Nälkävuosimuistomerkki Lohtajalla

Tähän väliin kesätaustaisia kuvia. 

Lohtajan hautausmaalta löytyy muistokivi, joka on omistettu 

nälkävuosina  sinne haudatuille. 

Kiertelin yksikseni kesäisellä hautausmaalla viime kesänä. Tällaiset muistomerkit pysäyttävät. 

Muistokivien teksti kuuluu sanasta sanaan näin:

"1867-1869

 NÄINÄ NÄLKÄVUOSINA

HAUDATTIIN TÄLLE PAIKALLE 

NOIN 350 LOHTAJALAISTA

JA KODITONTA KULKIJAA.

ANNA MEILLE TÄNÄ

 PÄIVÄNÄ MEIDÄN

JOKAPÄIVÄINEN

LEIPÄMME. 

MUISTOMERKIN PYSTYTTI

LOHTAJAN SEURAKUNTA JA

KOTISEUTUYHDISTYS"

Pääasiassahan menehtyneet olivat heikoimmista ja köyhimmistä oloista lähtöisin. Nälkä ajoi kerjuulle ja moni menehtyikin kulkeissaan. Kuvitelkaapa itsenne tielle kulkemaan, kun nälkä  painaa päälle...Myös kulkutaudit tarttuivat, kun ravinnon puutteessa olleet kerjäläiset kulkivat ruokaa anellen talosta toiseen. 

Kuolleiden suuresta määrästä ja olojen katastrofaalisuudesta viestii hyvin se, että ihmisiä on haudattu joukkohautaan. 

Talviajatuksia

Näyttääkö talvinen kuura eksoottiselta ulkomaalaisen silmin? Rauha. Metsä, koskemattomuus lähellä valtatietä ja kaupunkia. Joskus mietin, mitä turisti ajattelee ajaessaan valtatietä kohti pohjoista talvella. 

Talvella luonto nukkuu valkean lumivaipan alla.

Minulla on agraarijuuret. En tiedä, johtuuko kiintymykseni luontoon siitä. Ensimmäiset 8 vuotta elämästäni asuin pienen maalaispaikkakunnan pienimmän sivukylän viimeisessä talossa. Voitte vain kuvitella.

Lapsena tuntui aina olevan lunta. Siihen aikaan talossamme oli pieni traktori, mutta en muista, että maatalon  pihaa olisi koskaan traktorilla aurattu. Ei meillä tainnut edes olla auraa siihen. Eikä lumikolaa ennen 80-lukua. Mietin onko se oikeasti totta. Kyllä kai, muistan vain lumilapiot. ..Pihaan muodostui polku, kun siellä tiuhasti käveltiin. Se riitti. Lumilapiolla  puhdistetiin porraspää. Niin ja luudalla.

Hankeen me lapset teimme lumienkeleitä. Yhtenä talvena isä teki pihaan upean lumilinnan. Siinä oli ovi ja kattokin. Iltaisin kun talvella hämärtyi, ei pihassa ollut ensimmäistäkään valoa. Katuvaloista ei tullut edes haaveilleeksi. Pihalla silti liikuin iltaisinkin, Kaikista parhaita oli illat, kun mummon vanhapoikaveli navettatöiden lomassa otti taskulampun ja juoksi piiloon heinälatoon. Ja me lapset perässä juosten etsimään...Kyllä oli niin jännittävää. Olisiko kellään nykyään sellaiseen enää aikaa omien töidensä keskellä?

Hiljaisuus. Onko se se juttu? Salaperäinen Suomi. Puhdas ilma. Siellä täällä hirvitorni tien laitaan nojamassa.

Ja sitten tulee aurinko. Koko luonto on täynnä valoa.

Rauhallisuus. Elämän verkkainen tahti. Luonto lähellä heti.

Minulla oli kerran australialainen ystävä kylässä. Oli kesä, mutta esittelin hänelle valokuvia menneiltä talvilta. Ystäväni luuli, että olen tehnyt feikkikuvia - ei auto voi ajaa järven jäällä. Ei uskonut, vaikka kuinka vannoin...Me suomalaiset emme osaa tajuta tätä ihmettä. 

Lopulta kotipihalla. Ilma on kuulas, pakkanen kiristyy. Ihana, ihana luonto!

