat nykyään lain suojaamia muinaisjäännöksiä, joten toivoisi, että niitä kohdeltaisiin vaalien.

LÄHTEET:

Genius Loci - paikkoja, kertomuksia ja kulttuuria. Kartoitusvaiheen tuloksia. Ilkka Luoto, s. 28. [https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/27114/978-951-39-4338-7.pdf?sequence=1]

Paikkakertomuksia  Keski-Pohjanmaalta. Pohjanlahden Rantatiehanke. Turun yliopisto 2011. Olli Rosenqvist. Susikroopi, s. 22-23. [https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/72442/pohjanlahdenrantatiehanke_keskipohjanmaa_2011.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luetu 19.4.2020. 

Susikroopi. Geocaching. [https://www.geocaching.com/geocache/GC1DJ6E_susikroopi?guid=2e8bf3a0-9afa-4342-8303-053c2b5fbd88] Luettu 19.4.2020.