Olen syntynyt… alle 3-kiloisena sirppuna ennen aikojani Vetelin pienessä synnytyslaitoksessa. Olin perheeni esikoinen. Isäni oli pyytänyt, voisiko hän päästä mukaan synnytykseen. Kätilö oli suuttunut ja todennut, että ennenkuulumatonta! Noo, isäni oli vain vähän aikaansa edellä. Hyvä, isä!
Kun täytin aikoinaan 25 vuotta, juhlin työpaikalla kollegani kanssa yhdessä 5-kymppisiä. Sattumalta nimittäin hoksasimme, että olemme molemmat syntyneet Vetelin laitoksella samana päivänä! Mikä yhteensattuma, olimme opiskelleet myös samaan ammattiin ja meillä molemmilla oli myös musiikkitausta. Nyt me oltais yhdessä jo yli 100!
Yllä: Oppilaani piirtämä kuvasta minusta, opettajastaan. Haluaisinkin nähdä maailman sydänsankojen läpi!
Pienenä olin varma, että isona minusta tulee…leipuri tai pankkineiti. Mummon kanssa oli kiva leipoa ja äitini oli pankin pääkassa. Voi kääk, en selviäisi kummastakaan. Nyt jälkeenpäin näen ihan selvästi, että olin alusta asti suuntautunut kasvatus- ja opetusaloihin sekä luoviin juttuihin. Opettaja laittoi mut ekalla luokalla opettaan toista oppilasta, joka ei ollut oppinut lukemaan. Minä taas luin sujuvasti. Ope ohjasi meidät aapisen kanssa eteiseen ja itse jäi opettamaan koko muuta luokkaa...Muistan, kuinka panikoin, luulin, että ope oikeasti ajatteli, että pystyisin tuosta noin vaan opettamaan hänet. Tein työtä käskettyä. Viime kesänä tapasin pojan, jota olin opettanut. 50 vuoden jälkeen. Kysyin, muistaako hän tapausta. "Se on paras koulumuistoni. Minna, minä oikeasti opin!" Olin liikuttunut, vaikka tuskin hänestä sen session perusteella ihan lukijaa tulikaan. Jotain merkityksellistä hetkessä on kuitenkin meille molemmille ollut, kun sen edelleen muistamme. 👦
Eräs nuoruudenystävä kertoi uskoneensa nuorena, että minusta tulee joko muusikko tai opettaja. En koskaan haaveillut nuorenakaan vielä opettajan urasta. Miksi muut näkevät kaiken vierestä selkeämmin? No, ehkä piti kulkea aika pitkä matka löytääkseen itsensä!
Parhaat piirteeni ovat… hmm. Riippuu ihan, kuka on arvottamassa niitä piirteitä. Mutta omasta mielestäni tulen kaikkien kanssa toimeen ja perusvireeni on optimismi, aitous, luovuus ja iloisuus. Olen myös sinnikäs siinä mihin alan ja pusken vaikka läpi harmaan kiven, jos niin päätän. Hmm, moni ympärilläni olevista voisi sanoa musta, että paineensietokykyni on aika kohdillaan. Kuulun maan hiljaisiin ja olen kuuliainen pitkälle, mutta iän myötä olen oppinut, että jos olen asiasta perustellusti eri mieltä, on kypsyyttä ja rohkeutta kertoa siitä rehellisesti. Se on myös elämänhallintaa. Vaikka olen tietyissä asioissa pedantti, olen myös impulsiivinen. Reagoin aina nopeasti.
Viimeisin sisustusostokseni on… Apua, en ole sisustaja. En sitten ollenkaan. Hei joo, olen ostanut 1,5 vuotta sitten pojalle yöpöydän synttärilahjaksi. Omia kalusteita en ole aikoihin ostellut, mutta olen kyllä entisöittänyt sukujen vanhoja huonekaluja.
Haluaisin matkustaa… Ennen naapurimaan sotaa minulla oli haave lähteä selvittämään Pietariin sukuni saloja. Kaikkea kun ei edelleenkään löydä netistä. Jahkasin liian kauan. Ensin tuli korona, sitten sota ja rajojen sulkeutuminen. Italia minulla on vielä kurkkaamatta. Nuorena opiskelin yksinlaulutunneilla italialaisia lauluja. "E mi da morte." Italia, täältä tullaan!
Yllä: Esi-isäni kastemerkintä Pietarissa vuonna 1775.
Suosikkijuomani on… tää on vaikea. Aamu ei käynnisty ilman kahvia. Töissäkin sitä on kiva hörppiä. Miespuolinen kollegani katsoo järkyttyneenä kyllä, kuinka paljon maitoa laitan lisukkeeksi. Raaka vesi on myös hyvä ja litkin vettä pitkin päivää. Jos ollaan viihdepuolella, niin kunnon konjakki oikeassa lasissa sitä pyöritellen hyvässä seurassa.
Lempiruokani on… rakastan pizzaa, jossa on poroa, aurajuustoa, valkosipulia, ja kaikkea ihanaa. Pohjan pitää olla ohut ja juuri oikeanlainen. Siippa osaa tehdä loistokkaat liha- ja kalaruoat. Minäkin osaan tehdä hyvää ruokaa, mutta minulla täytyy olla siihen hyvä syy, esim. kutsut. En ole ollenkaan muutoin keittiössä viihtyvä emäntä. Mutta olen aivan kaikkiruokainen. Rakastan kouluruokailua, sitä ihan syyttä suotta parjataan. Näkisittepä meidän koulun salaattipöydän!