Poskea on raaputeltu...vaihteeksi DNA-testejä:)

Teetätin jo aikaisemmin DNA-geenitestin isäni isälinjasta.  Se oli testi, jonka halusin tehdä ensimmäisten joukossa vielä kun isäni elää. Isälinjaa olisi myöhemmin mahdotonta enää testata. Tulokset saapuivat aikanaan ja olivat oikeastaan  odotetunlaiset. 

Vaan nälkä kasvaa syödessä. Lopulta oli pakko tilata testitikut itsellekin, vaikka hintaa kauhisteleekin, kun useampaa testiä tilailee....Naisestahan voidaan ottaa  eri testi kuin miehestä. Niinpä minusta on nyt tehty mtDNA-testi, joka kertoo äidinäidin äidinäidit...jne, siis suoran äitilinjani. Äitilinja testataan solun mitokondrion dna:sta erotuksena isälinjasta, joka tehdään Y-kromosomin DNA:sta .  

Testitulos sinällään  oli aika lailla odotusten mukainen. Kuulun haploryhmään H1a2, siis ns. Helenan tyttäriin. H-ryhmä on  yleisin haplotyyppi Euroopassa. "Helenoiden" reitti näkyy alapuolen  kuvassa sinisellä. Kantaäiti lienee asunut jossain Ranskan Dordognen laakson jokivarsilla parisenkymmentätuhatta vuotta sitten. 

Euroopassa on ollut monenlaisia muuttoliikkeitä tuhansien vuosien aikajanalla. Muinaisista muuttoliikkeistä voidaan mainita erityisesti kolme suurta ihmisryhmää, joiden vaikutus on ollut suuri nykyihmiselle:

• metsästäjä-keräilijät (saapuivat Eurooppaan 40000 vuotta sitten ja  n. 11000 v sitten jatkoivat kohti pohjoista), 
• varhaiset viljelijät (n.  8000 vuotta sitten kulkivat   Lähi-idästä pohjoiseen),
• arojen paimentolaiset eli jamnot (n.5000 v sitten kulkivat kohti  Eurooppaan ja myös kohti pohjoista).
• uutta itäistä perimää edellä mainittujen lisäksi  (n. 2000 v sitten). 

Testin avulla sain myös tietää, että autosomaalisessa DNA:ssani on prosentuaaliset osuudet yllämainituista seuraavasti:

Lisäksi teetätin itsestäni erillisen, ns. Family Finder-testin. Sen anti on mielestäni kaikista selvin ja mielenkiintoisin. Tämä ns. serkkutesti pohjautuu ihmisen kokonaisperimään ja se etsii geenisukulaisistani kaikista sukuhaaroistani  ns. mätsit. Tutkimuksessa verrataan tietokannassa oleviin muiden Family Finder-testin tehneiden tuloksiin ja testi päättelee kaksi näytettä keskenään sukulaisiksi, jos  merkkigeeneissä on riittävästi yhteneväisyyttä. 

Etninen perimäni on sen mukaisesti  hyvin  yllättävä, eli  tällainen: 

Suomi 79%

Scandinavia 7%

Itä-Eurooppa 13%

Lähi-Itä 1 %

Tiesinkin, että pohjoismaissa on perimääni muuallakin kuin Suomessa. Ei tarvitse miettiä kuin viime kesäistä matkaa esi-isien jäljille Ruotsiin ja Norjaan...Ne minulla oli tiedossa, tosin prosentuaalinen osuus aika lailla yllätti suuruudellaan. Mutta sitten tuo 13% Itä-Eurooppaa melkein mykisti puhumattakaan 1 % Lähi-Itää!

Alla olevista kahdesta karttakuvasta selviää geeniperimäni alkuperät. 

Ja etenkin  hämmentää, kun katson karttakuvaa geeniperimästäni tarkemmin...nimittäin...

...minulla on  äidin puolelta  lyhykäinen perimätieto, että  yksi esi-isistäni olisi venäjänjuutalainen viiden sukupolven takaa. Hän on asunut aikamiesvuotensa Suomessa, mutta miehen  alkuperä on pysynyt mysteerinä, vaikka olen sitä yritänyt selvittää pian jo 30 vuotta. Sen tiedän, että hän on ollut Suomessa Suomen sodasta lähtien. Moni on  pitänyt outona, että tuohon aikaan olisi tuollainen esi-isäni tapainen kummastus tänne asettautunut. Etenkin, kun hänen saapumistietojaan ei löydy mistään. Välillä jo luovutin ja ajattelin, että ehkä minulle on syötetty pajunköyttä ja esi-isäni onkin suomalainen sotilas. Tuntuisi vain aika lailla oudolta, että suvussa tällaista tarina olisi kuljetettu mukana sukupolvelta toiselle, kun mitään muita perättömiä tarinoita ei ole matkannut mukana. 

Mutta sitten ...tuo dna-tulos. Geenini ja testit eivät varmaankaan valehtele. Hyvin hämmentävä tulos. Ja aina vain hämmentävämmäksi meni, kun vaihdoin viestejä isänpuoleisen pikkuserkkuni kanssa, joka myös on tehnyt samat testit. Hänellä ei näkynyt  Itä-Eurooppa eikä Lähi-Itää perimässään  lainkaan, joten kyllä täytyy olla niin, että tuo perimä tulee äidin puolelta. 

Kun tätä aikani pyörittelin, ei auttanut kuin vielä varmuudeksi tilata isästäni lisää tutkimuksia eli  Family Finder-testi, jolloin pystyn karsimaan omista "mätseistäni" isän sukulaiset pois. Ja ehkä tilaan vielä äidistänikin Family Finderin, koska se nyt on melko huokea testi kumminkin. Siten ehkä osun tärkeisiin mätseihini paremmin. Ja sen jälkeen täytyy tietysti vielä ylipuhua äidin ainut  isälinjainen serkkupoika tekemään miestestin itsestään. Siitä selviäisi äidin isänpuoleinen mieshaara, jonka tuloksia eniten  tarvisin. 

Kalliiksihan tämä tulee. Kun olen tilannut nuo edeltävät isästä ja ehkä vielä täydentänyt  isän testiin BigY-testiin saakka ja sitten lasken omat testini ja tulevat äitini ja serkkuni testit, niin päästään jo rapiasti tonnin luokkaan...Sillä summalla olisi matkustellut aika kauas, Nyt olen pyöritellyt sormet hikisinä samalla summalla tietokoneeni näyttöä. Selannut sivuja ees ja taas. Yrittänyt ymmärtää ja etsinyt ja  en oikein tiedä edes mitä. 

Family Finder -tuloksissa minulla on nyt yli 4000 geenisukulaista! Läheisimmät mätsit eli osumat ovat suomalaisia - kaksi pikkuserkkuani ja isäni serkku. Tämän lisäksi  kaksi minulle tuiki tuntematonta miestä kantaa joltain osalta yhtenevää perimää kanssani  ilman geenimutaatioita.  Toisen kanssa olen vaihdellut jo sähköposteja - yhteinen äitilinjan  sukulaisemme on oletettavasti  vähintään n. 5 sukupolven takaa. 

Mikä mielenkiintoisinta, niin minulla on useita satoja mätsejä ulkomaalaisten kanssa. Erityisesti skandinaaveja sekä puolalaisia, saksalaisia, liettualaisia  ja venäläisiä...kahta viimeksi mainittua löytyy jopa paljon. Näihin aion porautua, kun vain jostain löytyisi tarpeeksi aikaa. Kohta taitaa lennellä sähköpostiviestejä täältä suunnasta ympäri maailmaa!

Tämä on mielettömän koukuttavaa (ja vaikeaa) tutkimusta. Sitä tajuaa oman ymmärryksensä pienuuden. Tavoitteena on saada  ensin  vielä lisää tuloksia ja ajan kanssa, kun saan seulottua tuntemattoman esi-isän kanssa oletettavasti mätsääviä nykypolvia, ties mitä tästä tulee,. Saa nähdä mitä vielä selviääkään. Ainakin yritän!

LÄHTEET: Keitä me olemme. HS. [http://dynamic.hs.fi/2018/dna/] Luettu 4.3.2018. 

Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin...

...vai miten se laulu meneekään. No, iisimmin olen  todellakin ottanut. Alkuviikolla olin vielä kotosalla ja siivosin kodin. Siinä koko viikon ainut tehty työ. Olemme olleet pohjoisessa lumilomalla ja inhoan, jos täytyy loman jälkeen palata  likaiseen kotiin. 

Mutta pohjoisemman Suomen loma on kyllä ollut  rentouttava. Yöt on olleet aika kylmiä, mutta mitäpä se lomailijaa haittaisi. Siinä vaiheessa, kun olen vaivoin vääntäytynyt ylös sängystä, on aurinko jo kutkutellut nenänpäätä korkealta verhojen välistä. 

Lunta on riittänyt ja  ladut ja rinteet on tosi hyvässä kunnossa - ihan luonnonlumilla tällä kertaa. Ulkoiltu on kovasti ilman suurempia kommelluksia. Mitä nyt nuorimmainen onnistui  lukitsemaan lasketteluvarusteet niin kovasti koodien  taakse, että tarvittiin ulkopuolista  henkilökuntaa avuiksi välinevarastoa murtamaan. Ja tänään katkaisi sauvan. Siinä loman järisyttävimmät hetket.

Minä olen lenkkeillyt ja hiihtänyt perinteistä. Vähän on tullut iän myötä kammoa alamäkiä kohtaan ja eilen oli enemmän kuin lähellä, etten laskenut päällimmäiseksi samaan kasaan ulkomaalaisen  kovasti kompuroineen naishiihtäjän kanssa. 

Maisemat on kyllä uskomattoman kauniit. Kun taivas loistaa vahvan sinisenä ja puut lumikuorrutuksessa valkoisina, niin melkein unohtaa lykkiä ladulla. Kyllä jokaisen ihmisen pitäisi edes kerran elämässään saada kokea pohjoisen kauneus ja luonnon rauha. 

Puissa on niin kauniisti lumikuormaa, tykkylunta. Kaksikielinen poikani loisti taas kerran kielitaidoissaan. Puhuu kyllä täysin molempia kotimaisia, mutta silloin tällöin  tulee pieniä vipauksia. Viimeksi hän selitti minulle  kuinka paljon puissa on tukkulunta.:) Siipan kanssa todettiin että toki tuota lunta kannattaisi tukkukaupalla jonnekin myydäkin!:)))

Ja kyllä täytyy ihmetellä niin kuin Suomeen maahanmuuttanut Makwan Amirkhan kerran totesi: "Mietin usein aamulenkillä ollessani, kuinka monessa maassa laitetaan metsään valot, jotta ihmiset voivat lenkkeillä pimeään aikaan." Onhan se upea fiilis, kun ilma on metsänraikas, hiihtelet yksiksesi pimeässä luonnossa ja  hiihtolatua ympäröi  valo, joka saa koko luonnon loistamaan kultaa. 

                                  

Ulkoilun lisäksi olen  paininut kaikki liikenevät ajat läppärini parissa. Mulla on ollut niin koukuttavia juttuja, että ei tosikaan. Näistä enemmän toisella kerralla.:)

Poroja ei ole näkynyt muuta kuin tänään ruokalautasellani. Ilmeisesti on niin paljon lunta täällä, että porot ovat  aitauksissa ruokittavina.  Lautaselleni harhautunut poro oli hyvää. Poronkäristys - sitähän on ihan pakko tällaisella reissulla aina kerran syödä!

Sunnuntaina kotiin. Olen pelännyt, että täältä reissusta saisi flunssan, kun monenlaista pöpöä on kovasti liikkeellä. Hommasin loma-asuntoonkin ovenpieleen käsidesin. Aion ottaa niskavoiton ja palata terveenä ja virkistyneenä maanantaina töihin. Itse asiassa odotan  jo kovasti töihin paluuta. Jess!

Presidentillinen tervehdys

Kollega yllättyi iloisesti astellessaan viikolla töihin. Työpöydälle oli postiljooni tuonut kirjekuoren, jonka lähettäjä oli melkoisen yllättävä. Tasavallan presidentti! Kirje oli osoitettu 1. luokan oppilaille.

Kun kirjettä käänteli, löytyi takaosasta upea kohokuvioitu ja kullanvärinen Suomen vaakuna. 

Miksi moinen yhteydenotto? Juttuhan juontaa juurensa marraskuiseen tapahtumaan Kokkolan Rossossa, johon matkasin yhdessä kollegani ja luokallisen kanssa juhlistamaan kutsuvieraina sotiemme veteraaneille suunnattua Suomi 100-tilaisuutta. 

Tilaisuuden yhteydessä muistettiin myös  silloin vauvaa odottanutta presidenttiparia ja lähetettiin hänelle samanlainen neulepaketti kuin sotaveteraanit ja ekaluokkalaiset saivat. Pakettiin liitettiin mukaan myös oppilaidemme huolella tekemä suloinen kuvatervehdys tuleville vauvan vanhemmille. 

Kiitokseksi tästä muistamisesta saapui tämä korttitervehdys presidentti Sauli Niinistöltä. Ja juu - tietysti vauvan syntymän sekä vaalikampanjan jälkeen...

Kirje sisälsi avattavan valokuvakortin. Kortin kansiosassa oli kaunis kuva Sauli Niinistöstä ja Jenni Haukiosta. Tietysti mukana oli myös Lennu-koira. 

Kun kortin avasi, siellä oli teksti "Lämmin kiitos ystävällisestä tervehdyksestänne ja hienoista kuvista! " Allekirjoituksena "Sauli Niinistö."

Oppilaat olivat ihan yhtä jännittyneitä kuorta avatessaan kuin opettajakin. Eihän tällaista ihan joka päivä satu! Luokka suorastaan pidätti henkeään, kun kirje avattiin. Jokainen oppilas sai kotiin viemisinä väritulosteen muistoksi ehkä elämänsä ensimmäisestä kirjeestä ja presidentin lähettämästä kortista. Hymy loisti kaikkien kasvoista. Olipa hieno ele presidentiltä.:)

Jälkiä lumessa

Talvisena päivänä metsäautotiellä. Pysähdyn, kun näen koskemattoman hangen keskellä yllättävän polun. Jäljet ovat tallautuneet paksuun, puhtoiseen hankeen. Vana on iso.

Tarkempi tutkiskelu todistaa, että paikalla on ollut valkohäntäpeuroja. Niitä on viime aikoina tullut enemmän ja enemmän lähiseuduille. Yhtään peuraa ei kuvaushetkellä näe - tänne kun tulisi illan hämärtyessä, niin voisi olla upeaa kuvattavaa...Siippa tosin toteaa, että kohta taitaa tulla sudet helpon ruoan perässä tänne...Jaa-a...

Tässä yksittäinen valkohäntäpeuran jälki lumeen ikuistettuna.



Kuljen tietä eteenpäin. Mikäs se täällä onkaan liikkunut?

 No mutta kettu repolainen. Jokin alkukantainen vietti varmaan minulla, kun näitä niin kovasti tykkään seurailla.

Onhan siellä jäniskin loikkinut. Tänä talvena tuntuu jäniksiä olevan jäljistä päätellen enemmän kuin vuosiin.

Illalla minulla on aikaa. Ajelen autolla  iltahämärissä yksin uudestaan metsätielle. Pakkasta on -14 ja ilta on kuulaankirpeä. En näe eläimiä, mutta luonto on kaunis. Kuunsirppi on kuin kangistunut käppyrään kylmästä taivaalle. 

 Ilmassa on myös usvaa. Jännä tunne, kun sen näkee harsona etäämpänä, mutta kun sumuun sukeltaa sisään, olo on aivan  kuin ei sumua olisikaan.

Isolla peltoaukiolla on entistä enemmän peurojen jälkiä. Missä ne ovat nyt? Pari kertaa jo luulen nähneeni  eläimen tuikivat silmät auton valossa, mutta sitten huomaankin, että hanki vain  loistaa  pakkasillassa valon osuessa siihen...

On jo myöhä. Ajan kotiin. Lämmitän takan. Kuu jäi yöksi värjöttelemään ulos.

Vuoden 1918 tapahtumia Kokkolassa

Kokkolan XX talviharmonikkaviikko polkaistiin tänään komeasti käyntiin. Olin mukana AjanKaiku- parivaljakon ja Kokkolan talviharmonikkaviikon kanssa yhteistyössä toteutetun "Suomi 1918 " opastetulla kierroksella. Itse sisällissotavuoden 1918 tapahtumia käsiteltiin melko lailla pintapuolisesti, joten pikkasen lihavoitan tarinoita kerrottua enemmän muutamista kohdin.

