Eläinten ruokintaa talvisessa Kokkolassa

Lähdin kiertelemään metsäteitä ja metsikköjä ajatuksena  löytää erilaisia talviruokintapaikkoja.

 

Ensimmäinen ruokintapaikka löytyi Kokkolan Vetelinnevalta metsäautotien varrelta. Tien vierustaan on kyhäilty useammanlaisia ruokintapaikkoja metsän linnuille.

 

Puussa kiinni olevassa ruokintapöntössä oli kuvaushetkellä pähkinöitä ja talipallo.

 Oksalla keikkui rasvapötkö  Puissa oli kiinnitettynä myös metalliverkko, johon oli kiinnitetty ihranpalasia. Siitä ei tainnut tulla napattua kuvaa...

Kuusitiainen pörräili ahkerasti paikalla. Se on pienikokoisin tiaislaji.

Vähän matkan päässä tien laidalla teputteli myös kaunis punatulkku. Näitä haluaisin kernaasti omaan metsikköönikin:)

Oman kodin lähettyviltä metsän keskeltä kuvasin nuolukiven, joka on tarkoitettu hirville. Nuolukivi asennetaan parin metrin korkeudelle kepin nokkaan. Puu on aluksi katkaistu ja sen nokkaan on jätetty sahaamalla pieni tappi pystyyn. Tähän upotetaan nuolukivi, jossa on keskellä reikä.

Nuolukivi on alussa kuution muotoinen, mutta esimerkiksi tästä alla olevasta kivestä on nuoltu jo useamman kerran.:) Kivet huolehtii metsiin paikalliset metsästysseurat. Tässä alla kaksi upouutta nuolukiveä, jotka pitäisi pian kiikuttaa metsikköön...

Nuolukivi koostuu mineraaleista, suoloista, hivenaineista sekä vitamiineista.  Hirven elimistö tarvitsee suolaa hermoimpulssien kuljetukseen, kehon nestepainon säätelyyn ja lihasten toimintaan.

Nuolukivi tulee sijoittaa paikkaan, jossa se ei aiheuta vaaraa liikenteelle. Hyvällä sijoittelulla pystytään myös torjumaan taimikkotuhoja.

 

Sitten seuraavaan paikkaa, joka Sijaitsee Kokkolan Ruutibackassa. Noin kilometri päähän valtatiestä  pienen peltoaukean keskelle metsän siimekseen on kyhätty pystyyn rakennelma. Ihka ensimmäisenä tulee mieleen entisajan  maitolaiturit.:)

 

 

 

 

Tarkemmin tutkittuna rakennelmassa on molemmin puolin laari, joissa on jyviä. Ruoka on tarkoitettu kauriille ja peuroille. Kuvaushetkellä tuoreessa lumessa rakennelman ympärillä  näkyy tosin vain lintujen  ja hiirieläinten jälkiä. Toisaalta tällä hetkellä talvi on niin vähäluminen, että ravintoa näille krantuille eläimille löytyy vielä metsän varvikoista.

 

 

Talviruokinnan avulla kasvatetaan lajin kantaa sekä pystytään myös ohjaamaan eläimet soveliaalle paikalle. Talviruokinta pitää lisäksi eläimet hyväkuntoisina sekä vähentää niiden talvikuolleisuutta. Ruokinta myös kasvattaa ja vahvistaa metsäkaurispukin sarvia.

 

Ruokintapaikalta tulee olla hyvä näkyvyys ympäristöön.

 

Myös peurat ja kauriit pitävät nuolukivistä. Ruokinta-automaatin vierestä löytyykin nuolukivi, joka on matalamman puuvarren päässä.

 

 On tälläkin kivellä jo joku vieraillut...

 

 

Parin kilometrin päässä ruokintapaikalta, toisen metsäautotien varrelta, bongasin valkohäntäpeuran jäljet. Ne ovat jonkin verran metsäkauriin jälkiä isommat. Molempien kanta on kasvanut täällä Kokkolan seudulla viime vuosina nopeasti.

 

 

Sitten omaan kotipihaan. Pienehkön metsikön reunassa  talon takana hemmottelen oman metsän elikoita. Talipalloja, auringonkukan siemeniä, kauraa, rasvaa, ja pähkinöitä olisi tällä kertaa tarjolla...

Eniten ruokintapaikalla on näkynyt talitinttejä. Kuvaushetkellä paikalla hyörii  pari närheä. Ne ovat hyvin arkoja lintuja ja pyrähtävät karkuun, jos yhtään innostun liikuskelemaan ikkunan takana. Paikallisella Kokkolan ruotsin murteella Närhellä on hupaisa nimi "peråtjuve" -vai mitenköhän sen kirjoittaisi...Nimi tarkoittaa käännettynä kuitenkin perunavarasta:)))

 

Talviruokinta avittaa talvehtivien lintujen selviytymistä kevääseen saakka. Runsaasti energiaa sisältävä ruoka auttaa kestämään kovatkin pakkaset. Aloitettua talviruokintaa tulisi  jatkaa yhtäjaksoisesti  siihen saakka, että maa kevään koittaessa on sula ja paljas.

 

 

Kun puun oksalle kiinnitetty kauralyhde otti ja tipahti maahan, paikalle säntäsi pikimmiten fasaaniuros. Se  levitti lyhteen  hajalle ja naposteli paikalla useampana päivänä. Äkisti fasaani kuitenkin katosi -liekö asialla ollut peltojen yllä  kaarrellut kanahaukka?

 

 

 

 

LÄHTEET: BirdLife Suomi. Lintujen talviruokinta. [http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml] Luettu 19.1.2014.

 

Metsästäjäin keskusjärjestö. Metsäkauris. [http://riista.fi/wp-content/uploads/2013/03/Metsakauris.pdf] Luettu 19.1.2014.

Raahen seutu. Suolaa nelijalkaisille. [ http://www.raahenseutu.fi/Luonto/1194764442762/artikkeli/suolaa+nelijalkaisille.html] Luettu 19.1.2014.

 

Wikipedia. Nuolukivi. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuolukivi] Luettu 19.1.2014.

 

Kaarlelan kirkon nuorempi vaivaisukko

Kaarlelan kirkosta löytyy toinenkin vaivaisukko vanhan vaivaisukon lisäksi. Se seisoskelee kirkkotarhan  länsiportilla pääsisäänkäynnin vieressä.




 Saman portin vieressä on myös rautapeltinen  laatikkomallinen köyhäinlipas.  Se on hankittu vuonna 1890. Itse en tätä lipasta ollut huomannut ennen valokuvaamista - tai en tiedä, enkö vain ollut tullut ajatelleeksi, mikä se on...

Ukko on valmistettu vuonna 1847. En löytänyt tietoja sen veistäjästä, joten lieneeko jäänyt arvoitukseksi...Ukko kuulemma muistuttaa paljon Oravaisten vaivaisukkoa.

 

Ukko seisoo valkean kivikatoksen alla ja sen jalkojen alustana on pyöreä taso.

Ukon oikea käsi on kohotettu rinnalle, jossa on metallivahvisteinen raha-aukko  Muistan nähneeni aiemmin valokuvan, jossa tällä vaivaisukolla on tumma keppi vasemmassa kädessä. Nyt sitä ei näytä enää siinä olevan.

 

 Ukon  musta tukka on puolipitkä já hiuksissa on keskellä jakaus. Myös jykevä parta on  musta.

 Ukolla on yllään polvien alle ulottuva  takki, jossa on pitkät, poimutetut liepeet sekä shaalikaulus leveästi pyöristetyn kaula-aukon ympärillä.

 

Takissa on nappirivi sekä vyö. Pitkissä hihoissa on ryppyjä olkapäissä sekä alhaalla käänteet.
Kaulanauha on musta ja pystykaulus valkoinen.

Vaivaisukon toisessa jalassa on kenkä, mutta toisessa vain sukanterä. Ukon puku on väritykseltään harmaa. Ukolla on korkeutta 169 cm ja hartioiden leveys on 46 cm.

LÄHTEET:Kaarlelan pitäjän historia I. Rahatukit ja -lippaat, 132 ja Sekalaista, s. 155.

Santahoma, K. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

Tammikuun säätä...

 

Tämä talvi on ainakin tähän mennessä ollut kaikkea muuta kuin tavanomainen. Mielikuva talvisen valkeasta Suomesta ei nyt oikein onnaa. Värimaailma kun on vallan toinen! Sinistä, vihreää ja ruskeaa...

 

Kiertelin lähiympäristössä kuvailemassa. Kävelin ison pellon päästä päähän. Maa alla oli paikoittain pehmeää, joissakin kohdin maa kantoi tukevammin. Ilman saappaita olisi kuitenkin ollut sangen rapainen olo...

 

 

 

Läheisessä mereen asti virtaavassa vesiojassa veden pinta on laskenut kymmeniä senttejä viikossa. Tulvahuippu on sentään ohi! Vesi virtasi jäättömänä omaa kulkuaan. Olisin voinut kuvitella syyskuun ympärilläni.

 

 

Pellolla muistutti syksyn puintipäivistä traktorin ja puimurin  ajouomat. Ne lainehtivat vedestä.

 

 

 

Aika harvoin tammikuussa pystyy saamaan  hakattuja puita metsästä pinoon asti. Tällä kertaa lumi ei hommaa estänyt!  Ennemminkin ajomies epäili, kantaako metsä maan märkyyden vuoksi ´raskasta konetta.. Vanhasta kivikkoisesta merenpohjamaastosta oli se hyöty, että ajourakka onnistui. Eli jos jotain myönteistä leudossa talvessa, niin ainakin se, että puut saatiin kasaan nelisen kuukautta ennakoitua aiemmin:)

 

 

Olin aivan otettu, kun löysin metsiköstä pienoisen jääputin. Varmaan muistatte tunteen, kun varovasti astahtaa ohuelle jääpinnalle. Jää risahtelee ihanasti kengän alla:) Tästä harvinaislaatuisesta elämyksestä tänä talvena  täytyi ottaa koko ilo irti...

 

 

Merellä - kaunista! Ahh, ei jäätä silmänkantamattomiin! Vähänkö harmittaa, että siirrettiin kalastusalus talviteloille jo lokakuussa totuttuun tapaan.

 

 

Tänään isäntä kuitenkin kävi kokemassa verkkoja pienemmällä venholla. Ei siis mitään talviverkkokalastusta...Tästäkin varmaan pitäisi ymmärtää nauttia:)

 

 

 Jännityksellä odotan huomiseksi povattua pakkassäätä ja lumisadetta. Saa nähdä, jääkö lumipeite sulostuttamaan elämäämme pidemmäksi aikaa, vai onko se vain hetken huipennus.

  

Uhritukki sekä Kaarlelan kirkon vanha vaivaisukko, "Tranubackan ukko"

Tänään tutustumme Kaarlelan kirkon vanhempaan vaivaisukkoon. Sitä ennen aiheeseen  johdatuksena hieman taustatietoa... 

  

Vaivaisukkojen edeltäjinä toimivat uhritukit. Jo vuonna 1343 Ruotsi-Suomen kirkko määräsi, että niitä tulee sijoittaa kirkkojen yhteyteen. Vuonna 1527 uhritukit puolestaan kiellettiin Västeråsin  valtiopäivillä. Kiellon perusteena oli se, että niiden katsottiin  liittyvän katolisen kirkon anekauppaan.

 

Mutta koska köyhien auttaminen oli kirkkojen velvollisuus, kehotti kuningatar Kristiina vuonna 1649 asettamaan  keräystukkeja uudelleen kirkkoihin, jotta köyhien auttaminen mahdollistuisi.

 

Ilmeisesti keräystukkeja koristeltiin aiemmin pyhimysten kuvilla, mutta vuoden 1571 kirkkoasetuksessa määrättiin kuvat poistettaviksi.

 

Kaarlelan kirkossa vaivaistukki oli sijoitettu  kuorin oven toiselle laidalle. Lisäksi kirkon eteisessä oli vaivaislipas. Vuoden 1736 kirkon asiakirjoissa ilmenee, että kirkossa oli tällöin kaksi lyöttein varustettua vaivaistukkia. Tällöin niiden sanottiin olevan vanhoja ja rikkinäisiä. Kirkon tiedoissa mainitaan tukin pitäneen vuonna 1671 sisällään  20 äyriä.

Kaarlelan kirkon vaivaistukista minulta ei löydy kuvaa, mutta tässä alla on kaksi kuvaa Tankarin kirkon vaivaistukista; ensimmäinen kuva kirkon sisäpuolelta ja toinen ulkopuolelta. 

Rahat uhritukkiin työnnetään sisään laudanpalasessa  olevasta naulatulla pellillä ympäröidystä aukosta.

 

Ilmeisesti vaivaistukit on pian tämän jälkeen poistettu käytöstä, sillä vuonna 1784 pitäjäläiset päättivät laittaa  kirkkoon kaksi vaivaistukkia, koska siellä  ei silloin ollut yhtään sellaista. Kaarlelan  pitäjän historia I -teoksesta selviää, että päätettiin, että toisesta piti tulla tavallisen yksinkertaisen näköinen, mutta toinen tuli muotoilla "almuja pyytävän  vanhan kerjäläisukon kuvaksi."

Ja tästä päästään sitten itse vaivaisukkoihin...

 

 

Vaivaisukkoja on eniten Suomessa Pohjanmaalla, jossa oli aikoinaan myös paljon laivanrakennustoimintaa. Oletettavasti laivanrakentajien keulakuvien tekijät ovat tehneet ensimmäiset vaivaisukot, sillä niitä ei mielletty pyhimysten kuviksi. Näin niiden veistäminen oli sallitumpaa.

 

Kaarlelan kirkon ukon veistäjä on talonpoika Nils Tranuback Håpsalasta eli Kruunupyystä. Veistos on peräisin vuodelta 1784 eli se on maamme vanhimpia vaivaisukkoja.

 

Tranubackan lisäksi kirkon asiakirjoissa mainitaan Pehr Sipola, joka sai maksun puusta. Valmistumisvaiheessa kuvalle tehtiin myös katto ja vaivaisukko sijoitettiin kirkon läntisen portin läheisyyteen.

 

 

  

Tämä vaivaisukko on kiertänyt näyttelyissä Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Kesällä 2013 vaivaisukko matkasi Kerimäelle, jossa oli vaivaisukkojen näyttely.

 

Muutama vuosikymmen sitten tämä vanha vaivaisukko oli sijoitettuna kotiseutumuseoon, mutta nykyään se seuraa elämää Kaarlelan kirkon eteisessä. Kesäisen vaivaisukkonäyttelyn jälkeen ukon paikkaa kirkon eteisessä on hieman muutettu reunemmalle ja sen sivustalle on pujotettu köysi, jotta ukko saisi elellä kolhiintumatta...Sen hänelle jo tuolla ikää suokin!

 

Alkujaan ukko on maalattu punaiseksi, mutta nykyisellään maali on lähes kulunut pois. Ukko pitää oikealla kädellään kehotustaulua, jonka teksti on kokonaan hävinnyt. Vaivaisukon  tukka on veistetty kihartuvaksi, mutta sen parta on suora.

  

 

 

 Tranubackan vaivaisukko on ajan ahvoittama ja  se on valmistettu hongasta. Yllään sillä on takki, jossa on leveät käänteet sekä pitkä kaulus. Rintamuksessa on rahanlaittoaukko, jota kohti oikea käsi kaartuu.

 

 

Ukolla on vasemman käsivarren alla kainalosauva. Rinnassa on alun perin ollut kyltti, joka on kehottanut anteliaisuuteen. Enää kylttiä ei ole tallella.

  

Vaivaisukkoa on korjailtu vuonna 1836. Valitettavasti vuonna 1846 varkaat murtautuivat vaivaisukon lippaaseen ja turmelivat ukkoa niin katalasti, että Tranubackan ukon rahankeruu päätettiin lopettaa ja tilalle tehdä uusi vaivaisukko,  joka valmistuikin jo  1847.

  

Kaarlelan vanha ukko muistuttaa ulkonäöltään paljon Pedersören kirkon vanhempaa vaivaisukkoa, mutta jälkimmäisen ukon tekijästä ei ole tietoa.

 

Tranubackan ukon pituus on 169 cm ja sen hartoiden leveys on 46 cm.

 

 

 

LÄHTEET:Kaarlelan pitäjän historia I. Rahahatukit ja-lippaat. 1969, s. 131-132. ja Sekalaista, s. 155.

Kokkolan seurakuntayhtymä. Kaarlelan kirkon historia. [http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/tilat/kirkot_ja_kappelit/kaarlelan_kirkko/kaarlelan_kirkon_historia] Luettu 14.10.2013.

Wikipedia. Vaivaisukko. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaivaisukko] Luettu 16.10.2013.

Santahoma, K. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

Joulutulvissa...

Vallattomat ovat säät olleet joulunpyhinä. Vettä, vettä ja vielä vaan vettä. Perheen juniorin pulkkamäkihaaveetkin ovat suorastaan vesittyneet...

 

Lunta odotellessa täytyy kuvata sitä mitä on tarjolla - tällä kertaa tulvia.)

 

Kävin kuvailemassa kolmen sillan  äärellä Perhonjoen varrella.

 

Joulupäivänä Perhonjoen pääuomassa junaradan siltatyömaan  luo syntyi jääpato, joka johtui  sitä, että työmaa-alueella joen virtausuoma on tavallista kapeampi ja se edisti jääpadon syntymistä. Kuvauspäivänä Tapaninpäivä iltana  pahimmat jäämassat olivat jo puskeneet itsensä läpi.

 

 

Alla olevat  ensimmäiset kuvat Perhonjoelta  Rimmissä uudelta rakenteilta olevalta rautatiesillalta.

 

 

Veden pinta kaikkinensa oli aika lailla korkealla...

 

 

Työmaa-alueella, sillan kupeesta, oli jäämassat saaneet kaverikseen kaulailemaan rakennustyömaan lautoja. Kunnon jääpatoja ei enää kuvaushetkellä kuitenkaan paikalla ollut.

 

 

Säätieteilijät ovat kertoneet, että jos vuodenvaihteessa sää viilenisi, kääntyisivät virtaamat joissa laskuun.

 
Tällä hetkellä on vältytty suuremmilta tulvavahingoilta, mutta kovin paljoa vedellä ei taida enää olla varaa nostaa itseään ylöspäin...


Suurimman tulvariskin joessa muodostavat niin kutsutut hyydepadot. Sellaisia saattaa olla luvassa, jos virtaukset ovat suuria ja sää viilenisi pakkasen puolelle lähipäivinä..

Hyydepato tarkoittaa joen pohjaan kertynyttä jäähyhmää, joka haittaa  virtausta. Niitä esiintyy eniten alkutalvisin virtaavissa vesistöissä. Hyydepadon riski on suurimmillaan silloin, kun veteen ei ole muodostunut jääkantta, vesistössä on suuri virtaus sekä pakkanen, tuuli ja lumisade puskevat  niskaan...

　

Jäätä kellui vielä sillan vieressä jonkin verran, mutta tilanne näytti Tapaninpäivän iltana jo varsin tyyneltä. 

Tuntui kuitenkin hurjalta käveleskellä  joen ylittävällä väliaikaisella työmaatiellä. Veden kohina oli  pelottavan kova.  Vedenpinta ylettyi tukipuihin saakka. Siltatyömalla oli asiallisesti pelastusrenkaita vesistön ääressä, mutta toivottavasti lapset tajuavat pysytellä kaukana poissa joenvarresta. Veden voimat ovat tulviessaan uskomattomat!

8-tien  ylittävä Kaukon silta on sen verran korkea, että vesi huruutteli 27.12. tasaiseen tahtiin kohti merta. Vettä riitti kuitenkin rantamilla. Rantapusikon koivut eivät ainakaan kuivuudesta kärsineet. Kun ajelin Rödsön kylää kohti Perhonjoen viereistä tietä pitkin, oli  vesi vallannut maaston aivan tienvierustaan saakka. Monet pellotkin olivat saaneet vesipeiton.

 

Rödsön sillalla käydessäni satoi kovasti vettä. Sillan vieressä olevan talon pihapiiri oli saanut jouluvieraakseen jäämassat.

Onneksi talot on rakennettu kauemmas, korkeammalle  rannasta...

Osa jäistä oli pyörähtänyt pellolle saakka.

 

 

Tänä vuonna perinteinen "Lunta tulvillaan"- laulu olisi kai ajakohtaista ollut tekstittää uuteen muotoon "Vettä tulvii vaan..":)

 

 

 

LÄHTEET:

 

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tulvat. [http://www.sppl.fi/files/1816/LuentoRajala.pdf] Luettu 28.12.203.

 

Yle.fi. Joulutulvat uhkaavat Pohjanmaata – Perhonjoen jääpato on kuitenkin purkautunut [http://yle.fi/uutiset/joulutulvat_uhkaavat_pohjanmaata__perhonjoen_jaapato_on_kuitenkin_purkautunut/7001021] Luettu 28.12. 2013.

 

 

Ymparisto.fi. Vesitilanne - Vedenkorkeus ja virtaama. Länsirannikolla talvitulva, rajua vedenpintojen nousua myös Pohjois-Savossa (28.12.) [http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi_ja_meri/Vesitilanne_ja_ennusteet/Vedenkorkeus_ja_virtaama#a4] Luettu 28.12.2013.