Viikonloppuisin herkuttelen… Se on se valkosipuli, mitä en viitsi työpäivinä syödä. Tietty sen kanssa hyvä, tirisevä pihvi tai jotain suupalaa - juustoja, jälkkäriksi jäätelöä kermavaahdolla vaikka...
Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat…niitä on monia. Rakas lapsuusystäväni piti muotiblogia vuosia. Seurasin sitä aina, vaikken niin muodin perään olekaan. Hän kirjoitti aina tosi hyvää tekstiä. Arvostin. Mutta tällä hetkellä hän pitää kirjoittamisesta paussia. Luen kaikki "Sukututkijan loppuvuosi"-blogin kirjoitukset. Arvostan hänen ammattitaitoaan historian alan blogipäivityksissä.
Kirjat, joita olen lukemassa nyt, ovat… Sain joululahjaksi kolme kirjaa. Marja Pirttivaaran dna-testiaiheisen, anopin siskon Seija Niemosen omakustanteen ja Tommi Borgin Evijärvi-teemaisen historiapläjäyksen. Ne kaikki on vielä vähän kesken. Olen viime viikkoina lukenut aivan liian vähän.
Lempilajini kirjallisuudessa on… todellisuuspohjainen historia ja elämänkerrat. Kirjoitan muuten myös itse tällä hetkellä historiaan liittyvää sukukirjaa. Voi viedä vuosia, ennen kuin se on valmis. Ehkä se on elämäntehtäväni. Toisaalta voisin kirjoittaa myös lasten- ja nuortenkirjoja. Voi, kunpa vain vuorokaudessa olisi enemmän tunteja!
Suosikkisovellukseni kännykässä on… Whatsapp. En ole liittynyt Instagramin tai Twitteriin. Notkun mielestäni jo nyt liikaa netissä. Olen siksi rajoittanut...mutta Whatsapp on mun juttu. Viestittelen hyvien ystävieni kanssa päivittäin. Mulla on pari opiskelukaveria, joiden kanssa puuhaillaan ääniviestejä monta kertaa päivässä. Se on mun työnohjausta ja terapiaa. En kaipaa enempää kontakteja vapaa-ajallani. Ahdistuisin, jos joku soittelisi kaiken aikaa.
Kahvini juon…runsaalla maidolla. Jos maitoa ei ole tarjolla, tympäännyn, mutta selvitän ongelman öysäämällä kahvin sekaan paljon vettä.
Viikkorutiineihini kuuluvat… olen lapsifriikki. Vietän joka viikko aikaa pojanpoikani (5v) kanssa . Se on minulle tapa rentoutua, laatuaikaa. Olen sitoutunut siihen, että haen hänet päiväkodista silloin kun vanhemmillaan on pitkät työpäivät. Minulle se ei ole rasite, vaan onni.
Kirjoitan blogitekstin joka sunnuntai. Välillä se stressaa, välillä se on intohimo. Mutta haluan tehdä sen kerran viikossa. Ystäväni (terapeutti muuten...) kysyi äskettäin minulta, mikä olisi pahinta, mitä voisi sattua, jos jättäisin sunnuntaipäivityksen tekemättä. Reps, ei tapahtuisi yhtään mitään! Minäkö muka juuttuva ja kaavoihin kangistunut?
Viimeisin elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateatterissa… Öö,nyt on paha. Se oli jokin lastenelokuva, jonka katsoin sukulaislasten kanssa, en millään muista, että mikä. Olisi kiva käydä elokuvissa, mutta aina on niin paljon kaikkea muuta. Olen kotona viihtyvä introvertti.
Rentoutuakseni… selailen nettiä, luen paljon tai makoilen sohvalla katsoen ikkunasta ulos metsän puita. Olen kiirehtimättä mihinkään. Vain olen. Tai sitten kiertelen valokuvaamassa yksin luonnossa. Tarvitsen välillä aikaa olla yksin vastapainona työlleni.
Lemmikkieläimeni… meillä on kaksi metsästyskoiraa. Suomenpystykorva ja tarkoituksellisesti risteytetty ajokoiracocktail. Olen aina korostanut, että jos asuisin yksin, minulla ei olisi yhtäkään lemmikkiä. Toisaalta pidän koiristamme, vaikken ehkä olekaan ihan koiraihminen. Ulkokoirina ja lenkkikavereina ne kyllä menee.
Lempivuodenaikani on… kevät, ei mitään poikkipuolista sanaa. Ja sehän alkaa NYT!
Ruokabravuurini on… onko tää nyt ihan ruoka - mutta kala-katkarapuvoileipäkakku. Teen niitä ihan tilaustöinäkin. Hassua, koska en edelleenkään ajattele olevani keittiöihminen....mutta sen minkä päätän, teen aina kympillä.
Koskettavinta elämässä… omat rakkaat. Jo edesmenneet ja myös vielä elävät. Sukututkimusharrastukseni on antanut niin paljon lihaa luiden ympärille. Uskomaton ajatus, kuinka pienestä kaikki on kiinni, että on ylipäätään edes olemassa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tuntuu, kuin jokainen esipolvien tekemä valinta olisi ollutkin se ainut mahdollinen, kun seuraa, miten elämä on meitä kuljettanut. Se on asia, jota en edelleenkään tahdo ymmärtää. Ajatus siitä, mitä jää ihmisestä jälkeen. Mitä sinä haluaisit itsestäsi muistettavan?
Yllä keskellä : isänisänisänäitini Liisa Vieresmäki/Kivikangas. Voi, kun hän olisi voinut kirjoittaa kuvan oheen tarinan tuosta hetkestä. Mutta eipä tainnut osata edes kirjoittaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti