Pääsiäiseni

 Ihana kotoilupääsiäinen taas kerran. Olen nauttinut suunnattomasti, kun ei ole mitään pakollista menoa. 

 

Meillä on pieni metsästyskoiranpentu ja sen kanssa ollaan käyty luonnossa retkillä. Lumi on vähentynyt huimasti. Kevät, se oma vuodenaikani , on jo ihan jo nurkan takana! Voi, kuinka rentoudunkaan metsän keskellä - se rauha ja luonnon värit ja yksityiskohdat, ahh!

Lumen alta paljastuu yksityiskohtia, joita voisin taas tuijotella kauan...metsikön reunasta löydän risukkoa, johon on takertunut kaksi kyyhkysen pientä ja valkeaa yksityiskohtaa höyhenpuvusta. Siellä ne riippuvat oksistossa tuulten tuiverruksessa.

Läheisen kotipellon on täyttäneet jälleen joutsenet. Niitä on siellä sadoittain. Iltaisin tienoon peittää kova kaakatus. Lankalauantain iltana tuli kaksi pientä sähkökatkosta ja kuului valtaisa pamahdus. Joutsen oli lentomatkallaan illan hämärässä lentänyt sähköjohtoon...

Tänä vuonna ei koronan vuoksi saanut olla massatapahtumia. En niitä pääsiäiseeni kaivannutkaan. Miehen veli halusi polttaa viimeisen latonsa - pellot on vuokralla ja tehoviljelyssä vanhat rötisköt on ennemmänkin massiivisten työkoneiden tiellä.

Nuorimmaiseni otti haasteen innoissaan vastaan ja sytytti kaverinsa kanssa illan hämärryttyä ladon tuleen. Meitä oli pellolla ainoastaan kolme katselijaa - minä ja kaksi kaverusta. muut seurasivat tulen voimaa etäämpää koti-ikkunoistaan. 

Pojalle kerron, kuinka tuohonkin latoon liittyy paljon tunteita ja muistoja. Nuorena miniänä sain olla osallisena  maatalon heinätöissä. Muistan, kuinka peruutin heinäkärryä latoon ja jännitin, rysähtääkö kärryni ladon ovipieleen. Ei onnekseni rysähtänyt ja siippani setä hehkutti, kuinka taidokkaasti ajoinkaan. Taisi olla melkoinen määrä tuuria mukana...

Lähellä menee joki, "Korplaxbetsi", en tiedä onko sillä virallisesti suomennettua nimeä. Muistan, kuinka keräsimme siipan siskon kanssa heinäpaaleja ja meitä ällötti, kun  paalin päästä pilkisti kuolleen hiiren pää. Vinoilin, että toi joki ei olekaan ihan Mississippi vaan pikemminkin Mössissippi, paikallisten ruotsin murteen perusteella (möse=hiiri). 

Poikien kanssa vietimme oikein leppoisia hetkiä. Keskustelimme koulutuspaikoista ja valintakokeista. Nuorimmaiseni valmistuu keväällä ekaan ammattiinsa, mutta innostui hakeutumaan  jatko-opintoihin. On aina ollut vahva oman tiensä kulkija ja teki tälläkin kertaa päätöksensä aika lailla itsenäisesti.

Kerroin pojille, että kun itse lukion jälkeen etsin koulutusta, oli kaikki koulutuspaikat valintaoppaassa, jota luettiin kuin pyhää kirjaa. Nykyään taitaisi tulla aika lailla paksumpi opus, koulutusmuotoja kun on tarjolla mielettömästi. Poika sanoi ekaksi kriteerikseen, että hän haluaa lähiopetusta, ei ole oikein  innostunut etäopiskelusta, vaikka se hänen koulutusalallaan onkin vaivattomasti sujunut. 

Tuli on uskomaton. Sen valta on hirmuinen, kun se pääsee valloilleen. Liekit lämmittävät ja tuijotan tuleen haltioissani. On todella kaunis ja vaikuttava liekkimeri. Kun lato romahti, pojat kysyivät, ennätinkö sen kuvata. Toki:)

Siinä liekkeihin tuijotellessani nousi  jostain väkisin mieleen pätkä Eino Leinon  runosta:

"Tuijotin tulehen kauvan,

liikuttelin lieden puita,

ajattelin armastani,

muistin mustakulmaistani.

Hiilet hehkui, kuvat kulki,

ajat armahat samosi,

liiteli suviset linnut,

keikkuivat kesäiset päivät, –

poski hehkui, suu hymysi,

silmät muita muistutteli..."

Vielä on lomaa, nautin kovasti. Olen lukenut upeita historiatekstejä ja tehnyt monta tulevaa jutunrunkoa blogiini. Tiedän siitä, että  loma on tehnyt tehtävänsä ja olen rentoutunut!:)