Sisällissota on asia, jonka sanotaan olevan hyvin arka edelleen - vielä sata vuotta tapahtumien jälkeen. Se on mielestäni jopa hämmentävää. Hämmentävyyden huomaa myös siitä, että sodasta käytetään lukuisia eri nimiä. Käytän tässä tekstissä nimeä Kansalaissota.  Kun olen lähtöisin hieman eri suunnalta, ei omassa lähipiirissäni ole  juurikaan puhuttu Kansalaissodasta. Sukuni ovat asuneet alueilla, joissa pääosa asukkaista on ollut enempi valkoista väkeä.  Vai onko asia suvussani sivuutettu, painettu villaisella? Toisaalta  siippani, joka on kokkolanseudulta kotoisin toteaa myös, ettei asiasta ole koskaan hänen kuulleen kotonansa puhuttu.  Eli - en tiedä.  Taustalla oli kuitenkin vielä tuoreena muistissa Ensimmäinen maailmansota, joten siltä kannalta katsottuna  Kansalaissota on ollut kova isku juuri itsenäistyneelle Suomelle. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suomalaiset lienevät halunneet itsenäisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Mutta kuten usein käy, eivät kaikki suinkaan ajatelleet yksimielisesti siitä, millainen uuden Suomen tulisi olla. Vain kuukausi itsenäisyyden julistamisen jälkeen Suomi ajautui sisällissotaan. Köyhänä sodanjälkeisenä aikana oli myös työttömyyttä, sairauksia, elintarvikepulaa, eriarvoisuutta. Maassa oli vielä runsaasti venäläissotilaita, muttei enää heillä johtajaa. Alettiin perustaa omia aseellisia joukkoja omia oloja turvaamaan. Loppuvuodesta 1917 alkoi myös yleislakko, jonka kautta työläiset halusivat turvata olojaan. Tammikuussa 1918 Suomen porvarillinen senaatti pyysi Mannerheimiä luomaan tiukan järjestyksen Suomeen. Tällöin nimettiin suojeluskunnat Suomen armeijan tueksi ja työläisten punakaarteista tuli näin ollen laittomia joukkoja heidän itse sitä hyväksymättä. 

Kierros alkoi Mannerheiminaukiolta, jossa sijaitsee myös vuonna 1920 kaatuneiden kaupunkilaisten muistolle pystytetty Vapaudenpatsas. John Munsterhjelmin tekemään Vapaudenpatsaaseen on kirjoitettu Kansalaissodassa menehtyneitä kokkolalaisia, kuten nuorimpana lähes sodan alussa, 29.1.1918, menehtynyt Jonas Jauckens, vain 16-vuotias suojeluskuntalainen, koululainen...Kyllä, tuntuu koskettavalta. 

Levottomuudet käynnistyivät 21.12.1917 Kokkolassa. Lienee ollut silloin kaikkea muuta kuin joulurauha päällimmäisenä mielissä...Kokkolan kaupungissa asui noihin aikoihin noin 4200 henkilöä, joista peräti 60 % oli ruotsinkielisiä. Venäläisiä sotilaita oli menneen sodan jäljiltä kaupungin seutuvilla vielä peräti 700. 

Kokkola oli jakaantunut jo aikaisemmin kantakaupungin ruotsinkieliseen yläluokkaan, kauppiasporvareihin ja ympäröivän maaseudun viljelijöihin sekä etenkin Ykspihlajan satamakaupungissa asuneisiin varattomampiin työläisiin. Myös kielikysymys korvensi tunteita muun vastakkainasettelun lisäksi. Sodan eri puolia kutsuttiin punaisiksi ja valkoisiksi. Punaiset saivat aseita lähinnä venäläisiltä, valkoiset puolestaan Saksan suunnalta.

Moottoritehtailija Juho Piirainen oli Kokkolassa ensimmäinen sodassa menehtynyt. Tehtaanomistaja Piirainen oli pitänyt aikaisemmin 22.12.1918 päivällä joulumarkkinoilla suojeluskunnan järjestämän kansankokouksen nimissä puheen Mannerheiminaukiolla. Oli ajateltu, että markkinat tavoittavat paljon ihmisiä myös ympäröivistä maaseutukunnista. Porvaristo oletti, että markkinoilla oli hyvä hetki informoida maalaisia siitä, että Kokkolan miliisilaitos oli nyt punaisten kaappaama.

Iltakymmeneltä Piirainen oli palaamassa kotiinsa ystäväperheen luota, jossa lienee käsitelty päivän tapahtumia. Piirainen aikoi oikaista kotiin pyöräillen Mannerheiminaukion poikki. Matkallaan Piirainen pysähtyi lukemaan lyhtypylvääseen kiinnitettyä venäläisotilaiden tiedonantoa. 

Ei tiedetä kuka ampui luodin, mutta Piirainen lyhistyi maahan Raatihuoneen nurkalle. Lähettyvillä olleet venäläissotilaat juoksivat paikalle ja toimittivat Piiraisen Mannerheiminaukiolla viereiseen Libeckin sairalaan. Piirainen menehtyi siellä muutamaa minuuttia myöhemmin. Murhaaja jäi arvoitukseksi. Lehdistö käsitteli ampumista lähinnä poliittisten kantojensa mukaisesti. Oululaislähtöisen Piiraisen tiedetään vaikuttaneen jo vastarintamiehenä vuonna 1905, joten hänellä oli leimansa. Hänen tiedettiin olleen keskeisenä henkilönä aselähetysten järjestelemisessä. Murha jäi tutkimatta sen tarkemmin, koska kansalaissodan jatkuessa menehtyneitä tuli lisää. 

Virallisesti kansalaissota alkoi 27.1.1918. Oli julistettu ulkonaliikkumiskielto ja venäläiset olivat katkaisseet teleyhteydet. Seuraavana aamuna joukko naisia ja lapsia lähti pakoon kaupungista maaseudulle. Suojeluskunnat hyökkäsivät 29.1.1918 vapauttaakseen Kokkolan ja jo seuraavana päivänä venäläiset allekirjoittivat antautumissopimuksen. 

                       

Opastetulla kierroksella teimme tunnin mittaisen kävelyretken pikkupakkasessa Vanhassakaupungissa eli Neristanissa. Alue ei ollut keskeisintä tapahtumapaikkaa Kansalaissodassa, mutta sieltäkin löytyi jutun juurta kierrokselle. Kierroksella oli muuten mukana enemmän kuulijoita kuin koskaan aikaisemmin vastaavilla historiakierroksilla. Monia kymmeniä, joista suurin osa hieman iäkkäämpää väkeä. 

Venäläisillä oli rautatieaseman lähellä asevarasto.Sieltä hävisi ammuksia ja aseita, eikä niiden anastajia saatu kiinni. Venäläisen varuskunnan päällikkö ärsyyntyi ja lähetti kaupungin pormestarille uhkaavan kirjeen, jossa hän syytti kaupunkilaisia epäkunnioittavasta käytöksestä ja uhitteli, että venäläisiltä loytyy tarvittaessa voimaa kukistaa kaupunkilaisten vastarinta. 

Jungsborgin aluella oli venäläisillä tykkipatteri. Sieltä heidän tiedetään ammuskelleen kohti Kirkonmäkeä. Kaarlelan kirkon kaupunginpuoleisessa päädyssä on edelleen nähtävillä yksi isohko kuoppa seinässä. Siihen osui ammuksia. Nykyisin nähtävissä on ainoastaan yksi kuulanjälki, muut on peitetty rappauksella ja maalaamalla. En tiedä miksi.

Pysähdyimme mm.Mercuriuksen talon luona. Kaunis rakennus, jossa kieltolain aikoina oli hyvä tanssipaikka. Rakennuksen matalassa osassa oli Kokkolan ensimmäinen elokuvateatteri. Kieltolaki astui voimaan muuten vasta Kansalaissodan jälkeen 1819, mutta asetus oli annettu jo pari vuotta aikaisemmin. 

Pysähdyimme myös pientenlastenkoulun nurkilla. Ryhmämme oli sen verran suuri, että äänen kuuleminen oli haasteellista. Mutta kun keskittyi, niin kuulikin myös...

Matka jatkui Knapen talon luokse. Ernst V. Knape, kaupunginlääkäri ja runoilija, oli tunnettu kultturelli persoona Kokkolassa. Sodan aikana Knape järjesteli venäläisten joukkojen antautumista ja työskenteli myös valkoisten läntisen armeijan ylilääkärinä. Vuonna 1919 Knape nimitettiin suojeluskuntain ylilääkäriksi lääkintäeverstiluutnantin arvoisena. Kerrotaan, että Knape muuttui sodan seurauksena eristäytyneeksi ja alakuloiseksi, Tämä näkyi myös myöhemmin syntyneiden runojen melankolisuutena.

Ilta hämärtyi kierroksellamme. Kauneinta oli juuri Knapen talon kohdalla. Kaupungin nostalgiset lyhdyt loivat sekä valoa että tunnelmaa ympäristöönsä. Pieni poika kuulijakunnasta viisoi ylöspäin "Ihania jääpuikkoja. " Niitä minäkin katselin. 

Vangittuja punaisia oli Kokkolassa sadoittain. Heitä oli kerätty vankileirille ruotsalaiselle lukiolle. Osa vangeista siirrettiin keväämmällä Tammisaareen suurelle leirille kohtaloaan odottamaan. 

Kokkolassa historiankirjoihin tallentui erityisesti 47 vangitun punaisen joukkoteloitus Normossenin alueella kaupungin eteläpuolella. Siitä voit lukea aikaisemmasta tekstistäni täältä. 1960-luvulla Norrmossenin joukkohautaan haudattuja vainajia siirrettiin myöhemmin Johannes Sillanpään aloitteesta Marian hautausmaalle. Pääosa Kokkolan venäläisen varuskunnan sotilaista toimitettiin Uusikaarlepyyhyn ja sodan jälkeen heidät palautettiin kotimaahansa.

Kansalaissota päättyi 16.5.1918 valkoisen armeijan eli Senaatin joukkojen voittoon. Oppaat kertoivat Tuomas Pohjanpalosta, joka toimi Vaasan läänin sotasaaliskonttorin Kokkolan piirin paikallisasiamiehenä sodan jälkeen. Sotasaaliiksi saatiin venäläisten ja punaisten omaisuutta- kirjoja, laskuja ja raportteja 750 kilon arvosta. Tämän lisäksi saaliina oli mm. rautalankaa, tupakkaa, rehua, sementtiä, konjakkia, moottoripyöriä, vaatteita ym. 

Kansalaissodan seurauksena 1,1 % silloisesta Suomen väestöstä menehtyi. Puolen vuoden mittaisen sodan jäljet olivat karua kuultavaa. 

Kansa kaipasi eheytymistä Kansalaissodan raakuuksien jäljiltä. Yksi eheytymisen merkkipaaluista oli senaattori (myöhemmin presidentti) Kyösti Kallion puhe 5.5.1918 Nivalan kirkossa:

"Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä." 

Voisiko puhettaan hienommin asetella? Tosin puhe sai ihmttelyjä aikaiseksi, koska tiedettiin, että Kallio oli piileskellyt Kansalaissotaa paossa Helsingissä henkensä puolesta.

LÄHTEET:

ETT erikoistietotoimisto. "Konjakki, rehukakkuja ja lennätinlankoja..." Vuoden 1818 sotasaalis Kokkolassa.[https://www.kokkola.fi/ett/ETT/ett_mediassa/juttupalsta_kokkolalehdessa/fi_FI/sotasaalis1918/} Luettu 11.2.2018.

Forssan uutiset. Sisällissodan uskomattomat tarinat: naiset aseissa, sankarilapsisotilas ja keikaripunapäällikkö[https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=6439254843187024834#editor/target=post;postID=8355025078385438188] Luettu 11.2.2018. 

Kaleva. fi. Kyösti Kallion sanat ravistelivat kansaa. [http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kyosti-kallion-sanat-ravistelivat-kansaa/310601/] Luettu 11.2.2018. 

Kokkola.fi. Punaisten kohtalo. [http://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/venajan_vallanaika/1900_luvun_alun_mullistukset/punaisten_kohtalo/fi_FI/punaisten_kohtalo/] Luettu 11.2.1018. 

KP24 uutiset. Kokkolan kuuma joulukuu 1917 - tehtailija Juho Piiraisen murha jäi ikuiseksi arvoitukseksi. [https://www.kp24.fi/uutiset/523049/kokkolan-kuuma-joulukuu-1917-tehtailija-juho-piiraisen-murha-jai-ikuiseksi-arvoitukseksi] Luettu 11.2.2018.